Nimi: Sukupuolisidonnaista
Kirjoittaja: Arte
Beta: -
Päähenkilöt: Kalle ja Tintta
Ikäraja: S
Tyylilaji: parituksettomaan viittaavaa draamaa kirosanojen kera, one-shotiksi suunniteltu
Juonesta: Hän halusi harjoitusta ja vähän kehuskelumateriaalia kotikulmille, jos tämä yritys nyt onnistui hyvin.
A/N Lauantaikävely virkisti mieltä ja kehitti tällaista aikaan. En ole paljoa kirjoittanut pojan näkökulmasta, ja se on vaikeaa. Ideasta tykkään ja toteutuskin onnistui, meillä on juuri äikän kurssilla novellit käsittelyvaiheessa, että tuli sitten tällaista moniselitteistä tyyliä kokeiltua. Toivottavasti se jollekulle aukenee.
Sukupuolisidonnaista
Kalle potkaisi skeittilautaan vauhtia ja siirteli painoa päkijöiltä kantapäille liikutellen lautaa sulavasti eteenpäin. Ilmavirta tuntui viileältä paljaassa kallossa ja tuuletti rintaonteloa. Skeittirampit erottuivat jo kiviviidakoiden vieressä ja tasainen asvaltti kantoi lautaa reippaasti edemmäs. Kalle puristeli käsiä nyrkkiin rytmikkäästi viilettäessään häkkiaidan eteen ja pomppasi sitten pois laudan päältä. Nopea vilkaisu osoitti, että rampit olivat tyhjät lukuunottamatta jotain toista poikaa, joka rullaili rauhallisesti ympäri panelimetsää.
Kalle vetäisi rautalankaoven auki valkoisilla sormillaan ja astui sisään. Hän hyppäsi sukkelaa lautansa päälle ja otti vauhtia. Lauta tuntui tukevalta hänen allaan ja Kalle seurasi sivusilmällä salaa toisen pojan tekemisiä. Tämä oli ottanut vauhtia ja ponnahteli nyt lautansa kanssa näyttävästi suurimman rampin laidoilla. Homma näytti sujuvan hyvin, oli Kallen pakko myöntää. Hän ei ollut ennen käynyt tällä ramppiaitauksella, hänen kotinsa lähellään oli toinen, mutta siinä ei ollut yhtä isoa ramppia kuin tuo. Hän halusi harjoitusta ja vähän kehuskelumateriaalia kotikulmille, jos tämä yritys nyt onnistui hyvin.
Kalle potkaisi enemmän vauhtia ja lämmitteli putkien kanssa. Samalla hän seuraili mahdollisimman huomaamattomasti pojan liikkeitä ja koitti peittää pienen kateuden pistoksen, joka kolotti hänen rintalastaansa. Poskiluut tuntuivat imevän poikkeuksellisen paljon kesäauringon lämpöä, kun toinen skeittari olikin yllättäen rullaamassa hänen vieressään. Ei kai tämä ollut huomannut mitään?
”Moi”, poika tervehti ja kallisti hieman päätään ystävälliseksi elkeeksi. ”Näyttikö hienolta?”
Kalle kirosi mielessään, mutta virnisti ja nyökäytti toivottavasti siistin jätkän oloisesti päätään. ”Hyvin kait tuota vedit, turha kait sitä kieltämään.” Poika virnisti ja naurahti katsahtaen häntä hyväksyvästi. ”Sua ei oo ennen näkyny täällä, ootko vasta muuttanu vai mitä?”
Kalle pudisti päätään ja koitti olla näyttämättä hämmennystään. Miten ihmeessä tuo käyttäytyi tuolla lailla, ihan outo tyyppi... Kysely ei kuulunut ainakaan heidän kulman poikien käytösmalleihin, ja tuo poika tuntui muutenkin jotenkin kummalta. ”Emmä asu täällä, tuolta Koivuniemestä huvikseni tulin käväseen pari ramppia kattomassa, vähä maiseman vaihdosta.” Oli turha mainita kotipihan muutamasta hyppimestasta, kun ei niillä leveilemäänkään pystynyt.
