Run Away 36. luku 10.09! [Kelmit, het, K-11]

[Natabogi]

Luku 19
Vihollisia vai ei?


"Mischa, tulisit nyt tuonne sisälle lämpimään, et voi vältellä Siriusta koko lopun elämääsi", Lily maanitteli järven rannalla Amyn ja Stephanien kanssa.
Järven jäällä näkyi jo marraskuu. Pieniä jäähileitä kuljeskeli vedessä ja pian jää täyttäisi koko järven. Tuuli kävi jo vaativana, pian sataisi ensimmäiset lumihiutaleet kylmään maahan.
"Kyllä voin", Mischa niiskahti.
"Et voi, usko pois. Sitä paitsi, Sirius on ylhäällä makuusalissaan, joten pääset omaan sänkyysi ilman hänen näkemistään", Stephanie sanoi ja otti riuskasti Mischaa kädestä kiinni ja nosti tytön ylös kylmältä kiveltä, eikä Mischakaan kovin paljoa vastaan laittanut.


Ylhäällä makuusalissa Mischa rojahti heti omalle sängylleen ja yritti sulattaa muiden uteliaat katseet selästään. Koko matkan makuusaliin hän oli kerännyt monta uteliasta katsetta- tietenkin, olihan se harvinaisuus nähdä Mischa Heyesin itkevät kasvot.
"En jaksa enää tätä, Siriuksen on uskottava minua", Mischa ulisi ja purskahti jälleen itkuun häveten samalla itseään. Ei ollut hänen tapaistaan itkeä kenenkään perään, varsinkaan kenenkään pojan.
"Tämä on vakavampaa kuin luulinkaan", Stephanie kuiskasi Amylle ja Lilylle. "Minä hoidan tämän, menkää vain."
"Oletko aivan varma?" Lily kuiskasi takaisin ja katsoi huolestuneena Mischaa, joka hakkasi juuri nyrkeillään tyynyänsä ja kyyneleet valuivat tasaisena virtana hänen kasvojaan pitkin.
Stephanie nyökkäsi itsevarmana ja Lily ja Amy lähtivät pois, kummatkin helpottuneina. Itkevä Mischa ei ollut heille kauhean mieluisa näky.
"Mischa? Lopettaisitko hetkeksi tuon itkemisen?" Stephanie pyysi ja Mischa lopetti nyyhkyttämisen, mutta edelleen kyyneleitä valui hänen silmistään jo läpimärälle tyynylle.
"Onko se totta, että suutelit Bradleytä Siriuksen nähdessä?" Stephanie jatkoi ja Mischa nyökkäsi.
"Miksi ihmeessä? Luulin, että inhoat sitä tyyppiä", Stephanie kummasteli.
"Niin inhoankin", Mischa myönteli. "Mutta he pakottivat..."
"Ketkä he? Coco ja Bradley vai?" Stephanie arvasi ja tiesi osuneensa oikeaan, sillä kyyneleet Mischan silmissä vain lisääntyivät.
"Miten ihmeessä he saivat sinut tekemään sen?" Stephanie ihmetteli.
"Minun piti valita joko Sirius tai... sinut", Mischa henkäisi.
"Minut? Mitä ihmettä?" Stephanie kivahti.
"Joko Siriuksen menettäminen tai sinä joutuisit kuolonsyöjäksi", Mischa itki.
Stephanien sydän melkein pysähtyi. Tietenkin Bellatrix oli kertonut Cocolle kiristävänsä häntä kuolonsyöjyyden avulla. Mutta miksi ihmeessä? Mikä oli heidän tähtäin? Stephanie oli alun perin arvellut, että he eivät hyötyisi hänestä kuolonsyöjänä juurikaan mitään, he tähtäsivät johonkin muuhun. Mutta että Mischan murtumiseen? Mitä se heitä hyödyttäisi?
"Olen pahoillani Mischa. Tämä on minun vikani", Stephanie sanoi ja taputti Mischaa lohduttavasti olkapäälle.
"Eli sinusta olisi tullut kuolonsyöjä?" Mischa sanoi hengästyneenä itkunsa takia.
"Luulisin niin, mutta olen aika yllättynyt että valitsit minut ottaen huomioon riitamme ja muutenkin..." Stephanie sanoi epäuskoisena.
Mischa kohautti olkiaan. "Mieluummin menetän poikaystävän kuin jälleen tärkeän ihmisen kuolonsyöjäksi."


Stephanien päätä pyörrytti. Mischa oli suorastaan uhrautunut hänen takiaan. Nyt hän ei pelkäisi tulevansa kuolonsyöjäksi, mutta Mischan kohtalo suretti häntä. Mitä hän tekisi korvatakseen Mischan uhrautumisen? Hänen olisi pakko puhua jollekin, Stephanie mietti. Mutta kenen kanssa olisi järkevää puhua enää tähän aikaa yöstä? Kello oli jo melkein kaksitoista, Lily ja James olivat partioimassa, Mischa ja Amy nukkumassa.
Stephanie käveli oleskeluhuoneeseen ja näki yllätykseen Remuksen istuvan vielä hereillä. Stephanie tunsi sisällään oudon tunteen, aivan kuin joku olisi nipistänyt häntä vatsasta, mutta hän jätti tunteen huomioimatta.
"Hei Remus", Stephanie sanoi hiljaa. "Mitä sinä vielä hereillä teet?"
Remus hätkähti tuolillaan ja virnisti nähdessään Stephanien. "Säikäytit minut!" hän huudahti.
"Harmi", Stephanie totesi naurunväreitä ääni täynnä. "Mutta et vastannut kysymykseeni"
Remus huokaisi ja katsoi Stephanieta silmiin. "Sirius on niin järkyttynyt, että puhuu tuplasti enemmän unissaan ja en nuku yhtä sikeästi kuin Sarvihaara ja Matohäntä", hän selitti ja huokaisi kovempaa. "En kyllä olisi uskonut, että Sirius ja Mischa eroaisi sen takia, että Mischa pettäisi..."
"Kuka heidän eroaan muutenkaan olisi uskonut?" Stephanie kysyi tuimasti.
"En minä sillä, että olisin uskonut heidän eroavan!" Remus huudahti kiireesti nähdessään Stephanien ilmeen. "Mutta Sirius oli yleensä se, joka petti. Ei tyttö, jonka kanssa hän seurusteli."
"Kuulin tosiaan, että Sirius oli aikamoinen naistenmies", Stephanie sanoi ja istuutui Remusta vastapäätä. "Vaihtoi naisia miten sattui ja sitä rataa."
"Tottahan se on", Remus myönsi. "Mutta sitten Siriukseen osui."
"Osui mikä?" Stephanie ihmetteli.
"Mischan lyönti", Remus vastasi vakavana ja he molemmat purskahtivat nauruun muistellessaan tuota päivää. Sirius oli luullut, että voisi listata Mischan kaadettujen tyttöjen listaansa, mutta häntä alkoikin kiinnostaa Mischa enemmän kuin yhden kerran juttuna.
"Hauskaa, että teillä on hauskaa", kuului ääni varjoista.
Stephanie ja Remus hätkähtivät ylös penkeiltä ja ottivat nopeasti taikasauvansa pois taskuistaan. Pian he näkivät, kuinka Bonnie ja Heidi astuivat pois näkymättömyysviitan alta.
"Mitä ihmettä te täällä teette? Miten pääsitte sisään?" Stephanie suorastaan murisi valmiina kiroamaan tytöt.
Bonnie ja Heidi katselivat pelokkaasti Remuksen ja Stephanien sauvoja, ja nostivat kätensä ilmaan antautumisen merkiksi.
"Uskokaa pois, emme tulleet pilkkaamaan, kiroamaan tai muutenkaan satuttamaan teitä. Vain juttelemaan", Bonnie sanoi ystävällisesti. Liian ystävällisesti, sillä Stephanien hätkähti.
"Te suunnittelette jotain, tiedän sen", Stephanie sanoi. "Eikö teille oikeasti riitä, että mursitte Mischan maailman?"
"Onko hän niin pahana?" Heidi kysyi myötätuntoisesti ja Remus laski sauvansa. Saattoi olla pieni mahdollisuus, että tytöt petkuttivat heitä, mutta Heidin äänensävy oli niin viaton, että Remus uskoi häntä.
Stephanie vilkuili vielä epäuskoisesti tyttöjä, mutta luovutti. He istuvat punaisille sohville.
"Mikä teidät toi tänne?" Stephanie kysyi tylysti. Heidi ja Bonnie vilkaisivat toisiaan. Kyllä he olivat arvanneet, että Stephanie olisi hieman vastahakoinen  kuuntelemaan heitä, mutta oli parempi yrittää kuin olla yrittämättä ja katua sitä jälkeenpäin.
"Me emme tienneet Cocon suunnitelmasta", Heidi sanoi ja katsoi Stephanieta silmiin. "Niin sairasta edes me emme olisi tehneet"
"Mitä kukin uskoo", Stephanie mutisi ja Bonnie tiuskaisi heti: "Yrittäisit edes kuunnella, mitä meillä on sanottavana!"
Stephanie hiljentyi ja näytti siltä, että voisi lähteä paikalta välittömästi ja siinä samalla murtaa parit niskat, mutta kaikkien yllätykseksi Stephanie pysyi paikallaan. Bonnie ja Heidi katsoivat toisiaan hymyillen.
"Todellakin, me emme tienneet Cocon suunnitelmasta, usko pois", Heidi aloitti. "Mutta niin nyt vain tapahtui sitten Mischalle. Miten hän voi?"
"Ei hyvin", Stephanie sanoi jo hieman lauhkeampana. "Miten itse voisit siinä tilanteessa?"
"Hyppäisin ikkunasta", Heidi sanoi vakavana.
"Asiaan", Bonnie sanoi asialliseen äänensävyyn ja Heidi virnisti syyllisenä. Remus piti tytöistä etäisesti, vaikka olikin kuullut heistä paljon pahaa Mischalta ja Stephanielta.
"Miksei Mischa kertonut Siriukselle, että suuteli Bradleytä pakosta?" Bonnie kysyi Stephanielta.
"Yritti hän, mutta Sirius ei uskonut. Ei tosin mikään ihme", Stephanie huokaisi.
"Millä ihmeellä Coco kiristi, että sai Mischan tekemään sen? Yleensä Mischa ei luovuta helposti", Heidi kysyi pää hieman vinosti kallellaan .
Stephanie puri huultaan. Kertoisiko totuuden?
"Stephanie?" Heidi huhuili.
"Coco kiristi Mischaa sillä, että jos hän ei tekisi sitä, minusta tulisi kuolonsyöjä", Stephanie purkautui.
"Oho", Bonnielta pääsi suustaan ja Heidi katsoi surullisena Stephanieta. Remus oli aivan järkyttynyt.
"Bellatrix siis kiristi sinua", Heidi totesi. "Tiesimme, että hän kiristää jotain, mutta emme tienneet ketä"
"Bellatrix kiristi sinua kuolonsyöjäksi?" Remus henkäisi. Hänen silmissään sumeni pikkuhiljaa. Stephanie? Kuolonsyöjäksi? Mikä Bellatrixiä vaivasi?
Stephanie hymyili Remukselle surullisesti. "Kyllä. Olin jo osittain suostunut siihen, mutta sitten Mischa uhrautui puolestani. Menetti Siriuksen minun vuokseni."
"Ei ole sanottua", Heidi sanoi ovelana. "Siis se, että Mischa menetti Siriuksen. Meillä on itse asiassa suunnitelma auttaa Mischaa."
"Olen mukana", Stephanie sanoi välittömästi. "Jos tarvitsette apuani yhtään, niin kertokaa. Minä teen sen."
"Kiitos, mutta emme taida tarvita kuin yhden henkilön apua", Bonnie sanoi.
"Kenen?" Remus ja Stephanie ihmettelivät.
"Bradleyn."


