Title: Mieltenrakentaja
Author: LD kappas kummaa
Beta: Kao
Rating: K-11
Warnings: itsetuhoisuus
Genre: Jotain sekalaista, oneshot
Disclaimer: Potterit kokonaisuudessaan kuuluvat JKRlle ja mä vain leikittelen niiden kanssa.
A/N: Mulla on jo kauan pyöriny päässä ajatus Reguluksesta, jolla on mielenterveysongelmia. Mä halusin kuollakseni kirjoittaa siitä jotain, mutta en oikein saanut aikaiseksi mitään. Kunnes tänään. Mä vaan istuin alas, avasin wordin ja tekstiä sitten vain .. tuli. Tämä on nyt tällainen lyhyt räpellys, tarkoituksella ihan helvetin sekava. Genrea tässä oli vaikea lähteä laittamaan, ei tämä angst ole, mut ei tää oikeastaan ole mitään. Tää luettaessa saattaa olla hieman koominen, mutta koska kyseessä on kuitenkin tällainen aihe niin mä näin tän olevan oikea osasto tällaiselle.
Mä en oikein osaa sanoa tästä mitään. Tuo on mulle jonkinmoinen päähänpinttymä, tuo Regulus feat. mielenvikaisuus. Mistä lie tullut. Mulla on parikin erilaista mielikuvaa Reguluksesta ja koetan jokaisesta kirjoittaa jotain, ihan itseäni varten. Tässä oli jo toinen mun Reg-kirjoitus. Erilainen ehdottomasti, kuin edellisessäni. 8Dd
Kiitokset kuuluu ofkorse mun Kao-kullalle. Se on vaan niin ihana 8D <4 betani ja sitten se on just se joka aina saa mitä kieroimmilla tempuilla mut postaamaan kirjotukseni tänne. Syyttäkää sitä! 8D
Tämä sijoittuu johonkin aikaan. Ehdottomasti Tylypahka-vuosiin, mutta teksti on sekava että siitä saa aika monenlaista ajatusta ajankohdasta päähänsä. En osaa sanoa, että mikä se sitten on. Ihan yhtä mysteeri mullekin.
Voi Regia, kun mä näin julmasti sillä leikin.
Mutta löpinät loppukoon tähän, kommenttia saa (kuten aina) jättää. 8D
// Siirto Fini kakkosesta ja plaaplaa plöö (8
Sanonpa tässäkin nyt pari asiaa. Ensinnäkin, siirsin tämän koska emt... minun Regulukseni kuitenkin on niin oh miten monenlainen ja haluan tuoda ajan kanssa jokaisen Regulukseni kaikkien luettavaksi ja mikäpä siinä sitten ajankuluksi (aivan kuin ei olisi tähdellisempää tekemistä köhköhmatikankoeköhköh) postata yksi ficinpoikanen.
ETTÄ mielenhäiriöinen on ruma sana. Hittö vieköön.
Mutta joo. Mitäs tässä enempiä puhumaan kun on alkuperäisessäkin aaännässä niin paljon tullut sanottua (mä itse asiassa lyhensin sitä aika rankalla kädellä - jösshes). Mut siis niin näin.
Lukunautintoa mikäli se on koettavissa 88DDDDdd~
--
Mieltenrakentaja
Regulus Musta halusi olla tunteeton paskiainen.
Ja hän käyttäytyi sen mukaan. Hänellä oli loistavat lähtökohdat siihen, joista hän oli erittäin ylpeä. Hän osasi arvostaa niitä, toisinkuin veljensä, Sirius. Se oli nimi, jonka kohdalla Reguluksen teki mieli sylkeä maahan ja tallata kohta vielä kengällä, noin niin kuin tehosteeksi. Sirius oli kaikkea mitä Regulus ei ollut. Korjaus, Sirius oli kaikkea mitä Regulus ei koskaan halunnut olla, eikä koskaan tulisi haluamaankaan.
Eikö?
Ei. Se oli yksinkertainen vastaus. Miksi ihmeessä Regulus haluaisi olla kuten veljensä? Hänen veljensä oli typerä kieltäessään sukunsa. Ja Regulus oli viisas. Viisas, viisas, viisas. Hän osasi poimia juuri ne oikeat asiat oikeista asioista ja käyttää ne hyväkseen.
Osasiko?
Tietenkin hän osasi! Turha kenenkään alkaa epäillä sellaisia. Regulus tiesi mitä osasi. Ja kunnolla hän osasikin. Osata, osata, osata. Regulus o-sa-si. Monestiko se tarvitsee sanoa, että se tajutaan? Monestiko se pitää lausua, että jokainen tajuaa, että Regulus osasi? Merlinin nimeen, Regulus todellakin osasi.
Ja jos joku sitä epäili, niin epäilevät joutukoot sudensuuhun! Reguluksen etusormi osoitti metsää ja kasvoilla oli ilkeä virne. Kukaan ei enää koskaan epäilisi häntä. Eikä hänen osaamisiaan. Hänen ei tarvitsisi enää osoittaa mitään. Hän vain olisi.
Anteeksi nyt vain, mutta olen todellakin sitä mieltä että sanon sinulle; epäilen.
Kuinka kehtaat! Regulus oli vihainen. Kukaan ei koskaan saisi epäillä häntä. Mikä oli siinä kyseessä, kun niin epäiltiin. Mistä epäiltiin? Huonosti perusteltu vastaus, anteeksi nyt vain itsellesi. Hankkisit nyt jotain perustusta, vankka pohja olisi se mitä tarvittaisiin. Vankka rakenne, se oli kaiken ydin. Sepä se, eikä mikään muu.
Kuin talon rakentaisit. Eihän siitä mitään tulisi jos ei saisi kunnon juuria talolleen. Rakenteita, niitäpä hyvinkin. Reguluksesta tulisi mainio talonrakentaja. Oi, millaiset kartanot hän saisi aikaan. Sellaiset kartanot hän rakentaisi, ettei parempia koskaan nähtykään! Sielläpä vasta niitä juhlia pidettäisiin. Tuhat kertaa paremmat talot Regulus rakentaisi, kuin petturiveljensä Sirius.
Petturiveli Sirius?
Helvetin petturi ja kuusi tikaria vatsaan, langettakaa avada kedavrat sun muut, kiitos! Regulus nauroi ilkeää naurua. Sirius oli paha, paha poika. Ja Regulus oli hyvä, mahtava ja parhain perijä, mitä koskaan oli vain nähty. Hän olisi sukunsa kultalammas siinä missä Sirius olisi se musta. Hän oli jo. Hänen takiaan tehtäisiin mitä vain, Siriuksen takia – ei mitään!
Oletko nyt aivan varma tuosta?
Tietenkin. Ja mitä niistä epäilijöistä sanoinkaan? Ole hiljaa kiitos, mielipiteesi eivät ole minulle mitään. Ei mitään, ei mitään. Ei. Mitään. Vieläkö kerran toistettavaksi? Artikuloinko tarpeeksi selvästi?
Artikuloit, mutten siltikään usko sinua. Hah, hah!
Olisi uskottava! Sanat olivat totta kuin se, mikä on ihan helvetin totta. Katso ulos ikkunasta, se mitä näet on totta. Ja on muuten hyvä sää. Mennäkö huispaamaan? Se ei ollut merkinnyt Regulukselle mitään, se huispaaminen. Mutta se oli mukava ajanviete ja ulkona oli aina mahtava ilma. Aurinkokin paistoi.
Regulus saattoi jo ihan tuntea ruohikon paljaiden varpaidensa alla. Mutta miksi paljaiden? Kengät oli kyllä ihan keksitty jo aikapäiviä sitten. Mutta silti paljaiden, koska se kuulosti mukavammalta Reguluksen korviin. Luudanvarsi oli rikki, ei huolta. Aina voisi lainata. Vaikka Siriuksen omaa!
