Suolaa ja sokeria
Kirjoittaja: niiina
Ikäraja: K-11
Lajit: Romance, fluff, lievä angst, one-shot
Beta: Hudith, kiitoksia<3
Paritus: Draco/Hermione
Kuvaus: Miksi elämän piti olla niin suolanmakuista? Sitä olettaa, että on mahdollisuus onneen, kunnes joku vetää laudan alta vain huvikseen. Elämä oli julmaa.
A/N: Ajattelin, etten luultavasti aio lisätä vanhoja ficcejä takaisin uuteen finiin, ellei joku niitä nyt sattuisi kaipaamaan, mutta tämä oli helposti kopioinnin päässä, että ajattelin yhden tänne laittaa. Eli Hudith antoi juoni ideoita ja yhdistelin niitä hieman.
Kinuski (vanhassa finissä) kommentissaan jo löysikin näitä minun kaksimielisiä juttujani ficistä, joten varoitan nyt alussa, että niitähän löytyy!
Ficissä en myöskään ole jaksanut kertoa, kuinka Draco ja Hermione ovat koskaan tavanneet. Sitä on vain niin laiska vatvomaan tuollaista. :')
Pimeys alkoi hämärtää ulkona ja Hermione kääntyi kyljelleen leveällä sängyllä. Sen pinnasta lähti tuttu tuoksu, joka valtasi naisen pään jokaisen sopukan. Hermione siveli hitaasti sängyn pintaa, juuri siltä kohdalta missä hänen miehensä tulisi olla. Niin juuri, tulisi olla! Hermione tunsi pettymyksen aallon syvällä sisällään nähdessään tyhjän paikan vieressään. Miksi hän oli koskaan rakastunut Malfoyhin? Kaikki oli joskus hyvin, kaikki oli täydellistä.
Draco oli useasti poissa jopa viikkoja. Hänen näkemisensä nykyään tuntui lottovoitolta. Hermione oli varma, että mies petti häntä. Miksi muuten hän olisi niin pitkiä aikoja poissa? Ei Dracon työt aurorina vienyt koskaan noin paljon aikaa, ja jos olisi vienyt, miksi mies ei koskaan sanonut mitään? Ei koskaan ilmoittanut olinpaikkaansa tai kertonut tulevansa myöhemmin kotiin. Ei koskaan mitään, ei kirjettä, ei soittoa, ei mitään.
Hermione niiskaisi hiljaa. Hän oli säälittävä hahmo joka jaksoi odottaa, että näkisi miehensä. Ja lopulta kun hän näki, he olivat kuin eri maailmoista. Draco ei katsonut häntä silmiin ja vaihtoi huonetta toiseen sanomatta sanaakaan. Yöllä mies tuijotti katon pintaa ja tuntui miettivän kaikkea. Tai ehkä hän vain vihasi olla siinä. Vihasi olla Hermione lähellään. Mies ei koskaan koskenut häneen, vain joskus Hermione oli saanut tämän kiinni tuijottamassa häntä keskellä yötä mitään sanomatta. Ne olivat ainoat katseet, joita hän oli pitkään aikaan saanut. Se oli katkeraa. Se oli säälittävää.
Mitä Draco ajatteli katsoessaan häntä? Kuinka jättäisi hänet, kuinka osaisi sanoa, kuinka hän ei kestä enää? Hermione ei edes halunnut tietää. Hän rakasti, todella rakasti Dracoa, vaikka tiesi, ettei ollut yhtään Dracoa parempi. Hän odotti ja tunsi kaipuuta, mutta saavuttaessaan odotuksensa ei saanut sanaakaan suustaan. Milloin kaikki oli mennyt tähän? Milloin kaikki tuhoutui?
Ehkä hän ei edes halunnut tietää. Hän ei halunnut katkeria sanoja, hän ei halunnut kuulla Dracon pettävän häntä. Ei millään ollut väliä. Paha olo tuntui sietämättömältä hänen sisällään. Jokainen pienikin rasahdus sai hänet sekoamisen partaalle. Miksi elämän piti olla niin suolanmakuista? Sitä olettaa, että on mahdollisuus onneen, kunnes joku vetää laudan alta vain huvikseen. Elämä oli julmaa.
