Osa 5.”Miten niin en voi tulla sisään? Minähän hänet tänne toin!”
Sairaanhoitaja yritti tyynnytellä Siriusta:
”Rauhoittukaa, herra Musta ja kuunnelkaa minua. Tyttö oli kuolla verenhukkaan, ja on nyt kriittisessä tilassa. Hänen on nyt levättävä, joten teidän olisi paras poistua”.
”Etkö jo usko minua? En
minä häntä lyönyt sillä veitsellä, hän teki sen itse!”
”Sen päättäköön tyttö itse sitten, kun hän on herännyt”.
Niin sairaanhoitaja poistui hoitohuoneeseen ja jätti Siriuksen yksin käytävälle. Poika nojasi seinään ja valui sitä pitkin lattialle. Hän ei voinut uskoa, että näin tapahtui… Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti; Sirius ei ollut ehtinyt nähdä muuta kuin sen, että Serena löi itseään puukolla ja kaatui maahan. Sirius oli vain nopeasti kaapannut hänet syliinsä ja kiikuttanut sairaalasiipeen. Mutta nyt sairaanhoitaja ei päästänyt häntä sisään, koska luuli Siriuksen vahingoittaneen tyttöä eikä uskonut pojan selityksiä. Silloin Sirius teki jotain, mitä hän ei ollut tehnyt moneen vuoteen; hän itki, eikä hän yrittänytkään pidätellä sitä. Hän itki, koska rakasti Serenaa eikä halunnut luopua tästä. Mutta tyttö oli tehnyt selväksi ettei halunnut enää elää; Serenahan yritti tappaa itsensä…
”Sirius, Sirius!” kuului huutoa käytävän toisesta päästä.
James, Peter ja Remus juoksivat täyttä vauhtia kohti Siriusta ja pysähtyivät hengästyneinä tämän luo.
”Tulimme heti, kun kuulimme…” James puuskutti. ”Kerro Sirius, mitä tapahtui”.
Sirius aikoi jo kertoa, kun tajusi ettei Serena varmaankaan haluaisi Siriuksen kertovan salaisuuttaan kavereilleen. Siksi Sirius kertoi vain Serenan itsemurhayrityksestä. Jamesin teki mieli sanoa: ”mitä minä sanoin”, mutta onneksi hänellä oli edes sen verran tilannetajua, että pysyi vaiti.
”Sinun pitäisi tulla jo, Sirius. Ei sinun tännekään kannata jäädä”, Remus sanoi.
”Sitä paitsi ei sinua edes päästetä sisään”, Peter totesi varovasti kuin peläten Siriuksen suuttuvan.
Mutta Sirius vastasi:
”Aion joka tapauksessa jäädä. Vaikken pääsisikään sisään, haluan tietää, että Serena on herännyt ja voi hyvin”.
Kelmit eivät aikoneet taivutella Siriusta vaan lähtivät aamun tunneille. Sirius ei voinut juuri nyt ajatella mitään muuta kuin Serenaa ja sitä toipuisiko tämä koskaan, ei pelkästään fyysisesti, vaan myös henkisesti…
Sirius istui käytävässä monta tuntia, kunnes lopulta sairaalan ovi avautui ja hoitaja asteli Siriuksen luokse. Pelko valtasi pojan hänen yrittäessään tulkita naisen kasvoja, mutta onneksi nainen hymyili ja sanoi:
”Tytön tila on kohentunut. Voit mennä hänen luokseen jos tahdot”.
Sirius nousi ylös ja kysyi kummissaan:
”Etkö enää luulekaan, että
minä satutin Serenaa?”
Hoitaja nauroi:
”En usko, että olisit istunut käytävällä odottamassa koko päivän jos olisit. Hän ei ole vielä herännyt, mutta luulen että haluaisit nähdä hänet”.
Hoitaja astui oviaukon edestä ja viittoi Siriusta astumaan peremmälle. Aikailematta Sirius totteli ja käveli kauimmaisen vuoteen luo, jossa Serena makasi. Sirius istuutui vuoteen vierellä olevalle tuolille ja katseli tyttöä. Tämä näytti niin sirorakenteiselta ja hennolta, että kuka tahansa olisi pelännyt hänen särkyvän pelkästä katseesta. Serena oli yhä kalpea, mutta paljon paremman näköinen kuin Siriuksen tuotua hänet. Tyttö makasi paikoillaan melkein hengittämättä ja Sirius pelkäsi, ettei tämä olisi enää elossa. Sirius otti Serenan jääkylmän käden omiensa väliin ja yritti lämmittää niitä. Sitten hän nosti paidan hihan ylös ja katsoi punaisia viiltelyjälkiä. Hänen kurkkuaan kuristi, kun hän ajatteli Serenan viillelleen. Vähän ajan kuluttua hän laski hihan jälleen alas, kumartui tytön ylle ja kuiskasi tämän korvaan:
”Älä huoli. Kaikki päättyy vielä hyvin”.