Mischa reväytti silmänsä auki. Uusi kouluaamu, Mischa ajatteli masentuneena. Hänellä oli huono olo. Tuntui kuin hän olisi kuivunut sisältä. Ehkä hän vain oli itkenyt liikaa edellisenä iltana.
Sirius. Sirius olisi aamupalalla. Sirius olisi luokkahuoneissa. Hän ei kestäisi nähdä Siriusta. Ehkä hän murtaisi jalkansa... Tai ehkä hänelle nousisi kuume ja täytyisi mennä sairaalasiipeen!
Mitä ihmettä minä oikein ajattelen, Mischa mietti järkyttyneenä. Tämä ei ollut hänen tapaistaan. Ei sitten ollenkaan.  Hän ei pakoilisi ketään.
Mischa hiipi niin hiljaa kuin kykeni suihkuhuoneeseen ja meni kylmään suihkuun. Mischasta tuntui, kuin hän olisi huuhtonut kaiken syyllisyyden ja harmin pois hänestä. Hän oli taas täynnä elinvoimaa.
Mischa puki päälleen ja meikkasi jopa hieman kasvojaan. Hän hymyili peilikuvalleen, vaikka ei onnistunutkaan hymyilemään onnellisesti. Tottakai häntä harmitti vielä vähän Sirius. Hän todella rakasti poikaa, vaikka ei sitä Siriukselle koskaan sanonutkaan.


"Sirius, herää!" James karjui poikien makuusalissa. Sirius aukaisi vastahakoisen näköisenä silmänsä, mutta laittoi ne heti kiinni.
"Sirius, koeta nyt nousta tai myöhästymme taikaeläinten hoidosta!" James sanoi eikä luovuttanut.
"Mikä päivä tänään on?" Sirius mutisi.
"Keskiviikko", Remus tokaisi. "Nyt vauhtia niihin käpäliin, Anturajalka!"
"En jaksa", Sirius vastasi ja käänsi kylkeään. James nautti hetken siltä, että voisi alkaa väittämään vastaan Siriukselle, mutta hetken mietittyään hän kohautti olkiaan ja sanoi: "Antaa olla."
Remus ja James lähtivät pois makuusalista ja Sirius aukaisi jälleen silmänsä ja huokaisi. Hän ei olisi ikinä uskonut, että joutuisi pakoilemaan Mischaa sen takia, että se satuttaisi.


"Onneksi Durmstrangilaiset lähtee kahden päivän päästä", Mischa sanoi istuessaan aamiaispöytään.
"Aivan, heistä on ollut jo liikaakin harmia", Lily sanoi hiljaa, tunnustellen Mischan suhtautumista eroonsa tänä päivänä.
"Hei, minä en rikkoudu palasiksi vaikka mainitsisittekin minun ja Siriuksen eron", Mischa tokaisi. "Siitä puheen ollen: missä Sirius on?"
"Jäi makuusaliin", James sanoi. "Hän varmaan tulee suoraan tunnille"
"Onneksi kaksi päivää menee nopeasti", Mischa sanoi ja loi jäätävän katseen Cocon selkään.
Stephanie ja Remus katsoivat toisiaan nopeasti. Kaksi päivää menisi nopeasti- ehkäpä liiankin. Ehtisivätkö Bonnie ja Heidi toteuttamaan suunnitelmansa?  
"Mitä?" Mischa kysyi Stephanien ja Remuksen miettivät katseet huomatessaan.
"Ei mitään", Stephanie sanoi nopeasti. Hän ei halunnut antaa Mischalle turhaa toivoa, sillä ei ollut aivan varmaa onnistuisiko Bonnien ja Heidin suunnitelma. "Muuten, en tiedä kuulitko jo, mutta kutsuin Kelmit, Lilyn ja Amyn jo luokseni joululomalla. Kai sinäkin tulet?"
"Tottakai, kuulostaa todella kivalta!" Mischa innostui. "Voisimme mennä taas Lontooseen niihin hassuihin jästikauppoihin!"
"No tottakai menemme niihin!" Stephanie sanoi virnistäen. "Muistatko kolme vuotta sitten, kun menimme sinne vaatekauppaan, jossa oli se mummeli?"
"En voi olla muistamatta", Mischa virnisti haikeana. "Hän oli varma, että naisin vielä punatukkaisen pojan ja saisin kolmetoista lasta."
"Kolmetoista lasta? Sinulle?" James naurahti. "Enpä usko tuohon."
"En minäkään kyllä usko", Mischa naurahti. Oli siis totta mitä sanottiin, Mischa mietti itsekseen. Ystävyys parantaa eron haavat.


Sirius hiipi käytävillä kohti tarvehuonetta. Ei ikinä voinut tietää, milloin joku opettaja yllättäisi nurkan takaa- sääli, että James oli ottanut Kelmien kartan mukaan oppitunneille. Sirius ei halunnut tietää, mihin James tarvitsi sitä kesken oppituntien. Kai se liittyi jotenkin Lilyyn.
"Black!"  Joku huusi hänen takanansa.
Sirius manasi ääneen ja valmistautui kuulemaan todella pitkän ja uuvuttavan saarnan. Turhautuneena kääntyen Sirius kohtasi järkytyksen: Bradley harppoi häntä kohti nopein askelin.
"Mitä sinä minusta haluat?" Sirius kysyi vihaisesti ja oli valmis lyömään Bradleytä.
Bradley luki Siriuksen ajatukset. "En tullut tappelemaan, vaan juttelemaan."
"Ja mistäköhän?"
"Tietenkin Mischasta."
"Anteeksi mitä?"
"Mischa pakotettiin suutelemaan minua", Bradley jatkoi Siriuksen tyrmistyneestä ilmeestä huolimatta.
"Ja miksi ihmeessä minä uskoisin sinua?" Sirius haastoi.
Bradley huokaisi syvään. "Kuule nyt Sirius. En olisi missään nimessä tullut sanomaan tuota sinulle, mutta minutkin pakotettiin. Coco kyllä nylkee minut, kun kuulee..."
"Sinutkin pakotettiin?" Sirius hämmentyi.
"Kyllä. Ilmeisesti Bonnie ja Heidi sai tarpeekseen Cocosta- toisaalta, kuka ei saisi..."
"Miksi sitten seurustelet hänen kanssaan?"
Bradley hymyili surullisesti hänelle. "Aina ei saa mitä haluaa. Ja tällä tarkoitan Mischaa. Yritin, mutta epäonnistuin. Hän jäikin kaipaamaan sinua. Joten älä menetä häntä."
Bradley kääntyi kannoillaan ja lampsi käytävää pitkin hieman vihellellen, kädet taskuissa. Sirius jäi suu auki tuijottamaan Bradleyn perään. Dumrstrangilaiset kyllä osasivat yllättää.


Muodonmuutosluokan ovi repäistiin auki ja sisään astui hengästynyt Sirius. Tuntia oli jo kulunut yli puolet ja kun Sirius käveli tutulle paikalleen Jamesin viereen, hän kuuli McGarmiwan vihaisen äänen: "Black, missä ihmeessä sinä olet ollut?"
"Makuusalissani"
"Makuusalissani, professori. Hieman kohteliaisuutta, pyydän. Ja tunti jälki-istuntoa, selitys ei ollut tälläkään kertaa tarpeeksi hyvä, Black."
McGarmiwa tuijotti hetken vihaisena Siriusta, mutta kääntyi kirjoittamaan lisää animaageista taululle.
James muodosti huulillaan äänettömästi sanat: ‘missä ihmeessä sinä olet ollut?', ja Sirius vain kohautti olkiaan.
Mischa katsoi nopeasti Siriusta ja painoi syyllisesti katseensa maahan. Sirius yritti viestittää katseellaan, että halusi puhua tytön kanssa, mutta Mischa ei katsonut enää Siriukseen päinkään.
"Mischa!" Sirius yritti huhuilla hiljaa. Lähimmät koulutoverit katsoivat häntä kummastuneina, mutta Sirius ei välittänyt. Lopulta Lily kuuli hänen sanansa ja tökkäsi Mischaa kylkeen ja osoitti taaksepäin.
Mischa kääntyi tuolillaan ja katsoi ensin kysyvästi Jamesia, mutta huomasi pian Siriuksen.
"Mitä?" Mischa muotoili huulillaan.
"Ja jos neiti Heyes liittyisi Blackin kanssa jälki-istuntoon", McGarmiwan ääni kajautti luokan edestä. "Kääntyisitkö eteenpäin ja lakkaisit juttelemasta tunnillani?"
"Kyllä, professori", Mischa sanoi hieman turhautuneena. Sirius yritti kertoa hänelle juuri jotain- luultavasti jotain tärkeää- ja McGarmiwa keskeyttää sen ja antaa jälki-istuntoa. Voiko enää olla huonompaa onnea kuin hänellä?