Puhelin soi jossain kaukaisuudessa ja Hermione väänsi kasvoilleen tuskastuneen ilmeen, ennen kuin nousi ylös sängyn kylmältä pinnalta tuttujen tuoksujen maailmasta. Nekin tuoksut olivat jo alkaneet haalistua. Siitä oli aikaa kun niiden tuoja oli siinä levännyt. Liikaa aikaa.
Hermione nosti luurin laiskasti korvalleen ja kuuli pirteän äänen sen toisesta päästä.
”Hermione!” Ginny huudahti ja tuntui hyppivän puhelimen toisessa päässä.
”Niin?” Hermione kysyi hiljaa ja pyöritteli puhelimen johtoa kyllästyneesti sormensa ympärille samalla tutkaillen masentuneita kasvojaan peilistä. Hänen täytyisi tehdä itselleen jotain.
”Oletko yksin kotona?”
”Mitäs luulet?” Hermione kysyi sarkastisesti ja kuuli Ginnyn huokaavan puhelimen toisessa päässä.
”Hyvä on, jotenkin arvelinkin niin. Minulla on sinulle yllätys!” Ginny jatkoi pirteästi.
”Ja mitähän se mahtaisi olla?”
”Älä ole tuollainen. Sinusta tulee alta aikayksikön vanha piika! Lähde kanssani ulos, Harry on jollain työmatkalla ja minulla on kamalan tylsää. Eikö tyttöjen ilta tekisi terää? Minä en sitten hyväksy kieltävää vastausta, Hermione!”
Hermione hieroi hieman niskaansa ja huokaisi syvään. Ehkä hänen todella täytyisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä muutakin kuin töitä ja odottaa. Voiko tyttöjen ilta olla niin paha asia?
”No jos minä tämän kerran. Eipä Dracokaan ole tiellä…”
”Voi ihanaa Hermione! Ja älä välitä Dracosta. Kyllä hän joskus ymmärtää mitä menettää!”
”Ginny, ole kiltti. Ei tätä puhetta taas.”
”Hyvä on. Nähdään kohta sen uuden baarin edessä?” Ginny kysyi yli pirteästi.
”Hyvä on. Minulla menee puoli tuntia. Nähdään!” Hermione jatkoi ja koetti vääntää hymyn peilikuvalleen.
”Nähdään!”
Kuului pieni naksahdus ja Hermione laski luurin alas. Hän tuijotti peilikuvaansa, kunnes päätti mennä kylpyhuoneeseen tekemään sille jotain. Hän meikkasi pitkästä aikaa itsensä kevyesti ja suoristi hiuksensa taioilla. Hermione avasi vaatekaappinsa pian päästyään makuuhuoneeseen ja tuijotti sen sisältöä mielenkiinnolla. Dracon vaatteita oli ympäriinsä ja hänen täytyi kaivaa löytääkseen hieman räväkämpiä omia vaatteitaan. Milloin Dracosta näin sotkuinen oli tullut?
Hermione huokaisi napaten kaapista mustan topin mikä koristi hyvin häntä. Hän katsoi hetken myös kaapista ottamaansa farkkuhametta, mutta piti sitä liian rivona ja heitti sängyn päälle. Eräät farkut kaapissa saivat myös hänen huomionsa. Hän sovitti niitä ja katseli itseään peilistä.
”Ei paha”, hän huokaisi ja naurahti itselleen. Hermione katsahti kelloon ja huomasi hänen aikansa menevän tiukoille. Hän juoksi nopeasti eteiseen ja laittoi kengät jalkaansa. Lopuksi hän vielä pudotti avaimet laukkuunsa ja astui ovesta ulos.
*~~*
Draco astui sisälle asuntoonsa pitkästä aikaa. Hän hengitti sisäänsä tuttua tuoksua, joka leijui asunnon ilmapiirissä. Hänellä oli jo ollut ikävä tätä tuoksua ja paikkaa. Viikko oli pitkä aika olla poissa. Draco jätti kenkänsä eteiseen ja pudotti laukkunsa pelin vierelle. Mies vilkuili asuntoa ympäri ja ihmetteli sitä täydellistä hiljaisuutta. Ehkä Hermione oli nukkumassa.
