Nidemus kiitos kommentista! Mikäs sinä valonarkoja-sanassa nyt on?
Ja et sinä kyllä minua mitenkään kiusaa
Vloom kiitos sullekin! Ui, ihan väreitä tuli... Tässä olisi nyt jatkoa, mutta tiedä että oliko tää kovinkaan äkkiä
Cedi unohdettu! Ja olen kiitollinen, ettet avada kedavrannut... Kiitos kiitos kommentista!
Chelsey kiitoksia! Muut taisi vähän olankohautuksella mennä ton Emman mokailun kanssa. Etkä sinä ole outo, vaan Emma
Ja Emma on kyllä lukenut potterinsa ihan hyvin (toivottavasti), mutta, mhh, paljastettakoon että se on vähän sekaisin nyt, kun on
joutunut päässyt tonne maailmaan ja silleen
Roosa aa kiitos myös sulle! Ja olepa hyvä
Tuo tulevaisuudentieto juttu selviää tässä luvussa (en spoilaa tässä vaiheessa
).
A/N: Pahoittelen, jos lopussa menee teidän mielestä vähän tommosella pikakelauksella, mutta kun vähän puudutti toi vaihe... Nauttikaa nyt kuitenkin jos mahdollista!
Seuraavaa lukua tulossa mahdollisimman pian.
6. LUKU”Mitä Vauhkomieli halusi?” Hermione kysyi, kun professori katosi Neville kainalossaan nurkan taakse.
”Ei mitään erikoisempaa”, vastasin mietittyäni hetken.
Onnekseni kukaan heistä ei kysellyt sen enempää, vaikka he näyttivätkin selvästi kiinnostuneilta. Päivällisellä Hermione söi hirveällä kiireellä ja lähti heti puolijuoksua kirjastoon. Minua hymyilytti, sillä muistin, että hän esittelisi S.Y.L.K.Y:n illemmalla.
”Tiedätkö sinä mitä Hermione puuhailee?” Ron kysyi huomattuaan ilmeeni.
”Juu”, naurahdin.
”Kertoiko hän sinulle?”
Pudistelin päätäni. ”Ei.”
Ron pyöräytti silmiään. ”Ai niin,
unohdin. Sinähän tiedät vaikka mitä”, hän tuhahti.
Virnistin ilkikurisesti. ”Oletko kateellinen?”
Pojan kasvot punehtuivat. ”Pitäisi varmaan aloittaa illalla ne Punurmion määräämät ennustusläksyt, koska niihin uppoaa varmasti monta tuntia”, hän sopersi hiljaa.
*****
Tunnin kuluttua siitä, kun olimme saapuneet oleskeluhuoneeseen ennustustavaroiden kanssa, painoin hellästi pisteen tekstin loppuun. Tarkastelin saavutustani ylpeänä. ”Valmis!” hihkaisin pojille iloisesti.
Ron nosti katseensa pergamentistaan ja kohensi asentoaan nähdäkseen kirjoitukseni. ”Miten sinä olet saanut jo kaiken tehdyksi?” hän marisi turhautuneena.
Virnistin hänelle omahyväisesti ja kohautin olkapäitäni, enkä sanonut mitään. Ron mulkaisi minua ja käänsi sitten katseensa mietteliäänä Harryyn. ”Minusta tuntuu että on aika turvautua vanhaan ennustuskikkaan.”
”Ai keksitään omasta päästä vai?” Harry kysyi.
”Minä jo mietin, että kauan teillä kestää!” naurahdin viattomasti.
Ron tuijotti minua suu auki. ”Sinäkö keksit nuo omasta päästäsi? Ei ihme että sait jo valmiiksi!”
Tyydyin nyökkäämään nopeasti, sillä keskitin kaikki voimani pitämään naamani peruslukemilla. Seuraava tunti kului nopeasti Harryn ja Ronin onnettomuuksia kuunnellessa, enkä voinut enää peitellä nauruntyrskähdyksiä korjatessani heidän toistettuja onnettomuuksiaan. Huomasin oleskeluhuoneen olevan tyhjillään, kun Hermione kiipesi muotokuva-aukosta sisään toisessa kädessään pergamenttinippu ja toisessa laatikko. Hymyilin hänelle ja viitoin kädelläni meidän luoksemme.
”Terve. Sain juuri homman valmiiksi!” Hermione kertoi.
”Samoin minä!” Ron sanoi voitonriemuisena heittäessään sulkakynän kädestään.
