author: joona
beta: Arte
rating: S
paring: F/G..omalla tavallaan.
genret: angst, lievä twincesti insesti. oneshotti.
varoitukset: insesti
A/N: arvaa huvikses. oon koukussa näihin<3
summary; "Myös heillä on joskus ongelmia", Fred kuiskasi.
---
Fred istui poikien vessassa ja itki. Rohkelikkopoika oli sulkeutunut perimmäiseen koppiin ja lyyhistynyt vessanpöntöltä lattialle. Hän itki, vaikkei olisi jaksanut, hänen selkäänsä särki, kuten sydäntäkin. Kasvot märkänä itkemisestä. Vessan kolkkous vapisutti poikaa entisestään ja sai tämän leuan värisemään.
"George..." Fred sanoi hiljaa. Kosteaa nenäliinaa kädessänsä puristaen Fred vapisi kopin seinää vasten. Fred ei ollut koskaan nähnyt tai kuullut kenenkään käyttävän poikien vessaa, siksi se oli hänen mielestään täydellinen paikka olla rauhassa muilta.
Kukaan ei osaisi etsiä häntä täältä, ei edes George. Fred veti henkeä äänekkäästi ja vaipui yhä lähemmäs lattiaa.
Häntä pelotti. Itketti.
"Entä jos Ron saisi tietää? Tai Percy tai Ginny!" George sanoi penkillä istuvalle Fredille, joka oli haudannut kasvot käsiinsä.
"Mitä luulet, että äiti tai isä sanoisivat jos saisivat tietää?"
Fred pudisti päätään ja nosti sen ylös käsistään. "En tiedä", hän sanoi ja kyyneleet valuivat pisamaisille kasvoille. Hänen ryhtinsä oli huono, kuin hän luuhistuisi kasaan hetkellä millä hyvänsä.
"Voitko kieltää tunteesi sillä perusteella, että pelkäät, miten muut siihen suhtautuvat tai sanovat?" Fred kysyi ääni väristen. Kyyneleet olivat valuneet tämän paidalle ja sen läpi iholle.
"Väitätkö, ettet rakasta minua? Pystytkö väittämään edes itsellesi, ettet ajattelesi minua ennen nukkumaan menoa? Onko tämä kaikki meidän välillämme ollut turhaa?" Fred jatkoi.
George siirsi katseen jalkoihinsa ja pudisti päätään hiljaa. Fred huomasi, kuinka veljeltä karkasi kyyneleet, jotka tippuivat tämän jalkoihin.
"Luuletko, että tämä on minulle helppoa?" George vastasi vuorostaan ääni väristen. Hän potkaisi nurmikkoa allaan ja upotti kädet hiuksiinsa.
"En luule mitään. Enkä usko", Fred sanoi hiljaa. "En tiedä, pystynkö enää uskomaan mihinkään tai keneenkään."
George huokaisi.
"Entäs ystävät? Mitä usk-"
"He ovat sitä varten, että he luottavat ja ymmärtävät ystäviään sellaisina kuin he ovat! He kannustavat ja ovat tukena, kun sitä tarvitaan!" Fred korotti jo ääntään ja oli noussut seisomaan.
Veljet seisoivat kasvotusten vain alta metrin päässä toisistaan.
"Minä olisin vaikka heti valmis uskomaan kaikkia ystäviäni ja olemaan heidän tukenaan, jos he sitä tarvitsisivat", Fred sanoi hiljaa ja surullisena. He eivät olleet koskaan ottaneet yhteen, ainakaan näin kovasti.
"Myös heillä on joskus ongelmia", Fred kuiskasi.
George katsoi edessään seisovan Fredin silmiä. Niissä ei loistanut iloisuus ja energia, kuten oli ennen tapana. Hän ymmärsi hyvin, että niistä oli tulleet synkät ja itkuiset. Hänen omansa näyttivät varmasti samanlaisilta, vähintäänkin itkuisilta.
Äkkiä Fred tajusi. Hän astui pari askelta taaksepäin ja ilme muuttui surullisesta mitään sanomattomaksi.
"Rakkaus ei sammu", perääntynyt Fred sanoi. "Vain kohde muuttuu."
George katsoi veljeään ja kyyneleet lisääntyivät kummankin silmissä. Fred pudisti hiljaa päätään.
"Sinulla on toinen."
Fred parahti äänekkääseen itkuun. Ei koskaan, ei koskaan hän olisi uskonut Georgella olevan toinen. Se oli kuin veitsenisku selkään. Suolan kaatamista haavoihin.
Rohkelikko värisi. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja huulet sinersivät hellästi.
"Täällä.. Menkää te vain", kuului hiljainen ääni, kuiskaus, kopin ulkopuolelta. Vain Fred ei kuullut tuota,vaan hätkähti hiljaiseen koputukseen.
"Mene pois..." Fred niiskaisi.
Kuului uusi koputus.
"Tahdon olla yksin! MENE POIS!"
Fred niisti märkään nenäliinaansa ja tuijotti punaisilla silmillä kopin ovea.
Taiteltu lappu ilmestyi kopin oven alta Fredin viereen, sitä työntänyt käsi katosi oven taakse samantein. Fred katsoi jalkoja, jotka eivät lähteneet pois. Eivät edes liikkuneet.
Vapisevalla kädellä Fred riuhtaisi lapun lattialta ja avasi sen.
Tahdon jutella kanssasi.
"Mutta minä en sinun!" Fred vastasi kääntäen katseensa kenkiin, joista takaisin lappuun rytistääkseen sen.
Oletko varma?
Fred katsoi tuota lappua, johon teksti oli ilmestynyt.
"Olen", hän vastasi melkeinpä itselleen.
Tahdon jutella kanssasi. Avaa ovi.
Rohkelikkopoika katsoi lappua, minkä jälkeen kenkiä. Hän niiskaisi ja pyyhki hihalla silmiään. Lopulta Fred kuitenkin suostui nousemaan vessanpöntölle istumaan ja tuijottamaan ovea.
Avaisinko, hän ajatteli.
Hän nosti käden lukolle ja väänsi sen auki. Pisamakasvoinen poika tahtoi tietää, kuka oven takana oli. Kengät ottivat pari askelta takapakkia. Fred töytäisi oven auki.
"Sinä", Fred sanoi huomatessaan oven takaa paljastuvan hahmon.
