Run Away 36. luku 10.09! [Kelmit, het, K-11]

[akinnah]

ihana ihana ihana ihana! Sirius on niiin suloinen Kun aloitin lukemaan tätä ficciä, en eka innostunu, mut onneks jatkoin vaan Tän uusimman luvun loppu oli iiihana Jatkoa!

[Natabogi]

Paljon kommentteja! *innostunut jälleen kerran*

emit: Kiitos paljon
nuuhku: Kiitos !
Cirilla: Kiitos paljon kommentistasi, hymyilin (Ja ei, et ole pilkunviilaaja, tykkään kun sanotaan missä on virheitä! :> )
Scar: Kiitos! Amysta en sano vielä mitään, seuraavassa luvussa on Amysta ja hänen.. kröhöm.. asioistaan. En halua vielä paljastaa kokonaan, mutta tärkeä luku se on Amylle. Taisi mennä jo hieman ohi aiheen, mutta no.
tiny: Kiitos! Onhan tämä jo hieman pitkähkö, vaikkakin tässä on vasta puoliväli. :>
SMusta: Kiitos! Jep, tuo juoni kyllä on hieman.. saippuasarjamainen ja suotaamista ja hupaamista löytyy Amyn asiat korjaantuu johonkin suuntaan seuraavassa osassa...
sirius musta: Kiitos!
Wilwarin: Kiitos! Joulua en laittanut seuraavaan lukuun, vaan se jää hieman pimeyteen.. Mutta kyllä se sieltä paljastuu
Herm-oo-nini: Kiitos paljon!
akinnah: Kiitos hirveästi! :>

Seuraava luku on jo valmis, se menee vielä betalle... Sitä odotellessa, kehtaanko pyytää vielä enemmän kommentteja? :>

[Natabogi]

A/N: Betani sai osan valmiiksi jo samana päivänä *hurraa*
Sen verran sanon osasta, että sitä ei ollut helppo kirjoittaa.. Joten voi olla hieman tönkköä kirjoitusta ja epäselvyyksiä, mutta ne (toivon mukaan) selviävät seuraavissa osissa. Joulu tosiaan selkiää myös tulevaisuudessa!


Luku 22
Huuruiseen ikkunaan piirretty sydän


Hei Sirius!
Miten lomasi alkupäivät ovat sujuneet?
Toivottavasti et vitsaillut siitä jouluateriasta, sillä äiti vaahtoaa siitä jo nyt ("Voi, kun se Sirius olikin söpö! Kai hän tulee jouluaterialle, Mischa? Tuleehan?") ja minulla menee jo pikkuhiljaa hermot!
No mutta kuitenkin, ei äitini ole ainoa, joka sinut tänne haluaisi. Otathan mahdollisimman pian yhteyttä?

Sinun,
Mischa


Älä huolehdi, Mischa.
Tottakai minä tulen- en kai minä haluaisi menettää tilaisuutta tutustua kotiisi, jossa sinun kieroutunut (ja hyvin väkivaltainen) mielesi on kasvanut! Sitä paitsi, sinun äitisi näkeminen piristää jo nyt mielialaani...
Muuten, onko teillä komeroita? Kysyinpähän vain, ei tarvitse kirota minua siellä toisessa päässä.

Sirius


"Komeroita?" Stephanie naureskeli maatessaan Mischan sängyllä. Hän oli aina rakastanut Mischan huonetta, sillä se oli niin pirteä. Yksi huoneen seinistä oli kirkkaan oranssi ja muut valkoisia ja se sai huoneen näyttämään hyvin tilavalta ja hyvin.. Mischamaiselta. Huonekin oli aivan selvästi Mischan itsensä sisustama- pieniä värikkäitä koristeita, eikä mitään liian modernia.
"Niinpä", Mischa huokaisi ja istahti ruskealle sohvalle. "Mitä minä teen Siriuksen kanssa?"
"Miten niin?" Stephanie ihmetteli ja hipelöi huomaamattaan sängyn oranssia päiväpeitettä.
"En ole ikinä ennen tuonut ketään poikaa kotiin- saati kertonut suhteistani!" Mischa tokaisi. "Tämä on niin jotenkin..."
"Luonnotonta?" Stephanie ehdotti.
"Juuri niin!" Mischa sanoi helpottuneena. "Ainut lohtuni on se, että äiti todella tykkää Siriuksesta. Ehkä liiankin paljon."
"Huomasin", Stephanie nauroi. "Hän yritti lahjoa minua kertomaan kaiken Siriuksesta. Hän pettyi kovasti, kun en tiennyt hänen kengännumeroaan", Stephanie sanoi muka harmistuneena.
"Äitini ei ole normaali", Mischa mutisi. "Muuten, tarvitsetko sinä apua sen Lontoo-reissun järjestämisessä? Petivaatteita tai muuta...?"
"Parit lakanat voisivat olla tarpeen, kiitos", Stephanie sanoi. "Onneksi äiti ymmärsi sen, että haluan teidät todella sinne. Majoituksessa voi tosin tulla ongelmia, ei ole tarpeeksi huoneita", Stephanie mutisi.
"Miten niin? Tytöt yhteen huoneeseen, pojat toiseen", Mischa sanoi äänensävyllä, joka paljasti Mischan ajattelevan Stephanieta yksinkertaisena.
Stephanie näytti ystävälleen kieltänsä. "Mutta ajattelin, että esimerkiksi sinä ja Sirius haluaisitte oman huoneen, Lily ja James haluaisivat..."
"Ja sinä ja Remus saisitte omanne?" Mischa kysyi hennosti.
Stephanie punastui, mitä tapahtui korkeintaan kaksi kertaa vuodessa ja Mischa nauroi iloisesti.
"Tiesinhän!" Mischa kiljaisi onnessaan.
"Tiesit minkä, kultaseni?" Soheila kysyi ovenraosta.
"Äiti, oletko ikinä kuullut, että olisi kohteliasta koputtaa?" Mischa tokaisi hieman suivaantuneena. Häntä ärsytti, että hänen äitinsä tunki nenänsä joka asiaan. Toisaalta, Soheila oli jo menettänyt yhden lapsen Voldemortille, ja halusi auttaa täten "ainoaa" lastaan kaikissa mahdollisissa ongelmissa, ettei tämäkin karkaisi.
"Tiedän sen kyllä aivan loistavasti", Soheila kertoi silmät nauraen. "Tätisi Gunilla toi jälleen kerran miesystävänsä meille kahville. Sitten he ilmoittivat menevänsä katsomaan sinun huonettasi, ja ihmettelin tunnin päästä missä he oikein viipyivät. Ja sitten kurkistin sinun huoneeseesi koputtamatta, niin tuossa sängyllä he..."
"ÄITI, kiitos, tuo riittää!" Mischa kiljaisi kädet korvillaan ja Stephanie kaatui teatraalisesti ja nopeasti pois Mischan sängyltä. "Mitä asiaa sinulla oli?" Mischa sanoi pahoinvoivan näköisenä.
"Tuletteko kahville? Minä leivoin joulutorttuja, sillä jos Siriuskin tulee jouluaterialle, niin olisi katastrofi ellei meillä olisi joulutorttuja..." Soheila mutisi ja käveli pois huoneesta.
Mischa vilkaisi turhautuneena Stephanieta, joka makasi vaaleat hiukset pörrössä lattialla ja tuijotti järkyttyneenä Mischan sänkyä.
"Minähän sanoin, että äiti on ihastunut Siriukseen", Mischa huokaisi. "Miten saan heidät eroon toisistaan jouluaterialla?"
"Olen varma, että Keith hankkii rautakangen", Stephanie ilmoitti lattialta ja nauroi Mischan kanssa.


