Kirjoittaja Aihe: Onnellista epäonnea, K-11, one-shot  (Luettu 3898 kertaa)

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Onnellista epäonnea, K-11, one-shot
« : 03.08.2007 21:26:04 »
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.

Otsikko: Onnellista epäonnea
Kirjoittaja: Picca
Beta: -
Ikäraja: K-11
Paritus: lievä Sibylla/Argus
Genre: Huumori, fluff, one-shot
Summary: Sibylla yrittää vältellä epäonnea perjantaina ja 13. päivänä, mutta koska kyseessä on epäonnen päivä, menee suunnitelma tietenkin mönkään. Mutta onko se kokonaan huono juttu…

A/N Ficci on kirjoitettu Syntisestä peräisin olevaan perjantai 13. päivä –haasteeseen.



Onnellista epäonnea

Oli perjantai ja kolmastoista päivä eli se päivä, jona epäonni oli koko ajan läsnä ja vaani tilaisuuttaan jokaisen nurkan takana. Se lymysi jokaisessa kynnyksessä, joka oli korkeampi kuin kulkija muistikaan, se etsi kattokruunuista löystyneitä ruuveja ja portaista irrallisia lankkuja.

Sibyllan mielestä tämä päivä olisi pitänyt viettää kokonaan vuoteessa, joka oli siirretty keskelle huonetta niin, ettei mikään hylly voisi kaatua sen päälle. Hän oli hyvissä ajoin peruuttanut kaikki oppituntinsa, jotta voisi olla yksin ja odottaa epäonnen väistyvän. Oppilaat olivat hihkuneet riemusta ja tuntuivat pitävän tuntien peruuntumista suorastaan onnekkaana, mikä sai Sibyllan tuhahtamaan.
   
Hän oli selviytynyt päivästä onnellisesti vuoteessa makaamalla, ainoa epäonnen isku oli tullut varpaan kolauttamisen muodossa, kun hän oli lähtenyt käväisemään vessassa ja kompastunut lattialla lojuviin kenkiinsä. Asiansa toimitettuaan hän oli sujahtanut takaisin vällyjen väliin ja toivonut, että keskiyö tulisi pian.
   
Illalla suunnitelma oli silti alkanut rakoilla eikä muuta oikein voinut odottaakaan, olihan nyt epäonnen päivä. Sibyllaan epäonni lopulta iski hirvittävänä kuumuutena ja hajuna, joka alkoi tunkeutua hänen kamariinsa takan kautta. Aivan kuin jossakin olisi poltettu kuivatettua lohikäärmeenlantaa.
   
Sibylla veti peiton kasvojensa yli ja yritti kestää, mutta löyhkää ei kangas pysäyttänyt ja lisäksi kuumuus vain paheni. Hänen oli noustava vuoteesta ja yritettävä tukkia takka. Kuinka ollakaan, suljinmekanismi oli jumissa, sillä hän ei ollut käyttänyt sitä ikuisuuteen, ja lopulta hänen otteensa lipsahti niin, että hänen kyntensä lohkesi. Lemu paheni jatkuvasti.
   
Niin paljon kuin Sibylla olisikin tahtonut pysytellä kamarissaan epäonnen ulottumattomissa, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laskeutua ihmisten ilmoille etsimään vahtimestaria, jotta tämä korjaisi takan luukun.
   
Hän käveli hyvin hiljaa ja varoen jokaista askeltaan, jotta kivilaatat eivät pettäisi hänen jalkojensa alta. Hän oli jo selvinnyt viidestäkymmenestä vastaan tulvivasta oppilaasta, hävyttömyyksiä huutelevasta haarniskasta, jossa Riesu epäilemättä piileskeli, ja yhdestä taulusta, joka oli melkein pudonnut hänen päälleen seinältä. Mutta näky, joka seuraavan kulman takaa paljastui, oli odottamatonta jopa tänä päivänä.
   
Vahtimestari Voro seisoi korkeiden remonttitikkaiden ylimmällä tasanteella, ainakin kolmen metrin korkeudella, ja hänellä oli toisessa kädessään siivousrätti, toisessa avattu sateenvarjo. Vuotava katto suihkutti taukoamatta vettä varjon päälle samalla, kun Argus pyyhki seinästä törkeää kirjoitusta, joka oli epäilemättä Riesun käsialaa. Suuri osa tekstistä oli jo pesty lukukelvottomaksi, mutta Sibylla saattoi nähdä jotakin Potterista ja lohikäärmeestä.
   