"Mitä asiaa sinulla oli?" Mischa kysyi hiljaa muodonmuutosluokan oven sulkeuduttua. Sirius ja hän kävelivät kohti Suurta Salia ja rupattelivat samalla. He olivat saaneet jälki-istuntonsa päivämäärän ja kun he menivät takaisin käytäville, kaikki luokkatoverit olivat jo menneet syömään päivällistä.
"Halusin jutella sinun kanssasi", Sirius sanoi. "Vaikkakin nyt se onnistuu, kiitos Minervan."
"Kallis hinta, ettenkö sanoisi. Muodonmuutosluokan papereiden järjesteleminen perjantai-iltana ei kuulosta kivalta", Mischa virnisti.
Sirius virnisti ja katsoi pitkään Mischaa silmiin. Miksi ihmeessä hän oli luullut tytön pettävän häntä? Olisi hänen pitänyt luottaa Mischan sanaan.
"Bradley jutteli minun kanssani tänään", Sirius sanoi tuhlaamatta enää yhtään enempää aikaa. "Hän kertoi saman kuin sinä."
"Bradley?" Mischa katsoi epäuskoisena Siriusta. "Kertomassa totuuden?"
"Usko tai älä. Ja... haluaisin pyytää anteeksi. Kyllähän minun olisi pitänyt luottaa sinun sanaasi."
"No en minäkään olisi uskonut, jos olisin saman nähnyt kuin sinä."
"Mutta kuitenkin, olisi pitänyt uskoa", Sirius painotti.
Mischa pysähtyi ja jäi katsomaan Siriusta hymyillen.
"Eli, mitä sinä yrität sanoa?" Mischa hymyili hieman ymmällään.
"Tarkoitan... Ehkä me voisimme jatkaa siitä mihin jäimme ennen sitä kirjastovälikohtausta?" Sirius ehdotti.
Mischa katsoi Siriusta tarkasti. Oli oikeastaan aika suloista, että Sirius hermoili tuolla tavalla. Siriuksella oli toinen käsi syvällä tummien farkkujen taskuissa ja toinen käsi eksyi haromaan mustia hiuksia. Mischaa hymyilytti. James ja Sirius muistuttivat toisiaan yllättävän paljon.
"En oikein tiedä... Tai en tarkoita sitä, etten haluaisi. Mutta tiedätkö, meidän pitäisi olla ystäviä ennen kuin seurustelisimme."
"Ystäviä?" Sirius toisti aivan kuin ei olisi kuullut sanaa ikinä ennen.
"Niin, ystäviä. Ei välttämättä aivan tuttu sana sinulle, mutta.."
"Mutta tuo ei ollut täydellinen kieltäytyminen?" Sirius hymyili vinosti.
"Sen sinä saat miettiä itse", Mischa hymyili salaperäisesti ja käveli eteenpäin käytävällä.
Sirius katsoi hetken hymyillen Mischan selkää ja käveli ripeästi Mischan vierelle samalla miettien uutta suunnitelmaa, millä saisi tytön omakseen.

[Natabogi]

A/N: Huh, sainpa kaikki vanhat osat postattua takaisin! Uuttaa tulee heti, kun se on tullut betaltani...  Kommentteja sillä välin? ^^


Luku 20
Kadonnut huumorintaju


Perjantai koitti nopeammin kuin kukaan arvasikaan. Ilma kävi yhä kylmemmäksi ja muistutti taukoamatta tulevasta talvesta, mutta Lily ei antanut sen vaikuttaa mielialaansa.
Perjantaina heillä ei ollut lainkaan oppitunteja, sillä Tylypahka näyttäisi vieraillensa palan heidän tapojaan: huispausottelun (Rohkelikko vastaan Korpinkynsi),  jonka jälkeen he söisivät läksiäisaterian ja dumstrangilaiset lähtisivät viimein kotilinnaansa.  
Lily istui yksin aamiaispöydässä, sillä hän ei halunnut herättää muita niin aikaisin. James, Stephanie ja Sirius olivat muutenkin jo niin väsyneitä Jamesin määräämistä huispausharjoituksista. James oli täysin varma, että he voittaisivat korpinkynnen yli kahdensadan pisteen erolla, mutta kukaan ei jaksanut uskoa häntä. Sirius tosin oli jo lyönyt Mischan kanssa vetoa siitä, että Rohkelikko voittaisi Puuskupuhin yli kolmensadan pisteen erolla.
"Mutta kyllähän Rohkelikko on aika ylivoimainen Puuskupuhiin nähden", Lily oli sanonut Mischalle kun tämä oli paiskannut kättä Siriuksen kanssa vedon merkiksi.
"Mitä väliä? Minähän voin aina käskeä sinun häiritsemään rakasta poikaystävääsi, niin he häviävät", Mischa oli sanonut aivan kuin se olisi ollut ilmiselvää.
Lily naurahti hyvätuulisena muistolle. Mischa häviäisi aika varmasti vetonsa. Mutta mistä he olivat lyöneet vetoa, sitä Mischa eikä sen puoleen Siriuskaan suostunut paljastamaan. Mischa oli vain tyytynyt hymyilemään hieman
"Lily, älä huolehdi turhaan. Kyllä minä aina pärjään Siriuksen kanssa", Mischa oli sanonut hänelle vakuuttavasti. "Ja vaikka häviäisin, en ikinä antaisi Siriuksen taivutella minua tekemään sitä."
 Lily oli vain katsonut epäuskoisena Mischaa ja toivonut sydämensä pohjasta, että Mischa tiesi mitä oli tekemässä. Mischan ja Siriuksen erostakin oli niin vähän aikaa, että kukaan heistä ei osannut kertoa mikä todella paransi heidän välinsä. Ainoastaan Stephanie ja Remus olivat vaihtaneet iloisia silmäyksiä kun he olivat nähneet Siriuksen ja Mischan olevan taas normaaleja toisiaan kohtaan.
Lily ei voinut estää itseään olemasta huolissaan. Mutta ei hän Mischan puolesta huolissaan ollut, vaan Amyn. Kun hän oli nähnyt Mischan ja Siriuksen, Lily oli ollut näkevinään Amyn silmissä hieman surua ja vihaa. Ennen Lily olisi pystynyt tulkitsemaan Amyä kuin avointa kirjaa, mutta nykyään he olivat vieraantuneet toisistaan liikaa.
Lily huokaisi ja otti omenan läheisestä kulhosta ja haukkasi siitä palan. Amy oli niin vaikea tapaus toisinaan. Hän kuitenkin hymyili Remukselle, joka liittyi väsyneen näköisenä hänen seuraansa.
"Ai, sinäkin näin aikaisin liikkeellä", Remus hymyili hänelle takaisin.
"Olen ollut jo tunnin hereillä", Lily vastasi iloisesti. "Minä taas luulin, että sinä nukkuisit pitempään."
"Olisi varmaan pitänyt, sillä Sirius ja James herättivät minut varttin yli kolme viimeyönä", Remus huokaisi väsyneenä.
"Minkä ihmeen takia?"
"He keksivät loistavan pilan ja minua tarvittiin toteuttamaan sitä."
"Niinpä tietenkin, he ajattelivat jälleen vain itseään eikä muita", Lily tuhahti.
"Ei, minusta se oli hauskaa. Pila on loistava, johtuen varmaan siitä ettei Anturajalka ja Sarvihaara keksineet sitä alunperin itse. Sitä paitsi, Kelmit ovat jääneet hieman vähemmälle tänä vuonna, kuten olet varmaan huomannut. Emme ole edes koskeneet Ruikuliin", Remus selitti ja pyöräytti silmiään. "Vaan kyllä olisi pitänyt antaa sille nuljaskalle opetus."
"Mitä Kalkaros on nyt tehnyt?" Lily kysyi.
"En tiedä, virnuilee nytkin niin vahingoniloisen näköisenä tuolla, katso vaikka", Remus vastasi hieman kiukkuisena. Lily hymyili, kukaan Kelmeistä ei pitänyt Kalkaroksesta, mutta Lily hieman sääli poikaa.
Lily katsahti Remuksen katsomaan suuntaan ja hänen säälinsä katosi välittömästi. Kalkaros jutteli Bellatrixin ja Lucius Malfoyn kanssa. Lucius ja Bellatrix edustivat juuri puhdasverisyyttä viimeistä piirtoaan myöden ja he vihasivat "kuraverisyyttä". Ihan kuin verellä olisi edes merkitystä, Lily ajatteli tuohtuneena.
"Mistä vetoa että he suunnittelevat jotain huispauspeliä varten?" Remus kysyi inhoten.
"Hyvin mahdollista, joten en lyö vetoa", Lily sanoi hieman kummastuen. "Huispauspelistä puhuen, eikö se edellinen selostaja lähtenyt Tylypahkasta viime vuonna?"
"Kyllä, Alexander Reich on taikaministeriössä isukkinsa ansiosta", Remus vastasi. "Luojan kiitos, että hän ei selosta enää. Se oli niin pelottavaa kuunneltavaa."
Lily nyökkäsi ja mietti Alexanderia. Hän oli heitä vuoden vanhempi Luihuinen ja oli koulussa todella hiljainen, joten kaikki olivat yllättyneet pojan halukkuudesta päästä huispausselostajaksi. Mutta päästyään huispausselostajan paikalle pojan ujous oli karissut, ja Alexander oli neuvonut aina toinen toistaan karmeampia kirouksia Luihuisille, jotta he voisivat kirota Rohkelikon pelaajia.Kun McGarmiwa oli kieltänyt poikaa neuvomasta kirouksia, Alexander oli hiljentynyt jälleen omaksi ujoksi itsekseen ja huispauspelit olivat olleet todella tylsiä siitä lähtien. Mutta kukaan ei unohtanut pojan tietävän niin monta todella pimeän voiman kirousta.
"Kuka tänä vuonna selostaa?" Lily kysyi mietteliäästi haluamatta puhua enää Alexanderista. Remus kohautti vain olkiaan vastaukseksi.
"Toivottavasti joku hieman selväjärkisempi", Remus vastasi virnuillen.
"Miksi ihmeessä McGarmiwa suuntaa tänne?" Lily sanoi yhtäkkiä. Remus kääntyi salamana penkillään ympäri juuri nähdäkseen kuinka McGarmiwa saapui kohti Rohkelikkojen tupapöytää.
"Jaa-a, kaipa joku ensiluokkalainen on unohtanut tehdä aineensa", Remus virnisti ja voiteli itselleen voileivän.
Mutta McGarmiwa ei jäänyt kenenkään ensiluokkalaisen puheille, vaan suuntasi kohti heitä. Lily vilkuili Remusta pakokauhuisena, miettien mitä pahaa oli tehnyt, mutta Remus vain virnisti hänelle ja sanoi virnistäen McGarmiwalle: "Mitä saisi olla, professori?" ja levitti käsiään aamiaispöydän suuntaan aikomuksinaan tarjota niitä professorille.
"Yksi huispausselostaja, kiitos", McGarmiwa ehdotti kuivasti.
Lily ja Remus jäivät sanattomaksi, liian järkyttyneinä puhumaan. Oliko McGarmiwalla huumorintajua?
"Lupin, oletan teidän selostavan huispausottelun", McGarmiwa sanoi hieman punehtuneena, ilmeisesti itsekin järkyttyneenä huumorintajustaan.
"Mitä? En ikinä!" Remus huudahti silmät pyöreinä. "Eikö teillä ole muka yhtään vapaaehtoisia?"
"Ei tänä vuonna", McGarmiwa sanoi kuivaan tapaansa. "Ja koska päätimme yhdessä opettajien kanssa valita sinut hommaan, ei sinulle jäänyt vaihtoehtoja."
"Entä jos kieltäydyn?" Remus vastasi tiukasti.
"Sitten valitettavasti joutuisin miettimään vakavasti, onko Kelmit maineensa arvoisia", McGarmiwa hymyili niukasti ja kääntyi kannoillaan.
Kohta saapui myös muut Kelmit, Stephanie, Mischa ja Amy ja istuuduttuaan Lilyn viereen ja suudeltuaan tätä nopeasti poskelle, James kysyi huolestuneesti: "Mikä teillä kahdella on hätänä?"
Remus ehti vastaamaan ennen Lilyä.
"McGarmiwalla on huumorintajua!"


