Title: Harry ja Draco Musiikkimaailmassa
Author: BlueAlice
Genre: Slash, fluff, j-rock, suomipop
Rating: K-11
Pairing: Harry/Draco
Warning: Saattaa jonkun mielestä raiskata hyvän tarinan
Summary: Kestääkö Harryn ja Dracon suhde (ja hermot) Musiikkimaailman hulluja asukkeja?
A/N: Mitä? Minullako tylsää?
No jaa, rakastan Liisa Ihmemaassa satua…Ja olen lukenut viimeaikoina hiukan liikaa j-rock ficcejä. Mutta sitten muistin kuinka usein valitetaan, ettei ilmesty tarpeeksi muistakin muusikoista kertovia ficcejä… Suurin osa henkilöistä on tosin valittu aivan fiilispohjalta.
Yritin myös kirjoittaa tämän niin, ettei se aivan orjallisesti noudattaisi alkuperäistarinan juonta, mutta että pääkohdat olisivat paikoillaan. Taitelijanvapautta käyttäen poistin muutaman kohtauksen lisäten pari uutta ja todennäköisesti ne vanhatkin ovat väärässä järjestyksessä.
Kommentit tervetulleita ^^’
1.Luku
”Harryyy.”
”Mitä Draco?”
”Miksi sinä vain luet?”
”Koska tahdon auroriksi.”
Draco mutristi huuliaan ja pyörähti selälleen Tylypahkan pihamaan pehmeälle nurmelle.
Olisi Harry voinut edes leikkiä olevansa kiinnostunut myös hänestä.
Mustatukkainen arpinaama oli lukenut jo viikkoja tylsiä ja puuduttavia kirjojaan. Kaikki vain siksi, että tämä tahtoi auroriksi.
Se meni yli Dracon ymmärryskyvyn.
Vaaleahiuksinen poika siristi silmiään ja katseli hetken pilviä. Jostain Harryn suunnalta kuului rapinaa, kun poika käänsi kirjansa sivuja.
”Harry!!”
”Mitä nyt?”
”Minulla on tylsää!”
Harry huokaisi ja ojensi kätensä Dracolle. Toinen tarttui siihen ja alkoi venkslata sormia.
Hetken aikaa Harryn sirosormisesta kädestä oli hupia Dracolle, joka venytteli toisen sormia, tökki sormenpäitä ja lopulta vei yhden sormen huulilleen tarkoituksenaan puraista siitä pala pois.
Äkkiä Harryn oli kuitenkin vedettävä kätensä pois kärpäsen ilmaantuessa lentelemään erittäin häiritsevästi hänen päänsä päälle.
Niin Draco menetti lelunsa.
Tympääntyneenä Draco tuhahti ja kääntyi taas vatsalleen tarkoituksenaan huutaa Harryn korvaan pari valittua sanaa hänen huomiotta jättämisestään.
Äkkiä Kielletyn Metsän reunalla räsähti ja Dracon pää kääntyi automaattisesti ääntä kohden.
Siinä samassa metsästä ryntäsi jotain.
Dracon oli hieraistava silmiään varmistuakseen, että näki oikein.
Metsästä ryntäsi valkoisiin farkkuihin ja valkoiseen villapaitaan pukeutunut, ruskeahiuksinen mies.
Miehellä oli kädessään tarjottimen kokoinen kello ja päässään pupunkorvat. Korvat näyttivät kaukaa katsottuna ihmeellisen aidoilta.
Juostessaan mies hoki koko ajan:
”Antti on myöhässä, Antti on myöhässä, Antti on pahasti myöhässä! Kiire, kiire, kiire.”
Hetken aikaa Draco tuijotti näkyä suu auki revähtäneenä.
”Harry”, Draco mumisi ja tönäisi mustatukkaista poikaa.
”Mitä?”
”Mikä tuo on?”
Lopultakin Harry kohotti katseensa kirjasta katsoakseen Dracon osoittamaan suuntaan.