Se ei ollut se asia, joka Sibyllaa järkytti. Häntä järkytti sateenvarjo. Avattu sateenvarjo, sisällä! Ja vielä tänä päivänä! ”Varo!” hän kiljahti Argukselle varoittaakseen tätä niskan takana väijyvästä epäonnesta.
   
Argus säpsähti odottamatonta huutoa, kääntyi katsomaan, laski vahingossa sateenvarjoa hiukan, sai vesisuihkun päälleen, säikähti entistäkin pahemmin, menetti jalansijansa ja putosi tikkailta. Hän onnistui saamaan kiinni yhdestä puolasta, mutta se katkesi yllättäen, joten hän mätkähti lattialle kivun kiljahduksen ja ilkeähkön rusahduksen myötä.
   
”Voi! Voi kauheata!” Sibylla huudahti ja unohti liikkua varovasti juostessaan maassa makaavan miehen luo. ”Minähän käskin varomaan! Etkö tiedä, että nyt on epäonnen päivä?”
   
”Työpäivä nyt on”, Argus murahti tuskaisella äänellä. ”Samanlainen kuin muutkin. Ja pennuista huolimatta kaikki sujui hienosti ennen kuin aloit kirkua.”
   
”Eihän! Avata nyt sateenvarjoja sisällä, voiko silloin muuta odottaakaan…” Sibylla vaikeni, kun miehen silmät alkoivat näyttää entistäkin pistävämmiltä. ”Mihin sattui?”
   
Argus väänteli vasenta rannettaan hetken ja tuskan kyyneleet kimmelsivät syvälle painuneiden silmien kulmissa. ”Tämä taisi murtua.” Hän otti lattiasta tukea oikealla kädellään, jonka kämmen oli verinen sen jäljiltä, kun hän oli tarttunut sillä katkeavaan puolaan. Lihaan oli painunut pitkiä ja rosoisia puunsälöjä. Siitä välittämättä Argus kampeutui siihen tukeutuen seisaalleen, hieroi vasenta lonkkaansa ja pakaraansa, ja irvisteli.
   
”Voi kamalaa”, Sibylla sanoi taas kerran. ”Annahan kun autan sinut Poppyn luo.”
   
”Et taatusti!” Argus kiljahti ja perääntyi lähestyvän Sibyllan luota. ”Pysy poissa, sinä tuotat epäonnea, menen yksin!”
   
”Oi ei, totta kai minä autan. Olen kauhean pahoillani, jos säikäytin, mutta… VARO! EIEI EII!”
   
Argus hätääntyi kiljunnasta, joka oli jo nousemassa korviavihlovan kovaksi, ja käänsi päätään äkkinäisesti nähdäkseen, mitä hirveää hänen takanaan oli. Hän tönäisi hartiallaan tikkaita, jotka huojuivat hiukan putoamisen horjuttamina, löi päänsä kipeästi puuhun ja sysäsi tikkaita vieläkin enemmän, jolloin ne sortuivat hänen päälleen.
   
”Oi voi voi”, Sibylla sanoi. ”Ja minä kun aioin juuri varoittaa, ettei tikkaiden ali saa kulkea…” Hän polvistui pöllähtäneeltä näyttävän Arguksen viereen ja onnistui heilauttamaan tämän toisen käsivarren hartiansa yli. Sitten hän nousi vaivalloisesti seisomaan. Mies ei painanut niin paljon kuin hän oli pelännyt, joten hän pystyi kannattelemaan tämän painoa. Argus siirteli jalkojaan kuin juopunut, kun he horjuivat kohti sairaalasiipeä.
   
”Poppy korjaa sinut tuossa tuokiossa”, Sibylla lohdutteli, kun he olivat taiteilleet hitaasti yhdet portaat alas.
   
Argus ei sanonut mitään. Hänen silmänsä pyörähtelivät sinne tänne näkemättä varsinaisesti mitään ja posket olivat märät. Vastaan tulevat oppilaat katsoivat heitä silmät pyöreinä.
   
