Title: Ääriviivaton
Author: Jillian
Fandom: Harry Potter
Genre: Romance, slash, angst, drama
Pairing: Sirius/Remus
Rating: S
Summary: Kynsien alle kertyy saastaa; tapetit eivät ole Siriuksen ihoa;
älä mene senkin petturi, minä tukehdun jonain päivänä eebenpuun lujuuteen.Warnings: Paljon vertauskuvia, konkretismi hyvin vähäistä.
Disclaimer: Kaikki hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille, en saa tämän ficin kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Beta: -
Tapahtuma-aika: Vuonna 1976
Words: ~ 430
Tense: Preesens.
Status: Oneshot, valmis.
A/N:
Minni haastoi minut tähän eilen ja olen valmis jo tänään, ennenkuulumatonta. :’D Tämä on osa FF100 –haastetta, sanana on 005. Ulkopuoli. Pitkästä aikaa preesensiä; tästä taitaa huomata, että taitoni ovat ruostuneet. *nauraa*
Regulus tietää jo yhdeksänvuotiaana, että Sirius on erilainen kuin hän itse. Päivistä tulee toisen poisrajaamista; kilpailua siitä, kumman valokuvissa näkyy veljeä vähemmän. Siriuksen valokuvissa on aina sadetta ja pilviä; asioita, joista Regulus ei tiedä mitään. Ja jokaisessa Reguluksen kuvassa on aina jossain Siriusta; hämyisessä nurkassa, peilistä heijastuvassa auringossa, Reguluksen silmissä, jotka painuvat kiinni häviön merkiksi.
Abstrakti kohtaa konkreettisen; ääriviivattomuus tarkat linjat. Sirius nousee kukkulan laelle pelottomana voittajana Reguluksen jäädessä turvaan linnakkeeseen, jonka seinät kaatuvat sisäänpäin. Kynsien alle kertyy saastaa; tapetit eivät ole Siriuksen ihoa;
älä mene senkin petturi, minä tukehdun jonain päivänä eebenpuun lujuuteen.Viulun ääni alkaa kuulostaa melankoliselta Reguluksen sormien alla; ovet raatelevat käsiä, eikä keittiöstä kuulu muuta kuin jähmeää, lamaantunutta hiljaisuutta. Kukaan ei myönnä kaipausta; he mieluummin lukitsevat itsensä katkeruuden verhojen taakse, missä kulkee tuntemattomia hahmoja silmät verta vuotaen.
Silmien takaa näkyy harmaita satamia, joiden laivat ovat uponneet ennen neitsytmatkaansa. Kukaan ei puhu, kaikki huutavat, eikä viulu enää pysty viemään Regulusta pilvien taa.
*
Sirius kasvattaa siivet ja katoaa sinitaivaalle; vapauden lintu; katkera ja estoton, pysäyttämätön, liian villi pysyäkseen paikallaan. Kuueläimen sisällä herää kaipaus siihen samaan vapauteen ja voimaan, mikä huokuu Siriuksesta atomipommin lailla.
Mustat yöt ovatkin sinisiä, keuhkoissa syntyvä hengitys on syvempää kuin pimeät ja tutkimattomat vedet.
Miten voi rakastua pimeyteen, kysyy joku, kumpikaan ei tiedä kuka, joko he itse tai jokin omituinen polte kaikkialla vartalossa.
*
Regulus seisoo oviaukossa ja katsoo veljeään, joka nojaa seinään kuin se olisi maailman luonnollisin asia, ikkunasta heijastuva hämärä kasvoja maalaten.
”Pakko saada tupakkaa”, Sirius murahtaa kaivellen taskujaan.
”Poltit ihan äsken yhden”, Remus sanoo ja nojaa paremmin ikkunalautaan; selän takana lennähtää lepakko.
”Ihan pakko saada lisää.” Siriuksen kasvot hehkuvat oransseina jonkin aikaa, sitten hän katoaa jälleen pimeyteen. Moukkaveli, joka polttaa tupakkaa seinää vasten. Verenpetturi, jota Regulus ei vieläkään ole oppinut vihaamaan.
Phh, savu kiemurtelee pitkin ilmaa.
Ollaan hiljaa, Regulus ymmärtää veljensä katseesta.
”On nälkä.” Regulus voi lähes tuntea, kuinka kuuma savu kutittelee Siriuksen keuhkoja. Jotain aitoa.
”Kohta on jo aamu, sitten saadaan ruokaa.”
”Ei sellainen nälkä.” Sirius painaa hitaasti vartalonsa kiinni Remukseen, kiduttaa, vetää savua henkeensä. Regulus kuulee Remuksen hiljaisen hymähdyksen. Hän tietää, että pian seuraa jotain elähdyttävää.
”Vaan sellainen kova nälkä, joka ei mene pois oikein millään”, Sirius henkäisee, siirtää tupakkakätensä sivulle ja suutelee Remusta. Reguluksen selkärankaa pitkin alkaa juosta muurahaisia.
”Ja sitten minun on jano”, Sirius henkäisee Remuksen kaulalle. Regulus voi lähes tuntea Remuksen mielihyvän. Hän katsoo vielä hetken, kun Remuksen kauluspaita jää roikkumaan avonaisena kyynärtaipeisiin. Hetki painautuu valokuvaksi; kuvaksi, jossa kaksi ihmistä tyydyttää elämännälkäänsä toisillaan.
Regulus kääntyy kannoillaan ja vannoo, ettei ikinä paljasta veljeään. Petturi tai ei, hän osaa lentää. Regulus voittaa valokuvauskilpailun, muttei koskaan opi hengittämään.
*
Minnin haaste: Eli FF100. Mitä, jos Regu yllättäsii Remuksen ja Siriuksen (tekemästä mitä, neiti saa itse päättää), eikä paljastaisi itseään heille, vaan lähtisi pois ja olisi iloinen niiden kahden puolesta. Ei vihaa, ei mitään, vaan kerrankin onnea, et Sirreläki olis ees hetken aikaa asiat hyvin.