"Jouluaterialle? Oletko varma, Anturajalka?" James kysyi hymyillen Siriukselta tämän huoneesta. Potterit olivat antaneet Siriuksen majailla Jamesin huonetta vastapäätä olevassa tyhjässä huoneessa, jonka Sirius oli sisustanut myöhemmin itse. Huone oli ollut alunperin Jamesin äidin Kathyn, mutta tämä oli muuttanut kirjastonsa muualle.
Seinää koristu huispausjoukkueiden julisteet. Siriuksella ei ollut muuta kuin sänky ja pieni pöytä nurkassa, mutta oli tyytyväinen siihenkin. Mieluummin hän majaili Pottereilla kuin olisi mennyt takaisin kotiinsa.
"Kyllä olen", Sirius ilmoitti. "Itse asiassa odotan sitä."
"Odotat? Sirius, sinähän käyttäydyt kuin olisit tosissasi... Hetkinen", James sanoi yhtäkkiä. "Sinähän olet tosissasi!"
"Miksi en olisi?" Sirius kysyi loukkaantuneena.
"Missä meidän kamera on..." James mutisi virnuillen. "Tämä pitää ikuistaa!"
"Hae kamera, niin tiedät mistä löydät sen viiden minuutin kuluttua", Sirius uhkasi ja Jamesin virnuili loppui.
"Enpä olisi uskonut näkeväni tätä päivää", James voivotteli.
"No, voin tietenkin pyyhiä muistisi, jos kerran haluat", Sirius lupasi ja otti taikasauvansa esille. James käveli takaperin hänen huoneen ovelle.
"Hyvä on, hyvä on, Anturajalka", James sanoi. "Mutta minun täytyy nyt mennä. Tiedäthän, Lily saattaa odotella kirjettäni..."
"Lily luultavasti vain manaa, että lähetät hänelle kirjeen", Sirius sanoi virnuillen.
"Vai pitäisikö minun mennä käymään siellä?" James mietti ja katsoi mietteliäästi Siriusta.
"Lily heittäisi todennäköisesti sinua vaasilla", Sirius totesi.
"Sitten teen molemmat!" James huudahti ja meni omaan huoneeseen innostuneen näköisenä. Sirius pudisteli päätään. Jamesin innostus tuskin koskaan lakkaisi ja hyvä niin.


Amy Smith istui omassa huoneessaan ja pyyhi kyyneleitään pieneen nenäliinaan. Miten hänen elämästä oli tullut näin yksinäistä? Joka ainut loma hän oli kirjoitellut kirjeitä Lilylle ja he olivat kyläilleet toistensa luona. Ja haukkuivat Kelmejä ja arvuuttelivat, mitä tyhmää he keksisivät tulevalla lukukaudella.
Juuri nyt Lily varmaan kuherteli Jamesin kanssa tähtitaivaan alla ja he olisivat niin onnellisia. Amy tiesi, että oli tyhmää olla kateellinen, sillä varmasti Lilykin oli tuntenut itsensä ulkopuoliseksi, kun hän oli ollut pienen aikaa Siriuksen kanssa.
Sirius. Amy huokaisi syvään ja pyyhkäisi uuden kyyneleen poskeltaan. Hän oli ihastunut Siriukseen, mutta ei alkanut kilpailemaan Mischan kanssa. Se olisi ollut harvinaisen typerää ottaen huomioon, että Lily ja Mischa olivat nykyään hyviä kavereita. Jos hän olisi yrittänytkin koskea Siriukseen, Lily ja Mischa eivät ikinä puhuisi hänelle.
Hänen ainut lohtunsa oli se, että pääsisi heidän mukaansa Stephanien luo yökylään. Tai vierailun pituudesta ei oltu puhuttu mitään, Stephanie oli sanonut että se saattaisi hyvinkin venyä pariksi yöksi. Mutta kuinka hän kestäisi katsoa Lilyä ja Jamesia tai Siriusta ja Mischaa? Ei mitenkään.
Sitten hän keksi. Hän muuttaisi tyyliään täydellisesti ja näin kietoisi Siriuksen pikkusormensa ympärille! Amy katsoi kriittisesti kuvaansa peilistään ja otti läheiseltä työpöydältä sakset. Ruskeita hiustupsuja tippui lattialle solkenaan.


Vihdoin oli joulupäivä, jolloin Siriuksen oli määrä saapua. Hän mietti, millä Sirius tulisi, sillä heistä kukaan ei täyttäisi seitsemäätoista ennen ensi vuotta, Stephanie ensimmäisenä sillä tyttö oli syntynyt 15. tammikuuta.
Mischa havahtui kesken ajatustensa, kun heidän talonsa ovikello soi. Pahaa aavistaen hän juoksi avaamaan oven ennen kuin hänen äitinsä ehtisi.
Mischa veti metallisesta ovenkahvasta ja purskahti heti nauruun nähdessään Siriuksen. Pojalla oli päällään siisti sininen neule ja farkut, mutta kädessään hänellä oli joulunpunaisia kukkia.
"Mitä?" Sirius kysyi hämmentyneenä Mischan nauraessa.
"Päätit sitten sulattaa äitini sydämen kukilla?"
"Kyllä. Mitä väärää minä sitten tein?"
"Äitini on allerginen useimmille kukille, mutta ajatus oli kyllä hyvä", Mischa sanoi pyyhkien naurunkyyneleitään.
Sirius kohautti olkiaan ja antoi Mischalle sen.
"No, sinä voit laittaa sen sitten omaan huoneeseesi", Sirius hymyili.
"Oi, kuinka söpöä..."
Sirius irvisti ja otti Mischaa lanteilta kiinni. "Itse asiassa, en tullut vain piruilemaan sinun kanssasi.."
Sirius suuteli Mischaa rajusti, niin että Mischan oli pakko ottaa ovenkarmista kiinni, ettei menettäisi tasapainoaan.
Pian he kuitenkin kuulivat askeleita ja joutuivat eroamaan toisistaan. Mischa hymyili hieman ja kääntyi katsomaan äitiään.
"Minä jo ihmettelin, kuka siellä ovella oli! Tule peremmälle Sirius, älä jää pakastumaan sinne ulkopuolelle!" Soheila jutteli iloisesti ja halasi Siriusta heti tämän päästessä ovesta sisälle.
"Voi, kuinka mukava nähdä sinut taas!" Soheila jatkoi ja Mischa nauroi äänettömästi äitinsä selän takana Siriuksen yllättyneelle ilmeelle.


Lopulta koitti päivä, jolloin kaikkien oli määrä saapua Stephanien luo. Mischa oli jo saapunut edellisenä iltana auttamaan häntä kaikissa järjestelyissä ja heräsi aamulla ennen Stephanieta tämän huoneen lattialta.
Mischa huokaisi syvään ja katsoi nukkuvaa Stephanieta. Tyttö oli jo oppinut pitämään suunsa kiinni nukkuessaan ja näytti todella söötiltä pinkissä yöpaidassaan ja piteli päätään sängyn ulkopuolella.
Mischa virnisti ja otti läheisestä kirjahyllystä Stephanien kameran, kytki salamavalon pois päältä ja nappasi kuvan.


