Kirjoittaja Aihe: On vielä rakkautta, joka ei tule katoamaan. (Hrm/D, S)  (Luettu 5336 kertaa)

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 144
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Title: On vielä rakkautta, joka ei tule katoamaan
Rating: S
Author: FractaAnima
Pairing: Hermione/Draco
Genre: Romance, one-shot
Disclaimer: Hahmot ovat Rowlingin, minä vain lainaan niitä. :)
Warnings: Kuolema, mutta ei mitenkään liioiteltu.

A/N: Innoitus lähti eräästä Hermione/Draco videosta, jossa
soi taustalla My Heart Will Go On..




On vielä rakkautta, joka ei tule katoamaan


Olet siinä taas, niin lähellä, mutta niin kaukana. Yritän koskea sinuun, mutta en pysty liikkumaan, olen niin kohmeessa. Minusta tuntuu,
että kuolisin. Kyyneleet kirpoavat poskilleni. Katsot minua niin syvälle silmiin, minusta tuntuu, että hukut niihin. Hukut..

"Eii.." Hermione heräsi huutoonsa. Hän huohotti epätasaisesti ja kylmä hiki oli hiipinyt hänen otsalleen. Painajaiset olivat piinanneet häntä jo
vuoden ajan, tasan vuoden ja hänestä tuntui, että hän ei jaksaisi enää yhtään enempää. Kun Hermionen hengitys oli tasaantunut, hän painoi
päänsä takaisin tyynyyn ja syventyi muistoihinsa.


Joka yö unissani
Näen sinut. Tunnen sinut.
Siten tiedän sinun jatkavan.



Hermione käveli Tylypahkan tiluksilla, etsien istumapaikkaa itselleen, jotta voisi lukea taikahistorian kokeisiin. Roudan peittämä maa
ratisi hänen kenkien alla ja tuuli tuiversi kiharaista tukkaa. Vihdoin hän löysi tyhjän penkin suuren puun alta, pyyhkäisi pisarat siitä hihansuullaan,
istahti ja avasi kirjansa. Silloin tällöin hän kirjoitti sulkakynällään, suurelle pergamentille, koukeroisilla kirjaimilla tärkeimpiä muistiinpanojaan.

Välitunnin jälkeen Hermione pakkasi tavaransa ja kiiruhti muodonmuutosten tunnille. Päästyään sisälle hän törmäsi Harryyn ja Roniin, jotka napostelivat
Bertie Bottin joka maun rakeita, suunnatessaan rappusiin.

"Hei Herm." Ron huikkasi suu täynnä rakeita, huomatessaan Hermionen.
"Ai hei, etsimmekin sinua." Harry sanoi kääntyessään Hermioneen päin.
"No, minut varmaan löytääkin samasta paikasta, kuin nuo typrerät rakeet!" Hermione tiuskaisi, hän ei tiennyt oikein itsekkään miksi oli niin pahalla
tuulella. Hän pinkaisi itselleen pienen etumatkan ja katosi oppilas röykkiöön poikien edelle.
"Mikäs sillä oli?" Ron ihmetteli. Harry nosteli vain olkiaan ja heitti kourallisen rakeita lisää suuhunsa.

Viimeistenkin tuntien jälkeen Harry, Ron ja Hermione menivät syömään. Hermione ole edelleen hyvin hiljainen ja ärtynyt.
He menivät Suureen saliin ja istuutuivat pöydän ääreen. Hermione istuutui yllättäin eri puolelle pöytää, kuin yleensä. Harry ja Ron katsahtivat
toisiinsa. Ron avasi suunsa, mutta sulki sen samantien tuntien Harryn vaimean potkun sääressään.

Lyhyen hetken kuluttua Hermione nousi pöydästä sanaakaan sanomatta ja lähti pois. Harry ja Ron katsahtivat ensin Hermionen perään ja sitten
toisiaan, nostivat olkiaan samaan aikaan ja jatkoivat syömistä. Kuulessaan kovaa mekkalaa, he katsahtivat taakseen ja näkivät Dracon Malfoyn
esittelevän muodonmuutos taitojaan "hovilleen", hyvin tavalliseen tapaansa.