Matka ei ollut pitkä, mutta vei pitkän aikaa. Laihuudestaan huolimatta Argus oli mies ja huomattavasti Sibyllaa pitempi ja raskaampi. Sibylla myös kiersi käytävän, jonka varrelle oli ripustettu peili, jotta se ei vahingossakaan särkyisi ja aiheuttaisi heille seitsemän vuoden epäonnea. Argus sopeutui tähän tyynesti, pysähtyi kun Sibylla pysähtyi eikä sanonut koko aikana mitään. Se huolestutti Sibyllaa melkoisesti.
   
”No mutta!” Poppy huudahti, kun he astuivat sisään sairaalasiipeen. ”Lisää potilaita, totta kai, tänä päivänä. Vuoteet lopussa, mihinkäs…” Hänen silmänsä sattuivat käsinojalliseen tuoliin, joka oli työnnetty seinän eteen, ja sen huomattuaan Sibylla johdatti pökerryksissä olevan Arguksen tuolin luo ja antoi tämän rojahtaa sille istumaan.
   
”Täällä on siis tänään harvinaisen paljon potilaita?” Sibylla kysyi, kun Poppy ennätti pysähtyä hetkeksi tarkkaamaan Arguksen kasvoja. ”Onnettomuuden päivä, eikö?”
   
”Tosiaan”, Poppy sanoi tuhahduksen myötä. ”Kaikki ovat niin hermostuneita mokoman päivämäärän vuoksi, että polttavat sormensa ja lyövät raajojaan mihin sattuu, puhumattakaan huolimattomista taioista. Nekin kolme tyttöä, jotka yrittivät vain kuivata hiuksiaan…”
   
”Mutta kyllähän tämä päivä on kirottu. Katso nyt Argustakin! Hän on yleensä niin huolellinen työssään.”
   
”Niin, mitä hänelle oikeastaan tapahtui?”
   
”No, hän meni epähuomiossa avaamaan sateenvarjon sisällä”, Sibylla sanoi.
   
”Aah, hän oli siis vihdoin korjaamassa sitä kattoa, jonka yläpuolella olevan vessan viemäriputket Weasleyn kaksoset onnistuivat rikkomaan”, Poppy sanoi ilahtuneena.
   
Sibylla ei sanonut siihen mitään. ”Hän putosi tikkailta.”
   
”Siltä tämä näyttääkin. Kolautti päänsä?”
   
”Öhh, ei. Se tapahtui vasta silloin, kun hän kulki tikkaiden ali.”
   
Poppy loi Sibyllaan tuikean katseen, mutta ei sanonut mitään, vaan lähti hakemaan lääkettä poiketen samalla kahden vuoteessa makaavan potilaansa luona. Sibylla ei tiennyt, mitä tekisi. Hän oli täällä hyödytön ja tiellä, mutta hän ei liioin voinut palata tornikamariinsa, sillä siellä haisi.
   
Sibylla päätyi istumaan kolmijalkaiselle jakkaralle ja seuraamaan parantajan varmoja otteita, jotka olivat rauhoittavia. Poppy tuntui olevan yhtä aikaa joka puolella – hän antoi ensiluokkalaiselle tytölle, joka oli saanut valtavan paiseen poskeensa, lusikallisen lääkettä – napautti taikasauvallaan erään huispaajan käsivartta saaden rikkoutuneet luut siistiytymään – kohensi peittoa siellä, tarkasteli nukkuvaa potilasta täällä… eikä hän näyttänyt edes tekevän työtä, vaan aivan kuin tanssi rauhallisesti huoneen laidalta toiselle.
   
Ja kaiken tuon hyörimisen lomassa Poppy myöskin tunnusteli Arguksen pudotuksesta kolahtaneet lihakset, juotti tälle kahta eri lientä ja korjasi murtuneen ranteen tottuneella loitsulla. Kun hän tunnusteli, oliko päähän muodostumassa kuhmua, Argus havahtui.

   
”Missä… Poppy?”
   
”Sairaalasiivessä. Istu ihan rauhassa.”
   
”Ei ehdi… töitä tehtävänä.”
   
”Älä yritä nousta, hyvä mies!” Sibyllan mielestä oli hassua nähdä, miten lyhyehkö matami sai Arguksen pidettyä tuolissa vain heristämällä sormeaan. ”Sait melkoisia kolhuja, olet kyllä huomisenkin vapaalla, minä ilmoitan Albukselle. Hyvä, että Sibylla sai sinut tuotua tänne.”
   
