Helou! Tässäpä olisi lisää luettavaa, ja anteeksi kun en laittanut tätä jo viime viikolla. Olen jokseenkin tyytyväinen tähän, koska tässä alkaa olla jo jopa jotain kirjoituksen makua, joten ilolla laitan tämän tänne teille luettavaksi
Nauttikaa!
Evps. Korsetti, mistä oot hankkinu ton sun avan? Se on vaan jotain niin ihanaa <3
12. Kurpitsajuhla Seuraavana aamuna, kurpitsajuhlien aamuna, James ei olisi halunnut nousta laisinkaan ylös. Päätä jomotti liiallinen itkeminen ja mieli oli muutenkin maassa edellispäivän masentavan teeman jäljiltä. Hän oli nukkunut huonommin kuin koskaan aikaisemmin elämässään. Lapsuuden muistot olivat tulvineet uniin salakavalasti ja valvottaneet Jamesia puolet yöstä. Kuitenkin hän tiesi, että olisi pakko nousta sängystä, sillä se ei auttanut asiaa laisinkaan, vaikka olisinkin maannut sängynpohjalla pölypunkkien seurassa. Ajatukset ja suru eivät kadonneet mihinkään, vaikka olisi seissyt käsillään ja laulanut Hoosiannaa.
’’Ylös, Anturajalka’’, James murahti ja viskasi Siriuksen sukat tämän naamalle.
’’Hyi helkkari! Kenellä on tämän hajuiset sukat?!’’ Sirius huusi, kakoi ja heitti sukat Remuksen naamalle.
’’Ne ovat kuule ihan omat sukkasi’’, James vastasi ja talsi hartiat lysyssä suihkuun. Remus järjesti aivan samanlaisen kohtauksen kuin Sirius hetkeä ennen heittäen sukat sitten Peterin naamalle, joka oli onnellisen tietämätön nukkuessaan kuin tukki.
’’Matohäntä, suosittelen tukkimaan nenän’’, Sirius sanoi ja Peter havahtui saman tien.
’’Mitä?! Onko Ruikuli tunkenut tänne vai mikä täällä haisee?’’ Peter älähti ja pomppasi istumaan sukkien lentäessä lattialle viattoman näköisinä.
’’No melkein. Anturajalan sukat olivat juuri naamallasi’’, Remus totesi ja alkoi vetää vaatteita päälleen. Napittaessaan kauluspaitaansa Remus palautti eilisen illan tapahtumat mieleensä…
He olivat olleet Lolan kanssa kävelemässä ulkona ja jutellen niitä näitä.
’’Mitenköhän James tulee pärjäämään hautajaisissa. Mitä luulet?’’ Lola kysyi heidän kävellessä järven rannassa tähtikirkkaassa illassa.
’’Ei voi tietää’’, Remus huokaisi ja katseli taivaalle. Hengitys höyrysi muutamassa pakkasasteessa ja alkuillan pilvet ja lumisade olivat väistyneet pois paljastaen tuhannet ja taas tuhannet tähdet pilvettömälle taivaalle. Lolakin kohotti katseensa taivaalle ja naurahti.
’’Sirius on tuolla’’, hän sanoi ja Remus katsoi tyttöä oudosti.
’’Häh?’’
’’Että Sirius on tuolla. Tähti, pölvästi’’, Lola naurahti ja tökkäsi Remusta kylkeen lapasen verhoamalla kädellään. Remus naurahti tajutessaan, mitä tyttö oli tarkoittanut.
’’Tiedätkö sinä mitään tähtikuvioita?’’ Remus kysyi istuen rannan tuntumassa sijaitsevalle kivelle. Lola istui hänen viereensä ja nosti katseensa kohti taivasta.
’’Tuolla on ainakin Iso koira, missä Siriuskin sijaitsee’’, Lola sanoi ja piirsi kuvion taivaalle, ’’ja tuolla taas on Perseus.’’ Lola tirskahti Perseus –tähtikuviolle ja käänsi tuikkivat silmänsä Remukseen.
’’Entäs sinä?’’ hän kysyi ja Remus kohotti kätensä piirtämään taivaalle.
’’Tuolla on Kassiopeia ja tuolla on Andromeda’’, Remus kertoi ja piirsi molemmat kuviot. Sen jälkeen hän käänsi katseensa Lolaan.
’’Tiesitkö, Remus. Meillä on aika paljon yhteistä’’, Lola hymyili ja Remus nyökkäsi hymyillen. Tunne, joka oli piinannut Remusta ties kuinka kauan, tuli jälleen kerran. Yhtäkkiä Remus tajusi kumartuvansa Lolan suuntaan. Hetken näytti siltä, että he olisivat suudelleet, mutta sitten Lola käänsi päänsä poispäin ja Remus tajusi peruuttaa takaisin.
’’Tuota… anteeksi’’, Remus sopersi ja katseli kuuta punaisena kuin paloauto, vaikka punastumista ei pimeydessä edes nähnyt.
’’Ei se mitään’’, Lola sanoi ja katseli hänkin kuuta, joka oli melkein täysi.
Uskaltaisinkohan ottaa aiheen puheeksi, Lola mietti ja päätti pitää mölynsä mahassa. Sitä vastoin Remus aukaisi suunsa.
’’Kohta on täysikuu’’, hän sanoi.
’’Niin’’, Lola vastasi ja hänen vatsassaan myllersi.
Josko hän itse ottaisi aiheen puheeksi, Lola ajatteli jälleen. Oli hiljaista eikä kumpikaan puhua pukahtanut. Sammakon heikko kurnutus kuului jotain rantakaislikosta.
’’Ihme, että sammakoitakin kuulee vielä’’, Remus sanoi.
’’Niin. Kohta on jo marraskuu.’’
Jälleen hiljaisuus. He istuivat hetken hiljaa kuunnellen sammakon loittonevaa kurnutusta. Lola kamppaili mielessään itseään vastaan huonoin tuloksin, joten hän aukaisi suunsa ja töksäytti:
’’Oletko koskaan tuntenut ihmissutta?’’ Sanoillaan hän sai Remuksen hätkähtämään.
Nyt ollaan jo vaarallisilla vesillä, Remus ajatteli kauhuissaan ja rykäisi pienesti.
’’Ei, en ole’’, Remus vastasi ja tunsi sydämensä hakkaavan tuhatta ja sataa.
’’Harmi’’, Lola sanoi.
’’Miten niin?’’
’’No, minä olen tavannut ja tutustunut erääseen. Hän on oikein mukava!’’
’’Ai, no sehän kiva kuulla’’, Remus vastasi vaivautuneena.
’’Ja minä uskon, että sinäkin olet tavannut hänet’’, Lola jatkoi ja nyt Remus oli jo pyörtymisen partaalla.
’’Minähän kerroin jo, etten ole tavannut yhtäkään’’, Remus yritti vastata rauhallisesti, vaikka hänen äänensä tärisikin.
’’Hassua’’, Lola sanoi ja katsoi Remukseen, ’’minä kun luulin, että hän istuu vieressäni juuri tällä hetkellä.’’
Sanojen seurauksena Remus kaatui kivettyneenä kyljelleen rantahiekkaan. Lola säikähti ja pomppasi pystyyn.
’’Remus! Eihän sattunut?’’ hän kyseli ja auttoi Remuksen seisaalleen.
’’Ei tässä pahemmin’’, poika vastasi ja pyyhki hiekkaa pois takistaan. Lopetettuaan hän kohotti katseensa edessä seisovaan tyttöön.
’’Mistä
ihmeestä sinä tiedät?’’ hän kysyi uskomatta asiaa todeksi.
’’Helposti’’, Lola sanoi olkiaan kohauttaen. Pipo hänen päässään oli hieman vinossa ja Remus ystävällisesti oikaisi sen suoraan.
’’Niin miten?’’
’’No okei. Muistatko viime vuonna kun teimme tutkielmat ihmissusista?’’ Lola kysyi Remukselta. He olivat lähteneet kävelemään rantaa pitkin.
’’Joo’’, Remus vastasi.
’’Niin, silloin tein oikein perusteelliset tutkimukset. Kävin jopa taikaministeriössä hakemassa listan niistä, jotka ovat saaneet ihmissuden pureman. Siitä lähtien olen tiennyt sinun olevan ihmissusi. Ja pystyi sen osaksi päättelemäänkin’’, Lola sanoi ja otti lapasen kädestään ja alkoi laskea, ’’laskujeni mukaan äitisi olisi kuollut tähän mennessä noin sata kertaa, mummosi on haudattu kaksikymmentä kertaa ja öö… oli niitä muitakin mutta en muista nyt.’’
Remusta nauratti väkisinkin. Hän oli siis todella huono valehtelija.
’’Eikö sinua pelota olla seurassani?’’ Remus kysyi vakavoiduttuaan.
’’Miksi pelottaisi?’’ Lola kysyi kummissaan.
’’Enkö minä pelota sinua?’’
’’Herranen aika sentään! Olet
kerran kuussa ihmissusi! Muuten sinä olet aivan tavallinen pulliainen, joka käy Tylypahkaa!’’ Lola huudahti ja levitteli käsiään. Remuksen sydän vapautui. Onneksi Lola otti sen noin hyvin. He jatkoivat kävelemistä ja puolessa välissä Lola ujutti kätensä Remuksen käteen ja he kävelivät loppumatkan käsi kädessä.
’’Haloo! Herätyyyys!’’ Peter huusi ja koputti Remusta päähän. Remus havahtui transsista.
’’Mitä?’’