Mies käveli hitaasti kohti makuuhuonetta ja nosti kulmiaan kysyvästi. Missä Hermione oli?
Draco käveli peilin eteen ja haroi haaleita hiuksiaan sekaisemmaksi. Hän riisui työvaatteensa ja sonnustautui paljon rennompiin mustiin housuihin ja lyhythihaiseen paitaan. Huokaisun saattelemana hän istahti sängylleen ja kaatui hieman taaksepäin sen pehmeällä pinnalla.
Hän levitti kätensä pitkälle sängyllä ja tunsi kuinka hänen vasen kätensä osui johonkin kovempaan. Hän käänsi päänsä ja huomasi minihameen sängyn päällä.
”Mitä?” mies mumisi ja nosti hameen käteensä. ”Mihin ihmeeseen se nainen on mennyt?”
*~~*
Hermione koetti saada avaimensa lukkoon, kunnes viimein onnistui. Hän rymisteli naurahtaen eteiseen ja sulki oven takanaan. Hän huomasi mustat kengät maassa ja laukun peilin vieressä sekä kuuli pienen rykäisyn kauempaa.
Hän käänsi katseensa Dracon hahmoon, joka nojasi kyllästyneen näköisenä makuuhuoneen ovenpieltä vasten.
”Ups”, nainen sanoi huvittuneena ja riisui takkinsa naulaan. Dracon ilme tuntui synkältä tämän katsoessa Hermionen hahmoa syyttävästi.
”Petätkö sinä minua?” Kuului terävä kysymys Hermionen korviin ja nainen kääntyi ihmeissään katsomaan Dracoa.
”Mitä?” Hermione hengähti ja tunsi kuinka viha nousi hänenkin sisälleen. Kuinka Draco kehtasi edes kysyä häneltä tuota?!
”Niin, petätkö?” mies jatkoi tylyä linjaansa.
”Sinulla ei ole mitään oikeutta kysyä tuota! Kuinka sinä voit edes kuvitella, että minä pettäisin sinua!”
”Näköjään heti kun minä häivyn tästä talosta, sinä lähdet ulos pitämään hauskaa!” Draco naurahti kuivasti ja katsoi Hermionea sama vanha kouluajoilta tuttu halveksiva ilme kasvoillaan.
”Joten minä en saa kertaakaan käydä ulkona, mutta sinä saat jättää minut tänne viikoiksi?!” Hermione huudahti ja suuntasi vihoissaan keittiöön. Idiootti. Draco suuntasi Hermionen perässä keittiön ovelle ja katsoi kuinka nainen koetti kurkotella mukia ylemmältä hyllyltä.
”Et sinä siihen yletä”, Draco sanoi hiljaa.
”Ole hiljaa”, Hermione murahti. Draco hymähti ja käveli Hermionen taakse ottaen mukin hyllyltä. Hän ojensi sen Hermionelle, joka nappasi sen vihoissaan ja laski siihen hanasta vettä. Draco siirtyi nojaamaan keittiön seinää vasten kädet ristittynä tiukasti kiinni vartaloonsa.
”En minä sinua tahallani jätä viikoiksi yksin…” Draco sanoi hiljaa.
”Älä edes aloita”, Hermione jatkoi.
”Aloita mitä! Itse juokset edelleen ulkona kun minä raadan töissä hulluna, että pääsisin taas luoksesi!”
”Hah, että raadat töissä, että pääset luokseni? Keksisit edes paremman valheen, pettäjä”, Hermione jatkoi sarkastisesti ja istui keittiön pöydän ääreen, tuntiessaan kyyneleiden kohoavan kipeästi silmiinsä.
”Pettäjä? Vai nyt minä olen sitten pettäjä. Mistä sinä saat tämän kaiken päähäsi?!” Draco kysyi ihmeissään ja tunsi palan kasvavan kurkussaan. Tästä kaikesta ei tulisi seuraamaan mitään hyvää, se olisi varma. Hän näki Hermionen pidättelevän kyyneliään ja tunsi syyllisyyden nousevan sisällään.