Päivällä Stephanie hermoili hyvin paljon, sillä hän pelkäsi, että heillä ei olisi tekemistä.
"No, ainahan me voimme mennä tutustumaan Lontoon yöelämään", Mischa sanoi ja virnisti kalpealle Stephanielle.
"Oletko sinä aivan hullu?" Stephanie kiljahti. "Ensinnäkin, me olemme alaikäisiä kaikki. Jokaiseen jästikerhoon on ikärajana kahdeksantoista. Toiseksi, emme me voi olla pimeällä Lontoossa, jos satut muistamaan vielä herran nimeltä lordi Voldemort?"
"Joo, Voldemort varmasti käykin useasti jästikapakoissa", Mischa sanoi mietteliäästi ja mulkaisi Stephanieta. "Kai minä nyt hänet muistan! Mutta kuinka todennäköistä se on, että Voldemort tulee juuri sinne?"
"Niin, toisaalta", Stephanie mietti itsekin. "No, ainakin me menemme sinne tänään."
Juuri Stephanien puhuessa ovikello soi ja Stephanie riensi avaamaan nopeasti oven. Mischa odotteli Stephanien huoneessa.
"Joo joo, tottakai hän on jo täällä", Stephanie kuului tiuskaisevan. Hetken päästä Mischa kuuli käytävältä juoksuaskeleita ja sisään ryntäsi Sirius, joka kaatoi Mischan saman tien sängylle.
"AUTTAKAA!" Mischa kiljaisi leikillisesti ja näki sivusilmällä, kuinka muut Kelmit saapuivat Stephanien kanssa huoneeseen.
"No niin, irti siitä tytöstä", James karjaisi kyllästyneen kuuloisena ja löi Siriusta tyynyllä päähän. "Luulisi, että kuhertelemiseenkin voisi kyllästyä", James sanoi kun Sirius nousi ja katsoi Remusta, mutta tämäkin oli keskittynyt jälleennäkemiseen Stephanien kanssa.
James huokaisi teatraalisesti ja istui Siriuksen ja Mischan väliin sängylle. "Missä Lily on? Minä haluan nähdä hänet!"
"Poika-parka", Remus voivotteli irrottauduttuaan Stephaniesta. "Heittäkää hänelle tutti."
"Harmi vain, äiti antoi pois kaikki tuttini jo", Stephanie harmitteli.
"Missä muuten vanhempasi ovat?" Sirius kysyi pilke silmäkulmassa.
"Ajoin heidät lomamatkalle, miten niin?" Stephanie kysyi hämillään. Mitä Sirius hänen vanhemmillaan tekisi?
"Hienoa!" Sirius riemastui. "Ja mehän olemme tänään menossa Lontoon keskustaan?"
"Kyllä", Mischa sanoi epäilevällä äänensävyllä.
"Mehän voisimme käydä sitten ostamassa hieman juomisia tänne - tietenkin Kelmien piikkiin", James sanoi ja nyökkäsi kuninkaallisesti Stephanielle. "Neiti Braintown on jo joutunut tekemään paljon meidän eteemme."
"Kiitos", Stephanie hymyili ja niiasi hieman. "Ja tuo suunnitelma kuulostaa loistavalta!"
"Niinpä!" Peter vikisi nurkasta.
Mischa hätkähti hieman. Hän ei ollut huomannut Peterin tuloa - ehkä se johtui Siriuksen sisääntulosta tai yksinkertaisesti siitä, että Peteriä ei huomannut helpolla.
Ovikello soi jälleen ja Stephanie riensi avaamaan. Tällä kertaa taloon saapui puuttuvat Amy ja Lily.
Kaikki odottivat innolla tyttöjen tuloa, sillä silloin he voisivat vihdoinkin lähteä juhlimaan kaupungille - mutta kun Amy astui huoneeseen, kaikki henkäisivät ja räpsyttelivät silmiään.
Amy ei näyttänyt samalta kuin ennen. Hän oli vaihtanut hieman tylsähköt tavalliset vaatteensa muodikkaisiin vaatteisiin - nyt tytöllä oli päällään tummanpunainen tunika ja samaa sävyä olevat sirot kengät.
Mutta hiukset vasta Amyllä olivatkin muuttuneet. Amy oli leikannut ne lyhyiksi ja ne olivat upeat, sillä ne sopivat järkyttävän hyvin hänelle. Hän oli jopa meikannut upeasti.
"Vau", Remus henkäisi ensimmäisenä. "Sinäpä olet muuttunut!"
Stephanie mulkaisi Amyn selän takana Remusta murhaavasti ja Mischa tirskahti. Amy tuntui luulevan Mischan tirskahtaneen hänelle, sillä tämä katsoi kopeasti Mischaa.
Kaikki ihastelivat hetken Amyä ja ihmettelivät tämän muutosta (paitsi Lily ja James, jotka livahtivat naapurihuoneeseen vaihtamaan kuulumisia) ja Amy hymyili säteilevästi kaikille.
Tätähän hän oli toivonutkin. Kelmien huomiota. Tyttöjen kateellisuutta. Amy oli hyvin varma, että Mischa tulisi kateelliseksi ja haukkuisi Siriuksen lyttyyn Amyn kehumisesta. Ja ehkä Sirius kyllästyisi silloin Mischaan...
"Hei, ehkä meidän pitäisi alkaa lähtemään kohti Lontoon keskustaa", Stephanie ehdotti ja katsoi muita kysyvästi.
"Sopii!" kaikki ilmoittivat ja kutsuivat Lilyn ja Jamesin naapurihuoneesta Stephanien huoneeseen.
"Millä me menemme?" Lily kysyi huolestuneesti. Hän pelkäsi, että Kelmit olivat keksineet jonkin hirveän tavan matkustaa.
Mischa ja Stephanie virnistivät keskenään.
"Oletteko ikinä kuulleet poimittaislinjasta?"


"Mikä se oikein on?" Lily kysyi ulkona Stephanien vanhempien kartanon kotikadulla. Ulkona oli jäätävää huolimatta heidän paksuista toppatakeistaan.
Mischa tärisi vaaleansinisessä toppatakissaan ja tummansinisissä tumpuissaan. "Se on eräänlainen bussi, jolla velhot kulkevat. Aika hirveä", Mischa selitti.
"No, meneekö se tästä sitten ohi minkä aikaan?" Lily jatkoi huolissaan. Stephanie virnisti.
"Se menee ohi... suunnilleen nyt", Stephanie sanoi ja heilautti oikeaa kättään.
Kuului kauhea ääni ja Lily näki järkyttyneenä räikeän violetin värisen bussin. Bussi ilmestyi heidän eteensä tyhjästä. Se vaikutti olevan hieman rähjäinen ja eikä sen kuskikaan ollut hyvä - bussi jarrutti nopeasti heidän kohdalleen ja pysähtyi vaivalloisesti.
"Tervetuloa poimittaislinjaan", noin kolmekymppinen mies sanoi ja siirtyi pois oven edestä.
"Kiitos", he kaikki mutisivat ja menivät peremmälle.
Lily järkyttyi nähdessään, kuinka bussin lattialla oli eriparisia tuoleja eikä mikään niistä näyttänyt olevan kiinni lattiassa.
"Mitä ihmettä?" Lily hämmästeli itsekseen. Hän ei ikinä lakannut ihmettelemästä taikamaailman ihmeitä.
He kaikki saivat jäädä istumaan bussin alaosaan (bussissa oli kaksi kerrosta) ja se tuntui olevan todella tyhjä. Ainoastaan vanha mies istui bussin takaosassa ja nukkui sikeästi takalasia vasten.
"Viisitoista sirppiä, kiitos", rahastaja, jonka nimilapussa luki John Pikitie, tuli pyytämään ja he kaikki maksoivat kiltisti.
Sitten alkoi kuhmurainen matka kohti Lontoon keskustaa. Lily kaatui kolme kertaa ennen kuin bussi oli edes kiihdyttänyt kunnolla.
"Mikä ihme tämä laite oikein on?" Lily kysyi turhautuneena vieressä virnuilevalta Mischalta samalla kuin nousi pois lattialta.
"Kerroinhan jo", Mischa vastasi. "Poimittaislinja. Halpaa ja turvallista."
Lily nosti kulmakarvojansa epäilevänä.
"Hyvä on, ehkei turvallista, mutta pääsemme kuitenkin perille, eikö se olekin tärkeinä?" Mischa vastasi vahingoniloisena Lilylle, joka meinasi kaatua jälleen. Sitten Mischan vieressä istuva Sirius meinasi kaatua ja tarrasi tukea Mischasta - mutta epäonnistui, sillä hetken päästä he molemmat makasivat violetin bussin lattialla. Mischa päästi raivokkaita kirosanoja suustaan.
"Että minä vihaan tätä laitetta", Mischa sihisi noustessaan ja irvisti Lilyn virnuilulle.


Lopulta, kun he olivat kaikki enemmän tai vähemmän kolhuilla, he saapuivat Lontoon keskustaan. Ilta oli jo hieman alkanut hämärtyä ja he kaikki vilkuttivat iloisesti violetille bussille, joka katosi yhtäkkiä kovan pamauksen säestämänä.
"En enää ikinä nouse tuohon laitteeseen", Peterkin sanoi kiukkuisesti.
"Hei, meillä on vielä kotimatka edessä!" Stephanie iloitsi. Hän oli matkustanut ennenkin sillä ja osasi jo varoa kaatumisia. Stephanie laittoi punaisen tumppunsa Remuksen käteen ja hymyili muille. "Minne menemme ekana?"
"Hakemaan juomiset?" Sirius ehdotti. "Viina voisi lämmittää."
"Olemme alaikäisiä, pölvästi", Mischa tokaisi. "Mistä luulet meidän saavan yhtäkkiä viinaa?"
Kelmit virnistelivät toisilleen. "Odottakaa vain", he sanoivat arvoituksellisesti.


Viiden minuutin kuluttua Remus asteli ulos jästien viinakaupasta kaksi kassillista alkoholia mukanaan.
"Miten ihmeessä te tuon teitte?" Amy huokaisi.
"No, me saatoimme ehkä tehdä Remukselle väärennetyn henkilöllisyystodistuksen", Sirius sanoi ympäripyöreästi. "Miettikää loput itse."
"Myönnettäköön, te olette neroja", Mischakin myönsi ja suuteli pikaisesti Siriusta.
"Mutta eihän se ole laillista?" Lily sanoi huolestuneena ja muut pyöräyttelivät silmiään.
"Anna olla Lily, ja pidetään hauskaa kerrankin", Amy tokaisi.
Lily hieman hätkähti. Amy oli ollut vielä tarkempi alkoholista kuin hän, mutta nyt hän keimaili ja intoili tulevista ryyppyjuhlista. Mihin hänen vanha ystävänsä oli kadonnut?