Hermione loi arvioivan katseen Roniin, istuutui, laski tavaransa tyhjään nojatuoliin ja otti Ronin ennustukset käsiinsä. Hänen silmänsä vilisivät, kun hän luki tekstiä. ”Ei taida olla hyvä kuukausi luvassa?” hän pilkkasi.
Ron kohautti olkiaan ja haukotteli. ”No jaa, minua on sentään varoitettu.”
”Eikö sinusta näytä aika ilmiselvältä, että olet keksinyt nämä itse?”
”Hermione hei, ei näitä kukaan jaksa tehdä kunnolla”, huomautin ja virnistin Ronille, joka näytti muka vihaiselta mokomasta syytöksestä. ”Tuosta Punurmio tykkää”, naurahdin Harrylle luettuani hänen kuolevan kaulan katkaisuun. Poika virnisti tyytyväisenä.
Hermione katsoi meitä paheksuen. ”Et kai vain sinäkin Emma?” hän kysyi. Nyökkäsin nolosti hymyillen.
”Mitä tuossa laatikossa on?” Harry keskeytti ja osoitti Hermionen kantamusta.
Hermione käänsi katseensa laatikkoon ja näytti piristyvän. Hän avasi sen kannen ja näytti meille sisällön tyytyväisenoloisena. Laatikossa oli viitisenkymmentä eriväristä rintamerkkiä, joihin kaikkiin oli painettu samat kirjaimet: S.Y.L.K.Y.
”Sylky?” Harry sanoi ja otti yhden rintamerkin katseltavaksi. ”Mistä tässä on kyse?”
”Ei sylky”, korjasin heti. ”S – Y – L – K – Y.”
Hermione katsoi minua yllättyneenä. ”Se tarkoittaa ’Samat yhteiset lait kotitontuillekin -yhdistys’.”
”En ole kuullutkaan semmoisesta”, Ron sanoi.
”No et tietenkään ole. Minä vasta perustin sen.”
”Niinkö?” Ron kysyi yllättyneenä. ”Montako jäsentä siinä on?”
”No, jos te liitytte, niin neljä”, hän sanoi hiukan hiljempaa, mutta selvästi hyvin toiveikkaana.
”Sinä siis kuvittelet, että me kuljetaan ympäri koulua rinnassa merkki, jossa lukee ’sylky’?”
”Sylky on kyllä parempi kuin – tai siis S.Y.L.K.Y”, korjasin nopeasti huomattuani Hermionen tulistuneen katseen. ”Kuin ’Lopettakaa kotitonttujen törkeä kohtelu ja vaatikaa muutosta niiden asemaan’.” Suupieliäni nyki hulluna. Eihän kukaan voi tuollaista keksiä?
”Se oli kyllä ’Lopettakaa kotitonttujen
törkeän huono kohtelu ja vaatikaa muutosta niiden
lailliseen asetelmaan’”, Hermione korjasi hivenen loukkaantuneena. ”Olen tehnyt perinpohjaisia tutkimuksia kirjastossa. Ajatelkaa, että kotitonttuja on orjuutettu monta sataa vuotta! Eikä kukaan ole tätä ennen puuttunut asiaan!”
”Mutta Hermione, ne tykkäävät orjuudestaan!” Ron huomautti kovalla äänellä.
En voinut olla naurahtamatta, kun kuuntelin meidän lyhyen tähtäimen tavoitettamme. Hermione ei välittänyt sen kummemmin minun naurahduksesta kuin Ronin vastaväitteistä vaan jatkoi sinnikkäästi.
”Entä miten me tehdään tuo kaikki?” Harry kysyi hänen lopetettuaan.
”Ensin värvätään jäseniä”, Hermione kertoi innostuneena. ”Ajattelin että liittymismaksu olisi kaksi sirppiä – sillä saa rintamerkin – ja tuotolla rahoitetaan kampanjamme lentolehtiset. Sinä olet rahastonhoitaja, Ron – sinulle on yläkerrassa keräyslipas – ja Harry, sinä olet sihteeri, joten sinun pitäisi kirjata nämäkin sanat kokouspöytäkirjaan.” Hermione kääntyi minun puoleeni ja kurtisti kulmiaan. ”Sinä voisit, tuota…”
”Minä en liity. Minulla ei ole rahaakaan”, sanoin heti.
”Miksi meidän täytyy liittyä Harryn kanssa, mutta Emman ei?” Ron vänkäsi, mutta vaikeni kun Hermione loi häneen varoittavan katseen.
