T/N: Jatkoa saapunut!!
Kiitos kaikille ihan kamalasti kommenteista!
Kahdeskymmenesensimmäinen luku: Hedelmäsalaattia ja Quesadilloja”Ranta”, totesin yllättyneenä, kun me ohitimme kyltin, jossa luki ’Tervetuloa Järkälerannalle’. Olin juuri viettänyt kymmenen minuuttia arvaillen, minne me olimme menossa ja olin sanonut, että rannalle. ”Mutta minähän sanoin rannalle, sinä valehtelit minulle. Sinä olet jo kuiva, mikä tarkoittaa, että sinun täytyy kastua uudelleen. Ja niin minunkin, odotas, luulisin kyllä, että sinä voisit riisua vaatteesi…”
Näyttelin murjottamista ja mutristin alahuultani. Hän nauroi ilmeelleni ja siveli etusormellaan huuliani saaden minut huokaisemaan. Otin hänen sormensa alas huuleltani ennen kuin mitään pahaa tapahtuisi ja kiedoin omat sormeni hänen sormiinsa.
”Minä olisin valehdellut sinulle, jos olisimme menossa rannalle, mutta me emme ole.” Hän ajoi tyhjään parkkiruutuun pelottavalla nopeudella. Hän pysähtyi jarruttaen äkisti puiden ympäröimän polun varrelle, mikä johti kohtisuoraan rannalle. Hän oli oveni ulkopuolella ennen kuin ehdin edes silmiäni räpäyttää.
Kun hän oli auttanut minut autosta ulos, me kävelimme hiljaa käsi kädessä polkua pitkin. Polku vaihtui lopulta sillaksi merenaaltojen yli. Huomasin pian tumman hahmon edessämme. Se näytti aivan varjolta pimeydessä ja näytti pieneltä vuorelta.
Kun me kävelimme sitä kohti, se kirkastui jouluvaloilla joka puolelta. Haukoin henkeä, kun tajusin, mikä se oli. Se oli jahti, mikä oli ainakin kaksi kertaa isompi kuin mikään muu laiva, jonka olin ikinä nähnyt. Ja kaksi kertaa kauniimpi.
”Huhhuh”, sanoin ja nostin katseeni Edwardiin. Valojen heijastus hänen silmistään sai hänet näyttämään siltä kuin hän alkaisi itkeä ja hänen ihonsa hohti upeita värejä. Hän ei ollut koskaan ollut kauniimpi.
Hän hymyili minulle. ”Ajattelin sinun pitävän siitä.” Me kävelimme suoraan sitä kohti ja minä hypähdin säikähdyksestä, kun joku teini seisoi laiturilla sen jättimäisen laivan edessä. Hänellä oli jokin kaukosäätimen tapainen kädessään ja hän antoi sen Edwardille, kun me saavuimme hänen luokseen.
”Kiitoksia, David”, Edward mutisi ja näytti siltä, että hän antoi tälle ison nipun tippiä. ”Kyllä, tietenkin herra Cullen.” Pojan äänestä kuulsi syvä kunnioitus.
”Minä jatkan tästä.” Se mitä Edward sanoi, oli selvästi vinkki, että pojan piti lähteä. David käveli, tai pikemminkin juoksi pois. Hän näytti innokkaalta päästessään laskemaan uutta omaisuuttaan. Edward painoi kaukosäätimen nappia ja käveli kohti alenevaa laituria.
”Miksi sinä vuokrasit näin ison laivan vain puolitreffeille?” Hänellä oli parasta olla selitys, laiva sopi kuninkaalle, ei puolitreffeille, enkä aio edes laskea niitä satasia, jotka hän antoi Davidille.
”Ei sitä tarvitse vuokrata, minkä jo omistaa”, Edward selitti. Hän kääntyi ympäri minuun päin ja hetken päästä hän oli laiturilla. ”Arvon neiti.” Edward kumarsi ja ojensi kätensä pyytävästi. Jos joku muu olisi yrittänyt tehdä noin, se olisi ollut äärimmäisen imelää. Ei kuitenkaan, kun Edward teki sen. Edward ei ikinä tekisi mitään imelää.