"Tuo näyttää ihanalta kuppilalta ja ennen kaikkea lämpimältä, mennäänkö sinne istumaan?" Mischa ehdotti hampaat kalisten. He olivat kierrelleet kaikkia mahdollisia kauppoja jotka olivat auki ja jokainen heistä oli jo lähes poikki. He olivat sopineet, että joisivat vielä kupit kahvia ja sitten lähtisivät takaisin Stephanien luo jatkoille.
Lontoon kaupoissa oli ollut ihania vaatteita, joita tytöt olivat kauan ihailleet. Tytöistä jokainen oli ostanut jotain, mutta pojat jo nurisivat, että he lähtisivät. Heitä ei kauheasti innostanut shoppailla, he odottivat vain jatkojuhlia.
"Mennään vain", Remus sanoi ja astui ensimmäisenä ovesta sisään.
Kuppila oli ihanan kodikas: se oli punainen seiniltään ja sen penkit olivat mustia. Punaiset seinät muistuttivat heitä rohkelikosta, ja jopa Peteriltä irtosi hymy kun he tilasivat kahdeksan kuppia kahvia.
He valitsivat ikkunan viereisen paikan ja istuivat juttelemaan sinne. Mischa istui ihan ikkunanvieressä, ja hän piirsi hetken mielijohteesta huuruiseen ikkunaan ison sydämen.
"Olet sinäkin yksi rakkauden lähettiläs", Sirius piruili Mischalle ja Mischa oli jo kaatamassa pöydässä olevaa pippuripurkkia Siriuksen niskaan, kun heidät kahvinsa saapuivat. He kaikki kiittivät ja siemailivat hiljaisuuden vallitessa höyryävistä kupeistaan.
Yhtäkkiä, aivan yllättäen, kuului kirkunaa ulkoa, kaduilta. He kaikki katsoivat hätkähtäen ulos ikkunasta ja näkivät Mischan piirtämän sydämen läpi vihreän valonvälähdyksen.
"Kuolonsyöjät", Sirius keksi ensimmäisenä. Hän katsoi Mischaa hieman itsepäisesti ja nousi ylös pöydästä. "Minä en anna heidän riehua tuolla ilman esteitä."
"En kyllä minäkään", Mischa sanoi ja nousi pöydästä Jamesin ja Remuksen kanssa. Lopulta he kaikki syöksyivät ulos Lontoon vallanneeseen pimeyteen ja sekasortoon.


Jästit juoksivat henkensä edestä ja kirkuivat mielipuolisesti. Mischan kävi sääliksi heitä, sillä he eivät tienneet mikä heitä uhkasi: taikuus.
Mischa katsoi ympärilleen ja huomasi yhden kuolonsyöjän lähettyvillä.
"Tainnutu!" Mischa huudahti ja huomasi onnekseen kuolonsyöjän kaatuvan taju kankaalla maahan. Mutta silloin kuolonsyöjät huomasivat heidän olemassaolon ja osa heistä hyökkäsi suoraan heidän kimppuun.


Hetkessä jokainen heistä kamppaili yhden tai kahden kuolonsyöjän kanssa. Sirius kamppaili kahden pienikokoisen kuolonsyöjän kanssa ja arveli mielessään, että he olivat varmaan Luihuisia: hän toivoi, että hänen vastassaan oli Ruikuli ja Malfoy, vaikka ei tunnistanut heitä maskien takia.
"Tainnutu!" Sirius karjaisi jo sadannen kerran ja väisti täpärästi toisen kuolonsyöjän taikoman sivallu-loitsun.
"TAINNUTU!" hän kuuli lähettyviltään ja katseli kuinka James kamppaili kookkaan kuolonsyöjän kanssa ja oli häviöllä selkeästi. Sirius katsoi hetken aikaa Jamesin tuhoon tuomittua kamppailua ja sai maksaa siitä kalliin hinnan: todella kipeä loitsu osui häneen ja hänestä tuntui, että häneltä murtui pari kylkiluuta ja se vaikeutti hänen liikkumiskykyään.
Hän ei enää katsellut Jamesia, mutta yritti epätoivoisesti nähdä vilauksia muista ystävistään, mutta ainoa kenet hän näki Jamesin lisäksi oli Amy, joka taisteli ylivoimaisesti todella pientä kuolonsyöjää vastaan.
Sirius tainnutti hetken päästä onnistuneesti kuolonsyöjät, jota vastaan taisteli ja riensi auttamaan Jamesia. Yhdessä he olivat ylivoimainen vastus kuolonsyöjää vastaan.


Stephanie manasi mielessään itseään. Mikä sai hänet valitsemaan juuri tämän päivän Lontoon reissua varten? Miksei hän olisi kutsunut ystäviään vaikka kolmen päivän päästä?
Stephaniesta tuntui ikävästi, että kaikki oli hänen syytään. Hän ei edes pärjännyt naiskuolonsyöjälle taistelussa ja oli todella surkea, koska mietti koko ajan itseään ja ystäviään. Oliko heillä kaikki kunnossa?


Mischa katsoi helpottuneena, kuinka yhtäkkiä kuului poksahduksia ja aurorit saapuivat auttamaan heitä. Kuolonsyöjät olivat hetkessä lamaantuneita ja osa jopa lähti pois, mutta ei kuolonsyöjä, jota vastaan Mischa taisteli.
Mischa kirosi ääneen ja taisteli kahta kiivaammin mieskuolonsyöjää vastaan - tuloksetta. Mies oli aivan ylivoimainen hänelle. Hän tuntui kuitenkin leikittelevän hänen kanssaan - yritti loitsia ohitse aivan tahallaan.
Mischa ei ymmärtänyt, mihin kuolonsyöjä tähtäsi. Miksi tämä ei vain tappanut häntä? Mitä hän hyötyi Mischasta?
"TAINNUTU!" Mischa yritti jälleen, mutta turhaan. Mies ei edes taikasauvaansa heilauttanut torjuessaan Mischan loitsun.
Yhtäkkiä kuolonsyöjä katsoi hätääntyneenä auroreita ja lähti kävelemään hitaasti, mutta varmasti Mischaa kohden. Mischa yritti perääntyä, mutta mies loitsi taidokkaasti loitsun, joka osui välittömästi Mischaa rintaan. Mischa ei pystynyt perääntymään eikä liikkumaan.
"Rauhoitu", mies kuiskasi hänelle ja otti Mischaa olkavarresta kiinni ja katsoi hetken Mischaa silmiin, jonne oli alkanut muodostua hädän kyyneleitä. Sitten mies ilmiintyi pois Mischa mukanaan.


"Mitä - ei helvetti, MISCHA!" Sirius yritti huutaa, mutta mies ja Mischa olivat jo hävinneet. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Mitä kuolonsyöjä halusi Mischasta? Mitä hän tekisi Mischalle?
Sirius kaatui polvilleen ja ei voinut estää kyyneleitä virtaamaan silmistään. Mitä ihmettä hän nyt tekisi? Oliko edes muut hänen ystävistään kunnossa?


"Tainnutu!" Amy sanoi voitonriemuisesti ja tainnutti pienen kuolonsyöjän ja virnisti leveästi. Hänen hyvä onnensa jatkui ja jatkui - mikään ei voinut estää häntä. Amystä tuntui, että hän pystyi mihin tahansa.
"Mitä sinä teit tyttärelleni?" kuului vihainen ääni hänen takaansa. Amy hätkähti ja katsoi kookasta mieskuolonsyöjää maskin rei'istä silmiin, jotka huokuivat vihaa.
"Sinä tapoit hänet", mies sihisi mielipuolisesti ja hänen harmaat silmänsä välkähtivät vaarallisesti.
"Enhän -", Amy yritti, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, ennen kuin vihreä loitsu osui häntä rintaan. Hän ei tuntenut enää mitään, kaatui vain pimeyteen. Hänen onnensa oli kääntynyt jälleen.


***

A/N2: Kommentteja..? :Z

[akinnah]

Synkkää -___- Loppu oli pelottava. Olisin halunnut kuulla enemmän siitä jouluateriasta

[SMusta]

Se jouluateria olisi ollut kyllä kivaa luettavaa. Aika synkkä loppu. Äkkiä jatkoa. Jäi niin jännään kohtaan, että ei jaksa odottaa pitkään.    Muutamia kirjoitusvirheitä löytyi, mutta ei niitä häiritsevissä määrin ollut.

[viltsuti]

äägh... Ei tollaseen kohtaan saa lopettaa... JULMAA.

Apua. Mitä sille Mischalle nnyt käy? Apua. (heti huolehtimassa Mischasta... no minkä sille voi jos se on lempparihahamo) Ja siitä jouluateriasta olisi kyllä voinut kuulla enemmänkin, olis ollu varmaan aikas mielenkiintoista ja hauskaa luettavaa:D Amy... Mitä sille käy...? Mä en ole ikinä silleen tykänny siitä hahmosta, mutta tässä luvussa mun jotenkin kävi sitä sääliks tai jotain. Ja näissä kahessa viimeisimmässä luvussa (21, 22) mä oon jotenkin ihmeellisesti ruvennu tykkäämään Stephistä, vaikka ensin en tykänny siitä yhtään. Mutta nyt se on jotenkin hauska henkilö... En tiiä miten niin hauska, mut kuitenkin:D Ja Sirius on oma hurmaava, ihana itsensä ja hyvä niin. Mut toi kuolonsyöjien hyökkäys oli aika... todellinen... tai miten sen nyt sanois... no siis silleen todellinen, ei silleen tönkkö...