”No, jos sinä maksat sitten kun saat rahaa”, Hermione totesi lopulta.
”Hedwig!” Harry huudahti ja keskeytti minun aikeeni aloittaa väittely liittymisestäni. Harry ampaisi ylös tuolista ja suoraan huoneen poikki avaamaan ikkunan Hedwigille, joka lensi siististi sisään ja laskeutui pöydälle ennustusten päälle.
”Sillä on vastaus!” Ron innostui ja osoitti ruttaantunutta pergamentinpalaa, joka oli sidottu Hedwigin jalkaan.
”Mitä siinä sanotaan?” Hermione kysyi ja vastaukseksi Harry luki kirjeen ääneen:
Harry,
lennän oitis pohjoiseen. Tieto arvestasi on viimeisin oudoista huhuista, joita on kantautunut korviini. Jos sitä särkee taas, mene heti Dumbledoren puheille – hän on kuulemma houkutellut Villisilmän eläkkeeltä töihin, mikä merkitsee sitä että hän on huomannut merkit, vaikka kukaan muu ei olisikaan.
Otan pian yhteyttä. Terveisiä Ronille ja Hermionelle. Pidä silmäsi auki, Harry.
SiriusHarry katsoi ensin Ronia ja Hermione, jonka jälkeen he kaikki kolme tuijottivat huolestuneina minua. He selvästi epäröivät ja ehkä miettivät, oliko sittenkään viisasta lukea kirjettä ääneen minun läsnä ollessani. Tunsin närkästyksen kaivertavan kurkkuani. Eivätkö he luottaneet minuun?
”Jaa, minua ei sitten muistettu terveisissä”, vitsailin vaisusti. Harry vaihtoi varovaisia katseita muiden kanssa. ”Joo, kuulkaa, minä tiedän kaiken Siriuksesta, joten tiedän myös sen, että hän ei ole murhaaja vaan ihan hyvä tyyppi”, jatkoin heti. Ja erittäin hyvännäköinen, lisäsin mielessäni.
Harry silminnähden rentoutui, samoin Ron ja Hermione, vaikka heidän silmissään paloi yhä huolestuneisuus. ”Sirius siis lentää pohjoiseen?” Hermione kuiskasi. ”Hän tulee
takaisin?”
”Mitä merkkejä Dumbledore on huomannut?” Ron kysyi ymmällään. ”Harry, mikä nyt on?”
Harry oli iskenyt nyrkillä otsaansa. ”En olisi saanut kertoa hänelle!” hän raivosi.
”Mitä sinä höpötät?”
”Nyt Sirius luulee, että hänen täytyy tulla tänne! Hän tulee, koska luulee että minä olen pulassa! Eikä minulla edes ole mitään hätää!” Harry sanoi raivostuneena ja käski Hedwigin lähteä pöllölään, jos mielisi syötävää.
”Harry”, Hermione sanoi tyynnytellen.
”Minä menen nukkamaan”, Harry tokaisi ja nousi ylös kaataen melkein tuolin mukanaan.
Tartuin häntä ranteesta estääkseni pakenemisen ja käänsin hänet ympäri. Vihreät silmät tuijottivat minua erittäin vihaisesti. ”Harry, kuuntele –” aloitin, mutta Harry riuhtaisi kätensä irti otteestani ja lähti puolijuoksua makuusaliin.
Katsoin anovasti Ronia, joka kohautti olkiaan ja lähti Harryn perään. Huokaisin hiljaa ja nousin ylös. ”Mennäänkö mekin nukkumaan?” kysyin Hermionelta, joka nyökkäsi.
*****
Heräsin varhain ja hetken ajattelin, että jatkaisin nukkumista, mutta olin liian pirteä nukahtaakseni uudestaan. Nousin ylös, venyttelin ja pukeuduin. Katselin sängyltä, kuinka aamunsäteet värittivät makuusalia. Hymyilin itsekseni ja lähdin hiljaa, muita herättämättä makuusalista.
”Harry!” huudahdin yllättyneenä, kun huomasin pojan seisovan keskellä oleskeluhuonetta.
Harry tuijotti minua kauhistuneena. Hetken päästä hän taisi tajuta kuka olin ja rentoutui. ”Hei Emma”, hän sanoi hiljaa. ”Minä vain, ööh, kirjoitin kirjeen.” Hän näytti minulle pergamenttia kädessään ja hypisteli sitä sitten hivenen hermostuneena. ”Jos minä sitten menisin viemään tämän…” Harry otti muutaman askeleen kohti muotokuva-aukkoa.
