A/N: Noniin, taas uusi luku!! En tiedä saanko jatkoa laitettua tän jälkeen ennen ens viikon sunnuntaita (Lähden Lontooseen viikoksi tän viikon sunnuntaina, wihii!) että lueskelkaa tätä hitaasti ja jos ootte lukenu tarpeeks hitaasti, niin saatte jatkoo melki heti sitten ku palaan
Tässä luvussa Adara on hiukan kiukkuinen, varautukaa
Luku 71. Määräyksiä
Samana päivänä Adara palasi liemien luokkaan kirjat mukanaan. Kalkaros odotti jo häntä, ja kuultuaan oven kolahduksen, hän heilautti sauvaansa taululle, ohjeet ilmestyivät siihen.
”No niin, ota kattilasi ja ainekset ja ryhdy töihin”, hän sanoi kolkosti ja tutkiskeli suurta paperipinoa, ilmeisesti jonkin vuosiluokan kokeita.
Adara alkoi annostella noidankattilaan granaattiomenan mehua. Muuta ääntä luokassa ei edes kuulunut, kuin pisaroiden ääni ja Kalkaroksen sulkakynän rapina.
Liemi oli jo puolimatkassa valmiutta, eikä virheitä ilmaantunut. Kalkaros vilkaisi harvasen kerta liemen savun väriä ja jatkoi taas kokeiden tarkistusta.
Adara uppoutui ajatuksiinsa. Miksi Kalkaroksen piti olla tuollainen... tuollainen...
Hän ei edes keksinyt sanaa kuvaamaan Kalkaroksen luonnetta.
Ja miksi hänen piti olla sellainen juuri Adaraa kohtaan? Tai pahempi kuin muita kohtaan...
Hänhän oli ollut Adaran äidin kanssa ystävä, tai ainakin kaveri. Miksi?
Adaran olisi tehnyt mieli kysyä, mutta tuskinpa Kalkaros vastaisi. Toisaalta, mitähän Kalkaros sanoisi jos Adara kysyisi? Ei hän voisi olla vain hiljaa vastaamatta, vai voisiko?
Adara mietti kuumeisesti kysyisikö hän jotain vai ei, ja mitä hän kysyisi.
Sinähän olit äitini kaveri, miksi? Ei todellakaan. Mitä yhteistä sinulla ja äidilläni oli? Ei.
”Ajatuksesi vaeltelevat taas, neiti Musta. Liemesi alkaa muistuttaa aamupuuroa”. Kalkaros huomautti. Adara heräsi aatoksistaan ja lisäsi salamanterin verta oikean määrän.
”Tätä menoa S.U.P.E.R:isi jäävät täysin haaveeksi, jos et osaa ajatella ennen kuin teet”, hän lisäsi kolkosti.
”Anteeksi...” Adara sanoi ennen kuin edes tajusi mitä oli sanonut. Miksi hän pyysi anteeksi? Johtuiko se siitä kun hän yritti ajatella Kalkaroksen inhimillisempiä puolia?
Kalkaroskin näytti hiukan hölmistyneen tuosta lausahduksesta, mutta ei sanonut mitään.
Hetkonen, mistä Kalkaros tiesi että Adaran ajatukset vaeltelivat? Oliko hän niin helposti luettavissa ilmeiden perusteella?
Häiritsevää.Adara sai liemensä jotenkuten onnistuneen näköiseksi, Kalkaros testasi lientä yhteen koesammakkoon. Sammakko vaihteli hetken väriään ja muuttui lopulta kameleonttimaisesti ympäristöön sulautuvaksi.
”Kelpaa, saat poistua”, Kalkaros sanoi.
Adara pesi patansa, järjesti tavarat laukkuunsa ja heitti ylijääneet ainekset takaisin paikalleen. Kun kaikki oli valmista, hän lähti, mutta ovelle päästyään hän pysähtyi hetkeksi ja kääntyi katsomaan Kalkarosta. Kalkaros ei ensin huomannut asiaa, mutta kun huomasi, hän katsoi Adaraa kolkosti ja sanoi: ”Oliko vielä jotain?”
