T/N: Kiitos paljon kommenteista!
Kahdeskymmeneskolmas luku: Runnin’BPOV:Oli jo aamu, kun kuumeeni haihtui.
En tajunnut mitä tapahtui, kunnes ilma ympärilläni vaihtui jäätävän kylmästä tukehduttavan kuumaksi ja hikeä pukkasi jokaisesta ihohuokosestani.
Kun vihdoin avasin silmäni, huomasin, että olin siirtänyt peittoja unissani. Vielä pahempaa: Minä makasin alusvaatteissani – vieläkin Edwardin sylissä.
Nyt olin liian peloissani liikkuakseni. Sillä ei ollut väliä, että olin sairas… Se olisi kamalaa… Varsinkin jos Edwardin ja Tanyan välillä oli jotain. En halunnut Edwardin heräävän ja näkevän minua tällaisena.
Yritin tarttua peitonkulmaan jalallani ja yritin vetäistä sen ylös, jotta olisin peiton alla, kun Edward heräisi. Liikuin hitaasti ja vedin peiton jalallani.
Oli outoa ja ihanaa, että olin nukkunut lähellä Edwardia jo kahdesti yhdessä viikossa – emmekä me edes suunnitelleet sitä.
Oikeastaan se tuntui traagiselta tuhlaukselta, mutta toisaalta se oli romanttisinta, mitä minulle oli ikinä tapahtunut. Ja se oli paljon tärkeämpää.
Yhtäkkiä Edward liikahti ja minä jähmetyin jalka ilmassa. Hän veti minut lähemmäs unissaan, kunnes koko vartaloni kosketti hänen vartaloaan – hänen kätensä ja rintakehänsä koskettivat paljasta ihoani.
Hän huokaisi. Luultavasta uneksi, että minä olin Tanya. Ja täytyy myöntää, että minäkin uneksin olevani Tanya. Se tyttö näytti olevan hänelle paljon tärkeämpi kuin minä.
Halusin nauttia tästä hetkestä, mutta se oli mahdotonta. Ajatus, että hän heräisi ja olisi nolostunut, oli sietämätöntä. Viime yön jälkeen – sen jälkeen, kun hän oli suojellut ja huolehtinut minusta, en halunnut hänen olevan pahoillaan siitä.
Odotin, kunnes hänen hengityksensä oli taas säännöllistä ja aloin vetää peittoa uudestaan. Ulkona oli melkein valoisaa ja auringonsäteet säteilivät meidän yhdistyneille vartaloillemme.
Ole kiltti äläkä herää, anoin.
Olin jo saanut peiton lanteilleni – sitten hän heräsi.
Oi.Mutta ennen kuin hän oli kunnolla hereillä, hän tiukensi otettaan. Sitten hän näytti huomaavan ruskeat hiukset ja tajusi, kuka hänellä oli sylissään. Hämmentyneenä hän katsoi kasvojani, sitten yhteen liitettyjä vartaloitamme, ja sitten hän katsoi poispäin.
”Olen pahoillani”, hän mumisi ja veti kätensä pois.
Kuinka paljon ikävöinkään häntä!
Minä vedin peiton kaulalleni.
”Älä sano tuota”, sanoin.
Minusta yö oli aina ollut vaarallisempi kuin päivä. Mutta kun ajattelin viime yötä, mielipiteeni muuttui. Yö suojeli minua ja aamu tuhosi minut.
”En halunnut…” hän jätti lauseen kesken.
”Tiedän”, sanoin nopeasti.
Hän ei voinut katsoa minuun.
”Voitko paremmin?”
”Paljon paremmin.”
Hän nousi seisomaan sängyn viereen ja käänsi selkänsä minua kohti.
”Minä… Öhm… Minä voin mennä, jotta sinä voit laittaa vaatteita päälle. Ota mitä tarvitset vaatekaapistani… T-paita tai jotain.”
Hän vetäisi shortsit boksereidensa päälle.