’’Tietääkseni sukat-päässä –muoti meni muutama vuosi sitten ohi’’, Peter virnuili ja Remus käänsi katseensa peiliin. Toden totta, hän oli jotenkin kummallisesti saanut vedettyä sukkansa päähän.
’’Oho’’, Remus virnisti ja vetäisi sukan irti ja laittoi sen jalkaansa.
’’Mikäs noin nyt päätä sekoittaa, että vaatteetkin menevät vääriin ruumiinosiin?’’ Peter kysyi yhä virnistellen tietävästi. Remus punastui lievästi poskistaan ja hän tunsi kuinka niskaa alkoi kuumottaa.
’’Ei mikään erikoinen… koulujutut vain’’, Remus vastasi vältellen ja sitoi kravattia kaulaansa. Peter näytti oudolle katsoessaan Remusta kulmakoholla.
’’Sinun täytyy saada koulujutuista kyllä aika omituisia intressejä, sillä huulillasi oli autuashymy ja mumisit jotain.’’
Nyt Remus punastui korviaan myöten.
’’Ei se mitään sellaista ollut’’, hän vastasi edelleen vältellen ja sujautti kenkänsä jalkaan. ’’Mennään aamiaiselle.’’ Peter seurasi Remusta ovesta ulos miettien, mikä oli noin pahasti sekoittanut toisen pään.
Matkalla Suureen saliin Remus olisi törmäillyt joka ikiseen vastaan tulijaan, ellei Peter olisi pitänyt ystäväänsä tiellä. Oppilaat katselivat oudosti suurin piirtein käsikynkässä kävelevää kaksikkoa, ja Peter joutuikin vähän väliä mulkaisemaan niitä, jotka kuvittelivat likaisella mielikuvituksellaan heidän olevan pari.
’’Remus!’’ kuului heidän takaa. Peter käänsi päätään ja näki Lolan juoksevan vastavirtaan.
’’Hemmetti. VÄISTÄKÄÄ!’’ Lola huusi ja töni ihmisiä sivuun kyynärpäällään.
’’Hullu nainen!’’ joku luihuinen huusi kylkeään hieroen Lolan perään. Tyttö vain näytti rumaa käsimerkkiä ja jatkoi matkaansa. Viimein hän saavutti Remuksen ja Peterin. Peter vilkaisi Remusta, joka oli aivan entisensä ja transsista ei ollut ilmeisesti mitään jälkeä.
’’Ai, huomenta Lola’’, Remus sanoi muina miehinä tukkien tien muilta.
’’Huomenta’’, Lola sanoi hymyillen säteilevästi hiukset pörrössä. Peter seurasi näiden kahden silmäpeliä katsoen vuorotellen Lolaa ja kääntäen sitten aina katseensa Remukseen ja niin edelleen. Hetken kuluttua hän tajusi jotain.
’’Niin tuota, minun pitikin mennä kirjastoon’’, Peter sanoi kovaan ääneen pieni virne suupielessään. ’’Nähdään joskus!’’ Todellisesti Peter ei minnekään kirjastoon ollut menossa, vaan halusi Remuksen ja Lolan olevan kahden kesken. Tai no, kahdenkeskeisyys ei oikein onnistunut täpötäydellä käytävällä, mutta nehän ovatkin vain pikku vikoja.
Remus ja Lola jäivät keskelle käytävää kaikkien tungeksiessa heidän ohitse.
’’Tuota, mennäänkö aamupalalle?’’ Remus kysyi ja Lola nyökkäsi. He lähtivät hiljaisuuden vallitessa kävelemään kohti salia.
Suuressa salissa oli kova vilske ja vilinä. Sen päivän tunnit oli peruutettu kurpitsajuhlien vuoksi, ja kaikille, jopa eka –ja tokaluokkalaisille, oli annettu mahdollisuus käydä Tylyahossa. Eka –ja tokaluokkalaiset pääsivät ohjatulle kierrokselle kylään tuvanjohtajansa seurassa. Kun kaikki, tai ainakin suurin osa, oppilaista oli kylässä, kotitontut saivat mahdollisuuden koristella koko koulun kurpitsajuhlien koristeilla.
’’Huomenta kaikki’’, saliin saapuneet Remus ja Lola sanoivat yhteen ääneen Siriukselle, Chellylle, Lilylle, Kellylle, Peterille ja Jamesille.
’’Huomenta’’, kuusikko vastasi ja Remus ja Lola istuivat eripuolille pöytää Remus Jamesin, ja Lola Lilyn viereen.
’’Matohäntä, eikös sinun pitänyt mennä kirjastoon?’’ Remus kysyi kaataessaan kuumaa vettä kuppiinsa. Peter vilkaisi Remusta merkitsevästi ja yritti saada tämän tajuamaan, että hän oli halunnut jättää Lolan ja hänet kahdestaan. Remus katsoi kummissaan ystävänsä ilmeilyä.
’’Häh?’’ hän kuiskasi itsekseen. Peter pyöräytti silmiään ja jatkoi puuron syöntiä.
’’Chelly, missä William on?’’ Lola kysyi laittaen juustoa leipänsä päälle. Chelly kohotti katseensa, joka ei todellakaan ollut lämmin.
’’Ei voisi vähempää kiinnostaa’’, hän sanoi ja jatkoi murojensa märehtimistä.
’’Ryppyjä rakkaudessa?’’ Sirius kysyi vaisusti tapojaan vastaan. Yleensä hän olisi nauttinut Chellyn härnäämisestä erilaisilla äänenpainoilla, mutta olosuhteet huomioon ottaen, hän ei jaksanut vaivautua muuttamaan puhetapaansa.
’’Pikemminkin vuoria, eikä ryppyjä’’, Chelly vastasi huoahtaen. Remuksen mieltä kaihersi. Hän oli aivan kokonaan unohtanut Reguluksen ja Williamin keskustelun Siriuksen syntymäpäivien alla.
’’Mitä on tapahtunut?’’ Remus kysyi kasvava epäilyksen tunne rinnassaan.
’’No ensinnäkin Will näki minun menevän eilen Siriuksen seuraksi Jamesin äidin hautajaisiin’’, Chelly aloitti ja vilkaisi Jamesiin, jonka silmäkulmassa kiilteli kyynel, ’’ja toiseksi hän näki kun suutelin Siriusta…’’ Tässä vaiheessa Jamesin ja muiden katseet kääntyivät Siriuksesta Chellyyn.
’’Älkää nyt tuijottako siinä!’’ Chelly tiuskaisi, ’’minulla on juttu kesken! Niin, ja sitten hän ärjyi minulle kurkkusuorana siitä, että minun pitäisi muka kertoa tästä lähtien missä olin ja milloin.’’ Remus oli arvannut oikein. Hän ajatteli, että olisikohan parasta kertoa Chellylle, millainen William oikeasti oli.
’’Tuota Chelly-’’ Remus aloitti, muttei saanut asiaansa loppuun.
’’Älkää puhuko minulle yhtään sanaa. Haluan kirota Williamia rauhassa.’’
Remus huoahti syvään.
’’Lähdetkö tänään Tylyahoon kanssani?’’ Lily kysyi hiljaa Jamesilta heidän syödessä aamupalaa.
’’Mitäpä muutakaan tekisin. Parempi saada jotain tekemistä’’, James vastasi. Yhtäkkiä hän muisti aamuisen lupauksensa siitä, että ottaisi itseään niskasta kiinni, ja yrittäisi unohtaa äitinsä kuoleman. Hänen äitinsä tuskin olisi halunnut ainoan poikansa surevan kovin pitkään ja antavan elämänsä mennä ohi.
’’Joo, tulen minä. Mutta lupaathan yhden asian?’’ James sanoi ja käänsi katseensa Lilyyn.
’’Niin?’’
’’Ettet missään välissä ota enää puheeksi äitini hautajaisia tai kuolemaa. Sillä tavoin pääsen helpoiten yli siitä.’’
’’Minä lupaan’’, Lily sanoi hymyillen Jamesille pöydän vastapuolelta. Hän ojensi kätensä Jamesille pöydän päällä ja tämä otti siitä kiinni.
Peter sorkki lautastaan ja huokaili yksinään. Jälleen kaikilla olisi suunnitelmia sille päivälle. Hän olisi ainoa Kelmeistä, joka ei lähtisi sinä päivänä Tylyahoon.
’’Mikä on?’’ haukotteleva Kelly kysyi Peteriltä nojaten oikeaan käteensä, ettei läsähtäisi puurolautaselleen.
’’Surkuttelen sitä, etten jaksa lähteä Tylyahoon tänään’’, Peter virnisti ja nosti lusikkaansa ilmaan sen verran, että mehukeitto, jossa hänen puuronsa lillui, tippui lusikasta takaisin lautaselle.
’’Jaa, jaa. Sitten sinä voisitkin lähteä sinne kanssani’’, Kelly sanoi laiskasti, ’’nimittäin en halua tunkea Lilyn ja Jamesin seuraan, sillä en kestä katsella sitä siirappimaisuutta, Sirius nyt tuskin minua mukaansa haluaa, Remus ja Lola menevät ilmeisesti Tylyahoon, en kyllä tiedä miksi, mutta hyvä vaan että he tulevat toimeen keskenään, Chelly pysyy kai visusti makuusalissa ja en jaksa mennä sinne yksin, joten ajattelin pyytää sinut mukaan.’’
’’Vaikka’’, Peter sanoi olkiaan kohauttaen, vaikka hänen olisi tehnyt mieli pomppia kattoon ilosta.
’’No, nähdäänkö vaikka puolentunnin päästä eteisaulassa?’’
’’Okei.’’
