osa.11.
Talvi teki todellakin tuloaan Tylypahkassa. Oppilaat joutuivat kääriytymään käytävillä kaapuihinsa tiukasti ja henki höyrysi kohti kattoa. Ulkona pyrytti oikein kunnolla lunta ja päivät pimenivät aina vain aikaisemmin.
Ulkoilma kuvasti hyvin erään Rohkelikon, Ginnyn tuntemuksia. Tyttö oli ollut masentuneena siitä asti, kun hänen suhteensa Draco Malfoyhyn päättyi. Vaikka hänen ystävänsä olivatkin olleet todella ihania ja auttavaisia, suru myllersi yhä tytön sisällä. Ginny ei ollut saanut Dracolta näiden kuluneiden viikkojen aikana muuta, kuin ivallisia lauseita ja ilkeitä katseita.
Juuri niin kuin Ginny oli arvellutkin: pojalla ei ollut mitään tunteita Ginnya kohtaan. Hän oli halunnut vain seksiä, kuinka ihanaa.
Dracon takia, Ginny oli istunut monet illat yksin, itkien pois pahaa oloaan, joka ei tuntunut silti millään hälvenevän.
Tyttö ei kuitenkaan tiennyt, että myös Draco tunsi olonsa kurjaksi. Poika oli vihdoin tajunnut, miksi hänen olonsa oli niin paha: hän oli rakastunut Ginnyyn. Tämän myöntäminen oli vienyt monta päivää pojalta. Vihdoin hän oli sen kuitenkin tajunnut, mutta ei se paljon auttanut, sillä hän tiesi, ettei heistä koskaan voisi tulla mitään. Hän ei myöskään tiennyt sitä, että Ginnykin rakasti häntä.
Draco ei muistanut, milloin olisi viimeksi ollut niin onnellinen, kuin mitä oli ollut Ginnyn kanssa. Vaikka hän olikin rakastunut tyttöön, ei hänen käytöksensä vastannut sitä. Hän oli huudellut loukkauksia Ginnylle käytävillä ja luonut tähän vihaisia katseita. Hän näki, kuinka Ginnyyn sattui ja se satutti häntä, kerta kerralta enemmän. Mutta hän ei ymmärtänyt, miksi tyttöön sattui, eihän hänellä pitänyt olla mitään tunteita poikaa kohtaan. Senhän takia hän oli juuri lopettanut heidän suhteensa: ettei tunteita tulisi peliin. No, se oli ainakin Dracon kohdalla liian myöhäistä. Mutta entä jos Ginny sittenkin tunsi jotain poikaa kohtaan? Miksi tytöllä muuten sattui niin paljon, kun Draco heitti ivallisia kommentteja tästä käytävillä? Hänen täytyi ottaa selvää Ginnyn tunteista.
~*~
Ginny heräsi yhtenä kylmänä talviaamuna ihmeen virkeänä. Ehkä tästä päivästä tulisi paras pitkään aikaan, tyttö tuumi.
Enää olisi viikko koulua, ennen joululomaa. Ginny oli lähdössä Kotikoloon jouluksi, kuten tavallista. Hän näkisi isoveljiään pitkästä aikaa. Charlie ja Billkin olivat tulossa kotiin jouluksi, tämä lämmitti hieman Ginnyn sydäntä. Ehkä hän loman aikana unohtaisi kaikki surut, jotka hänen rakkautensa Dracoon oli aiheuttanut.
Oli siis maanantaiaamu ja Hannah ja Erica nukkuivat vielä. Ginny nousi sängystään, suoritti aamurutiininsa, puki vaatteet päälleen ja lähti laskeutumaan portaita alas oleskeluhuoneeseen.
Oleskeluhuone oli tyhjä. Taitaa olla aika aikaista, Ginny ajatteli ja katsahti kelloon. Kello näytti seitsemää. Tunnit alkaisivat poikkeuksellisesti vasta kymmeneltä. No, Ginny ei kuitenkaan saisi enää unen päästä kiinni, joten hän päätti mennä aamiaiselle.