”No kiitoksia.” Yritin niiata parhaani mukaan. Minä kuitenkin pilasin senkin, koska niiauksen aikana ei kuuluisi kompastua. Oli hyvä, että Edwardin käsi oli jo valmiiksi ojennettuna. Hän koppasi minut käsivarsilleen ja alkoi kantaa minua, kuten morsianta.
”Haluatko tietää, mitä hyvää sinun kömpelyydessäsi on?” Hän jatkoi ennen kuin minulla oli mahdollisuutta vastata myöntävästi. ”Saan aina tekosyyn pitää sinua sylissäni.” Hänen käsivartensa tiukentuivat ympärilläni ja voin sanoa, että tiesi minun punastuneen kuin hullu. Ensimmäistä kertaa ikinä, olin iloinen, että hän tiesi tunteeni, kun minulle kävi niin.
”Ehkä minun pitäisi kompastua useammin”, totesin. ”Mutta miksi perheesi tarvitsee ison laivan, kuten tämä?” Katselin ympärilleni. Olin pökertynyt paikan kauneudesta. Se näytti uskomattomalta. Veden takia se näytti kaksi kertaa kauniimmalta.
Hänen naurahduksensa palautti minut maanpinnalle, kuten aina. ”Yritä ajatella kuten Cullen, Bella. Mitä tapahtuisi, jos jollekin meistä… tapahtuisi onnettomuus? Minne me menisimme? Maalla me olemme aivan liian tunnistettavissa. Vedessä emme.”
Tämä laiva oli tarpeeksi iso pitämään vampyyriperheen turvassa jopa vuoden tai parikin. Vain Alice olisi pahoillaan. Merellä ei ole kovin monia shoppailu mahdollisuuksia. ”Tietenkään kukaan meistä ei pitäisi siitä. Haiden ja valaiden syönti viikko viikon jälkeen käy aika ällöttäväksi.”
”Vau, vau. Tämä on mahtavaa.” Kohotin hänelle kulmiani ja pudistin päätäni. Jälleen kerran uusi perheeni sai minut järkyttymään täydellisesti.
Edward laski minut maahan seisomaan, kun me saavuimme laivan sisäänkäynnille. Katsoin ympärilleni, sisäpuolelta se oli tietenkin aivan yhtä kaunis kuin ulkopuoleltakin. Oikealla puolella arvelin olevan kapteenin hytti ja muut jutut, koska se nousi korkealle taivaalle. Oikealla oli myös suuri allas, joka oli peitetty kankaalla. Ainoa syy, mistä tiesin sen olevan allas, oli koska siinä oli ponnahduslauta ja vesiliukumäki. Mikään niistä ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiotani.
Keskellä helmenvalkoista kantta oli puhdas pöytä, romanttisesti aseteltu pöytä, jolla oli kynttilöitä ja lautasliinat, jotka oli taiteltu joutseniksi, täytetyn tarjottimen vieressä. Pöydän jaloissa ja tuoleissa oli pienimpiä valoja, joita olin koskaan nähnyt. Lasinen pöytä heijasti kaiken takaisin.
”Vau”, sanoin, kun Edward alkoi kävellä pöytää kohti. Pöydän katsominen ja tieto siitä, että Edward oli tehnyt tämän minulle, sai silmäni kyyneltymään. Edward näytti ymmärtävän.
”Tämä kaikki on sinulle, rakas”, Edward sanoi samalla kun hän istutti minut tuoliin. Oli oikeastaan aika outoa, että näin polveni pöydän läpi. Hypistelin sormiani ja laitoin kädet pöydälle. Edward ilmestyi nopeasti pöydän toiselle puolelle ja nappasi nopeasti toisen käteni omaansa.
Minä puristin hänen sormiaan tiukasti ja katselin toisen kerran ympärilleni. Tämä paikka oli uskomattoman kaunis. Se sai minut tuntemaan syyllisyyttä.
