// Alaotsikko: oneshot, K-11
Otsikko: Perhe on pahin
Kirjoittaja: koivunkapy
Beta: Minä
Genre: oneshot ja kenties jotain muuta, mitä en osaa määrittää, tästä ei kuitenkaan saa ikuisia traumoja, jos joku sattuu tämän lukemaan.
Pairing: -
Rating: K-11
Disclaimer: Minä.
A/N: Kertoo eräästä ihastuneesta pojasta, joka 'rakastaa' perhettään..
Perhe on pahin
Ovet paukku ko mä lähin kouluun - niin kävi aina, eikä se johtunut mistään äkäisestä tunnetilasta vaan yksinkertaisesti siitä et mä olin myöhässä, ja pahasti; mä olin myöhästymisistä joka viikko vähintään kerran jälkkärissä.
Siitä se taas lähti päivä alkuun. Mä pyöräilin kouluun, koputin luokan oveen, luokka tirskahti kun mä läähätin opelle anteeksipyynnöt ja istuin paikalleni. Sellaista se oli ja tuli olemaan. Opettaja mulkoili mua ja mä yritin kuunnella opetusta ja viittailin silloin tällöin, varsinkin silloin kun ope kysyi kappaleen sivusta mielipidekysymyksiä - niissä saattoi käyttää omaa järkeä, kappaletta en koskaan viitsinyt opetella. Nyt ope kysyi äkäisesti, että kenellä loppuisi kirjojen lainaus, jos kirjastot tulisivat maksulliseksi. Pari tyttöä viittasi. Sitten ope kysyi, kuinka moni lainaa kirjoja kirjastosta - samat tytöt viittaisivat. Ope suuttui oikein kunnolla ja puri huultaan, hän irvisteli mulle ja parille muulle - niihin kuului myös Janne, joka vain nauroi, ope meinasi repiä housunsa nähdessään Juuson. Hän istui vain penkillä ja oli katsovinaan kirjaa - samalla hän jorisi kännykkään.
- Kunnolla! Kajahti open huuto.
- Mitä se meinaa? Mä kysyin hiljaa ja mun vieressä istuvat Sami ja Mari alko nauraa.
- Se meinaa sitä, että te istutte SUORASSA, kuuntelette MINUA, luette LÄKSYT, ette puhu PUHELIMEEN, ette NÄSÄVIISASTELE, ETTEKÄ myöhästele… luettelo jatkui tunnin loppuun asti eikä kukaan enää vartin päästä muistanut, mitä kunnolla oleminen oli. Voi ope parkaa.
Koulu loppu ja mä lähin kylälle. Kävin kaupassa, heitin hetulaa parin kamun kanssa, näin meidän palloiluryhmän tytön ja ostin karkkia. Mä söin ja fillaroin kotiin. Siel ei ollu ketään ja mä heitin repun nurkkaan ja aloin treenata kokeisiin, et mä olisin päässy jonnekki kouluun peruskoulun jälkeen. Keskiarvo oli nyt 6.5 ja siitä piti nostaa. Mut eihä siitä nytkää tullu mitään; myöhästymiset ja muut ja sit se palloiluryhmän tyttö; ei onnistuis tällä menolla.
Mä yritin tunnin ja sen tunnin jälkeen mulla lähti järki. Ainaski siltä tuntu. Svenskprovet ei menis läpi hyvin arvosanoin! Seiska olis ihan unelma, mut unelmia on joskus turhan vaikee toteuttaa. Ja nyt oli se joskus.
Mä lähin ulos, hain kiskalta suklaapatukan. Näin kulmakunnan mopoköörin, porukka veti sätkää ja niillä oli jonkun verran siideriäki. Mä menin niitten luo ja ne tarjos mulle röökiä ja siideriä. Mä otin molempia. En mä tykänny molemmistakaan mut ihan sama, en osannu sanoa ei.
- Mite on menny? Janne kysy vetäen samalla sätkää.
- Pitäs korottaa keskiarvoa et pääsis lukioo, mä sanoin ja hörppäsin raparperisiideriä, etovan makuista, mutta piti kestää. Ja mitehä mä muute ajattelin tällä pelillä saada seiskan ruotsin kokeesta? No ihan sama.
- Sama juttu, ootsä vielki siihen ruskea hiuksiseen lätkässä? Janne kysyi huvittuneesti.
- Kai, mä sanoin poissaolevasti, vaikka mä olin kaikkea muuta.
- Tajuutsä JP mitää mopoista? Mikkonen möläytti yhtäkkiä.
- Joo, totta kai, mä mölväisin vaikka en erota kunnolla edes kievaria tai skootteria.
- No sano ekaks onks tää mopo vai skootteri, Mikkonen tenttas siinä ja irvisti läskinaamansa ylvääseen hymyyn, se veti samalla sitä sätkää. Voi hitsin pitsit!
- Skootteri, mä sanoin ja tuijotin edessäni olevaa punaista rakkinetta.