Kelly lähti löntystämään haukotellen kohti Suuren salin ovea, josta virtasi tasaiseen tahtiin väsyneitä oppilaita saliin tai pois sieltä.
’’Kelly, odota! Tulen mukaasi’’, Chelly huusi suu puoliksi täynnä muroja ja laittoi viimeiset lusikalliset suuhunsa. Kelly pysähtyi ja odotti silmät ristissä Chellyä, joka kompuroi ylös penkiltään.
’’Mennään’’, Chelly sanoi mennen samalla Kellyn ohitse portaikkoon. Kelly katsoi kummastuneena ystävänsä perään, kun tämä hyppi kolme porrasta kerrallaan. Hän katseli ympärilleen ja hoksasi syyn Chellyn kiireeseen. William tuli saliin kasvoillaan niin murhaava katse, että Kelly joutui ihmettelemään, ettei kukaan Williamin katseen kohtaava ihminen tippunut kuolleena maahan.
’’No oletko tulossa, vai nukahditko pystyyn?’’ Chelly huusi portaiden päästä ja Kelly sai itseensä vauhtia.
***
’’Ää, kuolen väsymykseen!’’ Kelly huudahti ja kaatui sängylleen.
’’Miten voit olla väsynyt, jos olet nukkunut viime yönä ainakin yhdeksän tuntia?’’ Chelly ihmetteli vetäessään polviin asti ulottuvia villasukkiaan jalkaansa.
’’Nukuin peräti neljä tuntia’’, Kelly vastasi ja veti sänkynsä alta paksun kirjan. ’’Tämä valvotti minua. En voinut laskea sitä käsistäni, joten luin sen eilen loppuun.’’ Hän ojensi kirjan Chellylle, joka luki nimen ääneen.
’’
’Pieleen mennyt rakkaus’?’’
’’Jep.’’
’’Kuulostaa erittäin siirappiselle’’, Chelly sanoi yökäten ja ojensi kirjan takaisin.
’’Ei sinne päinkään’’, Kelly puolusteli kirjaansa, ’’se kertoo naisesta, joka on umpirakastunut erääseen mieheen, ja tämä mies paljastuukin kirjan loppua kohden valehtelevaksi sarjamurhaajaksi.’’
’’Okei’’, Chelly vastasi ja otti lehden kainaloonsa ja meni Lilyn vaatekaapin luokse. Hän aukaisi kaapin ja otti sieltä suuren suklaalevyn, jonka täytteenä oli toffeeta, ja meni omalle sängylleen istumaan.
’’Haha! Chris Clark on eronnut Sunday Meltownista’’, Chelly nauroi, ’’haluatko että luen ääneen?’’
’’Vaikka’’, Kelly sanoi ja meni meikkauspöydän luokse laittamaan hiuksiaan edes jokseenkin säädylliseen kuntoon. Chris Clark oli Kadlein kanuunoiden komea lyöjä, joka oli ollut kihloissa Henkipään Harpyijoiden lyöjän kanssa.
’’
Sunday ja Chris nähtiin eilen huispausbaarissa riitelevän kovaan ääneen. Heidän riitansa, ainakin sivusta kuulleiden mukaan, oli alkanut siitä, kumman huispausjoukkue oli parempi. Riita oli edennyt sitten henkilökohtaisuuksiin, joten Chris oli päättänyt saaneensa tarpeeksi.
- En kestä tuota enää, Chris oli murahtanut ja lähtenyt ovet paukkuen pois baarista.
- Kukapa nyt sinuakaan olisi kestänyt!! Sunday oli huutanut kihlattunsa perään ja istunut vihaisena takaisin baarijakkaralleen…’’
’’Okei, riittää’’, Kelly sanoi ja hymyili typerästi, ’’on niillä julkkiksilla sitten oudot syyt erota.’’
’’Jep’’, Chelly vastasi ja syventyi jälleen lehteensä.
’’Muuten, mikä lehti se on?’’ Kelly kysyi laittaessaan ripsiväriä.
’’7noitaa’’, Chelly vastasi.
’’Etkös sinä boikotoi juorulehtiä?’’
’’No onhan se ihan mukava tarkistaa, mitä ulkomaailmassa juorutaan.’’
’’Vai niin.’’
Kelly meni vaatekomerolleen ja kaivoi sieltä farkut ja ohuen pitkähihaisen mustan paidan. Hän puki vaatteet ylleen ja otti vielä komerosta talvitakkinsa, joka oli mustaa villakangasta.
’’Menen nyt’’, hän sanoi ja laittoi takkinsa päälle jättäen sen kuitenkin vielä auki, ettei tulisi kuuma.
’’Joo’’, Chelly vastasi katsomatta Kellyä, ’’muista olla varovainen.’’
Kelly katsoi kummastuneena ystäväänsä.
’’Miten niin?’’
’’Ettei Peter suutele sinua.’’
’’Aa… no siitä tuskin on pelkoa. Olemme ystäviä ja Peter vannoi sen.’’
’’Okei. Moikka.’’
’’Moi.’’
Eteisaulassa McGarmiwa paimensi Rohkelikon ensiluokkalaisia siistiin parijonoon Kellyn laskeutuessa portaat alas. Hän katseli ympärilleen ja äkkäsi Lilyn ja Jamesin seisomassa ulko-oven edessä ilmeisesti vahtimassa, ettei kukaan karkaa ennen aikojaan ulos. Kelly meni kaksikon luokse.
’’Oletteko nähneet Peteriä?’’ Lily loi kysyvän katseen Kellyyn, mutta Kelly väisti sen katsomalla Jamesia.
’’En aamiaisen jälkeen. Kuinka niin?’’ James vastasi.
’’Ei kun, hänen piti tulla tänne. Menemme yhdessä Tylyahoon. Eikä mitään taka-ajatuksia’’, Kelly vielä painotti viimeisiä sanojaan, sillä hän pystyi jopa aistimaan sen, miten hammasrattaat alkoivat raksuttaa Jamesin päässä tämän keksiessä kaikenmaailman taka-ajatuksia.
’’En ajatellutkaan mitään’’, James puolustautui. Lily tökkäsi juuri sillä hetkellä häntä pienesti kylkeen ja osoitti portaiden yläpäähän.
’’Kuutamo?’’ James sanoi ihmettelevällä äänellä.
’’Lola?’’ Lily sanoi Jamesin jälkeen.
’’Jep’’, Kelly sanoi Lilyn ja Jamesin jälkeen. Lily ja James katsoivat Kellyä.
’’Mitä? Älkää minua katsoko. En minä tiedä miksi he ovat yhdessä’’, Kelly sanoi naurahtaen, ’’Peter onkin tuolla. Nähdään!’’
’’Tuntuuko sinusta, että et pysy ystäviesi seuraelämän tasalla?’’ James kysyi Lilyltä kun he katsoivat Remusta ja Lolaa, jotka tulivat vierekkäin heidän luokseen.
’’Kyllä’’, Lily vastasi ja loihti kasvoilleen kysyvän hymyn tuijottaessaan Lolaa silmiin. Lola virnisti pienesti ja kertoi katseellaan, että selittäisi myöhemmin.
’’Nooh, mitäs nuoripari tietää?’’ James virnisti Remukselle.
’’Äh, emme ole yhdessä’’, Lola sanoi, ’’pitääkö sitä heti mennä kuvittelemaan kaikkea, jos on hetkenkin kahden kesken vastakkaista sukupuolta edustavan henkilön kanssa?’’
’’Ei toki, ei toki. Mutta ette te ennen ole olleet mitenkään erityisemmin yhdessä, vai mitä?’’ James jatkoi tietävä ilme kasvoillaan.
’’Lopetahan hyvän sään aikana, Sarvihaara’’, Remus varoitteli. James virnisti vielä ovelasti ja Remus pyöräytti silmiään tälle.
’’Moi Peter’’, Kelly sanoi kun tuli Peterin vierelle, ’’anteeksi kun olen myöhässä.’’
’’Ei haittaa. Tulin itsekin vasta äsken’’, Peter vastasi ja laittoi takkinsa vetoketjun kiinni. Kelly napitti takkinsa ja laittoi lapaset käsiinsä.
’’Mennäänkö?’’ Peter kysyi kun Kelly sai vedettyä vielä pipon päähänsä ja McGarmiwa aukaisi juuri sillä hetkellä ovet.
’’Joo.’’
Remus ja Lola olivat juuri saapuneet Tylyahon puolelle.
’’Nooh, mihinkäs mentäisiin?’’ Lola kysyi Remukselta kun he talsivat hiljalleen ohuessa lumisateessa Tylyahon laitamilla.
’’En tiedä’’, Remus vastasi olkiaan kohauttaen, ’’jos vaikka käveltäisiin vielä vähän aikaa ja mentäisiin sitten kermakaljalle?’’
’’Sopii’’, Lola sanoi ja tarttui Remusta käsikynkästä, ’’eihän haittaa?’’
’’Ei’’, Remus virnisti ja he jatkoivat matkaa.
’’Ihanaa, kohta on joulu’’, Lola sanoi aloittaakseen keskustelua.
’’Onhan siihen vielä ainakin puolitoista kuukautta’’, Remus huomautti.
’’Ne puolitoista kuukautta menee yllättävän nopeasti, varsinkin kun odottaa joulua.’’
’’No, voihan se olla niinkin, mutta silti siihen on vielä puolitoista kuukautta’’, Remus sanoi ihan vain härnätäkseen Lolaa.