”Luuletko sinä, että minä uskoisin sinun olevan töissä noin paljon… Et koskaan puhu minulle, et kerro missä olet. Et soita tai lähetä kirjeitä, ei mitään. Sinä välttelet minua, et tule kotiin ja kun tulet, olen sinulle ilmaa…” Hermione niiskaisi ja Draco katsoi tämän hentoa hahmoa pahoillaan. Totta kai hänellä oli vikansa. Ei kukaan ollut täydellinen.
”Olen pahoillani, Hermione… Mutta se ei todellakaan ole mitä sinä luulet! Et sinäkään minulle puhu”, Draco sanoi.
”Mitä?” Hermione nosti kasvonsa kohti Dracon vakavia kasvoja, miettien tämän sanoja.
”Et sinäkään puhu minulle. Kun tulen kotiin, olet kuin et huomaisikaan. Totta kai ajattelen jättää sinut rauhaan, jos se on se mitä haluat! En halua, että tunnet olosi ahdistuneeksi. En halua painostaa sinua. Et sinäkään koskaan minulle soita tai lähetä kirjeitä. Minä en uskalla soittaa, jos sinulla olisi muutakin tekemistä kuin puhua minulle!” Draco selitti nopeasti ja naurahti kuivasti tajutessaan, miten hölmöltä se kuulosti. Heidän molempien olisi luultavasti pitänyt avata joskus suunsa.
”Joten… Sinä et petä minua?” Hermione kysyi hiljaa, aivan kuin hänen äänensä särkyisi milloin hyvänsä. Draco siirtyi nopeasti istumaan Hermionen vastapäätä ja katsoi suoraan pähkinänruskeisiin silmiin. Hän katsoi niin syvälle kuin pystyi ja otti pöydällä lepäävästä Hermionen kädestä kiinni.
”Minä en koskaan pettäisi sinua”, Draco aloitti. ”Olen todella pahoillani, jos koskaan annoin sinulle väärän kuvan, olen niin pahoillani…” Hermione katsoi jäänharmaisiin silmiin, jotka tuntuivat puhuvan täysin totta. Vielä tänäkin päivänä Hermionesta oli outoa katsoa noihin silmiin ja tajuta todella tuon hahmon rakastavan häntä. Draco Malfoy rakasti kuraveri Grangeria. Maailma tosiaan oli ihmeitä täynnä. Draco näytti vilpittömältä ja oli todella pahoillaan.
”En minäkään ole sinua pettänyt”, Hermione sanoi hiljaa. ”Olin odottanut sinua kun kuuta nousevaa, kunnes Ginny soitti ja pyysi, että menisin tuulettumaan hetkeksi hänen kanssaan.”
Dracon kasvoille nousi pieni virnistyksen poikanen ja mies siveli naisen käden pintaa hellästi.
”Toivottavasti sinulla oli hauskaa”, hän sanoi hiljaa ja jatkoi pian katsomalla suoraan naisen silmiin, ”Oli minulla muutakin asiaa, mutta epäilen sen sopivan tähän tilanteeseen…”
”Tiedät, että vihaan jos sanot noin. Minun on pakko tietää mitä asiaa sinulla oli?” Draco vain virnisti poikamaisesti ja nousi ylös tuoliltaan lähtien kulkemaan kylpyhuonetta kohti.
”En minä sinulle kerro”, hän naurahti ja pakeni kylpyhuoneeseen.
”Draco Malfoy!” Hermione huudahti ja juoksi miehen perään. Draco laittoi kylpyhuoneen oven kiinni tämän nenän edestä ja nauroi sen toisella puolella.
”Olet kamala! Olet pahempi kuin joku pieni poika, avaa se ovi heti”, Hermione murahti vihaisesti ja nojasi oven viereen. Draco pyöritteli silmiään oven toisella puolella ja haukotteli makeasti.
”Taidan mennä suihkuun ja olla todellakin pahempi kuin pikkupoika”, mies naurahti ja laittoi suihkun päälle, silti seisoessa vielä oven vieressä täysissä pukeissaan. Hän kuuli Hermionen naurahtavan oven takana ja tunsi kuinka turhautunut tämä oli.
