Title:Vaarallinen leikki
Genre: Angst
Raiting: K11
Paring: Harry/Hermione/Ron Hermione/Ron/Molly Voldemort/Bellatrix/Narcissa
Summary: Harry, Ron ja Hermione ovat jättäneet Tylypahkan taakseen, ja ottaneet askelene eteenpäin, tosin jollain askel jää lyhyemmäksi kuin kukaan olisi toivonut.
Perustuu Rowlingin kirjasarjaan
A/N: Nyt tällainen, tähän tulee vielä yksi tai kaksi lukua lisää, riippuu nyt vähän. Tämä on Harry Potter kirjasarjan minun kirjoittama loppu, eli juuri sellainen kuin haluaisin sen olevan.
hymykuoppa esittää Vaarallinen leikki.
Toivottavasti nautitte tulevasta lukukokemuksesta.
Vaarallinen leikki[/b]
1. luku
Taikaministerin ontto vierailu
Ron ja Hermione istuivat hiljaa pojan huoneessa. Ulkona oli pimeää ja kuu loisti tuoden pientä valonkajoa huoneeseen. Hermione istui lattialla seinän vierellä ja Ron lojui sängyllään. Hänen katseensa oli lasittunut hänen katsoessa tyhjyyteen. Hermione puristi kätensä nyrkkeihin ja tuijotti varpaitaan. Alhaalta kuului hiljainen radion ääni, josta kantautui jokin surulaulu. Alakerrasta kuului pätkivää puheensorinaa. Hedwig huhuili hiljaa kaapin päällä Hermionen noustessa ylös ja ojentaen kätensä pöllön häkkiin ja silittäen hivenen pöllön siipeä.
”En vain voi uskoa tätä”, Hermione kuiskasi hiljaa seisten selkä Roniin päin.
”En minäkään”, Ron vastasi robottimaisesti. Hermione nielaisi ja kääntyi ympäri, ”Se oli kokonaan minun syyni”, tyttö sanoi pakahtuneesti. Ron nosti katseensa häneen ja kohotti kulmiaan.
”Tiedän sen”, Hermione kuiskasi ja kietoi kädet ympärilleen.
”Ei ollut”, Ron sanoi päätään pudistaen. Hermione katsoi poikaa ja kääntyi jälleen ympäri. Kyyneleet kirposivat hänen silmiinsä ja jatkoivat matkaansa siitä alas hänen poskilleen.
”Minun täytyy mennä”, Harry sanoi hiljaa katsoen Ronia ja Hermionea vaativasti.
”Se on vaarallista”, Hermione sanoi varuillaan ja katseli ympärilleen, ”Älä mene.”
”Et voi mennä sinne yksin. Mitä jos jotain pahaa tapahtuu? Entä jos hän on siellä?” Ron kuiskasi ja ajatus sai hänet tärisemään pelosta.
”Se tässä on ideana. Hänen täytyy olla siellä”, Harry sanoi vilkaistessaan olkansa yli.
”Harry...” Hermione kuiskasi. Hän katsoi Harrya silmiin ja mitään sanomatta heittäytyi pojan kaulaan, ”Ole varovainen”, tyttö kuiskasi itkuisena. Harry laski kätensä Hermionen selälle ja halasi tyttöä. Hermionen lämpimät kyyneleet jättivät jäljen Harryn paidan olalle.
”Älä anna mitään pahaa tapahtua”, Hermionen ääni oli säröinen kun hän katsoi Harrya syvälle pojan silmiin.
”En tietenkään”, Harry sanoi ja koitti hymyillä.
”Älä mene paniikkiin, vaan muista kaikki loitsut, muistathan?” Hermione jatkoi kyynelten virratessa hänen kasvoillaan, ”Muista, että et anna minkään yllättää sinua”, tyttö sanoi hiljaa.
”Muistan”, Harry sanoi. Hermione tarttui Harrya kädestä, sulki sen omiin käsiinsä ja kohotti katseensa vielä kerran poikaan, ”Sinun isäsi ja äitisi suojelevat sinua.”
Hermione katsoi kattoa ja pyyhkäisi kyyneliään. Tyttö kuuli kun lattia narahti ja tunsi Ronin käden olkapäällään, ”Älä syytä itseäsi.”