Sibylla jähmettyi epämukavalle jakkaralleen, kun Argus käänsi silmänsä häneen. Vahtimestarin ilme ei ollut niin tuikea kuin aiemmin, mutta ei liioin ystävällinenkään. Tuo kärttyisyys ei kuitenkaan tuntunut kohdistuvan Sibyllaan, vaan koko maailmaan tasapuolisesti.
   
”Olkoon, lepään sitten”, Argus sanoi. ”Mutta omassa vuoteessani.”
   
”Oikein mielellään, sillä täällä ei ole ainuttakaan vapaata”, Poppy sanoi. ”Mutta nouse hitaasti siitä, ettei heikota. Pitäisikö minun tulla saattamaan ja katsomaan, ettei mitään satu?”
   
Korpinkynsityttö, joka oli juonut epäonnistunutta taikajuomaa, valitti kipeää vatsaansa ja käpertyi palloksi peittonsa alla.
   
”Minä voin”, Sibylla kuuli sanovansa. Hänen teki mieli saman tien läimäyttää käsi suulleen, sillä hän ei ollut aikonut sanoa niin. Hän ei ollut aikonut sanoa mitään. Se oli vain karannut. Ja peruminen oli liian myöhäistä.
   
”Sepä mainiota”, Poppy sanoi ennen kuin Argus ennätti väittää vastaan.
   
Sibylla ja Argus kävelivät mitään sanomatta eikä Argus kompastellut tai näyttänyt muutenkaan pahoinvoivalta kulkiessaan. He astelivat halki käytävien, jotka olivat jo autiompia, vaikka muutamat oppilas vielä liikuskelikin. Vasta, kun he olivat jo vahtimestarin työhuoneessa, he pysähtyivät.
   
”No niin, kiitos huolenpidosta ja niin edelleen, mutta nyt voit mennä”, Argus totesi.
   
Sibylla köhi hetken ja mietti. ”Tuota, oikeastaan en voi”, hän lopulta sanoi. ”Olinkin etsimässä sinua, kun tapasimme. Huoneessani on nimittäin pieni ongelma.”
   
”Kai se on parasta hoitaa saman tien, niin päästään lepäämään”, Argus sanoi, otti askeleen ja horjahti hiukan. Käden ojentaminen ottamaan tukea seinästä pelasti hänet kaatumiselta.
   
”Ehei, nyt menet vuoteeseen. Kyllä minä voin nukkua yhden yön jossain muualla.”
   
Argus pudisti päätään ja avasi yksityistiloihinsa vievän oven viitaten Sibyllan sisään. Sibylla teki niin ja räpytteli silmiään. Hän ei ollut koskaan nähnyt tätä huonetta ja oli mielessään ollut varma siitä, että se olisi täynnä vanhoja kahleita ja muita kidutusvälineitä, joita Argus toistuvasti pyyteli saada käyttää oppilaisiinsa. Mutta mitään sellaista ei ollut näkyvillä. Makuukamari oli pieni mutta siisti, vuode harvinaisen leveä, hyllyllä muutama kulahtanut kirja ja nurkassa tumma vaatekaappi. Lattialla oleva iso tyyny saattoi olla Norriskan nukkumapaikka, ja nurkassa oli vesikuppi ja ruokakuppi siististi aseteltuina. Vasta ne huomattuaan Sibylla käsitti, että ovessa oli kissanluukku.
   
”Ota sinä sänky”, Argus sanoi. ”Minä otan tuolin työhuoneesta.”
   
Vaikka Arguksen työtuoli oli muhevasti topattu ja ehkä melko siedettävä nukkumapaikka, Sibyllan niskaa kivisti jo pelkästä ajatuksesta nukkua siinä koko yö. ”Ei sinun todellakaan tarvitse, minä…”
   
”Jos en voi tehdä töitäni ja korjata huonettasi asuttavaksi, on minun kai edes majoitettava sinut”, Argus tiuskahti ja nyt äänessä oli jo purevuutta.
   
