Name:Kertomus Tylypahkasta, loitsuista ja rakkaudesta
Author: HarryPotterFan4Ever
Beta: -
Genre: romance, fluffy
Pairing: Lily/James
Rating: K-11
Words: 1 417
Summary: Vajosin pimeyteen ajatellen James Potteria.
Warnings: Yritetään itsemurhaa, itsetuhoisuus
A/N: Kaikki tunnistettava kuuluu Rowling-tädille, en saa tästä mitään korvausta. Mitenköhän he rakastuvat? Yksi versio monista. Tämä on tosi kliseinen.
James käveli pois rannasta ystäviensä kanssa. Tuijotin hänen peräänsä. Hän kai huomasi, että häntä tuijotettiin sillä hänen kätensä suuntautuivat heti pörröttämään hiuksia.
”Hei, Lily!”
Havahduin ja katsoin vieressäni seisovaa poikaa. Severus Kalkaros.
”Herää! Älä tuijota tuota hiton Potteria!” Severus sanoi.
Severus ei pitänyt James Potterista. He vihaavat toisiaan. Severus on mustasukkainen Jamesille koska hän on hyvä huispauksessa ja kaikki tytöt pitävät hänestä. Paisi minä. Okei, myönnetään hän on söpö. Mutta hän ei ole minua varten. Me emme kuulu yhteen. Hän kyllä pyysi minua treffeille, mutta en usko, että hän pyysi koko sydämestään. Kuitenkaan en suostunut sillä tilanne oli huono. Kaikki tuijottivat silloin meitä ja olin silloin 16 ja viidennellä luokalla.
”Lily, tulisit nyt”, Severus sanoi viereltäni. Hänen äänensä kuulosti kaukaiselta niin kuin hän olisi huutanut minulle Tylyahosta asti.
”Joo”, sopersin ja seurasin Severusta linnaan. En nähnyt eteeni sillä ajattelin yhä James Potteria.
”Mitä ajattelet, Lily?” Sev kysyi.
”Ääh… en mitään” en pitänyt valehtelemisesta, mutta oli pakko sillä Severus vihasi James Potteria.
”Li, missä oleeet?” ystäväni Lucy kysyi.
Istuimme rohkelikkojen oleskeluhuoneessa; ja olin huomaamattani tuijottanut taas James Potteria.
”Tässä näin”, minä vastasin Lulle ja katsoin häneen.
”Mietitkö häntä?”, Lu sanoi. ”Hän on niin söpö. Katso nyt!”
Lu katsoi uneksuvasti Jamesin ja hänen kavereidensa suuntaan. Minä katsoin myös. He nauroivat jollekin, vitsille kai. Katsoin taas Lucyyn.
”Hän on kyllä aika söpö”
Lucy katsoi minuun ja kysyi:
”Kuka?”
”James Potter, tietysti”
”James Potter? Tarkoitatko tuota hel -. Minä puhun Sirius Mustasta!”Lucy sanoi. ”Luulen kyllä, että hän on ihastunut minuun tai ainakin Helen kertoi niin - ”
”ONKO HELEN NYT PARAS YSTÄVÄSI? ONKO?” HUUSIN Lucylle ja viha heräsi sisässäni.
”TAITAA OLLA! HÄN –”, Lucy sanoi, mutta minä oli jo lähtenyt.
Ryntäsin muotokuva aukosta ulos. Oli ilta eikä käytävillä ollut paljon oppilaita, mutta jokunen kuitenkin oli jäänyt maleksimaan käytäville. ja he tuijottivat minua. En tiennyt miltä näytin, mutta varmasti sellaiselta jonka ei uskaltanut tulla juttelemaan. Menin järvenrantaan.
Se oli minulle jonkinlainen rauhoittumispaikka. Aina kun minua harmitti joku tulin tänne, järvelle.
Siinä se! Minä tekisin itsarin koska olin kyllästynyt maailmaan, elämiseen.
”Tulejo tikari!” huusin kuiskaten. Jostain lensi tikari ja nappasin se käteeni.
Se tuntui ällöttävältä ja tyhmältä, mutta silti viilsin kättäni.
Pudotin tikarin sillä kipu oli valtava. Koko ruumiini tuntui palavan ja tuhoutuvan pala palalta. En ollut arvannut, että se sattuisi niin paljon. Jalkani pettivät ja putosin veteen. Kuulin kaukaa jonkun huutavan.
”Lily!”
Vajosin pimeyteen ajatellen James Potteria.
”Herra Potter toimi urhoollisesti suorastaa ihailtavasti” joku sanoi. ”Hän taitaa ansaita 50- ei 100 tupapistettä tuvalleen”
Avasi silmäni. Olin sairaalasiivessä. Joku istui vieressäni ja katsoi kahta henkilöä. Professori Dumbledore ja McGarmiwa puhuivat jostakin.
”Toipuuko hän?” joku kysyi viereltäni. Tunnistin äänen: se oli sama joka oli huutanut järven rannassa. En kuitenkaan tiennyt kenelle se kuului. Hän oli tuttu, mutta silti en tunnistanut ääntä.