’’Teit tuon tahallasi’’, Lola naurahti ja tönäisi Remusta hiukan. Remus ei ollut varautunut tönäisyyn, joten kaatui melkein lumikasaan, joka oli kasattu talon kulmalle. Remus virnisti ovelasti ja ’hyökkäsi’ Lolan kimppuun kaataen tämän toiseen pehmeään lumikasaan. Lola oli osannut odottaa tätä, joten hän tarrasi Remusta kädestä niin, että he molemmat kaatuivat mahalleen kasaan Remus puoliksi Lolan päälle. Lolan naama oli osunut hankeen ja nyt sitä peitti ohut kerros lunta. Hän nauroi iloisesti ja vetäytyi pois Remuksen alta.
’’Se oli hauskaa’’, Lola nauroi kääntyen selälleen Remuksen, joka oli edelleen mahallaan hangessa, viereen.
’’Jep’’, Remus sanoi puhaltaen lumeen, jotta se sulaisi.
’’Viime yönä satoi näköjään kovasti lunta, vaikka illalla olikin ihan pilvetöntä’’, Lola sanoi ja aukaisi suunsa kalastaakseen lumihiutaleita.
’’Niinpä, ei olisi uskonut, että yhdessä yössä voisi sataa näin paljon’’, Remus sanoi kääntyen hänkin selälleen. He makasivat selällään suut auki pyydystellen lumihiutaleita, jotka sattuivat osumaan tarpeeksi lähelle napattaviksi.
’’Tuo on ilmiselvästi minun hiutale’’, Lola sanoi ja kurotti päätään ottamaan harvinaisen isoa hiutaletta, joka leijaili hiljalleen häntä kohti. Ilmeisesti Remus oli valinnut itselleen saman kohteen, sillä heidän ohimonsa kolahtivat yhteen.
’’Aijai!’’ Lola sanoi ja laittoi kätensä siihen kohtaa, johon Remuksen pää oli osunut.
’’Auts’’, Remus sanoi ja katsoi Lolaa. He olivat hetken hiljaa ennen kuin purskahtivat nauruun.
’’Kyllä mekin sitten olemme seitsemäntoistavuotiaita’’, Remus nauroi.
’’Niinpä, ekaluokkalaisetkin ovat aikuisempia kuin me’’, Lola vastasi nauraen. He nauroivat hyvän tovin ennen kuin Remus sanoi: ’’Tiesitkös, että tässä alkaa tulla vähän kylmä.’’
’’Tiesin. Tuntoaistini ei ole kadonnut vielä minnekään’’, Lola vastasi. Remus punnersi ylös ja ojensi kätensä auttaakseen Lola seisomaan.
’’Hui.’’ Lola horjahti eteenpäin, mutta Remus sai hänestä tukevan otteen.
’’Kiitos’’, Lola kiitti ja oikaisi takkiaan, ’’mennäänkö jonnekin kahville?’’
’’Joo’’, Remus vastasi ja he lähtivät kävelemään pikavauhtia pois lumikasan luota, johon heidän vartaloidensa kuvat olivat painautuneet.
Kop, kop.
Chelly kohotti katseensa lehdestään. Joku oli koputtanut Kelmien ja heidän makuusalien väliseen oveen.
’’Sisään, kuka sitten ikinä oletkin’’, Chelly sanoi ja laski suklaapalan, jota oli juuri ollut syömässä. Ovi aukaistiin ja Sirius astui sisään.
’’Voinko tulla?’’
’’Johan minä sanoin, että sisään’’, Chelly hymähti ja sulki lehtensä. Hän peruutti sängyllään tyynylle asti ja viittasi Siriuksen istumaan kanssaan. Sirius asteli Chellyn sängyn luokse ja istui sen reunalle.
’’Niin tuota, minulla olisi hieman kysyttävää’’, Sirius aloitti.
’’Anna tulla vain, minä kuuntelen’’, Chelly vastasi.
’’Ensinnäkin se eilinen suudelma’’, Sirius sanoi ja käänsi harmaiden silmiensä katseen tyttöön, ’’mitä se tarkoitti?’’
Chelly oli osannut odottaa tätä kysymystä. Hän oli ihmetellyt, että Siriuksella oli kestänyt näinkin kauan kysyä se häneltä. Niinpä hän oli osannut ajatella sitä, miten vastaisi siihen.
’’Se ei tuntunut haittaavan sinua, vai?’’ Chelly hymähti.
’’Et vastannut kysymykseeni’’, Sirius ohitti Chellyn kysymyksen.
’’Niin, no mitä suudelmat nyt yleensä tarkoittavat’’, Chelly sanoi pohtivalla äänellä katsoen Siriuksen ulkonäköä. Korvannipukoihin asti ulottuvat tyylikkäästi leikatut mustanruskeat hiukset, jotka valuivat silmille saaden pojan näyttämään entistäkin komeammalta. Leveät hartiat ja lihaksikkaat kädet, joita peitti valkoinen koulupukuun kuuluva kauluspaita, jonka kolme ylimmäistä nappia olivat auki. Tummansiniset reisien kohdalta kulutetut farkut, joiden lahkeet oli laitettu sukan sisään niin, että housut näyttivät pussihousuille.
’’No suudelman tarkoituksista voi olla montaa mieltä’’, Sirius aloitti ja nosti kätensä pystyyn alkaen laskea, ’’ yksi: suudelma voi tarkoittaa rakkautta, kaksi: suudelma voi tarkoittaa hyvästien jättöä, kolme: suudelmalla voi olla tuliviskin vaikutuksen alaisena olevan ihmisen erittäin paha virheteko ja neljä: se voi tarkoittaa kaikkea muuta, mitä en jaksa luetella.’’ Kun Sirius lopetti, hän kohotti katseensa jälleen tutkimaan Chellyn mielialaa, mutta tytön kasvot olivat tutkimattomat. Hän rypisti kulmiaan saadakseen edes jonkinlaisen vihjeen edessä istuvan tytön ajatuksista.
’’Ahaa, vai sellainen päätelmä’’, Chelly sanoi, ’’minäpä kerron, mitä se eilinen suudelma tarkoitti.’’ Chelly otti Siriuksen harteista kiinni ja suuteli Siriusta toisen kerran kahdenkymmenenneljän tunnin sisällä. Sirius ei osannut olla muuta kuin äimän käkenä. Hän tuijotti silmät kiinni olevaa Chellyä, joka suuteli häntä ja vihdoin viimein, noin puolen minuutin jälkeen, Sirius hoksasi sulkea silmänsä, vastata Chellyn suudelmaan ja kietoa kätensä tytön ympärille. Siriuksesta suudelma tuntui erilaiselta. Hän ei ollut koskaan nauttinut suudelmasta sillä tavalla, kuin hän nyt nautti Chellyn kanssa suutelusta. Kaikkien niiden vuosien aikana Tylypahkan naistenmies, kaikkien aikojen hurmuri, ei ollut menettänyt sydäntään sillä tavalla kenellekään. Chelly taisi olla ainoa tyttö koko hänen elämänsä aikana, kehen hän oli aidosti ollut ihastunut. Tunne oli Siriuksesta erittäin outo. Hän veti tyttöä lähemmäksi itseään ja heidän suudelmansa syventyi, mutta silti se oli hellä ja varovainen.
’’Oho’’, Sirius henkäisi, kun he erosivat.
’’Oho’’, Chellykin mutisi ja pyyhki suupieliään.
’’Todellakin oho’’, Sirius sanoi vielä ja katsoi edessään istuvaa tyttöä.
’’Et sitten muuta osaa sanoa?’’
’’Oho’’, Sirius sanoi kiusaten.
’’Menikö puhekykysi äskeisen myötä?’’
’’Oho.’’
’’Nyt riittää jo.’’
’’Jaha.’’
’’Katsoppas, sinullahan on laaja sanavarasto.’’
’’Jaha’’, Sirius sanoi mutta päätti sitten alkaa puhua taas normaalisti, ’’se oli aika… tuota… iha- outoa.’’
Perkele, Sirius kirosi mielessään ja olisi halunnut purra kielensä poikki. Chelly katsoi Siriusta epäilevästi.
’’Meinasit ensin sanoa ihanaa’’, hän sanoi.
’’Enpäs!’’
’’No muuten varmasti meinasit.’’ Sirius oli kahdenvaiheilla. Miten ihmeessä hän oli päätynyt tällaiseen keskusteluun suudelmista ja suurista tunteista CHELLYN kanssa. Hän ei ollut IKINÄ puhunut mistään tällaisesta kenenkään tytön kanssa. No, osa syynä saattoi olla sekin, että edelliset tyttöystävät olivat kestäneet korkeintaan kolme päivää.
’’No okei, osaat suudella todella hyvin’’, Sirius huokaisi ja sai Chellyn näyttämään itsetyytyväisyyden perikuvalta, ’’mutta muuten se ei ollut mitenkään erikoista.’’
’’Tuo on juuri ongelmasi’’, Chelly sanoi ja laittoi toisen kätensä Siriuksen olkapäälle, ’’et uskalla näyttää tunteitasi tyttöjä kohtaan, vaan joudut leikkimään heidän kanssaan ja esittämään välinpitämätöntä, vaikka oikeasti välität.’’
’’Mitä sinä olet sanomaan tunteiden näyttämisestä! Olet ollut ihastunut minuun jo ties kuinka kauan’’, Sirius huudahti ja sai Chellyn hätkähtämään.
’’Tuo ei muuten ole totta’’, Chelly sanoi hitaasti, vaikka tiesi valehtelevansa, ’’en ole ollut ihastunut sinuun.’’