”E-ei”, Adara kakisti ja käänsi katseensa muualle.
”No ala mennä sitten”, Kalkaros töksäytti ja Adara kiiruhti ulos luokasta.
Hiton hitto. Miten joku voi olla noin vaikeasti lähestyttävä? hän mietti ja harmitteli kun ei ollut saanut kysyttyä mitään. Kalkaroskin oli vain ihminen, ei hän voisi asialle mitään jos Adara kysyisi yhden vaivaisen kysymyksen. Jos hän vielä saisi tilaisuuden, hän kysyisi jotain, mitä tahansa.
Tylyaho-viikonloppua edeltävänä torstaina, Adaran istuessa yksin syömässä, Hermione tupsahti paikalle kuin tyhjästä.
”Hei, asiani on melko kiireinen joten sanon nopeasti”, Hermione aloitti kauhealla vauhdilla.
”Kiinnostaisiko sinua saada pimeyden voimilta suojautumisen tunteja Harrylta? Ajateltiin kerätä pieni porukka niitä joita kiinnostaisi muu kuin Pimennon teoriatunnit.”
”Öh - tietysti.”
”Hyvä, puhutaan asiasta myöhemmin, menen kyselemään muilta”, Hermione sanoi. ”Tapaaminen Tylyahon Sianpäässä sitten.”
”Okei”, Adara huikkasi ja mietti mitä mieltä Pimento olisi, jos saisi tietää.
Tylyaho-viikonloppuna, Adaran ollessa matkalla Sianpäähän, hän mietti: miten Siriuksella menee?
Hänestä ei ollut kuulunut mitään takkaan ilmestymisen jälkeen. Adara toivoi suunnattoman paljon, ettei tämä tupsahtaisi Tylyahoon Malfoyn nenän alla.
Adara löysi tiensä Sianpäähän ja havaitsikin pöydän jonka ympärillä oli jo suuri väkijoukko. Harry, Hermione ja Ron, sekä Neville, Dean, Lavender, Parvati, Padma, Cho, Luna, Katie, Alicia, Angelina, Colin, Dennis, Ernie, Justin, Hannah, Anthony, Michael, Terry, Ginny, Fred, George, Lee, sekä kaksi joita Adara ei tunnistanut. Harryn idea oli ilmeisesti saanut suosiota. George vilkutti Adaralle ja opasti tämän viereiselleen tuolille. He olivat ilmeisesti aloittaneet jo jutustelun.
”Mikä todistaa että tiedät-kai-kuka on palannut?” kysyi Puuskupuhilainen hyökkäävään sävyyn.
”Minä todistan”, Adara sanoi päättäväisen kuuluvalla äänellä ja istuutui paikalleen. Puuskupuh vaikeni hetkeksi, mutta Ron töksäytti: ”Kuka sinä olet?”
”Zacharias Smith, ja olen sitä mieltä että meillä on oikeus tietää millä perusteella nuo kaksi väittävät että tiedät-kai-kuka on palannut.”
”Kuule, siitä meidän ei oikeastaan ollut määrä keskustella -” Hermione aloitti, mutta Harry keskeytti: ”Ei se haittaa, Hermione... Niin että millä perusteella väitän, että tiedät-kai-kuka on palannut? Minä näin hänet. Mutta Dumbledore kertoi viime vuonna koko koululle, mitä tapahtui, ja jos sinä et uskonut häntä, niin et usko meitäkään, enkä minä tuhlaa tätä iltapäivää siihen että yritän vakuuttaa ketään.”
”Varsinkaan tuollaista mulkeroa...” Adara mutisi ja George tyrskähti.
”Dumbledore kertoi viime vuonna vain, että tiedät-kai-kuka surmasi Cedric Diggoryn ja että sinä toit Diggoryn ruumiin takaisin Tylypahkaan. Hän ei kertonut yksityiskohtia, hän ei kertonut, miten Diggory tarkalleen sanottuna murhattiin, minusta tuntuu että me kaikki halutaan tietää –”
”Jos sinä oletit että saat täältä jonkinlaisen satutunnin siitä millainen Voldemort on tappaessaan jonkun, painu suolle”, Adara sanoi kolkkoon sävyyn. ”Sama koskee kaikkia jotka odottavat Harrylta muuta kuin pimeyden voimilta suojautumisen opettamista”, hän lisäsi. Kukaan ei noussut ylös, Zacharias tuijotti Adaraa ja Harrya vuorotellen.