Sibylla istahti leveän vuoteen laidalle ja katseli, kuinka hoiperteleva Argus raahasi nojatuolinsa työhuoneesta makuukamarin puolelle ja sulki välioven. Sen tehtyään mies lysähti istumaan hiukan liian kiireesti, kuin salatakseen heikotuksensa.
   
Kun molemmat olivat lueskelleet itsekseen jonkin aikaa, Sibyllaa alkoi väsyttää ja hän huomasi Arguksen jo nuokahtaneen pää selkänojaa vasten. Hän riisui päällimmäiset vaatteensa ja livahti peiton alle.
   
Nukahtaminen oli hankalaa. Vuode tuoksui kissalta sekä Argukselta itseltään, puhdistusaineilta, vanhoilta arkistoilta ja koipalloilta. Yhdistelmä aiheutti häiritseviä mielikuvia. Argus, jolla oli kissan silmät. Arkistoitu Norriska. Argus ja puhdistusainetta, pyyhkimässä sotkuja käytävistä, ilman vaatteita…
   
Sibylla hätkähti viimeistä ajatusta juuri ennen kuin nukahti.
   
Muutaman tunnin kuluttua Sibylla havahtui miellyttävästä, pehmeästä unesta miellyttävään, pehmeään todellisuuteen. Kesti hetken ennen kuin hän käsitti, miksi se tuntui oudolta. Vuode ei tuntunut enää niin isolta ja autiolta kuin nukkumaan käydessä, vaan huomattavasti ahtaammalta ja lämpimämmältä. Ja se johtui siitä, ettei hän enää maannut siinä yksin.
   
Argus oli syystä tai toisesta sittenkin kömpinyt vuoteeseensa ja makasi nyt hänen vieressään selkä hänen kylkeään vasten painuneena, pehmeästi ja hiljaa kuorsaten. Kenties mies oli herännyt tuolista niin epämukavasta asennosta, ettei ollut enää sietänyt siinä nukkumista.
   
Sibylla yllättyi siitä, kuinka vähän tilanne häntä kiusasi. Ohuehko peitto ei enää häirinnyt, kun Argus hohkasi lämpöä hänen vieressään. Hän kääntyi myös kyljelleen ja nojasi selkänsä toisen selkään.
   
Hänen kääntyilynsä sai Arguksen kääntymään unissaan kyljeltä toiselle niin, että Sibylla huomasi äkkiä miehen painautuneen hänen selkäänsä vasten: Hän oli käytännössä Arguksen sylissä, ja tämän käsivarret kiertyivät hänen ympärilleen.
   
Siitä oli aikaa, kun Sibyllaa oli viimeksi pidelty niin. Vuosia, miltei vuosikymmeniä. Se oli tapahtunut ennen kuin hän oli alkanut opettaa Tylypahkassa ja tuo nuorukainen oli miltei kadonnut Sibyllan muistista samoin kuin se, miten hyvältä tuntui olla lähellä toista.
   
Argus ei vastannut kenenkään mielikuvaa uljaasta prinssistä, mutta tuikealla ja äreällä tavalla hänessä oli eräänlaista vetovoimaa ja se, miten hän huolehti Norriskasta, antoi viitteen hänen pehmeämmästä puolestaan. Sibylla huoahti tyytyväisenä, painautui hiukan tiukemmin vahtimestaria vasten ja vaipui uudelleen uneen.
   
Aamulla Sibylla heräsi yksin. Argus oli jo noussut ja lakanatkin viilenneet. Surumielisesti hymyillen hän veti päällysvaatteet ylleen ja lähti viihtyisästä pikku huoneesta. Argus ei ollut jättänyt hänelle minkäänlaista viestiä, ei mitään merkkiä siitä, että tämä olisi huomannut heränneensä aamulla hänen vierestään.
   
Syödessään aamiaista Suuressa salissa Sibylla muisti äkkiä, että Arguksen olisi tultava pian korjaamaan hänen takkansa, ja hymyili leveästi.
« Viimeksi muokattu: 06.11.2013 04:33:37 kirjoittanut Pics »
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 807
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Re: Onnellista epäonnea, K-11, Argus/Sibylla, one-shot
« Vastaus #1 : 07.08.2007 00:11:26 »
Hei, miten ihmiset eivät ole vielä iskeneet silmiään tähän ihanaan ficciin? Kommentoin tätä jo aiemmin entisessä finissä, mutta erittäin mieluusti kerron vielä uudelleen, miten kovasti tästä tarinasta tykkäsin! Argus/Sibylla on tässä vastustamattoman suloinen yhdistelmä, ja sinä olet taitava kirjoittaja, jonka tekstiä on aina yhtä suuri ilo lukea, itsekseen hykerrellen.