Hermione oli jo nousemassa portaita ylös, mutta vaihtoikin suuntaa ja päättikin mennä ulos raittiiseen syysilmaan. Hänkin kuuli suuresta salista
kantautuvan mekkalan, katsahti ovista sisään ja pysähtyi. Hetken hän vain seisoi paikallaan, kunnes havahtui ja juoksi pihalle. Hän juoksi ja juoksi,
kunnes oli lammen rannalla. Hän istuutui mahtavan kokoisen puun alle ja otti laukustaan taikahistorian kirjan ja jatkoi muistiinpanojaan.

Tuuli puhalteli ja lammen pinta oli pienen jääkerroksen peitossa. Pian olisi jo talvi, mutta ennen sitä sai nauttia ihanista pimeistä syysilloista.
Hermione rakasti niitä, melkein enemmän kuin oppimista. Silloin sai tyhjentää päätään raikkaassa ulkoilmassa, vaikka muuten olisi kuinka pirtsakka,
oli aina pakko joskus olla hiljainen ja haikea, Hermionella se aika oli aina syksyisin.

Parin tunnin kuluttua alkoi tulla jo niin pimeää, ettei Hermione voinut enää lukea, joten hän sulki kirjansa ja laittoi sen laukkuunsa. Hän ei
halunnut ihan vielä takaisin sisälle, vaikka kylmä oli alkanut piinata häntä ja kolea viima puhalsi läpi hänen villapusakastaan. Hän päätti
sulkea silmänsä hetkeksi, ihan vain hetkeksi.

Yhtäkkiä hän tunsi käden olkapäällään. Hän puristi silmänsä tiukasti kiinni, koska ei todellakaan uskaltanut katsoa kenen se oli. Hän tunsi
kuinka hänen sydämensä alkoi pamppailla epämääräisesti ja pieni puna alkoi nousta hänen poskilleen. Sitten hänelle valkeni.
"Ron, säikäytit minut." Hermione tiesi, että Ron oli ollut ihastunut häneen jo ties kuinka kauan. olihan Ron Hermionen mielestä omalla
tavallaan ihan söötti, mutta ie ihan hänen tyyppiään.
"Arvasit väärin." Sanoi pehmeä ääni, niin tuttu, mutta silti jotenkin erilainen. Hermione säikähti entistä enemmän ja sulki silmänsä uudestaan.
Yhtäkkiä käsi katosi hänen olkapäältään. Pari sekuntia myöhemmin Hermione keräsi rohkeutensa, avasi silmänsä ja ponkaisi pystyyn. Valitettavasti
se tapahtui pari sekuntia liian myöhään. Pehmeä ääninen poika oli poissa.


Kauas yli etäisyyksien
Ja tilan välillämme
Olet tullut näyttämään, että jatkat.



Parin kuukauden päästä, kun Harry, Ron ja Hermione menivät aamulla syömään ja istuutuivat pöytään, posti tuli. Harry sai kirjeen Lupinilta, joka
kyseli kuinka tämä jakselee. Ron sai kirjeen kotoaan, jossa jaariteltiin kaikkea tavanomaista ja Hermione sai kirjeen, jossa luki vain:
"Tänä iltana kello yhdeksän, sama paikka, jossa jo kerran tapasimme." Ei nimeä, ei mitään muuta. Hermione katsahti ympärilleen, mutta ei
huomannut kenenkään olevan mitenkään vaivautuneen oloinen. He söivät nopeasti ja lähtivät, Luihuisten pöydän mekkalan saattelemana.

Ensilumi oli tullut jo viime kuussa, kun he olivat olleet viimeksi Tylyahossa. Nyt pihalla oli jo huimat kinokset ja lunta satoi suurina
pehmeän näköisinä hiutaleina, niin paljon, että ei meinannut eteensä nähdä. Hermione toivoi, että tupruttaminen laantuisi iltaan mennessä, ettei
hänen olisi niin vaikea rämpiä lammen rannalle.

Tuntien jälkeen Harry ja Ron menivät kirjastoon tekemään myöhässä olevia taikaliemien esseitä. Hermione istui yksin Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa
ja kutoi Harrylle ja Ronille joululahjaksi kaulaliinoja. Vähän väliä hän joutui purkamaan ja tekemään uudestaan silmukoitaan, sillä hän ei oikein
pystynyt keskittymään, kun hänen mielessään pyöri vain se pehmeä ääninen poika. Häntä jännitti kovasti, kuka se poika mahtoi olla. Hänestä
vain tuntui, että hän oli rakastunut tuohon salaperäiseen poikaan.