”Voinko minä tulla mukaan?” kysyin ennen kuin edes tajusin pyyntöäni. Poskiani kuumotti. ”Tai siis, olen luvannut Walbylle mennä tapaamaan sitä ja kun nyt olen hereillä…” Kohautin olkapäitäni ja jäin odottamaan.
Harry katsoi minua hetken ja nyökkäsi sitten vaitonaisena. Hymyilin hänelle ja kiipesin hänen perässään muotokuva-aukosta ulos. Kävelimme sanaakaan sanomatta hiljaisessa linnassa ja saavuimme lopulta länsitornin huipulle pöllölään.
”Hedwig on tuolla”, sanoin ja osoitin tunturipöllöä tornipöllön ja lehtopöllön välissä. ”Walbyn vieressä.”
Otin Walbyn käsivarrelleni ja silittelin sitä samalla kun katsoin, kuinka Harry maanitteli Hedwigin hereille ja yritti saada sen huomiota itselleen. ”No, ehkä minä sitten lainaan Posityyhtystä”, hän vihjaisi. Hedwig ojensi heti koipensa ja Harry sitoi kirjeen siihen. ”Löydäthän hänet varmasti?”
Hedwig näykkäisi Harrya sormesta ja huhuili rauhoittavasti. Walby räpytteli siipiään kärsimättömästi ja huhuili toisen mukana. Hymyilin pienesti Walbylle, kun se lennähti takaisin orrelle Hedwigin lähdettyä kirje mukanaan auringonnousuun. ”Kyllä sinäkin saat vielä joskus kuljettaa kirjeitä”, huikkasin sille.
”Ei tuo auta”, sanoin Harrylle ja nyökkäsin päätäni Hedwigin suuntaan, joka oli kadonnut pieneksi pisteeksi maisemaan. ”Sirius ei usko sinua.”
Harry katsoi minua kummastuneena. ”Mistä sinä…? Niinpä tietysti. No, en minä ainakaan mitään menetä…”
Lähdimme taas vaitonaisina kävelemään kohti suurta salia.
*****
”Ah, Emma! Mikä suo minulle tämän varhaisen ilon?” Dumbledore kysyi, kun saavuin hänen kansliaansa aamiaisen jälkeen.
Poskiani kuumotti. ”Minun täytyy kertoa eräs asia…”
Dumbledore tuntui terävöityvän. Hän risti sormensa ja tuijotti minua lasiensa takaa. ”Mitä asiasi koskee?”
”No, eilen pimeyden voimilta suojautumisen tunnin jälkeen Vauhkomieli –”
”
Professori Vauhkomieli, Emma hyvä”, Dumbledore korjasi.
”Professori Vauhkomieli pyysi minua jäämään tunnin jälkeen. Hän kysyi, tiedänkö todella tulevaisuudesta ja –”
”Olen hyvin pahoillani, etten muistanut kertoa sinulle”, Dumbledore sanoi katuvaan sävyyn. ”Kerroin joillekin henkilökunnan jäsenille – mukaan lukien professori Vauhkomielelle – tästä sinun tietoisuudestasi tulevaisuuteen liittyen ja vaarasta, joka sinua uhkaa.”
”Vaarasta?” toistin yllättyneenä.
”Niin, vaarasta. Mutta älä huoli, olet turvassa täällä. Jos palattaisiin asiaan, jonka takia tänne tulit?”
”Ai, aivan… Sitten parin kysymyksen jälkeen hän tavallaan – öh – uhkaili minua.”
Dumbledore näytti yllättyneeltä. ”Professori Vauhkomieli uhkaili sinua?”
”Niin… Ajattelin kertoa, että –”
Ovelta kuului koputus ja Dumbledore pyysi koputtajaa sisään. Kansliaan astui professori Vauhkomieli, joka tervehti murahtaen rehtoria ja kertoi, että hänellä olisi asiaa. Tuijotin kauhuissani professoria, jonka tavallinen silmä siirtyi minuun kysyvästi.
”Ah, Alastor, me tässä juuri –”
”Minun täytyy lähteä”, sanoin nopeasti ja katosin nopeasti ovesta, tuntien Vauhkomielen taikasilmän seuraavan kulkuani.
