Title: Yhden illan varietee
Author: Melody Midnight
Pairing: Drizzt Do´Urden/Artemis Entreri
Fandom: Forgotten Realms
Rating: K-11
Genre: romanceAUsekoilua à la hämmentynyt Drizzt x) Ja slashia
Summary: Jarlaxle ja Bruenor lyövät viisaat päänsä yhteen, Drizzt on hämmentynyt ja Entreri on vain... Entreri.
Disclaimer: R.A Salvatore
A/N: Jouluficci vuodelta 2005. Dellyn haaste.
Nimestä sen verran, että netissä harhaillessani satuin osumaan Yön sivuille, joilta sitten nappasin tämän.
Esiluentaa ja kannustavia kommentteja harrastivat Nau ja Tinuviel, suuri kiitos molemmille.
Jos Drizzt Do´Urden olisi joskus kuvitellut löytävänsä itsensä tilanteesta, jossa Artemis Entrerin kanssa tanssiminen olisi vain Jarlaxlen ja Bruenorin käymän enemmän tai vähemmän kovaäänisen keskustelun päässä, hän olisi naurahtanut mielikuvitukselleen ja käskenyt sitä kohteliaasti lopettamaan liioittelun. Ja jos hän olisi osannut aavistaakaan, että kyseinen tilanne saisi päähänsä tupsahtaa hämmentämään hänen ajatuksiaan nimenomaan jouluna, hän olisi suositellut itselleen pitkää ja rauhoittavaa lomaa jossakin kääpiökaivoksen syvimmistä ja vaikeapääsyisimmistä luolista. Nyt hän ei voinut kuin koettaa olla punastelematta ja katsoa jonnekin muualle kuin Entreriin, jonka huvittuneensukuinen ilme antoi ymmärtää tämän hallitsevan itsensä huomattavasti paremmin kuin mannunvartija ja olevan siitä aivan liian tietoinen. Pieni kähisevä ääni Drizztin mielen perukoilla varoitti häntä huvittuneen alistuneesti livahtamaan paikalta kun vielä voisi, sillä armo oli Artemis Entrerille tuntematon sana, eikä tämä taatusti valitsisi jouluaattoa sen merkityksen tutkiskeluun saati soveltamiseen, ja kaikkein vähiten hänen vuokseen. Ei, Entreri nauttisi täysin siemauksin siitä, että saisi hänen tasaisen mannunvartijasydämensä unohtamaan paikkansa ja haahuilemaan eksyneenä hänen rinnassaan etsien paluutietä omalle tutulle paikalleen. Drizzt puraisi huultaan. Pahuksen Entreri ja hänen tietävä hymynsä, pahuksen Jarlaxle, jonka idea oli ollut koota heidän koko vihollissakkinsa yhteen suuriin ja kaikkea muuta kuin arvokkaisiin joulunvalvojaisjuhliin, ja pahuksen Bruenor, jonka käsivarsi oli löytänyt paikkansa Jarlaxlen vyötäröltä ja jonka parran epäilyttävä tutina saattoi merkitä vain sitä, että hänen armonaikansa alkoi uhkaavasti kulua umpeen.
”Drizzt, vanha veikko, mitä sinä täällä nurkassa yksiksesi seisoskelet?” Jarlaxlen äänen vihjailevaa sävyä ei voinut olla ymmärtämättä edes joulupöydän ääressä aikaansa viettävä puolituinen Regis, jonka virnistys piiloutui hänen pitelemänsä suuren piiraslautasellisen taakse. Ääntä seuraava silmänisku ja Bruenorin mahtavan oluttuopin hytkyminen saivat punan karahtamaan Drizztin poskille ja tähyilemään hädissään pakotietä. Vastakkaisessa nurkassa Wulfgarin suudelmista nauttivan Catti-brien ainoa vastaus Drizztin anovaan katseeseen oli pystyyn kohotettu peukalo, joka hukkui pian barbaarin kullanväristen suortuvien joukkoon.
”Minä nautin… yksinäisyydestä”, Drizzt vastasi vaivaantuneesti ja huomasi silmänurkastaan Entrerin tummanpuhuvan hahmon lähestyvän itseään. Kerrankin hän oli iloinen valkeasta hiuspehkostaan, jonka saattoi antaa valahtaa kätevästi kasvoille luomaan vaikutelmaa siitä, että hän ei oikeasti ollut juuri siinä, missä Jarlaxlen oikea silmä hänet havaitsi. Sääli vain, että palkkasoturi ei ollut joko kuullut pelin säännöistä tai ei vain välittänyt mannunvartijan sanattomasta pyynnöstä. Drizzt nielaisi.
