Title: Hän ei palaa
Author: LND
Pairing: Edward/Bella
Rating: S
Fandom: Twilight
Genre: AU, Angst, Songfic, Deathfic
Disclaimer: Jipun Vanha kaunis mies ja Stephenie Meyerin hahmot
A/N: Tää kappale vaan on niin tavattoman kaunis, että siitä on pakko vääntää myös Bella/Edward versio. Harmittaa, kun jäi niin lyhyeksi
Hän seisoi sen haudan vierellä
musta hattu kädessä ja
puhuu jäätyneille lehdille lumessa.
He katsoivat Edwardia, joka oli polvillaan haudan vierellä, joka oli painanut päänsä alas. Hänen hiuksensa olivat kastuneet sateessa ja peittivät nyt hänen täydellisiä kasvojaan. ”Älä tee tätä yhtään vaikeammaksi hänelle”, Esme sihahti Alicelle, joka hänkin oli menettänyt tärkeän ihmisen. Alice vain mulkaisi Esmeä ja suuntasi katseensa maahan. Jos hän olisi voinut, olisi hän itkenyt.
Hän oli palanut kertomaan
että osaa rakastaa
ja ettei saa unta
ilman sua
Edward kuiski hiljaa sanoja, jotka halusi vielä sanoa. Hänen äänensä oli niin matala, että sitä ei ihmiskorvalla olisi voinut edes kuulla. Kuusi muuta katsoivat häntä kuullen joka sanan. He kaikki tiesivät, että seuravana päivänä Edward olisi jo Italiassa. Edward käänsi päänsä Carlisleen ja puhui: ”Hänen viereensä sitten...” Carlisle nyökkäsi, ihan vain muodon vuoksi vaikka tiesi, että Edward saisi vastauksen hänen ajatuksistaankin.
Edward painoi päänsä taas alas ja silitti marmoriin kaiverrettuja kirjaimia. Hän kuiskasi hiljaa: ”Kunpa olisi ollut hieman enemmän aikaa.” Loput sanoista sulautuivat yhteen niin, ettei kukaan, joka ei olisi yliluonnollinen pystyisi niitä käsittämään.
Kaunis,
vanha surullinen mies
lumisia sinivuokkoja
keräsi sun haudalle
Emmet vilkaisi Rosalieta ja nähdessään tämän välinpitämättömät ja kiukkuiset kasvot, hän astui tämän varpaille. Esme painautui Carlisleen kainaloon ja Jasper rutisti Alicen tiukkaan syleilyynsä. Aurinko pilkahti hieman pilven takaa ja sai heidät kimaltamaan, mutta he eivät välittäneet, eivät aivan vielä.
Edward laski nipun kukkia hautakiven juurelle. Ne oli kerätty heidän niityltään, siltä pieneltä . ”Nuku hyvin. Näe kauniita unia, Bella.” Hän alkoi hyräillä tuutulaulua, jonka oli säveltänyt vain muutama vuosi sitten. Hän oli uskonut, että tämä kestäisi pidempään.
Kaunis,
vanha surullinen mies
kristallivirran reunalle jätti sydämen
Edward nousi ja pudotti sormuksensa kiven eteen. Perheensä katsoessa Edward jätti sydämensä kosteaan ruohikkoon. Lentolippu jäljelle jääneelle osalle oli jo varattu. Edward vilkaisi perheeseensä ja lähti sitten juoksemaan. Kaikki kuusi jäivät vielä seisomaan, viettämään hiljaista hetkeään.
Kotona hän toivoi sun palaavan.
Lämmitti kalakeittoa
näkkileivän pöydälle voiteli.
Nyt hän istuu ja
odottaa itkien.
Kotona rakkaitaan tänään odottaa.
Edward alkoi tehdä ruokaa. ”Bella on varmasti nälkäinen kun tulee, jos tulee.” Hän pilkkoi sipulin pieniksi suorareunaisiksi kuutioiksi ja hymyili, tietäessään, että Bella olisi tyytyväinen. Hän kuuli oven käyvän tietäen, ettei se ole hän.
”Edward” äänensävy oli varovainen ja kokeileva, ”hän ei palaa.”