*****
Viikot kuluivat nopeasti ja ennen kuin huomasinkaan, oli 30. lokakuuta ja istuin muiden Rohkelikkojen kanssa aamiaisella. En ollut kertonut ystävilleni sen kummemmin tapaamisestani Dumbledoren kanssa eivätkä he jaksaneet kovin kauaa tivata siitä. Onnekseni myöskään Vauhkomieli ei ollut kohdellut minua erilaisemmin vierailuni jälkeen, vaikka olin lähes varma, että hän tiesi aikeistani.
Kaikilla tunneilla en ollut yhtä onnekas: taikominen oli yhä surkeaa enkä onnistunut missään, mikä pelotti minua entistä enemmän. Loitsu- ja muodonmuutostunneilla ainoaa positiivista oli se, että McGarmiwa ja Lipetit kannustivat minua koko ajan. Liemituntien menestys ei ollut hääppöistä, sillä vaikka olisin onnistunut ihan hyvin, niin Kalkaros oli heti erimieltä: Ron olikin pariin kertaan varmistellut minulta liemituntien mukavuutta. Taikaeläinten hoito ei ollut miellyttävää, sillä räiskeperäiset sisuliskot olivat aivan kammottavia ja vain Hagridin takia olin niistä muka kiinnostunut. Taikakausien historia oli yhtä kyllästyttävää, mutta sentään jossain määrin helppoa. Vain ennustustunnit tuntuivat sujuvan lähes täydellisesti, sillä silloin ei tarvinnut tehdä juuri mitään.
”Hedwig tulee!” sanoin Harrylle keskeyttäen samalla Hermionen ja Georgen väittelyt kotitontuista.
Harry irrotti vastauskirjeen, tarkisti, ettei kukaan kuullut ja luki sen meille.
”Miksi sinun pitää vaihdella pöllöjä?” Ron kysyi.
”Hedwig kiinnittää liikaa huomiota”, sanoin. ”Se erottuu joukosta.”
Hermione loi minuun ärsyyntyneen katseen, kun ei saanut ensimmäisenä kertoa tietojaan. Hymyilin hänelle pahoittelevasti ja jatkoin puuron syömistä.
Koko päivän ilmassa leijui miellyttävää odotuksen tuntua. Kukaan ei jaksanut keskittyä oppitunneilla, sillä kaikki odottivat illalla saapuvia Beuxbatonsin ja Durmstrangin oppilaita. Kun kello lopulta soi, veimme tavarat nopeasti Rohkelikkotorniin ja riensimme sitten eteishalliin, josta professori McGarmiwa ohjasi meidät jonoissa pääovesta ulos.
”Melkein kuusi. Millä ne tulevat, Emma?” Ron kysyi toiveikkaana.
Virnistin Ronille. ”Kohta näet… Mutta suosittelisin katsomaan metsän ylle.”
Kohta taivaalle ilmestyi jättiläiskokoisia siniharmaita hevosvaunuja, joita veti tusina siivekästä hevosta. Ensimmäiset rivit perääntyivät taaksepäin, kun vaunut viistivät matalammas. Kuului valtaisa tömähdys, kun ne laskeutuivat kovalla vauhdilla alas.
Vaunuista astui iso, mustaan satiiniin pukeutunet nainen – madame Maxime. Dumbledore alkoi taputtaa ja Tylypahkan oppilaat seurasivat hänen esimerkkiään. Madame Maxime ja Dumbledore puhuivat hetken, jonka jälkeen hän ja hänen oppilaansa poistuivat linnaan lämmittelemään.
Vähän ajan kuluttua järvestä kohosi masto. Kuului molskahdus, kun ankkuri heitettiin matalikolle ja tömähdys, kun lankku laskettiin rantapenkereelle, jonka jälkeen ihmiset nousivat maihin. Irkoroff saapui tervehtimään Dumbledorea ja kätteli tätä kaksin käsin.
”
Se on Krum!” Ron kuiskasi, kun Viktor Krum asteli Irkoroffin viereen.
*****
Istuimme Rohkelikkopöydän ääreen. Beuxbatonsin oppilaat olivat menneet Korpinkynnen pöytään ja durmstrangilaiset Luihuisen pöytään. Jonon viimeisinä saliin saapuivat rehtorit. Irkoroff ja madame Maxime istuutuivat, mutta Dumbledore jäi seisomaan, jolloin suureen saliin laskeutui hiljaisuus. Tapojensa mukaisesti rehtori tervehti oppilaita ja kehotti syömään.