’’Juuri näin. Sinä tulet puhumaan minulle tunteiden näyttämisestä, vaikka itse kiellät kaiken’’, Sirius sanoi ja nousi seisomaan, ’’mitähän William sanoo, kun kerron hänelle, että tykkäät suudella toisia poikia, vaikka et pidäkään heistä?’’ Chelly säikähti pahemman kerran.
’’Tee mitä tahansa, mutta älä kerro Williamille!’’ hän huudahti ja nousi seisomaan Siriuksen eteen, ’’saat tehdä mitä tahansa muuta, mutta älä kerro Willille.’’ Sirius katsoi kauhistunutta Chellyä.
’’Onko jokin hätänä?’’ hän kysyi huolestuneisuuden kuultaessa hänen äänestään.
’’Ei mikään, mikä kuuluisi sinulle’’, Chelly sanoi, ’’ja nyt, voisitko poistua?’’
’’Hyvä on’’, Sirius lähti harppoen pois huoneesta ja paiskasi oven perässään kiinni. Ihme kyllä, hän tunsi olonsa loukatuksi.
Kello kilahti ja Peter ja Kelly astuivat sisään Kolmeen luudanvarteen. Se oli tupaten täynnä eka –ja tokaluokkalaisia tylypahkalaisia, joten he joutuivat hetken hakemaan katseillaan vapaata pöytää, joka sitten löytyikin perimmäisestä nurkasta.
’’Menen tilaamaan kermakaljat, otatko sinäkin?’’ Peter kysyi, kun Kelly laittoi takkiaan tuolinselkänojalle.
’’Joo, tupla vaahdolla’’, hän vastasi ja istuutui tuolilleen.
Peter tunkeutui väkijoukkoon ja yritti löytää tiensä tiskille. Hän joutui suurin piirtein survoutumaan ihmisten kylkiä pitkin, ennen kuin selvitti tiensä matami Rosmertan eteen.
’’Kaksi kermakaljaa, toinen tulee tuplavaahdolla’’, Peter tilasi ja kaivoi taskustaan kolikoita.
’’Ai hei Peter! Miksi vain kaksi kermakaljaa? Eikös teitä ole neljä?’’ Rosmerta ihmetteli ja touhusi tiskin takana etsien kermakaljoja.
’’Tällä kertaa en olekaan Kelmien kanssa, minulla on muuta seuraa’’, Peter sanoi ylpeänä itsestään. Hän ei ollut vielä kertaakaan saanut kertoa Rosmertalle, että oli tullut kermakaljalle tytön seurassa.
’’Vai niin’’, Rosmerta sanoi iloisena, ’’no lykkyä tykö.’’
’’Kiitos’’, Peter virnisti, jätti rahat pöydälle ja lähti tunkeutumaan uudemman kerran väkijoukkoon.
’’Näistä juomista ei ole varmaan mitään jäljellä’’, Peter sanoi ja ojensi Kellylle tämän mukin.
’’Noo, eiköhän nämä silti lämmitä. Paljonko olen velkaa sinulle?’’ Kelly vastasi ja maistoi juomaansa. Lämmin virtaus kulki saman tien hänen lävitseen.
’’Äh, minä tarjoan’’, Peter sanoi huitaisten kädellään.
’’Ei kun oikeasti. Voin minä antaa oman juomani rahat sinulle’’, Kelly sanoi ja kaivoi rahapussiaan taskustaan. Peter laittoi kätensä Kellyn olkapäälle ja sanoi: ’’Minä tarjoan, onko selvä?’’
’’No jos nyt ihan välttämättä haluat… mutta olisin silti voinut maksaa takaisin.’’
Peter pyöräytti silmiään.
He hörppivät kermakaljaa hiljaisuudessa ja katselivat muita pubissa olevia. McGarmiwa johdatti juuri omaa katrastaan ulos ovesta ja huomattava osa ihmisistä lähti ja saliin tuli tilavampaa.
’’No kiva’’, Peter tuhahti, ’’jouduin ihan turhaan läikyttämään kermakaljaa noiden niskaan.’’ Kelly naurahti ja kaivoi käsilaukustaan pelikortit.
’’Oletko koskaan pelannut jästien pelikorteilla?’’ hän kysyi ja otti kortit pois rasiastaan.
’’En. Olen pelannut vain räjähtävän näpäytyksen korteilla’’, Peter vastasi ja laittoi kermakaljamukinsa sivuun, ’’voitko opettaa minua pelaamaan jästien korttipelejä?’’
’’Siksihän minä nämä kortit otinkin mukaan’’, Kelly virnisti ja alkoi sekoittaa kortteja.
Sirius talsi ympäri makuusalia ja kirosi silloin tällöin itseään. Ajatukset olivat kirjaimellisesti solmussa hänen aivoissaan, eikä mikään tuntunut selviytyvän hänen potkiessaan sängynjalkoja ja kaappeja. Alkava päänsärky tykytti kaukana ohimossa ja hän yritti saada sen pysymään siellä ajatuksen voimalla, mutta päänsärky ilmeisesti sai vain lisää puhtia estelystä. Sirius tuhahti ja asteli ikkunalaudalle painaen päänsä jääkylmään ikkunalasiin. Hän katseli linnan pihamaalla temmeltäviä oppilaita, jotka eivät olleet lähteneet Tylyahoon ja hoksasi pian jotain erilaista. Kainalosauvojen varassa konkkaava hahmo meni hitaasti kohti metsää, eikä Siriuksella ollut epäillystäkään siitä, kuka tämä hahmo oli.
Ruikuli. Mitä se idiootti tekee taas metsässä? Sirius kysyi itseltään ja yhtäkkiä hän melkein tunsi, kuinka öljylamppu syttyi hänen päänsä päälle. Hän palasi ajatuksissaan takaisin viimeiseen jälki-istuntoonsa.
Se pergamentti! Sirius alkoi penkoa kaikkien kaapujensa ja housujensa taskuja, sillä hänellä ei ollut mitään hajua, mitkä housut ja kaapu hänellä oli ollut silloin jälki-istunnossa päällä, kun hän oli löytänyt pergamentin metsästä. Jamesin äidin kuolema oli pyyhkinyt kaiken muun hänen päästään viikon ajaksi.
’’Hemmetti, jos se nyt ei löydy niin minä-’’ Sirius ärisi hiljaa itsekseen ja tutki varmaan kymmenensien housujensa taskuja, kunnes viimein tärppäsi.
’’Jes!’’ Sirius huudahti ja aukaisi ryttyyn menneen paperin. Hän oli saada sydänkohtauksen. Hän älähti jotain ja heitti paperin kädestään mahdollisimman kauas itsestään. Se leijaili lattialle ja jäi lojumaan siihen liikkumattomana.
Hemmetti, Sirius sanoi ajatuksissaan. Entä jos joku näkisi hänet nyt? Sirius kiljumassa pelkälle pergamentinpalaselle. Hei haloo Sirius, herää jo! Hän virnisti itsekseen ja otti pergamentin lattialta heilauttaen hiuksensa silmiltään. Hän käänsi sen puolen, jota oli säikähtänyt ja katsoi sitä nyt tarkemmin. Siinä oli sotkuista kirjoitusta, joka oli paikoin kulunut pois.
Tässä ei kyllä lukenut mitään kun löysin tämän… hän pohti ja käänteli pergamenttia kädessään. Hän otti sulkakynän ja uuden pergamentinpalan koululaukustaan ja yritti tulkita tekstiä.
Kun avaat ka...ot salaiset,
löydät kamalimmat alaiset.
Tekstiä on paljon ja vähän,
mut niistä et v...au..a löydä tähän.
Sun tajuttava on katsoa a..m...,
tai muuten s..a....tta tätä et päivänvaloon paljasta.
Siis mene ti.....ano..ten tai.aa...n,
avulla sen, löydät va...uk..n kiperään ar..........
’’Mitä helvettiä tämä meinaa’’, Sirius sanoi hitaasti kulmat kurtussa ja yritti saada tekstistä enemmän selvää. Hän kirjoitti kaiken sen, mitä löytämässään pergamentissa luki, sillä hän epäili, että teksti saattoi kadota. Sanat olivat katkonaisia tai muste oli levinnyt joistain kohdista niin pahasti, ettei kirjoituksesta saanut mitään selvää. Sirius yritti katsoa ikkunaa vasten pergamenttia, mutta se ei auttanut yhtään. Sama sotku oli ja pysyi, vaikka hän kuinka käänteli, väänteli, katsoi ja ihmetteli. Tekstistä ei Erkki eikä Erkin poika Pertti olisi saaneet selvää. Sirius istui turhautuneena sängylleen ja laittoi pergamentin yöpöydälleen täydentääkseen sanoja mielessään. Hän mietti sitä, mistä pergamentti oli ilmestynyt ja kenen se alun perin oli ollut.
’’Haha! Hävisit taas’’, Kelly nauroi, muttei vahingoniloisesti. He pelasivat Peterin kanssa läpsyä, jossa Kelly oli erittäin hyvä. Pelissä korttipakka jaettiin tasan molemmille pelaajille ja sitten alettiin vain laitella kortteja tiuhaan tahtiin vuorotellen pöydälle. Kun kaksi samaa numeroa tuli peräkkäin, piti läpsäistä ennen kuin toinen kerkeää. Se, keneltä loppui kortit ensin, oli häviäjä.
’’En ikinä kerkeä läpsäistä ennen sinua’’, Peter sanoi ja odotti että Kelly jakaisi kortit.
’’Läpsäys tulee refleksinomaisesti’’, Kelly sanoi olkiaan kohauttanen.