Raotin silmiäni. Joku istui vieressäni, ja katsoi kahta muuta henkilöä, jotka olivat kauempana. Vieressäni istuva henkilö piti minua kädestä ja tajusin kuka hän oli: James Potter.
”Kyllä, pieniä arpia saattaa kyllä jäädä sillä haava oli aika syvä” matami Pomfrey täsmensi.
”Se uskon” kähisin ja avasin silmäni kokonaan.
”Lily!” James sanoi melkein huutaen.
”Miksi olen täällä?” kysyin kohdistaen kysymykseni Jamesille.
”Sinä viilsit itseäsi ja ikään kuin hyppäsit järveen sitten – ”
”Hyppäsin?” kysyin.
”Ainakin se näytti siltä. Sitten näin sinut juuri kun vajosit veden alle ja nostin sinut ylös ja vein sairaalasiipeen”
”Selvä. Nyt kun meitä ei enää tarvita, me poistumme” rehtori Dumbledore sanoi, viittoi McGarmiwalle ja he poistuivat. Matami Pomfrey meni työhuoneeseensa.
James istui hiljaa vieressäni ja tuijotti kättäni hetken aikaa.
”Minä luulin, että olin myöhästynyt. Pelkäsin, etten pelastanutkaan sinua. Pelkäsin koko ajan kun olit tajuton. Pinnasin jopa tunneilta”
”Tunneilta?” kysyin ymmälläni. ”Kuinka kauan olen ollut tajuton?”
”Kolme vuorokautta” James sanoi. ”Mitä oikein meinasit kun hyppäsit järveen? Olin huolesta sairas sillä olisi ollut minun syyni jos olisit kuollut” James puhui vakavasti. Häntä oli todella vaivannut minun itsemurhayritykseni. Hänessä ei ollut jälkeäkään siitä pojasta joka nauroi iloisesti oleskeluhuoneessa..
”Minä… minä riitelin Lucyn kanssa ja – ja Severus luulee, että olen pihkassa häneen. En kestä sitä” nyyhkytin.
”Etkö, sitten ole?”
”En! Miten voisin rakastaa sellaista joka tekee pimeyden taikoja!” minä sanoin. ”Sitä paitsi rakastan yhtä toista” Katsoin Jamesiin.
”Ketä?” James kysyi uteliaana. ”Ei sinun ole pakko kertoa” hän lisäsi kun tajusi miten tyhmältä kysymys kuulosti. Olin hiljaa. Istuin hiljaa ainakin kymmenen minuuttia ja katsoin Jamesia, joka tuijotti ikkunaa. James nousi ja lähti kävelemään kohti ovea. Hän kai sai tarpeekseen.
”Sinua” kuiskasin kun hänen kätensä koski ovenkahvaa. Nyt se oli sanottu.
”Mitä?” James kysyi katsomatta minuun.
”Minä rakastan sinua” kuiskasin nyt tuskin kuuluvalla äänellä.
James kääntyi ja katsoi minuun.
”Etkö usko minua?” kysyin.
”Uskon, koko sydämestäni. Minäkin rakastan sinua” James sanoi. Juuri kun James oli istunut takaisin matami Pomfrey tuli takaisin. Yllätykseksi Dumbledore palasi sairaalasiipeen.
”Miten neiti Evans voi?” rehtori kysyi.
”Loistavasti” vastasin.
”Ilmoittaisin vain, että herra Potter voi nyt palata tunneille kun tiedät, että Lily on kunnossa”
”Totta kai” James sanoi ja nousi ylös. ”Tulen pian takaisin”
Dumbledore ja James lähtivät.
Kun palasin kouluun kaikki kysyivät vointiani ja olinko nyt James kanssa.
”Onko se totta?” kysyi tyttö puuskupuhista jonka kanssa en ollut koskaan puhunut. ”Tiputko järveen ja James Potter pelasti sinut?”
En vastannut. Aamiainen oli jo mennyt joten salissa ei ollut ketään. Siispä suunnisti Taikahistorian tunnille.
”Anteeksi, että olen myöhässä”, mumisin professori Binnsille. Hän ei edes huomannut minua, joten istuin… minne? En Lucyn viereen ainakaan. Päätin sekunnissa ja istuin James Potterin viereen.
”Miten kätesi voi?” James kysyi minulta.
”Ihan hyvin. En kylläkään pysty kirjoittamaan” sanoin Jamesille.
Lounaalla söin Jamesin ja hänen kavereidensa kanssa. Puolivälissä joku korpinkynsi kysyi meiltä:
” Oletteko te nyt yhdessä?”
”Emme” sanoin ja katsoin Jamesiin. James näytti yhtäkkiä surulliselta ja katsoi maahan.” Me vasta totutellaan. Kysy samaa viikon päästä” lisäsin.