”Eihän jouluna sovi olla yksin”, Jarlaxle onnistui kuulostamaan sopivan toruvalta; kuin hyväntahtoinen isoveli, joka ajattelee vain pikkuveljensä parasta. Tämän vapaa käsi hänen hartioillaan esti tehokkaasti paikalta livahtamisen yrityksen mietteetkin, ja huulilla leikkivä salaliittolaismainen hymy sai Drizztin hermostuneen vastaushymyn kiemurtelemaan hänen huulillaan kuin paraskin käärme.
”Kuuntele viisaampiasi tässä asiassa”, Bruenor jyrähti tuoppiaan lennokkaasti heilauttaen. ”Me tässä tämän Jarlie-pojan kanssa mietimme tätä sinun tilannettasi ja saimme aikaan ratkaisun, joka tyydyttänee jokaista.”
Drizzt nielaisi uudelleen ja haki nyt tukea arkkivihollisen epäilyttävän lähellä olevien harmaiden silmien hohteesta. Tämän hymyn ilkikurisesta vivahteesta mannunvartija teki sen päätelmän, että ihminen oli juonessa mukana.
”Idea oli tietenkin minun, mutta ilman Bruenorin apua emme olisi tässä nyt”, Jarlaxle soi jalomielisesti kunniaa myös rikoskumppanilleen tämän tönäistessä Entreriä lähemmäs hyvin hämmentynyttä Drizztiä.
”Saanko luvan?” Entreri suoritti täydellisen hovikumarruksen ja tarjosi käsivarttaan punastelevalle drowille.
Drizzt tunsi suunsa aukeavan, mutta ei kuullut mitään tulevan ulos, mikä oli luultavasti vain hyvä asia, hänen sekavassa tilassa olevaan mieleensä juolahti. Entrerin huulten raottuminen ja mustan hiuskiehkuran valahtaminen tämän otsalle ei parantunut Drizztin tukalaa oloa yhtään, ja hetken hän pelkäsi seisovansa ikuisesti siinä salamurhaajan edessä aukomassa suutaan kuin kala kuivalla maalla, korvissaan Jarlaxlen ja Bruenorin huvittuneet naurunhörähdykset ja Regisin aavistuksen verran humalaiset kannustushuudot. Nyt sai riittää, oliko hän örkki vai haltia? Kevyesti rykäisten hän kokosi itsensä ja, luottamatta vielä täysin ääneensä, nyökkäsi myöntymyksensä Entrerille, joka sujautti hänen kätensä näppärästi käsikoukkuunsa ja lähti johdattamaan häntä kohti huoneen keskelle raivattua tanssilattiaa.
Asettuessaan tanssiasentoon Drizzt huomasi Entrerin vaistomaisesti omaksuvan miehen otteet ja ohjaavan hänen kätensä hienovaraisesti oikeille paikoilleen omalle vartalolleen. Punerrus Drizztin kasvoilla syveni kauniin ruusunpunaiseksi. ”Sinä suunnittelit tämän”, hän syytti.
”Saatoinpa suunnitellakin”, Entrerin hivenen käheä ääni kuiskasi hänen korvansa juuressa.
Yllättynyt Drizzt vinkaisi. ”Mutta miksi?” hänen onnistui kysyä, vaikka taustalta kuuluvat Bruenorin äänekkäät ihastelut siitä, miten suloinen pari he olivatkaan, saivat hänet sekoamaan askelissaan ja horjahtamaan päin partneriaan.
Entrerin naurahdus oli matala hykerrys. ”Koska siitä lähtien, kun kuulin sinun olevan elossa, olen tahtonut tilaisuuden tehdä tämän.”
”Minkä tämän?” mannunvartija älähti epäluuloisena.
Entreri virnisti leveästi, taivutti Drizztin yhtäkkiä lattiaa kohti niin, että valkeat suortuvat käväisivät maassa, ja kuiskasi hänen huuliaan vasten: ”Suudella sinua.”
Suudelma oli kevyt kuin öisen ilman samettinen tuulahdus ja aivan yhtä pehmeä. Huumaantunut Drizzt vastasi siihen vaistomaisesti, eivätkä hänen ystäviensä kannustavat hihkaisut onnistuneet läpäisemään sitä kuplaa, johon salamurhaajan hellät huulet olivat hänet eristäneet. Suudelman loputtua henkeään haukkova mannunvartija osasi vain piilottaa kasvonsa miehen tuoksuviin hiuksiin ja takertua tähän vielä aavistuksen tiukemmin; siinä hetkessä oli hyvä olla, eikä mikään muu kuin Entrerin käsivarret hänen ympärillään ollut todellista.
-fin
