EpilogiKesäkuu oli juuri päättnyt ja oli entistäkin lämpimämpi. Sadepäiviä oli ollut vain muutamana viikkona eikä ilmakaan ollut liian kuuma. Remuksen kotiin lenteli pöllöjä melkein päivittäin. Useimmat kirjeet olivat Peteriltä, joka joko valitti tylsyyttä tai unohti kirjoittaa jotakin tärkeää edelliseen kirjeeseen. Jamesilta tuli kirje kerran viikkoon eikä tällä tuntunut olevan ongelmia Lilyn kanssa. Päinvastoin he tuntuivat olevan kuin luodut toisilleen. Remus ja Sirius tietysti vastailivat jokaiseen kirjeeseen, mutta kaikista odotetuin kirje ei ollut vielä saapunut. Sirius istui Remuksen kirjoituspöydän äärellä ja katseli ulos taivaalle.
”Kuule Sirius, ei se kirje taivaalle tuijottamalla tule”, sanoin Remus, joka alkoi kyllästyä Siriuksen kärsimättömyyteen.
”Remus, Serena ei taida muistaa minua…”
”Ja höpsis! Kuinka hän sinut unohtaisi? Oman poikaystävänsä!”
”Mutta jo puoli kesää on kulunut, eikä vieläkään --”
”Kärsivällisyyttä Sirius. Serenalla on vain kiire. Tai ehkä hänellä ei ole mahdollisuutta kirjoittaa”.
”Entä jos hän on pulassa? Minun ei olisi sittenkään pitänyt kehottaa häntä menemään äitinsä luo… Se kiero akka on kuitenkin tehnyt hänelle jotain!” Sirius mesosi.
”Pysy nyt housuissasi! Äläkä ole noin ennakkoluuloinen naista kohtaan, jota et edes tunne. Ja jos minulta kysytään niin -- Hei katsohan tuonne Sirius!”
Remus osoitti ikkunaan ja Sirius kääntyi nopeasti katsomaan. Taivaalla lenteli harmaa pöllö, joka kantoi nokassaan kirjettä. Sirius avasi ikkunan nopeasti, että lintu pääsisi sisään, ja nappasi kirjeen sen nokasta. Remus antoi nopeasti linnulle jyviä, ettei se suuttuisi niin kuin Jamesin pöllö.
”Keneltä se on?” Remus kysyi, vaikka tiesikin vastauksen.
”Serenalta!” Sirius huudahti onnessaan lukiessaan nimen kuoresta ja ryntäsi pihalle.
Hän asettui puun varjoon istumaan ja avasi hänelle osoitetun kirjeen. Hän huokaisi syvään ja luki kirjeen.
Rakas Sirius,
en voi sanoin kuvata kuinka paljon ikävöin sinua.
Siitä asti kun erosimme juna-asemalla olen vain
miettinyt, milloin näen sinut uudelleen. Lähdin
asemalta jännittyneenä ja peloissani, koska en
tiennyt miten äitini suhtautuisi tulooni. Pitkään
käveltyäni tulin vihdoin kotiini, ja tapasin äitini.
Silloin jännitin yhä enemmän, koska näin hänet
ensi kertaa vuoteen. Pelkäsin hänen heittävän
minut pihalle, mutta niin hän ei tehnyt, vaan päästi
minut sisään ja aloimme jutella niitä näitä. Se oli
aluksi vaikeaa, mutta vähitellen tajusin, mistä
kaikesta olin jäänyt paitsi koko lapsuuteni ajan.
Selvitimme kaikki asiat, ja vihdoin pystyin puhumaan
hänelle kaikesta siitä, mitä olin tuntenut kaikki ne
vuodet. Otin myös hyväksikäyttöni esiin uudestaan,
ja kuten olin toivonutkin, äitini uskoikin minua tällä
kertaa. Ensi kertaa pitkään aikaan näin hänen itkevän
minun takiani ja kuulin hänen sanovan, että hän on
pahoillaan kaikesta. Tunsin saaneeni takaisin sen äidin,
jonka olin kadottanut. Ja se kaikki on sinun ansiotasi!
En olisi ikinä pystynyt siihen yksin, ilman sinun apuasi.
Olen niin kiitollinen kaikesta, mitä olet tehnyt vuokseni,
Sirius. Näytit minulle, että maailmassa on paljon enemmän
hyvää kuin pahaa, ja että on kuunneltava sydäntään. Toivon
saavani pian taas halata sinua, ja muistuttaa kasvokkain,
kuinka paljon rakastan sinua. Nähdään viimeistään syksyllä
asemalla!
Rakkaudella Serena.Sirius nojasi puuhun ja vilkaisi taivaalle hymyillen. Kaikki oli hyvin… Serena oli viimeinkin saanut suhteen äitiinsä kuntoon, ja tyttö rakasti Siriusta vielä. Pahin oli jo koettu, ja tästä oli paljon helpompi nousta kohti normaalia elämää. Vaikka kaikki ei kuitenkaan voisi ikinä enää olla niin kuin ennen, oli heillä silti mahdollisuuksia olla onnellisia. Sirius vilkaisi kuoren sisään ja huomasi siellä olevan vielä jotain. Hän otti työnsi kätensä kuoreen ja vetäisi esiin valokuvan Serenasta ja mitä ilmeisimmin tämän äidistä. Kaksikko seisoi vierekkäin ja molemmat hymyilivät. Nainen oli pitkä ja laiha, kuten tyttärensä, ja tämän kiharaiset hiukset oli laitettu kiinni. Kuva oli jästikameralla otettu, koska se ei liikkunut, mutta tuo yksi kuva kertoi enemmän kuin tuhat sanaa.
A/N: Joo tiedän, tämä oli lyhyt, mutta ei voi mitään