’’Nyt minä vannon, että voitan sinut! Mitenkäs ne kuningas ja kuningatar kortti systeemit menikään?’’ Peter kysyi.
’’No: Jätkän jälkeen saat yrittää kerran kuvakortin tai ässän saamista, akan jälkeen kahdesti, kuninkaan jälkeen kolmesti ja ässän jälkeen neljästi.’’
’’Okei. Aloitetaan.’’
’’Mennäänkö Kolmeen Luudanvarteen, matami Puddifootille, Sianpäähän vai Grace’s Café:hen?’’ Lola kysyi kun he talsivat Remuksen kanssa Tylyahon pääkatua. Ihmiset vilistivät ohitse lumisella kadulla ja jotkut loivat kysyviä katseita kaksikon lumisiin vaatteisiin.
’’Mennään vaikka Grace:en. En ole käynyt siellä pitkilleen ja Kolme Luudanvartta on niin klisee’’, Remus virnisti ja kääntyi pääkadulta hieman rauhallisemmalle sivukadulle. Lolakin virnisti ja käveli Remuksen vierellä kohti aivan tavallisen näköistä asuintaloa.
Kling, kello kilahti ja punaposkiset Remus ja Lola astuivat sisään siistiin kahvilaan. Lola otti pipon pois päästään ja heilautti ruskeita kutrejaan pois silmiltä nähdäkseen, oliko paikan sisustus muuttunut sitten viime kerran. Se oli tismalleen samanlainen: pienet pyöreät messinkipöydät oli aseteltu sopivin välimatkoin saliin ja jokaisella pöydällä oli tummanpunaisia ruusuja maljakossa. Baaritiskin takana seisoi vaaleahiuksinen ja ruskeasilmäinen myyjätär, joka laittoi rahoja ikivanhaan kassakoneeseen, joka sijaitsi pienessä syvennyksessä baaritiskin oikeassa reunassa. Tummanruskeat tammiset baarijakkarat maastoutuivat hyvin samanväriseen tiskiin, jonka kuvitus oli klassisminaikaista. Lola vilkaisi nopeasti kattoon ja näki tummanruskeat kattoparrut, joihin oli kietoutuneena viiniköynnöksiä ja joistain kohdista köynnöksiä riippui kokonaisia viinirypäleterttuja. Kun Lola taas laski katseensa, hän näki edessään seinän, joka oli kokonaan köynnöksen peitossa ja lattianrajassa oli muutamia suorakulmion muotoisia tummanruskeita kukkaruukkuja.
’’Aina niin siistinä’’, Lola mutisi hymyillen ja meni istumaan lähimpään vapaaseen pöytään. Remus tuli perässä ja kysyi, mitä Lola halusi tilata.
’’Hmm, suklaakakkupalan ja kahvin’’, hän vastasi.
’’Taidan ottaa samaa’’, Remus sanoi ja meni baaritiskin luokse.
’’Päivää’’, myyjätär sanoi kohteliaasti, ’’mitäs nuori herra haluaa tilata?’’
’’Päivää. Kaksi suklaakakun palasta ja kaksi kahvia, kiitos’’, Remus sanoi kohteliaasti ja myyjätär hymyili.
’’Tuon tilauksen pian pöytään’’, hän sanoi, Remus nyökkäsi ja palasi pöytään. Myyjä kääntyi selin saliin ja otti suurelta tarjottimelta kaksi vastaleivottua suklaakakun palasta ja laittoi ne tummansinisille lautasille, joiden reunoja kiersi tummanruskea viiva. Hän laittoi ne puiselle tarjottimelle ja alkoi hääriä kahvinpapujen kanssa. Kahvilassa kaikki tehtiin tuoreista aineksista: kahvinpavut ja kaakaonpavut jauhettiin jauhoksi aina erikseen joka kahviin ja kaakaoon. Ikinä ei käytetty kaupasta ostettuja valmistuotteita, vaan aina nähtiin se vaiva, että pavut jauhettiin jauhoksi vanhanaikaisen näköisellä jauhinkoneella, että kaikki kahvin ja kaakaon aromit pääsivät oikeuksiinsa. Voisi kuvitella, että tällainen yksi kahvikupillinen maksaisi mansikoita, mutta sitä se ei ollut. Kahvit olivat halpoja siihen nähden, minkälainen työ nähtiin yhden kupillisen keittämiseen. Kuitenkin, palataan kahvin keittoon. Myyjätär kaatoi papuja suuresta lasipurkista koneeseen ja alkoi veivata koneen sivussa olevasta kahvasta. Koneesta alkoi kuulua raksuttava ääni kun pavut murskautuivat ja tulivat hienonhienona jauheena astiaan.
’’Noin, tilaus tehty’’, Remus sanoi ja istuutui hymyilevää Lolaa vastapäätä.
’’Hyvä’’, Lola sanoi ja kuunteli hiljaisella soivaa jazz –musiikkia, mikä kuului nurkassa olevasta gramofonista.
’’Että minä rakastan tätä paikkaa’’, hän huokaisi ja katseli muita asiakkaita. Eräs hieno pariskunta istui hörppien kahvia parin pöydän päästä heistä ja aivan viiniköynnösseinän vieressä olevassa pöydässä istui nuori nainen, joka rustasi jotain vihkoonsa juoden ilmeisesti kaakaotaan.
’’Minusta on hauskaa katsella ihmisiä kahviloissa’’, Lola naurahti kääntäen katseensa pois nuoresta naisesta, ’’heistä voi päätellä vaikka mitä pelkästään vilkaisemalla.’’
’’Niin’’, Remus vastasi ja enempää hän ei ehtinyt sanomaan. Hymyilevä myyjä kiikutti puista tarjotinta, jossa oli pieni maitokannu, sokeriastia ja Remuksen tilaamat herkut.
’’Ja näin olkaa hyvät. Yhteensä kolme kaljuunaa ja kymmenen sulmua’’, tarjoilija sanoi Remuksen kaivaessa rahapussiaan. Hän ojensi tarjoilijalle tasarahan ja saatuaan rahansa tarjoilija niiata niksautti ja käveli pöytien välistä takaisin baarin takahuoneeseen.
Lily ja James istuivat matami Puddifootin vaaleanpunaistakin vaaleanpunaisemmassa kahvilassa juoden mansikkateekupposiaan. James oli ollut vaisu koko aamupäivän ja hän selvästi mietti äitiään. Lily ojensi kätensä pöydänpäällä ja otti Jamesin käden omaan käteensä.
’’Minne mentäisiin näiden jälkeen?’’ Lily kysyi.
’’Ihan sama’’, James vastasi huokaisten.
’’Hei, ei meidän tarvitse olla Tylyahossa jos sinusta tuntuu sille’’, Lily sanoi ja silitti pojan kämmenselkää. ’’Mennään vaikka takaisin koululle, jos sinusta ei ole kiva olla täällä.’’
’’Ei kun ollaan vaan täällä. Parempi ihmisten ilmoilla kun makuusalissa kierimässä surussa. Täällä saa edes jotain muuta ajateltavaa’’, James vastasi ja kohotti katseensa sokerikiposta, jota oli tuijottanut tiiviisti jo ainakin viisitoista minuuttia.
’’Okei sitten. Lähetäänkö vaikka kävellylle?’’ Lily ehdotti ja kulautti lopun jäähtyneestä mansikkateestä kurkkuunsa.
’’Vaikka’’, James vasasi ja joi hänkin teensä loppuun. Hän laski teekuppinsa pöydälle ja nousi seisomaan ottaakseen Lilyn takin naulakosta heidän vierestään. Hän aukaisi takin ja käänsi sen niin, että Lily saattoi pujottaa kätensä hihoihin.
’’Kiitos’’, tyttö sanoi hymyillen ja veti vetoketjun kiinni. Hän otti kaulahuivinsa ja lapasensa naulakon päältä ja kiepsautti huivin kaulaansa ja laittoi lapaset käsiinsä.
’’Mennäänkö?’’ kysyi James, joka oli pukeutunut takkiinsa ja lapasiinsa aikoja sitten.
’’Juu.’’
Lily ja James astuivat ulos vilpoisaan talvisäähän ja suuntasivat kohti pääkatua, joka oli tupaten täynnä ihmisiä.
’’Mennäänkö vaikka kävelemään metsätielle?’’ James ehdotti kun he saapuivat pääkadun varteen.
’’Mennään vain’’, Lily sanoi, otti Jamesin kädestä kiinni ja kääntyi oikealle. He kulkeutuivat ihmisvirran mukana eteenpäin aina vain lähestyvää metsää kohti.
’’Kumpaan suuntaan?’’ Lily kysyi ja katsoi puista kylttiä, joka osoitti kahteen suuntaan. Jameskin katsahti kylttiin ja luki mielessään: Tylyahon asema 1.5 mailia ja Kuntopolku 7 mailia.
’’Lähdetään vaikka jo takaisin päin, eli lähdetään Tylyahon asemalle’’, James sanoi.
’’Joo. Kävellään hitaasti, jooko?’’
’’Okei’’, James vastasi ja tarttui Lilyn kädestä lähtien kävelemään verkkaisesti asemaa kohti.
Chelly istui sängyllään silmissään lasittunut katse. Hänellä ei ollut harmainta hajua kellonajasta, eikä sen puoleen vuorokauden ajasta. Oliko hän istunut siinä tunnin? Vai kenties päivän? Ei, ei hän ole voinut istua ainakaan tuntia kauempaa, sillä kukaan ei ollut vielä palannut Tylyahosta. Sen hän vain tiesi, että jalat olivat puutuneet ja hänestä tuntui, ettei pystyisi kävelemään enää koskaan.