Mutta kuitenkin. Tiedät, mitä haluan. Eli siis sitä JATKOAAAAA!!!!!!!!!!!!!!

~Vil

[sirius musta]

sirren akkaa ei saa ryöstää! sirre menee valkosella ratsulla pelastusretkelle

[-Anerya-]

Ihanaa!

Jatkoa odottelen innolla, ei mitään rakentavaa

[nuuhku]

ihana toi sirius (: mischan äiti oli just hyvä hui ku toi loppu oli jännä. jatkoa äkkii tahtoo tietää mitä mischalle ja amylle kävi.

~nuuhku ^^

[Luthienne]

Aivan mahtava ficci! Koukkuun olen jäänyt, joten jatkoa. ;> Amy ei saa kuolla!

[Wilwarin]

Tyttö oli jo oppinut pitämään suunsa kiinni nukkuessaan ja näytti todella söötiltä pinkissä yöpaidassaan ja roikotti päätänsä sängyn ulkopuolella.

Ainoa kirjoitusvirhe (tai paremminkin epäkohta) joka silmiin sattui.

Jännää, jännää! Äkkiä jatkoa, kun noin jännään paikkaan jätit!

[emit]

oli tosi hyvä taas, ja kuten aika moni muukin on sanonu, ni ois ollu kiva lukee siit jouluateriasta.

toi kuolonsyöjä kohtaus oli jotenkin epäaito, noihan oli kuitenkin alaikäsiä kaikki, niinkun siellä aika monta kertaa toistettiin, mut sit kuitenkin ne pärjäs noin hyvin kuolonsyöjille, jotka on kuitenki jotai Voldemortin valiojoukkoja. ja yleensä tunteettomia, et toi isä/tytär juttu amyn kaa oli kans vähän epäaito.

ja äläkä nyt ajattele mitään ilkeetä mua kohtaan. muuten oli tosi hyvä, sirius, james ja mischa taas niin ihania <3.

[Synagooganuoli]

Sinä senkin! EI tuollaiseen kohtaan saa ikinä jättää!

*huoh* Pakko kai odottaa jatkoa... Mutta sillä aikaa minä kyllä etsin jonkun hyvän loitsun, ja kiroan sinut, jos et jatka pian (tosin sille täytyy löytää vastaloitsu...) *plaraa kuumeisesti loitsukirjaa*

[SMusta]

oli tosi hyvä taas, ja kuten aika moni muukin on sanonu, ni ois ollu kiva lukee siit jouluateriasta.

toi kuolonsyöjä kohtaus oli jotenkin epäaito, noihan oli kuitenkin alaikäsiä kaikki, niinkun siellä aika monta kertaa toistettiin, mut sit kuitenkin ne pärjäs noin hyvin kuolonsyöjille, jotka on kuitenki jotai Voldemortin valiojoukkoja. ja yleensä tunteettomia, et toi isä/tytär juttu amyn kaa oli kans vähän epäaito.

ja äläkä nyt ajattele mitään ilkeetä mua kohtaan. muuten oli tosi hyvä, sirius, james ja mischa taas niin ihania <3.

Valiojoukkoja ja valiojoukkoja. Tuntuu kuolonsyöjäksi pääsevän jokainen puhdasverinen idiootti joka haluaa leikkiä pahista. Taitaa riittää että osaa anteeksiantamattomat ja pysyy sauva(siis taikasauva ) kädessä ja että on puhdasverinen. Eri juttu voi olla ihan Voldemortin lähipiiri, mutta nuo hyökänneet eivät välttämättä sitä olleet. Ja kaipa niilläkin ne tunteet jossain on ja tuossa siltä yhdeltä sattui pääsemään ne pinnalle just tuolla hetkellä.

[wiltzu]

oijoijoi   ihanaa ku pääsi taas lukemaan tätä ficciä <3
edelliset kaksi lukua olivat todella hyviä, täydellisiä, parhaita <3
voi amy parkaa
kirjota pian jatkoa

[Scar]

Loppu oli aika hurja.. En usko oikein, että alaikäisenä pääsee kuolonsyöjäksi, saati sitten taistelee niitä vastaan. Vaikkakin sellaista on tapahtunut J.K.Rowlingin kirjoissa, en kiistä. Mutta jotain epäaitoa tilanteessa oli. Mieluummin jopa koko kohtausta ei olisi ollutkaan, vaan koko loppu ficci samanlaista fluffyromancehömppää, josta pidän kovasti. Mutta sinä suunnittelet ficin, päätät kaiken mitä tässä tapahtuu. [size=85]Vinkki: Jos jaksat/haluat, voit kirjoittaa toisen version, jossa ei ole kuolonsyöjiä ja lopputulos on erilainen. Luulen että enemmänkin innostuneita saattaisi olla. [/size]
Joululounaasta Mischan luona olisi voinut olla enemmän.
Oli todella hyvä ja mielenkiintoinen.  

~Scar

[Cirilla]

Hui!
Anteeksi ensin kun en ole kommentoinut. Syyksi voin sanoa sen, että olin isäni luona enkä päässyt koneelle.
Tai oli sielä kone, mut son iha p*ska.
Joo joo seli seli (;

Mutta taas kerran asiaan!
Olen otettu! Aivan ällistyttävää.
Osaat todellakin kirjoittaa ja kertoa sujuvasti. Tykkään todella paljon tästä ficistä!
Tuo Mishan äiti on iha paras! Sellanen kyylä joka yrittää olla nuorekas ja tietää kaiken
Olet saanut hänestä huipun persoonan!

Ja nyt pitää taas miettiä että mitä vielä kerron.
Kommentointini alkaa kuulostaa jo aika samanlaiselta (ihan kuin kopioisin omiani).
Osaanko enää kertoa mitään uutta?
Toivottavasti saat tästä irti jotai. Edes hyvän mielen (:

Kiitos taas tästä! Ja haluan ja janoan lisää koko ajan!

Cir*Katwi

[suklaasammakko]

waaaau.
tää on paras kaikista ficeistä. kirjoitat sujuvasti ja mielenkiintoista tekstiä. tähän jäi koukkuun!
jännään paikkaan jäi, joten jatkoajatkojatkoa!!
mielikuvitus lähti lomalle, toivottavasti sain asian ilmaistua, että upeaa!

[Luna Lovegood]

Ihana ficci! Tähän ihan eläytyy kun lukee, yllätän itseni koko ajan virnistelemästä noille yllättäville suudelmille ja naurahtelemasta vitseille <3

Jatkoa ja nopeesti!

[Natabogi]

SMusta: Kiitos! :>
Viltsuti: Kiitos kommentista! Jouluateriasta kuullaan vielä, mutta ei valitettavasti vielä seuraavassa osassa. Amylle käy... hmm. Hiljenen asiasta vielä hetken ajan. Minäkin olen alkanut tykkäämään Stephistä, vaikka loin sen hieman... kaksinaamaiseksi? :>
Sirius Musta: *kuvitellen miltä Sirius näyttäisi valkoisen ratsun selässä* *reps* Kiitos kommentista!
-Anerya-: Kiitoksia! :>
nuuhku: Minustakin Sirius on ihana. Kiitos kommentista!
Luthienne: Kiitos hyvin paljon :>
Wilwarin: Kiitos kommentista!(: En tosin tiedä, sainko sitä korjattua yhtään paremmaksi... Nyt ei kyllä pelaa mielikuvitus. :/
emit: Kiitos kommentista! :> Olen itsekin sitä mieltä, että se oli epäaito. En tykkää yhtään kirjoittaa taistelukohtauksia ja se hieman näkyy, haluan vain päästä niistä mahdollisimman pian eroon En ajattele sinusta mitään ilkeää, on ihanaa, kun sanotaan rehellinen mielipide! (:
Herm-oo-nini: *Kauhuissaan* Saan varmaan siitä kirouksesta pian päin näköä, sillä on kestänyt jo niin kauan! *toivoo, että vastaloitsu on löytynyt*
wiltzu: Kiitos kommentista! :>
Scar: Kiitos kommentista! Se taistelukohtaus oli epäaito, mutta tuo vaihtoehtoinen versio saattaa joskus putkahtaa minun blogiini. En kuitenkaan lupaa mitään! :> Tämä ficci on kyllä jatkossakin suurimmaksi osaksi sitä fluffy:ä :>
Cirilla:  Mischan äiti todella on kyylä joka yrittää olla nuorekas! Tuo oli loistava kuvaus hänestä Tottakai saan kommentistasi hyvä mielen!
Suklaasammakko: Kiitos todella paljon!
Luna Lovegood: Kiitos paljon! (:

A/N: Pitkä aika viime kerrasta! :> Rippileiri on sitten käyty ja pian alkaa koulukin :/ Yritän kuitenkin rustata jatkoa hieman nopeammin...