Kun kultalautaset olivat pyyhkiytyneet puhtaiksi, Dumbledore nousi taas seisomaan. Ensin hän esitteli henkilökunnan pöytään tulleet uudet vieraat, Ludo Bagmanin ja herra Kyyryn, sitten kertoi Kolmivelhoturnajaisista, paljasti liekehtivän pikarin ja ohjeisti, miten pyrkiä ottelijaksi.
”Nyt taitaa olla nukkumaanmeno aika. Hyvää yötä kaikille!”
*****
Lauantai oli mennyt yllättävän nopeasti, etenkin Hagridin mökissä, mutta kun itse kurpitsajuhla alkoi, aika tuntui matelevan ja kaikki kestävän paljon kauemmin. Oppilaat olivat kärsimättömiä ja levottomia ja kurkkivat koko ajan, oliko Dumbledore jo syönyt.
”No niin, pikari alkaa olla valmis kertomaan ratkaisunsa”, Dumbledore sanoi, kun kultalautaset olivat vihdoin pyyhkiytyneet puhtaiksi ja hän oli noussut seisomaan, saaden puheensorinan lakkaamaan välittömästi. ”Kun ottelijat kuulevat nimensä, pyytäisin että he ystävällisesti saapuvat tänne korokkeelle, kävelevät tästä pöydän vierestä ja siirtyvät naapurikamariin, jossa heille annetaan ensimmäiset ohjeet.”
Dumbledore otti taikasauvansa ja heilautti sitä suuressa kaaressa. Kaikki kynttilät, lukuun ottamatta kurpitsojen sisässä olevia, sammuivat. Pikari hohti salissa kirkkaimmin. Kaikkien katseet olivat nauliintuneet siihen.
Yhtäkkiä pikarin liekit leimahtivat punaisiksi ja siitä alkoi sinkoilla kipinöitä. Roihahti pitkä liekki, josta lepatti hiiltynyt pergamentinpala. Koko sali haukkoi henkeä ja näytti tärisevän jännityksestä.
”Durmstrangin ottelija”, Dumbledore luki kuuluvalla äänellä, ”on Viktor Krum.”
Sali puhkesi osoittamaan suosiotaan taputuksin ja hurrauksin. Viktor Krum nousi, käveli henkilökunnan pöydän vierestä ja katosi naapurikamariin. Samassa kaikki lopettivat taputtamisen ja puheensorina hiljeni. Katseet kiinnittyivät jälleen pikariin, joka hetken päästä sokaisi punaisena. Toinen pergamenttiliuska lennähti Dumbledoren käteen.
”Beuxbatonsin ottelija on Fleur Delacour!”
Fleurin kadottua kamariin, saliin laskeutui taas hiljaisuus. Tylypahkalaiset tuntuivat muita jännittyneemmiltä: vuorossa oli Tylypahkan ottelija… Liekehtivä pikari värjäytyi punaiseksi, kipinät lentelivät ja pitkä liekki leimahti. Dumbledore sieppasi kolmannen lappusen.
”Tylypahkan ottelija”, hän kuulutti, ”on Cedric Diggory!”
Joka ainoa puuskupuh oli noussut seisomaan, kirkui ja tömisti lattiaa, kun Cedric käveli kamaria kohti. Suosionosoitukset olivat niin pitkät, että kesti kauan ennen kuin Dumbledore sai äänensä taas kuuluviin. ”Erinomaista!” hän sanoi iloisesti mylläkän laannuttua. ”No niin, nyt meillä on kolme ottelijaa.”
Hymyilin surullisesti. En enää kuullut kunnolla Dumbledoren sanoja, sillä olin keskittänyt katseeni liekehtivään pikariin. Minä tiesin mitä olisi luvassa. Siirsin vastahakoisesti katseeni Harryn suuntaan. Kohta se tulisi.
Huomasin pikarin liekkien punertuvan ja kipinöiden lentävän jälleen. Dumbledore nappasi taas yhden pergamenttiliuskan ja suoristi sen huolellisesti. Hän tuijotti siihen kirjoitettua nimeä.
Nyt se tulisi. Tuijotin taas tiukasti Harrya. Olisikohan häntä pitänyt varoittaa? En ehtinyt miettiä sen enempää, kun Dumbledore rykäisi ja luki nimen. Hänen lausumat sanat kaikuivat suuressa salissa.
”
Emma Smith!”
