Kirjoittaja: raitakarkki
Nimi: Vaaleanvihreä esiliina
Ikäraja: k-11
Paritus: Kertoja/nainen
Genre: Angst
Warnings: väkivaltaa ja kiroilua. saattaa vaikuttaa vähän ontuvalta, en ole niin hyvä tässä.
Summary: Kertomus parisuhdeväkivallasta. Ei liity mitenkään omaan elämääni.
A/N: Halusin vaan kirjoittaa tälläisen. Ihmisen luonne on ailahtelevainen. Kai tämä on joku kertomus jolla haluan vaikuttaa. Juu nou.
“Se tekee yhdeksän viisikymmentä”, sanoi Liljan kukan vanha myyjätär, jonka kurttuisista kasvoista ei voinut erottaa, oliko hän vihainen vai hymyilikö hän.
“Kiitos”, sanoin pikaisesti ja ojensin kahdenkymmenen euron setelin naiselle. Nainen näpräsi ikuisuudelta tuntuvan ajan kassakonetta, kunnes sai sen viimein auki ja ojensi minulle vaihtorahat sekä juuri ostaman kukkakimpun.
“Tuleeko korttia?” rouva kysyi, kun olin juuri lähtemäisilläni.
“Tuleeko lisähintaa?” kysyin ja mietin, että mahtaisiko kortti olla sopiva. Rouva pudisti päätään, joten suostuin. Mitä haittaa yhdestä ilmaisesta korista voi olla.
“Mitäs tähän kirjoitetaan?” myyjä kysyi kun olin valinnut pienen vaaleanpunaisen kortin, jossa nalle halaa ruusukimppua.
“Laita vaikka että ‘Hyvää nimipäivää, toivoo Aki”, sanoin. Rouva aloitti kirjoitustyön, joka kesti kauemmin kuin kassan avaaminen. Kun kortti oli valmis, nappasin sen naisen kädestä ja kiitin, vaikka minusta hutera käsiala oli vähintäänkin ala-arvoinen. Kun astuin ulos Liljan kukasta kylmään ulkoilmaan, katsahdin heti kelloani. Puoli seitsemän. Lähdin kävelemään kohti läheistä kerrostaloaluetta, puristaen tulipunaisia ruusuja kädessäni. Vapaan käteni työnsin taskuuni, suojaan tuulelta. Komensin itseäni kiristämään tahtia, sillä en halunnut kestää sitä koleaa ilmaa enää hetkeäkään.
R-kioskin kohdalla oli muutama mies, jotka kännipäissään huutelivat mitä sattuu.
“Kato, Sepe, joku vie naiselleen vähän kukkia”, sanoi yksi miehistä ja osoitti minua. Miehet hörähtelivät.
“Tai sit se on niitä poikia”, naurahti yksi mies ja painotti sanaa ‘niitä’. Muut miehet yhtyivät hörönauruun ja minä pyöräytin silmiäni, jatkaen matkaani. Jos ei olisi ollut kiire, olisin jäänyt välienselvittelyyn.
Päästyäni rappukäytävään huokaisin helpotuksesta. Lämpö tulvi takaisin kasvoilleni ja hengähdin hetken. Sitten jäin odottamaan hissiä alas. Pian hissi tulikin, tuoden mukanaan pari naista. Astuin autioon hissiin ja painoin kuutoskerroksen nappia. Hissin ovet sulkeutuivat natisten ja hissi lähti vaivoin liikkeelle. Välillä se tuntui pysähtyvän ja manailin itsekseni, kun hissin lamppu välkkyi aivan kuin olisi sammumaisillaan. Pääsin kuitenkin perille ja kampesin hissin ovet auki. Astelin sen oven kohdalle, jonka postiluukussa luki ‘Valtanen’. Soitin ovikelloa ja jäin oven taakse kukat kädessäni. Sisältä kuului kolinaa ja olin varma, että joku kurkisti ovensilmästä. Muutaman rapsahduksen ja kolahduksen jälkeen ovi aukesi.
“Hyvää nimpparia!” toivotin ja ojensin ruusut sinulle.
