T/N: Kiitos kommentoijille, piristitte päivääni.
Neljäs luku: KidnappausAlice tuli keittiöön odottamatta, että avaisin oven. Hän katseli ympärilleen keittiössä ja huomasi minut.
Sanomatta sanaakaan hän tarttui käteeni ja kiskoi sitä kevyesti.
”Minne me olemme menossa?” kysyin. Miksi Edward ei ollut kiskomassa kättäni?
”Meille.” Hän kiskoi uudelleen.
”Koulu!” Pystyin tuntemaan silmieni pulpahtavan ulos, kun sanoin sen.
”Älä huoli, me kyllä ehdimme kouluun ajoissa.” Nyt hän kiskoi kättäni vielä lujempaa.
Nousin ylös omin avuin, mutta Alice oli tyytymätön nopeuteeni. Lupaa kysymättä, hän nosti minut ylös. Tämä kävisi ärsyttäväksi vuoden sisällä.
Hän raahasi minut keltaisen Porschensa luo. Katsoin häntä kysyvästi, mutta hän pudisti päätään.
”Alice…” marisin. Hän pudisti vieläkin päätään. Tämä alkoi olla ärsyttävää.
Tiellä oli jo paljon autoja. Huomasin sen, kun tuijotin ikkunasta yrittäen pysyä kärsivällisenä. Hän kääntyi ajotielleen. No, ei kääntynyt, enemmänkin suistui tavalla, joka melkein tappoi minut.
Kun olimme ajaneet mailin metsässä, Alice alkoi ajaa enemmän oikealla puolella. Hänen pienillä keijukaisen kasvoillaan välkkyi hymy. Edessäpäin huomasin Volvon tulevan vastaan ja enkelin ajajanpaikalla.
Kun hän näki meidät, hänen kulmansa rypistyivät ja kääntyi nopeasti seuratakseen meitä talolle.
”Alice, Edward ei taida tietää, että minä olen sinun kanssasi?” kysyin tietäen vastauksen jo valmiiksi.
”Mmmm.” Hän ei myöntänyt eikä vastustanut väitettäni, joten minä otin sen myöntävänä vastauksena. Kuten hänen kasvavan hymynsäkin.
Heti kun Alice oli pysäyttänyt auton, oveni avautui ja minä odotin Edwardin olevan siinä pelastamassa minua. Yllätys, yllätys. Alice oli nostamassa minua ylös ja vei minut kylpyhuoneeseensa.
Heti kun olimme päässeet sisälle, kuulin ärsyyntyneen huudon takaani.
”ALICE!” Edward huusi, yrittäen saada meidät kiinni. ”Anna tyttöystäväni takaisin!”
Alice vain nauroi ja lukitsi kylpyhuoneen oven. ”Toimii kuin loitsu”, hän sanoi matalalla äänellä.
”Alice!” Yritin sanoa sen terävästi, mutta luulen, että se tuli vinkaisuna, joten yritin uudestaan. ”Alice!” Noniin, nyt se oli huomattavasti terävämpi.
”Vain hiukan ripsiväriä ja rajauskynää.” Hän näytti puhuvan itsekseen yhtälailla kuin hän puhui minulle. ”Ja huulikiiltoa, voi kyllä, huulikiiltoa.” Hän otti esiin jokaisen sanomansa tuotteen.
Hän alkoi laittaa rajauksia silmiini, mutta minä huitaisin hänet pois. ”Ensinnäkin, mitä me teemme?”
”Teemme sinulle muodonmuutosta”, Alice sanoi kuin se olisi ilmeistä. Mikä, kun mietin sitä, luultavasti olikin. Mutta me emme tee sitä, hän ei anna minulle vain muodonmuutosta. Hän tekee minulle muodonmuutoksen ja ryöstää minut kotoa ja Edwardin luota, sitä me teemme.
Edwardista tulikin mieleeni, että hän alkoi jo paukuttaa Alicen makuuhuoneen ovea. ”Minä sanoin, anna hänet takaisin. Hän on minun.” Mahtavaa, nyt minä olen omaisuutta.
”Minä tiedän, että sinä teet minulle muodonmuutosta, mutta miksi?”
Alice huokaisi ja alkoi laittaa hiukan poskipunaa ja levitti sitä raskaasti.