Sitten hän suuteli Serenaa otsalle ja käveli ikkunalle katsomaan ulos. Sirius ei ollut lainkaan huomannut, että oli tullut talvi. Koko syksy oli mennyt niin nopeasti varsinkin, kun Serena oli mukana kuvioissa. Kohta olisi joulu, ja alkaisi loma. Mutta Sirius ei menisi kotiin. Hän ei tiennyt mitä tekisi. Tavallisesti hän olisi mennyt Jamesin mukana Pottereille, mutta nyt tilanne oli toinen. Ei hän halunnut jättää Serenaa yksin, eikä Jamesin vanhempia pitänyt rasittaa ylimääräisillä vierailla. Toisaalta Serenakin oli viettänyt lomat koulussa, joten Siriuskin voisi. Sirius käveli takaisin vuoteen luo, ja nojasi taaksepäin. Lopulta hän sulki silmänsä ja vaipui uneen.
*************************************************************
Tuntui kuin Serena olisi nukkunut 100 vuotta, kun tämä vihdoin avasi silmänsä. Hän ihmetteli, mitä teki sairaalasiivessä ja kuinka oli sinne joutunut. Silloin hän huomasi Siriuksen, joka roikkui vaarallisen näköisesti tuoliltaan kovaäänisesti kuorsaten.
”Sirius?” hän kysyi hiljaa, koska oli liian väsynyt sanoakseen sen kovempaa.
Poika hätkähti hereillä ja tajusi Serenan heränneen.
”Serena! Sinä heräsit! Et voi uskoakaan miten huolissani olin sinusta!”
Sitten hän halasi Serenaa, joka ei vieläkään muistanut mitä tapahtui.
”Miksi olen täällä? Mitä tapahtui?”
Hän yritti nousta, mutta irvisti vatsasta tulevaan kipuun ja kaatui takaisin sängylle. Hän haukkoi henkeään kivun voimasta ja säikähtänyt Sirius ponkaisi pystyyn huutaen hoitajan paikalle. Nainen riensi vuoteen luokse ja sanoi rauhallisesti:
”Sinä heräsit sitten vihdoin. Kestä vielä hetki, laitan tätä voidetta vatsallesi”.
Hoitaja nosti hiukan Serenan paitaa ja silloin tyttö huomasi verisen siteen ja muisti kaiken. Hän katsoi Siriusta säikähtäneenä ja sanoi:
”Sirius, olen todella pahoillani, että jouduit näkemään sen mitä tein”.
Hoitaja katsoi Serenaa kysyvästi.
”Herra Musta ei siis ole syypää tähän?”
”Ei todellakaan! Minä itse tämän tein. Olen pahoillani, kun aiheutin harmia…”
”Tulet kyllä entisellesi kunhan haavat paranevat. Iskit itseäsi syvemmälle kuin aluksi luulin, mutta parin viikon kuluttua olet kuin uusi”.
”Parin viikon?!” Sirius karjaisi.
”Edellyttäen sen, että pysyt täällä levossa”, hoitaja jatkoi. ”Ja te, herra Musta, teidän olisi jo aika mennä. Saitte jäädä tänne täksi päiväksi, mutta huomenna menette tunneille vapaaehtoisesti tai minun on pakko käskeä rehtori tekemään se”.
Siriuksen ei auttanut naljailla vastaan, joten hän suuteli Serenaa, toivotti hyvää yötä ja lähti Rohkelikkotorniin.
*************************************************************
Kaksi viikkoa mateli hitaasti eteenpäin - ainakin Siriuksen mielestä. Hänen kaikki vapaa-aikansa meni sairaalasiivessä käyntiin, jossa hän rohkaisi Serenaa paranemaan nopeasti. Eikä tyttö varmaankaan olisi halunnut parantua, ellei Sirius olisi hänen vierellään. Lopulta Serena oli valmis lähtemään sairaalasiivestä, Sirius tietenkin rinnallaan varmistamassa, että kaikki sujui hyvin. Ennen joulua tyttö tutustui paremmin myös muihin kelmeihin, eritoten Jamesiin.
”Kuule, olen pahoillani, että puhuin sinusta pahaa selkäsi takana”, James sanoi heidän istuessaan Suuressa salissa.
”Ei se mitään”, Serena sanoi hymyillen.
”Kuule Sirius”, Peter sanoi virnistellen. ”Etkö pelkää, että Serenasta ja Jamesista tulee vähän… liian läheisiä..?”
”Vihjailetko jotakin?” Sirius kysyi ja kääntyi vaistonaisesti katsomaan Jamesia ja Serenaa, jotka nauroivat.
”Ei ole pelkoa”, James sanoi ja samassa alkoi vilkuttaa jonnekin lähistölle.
Samassa Lily Evans saapui paikalle, halasi Jamesia ja kaksikko suuteli toisiaan. Sirius katsoi heitä hämmästyneenä ja kysyi:
”Olette ilmeisesti tehneet sovinnon?”