"Tervetuloa kauden avausotteluun, jossa Rohkelikko kohtaa Korpinkynnen!" Remuksen ääni kiiri huispausstadionilla ja Lily virnisti. Remus osasi todella selostaa, vaikka olikin järkyttynyt valinnastaan. Mutta koska Kelmeilläkin oli maineensa, Remus oli kiivennyt selostajan paikalle ja nautti selvästi olostaan siellä.
"Ja sieltä saapuvat kapteenit murjomaan toisiaan", Remus karjui juuri. "Mutta Korpinkynnen kapteeni Lopevia on nainen, joten tällä kertaa James joutuu jättämään murjomisen pois, sillä Kelmit eivät pahoinpitele naisia, vaikka nainen löisikin heitä, vai mitä Mischa?"


"Remus on kyllä aikamoinen selostaja", Mischa mutisi hiljaa paikallaan Lilyn ja Peterin nauraessa Remuksen sutkautuksille. "Muuten, aika ihme, kun Durmstrang on täällä", Mischa ihmetteli hiljaa katsomossa.
"Miten niin?" Peter kysyi hänen viereltään.
"No luulisin ettei heitä kiinnostaisi mitenkään erityisesti tällainen", Mischa rypisti otsaansa. "En kuullut kenenkään ikinä sanovan sanallakaan huispauksesta kuuden vuoden aikana siellä."
"Ehkä kaikelle ei tarvitse olla syytä?" Amy ehdotti kiukkuisesti Mischalle.
Mischa rypisti kulmiaan. "Kaikelle on järkevä selitys, Amy."
"Eikä ole!"
"Ja miten perustelet tuon?"
"Rakkaudelle ei ole järkevää syytä!" Amy kiljaisi ja puolet katsomosta kääntyi katsomaan häntä. Mischa oli jatkamassa aiheesta, mutta heidän välissä istuva Lily löi nopeasti kätensä Mischan suulle ja viestitti vihreillä silmillään Mischan pysyvän hiljaa.
"Vau, Stephanie oikein loistaa tuolla", Lily sanoi sen sijaan ja otti kätensä pois Mischan suun edestä. "Mutta jos kerran Durmstrangissa ei pelata huispausta, missä sitten Stephanie on oppinut pelaamaan?" Lily ihmetteli ja katsoi kummastuneena Mischaa.
"Kävimme pieninä katsomassa jotain paikallista huispausottelua", Mischa sanoi hymyillen muistolleen. "Pelin jälkeen saimme kokeilla pelaajien luutia. Stephanie innostui asiasta ja harjoitteli kotonaan melkein joka päivä kolmen vuoden ajan."
"Eipä ole aika mennyt hukkaan", Peter sanoi ja osoitti kentälle.


"Ja tilanne on 70-0! Pelin kuningatar Stephanie ‘Steph' Braintown tekee jälleen yhden maalin!" Remus karjui onnessaan ja kaikki Rohkelikot ja Puuskupuhit taputtivat hurjasti katsomossa. Luihuisen puolella istuvat durmstrangilaiset näyttivät nyrpeää naamaa.
"Mahtaa durmstrangilaisia kaduttaa, kun erottivat tuollaisen kultakimpaleen joukostaan", Remus piruili.
"Mutta peli on jälleen käynnissä! Miksi kaikki muut ovat halvaantuneita Korpinkynnen joukkueessa paitsi heidän hyvännäköinen kapteeninsa Sabrina Lopevia?"


Sabrina tuskastui kuullessaan Remuksen sanat ja kääntyi katsomaan joukkueensa jäseniä.
"Mikä teitä oikein vaivaa? Liikettä niveliin!" hän kiljaisi ja syöksyi kohti Stephanieta, tarkoituksenaan siepata tytöltä kaato, mutta hän epäonnistui surkeasti. Ainut lohtu asiassa oli se, että Remus oli liian herrasmies haukkumaan häntä koko katsomolle.
Sabrina katsoi melkein halvaantuneena kun Stephanie syötti Joanna Kreptonille  ja Joanna heitti kaadon maaliin eikä heidän pitäjänsä voinut estää sitä millään lailla. Sabrina kirosi oman joukkueensa pohjamutiin, mutta ei lakannut taistelemasta. Kyseessä oli sentään hänen kunniansa, hemmetti vieköön!
Mutta Sabrinan taistelu loppui lyhyeen, kun Rohkelikon etsijä James Potter löysi siepin ja Rohkelikon juhla alkoi. Sabrina laskeutui masentuneena alas luudaltaan ja onnistui urheasti hymyilemään rohkelikkolaisille ja onnitteli Jamesia voitosta.
"Joukkue, pukukoppiin kaikki,  niin pidetään loppupalaveri pelistä", Sabrina tiuskaisi ja käveli riuskasti edeltä.


"Onneksi olkoon, James!"
"Hieno peli, James!"
"Onneksi meillä on tuollainen kapteeni kuin James on..."
Kehuja sateli joka puolelta Jamesille ja tämä oli todella hyvällä tuulella saapuessaan pukukoppiin.
"Upea peli, rakkaat joukkuetoverit!" James huudahti heti pukukopin ovelta ja hänen joukkuetoverinsa hurrasivat kovaan ääneen.
"Upea peli sinultakin, Noelle", James sanoi pitäjälle ja Noelle kumarsi hänelle syvään yhä kultapunainen pelikaapu yllään.
"Oi kiitos, armas kapteeni. Kai sinä olet ylhäinen ja järjestät illalla juhlat oleskeluhuoneessa?" Noelle virkkoi kimeällä äänelle. Tyttö oli kuin naispuolinen Sirius, hyvällä tavalla.
"Oi, totta kai", James sanoi myös kimeällä äänellä ja kaikki nauroivat.
"Montako maalia sinä oikein teit, Steph?" Sirius kysyi silmät suurina vetäessään huispauskaapua päänsä ylitse.
"Viisi", Stephanie sanoi apeana.
Kaikki kääntyivät katsomaan häntä silmät suurina.
"Ja mikä siinä luvussa harmittaa sinua?" Sirius kysyi ymmärtämättä tytön äänensävyä.
"Menetin ainakin viisi paikkaa tehdä maalin!"
"Merlin, mitä väliä?" Sirius karjaisi suurieleisesti viuhtoen käsillään. "Voitimme! Oleskeluhuoneessa on juhlat! Illallisella Durmstrang lähtee!"
"No se kyllä piristää", Stephanie hymyili vinosti.
"Lupin oli hyvä selostajana", joukkueen kolmas jahtaaja Mikael Hugel sanoi tumman siniset silmät  virnistäen. "Onko se totta, mitä kuulimme ennen pelin alkua?"
"Ai sinäkin kuulit sen Minerva-huhun?" Siriuksen kanssa lyöjää pelaava Brad Mertinon virnisti.
"Minkä ihmeen huhun?" Joanna kysyi uteliaana.
"Että Minerva oli valinnut Lupinin siihen, kysymättä haluaako hän", Brad selitti ja katsoi Siriusta kysyvänä.
"Totta se on", Sirius huokaisi dramaattisesti. "Kiristi Kelmien maineella"
"Katalaa", Noelle virnisti.
"Minunkin mielestä", James virnisti ja tokaisi Siriukselle: "No niin, vauhtia tassuihin, rakki! Läksiäisillallinen odottaa!"


Kaikki neljä tupaa mukaan lukien Luihuisten pöydässä istuvat durmstrangilaiset olivat jo saapuneet siihen mennessä, kun Kelmit, Lily, Steph, Mischa ja Amy saapuivat tupapöytäänsä. Rohkelikon pöytä taputti nähdessään kapteeninsa, mutta James ei välittänyt siitä suuremmin. Mielessä oli vain juhlat ja se ihana tosiasia, että Durmstrang todella lähtisi alle tunnin päästä.
He istuivat tupapöydän ääreen ja katsoivat Dumbledorea, joka nousi seisomaan ja piti lyhyen puheen: "Arvoisat oppilaat ja vieraat. Kuinka mukavan viikon olemmekaan viettäneet vieraidemme kanssa, ja todella toivomme, että olette saaneet monen monta uutta ystävää vieraan koulustamme! Mutta pidemmittä puheitta, nauttikaa illallisesta... Anteeksi, haluatteko te vielä sanoa jotain, rehtori Jones?" Dumbledore nyökkäsi kohteliaasti Jonesille, joka yskäisi möreästi ja nousi seisomaan. Rehtori Dumbledore istui nopeasti ja katsoi kohteliaan mielenkiintoisena Jonesia.
"Olemme olleet todella iloisia tämän viikon aikana, ja todella toivon teidän pitäneen meistä durmstrangilaisista, vaikkakin ennakkoluuloja on satanut monelta taholta. Ja haluaisin vielä lisätä, että olemme jo suunnitelleet mielenkiintoista ohjelmaa teidän vierailun ajaksi..."
"Nytkö?" James kuiskasi hiirenhiljaa Siriukselle, Peterille ja Remukselle, jotka nyökkäsivät jännittyneen näköisinä.
Kelmit mutisivat hiirenhiljaa loitsun, ja Lily järkytykseen huomasi, että rehtori Jonesin peruukki alkoi pikkuhiljaa kohota. Kaikki katsoivat mykkänä kohtausta ja rehtori Jones vain jatkoi tylsää puhettaan. Lopulta Kelmit loitsivat peruukin lentelemään Luihuisten ja durmstrangilaisten kimppuun, ja äärimmäisen vihaisen näköinen rehtori Jones huusi: "Samperin kauhukaksikko! Taas te olette pelleilleet peruukkini kanssa!"
Kaikki katsoivat kummastuneina Jonesia ja nauroivat vedet silmissä verenhimoiselle peruukille, joka lenteli Luihuisten tupapöydässä.
Jones katsoi murhaavasti Mischaa ja Stephanieta, jotka nauroivat eniten koko salissa. Jones kokosi itsensä, ja lähti kävelemään rivakasti ulos Suuresta Salista ja viittasi durmstrangilaisia tekemään samoin- Mischa näki vielä suuremmaksi ilokseen Cocon nousevan ensimmäisenä Luihuisten pöydästä ja yritti pitää arvokkuutensa naurettavan rehtorin perässä, mutta epäonnistui. Heidi ja Bonnie taas hymyilivät avoimesti ja näyttivät peukkuja Kelmien suuntaan.
Durmstrangilaiset paukauttivat salin ovet kiinni perässään ja heti heidän kadottua rehtori Dumbledore nousu seisomaan, ja välittömästi saliin laski hiljaisuus.
"Tuskinpa heistä tulee enää riesaa tulevaisuudessa", Dumbledore sanoi hiljaa silmät loistaen. "Nyt, olkaa hyvät!"
Ja samalla järjettömät ruokamäärät ilmestyivät tupapöytiin. Kelmit, Amy, Stephanie ja Mischa kohottivat kurpitsamehulasejaan juhlivasti ja kolisuttivat niitä virnistellen, ja pienen suostuttelun jälkeen myös Lily yhtyi heihin.
"No olihan se aika hyvä pila", Lily mutisi ja sai kaikki läheltä nauramaan. "Mutta silti! Miten käy meidän yhteistyöhankkeen? Tuskinpa rehtori Jones on tämän jälkeen kauhean onnessaan tekemään meidän kanssamme yhteistyötä..."
"Olet oikeassa, neiti Evans", kuului seesteinen ääni heidän takaansa. "Mutta uskonpa että hänkin on valmis unohtamaan kyseisen välikohtauksen parin vuoden päästä. Mutta kuitenkin kyseinen pila rikkoi sääntöjämme, ja minun on laitettava herrat Lupin, Potter, Piskuilan ja Musta jälki-istuntoon. Hyvää ruokahalua", rehtori Dumbledore sanoi ja lähti takaisin opettajanpöytään.
Kelmit virnuilivat toisilleen hetken säteilevästi ja alkoivat syömään hyvällä ruokahalulla. Olihan heillä onnistunut huispauspeli ja pila takanaan.