Lähellä, kaukana, missä oletkaan
Uskon, että sydän jatkaa matkaa
Vielä kerran avaat oven
Ja olet sydämessäni
Ja sydämeni jatkaa edelleen



Pian kello tuli puoli yhdeksän. Hermione oli koko päivän vain kutonut ja huomasi yhdessä vaiheessa, että Harryn kaulaliinasta oli tullut aivan liian
pitkä, eikä hän raaskinut purkaakkaan sitä, joten hän päätti antaa sen lahjaksi Hagridille. Hän varmasti ilahtuu. Hermione ajatteli.
Pian Hermione meni tyttöjen makuusaliin vaihtamaan lämpimämpää vaatetta ylleen ja lähti alakertaan. Hänen onnekseen hän ei törmännyt keneenkään, joka
voisi silkasta mielenkiinnosta kysyä mihin hän oli menossa, sillä häntä ei yhtään huvittanut puhua salaperäisestä pojasta, hänen salaperäisestä pojastaan.

Hermione talsi pitkin polkuja keskellä kinoksia, matkalla lammen rannalle. Pian polut päättyivät ja lammelle johti vain yhdet jalanjäljet. Hermionen sydän
alkoi jälleen pamppailla epätasaisesti ja hän tunsi adrenaliinin lähtevän liikkelle hänen kehossaan. Mitä lähemmäksi isoa puuta hän tuli, sitä enemmän
hän tunsi perhosia vatsassaan. Kun hän saapui puun luo, hän ei nähnyt ketään. Hän katsahti maahan ja huomasi jälkien kiertävän puun taakse. Hermione
kirsi puun taakse ja huomasi jälkien jatkuvan taas toiselle puolelle. Hän hymähti, kun tajusi leikkivänsä hippaa, kunnes yhtäkkiä joku peitti hänen
silmänsä lämpöisillä käsillä.

"Hei Herm. Olet ajoissa" Poika sanoi.
"Ku-kuuluu tapoihini." Hermione vastasi jännittyneenä.
"Ei tarvitse pelätä, olen oikein kiltti, en pure. Saatan vain vähän maistaa." Poika vastasi naurahtaen.
"Nyt pyydän, että pidät silmäsi kiinni, kun otan käteni pois" Hän jatkoi ja laski hetken päästä kätensä tytön vyötäisille. Hermione ei raottanutkaan
silmiään, hän ei voinut, hän ei halunnut. Yhtäkkiä hän tunsi pehmeät ja lämpöiset huulet omillaan. Suudelma alkoi herkästi ja kysyvästi, kunnes se
jatkui omistavana.


Rakkaus voi koskettaa meitä kerran
Ja kestää eliniän
Eikä se lähde ennen kuin olemme poissa



Voit avata silmäsi poika sanoi, huulet Hermionen huulia vasten. Hermione raotti ihan vähäisen silmiään ja ensimmäinen asia minkä hän näki, oli
platinanvaalea hiustupsu. Hetken Hermione vain mietti, kunnes hän rekisteröi nuo hiukset oikealle omistajalle. Hän yritti peruuttaa, mutta poika piti niin lujasti
kiinni tästä, että se oli mahdotonta.
"Ethän säikähtänyt Granger?" Draco kysyi, muttei niin ivallisesti kuin Hermione olisi olettanut.
"Malfoy?" Hermione sanoi, vielä varmistaakseen, ettei hän ollut väärässä, tajutessaan hänen rakkautensa olevan joku, jota hän vihasi niin paljon.
Mutta hän ei saanut vastaukseksi muuta, kuin tulisen suudelman.

Seuraavan viikon ajan he tapailivat lähes ilta, hiedän rakkauttaan ei voinut estää kukaan. Ei kukaan kyllä tietänytkään -vielä.