”Jaa jaa”, poika sanoi. ”Mä oon muuten Tintta, tai siksi mua kututaan ku mua ärsyttää ku mun nimi on niin tyttömäinen”. Leveä virnistys ja taas tuo pää oli kallellaan. 'Ei ihmekään, jos hänellä on tyttömäinen nimi, ihan liian tyttömäistä käytöstä kyllä muutenkin...', Kalle mutisi mielessään ja potkaisi itsensä kauemmas. Hän ei halunnut olla keidenkään tuntemattomien – saati sitten tuttujen - homojen kanssa tekemisissä, skeittasivat nämä kuinka hyvin tai pukeutuivat nämä kuinka skeittarimaisesti tahansa. ”Mä oon Kalle”, hän totesi, kun kohteliaisuussäännöt pakottivat hänet avaamaan suunsa.
Kalle potkaisi itsensä sille suurimmalle rampille, jota varten hän oli alueelle tullutkin. Pieni epävarmuus kaiversi vasemman kyljen alimmassa kylkiluussa, kun hän vilkaisi korkeita seinämiä, mutta uhkarohkeus ja näyttämisen halu olivat liian voimakkaat jotta hän olisi edes harkinnut perääntymistä. Kyllä hän tämän homman osasi, paremmin kuin tuo ihme hintti.
Kallen jalka tahditti menoa ja hän koukisti polviaan luontevasti. Vauhtia oli tarpeeksi ja reuna tuli juuri sopivasti, nopea käyttö ja taas alas. Tyytyväisyys lämmitti varvasniveliä ja ennen kuin Kalle ehti harkita asiaa tarpeeksi, hän ponnisti itsensä irti tukevasta paneelipinnasta ja olikin yllättäen ilmassa. Yllätys löi kasvoille ja keskittyminen herpaantui, ei hän tätä vielä ollut aikonut kokeilla! Lauta haparoi alla ja Kalle käänsi sen nopeasti valmistautuen laskeutumaan. Hän tiesi heti laudan koskettaessa ramppia ettei tästä pystyssä pysyttäisi.
Kaikki tapahtui nopeasti, polvet antoivat liikaa periksi, vasemmassa reisiluussa tuntui hankautumista ja polvi muljahti ikävästi sijoiltaan, ja sitten Kalle avasi silmänsä ja kohottautui pystyyn tasaiselta paneelipinnalta. Hän kurottautui nykäisemään polvensa takaisin paikoilleen irvistäen leukapielet narskuen. Kalle kohotti päänsä sopivasti ja näki, kuinka Tintta juoksi hänen luokseen huolestuneisuutta uhkuen ja kuinka tämä kumartui nopeasti hänen puoleensa. ”Hei sattuko? Ootko nä kunnossa?” kysyttiin samalla kun käsi laskeutui hänen hartialleen.
Ärtymys tulvahti Kallen yli, pitikin tunaroida helvetti. ”Irti musta vitun hintti”, Kalle sihahti ja kavahti kauemmas kosketuksesta. Hän katsoi Tinttaa eikä jaksanut tuntea syyllisyyttä tämän loukkaantuneesta ja hämmentyneestä ilmeestä. Hän oli jo nousemassa pystyyn ennen kuin toinen keräsi luunsa taas kokoon.
”Miten niin mikä hintti, luulekko nä mua pojaksi senki idiootti”, terävä äänensävy iski Kallea kylkiluihin ja tämä käännähti takaisin silmät kysyvinä. Mitä, tietenkin pojaksi? Mitä... Ajatukset sekaisin hän aukaisi suunsa, mutta sulki sen sitten osaamatta sanoa mitään. Tintta tuijotti häntä kädet lanteilla ja näytti yllättävän tyttömäiseltä, vielä enemmän kuin äsken. Hän vilkaisi Tintan asustusta, ihan varmasti nuo olivat poikien farkut ja tuo paita poikien vaateosastolta kaupungin nuorten vaatekaupasta, mitä ihmettä?
”Öö tota”, Kalle tapaili hämmentyneenä. ”Siis niin, pojaksi? Ööh en mä...” Tintta tuhahti ylimielisenä. ”Vitun urpo, et voinu sitte kysyä jos kerran olit epävarma. Mun nimi on kuule Titta-Maaria ja oon tyttö että moi vaan sulle. Mä jaksa tollasia idiootteja jotka luulee ettei tytöt voi skeitata, ja olettaa näitä heti pojiksi jos on vähä poikamaiset vaatteet. Hyvää jatkoa vaa sulleki.”
Tyttö kääntyi, hyppäsi laudalleen ja skeittasi itsensä ulos ramppihäkistä. Kalle jäi seisomaan paikalleen ja kirosi ääneen. Skeittaava tyttö? ”Vittu siinä meni mun nainen.”