Nyt James nosti katseensa ja katsoi minua. Silmäkulmastani näin miten tyttö kipitti takaisin korpinkynsien pöytään.
”Viikon?” hän kysyi.
”Jos silloin uskallat kysyä ollaanko yhdessä” sanoin ja pidättelin naurua.
”Rohkeudestako tässä on kyse? Enkö ole tarpeeksi rohkea pyytämään sinua treffeille?” James sanoi. ”Olisiko minun pitänyt olla puuskupuh?”
”Ei, olet kyllä rohkea, mutta et ole silti pyytänyt minua treffeille”
”Haluatko, että pyydän nyt?” hän kysyi. ”Hei, kaikki kuunnelkaa!” James huusi odottamatta vastaustani. ”Lily, tuletko kanssani ulos?” James sanoi niin kovaa, että koko Sali varmasti kuulu. Kaikki tuijottivat meitä. Tunsin kuinka Severus tuijotti minua odottaen vastausta.
”Voin minä tullakin” sanoin hihittäen.
Kaikki olivat hiljaa. Hiljaisuuden rikkoi kun joku löi nyrkkinsä pöytään.
”Nyt riitti!” Severus huusi ja nousi pöydästä ja lähti meitä kohti. ”Lily, sinunhan piti rakastaa minua!” Severus karjui.
”Miten voisin rakastaa sinua kun veljeilet noiden kanssa!” osoitin porukkaa joka kiusasi pienempiä oppilaita pimeiden taikojen kanssa. ”Sinä olet iljettävä!”
”Jääkää te tänne! Minä häivyn!” Sev huusi ja lähti ovelle ja meni suoraan tyrmiin ulos salista päästyttyään. Käännyin takaisin Jamesiin, Siriukseen, Peteriin ja Remukseen.
”Hän on tosi epäreilu!” sanoin muille. ”Ja vain siksi etten rakasta häntä!” kerroin. ”Hän on mustasukkainen sinulle”
Olin lupautunut treffeille, joten James sanoi vievänsä minut Tylyahoon. Kesti kuukauden pelastamisestani ennen kuin tuli seuraava Tylyaho- viikonloppu. Silloin oli jo lämmin eikä pitänyt pitää takkia.
Tapasimme eteisaulassa vähän ennen kuin ryhmä Tylyahoon lähti. Päivä oli kaikin puolin mukava. Kävimme Jamesin kanssa Hunajaherttuassa ja Kolmessa Luudanvarressa. Jamesin oli pakko käydä Sekon puodissa ostamassa pilailuvälineitä. Kun näin miten paljon hän uhrasi rahaa pilailukamoihin suorastaan kauhistuin. Hän osti niitä ainakin 20 kaljuunan edestä. Tavaraa oli neljä kassillista joista sain kantaa kahta.
Illalla olin aivan poikki, sillä olimme Jamesin kanssa juosseet ympäri kylää. Tarkoitan että olimme todella juosseet. Meillä oli ollut niin kova kiire linnaan, että oli pakko juosta. Olimme läähättäneet kun olimme päässeet eteishallin ja ekaluokkalaiset tuijottivat meitä.
Seuraavat kuukaudet olivat elämäni parasta aikaa. Sovin Lucyn kanssa ja hän alkoikin seurustella Siriuksen kanssa, joka tuntui olevan niin onnellinen, että voisi hypätä kattoon.
Severus on edelleen minulle vihainen, mutta sain silti sovittua hänen kanssaan.
S.U.P.E.R.: ini menivät ihan hyvin. Arvosanat saisin vasta kesällä joten niitä ei tarvinnut murehtia.
Viimeinen päivä Tylypahkassa oli unohtumaton. Seitsemäsluokkalaiset hyvästelivät toisiaan etukäteen vaikka juna lähtisi vasta seuraavana päivänä. Vietimme aikaa suuressa salissa, pinnasimme tunneilta: kaikki opettajat olivat myöntyneet siihen, ettei meille kannattaisi viimeisenä päivänä pitää tunteja sillä olimme saaneet hulluttelu- kohtauksen.
Seuraavana päivänä junassa kaikki 7. luokkalaiset rohkelikot ahtautuivat samaan vaunuosastoon. Kun saavuimme King’s cross:in asemalle, halasin Lucya ja Siriusta, Remusta ja Peteriä ja tietysti Jamesia. Uskaltauduin jopa hyvästelemään Severuksen.
”Tulen heti teille kun pääsen” sanoin Jamesille, joka oli ollut matkalla iloinen, mutta joka nyt näytti surulliselta. Hänellä taisi olla itku kurkussa. Pari vuotta sitten en olisi uskonut, että hänkin voisi itkeä. Vakuutin tuhannesti, että kirjoittaisin hänelle ja tulisin heille.
”Nähdään pian” sanoin Jamesille ja annoin hänelle pusun poskelle.
Sitten käänsin hänelle selkäni sekä velhomaailmalle selkäni ja astuin jästimaailmaan, jossa jo pian tapaisin James Potterin.
Loppu!