Luku 23
Ongelmien paraati


"Päästä irti, NYT!" Mischa kirkaisi ja tempaisi kätensä pois mieskuolonsyöjän pihtimäisestä otteesta ja löi vapaalla kädellään kuolonsyöjää mahaan - mutta huomasi, että teki sen liian myöhään. Muut olivat jo ilmiintyneet pois Lontoon keskustasta, eikä Mischalla ollut mitään tietoa missä he nyt olivat.
Mischa katsoi nopeasti kuolonsyöjää, joka haukkoi hieman henkeään Mischan lyönnin ansiosta. Mischa katseli ympärilleen. He olivat tulleet jonkinlaiselle aukiolle, eikä ketään ollut lähettyvilläkään, eikä hän voisi ilmiintyä. Pakotietä ei ollut.
"Missä sinä olet oppinut lyömään?" kuolonsyöjä kysyi ja katsoi maskin takaa Mischan kyyneleisiä silmiä. Kuolonsyöjä hämmentyi hieman. "Miksi sinä itket?"
"Mitä sinä haluat minusta?" Mischa henkäisi ja perääntyi monta askelta. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin taistella henkensä edestä. Mutta kuolonsyöjä oli jo napannut hänen taikasauvansa.
"Sinä et siis tunnistanut minua", kuolonsyöjä harmitteli. "Olet oikeasti paniikissa!"
"Mitä sinä haluat minusta?" Mischa kirkui niin että läheisestä puusta lähti harakoita pakoon.
"Hei, Mischa, rauhoitu", kuolonsyöjä sanoi. "Minähän se vain tässä!"
Kuolonsyöjä riisui maskinsa ja Mischa henkäisi jälleen.


"Miksi kuolonsyöjät iskivät juuri tänne?" Stephanie kysyi heikosti Remukselta ja pyyhi kyyneleisiä silmiään ja katseli suruissaan ympärilleen.
Lontoon keskusta oli kokenut muodonmuutoksen: ei enää pirteitä värejä kahviloissa tai mekastavia jästejä vaan sen tilalle oli tullut vakavailmeiset aurorit ja palaneita rakennuksia. Jopa ruumiita näkyi maassa. Stephanieta heikotti.
"Miten muiden kävi?" Stephanie kysyi peloissaan. Kaikki oli hänen syytään ja hän tiesi sen. Hänen pelkonsa ei vähentynyt yhtään Remuksen vastauksen myötä.
"En tiedä, Steph, mutta toivottavasti kaikki ovat kunnossa", Remus pahoitteli ja oli myös lähellä itkemistä. Missä olivat muut Kelmit, Mischa, Lily ja Amy?
"Tuo tuolla, onko se Lily?" Stephanie henkäisi ja osoitti tyttöä, jota aurorit haastattelivat. Punainen, leiskuva tukka tuntui hehkuvan yön pimeydessä ja Remus ja Stephanie juoksivat tytön luo.
"Lily! Oletko sinä kunnossa?" Stephanie huudahti ja katsoi Lilyn hieman turvonneita kasvoja.
"Olen olen, mitä nyt hieman sattuu naamaan. Miten muut?" Lily kysyi nopeasti.
"Emme me tiedä", Remus pahoitteli ja katseli pahoinvoivasti Lilyn kasvoja. Niihin alkoi tulla mustelmia pikkuhiljaa.
"Tuolta tulee Peter, Sirius ja James!" Lily henkäisi ja katsoi Stephanien ja Remuksen selkien taakse.
Remus ja Stephaniekin kääntyivät nopeasti katsomaan poikia. Heillä kaikilla oli hyvin vakava ilme, ja varsinkin Sirius näytti karsealta johtuen rumasta irvistyksestä hänen naamallaan.
"Mitä on sattunut?" Remus kysyi heti ja katsoi Peteriä, joka kannatteli kättään varovaisesti.
"Mischa..." oli ainut sana minkä James sai suustaan.
"Mitä Mischasta?" Lily ja Stephanie henkäisivät heti ja molempien silmiin tulvahti kyyneleitä.
"Minä näin, kun joku kuolonsyöjä otti hänestä kiinni ja ilmiintyi Mischa mukanaan pois", Sirius sanoi karskisti. "Miksi minä en tehnyt mitään?`"
"Sirius, se ei ole sinun syysi", James sanoi heti. "Ja Lily, mitä sinun näteille kasvoillesi on tapahtunut?"
"Mitä, enkö kelpaakaan tällaisena sinulle?" Lily yritti virnuilla heikosti, mutta kukaan heistä ei jaksanut vastata virneeseen.
"Ja missäköhän Amykin on?" Remus kysyi huolissaan ja katseli heikosti, kun aurorit leijuttivat ruumiita pois kaduilta.
Stephanie purskahti katkeraan itkuun ja painui päänsä Remuksen rintakehään.
"Tämä on minun vikani, entä jos Amylle tai Mischalle on sattunut jotain? Miten minä pärjään sen kanssa koko loppuikäni?" Stephanie ulvoi. Lily ja Remus yrittivät rauhoitella tätä sanomalla ettei se ollut hänen syynsä, mutta tuskin Stephanie edes kuuli sitä hysteeriseltä ulvonnaltaan.
Sitten eräs aurori suuntasi heitä kohden. Mies oli noin kolmekymppinen, ja hänen kasvoiltaan paistoi selkeitä huolen piirteitä.
"Oletteko te Amy Smithin ystäviä?" mies kysyi tullessaan heidän luokseen. Stephaniekin lakkasi itkemästä ja katsoi punaisin silmin miestä.
"Olemme, mitä Amylle on sattunut?" James kysyi automaattisesti ja tarrasi nopeasti Lilyn kädestä kiinni.
"Hän.. Tuota.." mies epäröi ja katseli heitä huolestuneesti.
"Mitä? Kerro heti!" Stephanie kiljaisi ja Remus yritti rauhoitella häntä ettei miehelle kävisi huonosti.
"Olen pahoillani", mies totesi hiljaa ja käänsi selkänsä heille.
Kelmit, Lily ja Stephanie jähmettyivät paikoilleen. Kaikilla heistä oli epäuskoinen ilme ja jokaisella kyyneleitä silmissään. Ainoastaan Stephanie rimpuili Remuksen otteesta ja kysyi: "Mitä hän tarkoitti? Missä Amy on?" hän kysyi hysteerisesti, mutta ei enää kiljunut.
Lily katsoi häntä itkuisin silmin ja se riitti vastaukseksi Stephanielle. Stephanie kaatui tajuntansa menettäneenä kylmään maahan.