- Hyvä, aplodit JP:lle, Mikkonen sanoi ja laiskoja taputuksia tuli Sakulta, Oskulta ja parilta muulta palikkapojalta.
- No nii, nyt mä todistin olevani tässä hommassa parempi ku sä kerta sä et ees tienny tota kyssää, et kai sä muute ois kysyny, mä sanoin ja tungin tyhjän siideripullon tarakalle ja tumppasin tupakan. Sitte sanoin nopeasti moi ja lähdin fillaroimaan pois. Mä kyl tiesin et saisin kuulla tosta jutusta Mikkoselta ja Jannelta, mutta mitä sitte, ihan oikeutettua mun näsäviisastelu oli… Kai.
Mä menin taas kotiin ja siellä ei ollu vieläkään ketään. Äiti oli tavallista myöhempään töissä, isää mä nyt en odottanu viel pariin päivään kotiin, ja pikkuveli - ja sisko oli jossakin. Jossaki dokaamas. Joo mä tiiän, oon tosi huolehtivainen perheestä, mutta niin voi käydä pitemmän päälle; jos kokee liikaa pettymyksiä.
Sitten mä luin ruotsia ja ryvin sen jälkeen itsesäälissä, miksei opet säälis ja antaisi tälläselle perheen hylkäämälle pojalle kympin kurssista? Miksipä ne säälis ko ei mekään niitä. Kohtele itseäsi niin kuin kohtelet muita, niinhän se meni? Joo, en tunne Raamattua kaikista parhaiten.
Mun perhettä ei kuulunu kotiin viel seuraavana aamunakaan. Aika jännä, kyllähä mä päivän pystyin olemaan irti perheestä mut sitte alko jo ahistamaan ja sitä paitsi vatsakin sanoi jo et pelkkä karkki ei riittäisi. Eikä muuten riittänytkään!
Seuraava päivä oli samanlainen ko edellisetki, paitsi että oli ruotsin koe ja se meni hyvin, ainaki mun mielestä, pakko saada seiska kurssista, oli mun fiilikset siitä kokeesta ja tulevasta kurssinumerosta. Mä en muute myöhästyny koulusta! Ruotsin ope kehu mua! Siis siitä et olin ajoissa. Mun onnenpäivä. Illalla mä katoin Perhe on pahin -sarjaa. Kai se oli paha, mut silti jos ei edes ollu perhettä nähny pariin päivään niin ei se sitten voinu olla niin paha. Monimutkaista, mut mun kohdalla totta. Mä söin illalla keitettyä spagettia ja näkkäriä - siinä oli mun bravuuri. Terveellinen ja halpa ateria. Sitten mä menin nukkumaan ja näin unta siitä palloiluryhmän tytöstä. Aika kiva uni, se tyttö jopa hymyili mulle, muuten se vaan kattoo silmät suurina. Aika outoa oikestaan. Joko se tyttö tykkää musta tai sitte se on niin hämmästyny et onko noinki rumia finninaamoja olemassa.
Seuraava päivä oli keskiviikko ja isä tuli jo aamulla. Se oli väsyny ja kiroili vaan. Se haisiki vähä. Mun piti jäädä hoitamaan sitä päiväksi. Pesin oksennuksia ja tarjoilin a’la spagettinäkkäri. Päivällä äiti ilmestyi, se ilmesty just ko sähköt katkes meillä. Äiti sano vaan et oho, mä oon unohtanu maksaa laskun ja sitten se häipy samantien selvittelemään asiaa. Pikkuveli ja pikkusiskokin tuli. Niiden nimet on Tero ja Päivi. Ne siis tuli ja sano olleensa serkuilla ko täällä ei ees ollu ruokaa. Ymmärrettävää ja mä tunsin itseni idiootiksi, miks mä en ollu ettiny niitä? Olinpa huolehtiva isoveli. Hävetti. Hälinä kävi koko päivän. Isä oksensi ja söi mun keitoksia, äiti kävi kaupassa ja osti lisää näkkäriä. Sähköt alko taas toimimaan. Päivi ja Tero leikki barbeilla Batmania ja Prinsessa Ruususta. Sitten sammutettiin valot. Mulla tärisi känny ja se oli Janne. Se kysy miksen ollu ollu koulussa ja sen et mä oli saanu ruotsin kokeesta kasin. MAHTAVAA! Perhe on paras.
Täytyi siis myöntää, että oli kiva ko perhe oli ympärillä ja tunsi kuuluvansa johonki. Mut sitte seki ilo loppu ko Tero ja Päivi vietii serkuille, äiti lähti töihin ja isä ’asioille’. Sitte ne oli poissa ja mä tiesin et perhe oli sittenki pahin, ne saatto jättää toisen yksin millo vaa ja koska kuulu perheeseen nii piti auttaa niitä vaikkei oikeesti tarttiskaa. Pelkästää perheen takia, ja kait sitte sen suuren Rakkauden.
Oiskoha mulla joskus oma perhe sen ruskeahiuksisen palloiluryhmän tytön kanssa?
// Scarlett lisäsi ikärajan otsikkoon
