Kellastunutta paperia
Pairing: Harry Potter/Draco Malfoy
Rating: S
Genre: angst, romance
Summary: Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Beta: Celeporn
Word count: 1015
A/N: No huh huh. Eipähän ole tällaista huttua tullut ennen kirjoitettua. Herra ties mistä minä inspiraation tähänkin revin. Mutta hei, niinhän sitä sanotaan, että kaikkea pitää kokeilla paitsi omaa isäänsä ja naapurin koiraa.
Kirjoitettu osana Fanfic100-projektia kohtaan 084: Mies.
--
Valokuva oli paksun tomukerroksen peitossa, ja sitä reunustavia kehyksiä olisi ollut vaikea erottaa kullatuiksi, jos ei olisi tiennyt niiden väriä jo ennalta. Kuva makasi lipaston päällä vinossa, telineensä viereen hylättynä. Täsmälleen samassa paikassa, johon se oli jäänyt kaksitoista vuotta aiemmin kartanon viimeisen asukkaan sulkiessa oven perässään.
Ruskettunut käsi tarttui varovasti kehyksen reunaan ja nosti kuvan. Lipaston pintaan jäi suorakulmion muotoinen aukko, josta tummaksi petsattu puu näkyi juuri niin loistokkaana ja valtaa uhkuvana kuin sen oli ollut tarkoituskin. Toinen käsi pyyhki varovasti kehyksen lasia puhtaaksi pölystä, yrittäen välttää sormenjälkien jättämistä. Pian tomusta oli jäljellä vain kapeita raitoja, ja ruskettuneiden käsien omistaja istuutui kuvan kanssa vanhalla sametilla peitetyn sängyn kulmalle.
Kuva oli kuusitoista vuotta vanha. Sen reunat olivat hieman repaleiset, kuin se olisi leikattu kiireessä irti taustastaan, ja kehykset olivat sille aivan liian suuret ja ylelliset. Yläreunassa, puolittain saksien säästämänä, luki koukeroisella kirjasimella ”Päivän Profeetta”. Kuvassa oli hymyilevä, hieman alle viisitoistakesäinen poika, jonka silmälasit roikkuivat vinossa, ja taustalla näkyi Tylypahkan linna. Ruskettuneet kädet vavahtivat muutaman kerran, kuin mies ei olisi ollut varma, mitä hänen tulisi tehdä, kuin kuva olisi saattanut hetkenä minä hyvänsä hyökätä hänen kimppuunsa.
Miehen silmät olivat nauliutuneet kuvaan, jonka liikkeet tuntuivat hidastuneen vuosien myötä. Kellastuneessa paperissa oli pari tahraa, jotka sekoittivat pojan piirteitä, mutta niistäkin huolimatta miehestä tuntui, kuin hän olisi katsonut peiliin, jonka joku oli lumonnut näyttämään menneisyyden. Muistot palasivat vastustamattomana virtana takaisin mieleen. Viidennen kouluvuoden kevään ahdistuneisuus ja epätoivo tuntuivat miltei yhtä voimakkaina kuin silloinkin, ja Harry laski kuvan sängylle, josta pelmahti sankka tomupilvi.
Kuvan ei olisi pitänyt olla siellä. Hän oli etsinyt ministeriöltä porttiavaimen hylättyyn Malfoyn kartanoon vain selvittääkseen kaiken, mikä oli vaivannut häntä kuudennen luokan keväästä alkaen. Löytääkseen palaset, jotka täyttäisivät aukot valamiehistölle kerrotuissa tarinoissa. Hän ei kaivannut mitään, mikä olisi palauttanut hänen mieleensä kouluaikojen hämmennyksen ja epätodellisuuden, ei nyt, kun hän oli ensimmäistä kertaa elämässään onnellinen.
Harry nosti kuvan uudelleen käsiinsä ja katsoi itseään silmiin. Hän oli kasvanut niistä ajoista paljon. Hän oli menettänyt läheisiään ja saanut uusia lievittämään yksinäisyyden tuskaa. Hän oli asettunut aloilleen samaa tahtia kuin muukin sodanjälkeinen maailma, hän oli hankkinut töitä ja opetellut jälleen luottamaan ihmisiin. Hänen kasvonsa olivat miehistyneet, ja arven paikalla otsassa oli muutama uurre. Hänen kätensä, jotka kuvassa heiluivat toimettomina, olivat perheen ja työn kovettamat.
Ei olisi pitänyt olla mitään syytä, minkä vuoksi Draco Malfoy olisi ikinä leikannut hänen kuvansa irti lehdestä, saati asettanut sitä kehyksiin lipastonsa päälle. Se oli täydellisen järjetöntä ja niin häiritsevää, että Harry oli vähällä viskata kuvan käsistään niin kauan kuin vain saattoi. Sen sijaan hän tyytyi vain kääntelemään esinettä kädessään kuin se olisi ollut jotakin samalla kertaa iljettävää ja suunnattoman kiehtovaa. Kuin vanhan pakkomielteensä riivaamana hän liu’utti kehyksen lasin varoen pois paikaltaan, ja otti lehtileikkeen käteensä. Kuvan Harry ei lakannut hymyilemästä hätistäessään keväthorteisen kärpäsen korvansa ympäriltä.