Mutta kumpikaan ei vastannut, koska he olivat syväntyneitä toisiinsa. Silloin Serena kumartui pöydän yli, nauroi ja suuteli Siriusta.
*************************************************************
”Oletko varma, ettet halua tulla jouluksi Jamesin luo? Ei se hänen vanhempiaan haittaisi, Jameshan kysyi siitä jo”.
”Kiiton vain, mutta olen tottunut viettämään lomat täällä, joten parempi näin”, Serena vastasi maatessaan sohvalla Siriuksen sylissä.
Sirius siveli Serenan ruskeita hiuksia ja suukotti tätä poskelle. Kaikki tuntui olevan nyt hyin, vaikka menneisyyden haamut eivät ikinä jättäisi heitä rauhaan. Mutta silloin Sirius muisti jotain ja kysyi:
”Hei kuule, mikset mene isäsi luokse lomilla? Eikös sinulla ole vielä hänet?”
Serena nousi istumaan ja huokaisi.
”Jos totta puhutaan, en nähnyt isääni sen jälkeen, kun hän ja ns. äitini erosivat. Ja se tapahtui, kun olin 5-vuotias”.
”Etkö pidä mitään yhteyttä äitiisikään?”
”Miksi pitäisin yhteyttä sellaiseen ihmiseen, joka ei välitä omasta lapsestaan?
Jostain syystä Sirius ei uskonut Serenaa. Jokin sai hänet vakuuttuneeksi siitä, ettei Serenan äiti ollut samanlainen kuin hänen.
”Missä sinä olet asunut, jos et kotonasi?”
”Milloin missäkin. Enimmäkseen oleskelin nuorten turvakodissa. Kotona en ole käynyt sen jälkeen, kun muutin sieltä pois 15-vuotiaana”.
”Kuule, tämä saattaa kuulostaa typerältä, mutta ehkä luulet ettei äitisi rakasta sinua, koska et tunne häntä kunnolla. Usko minua, minä tiedän milloin ihmisistä ei pidetä, enkä nää mitään syytä mikset voisi puhua äidillesi”.
Serena näytti siltä kuin olisi valmis tekemään mitä tahansa muuta.
”Et tiedä millainen hän on. Oma äitini sanoi minulle, isäpuoleni vangitsemisen jälkeen, ettei minusta voi pitää”.
”Mitä jos kuitenkin miettisit sitä? Jos menisit kesälomaksi kotiin tapaamaan äitiäsi, vaikka vain päiväksi? Vosit vaikka yllättyä”.
Serena kohautti olkiaan.
Helpommin sanottu kuin tehty, hän mietti. Sitten hän katsoi Siriusta, joka näytti olevan tosissaan. Ehkä hänen pitäisi yrittää korjata asiat äitinsä kanssa… Mutta ei vielä. Nyt hän keskittyisi vain itseensä ja Siriukseen. Ensimmäistä kertaa elämässään hän tiesi löytäneensä aidon rakkauden. Ja vaikka hän ei sitä tiennyt, samoin oli Sirius.
*************************************************************
Kaikki juhlivat. Kouluvuosi oli vihdoin päättynyt, ja päästäisiin kauan odotetulle kesälomalle! Jokaisella kelmillä oli omat suunnitelmansa; Peter viettäisi aikaa oman perheensä kanssa rennosti ottaen. James meni kotiinsa tällä kertaa eri seurassa; Sirius aikoisikin mennä kesäksi Remuksen luo, joten James otti mukaansa Lilyn. Serenakin oli tehnyt päätöksensä. Hän istui junan vaunussa Siriuksen ja muiden kanssa ja kertoi suunnitelmansa:
”Olen päättänyt tehdä sittenkin niinkuin Sirius ehdotti. Minun on pakko puhua äitini kanssa”.
”Se oli aika suuri päätös”, James huomautti.
”Niin, mutta en voi vihata häntä koko elämääni. Tarvitsen silti teidän tukeanne, pojat”.
”Siltä varalta, jos äitisi heittää sinut ulos, voit aina tulla minun luokseni”, Peter ehdotti ylpeänä.
Kaikki vilkaisivat toisiaan ja purskahtivat nauruun.
”Kiitos vain, Peter, mutta enköhän minä pärjää”, Serena sanoi yhä nauraen.
”Ihan tosissaan, voit aina pyytää meiltä apua jos on tarvis”, Remus sanoi. ”Kyllä meidän taloon vielä yksi vieras mahtuu”.
”Muista, että minä olen aina tukenasi”, Sirius sanoi ja kietoi kätensä tytön ympärille.
Serena nyökkäsi ja painoi päänsä Siriuksen olalle. Hänellä oli nyt kaikki tarvitsemansa tuki, mutta mikä tärkeintä; hänellä oli Sirius, jota hän suuresti rakasti.
A/N: Noniin, en sitten tappanutkaan Serenaa
Kirjoiten vielä sellaisen jälkiprologin, joka kertoo sitten mitä tapahtui sen jälkeen kun Serena tapasi äitinsä
Ja kommentteja kiitosta!!