Tyhmä minä! hän ajatteli,
nyt on SIRIUSKIN suututettuna... ei mene hyvin ei. Chelly nousi seisomaan ja hänestä tuntui, että miljoonia muurahaisia olisi kipittänyt pitkin hänen jalkojaan. Hän lähti tasajalkaa hyppien kohti vessaa, sillä hän tarvitsi kylmää vettä selvittääkseen ajatuksiaan. Dax nukkui häkissään pää siiven alla, mutta heräsi heti kun kuuli Chellyn jalkojen töminän lattiassa.
’’Kraa!’’ se rääkäisi ja levitti siipensä aivan kuin olisi lähdössä lentoon.
’’Odota hetki, pääset kohta pois’’, Chelly sanoi ja hävisi pomppien vessaan.
Hän aukaisi hanan kylmän veden puolelle antaen veden valua ensin hetken ennen kuin otti sitä käsiinsä. Hän kumartui altaan ylle ja heitti vedet kasvoilleen. Kylmä virtaus kulki kasvoista kaulalle ja antoi kylmät väreet tytölle.
Minkä takia pojat on aina niin vaikeita! Ensin William ja sitten Sirius... hemmetin hemmetti! Chelly läimäytti hanan kiinni ja lähti kiukkuisena pois vessasta.
’’Milloin olit ajatellut pitää seuraavat huispausharjoitukset?’’ Lily kysyi Jamesilta heidän kävellessä hiljaista metsätietä. Lumikerros oli kuorruttanut puut ja pensaat saaden ne näyttämään kauniilta luonnon muovaamilta kermakakuilta.
’’Ajattelin, että huomenna voisi olla yhdet. Tai toisin sanoen meillä on joka päivä ensi viikolla sunnuntaihin asti harjoitukset, koska viikon päästähän on huispausottelu.’’
’’Niin. Minä ainakin tarvitsen kovasti harjoitusta’’, Lily sanoi ja katseli asuintaloja joiden pihassa pikkulapset pyörittelivät lumiukon palloja.
’’Et sinä tarvitse harjoitusta melkein ollenkaan! Ainakaan sen perusteella, mitä näin koelennoissa’’, James huudahti, ’’olet luonnon lahjakkuus!’’ Lily hymyili Jamesille.
’’Kiitos.’’
’’Eipä mitään.’’
Iltapäivällä kaikkien palattua takaisin Tylyahosta alkoi kurpitsajuhlien odotus. Ensiluokkalaiset eivät luonnollisesti olleet vielä kertaakaan nähneet tai kokeneet Tylypahkan kurpitsajuhlia, joten he olivat muita innostuneimpia. Seitsemäsluokkalaisista suurin osa piti kurpitsajuhlaa aivan tavallisena lounaana, johon oli nähty enemmän vaivaa ruokalajien ja koristelun suhteen.
’’Onkos teillä tiedossa mitään kepposta?’’ Chelly kysyi Kelmeiltä kun he istuivat oleskeluhuoneessa.
’’On kuule pikkuisen jäänyt kepposten suunnittelut vähille tässä lähiaikoina’’, Sirius vastasi kylmästi.
”Ai”, Chelly sanoi vaisusti. Keskustelu, jos sitä siksi voi kutsua, lopahti siihen.
”Hemmetti”, Sirius mutisi ja nousi turhautuneena ylös, ’’Lähden kävelylle...’’ Sirius suunnisti muotokuva-aukkoa kohti ja kömpi siitä ulos hämärtyvään käytävään.
Sirius vilkaisi rannekelloaan, joka näytti ajaksi neljä iltapäivällä.
Vielä puolituntia ruokailuun, hän ajatteli ja laittoi kätensä taskuun. Taskusta hän löysi pergamentin (jota oli päivällä tutkinut) ja otti sen pois sieltä. Siinä oleva hajanainen teksti oli ja pysyi muuttumattomana, mutta paremman tekemisen puutteessa Sirius alkoi miettiä puuttuvia sanoja.
Kun avaat ka...ot salaiset... Mitä voi avata... kirjoja, kirjeitä... kumpikaan ei käy tuohon. Huomaamattaan Sirius oli pysähtynyt penkin kohdalle ja istuutui nyt sille. Käytävässä alkoi olla jo niin hämärää, ettei hän nähnyt lukea tekstiä hyvin, joten hän taikoi valon sauvansa päähän.
Kamalimmat alaiset... Tekstiä on paljon ja vähän... mitä helkkaria tämä siansaksa oikein tarkoittaa?! Siriuksen aivot raksuttivat mutta tuloksetta.
V...au..a löydä tähän... olisiko vastaus? Hän kokeili kirjaimia sanan kohdalle ja joutui taivuttelemaan sanaa vaikka mitenkä paljon, ennen kuin se kävi siihen.
Mut’ niistä et VASTAUSTA löydä tähän. JEEEEEES! Sirius huusi mielessään ja virnisti pergamentille.
Yksi sana vähemmän ratkaistavana. Hänen mahansa kurni jo siihen malliin, ettei ajattelutyöstä tullut mitään. Hän päätti hylätä penkin ja lähteä kävelemään hiljakseen kohti Suurta salia, sillä kurpitsajuhlan ateria alkaisi viidentoista minuutin päästä.
’’Lähdetäänkö jo syömään? Vatsani kurnii’’, James valitti takan ääressä.
’’Ihan sama. Turha kai täälläkään on enää roikkua’’, Remus sanoi ja nousi ylös. Samoin teki Peter ja James. Tytöt nousivat vasta kun pojat olivat kerinneet mennä muotokuvasta ulos.
’’Hyvät oppilaat!’’ Dumbledore sanoi ja Sali vaikeni saman tien, ’’on taas ilo avata jokavuotiset kurpitsajuhlat. Nauttikaa pöydän antimista!’’ Ruuat ilmestyivät sanojen myötä ja haarukoiden ja veitsien kilinä täytti salin.
’’Kuolen nälkään!’’ Sirius huudahti ja lastasi lautasensa täyteen salaatteja, lihoja ja perunoita.
’’Samat sanat’’, Peter sanoi ja alkoi keihästää lihapullia haarukkaansa. Hetkeen salissa ei kuulunut muuta kuin lautasten ja haarukoiden ja veitsien kilinää kaikkien syödessä kupuaan täyteen.
Pääruokien jälkeen ihmiset alkoivat rupatella aikansa kuluksi odotellessaan jälkiruokia. Ne ilmestyivätkin pian. Oli jäätelöä, mutakakkua, piirakoita, hedelmiä, sokeriomenoita, karkkeja, sipsejä ja muita kurpitsajuhlan herkkuja. Kaikki olivat haltioissaan pöydän antimista ja kasasivat jälleen lautasensa ja kulhonsa täyteen herkkuja, mitä vain ylettyivät ottamaan.
’’Aijai’’, Sirius voivotteli ja taputti vatsaansa, ’’räjähdän kohta!’’
’’Mitäs syöt niin paljon’’, Chelly sanoi ja hörppäsi mehuaan. Sirius katseli ympärilleen salissa ja näki kuinka Kalkaros nousi pöydästä ottaen kainalosauvansa. Kalkaros sanoi jotain ystävilleen ja lähti pois salista kohti eteishallia. Sirius seurasi vaivihkaa katseellaan tämän menoa ja huomasi Kalkaroksen menevän portaita ylös.
’’Taidan tästä lähteä’’, Sirius mutisi katse tiukasti portaita nousevassa Kalkaroksessa, ’’nähdään oleskeluhuoneessa.’’
’’Joo’’, James sanoi ja jatkoi mutakakkupalansa syömistä.
Sirius asteli portaat kaksi kerrallaan ylös.
Yllättävän nopeasti se Rasvaletti menee portaat ylös niiden sauvojensa kanssa, hän ajatteli kun ei nähnyt Kalkarosta enää. Sirius katsoi käytävää molempiin suuntiin, hoksasi Kalkaroksen vasemmalla ja lähti seuraamaan tätä.
’’Kiitoksia vain’’, Chelly sanoi taputtaen vatsaansa, ’’menen jo makuusaliin. Moikka.’’ Chelly nousi pöydästä ja lähti suunnistamaan kohti ovia.
’’Odota Chelly, tulen kanssasi’’, William sanoi ja nousi ylös pöydästä ja harppoi muutaman askelen jotta saisi Chellyn kiinni. Ajatus Williamin kanssa pimeällä käytävällä antoi Chellylle vilunväreitä, mutta hän ei välittänyt niistä.
’’Okei’’, Chelly sanoi ja lähti Williamin kanssa kävelemään portaisiin ja käytävälle. He kävelivät hiljaisuuden vallitessa, mutta William rikkoi sen hetken kuluttua.
’’Mitä sinun ja sen Siriuksen välillä oikein on?’’ hän kysyi vierellään kävelevältä tytöltä. Chelly oli vaiti ja jatkoi kävelyään. William odotti pari minuuttia, mutta toisti sitten:
’’Toistan kysymykseni: Mitä sinun ja Siriuksen välillä on?’’
’’En ole velvollinen vastaamaan tuohon’’, Chelly sanoi kylmästi jatkaen matkaansa.
’’Ja sinähän vastaat jos minä kysyn!’’
’’Et voi pakottaa.’’
’’Jaa. Mutta et ole vieläkään vastannut kysymykseeni. Mitä sinun ja Siriuksen välillä on?’’
’’Ja minä sanon edelleen, että en ole velvollinen vastaamaan tuohon kysymykseen.’’