”Bella…” hän aloitti vakavasti. ”Sinä aiot olla koko päivän suutelematta Edwardia”, hän sanoi sen kuin tiedonannon, ei kysymyksenä.
”Niin, tiedän”, sanoin mumisten, koska alkoi levittää paljon huulikiiltoa huuliini.
Hän näytti tietävän, mitä mielessäni pyöri, koska hän sanoi: ”Minä yritän saada huulesi näyttämään syötäviltä. Nyt jos voisit pysyä paikallasi…” Hän ajatteli, ettei hänen tarvitsisi sanoa lausettaan loppuun.
”Miksi?”
”Koska sitten hän haluaa suudella niitä enemmän kuin sinä ehdit sanoa 'ei' ja sitten hän tulee epätoivoiseksi.”
”Minä tiedän sen.” Rypistin otsaani ajatukselle epätoivoisesta Edwardista. ”Tarkoitan, miksi se sinua kiinnostaa?”
Alice hymyili kuin olisi odottanut sitä kysymystä. Sitten hän näytti miettivän vastaustaan.
Hetken täydellisen hiljaisuuden, paitsi Edwardin loputtomien koputusten jälkeen, hän vastasi.
”Tiedätkö ollenkaan, kuinka monta kertaa me Cullenin ja Halen tytöt olemme yrittäneet olla suutelematta sulhojamme koko päivän? Tiedätkö ollenkaan, kuinka monta kertaa me olemme epäonnistuneet?”
”En.”
”Emme ole koskaan menestyneet niillä tuhansilla kerroilla.”
”Ai.”
”Siksi sinun täytyy onnistua; sinun täytyy näyttää noille pojille, kuka on pomo. Joten aina, kun katsot Edwardia, sinun täytyy kuvitella hänen tilalleen joku erityisen ruma kundi tai jotain. Ole niin kiltti Bella, ole niin kiltti, tee tämä perheemme tähden. Onnistu perheesi vuoksi.”
”Alice…” En tosiaankaan tiennyt mitä sanoa, paitsi: ”Yritän tehdä parhaani.”
”Meidän täytyy sitten vain toivoa, että sinun parhaasi on tarpeeksi.” Hän avasi makuuhuoneensa oven ja katosi vaatehuoneeseensa. Minä odotin hänen huoneessaan, en halunnut eksyä. Se olisi kyllä viimeinen asia, mitä kaipasimme ollessamme jo nyt myöhässä koulusta, minä eksyneenä vaatehuoneeseen.
Hän tuli ulos todella söpön asun kanssa. Jopa minä rakastin sitä.
Samalla kun vaihdoin vaatteita, päätin että tarvitsisin enemmän tietoa, jotta tämä voisi toimia.
”Alice?”
”Hmm?”
”Kuinka te epäonnistuitte?”
”Oletko sinä koskaan ennen katsonutkaan Cullenin ja Halen poikia?”
”Ai”, sanoin. Arvasin sen olevan itsestään selvää. ”Näetkö sinä minun onnistuvan?”
”En voi oikeastaan sanoa niin. On miljoonia asioita, jotka voivat tulla tielle. Sinun päätöksesi luovuttaa Edwardille alkajaisiksi.”
Mahtavaa, vain mahtavaa.
Hän kiskoi kättäni taas ja johdatti minut ovelle. Me melkein törmäsimme Edwardiin, joka oli koko ajan koputtanut Alicen oveen.
Hän veti minut halaukseen. Todella tiukkaan.
”Älä tee tuota enää ikinä”, hän heitti Alicelle.
Alice vain kikatti. Käänsin päätäni katsoakseni häntä. Hän vain iski silmää ja hyppeli alakertaan sanoen olkansa yli: ”Nähdään koulussa.”
Edward katsoi minua. Tuntui kuin olisi kulunut jo ikuisuus siitä, kun nuo silmät viimeksi kohtasivat omani, vaikka siitä oli vasta tunti. Hän nosti leukaani, jotta hän voisi painaa huulensa omilleni.
”Älä yritäkään”, nauroin ja vetäydyin pois hänen käsiensä välistä. Sen sijasta minä otin häntä kädestä kiinni ja johdatin hänet aulaan. ”Nyt minusta tuntuu siltä, että koulu on alkamaisillaan.”
”Sinä näytät kauniilta.”