“Voi että, kiitti! Kiva että sä tulit. Ai vitsi miten hienoja ruusuja, oonkin tarvinnu vähän värikästä tänne harmaaseen taloon… Tuu hei peremälle”, sanoit ja hymy levisi kasvoillesi, kun nuuhkaisit niitä ruusuja.
“Kiva esiliina”, sanoin ja katsoin vaaleanvihreää essuasi.
“Joo, teen ruokaa”, sanoit ja naurahdit vähän. Kävelit keittiöön, kun minä riisuin ulkovaatteeni eteiseen. Pian tulit takaisin maljakon kanssa. Asettelit ruusut ikkunanlaudalle ja käskit minua istumaan. Otin paikkani sohvalta ja sinä istuit viereeni. Hetken katselin sinisiä silmiäsi ja olin aivan hiljaa.
“Mitäs sulle kuuluu?” kysyit. Sipaisit pitkän ja tummanruskeat hiussuortuvasi korvan taa ja laskit kätesi käteni päälle, en tiedä oliko se vahingossa vai tahallista.
“Hyväähän tässä”, sanoin, mutten irrottanut katsettani silmistäsi.
“Kiva. On siis tosi kiva nähdä sua”, sanoit.
“Niin. Oliko Italiassa nättiä?” kysyin ja laskin katseeni alas nähdäkseni vaalean kynsilakan peittämät kyntesi ja kätesi omani päällä.
“Olihan siellä. Pizzaa, kynttilöitä ja romantiikkaa”, sanoit ja hymyilit.
“Siskosi kanssa olit?” kysyin ja nostin katseeni takaisin kasvoihisi.
“Joo ja olihan siellä Sari ja Antti… Sekä yks Pete”, sanoit. Hätkähdin vähän.
“Pete?”
“Joo, mut en mä sille kauheasti jutellu. Joku Antin kaveri”, sanoit vähän turhankin nopeasti ja käänsit katseesi televisioon, joka ei ollut päällä. Vedin käteni pois kätesi alta.
“No älä ny heti kuvittele et olisin tehny sen kanssa jotain”, sanoit pieni kiukun säväytys äänessäsi.
“Et sä ennen matkaa Petestä maininnu.”
“Mitä sä Petestä välität, ei se ole mun tuttuni”, vastasit ja huokaisit kuuluvasti ja syvään. Mutisin jotain itsekseni. Näin silmistäsi, että kaikki ei ole niin kuin sanoit.
“Kerro vaan totuus, mä en suutu”, sanoin lopulta. Katsahdit minuun ja saatoin nähdä häilyvää epäilystä mielessäsi. Ehkä myös pelkoa.
“Mä tunnen sut. Mä tunnen sut”, sä toistelit. Katsahdin sinua epäuskoisena.
“Sä aina raivoat ja huudat jos kerron sulle mitään vähänkin epämieluista. Älä puhu sontaa, sä kummiskin suutut, sanon mä mitä vain”, sanoit lujasti ja nousit sohvalta. Minä nousin myös.
“Pete on vaan Pete, tulee aina olemaan, okei? Jos et hyväksy sitä, niin sun pitäis varmaan lähtee. Ovi on tuolla”, sanoit ja nyökkäsit kohti ulko-ovea. Veri kuohahti sisuksissani. Kun olit menossa keittiöösi, nappasin kiinni käsivarrestasi. Paitasi hiha nousi ylös ja muutama mustelma tuli esiin. Katsahdit mustelmiasi ja sitten minua. Nyt silmissäsi loisti puhdas kauhu.
“Ole kiltti ja lähde”, sanoit yrittäen olla varma, mutta äänesi oli pikemminkin aneleva. Hellitin otteeni kädestäsi, mutta en tehnyt elettäkään lähteäkseni.
“Kerro se juttu Petestä”, sanoin lujasti. Sinä tuijotit minua nyt suoraan silmiin.
“Ei oo mitään juttua, usko nyt jo hei! Oo kiltti ja mee pois! Tästä ei tuu mitään!” huusit ja käännyit kannoillasi, mennäksesi keittiöön. En vieläkään lähtenyt ja sinä huomasit sen.