William alkoi menettää jo hermojaan ja hän kihisi kiukusta. Hän kuitenkin päätti olla hermostumatta ja henkäisi syvään.
’’Anteeksi. Minusta vain tuntuu, ettet pidä minusta enää.’’
’’No on aika vaikeata pitää niin mustasukkaisesta pojasta, kuin sinä!’’
’’Minulla on oikeus olla mustasukkainen! Olet suudellut sitä Mustaa ainakin kahdesti sen aikana kun minä ja sinä olemme olleet yhdessä!’’ William huudahti. Chelly pysähtyi ja kääntyi katsomaan vieressään huutavaa poikaa.
’’OLETKO SINÄ VAKOILLUT MINUA?!’’ Chelly huusi kurkku suorana.
’’NO EN!’’
’’MITEN SITTEN VOIT TIETÄÄ?’’
’’HAH! Katso nyt myönsit itsekin, että olet pettänyt minua!’’
’’NO MINÄPÄ EN KADU SITÄ YHTÄÄN!’’
’’Olisi syytä katua!! Olet minun tyttöystäväni!’’
’’NO EN OLE ENÄÄ! MINÄ JÄTÄN SINUT!’’ Chelly lähti puolijuoksua poispäin Williamista, mutta poika ottikin hänet kiinni tarttuen tätä käsivarresta.
’’Anteeksi kun huusin. Eikö voitaisi vielä yrittää?’’
’’Ei’’, Chelly sanoi suu tiukkana viivana.
’’Miksi?’’ William kysyi kasvot melkein kiinni Chellyssä.
’’Juuri siksi, koska en pidä sinusta enää. Olet iljettävä. Hyvästi.’’
’’Anna edes suudelma’’, William toivoi. Chelly ei ollut uskonut näkevänsä Williamia anomassa suudelmaa, kun hän oli jättänyt pojan. Kuitenkin tyttö laski vastentahtoisesti huulensa pojan huulille ja antoi suudelman. William kietoi kätensä hänen ympärilleen ja alkoi pikkuhiljaa työntää Chellyä kohti käytävän seinää.
Sirius oli seurannut Kalkarosta jo kerroksen ajan, eikä hän ollut vieläkään saanut selvitystä tämän päämäärään. Alkujaan Sirius oli lähtenyt Kalkaroksen perään vain siksi, että oli elätellyt hullua ajatusta siitä, että Kalkaroksella ja pergamentilla olisi jokin yhteys.
’’Iltaa Ruikuli!’’ Sirius huudahti tajuamatta itsekään, että oli sanonut sanat ääneen. Kalkaros pyörähti salamana ympäri, tai no niin salamana kuin vain pystyi kainalosauvojensa varassa.
’’Mitä SINÄ täällä teet?’’ hän sihahti. Sirius asteli lähemmäksi Kalkarosta.
’’Samaa voisi kysyä sinulta.’’
’’Luulisi sinun nyt olevan ystäviesi kanssa Suuressa salissa sikailemassa’’, Kalkaros sihisi.
’’Hassua. Minusta me emme sikaile. Me SYÖMME. Siinä on katsos hiuksen hieno ero.’’ Kalkaros pyöräytti silmiään.
’’Kerrohan, kuomaseni, miksi hiippailet metsässä vähän väliä?’’ Sirius tarkkaili Kalkaroksen reaktiota. Ensin tämä Rasvatukka näytti säikähtäneelle, sitten varuillaan olevalta ja sitten hän rentoutui.
’’Miten niin?’’
’’Noo, olen nähnyt sinut jo KOLMESTI menevän metsään.’’
’’Et voi todistaa että se olin minä’’, Kalkaros vastasi lipevästi. Hän ihmetteli, miten oli pystynyt keskustelemaan Sirius Mustan kanssa näin kauan ilman, että kumpikaan olisi uhannut toista taikasauvalla.
’’Älä yritä. Tiedät varsin hyvin, että tällä hetkellä Tylypahkassa ei ole ketään muuta, jolla olisi kainalosauvat.’’ Sirius tutkaili yhä Kalkaroksen reaktioita. Nyt hän näytti pikemminkin ahdistuneelle.
’’Aivan. Osuin oikeaan’’, Sirius sanoi virne kasvoillaan, ’’ja nyt. Voisitkin kertoa jotain tästä.’’ Hän kaivoi pergamentin taskusta katsoen yhä Kalkarosta, joka seurasi varuillaan Siriuksen liikkeitä. Sirius kohotti kätensä ja näytti siinä olevaa pergamentin palasta. Lepattavien soihtujen valossa huomasi, kuinka Kalkaroksen ennestäänkin kalpeanihon väri hävisi.
’’Mikä tuo on?’’ Kalkaros kysyi muka tietämättömänä.
’’Älä selitä. Tiedät varsin hyvin, mikä tämä on.’’
William oli peruuttanut jo seinään yhä suudelleen Chellyä. Chelly yritti olla vastaamatta suudelmaan, sillä hänestä tuntui, että kaikki ei ollut nyt ihan kohdallaan. Hän yritti työntää Williamia poispäin itsestään.
’’Will’’, hän yritti mumista pojan suuhun, ’’Will, mitä sinä teet?’’ Vastausta ei kuulunut.
’’Apua’’, Chelly mumisi hiljaa silmät lautasen kokoisina. Hän yritti puraista Williamia huulesta, mutta ei onnistunut.
’’Will, lopeta!’’ William jatkoi kuin ei olisi kuullutkaan. Chelly työnsi poikaa kaikilla voimillaan ja sai kuin saikin pojan sen verran kauemmas itsestään että pystyi puhumaan.
’’Apua!!’’ hän sanoi rimpuillen.
’’Älä rimpuile nainen, niin sinuun ei satu’’, William mutisi ja yritti taas suudella Chellyä, mutta tyttö pisti hanttiin niin voimakkaasti kuin vain pystyi. Chelly kiljaisi korvia huumaavalla äänellä: ’’APUA!’’
’’APUA!’’ kuului käytävän toisesta päästä. Sirius ja Kalkaros havahtuivat tähän.
’’APUA!’’ nyt Sirius tunnisti äänen kuuluvan Chellylle. Hän kääntyi vielä Kalkarokseen päin ja sanoi: ’’Me palaamme tähän vielä.’’ Tämän jälkeen hän vetäisi taikasauvansa taskustaan ja lähti juoksemaan niin kovaa kuin jaloistaan pääsi.
’’PÄÄSTÄ IRTI!’’ Chelly kiljui. Hän tähyili ympärilleen ja yritti pitää Williamin kaukana itsestään. Häntä ei ollut ikinä ennen pelottanut niin paljon kuin sillä hetkellä pelotti.
Voi kunpa joku nyt tulisi! hän toivoi hätääntyneenä mielessään. Hänen sydämensä pamppaili pelosta ja hengitys oli tiuhaa. William yritti koko ajan vain suudella häntä uudestaan. Poika oli liian vahva, joten Chelly ei saanut kättään tarpeeksi kauaksi, että olisi voinut lyödä Williamia. Chelly alkoi menettää jo toivoaan, kunnes hän kuuli juoksuaskelia käytävän päästä ja käänsi katseensa niiden suuntaan. Erittäin suuri huojennuksen aalto pyyhkäisi Chellyn ylitse kun hän näki Siriuksen juoksemassa taikavauva pystyssä heitä kohti.
’’SIRIUS!’’ Chelly henkäisi hiukset silmillään kun Sirius oli tullut heidän taakseen. Poika heitti sauvansa lattialle ja alkoi repiä Williamia pois Chellyn kimpusta.
’’Auta’’, Chelly kuiskasi kun Sirius viimein sai Williamin kauas kauhistuneesta tytöstä.
’’Sinä’’, William suhahti ja yritti hypätä Siriuksen kimppuun. Sirius väisti tämän, otti hänen paidan rintamuksesta kiinni, laittoi kätensä nyrkkiin ja mojautti niin kovasti tätä leukaan kuin vain hauislihaksesta lähti. William kaatui tyrmättynä maahan. Sirius katsoi hetken maassa makaavaa poikaa kunnes käänsi katseensa kauhistuneeseen Chellyyn. Tytön hengitys oli yhä tiheä pelon takia ja tämän silmiä olisi voinut verrata jo auton renkaisiin. Niin kauhistunut hän oli. Chelly seisoi kangistuneena paikallaan tuijottaen maassa makaavaa Williamia.
’’Onko kaikki kunnossa? Eihän sattunut mihinkään?’’ Sirius kysyi huolissaan laittaen kätensä tytön olkapäälle ja katsoessaan tätä silmiin. Chelly taisi olla vieläkin niin järkyttynyt, ettei saanut sanoja suustaan. Sirius halasi häntä lohduttavasti pitäen toisella kädellä tämän pään takaa ja toisella kädellä yläselän päältä kiinni. Hän tunsi Chellyn kiivaan hengityksen ja sydämen lyönnit rutistaessaan tätä itseään vasten.
’’Onko kaikki kunnossa?’’ Sirius kysyi uudestaan Chellyltä, joka oli yhä hiljaa.
’’On nyt kun sinä tulit’’, hän kuiskasi hetken kuluttua, ’’kiitos.’’
’’Ei se mitään.’’ He seisoivat hetken hiljaa Siriuksen halatessa Chellyä. Chellyn ajatukset olivat niin sekaisin, että melkein oksetti.
Miten William saattoi tehdä niin? hän kyseli itseltään. Huojennuksen kyynelet alkoivat vuotaa hitaasti hänen silmistään.
Onneksi Sirius tuli paikalle… --
Sirius oli aika ooc tässä o.O Kommentteja?