Saat tässä tarinassa henkilöt tuntumaan aidoilta ja uskottavilta, ja heistä pitää vilpittömästi. Kiitos tästä! :D Ei ollut viimeinen kerta, kun tätä tulen lukemaan. :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Romber

  • ***
  • Viestejä: 59
    • http://
Re: Onnellista epäonnea, K-11, Argus/Sibylla, one-shot
« Vastaus #2 : 07.08.2007 14:16:57 »
Tämä oli minusta mukava ja kiva ficci :) Eipä ole muuta sanottavaa :)
Spiderpig, Spiderpig,
Does what ever a spiderpig does.

Frosty

  • A Snowman
  • ***
  • Viestejä: 71
Re: Onnellista epäonnea, K-11, Argus/Sibylla, one-shot
« Vastaus #3 : 26.10.2007 23:03:13 »
Aivan ihana ja olen liian väsynyt sanoakseni muuta kuin, että tykkysin todella paljon.
Ei mikään yleinen paritus, mutta hyvä että edes joku kirjoittaa tälläista.
Kiitos.
Watching the birds change colour and fall from the trees.
Knowing one day it’s all over. When winter comes with a breeze.

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Re: Onnellista epäonnea, K-11, Argus/Sibylla, one-shot
« Vastaus #4 : 27.10.2007 10:50:45 »
Kovasti kiitoksia teille kommenteistanne, Fiorella, Romber ja Frosty. :) Mukavaa, että joku jaksaa kiinnostua tällaisestakin parista ja ficistä, tämä on minun ficcieni joukossa melko harvinaislaatuinen tapaus, ja te saatte minut ajattelemaan, että ehkäpä voisin kirjoittaa joskus jotain samankaltaista vielä lisääkin.
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Urandael

  • ***
  • Viestejä: 14
  • Tahmatassu
Re: Onnellista epäonnea, K-11, Argus/Sibylla, one-shot
« Vastaus #5 : 28.10.2007 12:06:55 »
Oi! Ihana ficci.. Tykkään tosi paljon sun tavasta kirjottaa. Ei tullu kertaakaan sellanen olo et loppuispa jo.. :)

Sierra

  • ***
  • Viestejä: 322
Re: Onnellista epäonnea, K-11, Argus/Sibylla, one-shot
« Vastaus #6 : 28.10.2007 14:33:03 »
Tää oli, paremman sanan puutteessa, tosi ihana. En keksi mitään järkevää sanottavaa, tykkään paljon näistä einiinyleisistä parituksista, ja varsinkin niistä, joissa kirjoittajalla on hieno kirjoitustyyli. Aivan niin kuin tässä ficissä. Tattista vain, kirjoitteleppa lisää ficcejä, minä haluan lukea sun tuotantoas lisää!
“Aha! What villains are these, that trespass upon my private lands! Come to scorn at my fall, perchance? Draw, you knaves, you dogs!” -Sir Cadogan

sauniu

  • ***
  • Viestejä: 40
Vs: Onnellista epäonnea, K-11, Argus/Sibylla, one-shot
« Vastaus #7 : 27.09.2009 17:25:00 »
oli kyllä tosi hyvä  :D voisin jopa uskoa todeksi ton parituksen, täydentävät toisiaan niin hyvin...

Asuka.

  • Harmiton tomppeli.
  • ***
  • Viestejä: 15
  • Wtf?
Vs: Onnellista epäonnea, K-11, Argus/Sibylla, one-shot
« Vastaus #8 : 27.09.2009 21:06:32 »
Jotenkin todella ihana ficci. Ensin katsoin paritusta erittäin epäluuloisesti, mutta alettuani lukemaan ihastuin tähän  :) Mahtavasti kirjoitettu, ja hahmot olivat aivan omat itsensä. Voisin lukea mielelläni lisääkin ;)
"Kun maailma kääntää selkänsä sinulle, sä käännät selkäsi maailmalle!"  -Timon-