Se, mikä sai Harryn lopulta pudottamaan kuvan lattialle, ei ollut niinkään kuva itse tai sen olemassaolo, vaan se, mitä kehyksen välistä paljastui. Siihen kohtaan, missä kuva oli vielä hetki sitten ollut, oli kiinnitetty huolellisesti taiteltu pergamenttiliuska, jonka läpi muste oli alkanut tunkeutua. Harryn kädet alkoivat vasta ymmärtää täristä, kun hän poimi pergamentin lasinsirpaleiden ja kehyksenpalasten joukosta kylmältä kivilattialta.
Kirje oli päivätty 19. 4. 1999, paljon sen jälkeen, kun lehti, jossa kuva oli ilmestynyt, oli julkaistu. Se oli kirjoitettu nuoren miehen vakaalla käsialalla, ja rivit kaartuivat oikeassa reunassa hieman ylöspäin. Muste oli suttaantunut jonkin verran samoilta kohdin, joissa kosteus oli tunkeutunut valokuvaankin.
Potter,
tulet tuskin koskaan näkemään tätä, ja todellakin toivon, ettei niin tapahdu. Kirjoitan tämän itselleni ja itseni vuoksi, sillä on asioita, jotka on vain pakko selvittää ennen, kuin voin jatkaa elämääni.
En tiedä, milloin oikeastaan ymmärsin olevani rakastunut Sinuun. Hyvin pitkään suhtautumiseni oli ollut vain asia, jotka pidin elämään kuuluvana faktana, sillä en onnistunut muistamaan aikaa ennen sitä. Joka tapauksessa teit kouluvuosistani helvettiä olemalla jatkuvasti liian lähellä ja liian kaukana. Olen onnellinen siitä, että se kaikki on ohi, ja että pystyn siirtymään eteenpäin, sillä Sinusta ja minusta ei olisi koskaan tullut mitään. Sinä olit aivan liian itsekeskeinen sellaiseen. Muuta on turha enää kirjoittaa, satuttaisin vain itseäni ja viivyttelisin asioissa, jotka huomisesta alkaen lakkaavat olemasta.
Huomenna vien tavarani uuteen asuntooni, ja kahden viikon päästä menen naimisiin Pansyn kanssa. Sitä ennen poltan tämän kirjeen, ja niin Sinun varjosi tulee olemaan lopullisesti pyyhitty mielestäni.
Rakkaudella, Draco
Harry antoi pergamentin leijailla takaisin särkyneen kehyksen palasten sekaan. Hän nousi sängyltä kasvot epämääräisen kalvakoina ja astui kuvansa päälle kävellessään ulos huoneesta. Hänen mielessään velloi se kaikki, mitä olisi voinut olla, mutta mikä oli jo ajatuksena niin ristiriitaista, että hän oli sisimmässään tyytyväinen, ettei siitä ollut milloinkaan tullut todellisuutta.
Päästyään käytävälle, joka johti kartanon ulko-ovelle hän tajusi viimein pyyhkiä kyynelet silmistään. Mistä ne olivat ilmestyneet, siitä hän ei ollut aivan varma. Niille ei olisi pitänyt olla mitään perusteita, olihan hän onnellinen Ginnyn ja lasten kanssa. Hän oli perheellinen mies, oli ollut jo pitkään, eivätkä minkäänlaiset muistot tai toiveet olleet häirinneet hänen elämäänsä. Niin kauan kuin hän jaksoi muistella, oli Ginny ollut se, jonka kanssa hän oli halunnut jakaa kaikkensa.
Mitään järkevää perustetta ei liennyt myöskään sille, että ohittaessaan muotokuvan, jossa talon viimeinen isäntä poseerasi hienoimmassa juhlakaavussaan, Harry pysähtyi katsomaan maalauksen jäänsinisiä silmiä kaihoisasti. Vielä vähemmän selitettävää oli se, että hän eksyi reitiltään kuvan luokse ja kosketti varovasti huulia, jotka pysyivät liikkumattomina ja elottomina, vaikka silmät kääntyivätkin katsomaan häneen. Ennen kuin hän lähti lopullisesti katsomatta taakseen, hän loi vielä katuvan silmäyksen arpeen, joka kulki maalattujen kasvojen poikki hyvin hentona.
Draco Malfoy oli ollut hyvin kaunis nuorukainen, ei lainkaan hontelon varsamainen kuten sen ikäiset pojat yleensä. Nyt hän oli kuitenkin jo aikuinen, hänellä oli viehättävä vaimo ja poika, joka oli saman ikäinen kuin toinen Harryn omista. Oli liian myöhäistä kaikkeen, minkä olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla hyvä asia, mutta Harry ei osannut uskoa niin aivan täydellisesti.
Ginnyn kantaessa pöytään höyryävän kupin teetä Harry pohti, mahtoiko Malfoylla olla kotonaan maalausta itsestään, mitä tapahtuisi, jos maalaus kertoisi tapahtuneesta, alkaisiko kaikki jälleen alusta ja kuinka kauas hänen tarvitsisi paeta sitä kaikkea. Jos hänellä olikin ollut velvollisuuksia nuorena, ne eivät olleet mitään sen rinnalla, että hänen täytyi olla todellinen mies ja huolehtia raskaana olevasta vaimostaan, vanhemmista lapsista puhumattakaan. Suurin osa hänestä toivoi, että kaikki järjestyisi, eikä Malfoy saisi milloinkaan tietää.