”En tajua, kaiken jälkeen, mitä tänään on tapahtunut, miksi sinä teet tämän kaiken minulle? Koko päivän olen ollut vain tuhoisa ja itsekäs, sitten sinä järjestät ihanimman ja romanttisimman jutun, mitä minulle on ikinä tehty. Miksi?”
”Koska minä rakastan sinua ja sinä ansaitset sen”, Edward sanoi yksinkertaisesti kuin se olisi maailman selvin asia siivutetun leivän jälkeen. Hän huokaisi ja ojensi minulle yhden kolmesta haarukasta. Hän huokaisi, kun minä vain jatkoin hänen tuijottamistaan.
”Mutta minä en ole suudellut sinua koko päivänä”, vastustin. Tuntui kuin en ansaitsisi mitään ympäriltäni, mukaan lukien pöydän toisella puolella istuvaa kreikkalaista jumalaa.
”Bella”, hän aloitti. ”Ajatus sinun suutelemisestasi on kuin hedelmäsalaatti ja sinun kanssa viettämäni aika on kuin quesadillat.” Kun hän sanoi tämän, hän kohotti kättään, joka ei ollut juuri sillä hetkellä minun kädessäni ja paljasti kaksi lempiruokaani. Hedelmäsalaatti oli parasta ja toisena tuli quesadillat. ”Sinun suutelemisesi on mehukasta ja sinulla on aina jokin uusi yllätys. En vain saa siitä tarpeeksi. Jokainen uusi maku on kuin uusi kokemus.”
Samalla kun hän puhui, minä kävin salaattia läpi. Söin aina ensimmäiseksi hunajamelonit, mutta hedelmäsalaatti oli niin suuri, että siinä näytti olevan kolme hunajamelonia. ”Entä quesadillat?”
”Ja quesadillat”, hän toisti ja juoksutti sormeaan viipaleen päällä. Minua ei oikeastaan haitannut, vaikka hän koskikin ruokaani, hänellähän ei ole mitään rasvoja, jotka voisivat tarttua kaikkeen. ”Ne ovat mausteisia. Niissä on sellaista ylimääräistä potkua, mitä kuka tahansa ihminen haluaisi. Ne antavat voimaa kestää koko päivän. Joskus ne voivat kuitenkin olla hiukan imeliä.”
”En todellakaan tajua”, myönsin samalla kun halkaisin viipaleeni kahtia.
Edward kohotti kättäni ja painoi kevyen suudelman jokaiselle rystyselle. Hän huokaisi kuin kärsimättömänä. ”Sinun suutelemisesi on uskomatonta. En voi edes kuvailla sitä. Paras tunne koko maailmassa. Se todella vetäisee jalat altani… joskus kirjaimellisesti. Minä vannon, että joskus kuulen sydämeni alkavan taas lyödä ja tunnen veren juoksemisen kaiun suonissani. Haluan vain lisää, lisää, lisää. Tietenkin minä lopetan sen takia. Siltikään en ikinä voisi luovuttaa
minun hedelmäsalaattiani mistään hinnasta. Paitsi quesadilloista ja siitä, että saisin viettää enemmän aikaa sinun kanssasi, tietenkin.”
”Vaikka hedelmäsalaatti on myös runsas, se on myös koukuttavaa. Tiedän, että siinä on raja. Mutta, kuten sinä, quesadillat pitävät minut elossa. Aika sinun kanssasi… tunnen eläväni, aivan kuin elämä lisäisi minuun kerroksia.”
Hän huokaisi ja katsoi alas ruokaani. Sitten hän alkoi yhdistää ja erottaa sormiamme. Me istuimme hiljaa ja minä lopetin ruokailun. Ruokaa ei ollutkaan niin paljon kuin olin luullut, mutta oli sitä kuitenkin tarpeeksi, että tunsin itseni turvonneeksi.