Draco painoi kätensä pienen laatikon ympärille taskussaan ja nosti sen pois. Hän mietti hetken sivellessään rasian silkkistä pintaa ja aukaisi sen, nähden sisällä säteilevän kauniin sormuksen. Hän nappasi sormuksen käteensä ja laittoi rasian takaisin taskuunsa. Hän riisui nopeasti vaatteensa ja kiersi pyyhkeen vyötärönsä ympärille samalla kun taiteili sormuksen kiinni suihkun hyllyyn.
”Hermione?” mies kysyi ja kuuli naisen hymähtävän jossain lattian rajassa oven toisella puolella.
”Haluatko olla kanssani pahempi kuin pikkutyttö?” Draco naurahti ja kuuli Hermionenkin naurahtavan. Draco avasi kylpyhuoneen oven lukostaan ja katsoi Hermionea. Nainen käänsi katseensa ylös ja mietti hetken mitä mies oikein ajoi takaa. Draco nappasi Hermionesta kiinni ja veti tämän kylpyhuoneen puolelle lukiten oven.
”Miksi lukitset oven, kuka tänne tulisi?” Hermione naurahti.
”Ei sitä koskaan tiedä. Ehkä haluan estää sinua karkaamasta”, Draco virnisti.
”Olet todella nero…” Hermione mutisi tietäen kuinka helppo hänen olisi avata lukko, jos hän ulos haluaisi. Olihan se lukittu samalta puolelta, missä hän nytkin seisoi. Draco vain naurahti poikamaisesti ja katosi suihkun puolelle, heittäen pyyhkeensä Hermionelle.
”Saanen pyytää neitiä suihkuun kanssani?” Draco kysyi herrasmiesmäisesti suihkuverhon takaa.
”Oletko tosissasi? No kaipa sinä saat…” Hermione naurahti ja riisui vaatteensa verhoutuen Dracon heittämän pyyhkeen sisälle. Hän astui ujosti suihkun puolelle ja sai Dracon kulmat kohoamaan kysyvästi.
”Mitä sinä tuolla pyyhkeellä suihkussa teet?” Hermione tunsi kuinka hänen kasvoilleen nousi hento puna ja Draco astui hieman lähemmäksi. Hermionen katse eksyi tämän vartalolle, joka ei jättänyt paljon arvailujen varaan.
”Milloin Grangerista ujo on tullut?” Draco naurahti.
”Älä sanoa minua sukunimellä, se kuulostaa etäiseltä, Malfoy…”
”Etäiseltä… Ei, ei. En todellakaan halua olla etäinen”, Draco jatkoi ja seisoi nyt aivan kiinni Hermionessa. Mies ujutti kätensä naisen lantion ympärille ja toisella kädellään alkoi nousta pitkin tämän selkää, ottaen pyyhkeen reunasta kiinni.
”Saanko?” tämä kysyi hiljaa ja katsoi suoraan Hermionen silmiin. Nainen vain hymyili ujosti ja Draco piti tätä myöntävänä vastauksena. Hermione todella mietti, milloin hän oli alkanut arastelemaan Dracon edessä? Tilanteessa oli vain jotain uuden ihanaa, joka sai hänen mahaansa kutkuttavan tunteen ja Dracon kosketus hänen ihollaan tuntui polttavalta. Nyt hän muisti miksi koskaan oli rakastunut tähän mieheen.
Pyyhe lensi kaaressa suihkuverhon toiselle puolelle ja Draco laittoi kätensä Hermionen poskelle ja siveli sitä hellästi, vetäen naisen pian perässään suihkun alle. Kuuma virta kiersi heidän kehojensa ympärille ja Hermione tunsi, kuinka Draco painoi hänet itseään vasten tiukemmin, laskien huulensa tämän kaulalle. Hermione inahti nautinnosta tuntiessaan Dracon suudelmat. Draco siveli kielellään Hermionen kaulan jokaista pistettä ja imi tämän ihoa, saaden aikaan punaisen jäljen ja merkiten niillä naisen omakseen.
”Sinä todellakin olet kuin nuori poika”, Hermione naurahti hiljaa, sivellessään kaulassaan olevaa jälkeä.