Joku muukin oli poikkeuksellisesti aamuihminen tänä viileänä talviaamuna, nimittäin Draco Malfoy. Hänkin oli juuri menossa aamiaiselle, kun näki Ginnyn. Nyt on tilaisuutesi, poika ajatteli. Hän käveli Ginnyn luo, kun tämä oli astumassa Suureen Saliin. Poika vetäisi Ginnyn syrjemmälle, suurien ovien varjoon, jottei kukaan näkisi. Salissa istui vain muutama oppilas aamiaisella.
”Mitä ihm..?” Ginny ei saanut lausettaan loppuun, kun Draco sulki tämän suun kädellään.
”Pidä pienempää ääntä. Tule tänään huoneeseeni kahdeksalta, minulla on sinulle asiaa. Älä myöhästy”, Draco luetteli Ginnylle nopeasti ja lähti ripeästi kävelemään tupapöytäänsä.
Ginny katsoi ihmeissään pojan loittonevaa selkää. Juuri, kun luulin, että tästä päivästä tulisi hyvä, tyttö ajatteli. Mitäköhän asiaa Dracolla oikein oli?
~*~
Päivä tuntui kuluvan hyvin hitaasti Ginnyn mielestä. Hän odotti vähän liikaakin tapaamistaan Dracon kanssa. Mitä pidemmälle päivä kului, sitä enemmän tyttö odotti tapaamista. Hänen ystävänsäkin huomasivat tytön odotuksen tunteen. He eivät kuitenkaan kyselleet sen enempää tytöltä asiasta, joka tuntui olevan Ericalle ja Hannahille erityisen vaikeaa.
Seitsemältä Ginny oli makuusalissaan, peilaamassa itseään. Hän halusi näyttää hyvältä Dracon silmissä, ehkä sitten poika ymmärtäisi, mitä oli menettänyt… oikeastaan, minkä oli päästänyt menemään. Ginny päätti, että aikoi olla mahdollisimman ”cool”, kun hän menisi pojan huoneeseen, vaikka se olikin vaikeaa. Ginnyn sisällä myllersi.
Tyttö lähti ehkä vähän liiankin aikaisin huoneestaan. Hän ei halunnut olla myöhässä.
Ginny seisoi Dracon huoneen sisäänkäynnin edessä viittä vaille kahdeksan. Hänen päässään pyöri ajatus: menenkö, vai enkö mene? Uteliaisuus kuitenkin voitti.
”Omenapastilli”, Ginny lausui salasanan ja hän pääsi sisään huoneeseen. Yllätyksekseen, Ginny huomasi huoneen olevan tyhjä.
”Draco?” tyttö huuteli ihmeissään. No mutta tämähän kiva, sanoo, etten minä saa myöhästyä ja on itse myöhässä, Ginny ajatteli vihaisena. Hän istahti yhteen nojatuoleista, takan edessä. Onneksi takassa oli tuli, muuten huone olisi varmasti ollut kylmä.
Tyttö sai odottaa vielä monta minuuttia, ainakin siltä se tuntui, ennen kuin herra Malfoy päätti ilmaantua huoneeseen.
”Mikä kesti?” Ginny kysyi ärtyneenä. Tyttö oli noussut tuolista ja ristinyt kätensä rintaansa. Draco melkein säikähti ääntä. Hän ei ollut huomannut tyttöä huoneessaan.
”Anteeksi nyt vain, mutta tuli pieni este”, poika vastasi kylmänrauhallisesti.
”No, mitä asiaa sinulla sitten oli?”
”Sitä vain, että minkä takia jätit minut?”
”Enkö minä jo silloin selittänyt? Koska en halunnut, että mitään tunteita tulisi mukaan.”
”Niin joo, mutta miksi minusta tuntuu, että se oli jo liian myöhäistä?” Draco kysyi. Ginnyn rintaan syttyi toivonliekki, ehkä Draco sittenkin tunsi jotain!
”Miten niin?” Ginny kysyi, yrittäen pitää äänensä rauhallisena.