"Andreas, mitä ihmettä?" oli sanat, jotka Mischa kuiskasi aukiolla ja katsoi epäuskoisesti isoveljeään silmiin, jotka virnuilivat avoimesti hänelle.
"No, tiedät-kyllä-kuka käski meidät tänne, joten tulin", Andreas selitti hänelle. "Mutta sitten näin sinut joukossa ja päätin katsoa, miten osaat kaksintaistella tositilanteen tullen", Andreas virnisti. "Ja ihan pikku vinkkinä, jatka harjoittelua."
"Paskiainen", Mischa tokaisi, mutta ei voinut olla hymyilemättä.
"Täytyy sanoa, että olet selvinnyt vähin vammoin siitä ihmissuden hyökkäyksestä", Andreas jatkoi rupattelua. Mischan käsi pongahti automaattisesti kasvoihinsa, jossa oli hyvin haalea naarmu jäljellä Remuksen ja hänen... yhteenotosta.
"Miksi sinä tulit sinne?" Mischa kysyi hämmentyneenä. "Sinä olet kuolonsyöjä, joten et ole veljeni."
"Itse asiassa, minä en ole oikeasti kuolonsyöjä, kuten yritin saada sinut tajuamaan siellä sairaalassa, ilmeisesti turhaan. Teen... töitä", Andreas selitti hieman vastahakoisesti.
"Niin, kuolonsyöjänä oleminenhan on työtä?"
"Ja olet aivan yhtä hauska kuin ennenkin", Andreas tokaisi. "Jos kerrot tietoa tästä keskustelusta eteenpäin, tiedät olevasi kuollut, onko selvä?"
"Luota minuun, en kerro", Mischa lupasi uteliaana.
"Olen.. erään.. kerhon jäsen", Andreas sanoi ja tuhahti Mischan suuttuneelle ilmeelle. "En voisi kertoa siitä kerhosta enempää vaikka haluaisinkin! Mutta kuolonsyöjä en ole, ehen. Olen eräänlaisena... agenttina."
"Miksi sitten valehtelit minulle silloin?" Mischa kysyi vihaisena. Kaikki nämä vuodet mitä hän oli vihannut veljeään, oli turhaa?
"Pakkotilanne, usko pois. Mutta nyt tilanne on muuttunut ja sain luvan kertoa sinulle. Mutta jos lavertelet eteenpäin, niin..."
"Tiedän, olen kuollut", Mischa pyöritti silmiään.
"Juuri niin", Andreas sanoi hymyillen. "Mitä ne puheet jostain pojasta oli, mitä äiti kertoi minulle? Poika, nimeltä Sirius Musta?"
Mischa mulkaisi veljeään tuimasti. "Yksityiselämäni ei kuulu sinulle, Andre."
"Älä kutsu minua Andreksi", Andreas sanoi automaattisesti. "Cha."
"Sinä oikein haluat ärsyttää minua, etkö haluakin?" Mischa sanoi sihisten vihaisena. Hän ei mitään muuta inhonnut, kuin Andreaksen käyttämää Cha - nimitystä, se oli aivan liian.. erilainen. Mistä Andreas oli sen alunperinkään keksinyt?
"Rauhoitupa nyt, siskokulta. Minun täytyy hieman mukiloida sinua."
"Anteeksi mitä?" Mischa sanoi järkyttyneenä, miettien kuuliko väärin.
"Kyllä vain, eikö kukaan ihmettelisi, jos kuolonsyöjä nappaisi sinut, mutta toisi ehjänä takaisin?"
"Mutta että sinä rupeat kiroamaan minua tahallasi?" Mischa sanoi typertyneenä. "Sehän sattuu!"
Andreas katsoi häntä vihaisesti. "Puudutusloitsu on keksitty, Cha."
"Nyt kyllä...!" Mischa sähisi, mutta Andreas vain nauroi ja loitsi kunnollisen puudutuksen hänen naamaansa.
"Ethän tee mitään peruuttamatonta?" Mischa huolehti kun Andreas loitsi hänen naamaansa ja käsiä.
"Pelkäät kauneuden puolesta? Älä pelkää, ne katoavat... vähän ajan päästä", Andreas virnisti. "No niin, valmista. Näytät karmealta."
"Kiitos", Mischa mutisi ja katsoi huolestuneena verisiä käsiään.
"Nyt tuleekin vaikein osa, eli palautus. Haluat varmaan takaisin ystäviesi luo?"
"Totta kai!" Mischa sanoi automaattisesti.
"Hyvä on, hyvä on", Andreas mutisi. "Ota kiinni kädestäni."
Hetken päästä Mischasta tuntui, kuin näkymätön koukku olisi vetänyt hänen napansa takaa ja tunsi, kuinka hän oli jo matkalla kohti ystäviään. Olivatkohan he kaikki kunnossa...?


"Hei, onko tuo... ON SE! Mischa!" Sirius huusi ja yritti tainnuttaa kuolonsyöjän joka toi Mischan, mutta epäonnistui. Kuolonsyöjä katosi kuin tuhka tuuleen heti, kun oli tönäissyt Mischan maahan.
"Oletko sinä kunnossa?" Lily huusi ja juoksi muiden kanssa Mischan luo, joka makasi maassa.
Mischa köhi hieman maassa ja katsoi ystäviensä huolestuneita ilmeitä ja kyyneleitä, jotka parveilivat heidän silmissään.
"Olen, tottakai... Mutta miksi te olette noin vakavia, mitä on sattunut?" Mischa sanoi ja laski nopeasti ystävänsä. "Missä Amy ja Stephanie ovat?"
"Stephanie pyörtyi kauhusta, häntä hoidetaan parhaillaan... ja... Amy.. Voi luoja, Mischa, hän on kuollut", Lily henkäisi.
"Ei.. Ei voi olla totta", Mischa katsoi muita ja luki näiden ilmeistään, ettei Lily valehdellut.
"Kyllä hän on", Sirius sanoi hiljaa. "Mutta sinut täytyy viedä parantajille. Olet ihan veressä ja naamasi on haavoilla."
Mischa nousi maasta ja nojasi Siriukseen, kun tämä talutti häntä parantajille. Kuumat kyyneleet kilpailivat hänen silmissään siitä, kuka pääsisi ensimmäisenä pois.
Hän oli saanut Andreaksen takaisin, mutta menettänyt Amyn. Juuri kun tyttö oli ollut onnellinen. Miksi juuri Amy....? Miksi ei vaikka hän....?


Stephanie heräsi parantajien luota takaisin raakaan arkeen. Hän oli aivan pihalla kaikesta mitä oli tapahtunut, mutta samalla kun hän katsoi ympärilleen, hän muisti Amyn.
Miksi hän oli tuonut ystävänsä Lontooseen? Miksi ihmeessä?
Et sinä tiennyt, että kuolonsyöjät valtaa Lontoon juuri tänään, järkevä ääni hänen päässään muistutti, mutta Stephanie karkotti sen saman tien pois. Kaikki oli hänen syytään. Miten hän voisi enää katsoa ystäviään silmiin ja teeskennellä onnellista?
Mischallekin oli käynyt pahasti. Tyttö oli ensin kaapattu ja tuotu pahoinpidellyn näköisenä takaisin. Mischa makasi hänen vieressään maassa ja parantajat loitsivat parannuskeinoja hänen naamaansa.
"Hei, vaalea tyttö on herännyt!" yksi parantaja kiljaisi. Heti kolme parantajaa syöksyi Stephanien kimppuun.
"Miten sinä voit?"
"Onko heikotusta?"
"Näetkö harhoja?"
"En", Stephanie sanoi heikosti. "Mitä Mischalle tehdään?"
"Mischalle?" yksi parantajista kysyi. "Kuka hän on?"
"Tämä tyttö tässä vieressä", yksi parantaja tokaisi. "Ensin hän tulee Mungoon ihmissuden raatelemana ja nyt kuolonsyöjän. Mischa kuule, oletko kuullut ikinä normaalista elämästä?"
"En", Mischa yritti virnuilla, mutta epäonnistui pahasti. "Violet, tuleeko minulle pysyviä vammoja?"
Punatukkainen parantaja, suunnilleen hieman yli kaksikymmentä vuotta, hymyili niin että hänen hampaansakin näkyivät. Nainen oli sama, joka oli hoitanut häntä, kun Remus oli hyökännyt hänen kimppuunsa.
"Ei tyttö-kulta, ei tule. Olet jälleen kerran onnekas", Violet hymyili. "No, mitenkä muuten sinulla on mennyt?"
"Tänään? Heikosti", Mischa huokaisi. "Yksi ystävistäni... kuoli.." Mischa sanoi hiljaa ja katsoi huolestuneesti Stephanieta ja nousi istumaan. Stephanie käänsi heti katseensa muualle. Mischa katseli huolestuneena Stephanieta.
"Ai, se nuori tyttö oli teidän ystävänne?" Violet huokaisi. "Surullista, kuolla hänen iässään..."
Stephanie purskahti hirveään itkuun ja Violet katsoi häntä pelästyneenä.
"Älä välitä", Mischa kuiskasi Violetille ja kuiski hiljaa Stephanielle: "Ei se ollut sinun vikasi, usko jo, Stephanie..."
Mutta Stephanie ei kuullut tai halunnut kuulla, vain itki. Mischa päätti luovuttaa, vaikkakin hieman vastahakoisesti, sillä Violet viittoi häntä sivummalle.
"Sanon nämä ohjeet nyt tässä, sillä ystäväsi itkun läpi ei kuule edes jättiläisen tuloa", Violet sanoi. "Ensinnäkin, sinun täytyy ottaa rauhallisesti nyt seuraavat päivät, kuulitko aivan varmasti?"
"Joo", Mischa sanoi heikosti.
"Sinulle voi jäädä hieman arpia kasvoihin, mutta ne lähtevät ajan myötä", Violet jatkoi virallisella äänensävyllään. "Mutta olen huolestuneempi sinun ystävästäsi. Hän mumisi pitkän aikaa, että ‘anna anteeksi, Amy' ja ‘kaikki on minun syytäni', joten jos ystäväsi käyttäytyy kummallisesti, esimerkiksi hajottaa tavaroita koko ajan tai muuta vastaavaa, esimerkiksi itkee ilman kunnollista syytä, niin hänet pitää tuoda heti Mungoon."
"Hyvä on", Mischa huokaisi ja katsoi hieman rauhoittunutta Stephanieta. "Onko tuo vakavaa?"
"Kyllä se hieman on, Mischa", Violet sanoi hiljaa. "Mutta ystävien ja perheen tuella hän saattaa parantua heti, joten emme ota häntä nyt Mungoon."
"Selvä", Mischa sanoi ja katsoi uteliaasti Violettia. "Mitenkä sinun ja Andreaksen treffit menivät?"
Violet punastui syvästi. "Ne olivat ihanat."
Mischa hymyili leveästi. Violet oli nainen, jonka hän toivoi tulevan heidän sukuunsa.
"No, sovitteko te jatkoa?"
"Kyllähän me sovimme, huomiseksi seuraavat", Violet hymyili onnellisesti. "Isoveljesi on ihana."
"Ei enempää yksityiskohtia, kiitos", Mischa nauroi vieläkin hieman heikosti. "Mutta hyvää jatkoa, Violet. Oli hauska nähdä sinua, vaikkakin näissä merkeissä."
"Kiitos samoin, Cha", Violet hymyili pirullisesti.
"Andreas kertoi siis hirveän lempinimeni", Mischa sanoi silmät kiinni.
"Kyllähän hän kertoi..."
"Violet, kutsu häntä seuraavalla kerralla Andreksi minun puolesta", Mischa pyysi.
"Selvä on!"


Mischa talutti hiljaisena Stephanien muiden luo, ja hänen kävi hieman sääliksi tätä. Kuinka Stephanie selviäisi järkytyksestä? Nyt oli tärkeintä saada tyttö kuntoon, ja sitten surra itsensä puolesta.
Mutta Amy... Miten hän voisi ikinä ymmärtää, että tämä oli poissa, lopullisesti? Ei hän ikinä suuremmin Amystä välittänyt, mutta että hän oli kuollut.. Sellaista ei voinut ikinä toivoa toiselle.


Muut katselivat surullisen näköisenä Stephanieta, mutta Mischa yritti viestittää katseellaan, etteivät he sanoisi mitään Stephanielle. Sen verran Mischa ystäväänsä tunsi, ettei tämä halunnut kenenkään säälivän häntä.
Mischa hieman järkyttyi nähdessään kaikkien silmissä kyyneleitä, jopa Siriuksen. Häntä itseäänkin alkoi hieman itkettää, ja hän nyyhkäisi. Koko ilmapiiri tuntui maailmanlopulta.
"Älä itke", Sirius sanoi heti ja tarttui hellästi Mischaa lantiosta kiinni, mutta ei onnistunut olemaan oma itsensä täysin.
"Tuntuu tyhmältä kysyä tätä, mutta voimmeko silti tulla teille yöksi, Stephanie?" Lily kysyi hiljaa ja yritti katsoa Stephanieta silmiin onnistumatta. Stephanie piti päänsä itsepäisesti maassa, eikä katsonut edes Remusta.
"Tottakai", Stephanie sanoi liian reippaasti, että se olisi ollut uskottavaa. Kaikki katsoivat hieman hämmästyneenä Stephanieta - ei ollut hänen tapaistaan vähätellä, vaan kaikki asiat piti paisuttaa niin isoksi kuin vain mahdollista.
"Kiitos, Stephanie", Remus sanoi hiljaa. Remuksen huolestunut ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, mistä Mischa oli onnellinen. Ainakaan Stephanie ei jäisi yksin.
"Saammeko me jo mennä, vai...?" Mischa kysyi hieman käheällä äänellä.
"Kyllä, aurorit kuulustelivat meitä jo äsken", Peter sanoi hieman pelokkaasti. Aurorien kuulustelut olivat hieman pelästyttäneet häntä.
"Lähdetäänkö sitten?" Mischa kysyi tomerasti ja talutti Stephanieta sivukadulle muiden seuratessa häntä.


"Tästä illasta ei sitten tullutkaan mitään", Sirius sanoi hieman karheasti. Mischa istui hänen sylissään ja oli aivan itkun partaalla jo muutenkin, mutta Siriuksen sanat saivat hänessä aikaan padon murtuman. Mischa alkoi nyyhkimään hirveästi ja ryntäsi ulos Stephanien huoneesta, jossa muutkin olivat. Stephanie makasi sängyllään aivan kuin koomassa, Lily ja James juttelivat hiljaisella äänellä keskenään ja Peter istui vain hiljaa paikallaan tekemättä mitään. Remus tuijotti Stephanieta hieman huolestuneena ja yritti silminnähden kerätä rohkeutta mennä juttelemaan Stephanielle.
Sirius pudisti hieman surullisesti päätään ja meni Mischan perään.
Hän katseli ympärilleen keittiössä ja näki Mischan lavuaarin yllä. Tyttö nyyhki raskaasti aivan kuin ei saisi henkeä.
"Mene pois", Mischa sanoi hengästyneenä, niin hiljaa, että Siriuksen täytyi pinnistellä, että kuulisi ne sanat.
"Mitä?" Sirius kysyi uudestaan, toivoen, että oli kuullut väärin.
"Mene pois", Mischa sanoi hieman kovemmin.
"Enkä mene", Sirius tokaisi hieman loukkaantuneena.
"MENE!" Mischa huudahti ja itki entistä enemmän. Sirius tukahdutti huokauksensa ja meni Mischan luokse.
"En mene, Mischa", Sirius sanoi hiljaa ja siveli Mischan poskea, joka oli aivan märkä.
"En halua, että näet minua tällaisena", Mischa sanoi käänsi itsepäisesti katseensa pois Siriuksen katseesta.
"Miksi et halua?" Sirius kysyi tyynesti.
"No ehkäpä siksi, että tämä on noloa", Mischa tokaisi.
"Eikä ole, sinulla on oikeus siihen", Sirius sanoi aina vain tyynemmin. Mischa alkoi jo turhautumaan Siriukselle.
"Helvetti, oletko sinä oikeasti kuuro? Mene pois, haluan olla nyt yksin!" Mischa huusi ja työnsi Siriuksen pois luotaan.
"No en mene!"
"Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?"
"Haluan vain auttaa sinua!"
"Ei tarvitse, pärjään yksinkin!"
"Tuolla lailla sinä vain satutat niitä jotka rakastavat sinua!"
"Kuten esimerkiksi?"
"No esimerkiksi minua!" Sirius karjui yhtä vihaisena kuin Mischakin.
Mischa vaikeni äkisti ja katsoi pelästyneenä Siriusta. Siriuskin tajusi äkkiä mitä oli sanonut ja meni hämilleen.
"Tai siis..." Sirius yritti korjata mutta Mischa keskeytti hänet.
"Sinä rakastat minua?" Mischa sanoi todella hiljaa, että jopa nyyhkäisy olisi peittänyt Mischan äänen.
Sirius väänteli käsiään nolona ja hieman kärsimättömänä. "Tämä ei tainnut olla oikein hyvä hetki sen sanomaan..."
"Ei todellakaan", Mischa naurahti hieman heikosti.
Kiusallinen hiljaisuus valtasi heidät. Mischa lopetti nyyhkimisen ja katsoi uteliaasti Siriusta. Hän tiesi, että Sirius ei ollut sellainen mies, joka kertoisi rakastavansa vain piristääkseen häntä. Toisaalta, Sirius ei ikinä sanoisi tosissaan rakastavansa ketään, eikö hänen pitänyt olla parantumaton naistenmies...?  
"Tarkoititko sinä tuota todella?" Mischan oli pakko kysyä. Hän hieroi punaisia ja turvonneita silmiään ja katsoi Siriusta varpaisiin, pystymättä kohottamaan katsettaan.
"Mischa", Siriuksen kova ääni tokaisi. "Minä en ikinä, en ikinä, sanoisi sellaista vain... kröhöm... saadakseni sinua tekemään sellaista mitä sinä et halua", Sirius selitti vieläkin hieman nolona. "Mutta se vain pulpahti minun suustani. Eli kyllä se totta on."
"Ai... Kiitos", Mischa sanoi hieman typerästi. He seisoivat vielä hetken hiljaisuuden vallitessa.
"Minä taidan nyt mennä nukkumaan", Sirius sanoi hiljaisesti. "Hyvää yötä."
"Hyvää yötä", Mischa sanoi vielä hiljaisemmin ja kääntyi lähteäkseen.
Sirius katsoi tytön perään hieman haikeana ja turhautuneena. Hän oli ensimmäistä kertaa sanonut ääneen rakastavansa jotain, ja tämäkö oli siitä palkka? Kiusallinen hiljaisuus? Eikä edes vastausta? Olisi ollut kohteliaampaa sanoa ettei rakasta, kuin olla vain hiljaa, Sirius mietti turhautuneena ja kääntyi lähteäkseen.
Ovella hän kuuli pienen, hentoisen kuiskauksen. Sirius pinnisteli kuullakseen sen, mutta siitä ei voinut erehtyä.
"Minäkin rakastan sinua, Sirius."
Sirius kääntyi katsomaan huoneen poikki voitonriemuisena, mutta ei nähnyt enää ketään.


**
Kommentteja...? :>