Author: Jewwi
Genre:Drama?
Rating: S
Disclaimer: Hahmot eivät ole minun vaan kuuluvat J.K.Rowlingille jolta minä niitä lainaan.
Summary: Perustuu haasteeseen nimeltä 3 kertaa kolme
-3 tapaa herättää koko Weasleyn perhe
Charlie oli kuusi vuotias
kun hän heräsi keskellä yötä. Hän kömpi alas sängystään ja tassutteli paljain jaloin alakerran keittiöön etsimään äitiä. Äiti oli aina siellä. Joka kerta kun Charlie oli herännyt aamulla ja hoiperrellut vaarallisen näköisesti alas, oli äiti ensimmäisenä tervehtinyt häntä lieden äärellä hymyillen leveästi. Charlie nytkin käveli alas narisevia rappusia. Kun hän näki keittiöön, kaikkialla oli niin pimeää, että hän peräti säikähti. Nopeasti hänen katseensa kiersi ympäsri huonetta. Äitiä ei näkynyt. Paniikki täytti pienen pojan mielen, äiti oli siepattu. Huuto karkasi hänen pieniltä huuliltaan kaikuen tyhjässä huoneessa.
"Tietät-kai-kuka on siepannut äitin!"
Ylhäältä kuului kuinka hänen veljensä nousivat ja juoksivat alas. Isä oli ensimmäisenä alhaalla kauhu silmissään. Viimeisenä äiti käveli rauhallisesti alas paniikin täyttämään huoneeseen. Charlie ei ollut ikinä nähnyt kauniimpaa näkyä ja ryntäsi halaamaan äitiään.
Fred ja George olivat ensimmäistä vuottaan
Tylypahkassa kun Molly Weasley pyöri sängyssään miettien poikiensa jatkuvia tihutöitä. Hyviä poikiahan he olivat, mutta saattoivat tuottaa päänvaivaa ainaisilla kepposillaan. Vasta edellisenä päivänä oli tullut viimeisin kirje vahtimestari Vorolta, jota kaksoset aina kiusasivat. Huomenna alkaisi joululoma ja pojat saisivat kuulla kunniansa. Molly olisi muuten lähettänyt Räyhääjän mutta se olisi herättänyt liikaa huomiota. Pojat kokisivat elämänsä läksytyksen. Ikkunaan koputettiin. Molly nousi ja avasi ikkunan josta pöllö liisi sisään. Kädet täristen hän rapisteli kirjettä jossa oli Tylypahkan vaakuna.
Suruissamme joudumme ilmoittamaan ettemme voi enää hyväksyä herra Fred Weasleytä tai herra George Weasleytä kouluumme. Heidän käytöksensä on pöyristyttävää...
...Terveisin
Professori McKarmea
Mollyn itku kuului varmasti Tylypahkaan saakka, sillä koko Weasleyn perhe heräsi kauhuissaan, kuin painajasunesta.
Ron oli yhdeksän
kun hän sairastui lohikäärmerokkoon. Hänen äitinsä joutui pakottamaan hänet sänkyyn mitä kauneimpana päivänä.
"Miksi minä en saa mennä ulos?"
"Koska olet kipeä."
"Kyllähän Fred ja Georgekin huijasivat että olivat saaneet potkut Tylypahkasta!"
Totta kai heidän äitinsä muisti tämän tapahtuman. Kaksoset olivat jääneet kepposesta kiinni kirjoitettuaan allekirjoitukseen professori McKarmea eikä Minerva McGarmiva. Eivät he olleet muistaneet tuvanjohtajansa oikeaa nimeä. Ron ihaili isoveljiään. Nämä olivat niin rohkeita uskaltaessaan väittää vastaan äidille. Nyt hän itse ei saanut edes mennä leikkimään veljiensä kanssa lumihankeen. Joululoman loppuvaiheessa ei ollut hauskaa olla kipeä. Veljet kokeilivat lahjojaan pihalla, kun Ron joutui istumaan sisällä tuijottaen ulos. Hän parkui koko illan, mutta väsyi pian ja nukahti ikkunan ääreen. Yöllä hän heräsi polttavaan kipuun ja huusi sekä itki minkä kurkustaan pääsi. Koko perhe heräsi ja makasi sängyssään äidin lohduttaessa nuorinta poikaansa, tämän tuskan särkiessä hänen sydäntään.
A/N Eli ne tavat:
Perheen jäsentä vaaniva uhka
Äidin itku ja suru
Lapsen tuskanhuudot