Oleskeluhuone oli täynnä juhlivaa väkeä, ja suurin osa ihmisistä oli jo löytänyt juhlatuulensa ja tanssivat ympäriinsä. James katsoi hymyillen, kuinka Joanna ja Mikael tanssivat nauraen keskellä lattiaa.
"He todella näyttävät onnellisilta", Lily kuiskasi Jamesin korvaan.
James hätkähti ja kietoi nopeasti käsivartensa Lilyn vyötärölle. "Pelästytit minut!"
"Se oli tarkoituksenakin", Lily virnisti ja suuteli nopeasti Jamesia huulille. "Hyvä peli muuten, kapteeni. Ja pilakaan ei ollut huono", Lily sanoi sitten tarkoittaen sitä. James oli ollut loistava, kuten aina.
"Tiedätkö, kuulen tuota jo sadannen kerran tänään", James huokaisi.
"Luulin, että nautit huomiosta."
"Tottakai, mutta pian he saavat pääni kohoamaan pilviin!"
"Älä pelkää, se on jo tapahtunut", Lily sanoi vakavana.
"Sinä senkin!" James murahti ja kiepautti nopeasti Lilyä ja suuteli sen jälkeen tyttöä unohtaen kaiken muun ympärillään.
"Hankkikaa huone", Stephanie tokaisi, mutta hänen äänestään kuuli juuri ja juuri ilon.
James kääntyi katsomaan Stephanieta ja toden totta, tytöllä oli leveä virne huulillaan.  
"Hankkisin, jos saisin luvan Dumbledorelta", James sanoi hieman ylimielisesti ja katsoi hieman punehtunutta Lilyä. "Oma huone olisi kyllä kiva..."
"No niin, sait heidät kuhertelemaan entistä enemmän", Remus asteli paikalle ja virnisti Stephanielle. "Pelasit todella hyvin tänään."
"Kiitos", Stephanie hymyili ja katsoi tanssilattialle. "Haluaisiko herra selostaja viedä minut tanssimaan?"
"Riippuu siitä, kuinka kauas haluat lähteä", Remus muka kauhisteli ja sai leikkisän nyrkin iskun käteensä Stephanielta.
"Nyt mennään, tai huomaat kuukauden päästä olevasi kameli", Stephanie uhkasi pieni hymynkare huulillaan.
"Hyvä on, miten voisin kieltäytyä?", Remus vitsaili ja otti Stephanieta käsikynkästä ja johdatti hänet keskellä tanssilattiaa.
"Heillä on todella mukavaa keskenään", Lily totesi hymyillen ja katsoi Jamesin pähkinänruskeisiin silmiin. "Niin kuin meilläkin, jos tajuat."
"Ai, tarkoitatko että...", James mutisi ja katsoi Stephanieta ja Remusta, jotka tanssivat villisti ja nauroivat päät punaisina toisilleen.
"Selvä tapaus, he ovat ihastuneita toisiinsa", Lily sanoi varmana. "Tämä on naisen kolmastoista vaisto."
"Kolmastoista?" James toisti järkyttyneenä ja katsoi hieman laajennein silmin Lilyä.
"Kyllä, naisilla on vähintään kaksikymmentä vaistoa..." Lily jatkoi.
"Tuon kun saisi paperilla", Sirius mutisi heidän takaansa.
"Rakki, mikset ole tanssimassa?" James huudahti ja löi Siriusta olkapäille.
"Siksi, että minun ja Mischan täytyy lähteä sinne McGarmiwan kirottuun jälki-istuntoon, ja tulin sanomaan sinulle, että vartioit hieman Kuutamon  alkoholinkäyttöä. Ellet tietenkin halua nähdä hänen strippaavan", Sirius selitti ja osoitti Remusta, joka toden totta oli ottamassa villapuseroaan vauhdikkaasti pois päältänsä Stephanien nauraessa vedet silmistä vuotaen.
James nyökkäsi virnistäen. "Hyvä on, vahdin häntä. Mutta toisaalta, en haluaisi estää häntä pitämästä hauskaa kerrankin."
"Kyllä, hauskaa voi pitää- mutta kuka kuuntelee Kuutamon valitusta huomenna, kun hän huomaa stripanneensa koko oleskeluhuoneen edessä?" Sirius kysyi järkevästi.
"Aivan", Jameskin myönsi. "Mutta teillä taitaa tulla jo hieman kiire. Hauskaa jälki-istuntoa!"
Sirius mulkaisi häntä ja luovi väkijoukon läpi Mischan luo.
"Oletko jo henkisesti valmis menemään McGarmiwan luo?" Sirius kysyi Mischalta ja virnisti, kun tyttö huokaisi syvään.
"Kai se on pakko", tyttö mutisi ja lähti kävelemään Siriuksen kanssa pois juhlista ja ehti juuri ja juuri nähdä, kun Remus riisui t-paitansa Stephanien rohkaisemana.


"Miksi ihmeessä me joudumme tekemään jotain tällaista?" Mischa manasi ja siirsi lisää pölyisiä papereita mappiin.
"Etkö kuunnellut McGarmiwaa ollenkaan?" Sirius virnuili. "Koska olemme toimineet hyvin lapsellisesti ja..."
"Ole kiltti ja älä toista sitä saarnaa enää, olisin voinut nukahtaa jo ensimmäisellä kerralla sen kuullessani", Mischa aneli ja yski pölyn takia.
"Luojan kiitos se haahka jätti meidät kaksin", Sirius sanoi hieman innokkaasti. "Mieti, jos Minerva vahtisi meitä koko ajan, emme voisi pitää ollenkaan taukoja?"
"Tuskin voimme nytkään pitää", Mischa sanoi pahantuulisesti. "Katso, kuinka paljon näitä mappeja on! Tässä kestää ikuisuus, ja ne pitää olla jo tänään valmiita..."
"Eikä pidä, voimmehan me jatkaa jonain muuna päivänä", Sirius sanoi ja Mischa näytti pojalle käsimerkkiä, josta McGarmiwa olisi antanut lisää jälki-istuntoa. Ottaessaan uuden paperin keskittymättä Mischa vinkaisi hiljaa.
"Mitä nyt?" Sirius kysyi huolestuneena ja katsoi Mischan tuskailuja sormensa kanssa.
"Perkuleen paperit! Sain viiltohaavan", Mischa manasi vedet silmissä.
"Anna kun katson", Sirius sanoi ja käveli ripeästi Mischan luo ja otti tätä kädestä kiinni.
"Ai, näyttää aika kipeältä", Sirius sanoi myötätuntoisesti ja katsoi Mischaa haaleansinisiin silmiin. "Sinun pitäisi olla varovaisempi."
"Selvä", Mischa sanoi hieman hengästyneenä ja tunsi hukkuvansa Siriuksen silmiin. Ajatukset risteilivät hänen mielessään, ja ääni hänen päässään sanoi: "Älä nyt kuvittelekaan suutelevasi Siriusta, itse ehdotit ystävyyttä, ja teillä on vielä papereitakin lajiteltava..."
Mischa tiesi äänen olevan oikeassa, mutta ei antanut sen häiritä itseään, vaan suuteli keskittyneesti Siriusta.
Suudelman jälkeen Sirius katsoi vakavasti Mischaa. "Minne se ystävyysvaihe jäi?" poika virnisti.
"No olimmehan me päivän ystäviä..."
"Niin, kyllä se riittää."
"Mutta entä nämä paperit, jotka pitäisi lajitella?" Mischa kysyi järkevästi kun Sirius yritti suudella häntä uudestaan.
"Kyllähän me toisenakin päivänä voimme tulla näitä papereitä ‘järjestelemään'... Vai mitä?" Sirius virnisti.
"Sinulla on kyllä todella kieroutunut mielikuvitus", Mischa virnisti takaisin ja keskittyi pelkästään Siriukseen. Hän ei enää edes tuntenut viiltohaavaansa.

[nuuhku]

ihana toi loppu ^^ jatkoa odottelen

~nuuhku

[Cirilla]

Minäkin pidin tuosta lopusta.. (:
Aivan ihana, mutta odottelen jatkoa (:
Sitten parempi kommentti (:

Cir*Katwi

[Scar]

Aivan ihastuttava tuo loppu!  
Remus ja Stephanie... ihanaa!
Tuolla kummitteli taas sana 'Black'..
Jatkoa!

~Scar

[sirius musta]

joo en tiiä laitoinko tän oikeesee mestaan mut.. VITTU TOI ON IHANA meinasin rupee pillittää ainakin 100 kertaa.. jumaliste lisää                

[viltsuti]

YYYYY!!!!!!!!!!!!!! parsa loppu. Eiku siis paras loppu:D
y-a-y... jatkoaaa... jookostaa... ei saa kiduttaa ihmisiä venyyttämällä jatkon laittamista... Ja Sirius ja Mischa on edelleen parhaimpia/rakkaimpia/ihanimpia/omgenkeksienempää... Joo, mutta lyhyesti: rakastan näitä kahta ihan liikaa. Joo. Mutta kiitos, että jaksat kirjottaa ihanaa fikkiä. JA SITÄ JATKOA. Kiitos. Aamen.

~Vil

[Synagooganuoli]

Oijoijoijoi! Ihana fic tämä!  

Sirius ja Mischa on tosi suloisia tuossa, ja muutenkin Lily ja James  & Remus tietty. On kyllä aivan upea...

[Neiti Ösmund]

Jee, hei! Tää on tosi hyvä.

Mischa ja Sirius ja Lily ja James ja Remus ja Steph ja muut ja kaikki on hyvii.

Jatkoa.

[emit]

Natabogi jatkoa pian!  