Perjantai iltana he olivat sopineet tapaavansa taas. Hermione taapersi jälleen kerran lammelle. He olivat parin viikon aikana saaneet aikaan
pienen polun, keskelle suuria kinoksia, joka johti lammelle. Siellä Draco taas odotti tavalliseen tapaansa. Kun hän huomasi Hermionen saapuvan,
hän juoksi innoissaan tätä vastaan. He halasivat pitkään ja suukottelivat toisiaan samalla, kun he kävelivät takaisin puun luo, josta Draco oli
pinkaissut tyttöä vastaan. He menivät pientä polkuaan pitkin lammen jäälle. Heillä oli tapana kävellä jäällä, pitkin heidän muodostamia polkujaan
pitkin ja jutella kaikesta. Välillä he suukottelivat ja halailivat toisiaan ja välillä he olivat vain hiljaa.

He olivat viipyneet jo tunnin jäällä.
"Herm, minä rakastan sinua! Ikuisesti, vaikka mitä tapahtuisi!" Draco sanoi ja halasi tyttöä.
"Niin minäkin sinua, Draco!" Hermione vastasi.
"Ikuisesti!"

He suutelivat illan viimeisiä kertoja, kun yhtäkkiä jää räsähti. He säikähtivät hirveästi ja katsahtivat toisiaan,
sitten jalkoihinsa ja rantaan,
kunnes kuului toinen, suurempi räsähdys.
"Juokse Herm!!" Draco huusi. Hermione juoksi sen, mitä jaloistaan pääsi ja rannalla hän huokaisi helpotuksesta.
"Huh, minä tosissaan säikähdin, Draco."
"Draco?" Hermione käännähti ympäri, mutta ei nähnyt Dracoa. Sitten hän tajusi, että Draco oli pudonnut jäihin. Hän ei voinut mennä jäälle enää,
joten hän lähti juoksemaan. Hänen oli haettava apua. Hän juoksi ja juoksi, vielä lujempaa kuin hetki sitten.

Kun hän vihdoin pääsi sisälle, hän törmäsi
Professori McGarmiwaan.
"Äkkiä auttakaa! Hän hukkuu, Draco hukkuu!!" Hermione itki ja huusi, sen mitä henki vielä kesti.
"Ilmoita muillekin opettajille, menen edeltä!" McGarmiwa huudahti ja juoksi ulos. Hermione nousi lattialta ja pinkaisi opettajainhuoneeseen ja huusi
sen mitä jaksoi ja kaatui itkien maahan.

"Hän hukkuu..." Hermione kuiskasi, opettajien mentyä pelastamaan Dracoa ja menetti tajuntansa.


Rakkautta oli kun rakastin sinua
Yhden todellisen hetken pidin kiinni
Elämässäni me tulemme aina jatkamaan



Sitten Hermione heräsi itkien, itkien niin paljon. Siitä oli vuosi, vuosi Dracon kuolemasta. Hermione nousi ylös puki ylleen ja lähti ulos.
Hän käveli kantavien kinosten yli lammenrannalle ja laski tulipunaisen ruusun puun juurille, tasan siihen paikkaan, jossa he olivat suudelleet
ensimmäisen kerran. Hän istuutui ruusun vierelle istumaan ja itki.

"On vielä rakkautta, joka ei tule katoamaan." Hermione kuiskasi.


Olet täällä, ei ole mitään mitä pelkäisin
Ja tiedän, että sydämeni jatkaa
Pysymme näin ikuisesti
Olet turvassa sydämessäni
Ja sydämeni jatkaa edelleen




~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~




Every night in my dreams
I see you. I feel you.
That is how I know you go on.

Far across the distance
And spaces between us
You have come to show you go on.

kertosäe:
Near, far, wherever you are
I believe that the heart does go on
Once more you open the door
And you're here in my heart
And my heart will go on and on

Love can touch us one time
And last for a lifetime
And never go till we're one

Love was when I loved you
One true time I hold to
In my life we'll always go on

kertosäe

There is some love that will not
go away

You're here, there's nothing I fear,
And I know that my heart will go on
We'll stay forever this way
You are safe in my heart
And my heart will go on and on


« Viimeksi muokattu: 13.12.2016 17:53:46 kirjoittanut FractaAnima »
The truth is, among Boov, I do not fit in. I fit out.

Lahtiska

  • ***
  • Viestejä: 79
  • I'm so X it hurts
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #1 : 07.07.2007 17:32:05 »
Äää ei saa kirjoittaa näin surullista...

Ihana. Rakastan tätä...

