Title: Jäähyväiset
Author: Lerosa
Genre: Drama
Pairing: B/E
Fandom: Twilight
Rating: K11
Summary: Tämä sattuu enemmän kuin mikään ikinä...
A/N: Eli Newmoonin alku kun Edward jättää Bellan. Toivottavasti tykkäätte.
"Mennään kävelylle", sanoin Bellalle, katuen jo etukäteen sitä mitä olin tekemässä.
"Hyvä on", hän sanoi tavallista vaisumpana. Tartuin hänen käteensä ja lähdin johdattamaan meitä metsään. Sitten pysähdyin ja käännyin katsomaan hänen masentuneita kasvojaan.
"No niin, nyt puhutaan", Bella sanoi yrittäen kuulostaa urhealta, mutta näin, että hän esitti. Vedin syvään henkeä ja sanoin: "Bella, me lähdemme", kunpa hän vain tietäisi kuinka paljon sanani korvensivat sisintäni. Hän veti syvään henkeä ja kysyi: "Miksi jo nyt? Enää yksi vuosi-" "Bella, nyt on korkea aika", keskeytin hänet. "Kuinka pitkään me voisimme asua Forksissa muutenkaan? Carlisle näyttää hädin tuskin kolmekymmenvuotiaalta, ja väittää olevansa jo kolmenkymmenenkolmen. Meidän pitäisi, joka tapauksessa aloittaa alusta jossain muualla", lopetin ja tarkkailin hänen kasvojaan jotka näyttivät kysyviltä.
Hän tuijotti minua, ja minä tuijotin takaisin yrittäen saada silmiini mahdollisen paljon kylmyyttä.
Kun puhuit meistä-", hän sanoi kuiskaten. "Tarkoitin minua ja perhettäni", jatkoin urheasti yrittäen kätkeä tuskaa äänestäni.
Hänen kasvoillaan näkyi paniikin lisäksi myös hämmästystä.
"Hyvä on", hän sanoi. "tulen mukaan".
"Et voi. Se paikka... Ei sovi sinulle", selittelin parhaani mukaan.
"Tuo on naurettavaa. Sinä olet parasta mitä minulla on", Bella sanoi lähes anovasti.
"Minun maailmani ei ole sinua varten", sanoin kylmästi.
"Se mitä Jasperin kanssa tapahtui... se ei merkinnyt mitään Edward! Ei mitään!" hän huusi sydäntä särkevästi
"Aivan sehän oli täysin odotettavaa", sanoin hiljaisesti, mutta päättäväisesti.
"Sinä lupasit! Phoenixissa sinä lupasit jäädä-"
En antanut hänen jatkaa vaan sanoin: "Kunhan se olisi sinun etujesi mukaista"
"Eikä!" hän huusi ja jatkoi: "Tässä on kyse minun sielustani eikö olekin?
Carlisle kertoi minulle, mutta minä en piittaa sielustani, Edward. En tippaakaan! Sinä saat viedä sieluni. Ilman sinua en tee sillä mitään- se on jo sinun!"
Katsoin maahan ja huokaisin, vihaisin itseäni sen takia mitä nyt tekisin.
"Bella, minä en halua sinua mukaani" sanoin hiljaa ja selkeästi, mutta olisin voinut kuolla sen takia mitä sanoin. Sen suurempaa valhetta ei olisi olemassakaan. Ikinä.
"Sinä... et... halua...minua", hän sanoi sanat kuulostellen ääneen saattoivatko ne olla totta. "En", sanoin yksinkertaisesti sydän murtuen, mutta en antanut sen näkyä.
Hän katsoi minua, kuin kuolemaisillaan, mutta samalla päättäväisenä.
"No sehän muuttaa asian", hän sanoi ontosti, alistuneena...
"Tietenkin minä rakastan sinua aina... omalla tavallani. Mutta äskeinen tapaus sai minut tajuamaan, ettei tämä voi jatkua. Koska minä en enää jaksa teeskennellä olevani jotain muuta kuin olen. Minä en ole ihminen"
Kuinka annoin niiden sanojen lipua huuliltani hänen korviinsa? Olisin voinut kuolla.
"Olen antanut tämän jatkua liian kauan, ja nyt kadun sitä"
"Älä, älä tee tätä", hän sanoi valkoisena ja pyörtymäisillään.
"Sinä et ole minulle hyväksi", sanoin valehdellen sillä hänhän oli parasta mitä minulle oli koskaan tapahtunut.
Hän sanoi jotain, mitä hädin tuskin kuulin. Pyysin häntä pysymään turvassa ja sitten pokerinaamani petti. Tunteet alkoivat valua silmiini niin, että ne suorastaan paloivat rakkaudesta ja puhuin hänelle vieläkin, vaatien häntä pysymään elossa ja turvassa. Lupasin itsekin ettei hän enää ikinä kuulisi tai näkisi minua.
"Hyvästi Bella", sanoin ja lähdin etenemään syvemmälle metsään.
Kuulin hänen seuraavan minua ja hän huuteli nimeäni. Olin jo kääntymässä, kun kuulin hänen itkevän, mutta jatkoin matkaani käyttäen siihen kaiken itsehillintäni.
Ja sitten en enää kuullut häntä, ja jatkoin matkaani pois hänen luotaan.
Ikuisesti.
Fin.
Kommentteja?
-Lerosa