En voinut uskoa sitä, mitä olin juuri kuullut. Edwardilla todella oli omat tapansa sanoa asiansa. Tuntui kuin olisin ymmärtänyt kaiken, mitä hän oli juuri sanonut, mutta sitten tuntui, että kaikki oli salaperäistä ja minulla oli enemmän kysymyksiä kuin alussa. Hän sai kaikki ongelmaisimmat asiat yksinkertaisimmiksi ja kaikki yksinkertaisimmat asiat kaikista monimutkaisimmiksi.
Hän otti haarukkani, kun laskin sen halkaistakseni toisen quesadillan. Ennen kuin minulla oli mahdollisuutta sanoa mitään, hän heitti vesimelonin palan suuhunsa. ”Yh, silti vesimeloni ei ole mitään verrattuna sinun huuliesi makuun. Sitä paisti se on liian nestemäistä.”
”Sanoo mies, jolla on vain veriruokavalio.” Hymyilin hänelle ja avasin suuni, jotta hän pystyi syöttämään minulle mustikan. Hän jatkoi syöttämistäni lopulla hedelmäsalaatilla. Hänellä oli siihen toimintamalli, jonka minä tajusin hetken kuluttua. Hän syötti ne minulle värikoodeittain.* Ensin mustikka, sitten hunajameloni, ja niin edelleen. Hän tuskin antoi minulle tilaisuutta haukata quesadilloja.
”Luulen, että se mitä yritän sanoa”, Edward sanoi hiljaisuuteen. ”On, että minä rakastan sinua ja kaikki mitä itse haluan on sitä, mitä sinä haluat ja tarvitset. Ei, en tietenkään tarkoita, että haluan, ettet suutele minua, minä todella ja vakavasti tahdon sinun suutelevan. Minä vain yritän saada sinut tuntemaan olosi hyväksi sen asian suhteen. Onko tässä mitään järkeä?”
”Kyllä, sinä haluat sitä, mikä on parasta minulle.” Tämä Adoniksen kaksoiskappale on todella uskomaton. Jopa kaiken sen jälkeen, mitä meille oli tapahtunut tänä päivänä, hän oli minun Edwardini ja vain minun. ”Okei. Luulen, että olen valmis. Ruoka oli todella ihanaa, kiitos. Minäkin rakastan sinua – ikuisesti.”
Hän nousi ja käveli pöydän toiselle puolelle, pitäen käsiämme vieläkin yhteen liitettyinä. ”Ikuisesti”, hän vannoi ja auttoi minua nousemaan tuolilta. Painoin pääni hänen rintaansa vasten ja hengitin sisään ja ulos. Pystyin tuntemaan hormonieni pörräävän ympäri kehoani.
”Plus, se ei auta poikien kanssa.” Nostin katseeni häneen nopeasti ja yllättyneenä. ”He kaikki ovat saaneet tyttönsä suutelemaan heitä. Entä jos minä en? Mitä se tarkoittaisi? Voin jopa kuulla Emmettin juuri nyt.”
Hänen silmiinsä tuli ilme, jonka tunsin liiankin hyvin, joten minä laitoin käteni hänen huulilleen juuri ajoissa. ”Ei käy, Jose.” Irrottauduin hänen otteestaan ja juoksin laivan toiselle puolelle. Pystyin aistimaan hänet takanani, kävellen ihmisvauhtia. Kaikki aistini tuntuivat olleen tänään ylikierroksilla. Hänen kätensä kietoutuivat vyötärölleni samalla kun minä nojauduin häntä vasten.
Hän painoi suudelman korvaani samalla kun nojauduin kaiteen yli nähdäkseni tummaan veteen. Kaikki, mitä pystyin näkemään oli tuhansien valojen heijastukset. ”En näe tuolla ollenkaan kalasia!” valitin.
”Kalasia.” Edward kohotti minulle kulmiaan. Minä nyökkäsin ja pyöräytin silmiäni. ”No, luulen, että meidän täytyy vain mennä sinne alas ja etsiä niitä”, hän sanoi asiallisella äänellä. Sitten hän siirsi kätensä vyötäröltäni ja riisui housunsa.
*Se olisi oikeasti aakkosjärjestyksessä, mutta se ei sopinut tähän suomennokseen...