”No niin, takaisin asiaan. Jos me aiotaan tosiaan tehdä tämä juttu, niin meidän pitää sopia missä, miten ja kuinka usein me kokoonnutaan”, Hermione jatkoi hiukan epävarmasti.
”Onko totta, että sinä osaat tehdä aineellisen suojeliuksen?” kysyi eräs puuskupuh, katsoen Harryyn.
”Joo.”
”Aineellisen suojeliuksen?” tyttö lisäsi. Harry kurtisti kulmiaan ja katsoi tyttöä.
”Öh - et suinkaan satu tuntemaan matami Bonesia?”
”Hän on tätini. Olen Susan Bones, hän kertoi kuulustelustasi. Niin että – onko se oikeasti totta? Sinä loihdit suojeliuksen, ja se on uroshirvi?”
”Joo”, Harry sanoi. Syntyi ihaileva puheensorina. Muut alkoivat kysellä Harryn urotöistä ja tapaamisen pääsyy alkoi unohtua, kunnes Hermione jatkoi:
”No niin, pointti on nyt se, että ollaanko me kaikki yhtä mieltä siitä, että halutaan oppitunteja Harrylta?”
Kuului yksimielistä mutinaa.
”Selvä. Seuraavaksi pitää miettiä, miten usein me tavataan. Minusta ei ole oikein mieltä tavata harvemmin kuin kerran viikossa –”
”Hetkinen, täytyy sitten katsoa, ettei tapaaminen osu meidän huispaustreenien päälle.” Angelina sanoi.
”Eikä meidän”, Cho lisäsi.
”Eikä meidän”, lisäsi Zacharias.
”Kyllä me varmasti löydetään sellainen ilta, joka sopii kaikille”, Hermione sanoi. ”Mutta tämä on kuulkaa aika tärkeää, tässä on kyse siitä että me opitaan suojautumaan V-Voldemortin kuolonsyöjiltä –”
”Hyvin sanottu!” Ernie sanoi. ”Omasta puolestani olen sitä mieltä, että tämä on todella tärkeää, kenties tärkeämpää kuin mikään mitä me tänä vuonna tehdään, vaikka meillä onkin VIP:t tulossa!”
Kaksoset näyttivät tyytyväisiltä kun heillä oli VIP:t jo ohi.
Ernie ilmaisi pitkällä puheellaan olevansa täysin samaa mieltä Hermionen kanssa. Hermione kertoi lopulta itsevarmemman oloisena Siriuksen päätelmän Dumbledoren yksityisarmeijasta (mainitsematta tietenkään Siriusta). Luna alkoi selittää Toffeen heliopaatti-armeijasta ja syntyi väittely Hermionen ja hänen välille. Ginny lopulta muistutti mitä he olivat tekemässä.
Lopulta he sopivat että harjoitukset on kerran viikossa, heti kun joku keksii sopivan paikan missä voi harjoitella manauksia. Kaikki kirjoittivat nimensä paperille sitoutuen siten olemaan hiljaa asiasta muille.
Lopulta kaikki poistuivat pienissä ryhmissä, Adara Georgen, Fredin ja Leen kanssa suunnittelemaan kaksosten pilapuotiin uusia tuotteita.
TYLYPAHKAN YLI-INKVISIITTORIN MÄÄRÄYS
Oppilaiden järjestöt, seurat, joukkueet, ryhmät ja kerhot lakkautetaan tästä alkaen.
Järjestö, seura, joukkue, ryhmä ja kerho määritetään näin kolmen tai useamman oppilaan säännölliseksi kokoontumiseksi.
Lupaa uudelleenmuodostamiseen voi anoa yli-inkvisiittorilta (professori Pimento).