”Minä annoin hänen mennä, vaikka tiesin, että näin saattaisi käydä.”, Hermione sanoi kietoen kädet jälleen ympärilleen, ”Minä annoin hänen vain mennä”, tyttö kuiskasi hiljaa.
”Kyllä tämä tästä”, Ron sanoi havitellen luottavaista äänensävyä, mutta vaikeaa se oli kun ei itsekään uskonut sanoihinsa, ”Harryn on nyt hyvä olla. Jamesin ja Lilyn luona.”
Pimeys oli langennut autiolle hautuumaalle. Harry asteli varoen eteenpäin osoittaen samalla sauvallaan valoa. Oli hiljaista lukuun ottamatta Harryn askelten alla katkeilevia oksia ja rahisevia lehtiä. Harry vilkaisi ympärilleen ja seisahtui pienen hautakiven luo. Hänen taikasauvansa valaisi kiven hopeisen tekstin.
Amelie Way
27.6.1981 – 9.11.1981
Hautakiven vierellä oli risti, jossa luki haalistunein kirjaimin: Pimeyden lordi teki valintansa, me emme voineet asialle mitään. Lastemme on nyt kuitenkin hyvä olla enkelten siipien alla suojassa, poissa täältä maailmasta ja sen kamaluuksista. Levätkää rauhassa, pikkuiset.
Harry katsahti tarkemmin ympärilleen ja huomasi, että lähettyvillä oli useita kymmeniä samantapaisia pieniä hautakiviä. Poika käänsi katseensa pois, kohti erästä aitaa, jossa oli paikaltaan revityn portin aukko. Hautuumaa oli vanha, sen huomasi heti. Aita kallistui joko sisään – tai ulospäin, mutta ei ollut mistään kohtaa suorassa, muutama iso puu seisoi ylväänä, mutta alastomana aidan vierellä ja aidan ulkopuolella oli metsää. Harry jatkoi matkaansa, mutta ei ehtinyt kauas, kun kuuli tuskaisen huudon.
”Ron? Hermione?” ääni kuului hiljaisena. Ron katsahti ovelle, irrotti otteensa Hermionesta ja asteli avaamaan. Oven takana seisoi selvästi laihtunut ja kalpeampi kasvoinen rouva Weasley. Nainen katsoi nuoria ja nyökkäsi alakertaan päin, ”Ministeriö on täällä.”
”Selvä”, Ron vastasi ja katsahti Hermioneen joka oli kääntynyt rouva Weasleytä päin, ”Mitä he haluavat tietää? Onko heidän pakko tonkia kaikki yksityiskohdat asiasta, joka ei kuulu heille millään muotoa?”
”En minä tiedä, lapsirakas. Te olitte ainoat ihmiset, jotka näkivät mitä tuonnoin tapahtui”, rouva Weasley sanoi haikeasti. Hermione siirsi katseensa lattiaan, ”Ei se ole heidän asiansa. He eivät lainkaan kunnioita Harrya.”
”Voi Hermione”, Molly huokasi ja astui tytön luo levittäen kätensä ja upottaen Hermionen halaukseen. Hermione painoi leukansa lyhyen Mollyn olkapäälle ja räpytteli silmiään.
”Sinä olet niin huolehtivainen edelleen”, Molly sanoi taputtaen samalla Hermionea selkään.
”Menemmekö me?” Ron kysyi kuunnellen samalla alakerrasta kantautuvaa puhetta. Joku nauroi possumaisesti.
”Kuinka he saattavat nauraa?” Hermione kysyi näreissään irrottautuessaan Mollyn halauksesta, ”Ei tämä minusta ole hauska asia.”
”Eivät he nauraneet Harrylle”, Molly sanoi kipittäessään oviaukolle ja ulos huoneesta, ”Tulkaahan nyt.”
Ron astui ulos huoneesta tottelevaisesti, mutta Hermione jäi hetkeksi aloilleen. Hän katsoi, kuinka Ron laskeutui portaita alas yhdelle tasanteelle äitinsä perästä. Tyttö pyyhkäisi vielä kyyneleet ja lähti heidän peräänsä kireän hiljaisuuden vallitessa portaikossa.
Huuto jatkui ja jatkui. Harryn niskakarvat nousivat pystyyn. Poika näki valon välähdyksen aidan toisella puolella, hautuumaan eteläosassa, jossa oli aukio. Harry laski taikasauvansa alas ja sammutti sen vähäisen valon. Harry katosi pimeyteen, mutta ääni kaikui edelleen hautuumaalla.
”Tiedättekö, minusta yhdellä voitolla ei ole mitään väliä, jos voi tappaa kerralla kaksi suurperhettä”, kylmä ääni kiiri hiljaisena Harryn korviin. Harry tunnisti äänen ja suuntasi askeleensa kohti aitaa.
”Bellatrix, en ymmärrä, kuinka saatoit tehdä näin”, ääni voimistui askel askeleelta, ”...minun suosioni. En tiedä onko sinusta enää tähän. Onko?”
”On, Voldemort”, naisen hengästynyt ääni vastasi. Jälleen välähti valo ja Harry oli erottavinaan ringin keskellä aukiota.
”...kunnioita minua?”
Nainen kiljui korvia vihlovasti.
”...lujuutesi.”
Tuskainen ääni loppui.
”Voinko enää luottaa sinuun? Tai siskoosi?”
”Voit, isäntäni”, Bellatrix vastasi hengähtäen.
Harry saapui aidan luo. Hän erotit sen nyt selvästi. Ringin keskellä oli pieni valo, ja kuolonsyöjät seisoivat huput päissään sen ympärillä. Voldemort seisoi heidän keskellään ja Bellatrix makasi maassa huohottaen.
”Nouse ylös!” Voldemort huusi ja osoitti Bellatrixiä taikasauvallaan.
”Olen niin pahoillani”, pullea mies sanoi Ronin ja Hermionen saapuessa Mollyn perästä alakertaan, ”Se oli varmasti suuri menetys teille.”
Kaksikko pysyi vaiti. He seisahtuivat Mollyn taakse portaikkojen juurelle.
”Ymmärrän kyllä, miltä teistä tuntuu”, mies jatkoi. Miehen ääni oli melko matala, hänellä oli päässään silinteri, ja yllään musta kaapu, jonka oikeassa rinnassa komeili velhoministeriön tunnusmerkki, ”Harry Potter oli mainio poika”, mies sanoi ottaessaan hatun päästään ja katsoessaan lattiaa.
”Kuinka sinä voit tietää? Ethän sinä edes tuntenut häntä”, Hermione kysyi täristen, ”Astuit taikaministerin virkaan vasta hänen kuoltuaan.”
”Voi tyttörakas –” mies aloitti.
”Kuinka sinä kehtaat tulla tänne teeskentelemään tekopyhää?” Hermione kysyi katsoen mistä alhaisesti. Molly liikahti hieman ja asteli sohvalle miehen taa. Ron katsoi lattiaa hiljaa ja liikautti hieman kiusaantuneesti jalkaansa.
”Anteeksi vain”, mies sanoi nyt vakavana, ” Mutta mitä tulin tänne toimittamaan suruviestini.”
”Ehkä sinun ei olisi kannattanut”, Hermione tiuskaisi. Tyttö värisi kauttaaltaan.
”Ymmärrän kylä, että olet shokissa, eihän Harryn kuolemasta ole kuin muutama viikko”, ministeri jatkoi hillitymmin.
”Ehkä sinunkin pitäisi ymmärtää, että Harryn muistoa täytyy kunnioittaa. Hän oli rohkea aivan kuten hänen vanhempansa, hän ei välittänyt lehtien valheista, joita hänestä kirjoitettiin, ja hän halusin aina suojella meitä”, Hermione sanoi kiihkeästi ja tuijotti miestä suoraan tämän silmiin, ”Minä en todellakaan kerro teille yhtään mitään, minkä te väärentäisitte ministeriön hyväksi ja saisitte Harryn näyttämään yhtä raukalta, miltä saitte hänen vanhempansakin näyttämään. Tiedätkö kuinka paljon häntä kiusattiin koulussa ensimmäisenä vuonna, koska kaikki olivat lukeneet lehdistä, kuinka ministeriö oli selittänyt Lilystä ja Jamesista roskaa.”
”Minä en kuuntele tällaista”, mies sanoi ja tempaisi hatun lujasti takaisin päähänsä, ”Hyvää päivän jatkoa, rouva”, mies sanoi kääntyessään Mollyn puoleen ja tömistellessään ulos talosta.