”Ai tuo”, Harry sanoi lähes välinpitämättömästi. ”Antti Tuisku vain. Mies parka on näköjään seonnut pahemmin kuin uskoin.”
”Kuka se on?”
”Ulkomaalainen jästilaulaja.”
”Minne se on menossa?”
”Mistä minä tietäisin?”
”Seurataan sitä!”
Ennen kuin Harry ehti sanoa kissaakaan, oli hänen poikaystävänsä kiskonut hänet mukaansa.
Dracon vauhti oli lähes epäluonnollisen kova ja siniharmaat silmät kiiltelivät oudosti.
Harry ei voinut muuta kuin juosta toisen perässä minkä jaloistaan pääsi ja yrittää kestää kipeä puristus kädessään.
”Voi minun päiviäni! Kiire, kiire, kiire!” edellä viilettävä Antti voivotteli ja tuntui koventavan vauhtiaan.
”Draco”, Harry huohotti. ”Ei meidän tarvitse saada sitä kiinni.”
”Kylläpäs!”
”Mutta kun ethän sinä edes pidä sen musiikista!”
”Älä ole hölmö Harry, eivät jänikset osaa laulaa.”
Harry ei voinut muuta kuin tuijottaa suu auki.
Antti Tuisku, alias valkoinen jänis, pysähtyi aivan hetkeksi päästessään Tylypahkan linnan seinän viereen.
Dracon ja Harryn saavuttaessa seinään avautui ovi, josta jänis loikkasi sisään.
”Draco”, Harry aloitti, mutta toinen oli jo kiskonut heidät sisään ovesta.
Ensimmäinen mitä Harry tajusi, oli ilmavirta hänen kasvoillaan.
Toinen se, että sekä hän että Draco kohosivat ylöspäin.
Ilmavirran ansiosta.
Tuntui kuin he olisivat olleet jättimäisessä savupiipussa.
”Kiire, kiire, kiire! Antti on myöhässä! Voi voi, miten tämä päättyy?!”
Jostain yläpuolelta kuului jänis-Antin hätääntynyt ääni.
Tosin Harry ei ollut aivan varma mistä ääni tuli, sillä se kimpoili ja kaikui kiviseinistä.
”Ihan kuin olisi hiustenkuivaimessa”, vierestä kuului Dracon ääni.
Harry vilkaisi toista ja oli purskahtaa nauruun. Toisen suhteellisen pitkät hiukset osoittivat ilmavirran ansiosta suoraan ylöspäin. Kaapu oli levinnyt omituiseksi, hieman laskuvarjoa muistuttavaksi pussiksi Dracon ympärille.
”Mitä sinä naurat?” Draco kysyi omituinen ilme kasvoillaan.
”En minä naura.”
”Nauratpas.”
”Luulet vain.”
”Täällä on kuuma.”
Juuri Dracon päästessä lauseensa loppuun ilmavirta paiskasi heidät ulos putkesta päivänvaloon.
Kuului kaksi muksahdusta, pieni parahdus ja sitten tulikin aivan hiljaista.
”Draco”, Harryn ääni kuului jostain kaukaa.
Draco tunsi, kuinka jokin hytkyi hänen allaan.
Varoen Draco avasi silmänsä.
Ensimmäiseksi hän näki Harryn vihreät silmät. Samaan aikaan hän tajusi makaavansa mustatukkaisen rakkaansa päällä. Eikä laittanut sitä lainkaan pahakseen.
”Mmh, Harry. Olet söpö ilman laseja”, Draco virnisti ja kurottautui painamaan suukon toisen nenälle.
”Hienoa, loistavaa, ihanaa. Voisitko nyt nousta, auttaa etsimään lasini ja selvittämään missä oikein olemme?”
”Jos en?”
”Minä potkaisen sinua.”
Noustessaan Harryn päältä, Draco näytti lähinnä järkyttyneeltä. Hän ei ollut tiennyt rakkaastaan löytyvän noin väkivaltainenkin puoli. Tai siis väkivaltainen puoli häntä, Dracoa kohtaan. Draco oli luullut, että väkivalta heidän välillään oli ollutta ja mennyttä.