“Mä olin niin uskomattoman typerä kun luulin et oot muuttunu. Sä oot se sama mies, sä et oo muuttunu paskan vertaa”, sanoit nyt ja kävelit ympäri keittiötä, katse lattiassa. Tunsin miten veri kohisi päässäni ja käteni puristuivat nyrkkiin.
“Mitä sä puhut? Toin sulle kukkia ja näinkö sä kiität? Sanomalla että oot typerä kun kutsuit mut?” kysyin ja huomasin nyt huutavani.
“Jollet sä lähde, mä lähden”, sanoit ja aloit riisua vaaleanvihreää essua päältäsi.
“Sä et kohde mihinkään ennen kun oot kertonu Petestä!”, mä karjaisin yhtäkkiä. En edes tajua miksi tein niin. Säkin pelästyit ja huomasin, että tärisit.
“Mä en haluu mitään tappeluu, haluun olla rauhassa hei”, sanoit ja äänesi sortui lauseen loppua kohden.
“Tää ei oo mikään tappelu”, sanoin ja astelin luoksesi keittiöön ja jatkoin: “Sä vaan oot niin idiootti, sä et ikinä kerro mulle mitään”, sanoin.
“Ei sulle voi kertoa mitään, kun aina sä saat raivarin, hemmetti!” huusit nyt ja jätit esiliinasi rauhaan.
“Lähe nyt vetään, ennenku soitan poliisit!” huusit edelleen ja olin huomaavinani kyyneleen silmäkulmassasi.
“Jumalauta nainen!” karjaisin. Olin niin vihainen. Tuo nainen oli typerä. Se tarvitsi opetuksen.
“Mulle riitti, mä häivyn”, sanoit ja yritit ohitseni. Nappasin sinua ranteesta.
“Mitä sä teet?” kysyit, mutta kun näit ilmeeni, kasvoillesi kohosi epätoivo.
“Älä tee mitään tyhmää hei”, sanoit. Se oli viimeinen pisara. Kohotin käteni ja löin sinua suoraan kasvoihin. Horjahdit iskun voimasta ja löit pääsi keititön kaapistoihin. Kun nousit ylös, yritit heti juosta ulko-ovelle. Tyhmä nainen. Otin sinua jälleen kiinni ranteesta ja löin nyt uudestaan kasvoihin. Siitä iskusta kaaduit ja lensit nelinkontin olohuoneen ja keittiön oviaukolle. Kuulin miten itkit ja kuiskailit jotain ja yritit kontata olohuoneeseen.
“Narttu”, sihahdin ja potkaisin sinua kylkeen. Ulvahdit ja kaaduit kyljellesi maahan, katsoen kännykkääsi olohuoneen pöytätasolla.
“Sä et puhu mulle noin, huora!” huusin ja nappasin käteeni kaukosäätimen. Löin sinua sillä monta kertaa, en edes tiedä miksi. Olin vain niin vihainen. Halusin, että kuolet. Kuulin vain huutosi ja itkusi iskujen välistä. Pian huuto loppui ja lopetin myös lyömisen. Nousin ylös ja pyyhkäisin hikeä otsaltani.
Mitä hemmettiä olin mennyt tekemään?
Poliisit astuivat sisään kerrostaloasuntoon eräänä maanantainaamuna. Asunnon olohuoneen lattialla oli vähän kuivunutta verta sekä vaaleanvihreä esiliina. Ikkunalaudalla oli muutama ruusu. Maljakko oli rikkinäisenä matolla ja ruusun revittyyjä terälehtiä ympäri olohuonetta.
Talon kylpyhuoneesta kuului rahisevaa hengitystä.
Poliisit astuivat kylpyhuoneeseen ja näkivät nuoren naisen istumassa kylpyhuoneen lattialla, vain alusvaatteet päällään. Nainen oli yltä päältä mustelmien ja ruhjeiden peitossa. Hänen toinen silmänsä oli muurautunut umpeen ja huuli oli haljennut.
“Kutsukaa ambulanssi”, joku sanoi.
“Neiti, mitä on tapahtunut?” kysyi poliisi, kietoen naisen päälle valkoisen pyyhkeen.
“En tiedä”, nainen sanoi.
“Oletko varma?” kysyi poliisi, yrittäen nostaa naisen jaloilleen.
“Minä… Minä taisin kaatua portaissa.”
