Ikäraja: S
A/N: Eli jostain sain niin kutsutuksi haasteeksi kirjoittaa novellin otsikolla "usko, toivo ja rakkaus". Tästä tuli lyhyt, mutta samalla myös ainakin omasta mielestäni hyvä. En ole tottunut kirjoittamaan lyhyitä tekstejä, ja tämä onnistui. Jonkinnäköistä, minun pääni sisäistä viittausta slashiin, mutta sitä ei mainita missään välissä. Jokainen siis tulkitkoon miten tahtoo.
flawless muokkasi ikärajan myös alkutietoihin
* * * * *
Usko, toivo ja rakkaus.
Ne olivat sanat jotka sinä lausuit minulle hiljaa, kuiskaten, kun seisoimme jäätyneen järven rannalla katselemassa hitaasti metsän taakse laskevaa aurinkoa.
Minä uskoin, uskoin sinuun. Meidän rakkauteemme.
Minä toivoin, toivoin että se kestäisi.
Minä rakastin, rakastin sinua.
Se kaikki tiivistyi sinä hetkenä jäisellä järvellä kaukana kaikesta ja kaikista, paitsi toisistamme. Etsit minun paljaan käteni vaaleanharmaan lapasen peittämään käteesi ja rutistit hellästi. Annoit minun ymmärtää, tietää, että sinä olit siinä. Minun vierelläni, mitä ikinä vain tapahtuisi. Seisoisit rinnallani niin hyvinä kuin pahoinakin aikoina, auttaisit minut ylös jos kaatuisin, parantaisit kipeät haavani.
Hengityksemme höyrystyi pieniksi pilviksi, ja taivaalla heikosti tuikkivat tähdet seurasivat kun me, kaksi pientä hahmoa, kävelimme hitaasti lumista järvenrantaa kohti punaista mökkiä jonka ikkunoissa paloi muutamia pieniä kynttilöitä. Jalkamme upposivat hankeen, lumen alle piiloutunut jää meinasi päästä yllättämään. Mutta me pidimme toisemme pystyssä, kumpikaan meistä ei päässyt kaatumaan.
Sitten sinä muutuit yötaivaalle häviäväksi tähdeksi. Himmenit hitaasti mutta varmasti, tiesin sinun katoavan. En vain olisi halunnut päästää irti. Istuin vierelläsi ja katselin kun hengitit hitaasti ja rauhallisesti. Tuskaisesti. Mutta sitä minä en huomannut silloin. En halunnut nähdä kuinka sinä kuihduit kuin syksyn viimeiset lehdet talven ensilumen tieltä. Tahdoin olla sokea sille. Viimeisessä vaiheessa, pysyvän lumen saavuttua, minun oli kuitenkin pakko osata irrottaa. Niinhän he sanovat. ’Rakkautta on osata päästää irti’. Minun oli annettava sinun hautautua lumeen, himmentyä ensimmäisten auringonsäteiden myötä.
Nyt minä seison yksin lumen ja jään peittämällä järvellä miettien hetkiä jolloin me seisoimme siinä kaksin, katselemassa taivasta.
Minä uskon, uskon että sinun on hyvä olla.
Minä toivon, toivon että minäkin voin selvitä.
Minä rakastan, rakastan sinua, sitä kaunista muistoa.
Usko, toivo ja rakkaus. Ne olivat sinun sanasi minulle.
* * * * *
Kommentteja kaipaisin, kuten kaikesta.
