Title: Uusi elämä vanhan jälkeen
Author: Korsetti
Beta: Dainamaito (joissakin osissa jos kerkeää)
Genre: Angst(hieman), fluffy
Pairing: Lily/James ++
Rating: K-11
Summary: Kun Lily muuttaa kesken joululoman Ranskaan, ja vaihtaa koulua, Jamesin sydän särkyy, eikä hän noudata Lilyn ohjetta. Kouluun, tulee uusi japanilainen tyttö, joka on opiskellut taikuutta iso-äitinsä hoivissa…
Disclaimer: Rowlingille kiitos, ihanaisista hahmoista. Paikatkin (suurin osa..) on hänen. Mitsuki kuuluu minulle.
A/N: Mun ensimmäinen ficci, jonka julkaisen täällä. Tai, no ei ole ensimmäinen jota oon suunnitellut. Mut eka joka on tänne toteutettu.
PROLOGI Punahiuksinen tyttö istui yksin keinussa ja katseli tyhjää puistoa, kuin odottaen ihmettä. Puistossa ei ollut ketään muuta, kuin tuo yksinäinen tyttö. Keinut narisivat pienen tuulen mukana. Pakkanen ei ollut kova, mutta silti tytöllä oli kylmä. Kuului puhetta, ja askelia. Tyttö nosti päätään ja näki kuinka kolme tyttöä käveli noin kymmenen metrin päässä hänestä. Yksi tytöistä käänsi katseensa, ja huusi ”No hei, mitäs friikki?”. Muut kaksi tyttöä(jotka olivat kaksoset), eivät sanoneet mitään, eivät edes nauraneet. ”Häivy” punahiuksinen tyttö sanoi ja loi murhaavan katseen huutajaan. ”Miksi noin alla päin? Eivätkö friikki ystävät enään kirjoita?” huutaja jatkoi. ”Petunia, häivy!” tyttö huusi entistä kovempaa, ja hänen äänensä kaikui puistossa. Petuniaksi kutsuttu tyttö viittasi kaksoset mukaansa, ja he lähtivät kävelemään puiston portille. Punahiuksinen tyttö katsoi heidän peräänsä niin kauan, kunnes he katosivat näkyvistä, tytön poskia pitkin alkoi valua kyyneleitä. Muistot alkoivat vyöryä tytön mieleen…
Poika, jolla oli pähkinän ruskeat silmät hymyili hänelle. Nyt tyttö huusi hänelle silmät kyynelissä jostain lupauksesta, ”No minä en ole ikinä, enkä koskaan tule sanomaan sinua tiedät-kai-miksi!” ruskea silmäinen poika huusi takaisin. Nyt molemmat istuivat punaisella sohvalla takan edessä.
”Lily?” poika kysyi.
”Niin James?”
”Kai voin rakastaa sinua, ilman vastaväitteitä?”
”Kyllä, kyllä voit”
”Hyvä. Rakastan sinua.”
”Niin minäkin sinua James.. Ikuisesti”. Lily käänsi katseensa niihin, syötävän söpöihin silmiin. James tuli sohvalla lähemmäksi, ja lähemmäksi, lopulta hän oli vain heidän kasvonsa kolmen sentin päässä toisistaan. James painoi huulensa Lilyn huulille…Lily ravisti päätään. ’Ei, juuri nyt en saa ajatella hänen onnellisia muistoja… Koska aina lopussa kaikki huonoksi muuttuu..’. ”Lily?” kysyi pehmeähkö pojan ääni hänen takaansa. Lily nousi seisomaan, ja katsoi taakseen. Pähkinän ruskeat silmät tuijottivat häntä kysyvästi. ”James!” hän huusi, ja syöksyi pojan kaulaan. ”Pyysit minut tänne, tulin niin nopeasti kuin vain suinkin pystyin. Kulta, mikä sinulla on hätänä?” James kysyi. Lily ei sanonut mitään, halasi vain poikaa silmät kyynelissä. ”Lily, mikä hätänä?” hän toisti kysymyksen. ”Minä.. Minä.. Muutan Ranskaan!” Lily huudahti. ”Mitä? Milloin?” James kysyi, ja katsoi tytön pään yli tyhjyyteen. ”Tänään.. En jatka enään Tylypahkassa, menen Beutaxboniin. Muistatko kun lupasimme, että mikään ei tule väliimme? No, nyt tuli, ja se on meri. Muutamme ihan rannikolle. Toivon vain tämän: että tapaamme, kun koulut on loppu, ja pääsen edes käymään Englannissa.. Ja lupaathan kirjoittaa minulle?” tyttö sanoi, ja tavoitti pojan katseen. Muutama kyynel valui Lilyn poskea pitkin. ”Kyllä, kirjoitan sinulle joka päivä. Ja muista tärkein: Älä menetä itseäsi” James sanoi, ja pyyhki kyyneleet Lilyn poskelta.
”Kyllä, yritän. Ja tapaamme vielä. Lupaan sen. Ja muista tämä: Kun tapaamme, sinulla saattaa olla jo toinen, enkä tule välittämään siitä. Tämä” – hän veti taskustaan kauniin pienen lasipullon- ” muistuttaa minua sinusta. En olisi koskaan halunnut, tehdä tätä mutta minun on jätettävä sinut, että voit antaa muillekin mahdollisuuden. Tämä on viimeinen suudelmamme kunnes tapaamme taas.” hän painoi huulensa Jamesin huulille. Ennen kuin poika tajusi mitään, tyttö oli jo erkaantunut hänestä, ja laittanut pullon tämän käteensä. ”Lily, tule meidän on oltava kahden tunnin kuluttua lentokentällä!” joku huusi. James katsoi, kuinka hänen rakastamansa tyttö vilkutti hänelle, ja lähti kävelemään kohti autoa. ”Minä rakastan sinua ikuisesti, Lily” James sanoi Lilyn perään, kunnes tytöstä ei näkynyt enään punaisten hiuksien haituvaa. Hän kääntyi, ja lähti kävelemään pitkin tyhjää, lumista katua. Jos joku, olisi tullut katsomaan häntä ihan läheltä, olisi voinut huomata tämän kyyneleistä täydet silmät. James käveli pitkän matkan, kunnes tajusi että oli tullut syrjäiselle kujalle, jossa ei olisi näkyvissä jästejä. Kuului vaimea poksahdus ja hän oli poissa, ei palaisi koskaan enään sinne, koska ei ollut ketään kenen luokse mennä. Kumpikaan ei koskaan palaisi sinne, ei ehkä koskaan…
Risut ja ruusut tänne sitten 