Saatuaan lasit päähänsä Harryn katse alkoi harhailla.
”Missä me olemme?”
Vasta kysymyksen myötä Draco hätkähti hereille ja alkoi itsekin havainnollistaa ympäristöään.
Taivas kohosi kaksikon yläpuolella sinistäkin sinisempänä.
Alustana oli pehmeä, vaaleankeltainen patja, jonka sisään Dracon jalka oli upota hänen könytessään patjalta pois. Patjan alustana oli punaista, kumpuilevaa ja omituisen tutunnäköistä ainetta.
”Kattotiiliä”, Harry henkäisi epäuskoisena selvittyään patjalta pois.
”Minne se pupu meni?” Draco kysyi kurtistaen kulmiaan.
Harry huokaisi kuuluvasti ja katsoi sitten toiseen suuntaan.
”Tuolla on tiiliaita”, Harry ilmoitti ja alkoi kiskoa Dracoa sen suuntaan.
”Miksi me sinne menemme?”
”Koska siellä voi olla ovi.”
”Olisit heti sanonut.”
”Miten niin?”
”Tuolla toisessa suunnassa on jotain portilta näyttävää.”
”Teet minut vielä hulluksi.”
Kaksikko huokaisi helpotuksesta päästessään takorautaisen portin luo, jonka toisella puolella näkyi pätkä hiekkarantaa.
Draco tarttui portin kahvaan aikomuksenaan avata se.
Portti ei hievahtanutkaan.
”Tämä on lukossa”, Draco ilmoitti vieressään seisovalle Harrylle.
”Et voi olla tosissasi”, Harry ähkäisi ja yritti hänkin avata porttia.
”Mitäs nyt?” Draco kysyi.
Harry vilkaisi ympärilleen.
”Tuolla on toinen ovi.”
Kaksikko lähes juoksi oven luo.
”Tämäkin on lukossa”, Draco ähkäisi.
”Odota, tuossa on jokin lappu”, Harry tokaisi ja osoitti oven viereen liimattua paperia.
”Mitä siinä lukee?”
Tervehdys arvon vieraat!
En ole nyt kotona, mutta avaimen jätin hiirenkoloon oven viereen!
Olkaa kuin kotonanne!
Harry ja Draco katsoivat ensin hölmöinä toisiaan vilkaisten sitten alaspäin.
”Tuossa on hiirenkolo!”
Molemmat pudottautuivat polvilleen.
Draco työnsi kätensä koloon.
”Ei mitään”, Draco ärähti.
”Anna minä katson.”
”Mitä näkyy?”
”Se on kauhean kaukana.”
”Miten sen saa sieltä?”
”Juomalla minut”, kuului ystävällinen ääni poikien takaa.
”Kuka puhui?” Draco kysyi vilkaistakseen taakseen. ”Mistä tuo pöytä ilmestyi?”
”Minä puhuin!” kuului ääni.
”Tuo pullo puhuu!” Harry henkäisi.
”Älkää siinä seiskö vaan juokaa minut!”
Draco ja Harry vilkaisivat toisiaan.
”Sinä juot”, Draco ilmoitti yksinkertaisesti.
Harry tarttui pulloon kulauttaen sen kurkkuunsa. Hänen kasvoilleen nousi omituisen miettiväinen ilme.
”Miltä maistuu?” Draco kysyi kiinnostuneena.
”Ihan sp-” Harry ei ehtinyt lauseensa loppuun kun äkkiä tunsi kutistuvansa.
”Harry!” Draco henkäisi katsellen lattialla seisovaa, noin hiiren kokoista miestä. ”Sinä olet pieni!”
”Odota hetki, haen sen avaimen”, Harry virnisti ja katosi hiirenkoloon.
Hopeinen avain sopi kuin nakutettu oveen.
Draco työnsi oven auki.
Pojat astuivat sisään.
Ikävä vain Harry oli edelleen hiiren kokoinen.
___
A/N2: Niin...Se vierailijahan on tässä Antti Tuisku ^^'