[Natabogi]

Ihanaa nähdä uusia ja vanhoja kasvoja täällä! Kiva ettei tämä täysin ole unohtunut *onnellinen*

Nuuhku: Kiitos, jatkoa tulossa ^^
Cirilla: Kiitos kauheasti :>
Scar: Kiitos kommentista! Huoh, se Black jää sitten aina vain kummittelemaan sinne..
Sirius musta: Kiitos (:
viltsuti: Minäkin rakastan Siriusta ja ehkä hieman Mischaakin, vaikka minusta tuntuu, että se on hieman 'kevyt' hahmo. Kiitos kommentista!
Herm-oo-nini: Kiitos! *punastuu*
Neiti Ösmund: Kiitos hirveästi kommentista! :>
Emit: (: Ja jatkoahan seuraa tässä...


Luku 21
Hyvästit vähäksi aikaa


Lauantaiaamuna vain pienimmät rohkelikkolaiset olivat uskollisesti hereillä ja tekivät läksyjään viattomasti. He olivat kuulleet oleskeluhuoneesta aamun pikkutunneille saakka musiikin ja muun melun, mutta niinhän tapahtui aina huispausottelujen jälkeen. Se ei ollut heille uutta.
Oleskeluhuone oli siistitty täysin kotitonttujen puolesta, kun Sirius heräsi. Hän kolisteli makuusalinsa rappuset alas harottaen tukkaansa toisella kädellään ja suoristi ryppyistä t-paitaansa samalla kun rojahti väsyneenä punaiselle sohvalle.
Sirius katseli ulos ikkunasta, kuinka tuuli riuhtoi puita miten halusi. Ulkona oli varmasti hyvin kylmä, pian sataisi luntakin. Ja sitten olisi joululoma, jota Sirius odotti innolla. Onneksi saisi lomaa koulusta, ja matka Lontooseen kuulosti todella hyvältä. Kunpa mikään ei menisi pieleen Mischan kanssa enää ennen sitä. Lontoonmatkasta tulisi silloin täydellinen, Sirius ajatteli ja katsoi kun väsyneen näköinen tyttö laskeutui tyttöjen makuusalin portaista alas, horjahtaen rajusti viimeisellä portaalla ja suorastaan lensi sohvalle Siriuksen viereen. Sirius pörrötti jo valmiiksi sähköistä tukkaa.
"Huomenta", Sirius toivotti samalla ja kuuli vain unisen tuhahduksen.
"Miksi ihmeessä ihminen ei saa nukutuksi silloin, kun ei ole kiire minnekään?" Mischa manasi ja laittoi silmänsä unisesti kiinni ja nojasi päätänsä sohvaan.
"Elämän suuria kysymyksiä", Sirius virnuili ja hymyili Mischalle, vaikka tämä ei sitä nähnytkään. "Monelta sitten menit nukkumaan?"
"Varmaan puoli neljä", Mischa manasi silmät edelleen kiinni. "Eli ensimmäisten joukossa."
"Minä menin hieman sinun jälkeesi", Sirius muisteli. "Sen jälkeen kun Remus oli tanssinut Stephanien kanssa pöydällä."
"Ai niin, olin jo unohtanut tuon", Mischa hymyili ja räväytti silmänsä auki. Sirius hätkähti, tytön erikoisen siniset silmät eivät jättäneet ketään kylmäksi, vaikka niihin luulisi olevan jo tottunut. "Remus ja Stephanie olivat todella vauhdissa, vai mitä?"
"Kyllä", Sirius virnisteli. "Toisaalta, Remus ei varmaan muista tänään mitään siitä."
"Eikä muista Stephaniekaan."
"Mitäs joivat niin paljon."
"Paraskin puhuja!"
"Hei!" Sirius huudahti. "Minä en juonut paljoa."
"Ei sinun tarvitse, olet jo valmiiksi syntymähumalassa", Mischa virnuili ja pörrötti kädellään Siriuksen hiuksia kostoksi.
"Oletko sinä myös menossa joululomalla Stephanielle?" Sirius vaihtoi puheenaihetta ja kaappasi Mischan syliinsä.
"Tottakai, en jättäisi sitä mistään hinnasta väliin", Mischa sanoi odotetusti. "Entä Kelmit?"
"Kyllä me tulemme", Sirius sanoi. "En tiennytkään Stephanien asuvan Lontoossa."
"Upeassa asunnossa vielä kaiken lisäksi."
"Sinä olet käynyt siellä ennenkin?"
"Joo. Meidän äitimme ovat hyviä kavereita keskenään", Mischa selitti. "Eli olemme olleet kavereita... neljätoista vuotta, itse asiassa. Pieniä riitoja lukuun ottamatta."
"Puhutteko minusta?" Stephanie haukotteli ja istahti viereiseen nojatuoliin. "Sitä paitsi, olemme olleet kavereita viisitoista vuotta... HEI!" Stephanie kiljahti yhtäkkiä kaiken väsymyksensä unohtaneena. "Mitä ihmettä teille on tapahtunut?"
"Miten niin?" Sirius ja Mischa ihmettelivät.
"Te olette jälleen yhdessä!"
"Niin, kerroimme asiasta teille kaikille eilen", Mischa naurahti. "Ei kai muistisi pätki?"
"Minä muistan täydellisesti eilisillan", Stephanie tyrmäsi ehdottomasti. "Minä muistaisin tuollaisen asian, jos olisitte kertoneet, senkin valehtelevat kirput!"
"Kirput?" Mischa varmisti.
"Kirput", Stephanie nyökkäsi.
Yhtäkkiä heidän takaansa kuului naurua ja he kolme kääntyivät katsomaan, kuinka James ja Lily tulivat oleskeluhuoneeseen tyttöjen makuusalista.
"Mitä sinä siellä teit, Sarvihaara?" Sirius kysyi järkyttyneenä. "Minä olen sitten kummisetä teidän tulevalle lapselle."
"Mitä sinä hourit, Anturajalka?" James nauroi. "Kävin vain herättämässä Lilyn."
"Älä kerro miten", Mischa mutisi ja nojautui paremmin Siriukseen ja laittoi silmänsä kiinni.  
"Älkää vain tekin väittäkö, että nuo kaksi kertoivat suhteestaan eilen?" Stephanie kysyi järkyttyneenä Lilyltä ja Jamesilta.
"Kyllä vain", Lily virnisti.
"Etkö muista? Sinä vielä hyppäsit pöydälle ja kerroit koko oleskeluhuoneelle meidän seurustelevan", Sirius virnisti.
"Ei voi olla totta", Stephanie manasi. "Miten ihmeessä en muista mitään?"
"Kädessäsi olleella tyhjällä tuliviskipullolla voi olla osuutta asiaan", Lily sanoi järkevästi.
"Voi ei", Stephanie puuskahti ja löi kätensä silmiensä eteen. "Toivottavasti en nolannut itseäni."
"Samoin", Remus sanoi ja tuli muiden luo poikien makuusalista. "Minulla on pää kipeä enkä muista mitään."
"No teillä on jotain yhteistä Stephanien kanssa. Lisäksi te molemmat tanssitte pöydällä..." Lily virnisteli.
"Niin, ja nolaamisesta puheen ollen. Remus, muistatko mitään strippauksestasi?" James kysyi muka huolissaan.
"MISTÄ?" Remus karjaisi.
"Entä sinä, Stephanie? Muistatko yllyttäneesi Remusta siihen?" Mischa sanoi eikä estänyt hymyä tulemasta huulilleen.
Remus ja Stephanie katsoivat toisiaan avuttomasti ja hieman häpeillen.
"No, jos kerran me ei muisteta siitä mitään..." Stephanie aloitti.
"Niin ei kai meidän tarvitse sitä häpeilläkään", Remus jatkoi. "Olen samaa mieltä."
Stephanie hymyili hieman epävarmasti Remukselle.
"No niin, eiköhän mennä aamiaiselle", Lily sanoi reippaasti ja tarttui Jamesia kädestä kiinni.
"Mitä ikinä sanottekaan", James sanoi hellästi ja seurasi muiden kanssa Lilyä.
"Muuten, Sarvihaara", Sirius kysyi. "Miten ne teidän järjestämät pikkujoulut? Ettei vain johtajapoika olisi unohtanut niitä?"
Sirius katseli virnistäen, kuinka James kalpeni pikkuhiljaa ja lopulta katsoi Lilyä avuttomasti, toivoen näkemänsä toisen järkyttyneen ilmeen, mutta Lily katsoi Jamesia virnuillen.
"Minä kysyin McGarmiwalta, voisimmeko vaihtaa ne pikkujoulut vappujuhliksi", Lily selitti Jamesille, joka onneksi sai jo hieman henkeä. "Ja hän suostui."
"Onneksi minulla on sinunlaisesi tyttöystävä", James sanoi helpottuneena.
"Onnekas! Sinä jättäisit varmaan minut pulaan?" Sirius kysyi Mischalta.
"Tottakai, kulta", Mischa sanoi suloisesti.


"Voisimmeko me puhua, Remus?" Stephanie kysyi aamiaispöydässä kun he kaikki olivat syöneet.
Remus nyökkäsi epävarmasti hymyillen ja nousi pöydästä Stephanien kanssa jättäen muut katselemaan heidän peräänsä uteliaasti.
"Minne menisimme?" Remus kysyi ja laittoi kätensä farkkujensa taskuihin.
"Hmm... Kirjasto on varmaan tyhjillään näin lauantaiaamusta?" Stephanie kysyi Remukselta, joka nyökkäsi.
He kävelivät hiljaisuuden vallitessa ja saapuessaan kirjastoon Stephanie huomasi ilokseen olleensa oikeassa. Kukaan ei vaivautunut tekemään läksyjään lauantaiaamuna, ainoastaan pari ensiluokkalaista oli raahautunut sinne niin aikaisin.
Stephanie ja Remus istuivat kahdenistuttavaan pöytään. Stephanie rykäisi saadakseen äänensä kulkemaan normaalisti.
"Niin, sitä minä vain että... muistatko sinä todella mitä eilen tapahtui?" Stephanie kysyi kurtistaen kulmiaan.
"Kyllä minä jotain muistan", Remus sanoi pinnistellen kovasti muistaakseen. "Sen, kun sinä kannustit minua strippaamaan... ja sitten James kiskoi minut pois..."
"Niin, tuon minäkin muistan. Ja sen, että minulla todella oli hauskaa sinun kanssasi", Stephanie hymyili ujosti Remukselle.
Remuksen silmät laajenivat hieman. Stephanie? Tykkäsi hänestä? Mikä tässä maailmassa oli vialla? Ennen blondit, jotka olivat hauskaa seuraa ja hieman villejä ja kapinallisia, tykkäsivät Siriuksesta. Ei kenestäkään Remuksen tapaisesta. Mutta siinä hymyillessään Stephanie näytti jotenkin ujolta ja söpöltä, Remus myönsi. Hän nojautui pöydän ylitse ja suuteli Stephanieta hellästi huulille.
Stephanie ensin vierasti tilannetta, mutta rentoutui täysin Remuksen kanssa, ihmeellistä kylläkin. Suudelma syveni ja syveni, mutta keskeytyi Stephanien vingahdukseen.
"Mitä nyt?" Remus kysyi nopeasti.
"Kylkiluuni murskautuvat tähän pöydän kulmaan", Stephanie valitti ja katsoi hieman nolona nauravaa Remusta.