”Pitäähän muiden nuorten poikien nähdä, että olet jonkun omistuksessa”, Draco kuiskasi hiljaa Hermionen korvaan ja jatkoi suudelmiaan tämän poskelle. Hermione hymyili ja tunsi kuinka Draco suuteli hänen hymykuoppaansa. Pian mies oli aivan Hermionen kasvojen edessä, melkein lupaa pyytäen suudella häntä, vaikka he olivat tehneet sen satoja kertoja. Tässä kerrassa tosiaan oli jotain uutta ja ihanaa.
Draco katseli hetken Hermionen kasvoja ja hymyili. Kun Hermione vastasi hymyyn, mies painoi huulensa hellästi Hermionen huulille. Hermione tunsi, kuinka hänen jalkansa eivät halunneet kannatella ja tunsi kuinka Draco kiristi otettaan hänen ympärillään, pitäen hänet pystyssä. Mies puraisi leikkisästi Hermionen alahuulta ja suuteli tätä kiihkeämmin. Pian Hermione tunsi kuinka Dracon kieli eksyi leikkimään Hermionen suuhun. Hermione vastasi tähän ja tunsi kuinka kaikki hänen päässään tuntui sumenevan.
Dracon käsi siveli Hermionen selkää ja pian mies työnsi Hermionen nojaamaan suihkun seinää vasten. Draco jatkoi suudelmiaan Hermionen solisluulle ja Hermione painoi silmänsä kiinni nautinnosta. Draco etsi katseellaan sormuksen hyllystä ja otti sen käteensä. Hän hymyili suudelmiensa lomasta sormukselle ja painoi sen Hermionen vatsalle, liikutellen sitä hellästi tämän pehmeällä iholla ylöspäin.
Hermione tunsi jotain kovaa liikkuvan pitkin hänen vatsaansa, mutta Draco ei laskenut Hermionea katsomaan mitä se oli. Mies suuteli naista pitäen toisella kädellään kiinni tämän pään takaa. Hän liikutti sormillaan sormusta naisen kaulalle ja siitä poskelle, kunnes otti esineen käteensä ja piti sitä Hermionen silmien edessä, odottaen, että nainen avaisi silmänsä.
Hermione avasi silmänsä tuntiessaan Dracon painavan päänsä lähelle korvaansa. Hän hämmentyi kirkkaasta timantista kasvojensa edessä. Se oli upea sormus, joka lepäsi Dracon kämmenellä. Hermione katsoi tuon esineen pintaa ihaillen ja pian tunsi Dracon hengityksen korvallaan.
”Tuletko vaimokseni, Hermione Granger?”
Se oli vain kuiskaus. Hellä kuiskaus, joka jäi soimaan Hermionen korviin. Kyyneleet tulvivat naisen kasvoille veden saattelemana ja hän hymyili hellästi sormusta kohti. Nainen käänsi katseensa Dracon puoleen ja huomasi miehen odottavan vastausta henkeään pidätellen.
”Tietenkin”, Hermione sanoi hiljaa hymynsä seasta ja näki kuinka Dracon kasvot sulivat pieneen virnistyksen tapaiseen hymyyn. Draco asetti sormuksen hellästi Hermionen sormeen ja suuteli sitten naisen kättä kevyesti.
”Hermione Malfoy, pidän siitä”, mies naurahti.
”Älä unta näe! Hermione Granger-Malfoy…” Hermione sanoi huvittuneena nähdessään Dracon valahtaneet kasvot.
”Et ole tosissasi…” Draco sanoi järkyttyneenä ja pian nauru täytti kylpyhuoneen jokaisen seinän. Elämä oli suolaa ja sokeria. Hermione ymmärsi, ettei koskaan oppisi nauttimaan mistään ilman vastoinkäymisiä. Elämä oli elämää, ei mitään muuta. Joskus se sai suolan kirpeyden maun suuhun tukehduttavasti, kunnes joskus taas se tarjosi sokeria, johon upota unelmineen.
A/N: Kommenteista pidän tietty. Harmittaa kun edelliset vaivalla tehdyt on nyt taivaan tuulissa, mutta uusia lukee silti aina mielellään! (:
