Paring: Edward/Bella
Rating: S
Genre: fluffy
Beta: ei
Fandom: Twilight
Summary: Edward katselee Bellaa mielellään tämän nukkuessa
A/N: Edwardin näkökulmasta kerrottu ficci. Ajattelin että olisi vähän vaihtelua kirjoittaa siitä, kun aina Bellan näkökulmasta. En ole postannut finiin mitään aikoihin, mutta nyt innostukseni ficcaamiseen on palannut
***
”Menetkö taas Bellan luokse?”
Pysähdyin hetkeksi avoimen oven väliin ja vilkaisin taakseni. Kohtasin Rosalien tyytymättömän katseen, kun hän tuijotti minuun läpitunkevilla silmillään. Rosalie ei pitänyt Bellasta lainkaan. Itse asiassa hän inhosi tätä. Hän ei voinut ymmärtää, miten joku Bellan kaltainen tahtoi vaarantaa henkensä joka päivä minun vuokseni. Eikä hän tajunnut, minkä takia Bella halusi liittyä vielä jonakin päivänä meidän perheeseemme. Yhdeksi meistä. Hirviöistä.
”Menen”, sanoin rauhallisesti. Rosalie tuhahti ja pyöritti kauniita silmiään.
”Kuinka kummassa sinä jaksat joka yö katsella hänen untaan? Ei se voi olla niin erikoista”, Rosalie puhisi. Minä vain hymyilin ja suikkasin lentosuukon Rosalien suuntaan.
”Se on paljon kiehtovampaa kuin mikään elokuva koskaan. Hei sitten, Rose”, sanoin ja pyrähdin juoksuun.
Juoksin tutun metsän halki niin nopeasti kuin pääsin. Olin hyvä juoksija. Parempi kuin kukaan muu perheestäni, nopeampi kuin yksikään heistä. Juokseminen oli minulle suunnaton ilo. Tuntui ihanalta tuntea kevyt tuulenvire poskilla ja katsella, miten lehdet pöllysivät ympäriltäni, kun kirmasin pitkin metsää. Puut vilistivät ohitseni niin nopeasti, etten edes erottanut niitä. Pidin katseeni edessäni eikä minun tarvinnut edes pelätä törmääväni mihinkään. Minua alkoi hymyilyttää, kun muistin ensimmäisen kerran, jolloin Bella oli istunut reppuselässäni. Se oli tuntunut niin hyvältä. Hänen höyhenkevyt painonsa olallani, lämpimät kädet puristuneina ympärilleni. Oli tuntunut upealta saada näyttää hänelle voimistani paras.
Pääsin Swanin talolle hetkessä. Yö oli pimeä ja äänetön. Bellan huoneesta kajasti kuitenkin valoa. Se hassu tyttö oli jäänyt odottamaan tuloani. Olin ollut metsästämässä Emmettin ja Jasperin kanssa ja palannut kotiin vasta ihan hiljattain. Olin käynyt vaihtamassa vaatteita, sillä en voinut millään mennä samoilla vaatteilla Bellan eteen.
Kapusin ketterästi Bellan ikkunaan, joka oli auki. Bella makasi sängyllä silmät ummessa. Jokin kirja lojui hänen kasvojensa tasolla väärinpäin, ja kurkistaessani nimeä, huulilleni kohosi huvittunut hymy. Sama kirja kuin aina. Se oli jo niin kulunut, että oli ihme, että sivut pysyivät enää kiinni. Kuinka kummassa Bella jaksoi aina lukea samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan?
Bella makasi huonossa asennossa, käsi vääntyneenä hänen alleen. Hän oli sammunut kesken lukemisen, ilmeisesti liian väsyneenä odottaakseen minua takaisin. Olin siitä hyvilläni. Bella tarvitsi unta. Viime aikoina hän oli valvonut kanssani aivan liikaa. Minun täytyi alituiseen muistuttaa itseäni siitä, että Bella oli ihminen, jolla oli tietynlaiset tarpeet. Vaikka minun ei tarvinnut koskaan nukkua, Bellan täytyi.
Varovaisesti kosketin hänen käsivarttaan ja käänsin hänet selälleen. Tartuin näppärästi kirjaan, kun se meinasi luiskahtaa lattialle. Istahdin Bellan viereen sängylle ja katselin, miten hänen rintakehänsä kohoili tasaisesti ylös ja alas. Bella mutisi unissaan ja tuskin erotin sanoja, mutta tarkkanäköisenä seurasin huulten liikettä ja tajusin hänen mutisevan nimeäni.
Hymyilin ja mieleni teki koskettaa Bellan kasvoja. Hänen pehmeää, kalpeaa ihoaan ja ihania, paksuja hiuksia, jotka kehystivät kasvoja. Ne levittäytyivät tyynylle kuin enkelin siivet. Hän näytti niin kauniilta nukkuessaan, että olisin voinut tuijottaa häntä vaikka miten monta tuntia kyllästymättä lainkaan. Bellalla ei ollut käsitystäkään, miten kaunis, ihana, haluttava olento hän oli. Minun silmiini hän oli kuin satumainen tähti, joka loisti yötaivaalla. Se kaikkein kirkkain.
Bella kierähti unissaan ja hänen kätensä eksyi haparoimaan jotakin. Ojensin oman käteni, ja Bellan lämpimät sormet kietoutuivat niihin vaistomaisesti. Hetken epäilin hänen heränneen, mutta tyttö jatkoi sikeästi untaan. Pitelin hänen pientä kättään omassani ja sivelin peukalollani rystysiä. Bella huokaisi, aivan kuin tuntien kosketukseni. Oliko hän sittenkin hereillä vai uneksiko hän juuri tästä kohtauksesta?
”Bella?” kuiskasin. En saanut vastausta, joten huokaisin. Väärä hälytys. Jäin katselemaan, miten hänen kasvonsa rypistyivät hieman, kun hän uneksi jostain. Hän voihkaisi, käänsi päätään ja mutisi taas nimeni. Halusin herättää hänet, sillä näytti siltä kuin hän olisi nähnyt painajaisia. Levoton kieriminen ei lakannut. Bella äännähti jotain epämääräistä ja tällä kertaa en erottanut hänen sanojaan. Aioin jo tarttua häneen ja ravistaa, kun Bella räväyttikin silmänsä auki ja tuijotti minua hengästyneenä.
”Edward!” hän henkäisi ja kapsahti kaulaani. Hän tuntui lämpimältä ja tuoksui mansikalta. Puristin häntä hellästi sylissäni ja sivelin hänen hiuksiaan.
”Näitkö painajaisia?” kysyin huolissani. Bella nyökkäsi tuskin havaittavasti.
”Näin, mutten muista mistä”, tyttö mutisi. Huokaisin. Eipä tietenkään. Yleensä Bella ei koskaan muistanut untaan herätessään. Tai sitten hän vältteli kertomasta siitä minulle.
”Ilmeisesti minusta, kun sanoit nimeni useaan otteeseen”, kiusasin. Bella vetäytyi minusta ja katsoi minua hivenen närkästyneenä.
”En voisi koskaan nähdä painajaisia sinusta”, Bella vakuutti kiihkeästi ja puristi sormiani tiukemmin. Hän ei kysynyt, milloin oli tarttunut käteeni.
”Hmph”, sanoin vain ja hymyilin maireasti.
”Koska sinä tulit?” Bella kuiskasi ja katsoi minuun niin rakastuneesti, että tuntui käsittämättömältä, että joku saattoi rakastaa tällaista olentoa kuin minä niin paljon.
”Vasta jokin aika sitten. Nukuit niin sikeästi, etten raaskinut herättää”, sanoin hiljaa. Bella nyökkäsi ja haukotteli pitkään. Nopeasti kiepahdin hänen sänkyynsä makaamaan ja vedin Bellan syliini. Hän käpertyi vartaloani vasten lämpimänä ja haluttavana. Sormet pysyivät yhä kietoutuneina omiini. Se tuntui hyvältä.
”Nuku nyt. En katoa mihinkään”, lupasin. Bella huokaisi.
”En haluaisi nukkua. Haluaisin viettää jokaisen hetken kanssasi”, tyttö mutisi. Hymyilin pimeään.
”Niin minäkin, mutta olet kuolemanväsynyt huomenna eikä sinusta ole mitään seuraa, jos et nyt nuku”, komensin lempeästi. Bella naurahti ja haukotteli taas pitkään.
”Hyvä on”, tyttö mutisi. Aloin hiljaa hyräillä hänen lempisäveltään. Se rauhoitti Bellan aina uneen. Nytkin sillä oli toivottu vaikutus. Bella alkoi hengittää tasaisesti sylissäni ja oli pian sikeässä unessa.
Yön varjot pitenivät. Charlien kuorsausta kantautui korviini ja jossain kaukana haukkui koira. Makasin rentona Bellan alapuolella ja tuijotin kattoa hymy huulillani. Toinen käteni lepäsi hänen selällään, piteli kiinni lempein ottein. Bellan hengitys tuntui jopa paitani lävitse. Kevyt henkäys, joka sai jokaisen aistini heräämään. Olisin voinut olla niin ikuisesti. Kuunnellen Bellan tasaista hengitystä, hänen sormensa omieni ympärillä…
Suljin silmäni, mutta en nukkunut. En tietenkään. Vampyyrit eivät nukkuneet, vaan valvoivat ikuisesti. Elivät ikuisesti. Ja vielä jonakin päivänä tämä tyttö sylissäni eläisi rinnallani niin kuin kuului. Mutta ei nyt. Meillä olisi aikaa, vaikka Bella ei sitä halunnutkaan.
Hiljalleen jäin odottelemaan aamun sarastusta.
The end