Amy pudotti käsistään etsimänsä kirjat nähdessään Stephanien ja Remuksen suutelevan. Omaa heikkohermoisuuttaan kiroten Amy livahti lähimmän kirjahyllyn taakse piiloon, ennen kuin Remus ja Stephanie huomaisivat mitään.
Miksi ihmeessä kaikkien piti saada poikaystävät, paitsi hänen? Oliko hänen yllään jonkinlainen kirous? Kaikki Kelmitkin olivat saaneet tyttöystävän, mutta hän ei löytänyt ketään. Mikä ihme häntä vaivasi?
Amy harppoi makuusaliinsa ja katsoi nopeasti ympärilleen. Ketään ei näkynyt missään. Stephanien rojun peittämä peti oli hirveän näköinen, ja hetken Amyn valtasi tunne mennä huutamaan Remukselle: "Tule katsomaan millainen peti tyttöystävälläsi on! Jätä hänet, minulla on siistimpi!"
Amy naurahti, mutta alkoi inhoamaan itseään entistä enemmän. Miksi hän oli niin kateellinen? Hän oli aina vihannut Kelmejä Lilyn kanssa. Kun Lily näyttikin vaihtaneen mielipidettään, ei auttanut muuta kuin Amynkin vaihtaa. Se tuntui sopivalta vaihtoehdolta, ja ainoalta jos hän halusi olla edes jonkinlainen ystävä Lilyn kanssa.
Sekö häntä riivasi? Yhtäkkiä katkennut ystävyys Lilyn kanssa? Oliko hän aivan lapsellinen? Ei, kyllä häntä vaivasi se tosiasia, että hän oli yksin. Ja hänen täytyisi tehdä asialle jotain, ja pikaisesti.


Lily ja James makasivat tarvehuoneessa olevalla sohvalla ja James silitteli hajamielisesti Lilyn punaisia hiuksia. He eivät olleet vaihtaneet sanakaan yli viiteentoista minuuttiin, mutta siihen ei ollut tarvetta. Kaikki oli hyvin. James hymähti ajatuksilleen. Kaikki oli kerrankin niin kuin hän halusi. Hän sai olla Lilyn kanssa. Se oli asia, mistä hän oli unelmoinut jo kauan ja nyt se oli toteutunut. Olo oli aivan uskomaton, kuin olisi saanut siivet selkäänsä. Se tosiasia, että koulupäivän jälkeen hän voisi vain käpertyä Lilyn kanssa nurkkaan, jutella Lilyn kanssa yöhön asti.. Se oli asia, joka piti hänet järjissään, auttoi selviytymään arjen ja kokeiden ylitse.
"Mitä sinä tuhahtelet?" Lily kysyi ja katsoi vilpittömän uteliaasti Jamesia.
James painoi huulensa hetkeksi Lilyn otsaan ja kuiskasi: "Olen vain niin onnellinen sinun kanssasi."
Lily punastui hieman, mutta ei lakannut hymyilemästä. Hän oli kauan hiljaa, mutta aukaisi suunsa hetken kuluttua.
"Tiedätkö, James", Lily aloitti hieman takellellen. "Vihasin sinua kauan. Ja nyt kun olemme yhtäkkiä yhdessä.. se ei olekaan niin kamalaa. Se hämmentää minua", Lily sanoi rehellisesti.
"Haittaako se sinua paljon?" James kysyi sydän kurkussa.
"Ei", Lily tokaisi ja suuteli Jamesia nopeasti huulille. "Mutta se hämmentää. Ajattelin vain sanoa, jos minulla joskus jää sanat kurkkuun kun lausut minulle rakkausrunoja."
"Rakkausrunoja? En kyllä osaa runoilla", James sanoi nyrpistäen nenää. "Mutta jos haluat, voin pakottaa Siriuksen tekemään sinulle sellaisen?" James virnisteli.
"Romanttista, James, romanttista", Lily naurahti ja suuteli vielä kerran Jamesia. James vastasi siihen koko sydämestään ja he unohtuivat koko illaksi siihen sohvalle.


Yhtäkkiä olikin jo joulukuu, ja ensilumi satoi vasta silloin. Kaikki olivat jo hieman kyllästyneitä odottelemaan lunta, mutta kun se ensilumi satoi, sitä tuli todella paljon, itse asiassa liikaakin: oppilaat joutuivat tekemään töitä päästäkseen eteenpäin lumessa.
Seitsemäsluokkalaisille joulukuu oli yhtä tuskaa. Opettajat olivat huomanneet joulukuun olevan lukukauden puoliväli: joten ennen lomalle pääsyä kaikki seiskaluokkalaiset joutuivat tekemään yötä myöden läksyjään, ahertamaan niskat limassa, kuten Sirius asian ilmaisi.


Kaikkien yllätykseksi myös Amy ilmoitti tulevansa Stephanielle  joululomalla. Stephanie toivotti tytön tervetulleeksi, mutta ei voinut olla ihmettelemättä Remukselle, mikä tyttöä vaivaisi. Ensin oli melkein kuukauden puhumatta, sitten yhtäkkiä ilmoitti tulevansa heille kylään. Remus neuvoi Stephanieta olemaan Amylle ystävällinen.


Amy ei ollut puhunut Kelmeille, Lilylle, Mischalle ja Stephanielle melkein kuukauteen muuta kuin kysyttäessä, ja jossain vaiheessa kyllästyneet Lily, Mischa ja Stephanie lakkasivat kyselemästä ja antoivat tytön olla.
"Meillä on ihan tarpeeksi ongelmia ilman sitäkin", Mischa sanoi synkästi vielä marraskuussa. "Koko ajan satelee uutisia uusista murhista ja kidutuksista, joita Voldemort tekee, ja me miettisimme mitä Amylle kuuluu? Anteeksi vain kaverit, mutta mielestäni meidän pitäisi antaa hänen olla."
Lily oli kohauttanut vain olkiaan ja toiminut kuin Mischa oli sanonut. Mutta helppoa se ei todellakaan ollut. Amy oli paljon iloisempi nykyään ja puheliaampi, kun ei enää ollut heidän kanssaan. Se oli vaikea pala Lilylle: ihan kuin tyttö olisi onnellisempi ilman heitä. Lily oli ottanut sen hieman raskaasti, mutta James teki parhaansa lohduttaakseen häntä.


Stephanie ja Remus olivat kahdestaan yhä enemmän ja enemmän, mikä sai Tylypahkan yli- innokkaat tytöt kertomaan toisilleen painajaismaisia kertomuksia siitä, kuinka kaikki Kelmit olivat varattuja. Mischa ja Lily nauroivat jutuille hyväntuulisesti, mutta Stephanie oli hieman närkästynyt.
"Miettikää nyt, pian he tekevät jo aivan epätoivoisia tekoja saadakseen meidät eroamaan", Stephanie yritti takoa Lilylle ja Mischalle, mutta suuttui hieman, kun tytöt vain nauroivat hänelle.
"Tiedämme sen, Steph", Lily sanoi. "Mutta me luotamme Siriukseen ja Jamesiin."
"Sirius tietää, ettei saisi enää ikinä hengitettyä sen jälkeen, kun pettäisi minua", Mischa hymyili onnellisesti. "Joten uskon, että hän ei edes yritä."
"Kunpa minäkin luottaisin noin paljon Remukseen", Stephanie sanoi hieman surullisesti. "Minä tulen varmaan aina katsomaan hänen peräänsä kuin mustasukkainen ankerias."
"Aika teettää luottamusta", Lily totesi viisaasti. "Joten rentoudu. Pian pääsemme jo joululomalle!"
"Niin, pääsemme pois täältä, pois opettajien luota", Mischa sanoi unelmoivasti.
"Niin, ei tarvitse viikkoihin kuulla kirjaimia S.U.P.E.R", Stephanie sanoi ja virnistäen kysyi: "Mitä ne kirjaimet muuten tarkoittavat?"
"Se Uskomattoman Paha Erittäin Raskas- tutkinto", Lily vastasi välittömästi. Mischa ja Stephanie katsoivat Lilyä kulmakarvat koholla.
"No minä ainakin tiedän mihin tutkintoon minä olen menossa", Lily puolusti itseään ja Mischa naurahti.
"Mitä nyt?" Stephanie kysyi Mischalta.
"Minäkin olisin tiennyt mihin kokeeseen olen menossa. Sirius = Uskomattoman Pahansisuinen Eloton Renttu."
Stephanie pyöräytti silmiään ja Lily tukahdutti naurunsa.


Pian koitti se kauan odotettu päivä, perjantai 18. joulukuuta, jolloin sai lähteä jouluksi kotiin. Aivan innoissaan olevat Lily, Stephanie ja Mischa pakkasivat tavaransa jo torstaina, ja torstai-iltana he kaikki istuivat oleskeluhuoneen sohvilla, myös Kelmit.
"Tuntuu niin uskomattoman upealta, että pääsemme kotiin", Mischa ilmoitti leveästi hymyillen muille, samalla kun kirjoitti nopeaa tahtia kirjettä.
"Niinpä, tästä olen unelmoinut pitkään", Sirius sanoi ja katsoi kirjettä Mischan olan yli, kunnes tyttö huomasi sen ja muksautti Siriusta olkapäähän.
"Toisten kirjeitä ei lueta!" Mischa huudahti ja jatkoi pian taas kirjeen kirjoittamista.
"Kerro edes, kenelle sitä kirjoitat", Sirius valitti samalla kun hieroi olkapäätään.
"Vanhemmilleni, että tulevat hakemaan minut juna-asemalta", Mischa tokaisi. "He kuitenkin unohtaisivat."
"Missä sinä muuten asut?" Sirius kysyi mielenkiinnosta.
Mischa katsoi hetken Siriusta. "Miksi sinä sitä kysyt? Aiotko herättää minut koputtamalla ikkunaan keskellä yötä?" Mischa sanoi ja siristi silmiään lopettaen hetkeksi kirjoittamisen.
"Hyvä idea", Sirius mutisi.
"Asun myös Lontoossa", Mischa ilmoitti ja jatkoi kirjeen kirjoittamista. "Tosin aivan eri puolella kaupunkia kuin Steph."
"Eikö Durmstrang sijaitse idässä?" Remus kysyi otsa rypyssä, käsi Stephanien olkapäällä. "Eikö teidän olisi pitänyt tulla Tylypahkaan heti yksitoistavuotiaina?"
"Kyllä kai, mutta Durmstrangiin voidaan ottaa myös Englannista oppilaita. Kunhan he ovat kunnioitettavista perheoloista", Mischa nyrpisti nenäänsä.
"Ja meidän vanhempamme päättivät lähettää meidät Durmstrangiin", Stephanie jatkoi. "Kunpa eivät olisi päättäneet sitä."
"Kostetaan heille?" Mischa ehdotti ja Stephanie nyökkäsi heti.
"Mutta mikä päivä me tulemmekaan sitten Stephanielle?" Peter kysyi ja muut katsoivat turhauttavasti Peteriin.
"Montako kertaa se pitää sanoa, 27. päivä?" James sanoi kiivaasti.
"En minä kaikkea voi muistaa", Peter vingahti.
"Et tietenkään voi, Peter", Lily sanoi hellästi ja loi tiukan katseen Jamesiin, joka piti suunsa koko illan supussa.
"Onneksi minä en ole vielä noin tossun alla", Sirius kuiskasi karheasti Mischan korvaan. Mischa värähti ja tunsi, kuinka kylmän väreet kulkivat hänen selkäytimissä asti, kun Siriuksen ääni upposi hänen päähänsä.
"Niin juuri, Sirius", Mischa sanoi suloisesti. "Vielä."