”Hah, älä yritä. Sinä itkit, kun lähdit luotani sinä päivänä. Olen nähnyt sinun itkevän muulloinkin eromme jälkeen, näen, kuinka loukkaukseni satuttavat sinua…” Draco lateli. Toivonliekki Ginnyn rinnassa sammui.
”Ehkä se oli sitten liian myöhäistä… kun lopetin suhteemme… kummankin puolelta liian myöhäistä”, Ginny sanoi hiljaa.
”Miten niin kummankin puolelta? Mitä meinaat?” Draco kysyi.
”Et sinä varmaan muuten olisi minua niin pitkään kestänyt, kuin mitä kestit, ellei sinulla olisi ollut edes jotain tunteita!” Ginny yritti saada pojan avautumaan. Nyt tai ei koskaan, tyttö ajatteli. Tätä lausetta seurasi pitkä hiljaisuus.
”Ginny, sinä tiedät, ettei siitä tulisi koskaan mitään”, Draco sanoi vihdoin. Hän oli laskenut katseensa maahan.
”Niin. Niin tiedänkin”, Ginny myöntyi. Tyttö käännähti katsomaan takkaa, selkä Dracoon päin.
Draco katsoi vähän aikaa kaunista hahmoa edessään. Estelemättä itseään, Draco tarttui Ginnyn olkapäästä kiinni ja käänsi tämän. Heidän huulensa kohtasivat ja intohimo otti vallan.
~*~
Draco katsoi nukkuvaa Ginnya, kuinka rennolta tämä näyttikään. Draco arveli, että oli keskiyö. Hän katsoi kelloa: viisi yli, aika lähellä.
Miten he olivat taas päätyneet tähän? Poika mietti.
Hän silitti Ginnyn poskea, joka punersi kuumuuden takia.
”Minä rakastan sinua, Ginevra Weasley”, poika kuiskasi hiljaa, painoi päänsä tytön pään viereen ja nukahti.
Ginny oli vain puoliunessa, kun kuuli pojan kuiskaavan:
”Minä rakastan sinua, Ginevra Weasley”, hän tunsi tämän vartalon painautuvan omaansa vasten. Ginny huokaisi hiljaa ja nukahti myös. Tänä yönä molemmat nukkuivat paremmin, kuin mitä olivat pitkään aikaan.
Ginny ei ehtinyt nukkua kuin muutaman tunnin, kun heräsi. Kello näytti yli viittä aamulla, tänään olisi koulupäivä! Onneksi Draco nukkui vielä. Ginny muisti, mitä Draco oli yöllä sanonut, hän hymyili surullisena.
”Niin minäkin sinua”, tyttö kuiskasi Dracon korvaan. Hän nousi varovasti sängyltä, ettei varmasti herättäisi poikaa, puki hiljaisuudessa vaatteet ylleen ja lähti varpaillaan hipsien pois.
Vasta päästyään käytävälle, tyttö uskalsi hengittää. Hän lähti raskain mielin kävelemään pois rakkaansa luota. Ginnya itketti taas, mutta hän sai pidettyä kyyneliään, kunnes pääsi takaisin makuusaliinsa. Hän istui sängylleen ja itki hiljaa pimeydessä.
Draco rakasti häntä, hän rakasti Dracoa, mutta he eivät koskaan voisi olla… yhdessä. Malfoy ja Weasley oli mahdoton yhtälö, Ginny tiesi sen.
~*~
Draco heräsi yksinäisyyden tunteeseen, Ginny oli lähtenyt. Draco tunsi vihan kasvavan sisällään.
Miksi minun piti syntyä Malfoyksi? Minkä helvetin takia minun piti mennä rakastumaan Weasleyn tyttöön?! Miksi en vain voisi kuolla, kaikki olisi paljon helpompaa, Draco ajatteli vihaisena.
Miksei hän sitten voinut tehdä historiaa, yrittää jollakin tavalla pelastaa rakkautensa? Hän ei ollut tarpeeksi rohkea, senhän takia hänestä oli tullut Luihuinen. Mutta miksi hän ei sitten voisi muuttua? Ajatukset pyörivät kuin karuselli Dracon päässä.