Oli niin paljon kaikkea, mitä halusin sanoa. Niin monta tapaa sanoa kiitos. Niin paljon vihjeitä saada rakkautta. Ei
sellaista rakkautta… Tällaista rakkautta… Oikeastaan mitä tahansa rakkautta.
Halusin kertoa hänelle kaiken, että hän voisi ymmärtää tunteeni ja halusin antaa hänen tietää, että hän oli turvassa – minä en voisi tuhota sitä, mitä tahansa hänen ja Tanyan välillä nyt sitten olikaan – vaikka tiesin, että se, mitä meidän välillämme oli, oli hellää ja ainutlaatuista (Minä tiesin sen… Minä vain tiesin sen!).
Mutta oli liian myöhäistä.
Hän oli jo poissa.
EPOV:Kävelin pois huoneestani ja soitin vastaanottoon, että laittaisivat Porscheni valmiiksi.
”Hyvää huomenta, herra Masen. Mukava päivä ajelulle”, mies sanoi ja antoi minulle avaimet. En sanonut mitään. En ollut edes varma, kuulinko häntä. Ajoin porttien läpi ja lähdin kohti moottoritietä. Olin ulkona kaupungista, kun vedin ensimmäisen kerran syvään henkeä.
Mitä hittoa Edward!?Mitä se oli! Mitä oli tekeillä! Miksi? Ja kuinka? Ja… Luoja, olin niin hämmentynyt. Kaikki mitä tiesin varmaksi, oli että minun tarvitsi lähteä. Minä ajoin ja ajoin eikä minulla ollut aavistustakaan minne olin menossa.
Ajoin etelään tie 95:llä. Olin niin hermostunut, etten voinut pysyä paikoillani. Naputtelin sormiani rattiin ja ajoin paljon kovempaa kuin oli sallittua. Ajatukseni eivät antaneet minun rentoutua. En vain voinut päästä pois – ei väliä, kuinka kovasti yritin.
Vihaisena käänsin radion päälle. Minun täytyi ajatella jotain muuta…
“Running away
Running away
Hey
Running away”Pyöräytin silmiäni… Yritin vaihtaa kanavaa – mutta se ei toiminut.
“I had the perfect girl
We'd spend together hours everyday
Could say that I had it made
And I was all for the commitment
Then she started wanting more from me
And my mind began to change
Suddenly I didn't feel the same
I didn't know what I was doing.”
Haukoin henkeä.
Mitä hittoa! Painoin kaikkia nappeja enkä tiennyt, miten kanavaa saattoi vaihtaa!
“I was dodging commitment
Start but don't finish
My MO's always the same girl
I know I've been trippin'
I'm confessin' I'm confessin'
So baby just hear me out
I'm confessin' I'm confessin'
So baby just hear me out
I wanna show my heart
But I don't know where to start.”Typerä laulu... typerä radio! Keskityin kokonaan radioon, kunnes yhtäkkiä kuulin auton toitottavan torveaan ja katsoin ylös vain huomatakseni, että melkein törmäsin toiseen autoon.
“So I keep runnin'
With real love in my face
Why am I breakin' away?
I keep runnin'
So scared of the heart break
So scared of making mistakes
I keep runnin'
When all I really need is you
All I really need is you
But I keep on running away
Runnin' away
Hey”Vedin syvään henkeä ja käänsin huomioni taas radioon… Miksi kaikki napit johtivat samalle kanavalle?
“I caught a second wind of happiness
When I met this girl and then
We became the best of friends
We went from half full to half empty
I took a detour tryin' a find myself
But I'm on this road again
Want out of this box I'm in
I made it harder to be with me“”Tuo ei ole totta!” huusin. ”Minä en ole tuollainen!”
“I was dodging commitment
Start but don't finish
My MO's always the same girl
I know I've been trippin'
I'm confessin' I'm confessin'
So baby just hear me out
I'm confessin' I'm confessin'
So baby just hear me out
I wanna show my heart
But I don't know where to start
So I keep runnin'
With real love in my face
Why am I breakin' away?
I keep runnin'
So scared of the heart break
So scared of making mistakes
I keep runnin'
When all I really need is you
All I really need is you
But I keep on running away
Runnin' away
Hey““Minä en pakene! Minä en juokse karkuun! EN OLE!” huusin ja löin rattia.