Kelmit, Stephanie, Mischa ja Lily olivat vallanneet yhden vaunuosaston käyttöönsä. Lily mietti nauraen, kuinka paljon asiat olivat muuttuneet puolessa vuodessa: nyt hän meni vapaaehtoisesti James Potterin kanssa samaan vaunuosastoon, eikä hän olisi osannut arvata, että hän istuisi ilman Amyä ikinä Tylypahkan pikajunassa. Tämä oli ensimmäinen kerta, ja Lily tajusi häveten, ettei edes välittänyt Amyn seurasta. Hänellä kyllä olisi hauskaa.
"Tietääkö kukaan, missä Amy on?" Lily kysyi kuitenkin vähän ajan kuluttua siitä, kun punainen pikajuna oli lähtenyt liikkeelle.
"Näin hänet jonkun pojan kanssa yhdessä vaunuosastossa", Stephanie sanoi hieman inhoten. "Hänellä kyllä näytti olevan hauskaa.."
"Eikö sinulla ole?" Remus kysyi hymyillen. "
"On, ei valittamista. Mutta oma vaunuosasto olisi kiva.." Stephanie sanoi hiljaa ja suuteli Remusta.
"Rauhoittukaa, hyvät ihmiset", Sirius sanoi pahoinvoivasti. "Menkää kutemaan muualle!"
"Menisimme, jos voisimme", Stephanie ilmoitti nenäkkäästi.
"Kuutamo ei hylkäisi meitä tytön takia!" Sirius sanoi huvittunut pilke silmässään.
Stephanie tajusi heti, mitä Sirius ajoi takaa. "Kyllähän hylkäisi, vai mitä, Remus?" Stephanie kysyi ja katsoi herttaisesti katsoen Remusta silmiin samalla kun Sirius pudisti päätänsä Remukselle.
Remus katsoi hetken avuttomasti ympärilleen, ja yritti turhaan hakea turvaa Jamesista, mutta James oli liian kiinnostunut Lilyn suusta huomatakseen hänen ahdinkonsa.
"Älä hyvä mies valitse", Peter sanoi nurkasta. "Minä sanoin kerran Beatalle, että valitsisin ruuan lukemisen sijasta, ja hän ei puhunut minulle viikkoon."
"Minä en siis valitse kumpaakaan", Remus sanoi helpottuneena.
"Vielä joskus sinä valitset..." Sirius vannoi hiljaa ja hymyili pirullisena.



King's Crossin asema oli täynnä vanhempia, jotka halusivat hakea lapsensa kotiin jouluksi. Kelmit ja heidän naisensa hyppäsivät ulos junasta, hakivat matkatavaransa ja hyvästelivät toisensa asemalla, ennen kuin lähtivät.
"Onneksi me näemme joululomalla", Stephanie huokaisi. "Muuten sekoaisin.."
"Miten niin sekoaisit, olet jo nyt.." Mischa ehti mutista ennen kuin jotain koulukirjalta näyttävää suhahti hänen ohitseen.
"Mikä se oli?" Mischa kysyi järkyttyneenä.
"PVS-kirjani", Stephanie sanoi muina miehinä.
"Stephanie, voisitko käydä yhtäkkiä.. tuolla?" Remus kysyi ja näytti hiljaisinta kohtaa asemalta.
Stephanie nyökkäsi ja muut virnistelivät katsellessaan, kuinka pian Remus ja Stephanie vaihtoivat sanattomia hyvästejä.
"Pitäkää yhteyttä", Lily sanoi haikeasti halatessaan Mischaa ja Siriusta.
"Tottakai", Mischakin nyyhkäisi.
"Emme me nyt viimeisiä hyvästejä sano..." Sirius manasi tyttöjen tunteellisuutta.
"Ihan miten vain", Lily tokaisi.
"Ennen kuin suututat Lilyn, minä haluan sanoa hänelle hyvästit", James virnisti ja ohjasi Lilyn kauemmas väkijoukosta.
Peter vinkaisi jotain Beatan hyvästelystä ja lähti. Mischa ja Sirius jäivät katsomaan toisiaan hiljaisesti.
"Me näemme sitten 27. päivä", Sirius sanoi ja laittoi kätensä Mischan lanteille.
"Niin näemme, mutta se on pitkä aika", Mischa muistutti.
"Miten olisi, jos näkisimme ennemmin?"
"Kuulostaa upealta."
Sirius suuteli Mischaa hellästi, ja Mischa laittoi kätensä Siriuksen harteille antaen suudelman pitkittyä.
"Tätä on kyllä hirveää häiritä, mutta meillä ei ole koko päivää aikaa, Mischa", naisen ääni sanoi huvittuneena heidän selkänsä takaa.
Sirius ja Mischa irrottautuivat toisistaan hieman vastahakoisina ja katsoivat äänen suuntaan. Siinä seivoivat Mischan vanhemmat, Soheila ja Keith Heyes.
"Miksi sitten keskeytät", Mischa mutisi ja katsoi tuimana vanhempiaan. Sirius virnisti hieman nolona.
"Koska meillä on kiire, kultaseni", Soheila sanoi ja katsoi Siriusta uteliaasti. "Ja mitä sinuun tulee, poika..."
Sirius katsoi Soheilaa silmiin ja näki niissä huvittuneen pilkahduksen, samanlaisen kuin Mischankin silmissä.
"Sinä olet tervetullut meille jouluaterialle", Soheila jatkoi ja hymyili säteilevästi Siriukselle. "Se on oikein mukava tilaisuus vain Heyesin suvun kesken, avecit ovat aina tervetulleita", Soheila jatkoi.
"Joo, todella mukava tilaisuus", Mischa mutisi.
"Kiitos kutsusta, tulen mielelläni, rouva Heyes", Sirius sanoi fiksusti.
"Sano Soheila vain", Soheila virnisti ja katsoi järkyttyneenä Mischan viittä suurta matkalaukkua.
"Ihmettelinkin, minne olet kaikki tavarasi laittanut. Mutta en ihmettele enää", Soheila sanoi naurahtaen.
"Minä tarvitsen paljon kaikenlaista koulussa", Mischa tokaisi. "Minne se kiire hävisi?"
"Kiire ei katoa minnekään", Keith sanoi jämerästi.
"No, otappas nuo laukut, Keith", Soheila sanoi ja hoputti miestään.
"Nähdään", Mischa sanoi vielä virnistäen Siriukselle.
"Nähdään jouluaterialla", Sirius virnisti.
"Tämän perheen naiset kyllä tietävät, miten kiristää miestä, joten varaudu, Sirius", Keith mutisi ja häipyi Mischan ja Soheilan kanssa.

***

Saisiko kommentteja? :>

[emit]

aahh. ihana<3 jatkoa viimein. pari pientä virhettä pisti silmään, mut ei tuu mieleen enää. enpä keksi muutakaan sanottavaa. noi on vaan kaikki tosi sulosia<3

[nuuhku]

ihana luku =) noi kaikki on vaa nii söpöjä pareja <3 jatkoa odottelennnn

~nuuhku

[Cirilla]

Aivan.. hmm.. mitenkähän tämän nyt sanoisi?
Kiltisti vai ihan suoraan?
Hmm.. pitää oikein miettiä...
Hetkinen.. juon ensin toisen kupin kahvia ja mietitään sitten..
*juo kahvin*
Noni!
Eli nytkö pitäs kertoo mitä mieltä oon?
Ei kai?
Nyt jo?
öh, no kai se sitten vissiin pitäis.

Eli asiaan:
En voinut olla nauramatta (:
Tämä luku oli jotenkin niin ihana ja hauska ja kaikkea!
Osaat pitää hyvää tasoa yllä! Siitä erityiset plussat.
En osaa edes sanoa, että mikä oli paras kohta.
Luku oli kokonaisuudessaan aivan onnistunut ja hyvä!
Äh, ihkutanko liikaa? \:
En kai?
Mutta yksi kirjain oli jostain uupunut..
Hetki kun etsin sen:

"Tiedämme se, Steph", Lily sanoi.

Tuolta vissiin puuttui n-kirjain. (en kai ole ihana pilkunviilaaja?)

Joo mutta tämäpä tässä (:
Toivottavasti oli edes jonkin verran asiaa tässä kommentissa (;
Kokonaisuus oli erityisen plussan (+) arvoinen (;

Cir*Katwi

[Scar]

Miten söpöä taas! Remus ja Stephanie...uuu. Amya voisi ujuttaa heidän porukkaansa jotenkin.. koska en kuitenkaan halua, että Amy ja Lily ei olis riidoissa. Ja pitäähän Amylle myös mies saada. Menkööt Peterin kanssa.. ei vaan. Olisin ennemmin uskonut Remusta Amylle kuin Stephille. Muttta sähän oot homman BOSS, joten sä päätät.

Luku oli yhtä hyvä kuin edellinen, ellei jopa parempikin. Ehdottomasti lempparifikkejäni finissä! Jatka samaan malliin.

~Scar

[tiny]

Ihana tarina, vaikkakin vähä pitkä. Juones soutamista ja huopaamista, mut lopputulos oli ihana. toivottavasti tulee jatkooo

[SMusta]

Ihana ficci!! Vähän kyllä tuntuu että juoni junnaa paikoillaan aina välillä, mut ei se kyl haittaa kunhan pituutta ja laatua löytyy. Tästä löytyy onneks molempia.   Tykkään tuosta Remus/Stephanie parituksesta. Amy on hahmona jäänyt vähän etäiseksi, mutta toivottavasti se korjaantuu jossainvälissä. Vois olla ihan kiva jos parittasit sen vaikka Peterin kanssa.  

Sori kun ei tuu oikein mitään järkevää kommenttiä tähän aikaan aamusta.  

JATKOOO!!!

[sirius musta]

ihana!! sirius on in lööv!! lisää lisää lisää!!

[Wilwarin]

Ouh, olen myyty, en malta odottaa seuraavaa osaa.  
Sisältäähän se koko joulun?  

[Synagooganuoli]

Mahtava luku jälleen kerran, en osaa oikein muuta sanoa. Lopusta tosin puuttui t-kirjain, siinä luki Keih, ei Keith.