Ei tässä voi muuta kuin itkeä.
<3

-Lahtiska
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Lahtiska »
WHERE IS YOUR GOD NOW!?

Terri

  • ***
  • Viestejä: 15
  • yes.
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #2 : 08.07.2007 01:57:12 »
Ei saa!!
Hirveä Draco-fani, joten menin ihan paniikkiin ensin.
Eläydyn tarinoihin. Meinasin ruveta itkemään lauseen
"vuosi Dracon kuolemasta" kohdalla.  :'(

Muuten oli tosi ihana ja koskettava. Ja kai siitä olisi
jotain jäänyt puuttumaan jossei Dracon henkeä olisi uhrattu. :D
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut Terri »
I want to see.
Dramione.

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 144
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #3 : 23.07.2007 13:31:32 »
Nemethys Kiitoksia :)

Lahtiska Itseasiassa minäkin itkin kun kirjoitin tuota loppua kohtausta :/  Tack :)

Terri Jeeps, näin olisi varmasti käynyt. :) Kiitokset.
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut FractaAnima »
The truth is, among Boov, I do not fit in. I fit out.

SutsannaP

  • ***
  • Viestejä: 33
    • http://
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #4 : 23.07.2007 15:59:32 »
en nyt muista kirjotinko sulle finiin viimeks (entiseen siis) mutta kuitenkin sydäntä koskettava tarina, kauniisti kirjotettu. jaa-a mitäs muuta vois sanoo. Paritus oli ihana. alku oli vähän epäselvä, silleen  ett jos se aluks oli pahal päällä, niin miks se oli pahalla päällä en oikeen ymmärtäny, tyhmä kun olen:) lisää tälläisiä tarinoita
« Viimeksi muokattu: 01.01.1970 02:00:00 kirjoittanut SutsannaP »
Meistä tuli vaan tummunut muisto. Hiljaisuus pimeydessä.

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 144
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
SutsannaP Kiitoksia :) Kiva kuulla, että teksteistäni pidetään :)
The truth is, among Boov, I do not fit in. I fit out.

emmöö

  • ***
  • Viestejä: 85
  • jöö vinkvink
Tuota noin.. Tosi hienoa tekstiä, sen voisi ihan ekaksi sanoa.
Aloitan virheistä, kun se on niin kivaa.. : DDDD

Hukut..
ja

"Eii.." Krhm- yksi piste kun oikeasti kirjoitetaan. :p

Joka yö unissani
ppppiste. Tai pilkku, mutta sitten se seuraava näen pienellä. (:

Roudan peittämä maa ratisi hänen kenkien alla ja tuuli tuiversi kiharaista tukkaa. Juu ei tuossa mitään, mutta jotenkin olisi kivempi kenkiensä. : DD

Silloin tällöin hän kirjoitti sulkakynällään, suurelle pergamentille, koukeroisilla kirjaimilla tärkeimpiä muistiinpanojaan.
Eka pilkku pois, jos sopii... : DD
(Tässä vaiheessa minun tulee huomauttaa, että olen pilkunviilaaja. Toivon ettet loukkaannu pahoista sanoistani... 8'DDD)

Päästyään sisälle hän törmäsi Harryyn ja Roniin, jotka napostelivat Bennie Bortin joka maun rakeita, suunnatessaan rappusiin. Bertie Bottin.. :D
 
"Hei Herm." Ron huikkasi suu täynnä rakeita, huomatessaan Hermionen. "Ai hei, etsimmekin sinua." Harry sanoi kääntyessään Hermioneen päin.
 Näissä tulee heittomerkin jälkeen pilkku, eikä ollenkaan pistettä. Siis:
"Hei, Herm", Ron huikkasi suu täynnä rakeita huomatessaan Hermionen. Hein jälkeen pilkku, ja pilkku pois tuosta lopusta. Jos perässä ei siis olisi Ron huikkasi/sanoi tai jotain muuta sellaista, tulisi "Hei, Herm."
Tarpeeksi selvästi? Okei, hyvä. :D

"No, minut varmaan löytääkin samasta paikasta, kuin nuo typrerät rakeet!"  Pilikkuinen pois.