“
I'm bout to break down baby I'm done
No I can't keep up runnin' (runnin') this marathon
No need to race when I already won
And if I got you by my side girl I already won
It's like lookin' for a treasure when it's already mine
It don't make sense, don't make sense
No matter how hard I try to defineSo can somebody tell me where I'm going?“
I'm comin' face to face with myself
I know I don't need, don't need no-one else
So can somebody tell me where I'm going?”Minä tiedän, minne olen menossa... Minä tiedän! Minä todella tiedän! Minä tiedän minne olen menossa, joten laita se turpasi kiinni!”
“I keep runnin'
With real love in my face
Why am I breakin' away?
I keep runnin'
So scared of the heart break
So scared of making mistakes
I keep runnin'
When all I really need is you
All I really need is you
But I keep on running away
Runnin' away
Hey
I keep runnin'
(Runnin' away)
With real love in my face
Why am I breakin' away?
I keep runnin'
So scared of the heart break
So scared of making mistakes
I keep runnin'
When all I really need is you
All I really need is you
But I keep on running away
Runnin' away
Hey”“Minä en helvetti juokse! Joten TURPA KIINNI!” huusin. Tämä oli liikaa. Etsin syytä, miksi radioni ei toiminut kunnolla, kun huomasin paperinpalan radion ja auton välisessä tilassa. Vedin sen pois. Se oli viesti.
Hei, öhm… Se olen minä, Bella!
Okei, kun sinä luet tätä viestiä, tulet olemaan raivoissasi tai huvittunut…
En ole vielä varma… Kuitenkin…
Meillä oli eilen se tyhmä onnettomuus… Muistathan, se kun me melkein ajoimme puuhun?
No, sain ajatuksen ohjelmoida autosi uudestaan… Siis kaikki autosi
Niin, että kaikissa 22:ssaa autossa on vain tämä sama radiokanava!
Sinä tulet vihaamaan minua tästä syystä, ja rukoilen todella, ettet löydä näitä, kun minä olen sinun kanssasi!
Mutta minäkin olen vihainen sinulle juuri nyt… joten… niin…
Vielä yksi asia… Ole kiltti äläkä tapa minua naarmusta hopeisen Volvosi ovessa…
Niin… Olen pahoillani siitä…
Terv. Bella
Minä istuin siinä suu auki. Milloin hän teki tuon? Tämä oli hullua! En ole varma halusinko nauraa vai huutaa… Tämä oli mielenvikaista! Ja hän tuhosi Volvoni! Ensimmäisen autoni! Nojasin päätäni rattiin ja aloin nauraa – ilman syytä… Vain koska! Aloin nauraa enkä voinut lopettaa!
Bella melkein
tappaa minut!
Jatkoin ajoa, kunnes olin Virginia Beachilla. Minä istuin siellä jonkin aikaa ja katselin aaltoja.
Mitä oli tekeillä? En halunnut edes ajatella sitä aihetta juuri nyt. Tarkistin iPhoneni ja huomasin, että minulla oli yksi vastaamatta jäänyt puhelu… Alicelta?
Valitsin hänen numeronsa.
”Okei, Alice… Minä tiedän, että olen söpö ja kaikkea, mutta jos me emme lopeta tapailua ja juttelua ja riitelyä, pelkään että Jasper tulee mustasukkaiseksi”, sanoin, kun hän vastasi puhelimeen.
”Hei Edward… Odota hetki, Alice on suihkussa… Minä haen hänet”, Jasper sanoi ja minä hymyilin. Jotain mitä en odottanut.
”Edward?” Alice kysyi.
”Niin, sinä soitit minulle?” kysyin ja laskeuduin makaamaan hiekalle.
”Ai niin… Missä sinä olet juuri nyt?” hän kysyi.
”Rannalla”, vastasin.
”Millä niistä?” hän kysyi.
”Virginia Beachilla”, hymyilin.
”MITÄ HITTOA! OLETKO HULLU TAI JOTAIN SELLAISTA?” hän huusi.
”En… Minä vain ajoin tänne…” sanoin rauhallisesti.
”Sinä olet MIELISAIRAS! OLEN SINUSTA SAIRAAN HUOLISSANI!” hän kiljui.
”Uh oh… Toivon, että Jasper ei kuullut tuota!” nauroin.
”Turpa kiinni Edward! Sinä olet idiootti!” hän sähisi.
”Mikä on vinossa Alice?” kysyin.
”MIKÄ VINOSSA? MIKÄKÖ VINOSSA!?” hän huusi ja minun piti pitää puhelinta kauempana, ettei hän tekisi minua kuuroksi.
”Öh… Niin?” kysyin.
”Minäpä kerron, mikä on vinossa… SINÄ OLET VINOSSA!” hän huusi ja minä olin hämmentynyt. Taustalta kuulin Jasperin muminaa.
”Suu kiinni Jasper… Minä EN rauhoitu! Tämä on sinunkin syytäsi! Enkä voi edes uskoa sitä neuvoa, jonka annoit Edwardille!” hän huusi ja minä olin pahoillani Jasperin puolesta.
”Alice… Ei tämä Jasperin syy ollut”, sanoin.
”Ei kokonaan… Ehkä 20 prosenttisesti… Mutta sillä ei ole väliä, koska SINÄ olet idiootti, joka ei vain tiedä, mitä haluaa.”
”Anteeksi vain… Mutta voisitko toistaa, parahin Alice?” kysyin ja tunsin, kun aloin tulla vihaiseksi.
”Minä sanoin, että sinä olet typerä jätkä, joka ei ikinä tee päätöksiä koko elämässään!” hän huusi.
”Minä tein… Oli minun päätökseni lähteä”, sanoin.
”Lähteä minne Edward? Puhutko sinä karkuun juoksemisesta? Niin… Sinä todella otit riskejä”, hän sanoi ja minä pyöräytin silmiäni.
”Kuule Alice… Minä en edes tiedä, miksi sinä olet vihainen minulle! Voisitko vain selittää, miksi yrität tehdä minut kuuroksi?” kysyin.
”Koska… Koska… AAAHHH osuma!” hän huusi.
”Mikä hätänä Alice?” kysyin hämmentyneenä.
”Lupasin Bellalle, etten puhuisi sinulle siitä!” hän mumisi ja minä hymyilin.
”Joten te puhuitte minusta?” kysyin huvittuneena.
”Tottakai me puhuimme, idiootti… Ja minä haluan tappaa sinut nyt sen takia, mitä sinä teet!” hän huusi.
”Olen pahoillani Alice… Mutta tämä on todella ärsyttävää ja koska sinä et edes voi kertoa minulle, mitä on tekeillä… Voisin sanoa, että antaisitko Jasperille hetkeksi?” sanoin.
”Mutta…”
”Ei Alice… Luulen, että sinulla ei ole muuta asiaa minulle… Onko?” kysyin.
”Mutta minä haluan…”
”No Alice, sinun täytyy päättää, kumpi on sinulle paljon tärkeämpää: Bellan ystävyys vai minulle huutaminen miljoonatta kertaa”, selitin.
”Mutta… Mutta…”, hän huokaisi. ”Tässä, Jasper.”
Minä nauroin.
”Hei Edward!”
”Hei… Voidaanko me puhua… Yksityisemmin?” kysyin.
”Tottakai… Odota hetki… ” Kuulin hänen riitelevän Alicen kanssa ja sitten Alicen huutavan jotain.
”Okei… Olen nyt yksin”, hän sanoi ja kuulin hymyn hänen äänessään.
”Joten arvaan, että Alice ja Bella puhuivat puhelimessa tänään?” kysyin.
”Öh… Ei oikeastaan… Bella oli täällä”, hän sanoi.
”Hän oli Alicella?” kysyin yllättyneenä.
”Niin… Sinun olisi pitänyt nähdä minut… Avasin oven puolialasti ja näin Bellan seisovan siinä… Jätkä… Minäpä kerron… Se oli enemmän kuin järkytys!” hän selitti.
”Näyttikö hän sairaalta tai mitään?” kysyin huolissani.
”Ei… Hän oli ihan hyvä… vain… väsynyt kai… ehkä hämmentynyt”, hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”Joten kuulitko sinä, mistä he puhuivat?” kysyin.
”En… Alice lähetti minut hakemaan tuoretta leipää ja muuta… Kun tulin takaisin Bella oli jo lähtenyt ja jättänyt minut raivostuneen Alicen kanssa.”
Minä nauroin.
”Joten sinulla ei ole aavistustakaan, mitä viime yönä tapahtui?” kysyin.
”Sen lisäksi, että sinä ja Bella olitte yhtäkkiä poissa? Ei", hän vastasi.
En sanonut mitään… Minusta tuntui oudolta. Toisaalta olin ihan kunnossa ja iloinen viime yöstä, mutta toisaalta olin aivan hämmentynyt enkä halunnut nähdä Bellaa enää…
Hän ei vain tiedä sitä…
”Penni ajatuksistasi”, Jasper sanoi yhtäkkiä.
”Vau! Sinä kuulostit ihan isoisältäni… Nyt tuli paljon muistoja mieleen!” sanoin.
”Edward”, hän sanoi ja toi minut takaisin todellisuuteen, joka on joskus suloisempaa, mutta nyt se oli katkerampaa.
”Okei… Minä olen nyt aivan hämmentynyt… Sanotaanko vaikka, että minä heräsin tänä aamuna Bella sylissäni. Voin vakuuttaa, että mitään ei tapahtunut, mutta minä vain aloin panikoida… En voinut katsoa häntä silmiin… En vain voinut”, sanoin.
”No… Eli mitään ei tapahtunut viime yönä?” Jasper kysyi.
”Ei”, sanoin.
”Jes!” hän huudahti yhtäkkiä ja yllätti minut, sitten minä voihkaisin.
”Sinä ja Emmett löitte taas vetoa!” Se ei ollut kysymys.
”Joo”, hän sanoi ja minä pystyin kuulemaan hymyn hänen äänestään.
”Emmettin pitäisi lopettaa vedolyönti sinun kanssasi…” sanoin ja kuulin Jasperin nauravan.
”Niin, hänen pitäisi… Mutta minä en ole se, joka kertoo sen hänelle!” Jasper nauroi ja pian minäkin aloin.
”No Jazz… Sinun on parasta soittaa Emmettille ja kertoa huonot uutiset!” sanoin.
”Niin… Tuletko sinä olemaan kunnossa?” hän kysyi ja minä nielaisin.
”Tottakai. Nähdään maanantaina!” sanoin.
”Tietenkin… Ai niin… Minä pidän paljon sinun ei seksiä-aikakaudestasi!” hän sanoi ja sitten me katkaisimme puhelun.
BPOV:Sillä välin oli keskiyö enkä minä ollut kuullut Edwardista vielä mitään. Minä kävelin edestakaisin suuren sisäänkäynnin edessä.
Yritin soittaa hänelle kymmenennettä kertaa, mutta en saanut taaskaan vastausta… Missä hän oli? Olin juuri soittamassa hänelle uudestaan, kun ovi avautui ja Edward astui sisään. En tiennyt mitä tapahtui, mutta kaikki pelko vain katosi hartioiltani ja minä nauroin. Juoksin hänen luokseen ja kaaduin hänen syliinsä.
”Voi luoja… Minä olin huolissani sinusta! Miksi sinä et vastannut soittoihini?” kysyin ja rutistin häntä. En tiedä miksi, mutta yhtäkkiä minä tajusin, etten tuntenut hänen käsiään ympärilläni.
”Öhm…” hän sanoi. Hänen äänensä oli kylmä.
Voi paska… Mitä minä tein? Ajattelin, päästin hänestä irti ja astuin kymmenen askelta taaksepäin.
”Olin ulkona”, hän sanoi ja käveli suoraan ohitseni hisseille.
Mitä oli tekeillä?