[size=150]Elefantteja ja sardiineja[/size]
Ikäraja: Sallittu
Genre: Ömm... jos joku keksii niin ilmoittaa?
Disclaimer: Ihan omat hahmot jos nyt hahmoiksi voi sanoa.
Beta: Francina
A/N: Tämmöinen pieni tunteiden purkaus novelli, joka valmistui siinä kolmen aikaan yöllä. Kommentteja kaipailisin
Mä olin kuin jättimäinen elefantti sardiinipurkissa. Mä yritin liikehtiä ja nauraa samalla lailla kuin ne kaikki kauniit ja sulokkaat sardiinit, vaikka aina, kun mä avasin suuni nauraakseni hurmaavasti ja hersyvästi, multa kuuluikin vain jättimäinen töräys, joka kirvoitti suloisen kikatuksen hehkuvilta paljettiystäviltäni.
Mä töräyttelin torveani uudestaan ja kaikki nauroivat mun kanssani. Ei, ne nauroivatkin mulle, mä tajusin ja kyyneleet pakkautuivat mun silmiini ja mä töräyttelin aina vain kovempaa.
Sitten ne rupesivat tanssimaan ja ne kiemurtelivat seksikkäästi häikäisevissä hameissaan ja mä yritin tehdä saman. Tosin mun jättimäinen vartaloni vain hyllyi puolelta toiselle ja sai mut näyttämään typerältä. Mä töräytin kärsääni, koska halusin, että me naurettaisiin taas yhdessä. Tai ne nauraisivat mulle. Aivan sama asia, mä halusin uskoa.
Mä katselin kuinka erään sardiinin silmäripset räpsähtelivät edestakaisin ja suu meni suppuun. Mäkin tein saman ja kaikki tirskuivat ja huusivat että uudestaan, uudestaan.
Siinä mä taas olin, se kenen rinnalla muiden kauneutta ylistettiin. Se, kuka harjoitteli tanssiliikkeitä peilin edessä, kun viimeinen tanssi oli jo tanssittu. Ja ennen kaikkea mä olin se, joka huijasi itseään kuvittelemalla olevansa sardiini eikä elefantti.
Monta vuotta mä olin elefantti sardiinien kansoittamassa maassa, pitkään mä olin elefantti kireässä kimalletopissa ja sukkahousuissa. Äläkä nyt odota, että mä yhtäkkiä luikahdinkin mutkattomasti sorjaan iltapukuun ja heilautin hopeisella pensselillä kuohkeiksi maalatut hiukseni olkani ylitse ja astelin sardiinien suutelemalla maalla. Ei, mä koin jotain hienompaa, vaikka pitkään olinkin luullut avuttoman tietämättömänä, ettei mikään voisi olla mahtavampaa kuin saada osa sardiinien loistosta.
Ja se uskomaton juttu, jonka mä sain, tai löysin, olikin ollut mulla koko ajan. Kaikki nämä vuodet se olisi katsonut mua ihailevana peilistä, jos mä en olisi niin kiihkeästi yrittänyt löytää sieltä sardiinia. Ja se, joka mua näyteikkunoista ja suljetuista televisioista silmäili, ei ollut hurmaava sardiini. Ei, se oli hurmaava elefantti. Se oli aito ja oikea, pesunkestävä ja onnellinen elefantti. Se oli niin täydellisen täydellinen, kiehtovan eloisa ja niin jokaista ihopoimua myöten räiskyvää iloa pursuava yksilö, että harmitti etten ollut tutustunut siihen aikaisemmin.
Ja mikä kaikkein parasta, nyt, kun mä kävelen muiden joukossa, mä en enää hae epätoivoisesti katseellani muita elefantteja tai vertaile itseäni vastaan tuleviin sardiineihin. Nyt mä en enää välitä, sillä mulle riittää, että mä itse tiedän, minkälainen mä olen. Mä olen elefantti, niin täydellisen hurmaava elefantti.