Oppilasröykkiöön, kirjoitetaan yhteen.
"Mikäs sillä oli?" Ron ihmetteli. Tuo 'mikäs sillä oli', ei ole oikein sopiva tuohon. Tai siis joku toinen muoto olisi minusta parempi. Mikäs sille tuli/Mikäs hänelle tuli, voisi olla parempi.. :'D

Hermione ole edelleen hyvin hiljainen ja ärtynyt.
Hermione oli, pitäisi olla. ;)
Suuri sali kirjoitetaan kokonaan pienellä. Ei siis suuri Sali, Suuri Sali, tai Suuri sali. 8DD

Hermione istuutui yllättäin eri puolelle pöytää, kuin yleensä.
Hermione istuutui yllättäen eri puolelle pöytää kuin yleensä. Ei pilkkua, ja yllättäen kuulostaa omasta mielestäni paremmalta, mutta on tuo yllättäin oikein. :)

Itseasiassa, minusta tuntuu että voisin betata sinulle koko luvun. Voisit sitten 'muokata', ja laittaa betatun luvun tuon vanhan tilalle. :D Käykö? :)

Teksti on kuitenkin hienosti kirjoitettu, eikä tämä töki, ja kulkee siis hyvin. Paritus on oma lemppari, hyvähyvä. :D  
Ei muuta, ilmoitahan niin voin sitten myöhemmin kirjoittaa paremmin kommenttia.. :D

 -emmöö, joka pilkunviilaajana tunnetaan :'DD


   //
 Korjasin virheet. Kuuntelin ja lauloin tuossa samalla biisin sata kertaa läpi. :D
Sanon nyt, että tämä on aivan ihana. Kiva että kirjoitit Dracon kuoleman hukkumalla, ihan niin kuin oikeasti Jack hukkuu. Elokuva on ihana, kirjoituksesi on ihanaa, ja kun yhdistit, lopputulos oli ihana. Tykkään tästä tosi paljon. (: Paritus on siis lempparini. Oli ihanaa, kun kirjoitit sillä. En varmaan muuten olisi tullut edes lukemaan. c(; /em
Ja nyt muuten etin biisin sanat, niissäkin oli jotain virheitä. :D
« Viimeksi muokattu: 21.10.2007 10:10:41 kirjoittanut emmöö »
Roar, roar, Gryffindor!

Reden

  • ***
  • Viestejä: 19
Kamalan surullinen, mutta -ah- niin ihana <3 Tää oli todella upea, I'm so in love<3 Kaunista ja söpä. Huooh, taidan olla liian tunteellinen ;D Kuitenkin, upeasti kirjoitettu!
if i die before i wake, life was too cruel to take.

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 144
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
emmöö Kiitoksia vaivannäöstä (:

Reden Super kiitokset (:

-Fractis
« Viimeksi muokattu: 26.12.2013 19:49:03 kirjoittanut FractaAnima »
The truth is, among Boov, I do not fit in. I fit out.

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 604
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: On vielä rakkautta, joka ei tule katoamaan. (Hrm/D, S)
« Vastaus #9 : 22.01.2018 13:20:24 »
Vau, minkä arkeologisen löydön teinkään. :D

Tämä oli riipaisevaa luettavaa, ja hyvin vahvasti Titanic-teemaista, mistä pidin todella paljon. Lisäksi tuo biisi on aivan älyttömän kaunis.  :'(

Voi että, voi että... Oon kyllä aikalailla sanaton tämmösen jälkeen. Draco/Hermione on muistaakseni joskus kuulunut lempiparituksiini, joten oli kiva lukea heistä taas vaihteen vuoksi, vaikkakin tässä heidän yhteinen matkansa päättyikin liian nopeasti. Tästä todellakin välittyi tunne hyvin voimakkaasti, ja teksti oli koskettavaa. :'(

Tykkään tosi paljon tämän nimestä, ja se mut houkuttelikin tämän lukemaan. En osannut ihan arvata, että kyseessä olisi näin surumielinen teksti, mutta eipä se mitään - tämä oli kerrassaan upea tarina rakkaudesta, joka ei katoa, vaikka mitä tapahtuisi. Tää veti oikeesti hiljaiseksi, ja sai miettimään, miten äkkiä kaikki se ihanuus yms. voikaan kadota.

En nyt osaa muuta sanoa kuin vau ja kiitokset tästä! <3
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää