Nimi: Metsälampi
Kirjoittaja: Kupla
Genre: Horror
Päähenkilö: Draco
Ikäraja: K-11
Vapausvastuu: En omista tässä tekstissä mainittuja henkilöitä, paikkoja tai muita asioita. Ne kuuluvat J. K. Rowlingille. En saa tästä rahallista korvausta.
Tiivistelmä:
”Mikä tuo on?” äiti kysyi. Hän ei pitänyt purkin likaisesta vedestä.
”Se on salaisuus”, Draco vastasi ja hymyili ilkikurisesti äidilleen. Äiti jätti purkin rauhaan.A/N: Täytyy myöntää, että tähän ficciin minulla toimi innoituksena eräs tietty klassinen kappale,
Edvard Griegin Paimenpoika eli The Shepherd Boy. En ymmärrä, mistä tällainen ajatus edes päähäni putkahti, mutta ficciä kirjoittaessani minun itsenikin täytyi monesti nostaa jalat tietokonetuolin jalkojen päälle. Inhoan yli kaiken hämähäkkien lisäksi edes ajatusta tällaisesta tapahtumasta. Ja silti kirjoitan tämmöistä. Eh. Joka tapauksessa hieman erikoista kauhua. Tätä on aika pirun vaikea määrittää ikärajan mukaan, koska en varsinaisesti mässäile, mutta tämä voi järkyttää vähän ketä tahansa. Ilmoittakaa kommentissa, jos ikäraja on mielestänne turhan alhainen. Isken mukaan FF100:an.
//Muoks: Youtube-videon linkki vaihdettu -12.Sana: 004. Sisäpuoli.
Kodin lähellä oli lampi. Se oli syvä ja mutainen. Vesi oli mustanruskeaa ja tuoksui mädäntyneelle. Draco ei koskaan kertonut isälle eikä äidille käyneensä lammella. Lammelle pääsi, kun seurasi vanhaa metsään ammoisina aikoina kulunutta polkua. Metsässä tuoksui kostealta mullalta, mutta mitä lähemmäs lampea pääsi, sen enemmän mädäntynyt kuoleman tuoksu valtasi ilmaa. Dracon keuhkoja pakotti, kun hän asteli viimeisten puiden lomasta aukiolle. Puut kammosivat lampea ja kiersivät sen kaukaa. Se ei hetkauttanut lampea, vaan se mollotti aina yhtä uhkaavana ja vihaisena ansana kellertävän ruohon seassa. Joskus Draco ajatteli, miltä tuntuisi, jos hän jonakin päivänä vain kävelisi rahisevalla ruoholla ja yhtäkkiä putoaisi lampeen.
Draco oli koskenut lammen pintaa vain kerran. Vesi oli jääkylmää ja oudon niljaista. Se tuntui tarttuvan ihoon, haju painautui ihohuokosiin ja levisi koko kehoon. Kotiin palatessa ainoastaan tuomen kukkien tuoksu peitti lammen hajun.
Draco ei ollut koskaan nähnyt lammessa mitään muuta elävää kuin pieniä nuijapäitä. Hän seisoi lammen rannalla ja katseli vääristynyttä peilikuvaansa ja nopeina uivia eläimiä. Nuijapäät olivat kehittyneet sammakonkudusta, sen poika tiesi. Ne näyttivät niin hauskoilta kisaillessaan vedessä, että hän unohti lammen painostavan tunnelman. Draco päätti hakea kotoa lasipurkin ja laittaa nuijapäät sinne. Ne varmasti ilostuisivat, kun ne pääsisivät pois lammesta. Ennen kuin Draco huomasikaan, hän oli jo irtaantunut lammen vetovoimasta ja ehtinyt metsäpolulle.
Lasipurkki löytyi keittiöstä. Se oli suuri, vanha hillopurkki, jonka moneen kertaan pestyt seinät olivat naarmuuntuneet mutta silti tarpeeksi kirkkaat. Siinä oli metallinen kansi, jonka Draco sai helposti avattua ja suljettua. Draco otti purkin ja kantoi sen varoen metsään. Metsä oli hiljainen, tuntuen yllättäen synkemmältä kuin ennen. Draco oli jo tarpeeksi vanha ymmärtääkseen, etteivät kummitukset tai manaliukset hyökänneet noin vain kulkijoiden kimppuun, mutta silti kauhutarinat valtasivat vaaleiden lastenhiusten peittämän pään. Hän juoksi loppumatkan lammelle, kuunnellen koko ajan askelia takanaan. Lasipurkki oli painava ja väsytti pieniä käsivarsia, mutta Draco jaksoi kantaa sen aina lammelle saakka.
Päästyään aukiolle, jossa lampi sijaitsi, metsä ikään kuin pyörähti käyntiin. Tuulenpuuska juoksi yli puiden ja rapisutti kuivia lehtiä. Oksat kaartuivat ilmassa natisten. Draco asteli aivan lammen rannalle ja kumartui. Siinä, siinä ui valtava parvi nuijapäitä. Lasipurkki painui veden alle, mutta nuijapäät ehtivät hajaantua sen edestä. Ne tuntuivat hämmentyneiltä.
Draco veti purkin pois vedestä, ruskea vesi oli painavaa ja likaista. Hän kaatoi sen pois. Virta hipoi purkkia valkoisina puristavia sormenpäitä. Kun Draco odotti hetken ihan paikoillaan, nuijapäät palasivat. Nyt hänellä kävi parempi onni. Hän kauhoi vettä purkkiin ja sen mukana sinne päätyi vähintään tusina nuijapäätä. Lammen vesi kasteli kämmenet ja hihansuut, ne liimaantuivat ihoon. Kun Draco astui painavan purkkinsa kanssa kauemmas lammesta, maa päästi maiskahdukset. Pienet jalanjäljet täyttyivät tummalla vedellä. Lampi otti ne omakseen. Se olisi varmasti ottanut Draconkin, jos hän olisi seissyt siinä yhtään kauempaa. Kosteaa purkkia rintaansa vasten painaen Draco tuijotti uhkaavaa vettä. Vasta kun purkin märkyys tunkeutui paidan lävitse hänen iholleen, poika lähti kotiin. Ilma tuntui viileämmältä ja puhalsi Dracon hoikkaa pojanvartaloa vasten kuin yrittääkseen kaataa hänet.
Vasta puolimatkassa Draco muisti sulkea lasipurkin kannen. Kantta sulkiessaan hän jäi katselemaan lasisen vankilansa asukkeja. Ne uiskentelivat hädin tuskin erottuen vedestä. Draco värisi yllättävän vihaisen puhurin iskiessä hänen ylleen. Nuijapäät olivat varmasti vihaisia, kun ne oli erotettu perheestään. Niillä kaikilla oli sama isä ja äiti, aivan kuin Dracolla. Draco oli kerran nähnyt, kuinka kaksi sammakkoa oli seisonut päällekkäin metsäpolulla, lähellä lampea. Hän oli heti tajunnut syyn siihen. Ajatus sammakoista sai hänet vieläkin tuntemaan jännityksensekaista kiihotusta. Ne olivat olleet suuria ja rumia ja silti tehneet poikasia.
Kotona Draco laittoi nuijapääpurkkinsa yöpöydälle.
”Mikä tuo on?” äiti kysyi. Hän ei pitänyt purkin likaisesta vedestä.
”Se on salaisuus”, Draco vastasi ja hymyili ilkikurisesti äidilleen. Äiti jätti purkin rauhaan. Parina ensimmäisenä aamuna Draco jaksoi aina tähyillä purkkinsa kylkiä, kunnes näki vilahduksen limaisesta hännästä. Sitten hän unohti purkin, vaikka se olikin aina näkyvissä. Lammella hän ei käynyt. Muisto kahdesta ilkeästä maiskahduksesta oli liian tuore.
Viikon kuluttua Dracon herätessä aurinko paistoi ikkunasta ja osui purkkiin. Vesi hehkui miltei punaisena valon voimasta. Hetken purkkia tuijotettuaan siellä ei kuitenkaan näkynyt liikettä. Ärtyneenä Draco rypisti kulmiaan. Missä nuijapäät olivat?
”Tulkaa esiin, tyhmät nuijapäät”, hän tokaisi ja nousi istumaan vuoteellaan. Ei vieläkään mitään. Draco heitti peitot pois jalkojensa päältä. Hän kierähti pois sängystä. Jaloilla ollessaan hän ojensi kätensä kohti purkkia. Unen jälkeen hänen liikkeensä olivat kuitenkin kömpelöt, ja toinen käsi tönäisi purkin lattialle.
Purkki putosi ennen kuin Draco ehti henkäistäkään ja räjähti lattialle. Dracon silmät sulkeutuivat, mutta hän tunsi, kuinka lammen vettä lensi hänen säärilleen ja jalkapöydilleen. Avatessaan silmänsä hän vasta tajusi tuhon laajuuden.
Purkki oli pienenä aamuauringossa kimaltelevana sirpaleena pitkin lattialankkuja. Ruskea vesi oli lentänyt joka paikkaan, lattia oli tummentunut sen mutaisesta vedestä. Veden seassa oli pieniä, mustia nuijapäitä. Ne makasivat velttoina ja liikkumattomina. Sirpaleet olivat silponeet osan paloiksi. Muutaman häntä lojui irrallaan, toisilta puuttui osa ruumiista. Ne olivat kovin pieniä ja hengettömiä. Joidenkin päällä oli jotakin harmaata. Kun Draco kumartui katsomaan mitä se oli, hän erotti sen olevan pehmeää nukkaa.
Hometta.”Draco?”
Nuijapäät olivat turvonneita, vasta nyt Draco erotti, kuinka erilaisilta ne näyttivät kuin ennen pyydystämistään. Ne olivat lihoneet ja mädänneet, paisuneet halki. Aivan läheltä katsottuna näki, miten niiden sysimustaksi muuttunut iho oli pöhöttynyt ja halkeillut. Draco työnsi nenänsä aivan niihin kiinni, tunsi lammen hajun ja jonkin muun, hieman kalaa muistuttavan lemahduksen. Nuijapäät olivat ilmiselvästi kuolleet jo päiviä sitten, kelluneet lasipalatsissaan kylmenneinä ja mädänneinä. Samaan aikaan kun Draco oli nukkunut ja leikkinyt niiden vieressä.
Nyt Draco tunsi veden kostuttamilla jaloillaan uuden tunteen. Se oli lämmin ja pistävä. Draco katsahti alas paljaisiin, lyhyiden pyjamahousujen paljastamiin sääriinsä. Jalkapöydän ihossa törrötti suuri, kolmionmuotoinen sirpale. Veri valui siitä ahnaasti lattialle ja sekoitti pienten nuijapäiden ruumiit omaan elinvoimaansa. Aivan haavan vieressä oli yksi oikein lihava ja pyöreä nuijapää, jonka koko selkä oli vihreänharmaan homeen peitossa. Verestä muodostunut puro kaappasi sen mukaansa, ja nuijapää ui elämänsä viimeistä kertaa. Se valui hitaasti kylmänä klimppinä jalkapöydältä lattialle ja jätti vaalealle iholle harmaan läikän.
”Draco? Mikä se ääni oli? Rikoitko sinä jotakin?”
Draco vinkaisi ja heilautti jalkaansa. Veri lensi sirona kaarena lattialle ja sekoittui tummaan mutaveteen. Lasinsirpale irtosi, sinkoutuen toisen suuren purkinjäännöksen viereen vienosti kilahtaen. Äänetön itku kuristi pojan kurkkua, kun hän tallasi jalkapöydältä verivirran mukana valuneen nuijapään ruumiin päälle ja hyppäsi sänkyyn turvaan.
”Draco? Mitä sinä –”
Äidin ilme oli sekoitus inhoa ja kauhua, kun hän katsoi vuoroin sängyssä seisovaa Dracoa ja vuoroin veren, kuolleiden nuijapäiden ja veden täplittämää lattiaa.