Siriuksenkin luuta on rikki. Sinä rikoit sen.
En rikkonut! Miten sinä kehtaat syytää tuollaista valhetta minun kasvoilleni? Regulus potki seinää, repi hiuksiaan ja huusi, huusi, huusi. Huusi niin ettei enää ääntä lähtenyt. Potki seinää kunnes tuntui että varpaat lähtisivät irti. Repi hiuksiaan niin kauan, että päänahka oli kirkkaan verenpunainen ja sitä ei saattanut koskea päiväkausiin.
Kuka sinä edes olet? Millä perusteella tunkeudut ajatuksiini? Kuka sinut on käskenyt tekemään sellaista? Regulus piteli taikasauvaa kädessään ja tunsi kuinka alkoi vihastua oikein kunnolla. Kenelläkään, ei kenelläkään, ollut oikeutta sotkeutua hänen ajatuksiinsa! Helvetisti pitäisi olla kyllä sellaisella henkilöllä uskallusta, joka sen tekisi. Niin, että vastaa!
Regulus, Regulus, Regulus. Minähän olen sinä.
Reguluksen teki mieli huutaa että valehtelet, valehtelija, valehtelija! Mutta ei hän sitten jaksanutkaan. Istahti vain portaille. Olipa helkkarin kylmä. Harmaata betonia ne portaat olivat. Kuolemantaudin niistä vielä saisi.
Hei, minä.
Heipä hei.
Mitä kuuluu?
Hyvin tässä. Kyllä sinä tiedät.
Niin tiedänkin.
Entäs sinulle?
Mainiota. Menen huispaamaan.
Mutta ethän sinä voi. Luutasi on rikki, edelleen.
Valehtelija! Regulus huusi ja nousi portailta. Hän juoksi hakemaan luudanvartensa. Se ei ole rikki, ei ole! Luuta jäi kahtena osana hänen käsiinsä. Mitä sinä olet tehnyt tälle? Kuka tämän rikkoi? Haistakaa paska, miksi tämä on rikki?! Miksi kaikilla on jotakin minua vastaan?
Sinä sen rikoit.
Enkä rikkonut! Regulus ei ollut koskaan rikkonut mitään. Hän ei koskisi toisten omaisuuteen. Eikä todellakaan omaansa, ei rikkomisaikeissa! Regulus ei ollut mikään barbaari, joka rikkoisi toisten tavaroita. Saatikka sitten omiaan. Regulus oli kasvatettu hyvin. Hän ei tehnyt mitään koskaan väärin.
Ja Reguluksen teki mieli mansikoita. Niistä sai punaiset huulet, sellaiset mukavat pusuhuulet. Suudellaanko? Tuoreita mansikoita jotka olivat juuri poimittu maasta. Regulus moiskautti kuuluvasti, suuteli tyhjää. Antakaa helvetti niitä mansikoita!
Ei talvella ole mansikoita.
Älä sekaannu tähän! Regulus halusi mansikoita. Hän ei ollut koskaan halunnut mitään niin paljon, kuin mansikoita juuri sillä sekunnilla! Hän kuolisi, jos ei saisi niitä. Kuulitteko? Kuolisi! Teidän vikanne, te laitoitte hänet tappamaan itsensä, hyppäämään ikkunasta. Teidän vika! Mitäs teitte niin. Syyttäkää itseänne, olkoot koko loppuelämänne syyllisyydellä kuorrutettu. Toivottavasti elämänne loppuu sillä sekunnilla, kun tapatte minut!
Nyt se loppuisi, hänen elämänsä! Hyvästi senkin murhaajat!
Et sinä itseäsi kuitenkaan tapa.
Äläkä sinä siinä epäile. Minä kuolin jo.
Oikeastaan, kun Regulus tarkemmin ajatteli, kuolleena olo oli aika yksinäistä.
--
A/N2: Siinäpä se. Kiitos lukemisesta 88DDDDdd~
LD