Ehkä minun sittenkin pitäisi yrittää…
~*~
Seuraavina päivinä Ginny onnistui välttelemään Dracoa. Poika ei tuntunut panevan hanttiin. Loukkauksiakaan ei kuulunut enää viimeisellä viikolla.
Torstaiaamuna Ginny sai kirjeen vanhemmiltaan, istuessaan Suuressa Salissa aamiaisella:
Hei, Ron ja Ginny!
Olettehan tulossa jouluksi kotiin? Ainakin sillä lailla sovimme.
Bill ja Charliekin ovat tulossa ja he haluaisivat kovasti nähdä teitä.
Percylla on kiireitä ministeriössä, joten hän ei pääse tulemaan, mutta
Fred ja George päättivät silti tulla.
Odottelemme siis teitä sunnuntaiksi kotiin! Tuokaa myös Harry ja
Hermione mukana, jos vain heille sopii!
Rakkain terveisin,
isä ja äiti
”Ron! Kirje äidiltä ja isältä”, Ginny huudahti veljelleen, jonka suu oli täynnä munakasta. Ron luki kirjeen nopeasti.
”Hally, sh…”, Ron ehti vain aloittaa lauseensa, kun Hermione keskeytti sen.
”Ron, älä puhu ruokasuussa, huono tapa”, tyttö komensi. Ron pureskeli ja nielaisi ruokansa, naamallaan nyrpeä ilme, kuin milläkin 4 – vuotiaalla pikkupojalla.
”Eli, Harry on tulossa meille jouluksi, eikö?” Ron kysyi, Harry nyökytteli päätään.
”Äiti ja isä kutsuvat myös Hermionen meille, haluatko tulla?” Ron kysyi taas ja kääntyi katsomaan tyttöä.
”No, hyvä on. Isällä ja äidillä oli kyllä suunnitelmia, että menisimme taas laskettelemaan. Mutta tiedättehän te minut. En viitsisi jättää ystäviäni jouluksi”, Hermione selitteli, vaikka kaikki hyvin tiesivät, ettei tämä pitänyt laskettelusta.
”Taidankin mennä heti kirjoittamaan vanhemmilleni”, Hermione sanoi ja nousi ruokapöydästä.
”Okei, nähdään ensimmäisellä tunnilla”, Harry huikkasi tytön perään.
”Minäkin taidan mennä, heippa”, Ginny sanoi. Hän oli jo syönyt aamiaisensa ja näki muutenkin Dracon tulevan juuri saliin. Tyttö nousi pöydästä ja lähti kohti aulaa. Hän oli kuulevinaan Ronin sanovan:
”Mikä nuita tyttöjä oikein vaivaa? Aamiainenkin pitää syödä viidessä minuutissa”, Ginnya hymyilytti veljensä kommentti.
Hän käveli ripeästi kohti Suuren Salin ovia, mutta huonoksi onnekseen törmäsi johonkin… Dracoon, jos tarkkoja ollaan. Tyttö tunsi intohimon väristyksien kulkevan läpi vartalonsa ja sulki vähäksi aikaa silmänsä.
”Anteeksi”, hän kuuli Dracon sanovan hiljaa. Tyttö avasi silmänsä ja heidän katseensa kohtasivat jälleen kerran. Draco kuitenkin jatkoi pian matkaansa.
Ginny jäi hetkeksi katsomaan Dracon selkää, kunnes tajusi, että seisoi keskellä Suurta Salia ja jatkoi matkaansa.
Ginny pääsi vihdoin omaan makuusaliinsa ja henkäisi syvään. Enää muutama päivä, Ginny lohdutti itseään. Enää muutama päivä ja kotona ollaan, kaukana Draco Malfoysta. Ajatus sekä pelotti, että helpotti. Hänen ei tarvitsisi nähdä poikaa vähään aikaan, mutta miten hän pärjäisi ilman tätä?
Milloin elämästä tuli näin hankala, tyttö ajatteli epätoivoisena.