Oppilaiden järjestö, seura, joukkue, ryhmä tai kerho ei voi olla olemassa yli-inkvisiittorin tietämättä ja hyväksymättä.
Oppilas, jonka tiedetään perustaneen järjestön, seuran, joukkueen, ryhmän tai kerhon, jota yli-inkvisiittori ei ole hyväksynyt, tai kuuluvan sellaiseen, erotetaan koulusta.
Yllä oleva perustuu opetusasetukseen numero kaksikymmentäneljä.
Allekirjoitus: Dolores Jane Pimento, yli-inkvisiittori”Tämä ei ole sattumaa”, kaksoset tuumasivat luettuaan kaikkien muiden ilmoitukset peittävän julisteen kokoisen pergamentin Rohkelikon oleskeluhuoneen ilmoitustaululta.
”Ei me tämän takia luovuteta, vai mitä? Harry ei ainakaan anna sen akan pompotella meitä”, Adara sanoi varmasti.
”Totta. Ei tämä lopu tähän”, Fred sanoi ja lähti aamiaiselle. Adara jäi viimeistelemään liemien läksynsä, ajatusten harhautuessa taas Kalkarokseen.
Mitä hänen pitäisi tehdä? Tätä menoa hänen S.U.P.E.R:insa on tosiaan turha toivo jos hän alkaa miettiä Kalkaroksen ajatuksia joka liemien tunti. Hän halusi selvittää miten Kalkaroksesta ja Violasta oli tullut ystäviä, ja miksi. Miksi Kalkaros oli osoittanut ystävällisyyttään vain Violaa kohtaan?
”Sama aika, sama paikka”, Harry sanoi, Adaran tajutessa että hän ylipäätään oli siinä.
”Häh?”
”Sirius lähetti viestin, sama aika, sama paikka.”
”Ai”, Adara sanoi ja tunsi heti painon rinnaltaan haihtuvan. Hän pääsisi puhumaan Siriuksen kanssa.
Vai pääsikö sittenkään? Tietysti Harryn, Hermionen ja Ronin muodostama kolmikko oli jälleen paikalla ja alkoi keskustella pimeydenvoimilta suojautumis-ryhmästään. Mundungus oli ollut Sianpäässä kokoontumisen aikaan ja pitänyt heitä silmällä. Sirius ilmaisi selvästi mielipiteensä heidän ryhmästään: loistoajatus. Mutta heillä ei edelleenkään ollut paikkaa jossa harjoitella, sillä kaksikymmentäkahdeksan ihmistä tuskin mahtuisi helposti mihinkään. Siriuksen puhe keskeytyi yhtäkkiä kuin seinään. Sirius käänsi päätään hiukan taaksepäin ja katosi. Liekkien keskelle ilmestyi käsi, joka haroi ympärilleen sokkona. Adara tunnisti käden liiankin hyvin, nuo töppösormet jotka usein pitivät teekuppia sivistyneesti hyppysissään sillä välin kun Adara kirjoitti jälki-istunnoissa kättään verille.
Pimento.
Kaikki neljä pakenivat makuusaleihin vauhdilla, Adaran purressaan hampaitaan yhteen kiukusta. Eikö hän saisi edes kerran puhua Siriuksen kanssa ilman heitä kolmea?
Hermione tuntui huomaavan Adaran käytöksessä jotain kiukuntapaista, tai silmissä hiukan lasittuneen katseen, sillä hänen katseensa viipyi pitkään Adarassa ja lopulta hän kysyi:
”Onko kaikki ihan – öh – hyvin?”
”Joo, loistavasti, tämähän oli vasta kolmas kerta kun tunnen olevani vähemmän hänen lapsensa kuin te kolme”, Adara sanoi hampaitaan kiristellen. Hermione tuntui tajuavan heti asian ja hiukan säpsähti.
”O- A-... Anteeksi, emme yhtään tajunneet –”
”Kuka nyt tajuaisi...” Adara päästi suustaan, veti verhot sänkynsä ympärille ja änkesi peiton alle. Hermione ei sanonut sanaakaan. Adara katui hetkessä sanojaan, mutta ei silti suostunut perumaan niitä, vielä.
