T/N: Kiitos paljon kommenteista.
Tässä tulee 12. luku.
Luku 12: PikavalinnassaBPOV:Yö meni jotenkin. Emme puhuneet ollenkaan ja se sai tilanteen tuntumaan vielä kiusallisemmalta! Tuntui, että ensimmäinen kerta, kun uskalsin hengittää oli, kun suljin huoneeni oven.
Seuraavana aamuna me kaikki tapasimme ruokasalissa sunnuntailounaalla. Kuten aina, Edward istui minua vastapäätä ja me yritimme olla katsomatta toisiimme. Otin juuri siemauksen appelsiinimehustani, kun Carlisle otti Washington Postin käteensä ja sanoi: ”Joten… Takaisin eiliseen… Mitä silloin tapahtuikaan?”
Aloin köhiä, en ollut valmistautunut siihen. Voin sanoa, että jos en olisi ollut samassa pöydässä presidentin kanssa, olisin voinut kertoa kaiken. Edward katsoi minua ensimmäisen kerran sitten eilisen ja nenästäni valui appelsiinimehua. Nappasin lautasliinan ja yritin peittää sotkua, joka oli – no, minua!
”No”, Edward sanoi eikä voinut kääntää katsettaan pois minusta. Se muistutti minua autokolarista, jonka ohi ajat. Tiedät, että se on pahaa ja oksettavaa, mutta et voi sille mitään, vaan katsot, jos sattumalta näkisit vaikka verta tai pään.
Hän katsoi vihdoinkin poispäin ja keskittyi siihen, mitä oli sanomassa.
”Me ajoimme pois tieltä koska satoi. Enkä päässyt takaisin tielle, joten meidän täytyi odottaa auton hinauspalvelua, joka tuli kaksi tuntia myöhemmin”, hän valehteli.
”Ei muuta?” Carlisle kysyi ja näytti olevansa muissa maailmoissa.
”Ei. Ei muuta”, Edward valehteli uudestaan. Katsoin Carlislea toivoen hänen uskovan tarinan. Hän katsoi meitä vihdoinkin.
”No, onneksi kukaan ei loukkaantunut!” hän sanoi ja käänsi lehden ympäri.
Se kesti vain hetken ja oli silti tarpeeksi samaan sydämeni pysähtymään ja sormenpääni tunnottomiksi. Minua alkoi huimata ja kaikki tuntui sumealta. Miksi? Näin itseni juuri alusvaatteissani – ei, ei peilistä – vaan Washington Postin etusivulla. Haukoin happea ja tunsin veitsen tipahtavan kädestäni lautaselle, mutten kuullut mitään. Katsoin Edwardia, joka oli yhtä kalpea kuin minäkin. Carlisle esitti, ettei mitään tapahtunut, enkä minä ymmärtänyt miksi, mutten välittänyt – Edward ja minä olimme etusivulla.
Siinä oli iso kuva, minusta avaamassa mekkoani samalla kun Edward katsoi minua. Sitten oli se, kun hän antoi minulle pyyhkeen. Toinen kuva oli siitä, kun olin alusvaatteisillani kurkottamassa Edwardia kohti – halusin vain housut! Ai, ja oli siinä myös kuva Edwardista, joka makasi päälläni metsässä ja suurin kuva, joka vei melkein koko sivun oli Edwardista halaamassa minua takaapäin ilman paitaa.
”Mitä helvettiä!” Edward mumisi.
”Älä kiroile Edward, sinun pitäisi tietää se!” Carlisle sanoi.
Minua huimasi vieläkin, presidentti näki minut juuri alusvaatteisillani ja Edward näki minut juuri alusvaatteisillani – väärin – koko maailma näkisi minut tänään alusvaatteisillani. Voi luoja, vanhempani!
En ollut enää nälkäinen. Tämä oli liian nöyryyttävää.
”Näyttää siltä, että jotkin salamat, jotka te näitte eilen, olivat kameran välähdyksiä”, Carlisle mumisi. ”Katsokaa! Tanya Adams luki eilen sokeille!”
Okei, se, ettei Carlisle ollut raivoissaan oli pahempaa kuin huutaminen. Jostain syystä halusin hänen näyttävän tunteitaan – laittavan meidät kotiarestiin, kunnes olisimme kolmekymppisiä ja sanovan meille meidän olevan häpeäksi hänen kampanjalleen.
Mutta ei mitään, ei edes ilkeää katsetta.
Juuri silloin kännykkäni alkoi soida ja kaikki tuijottivat minua. Minä punastuin.
”Olen niin pahoillani, unohdin sammuttaa sen!” pyysin anteeksi. Carlisle hymyili.
”Voi, älä ole… Luulen, että se on joko Rosalie tai Alice – vastaa vain, lyön vetoa, että he ovat halkeamaisillaan uteliaisuudesta.” Minä punastuin entistä pahemmin ja otin iPhonen taskustani – Alice.
”Hei Alice”, sanoin matalalla äänellä.
”VOI HERRANJUMALA! Mitä voit sanoa puolustukseksi, tämä on kuin SILKKAA seksiä etusivulla maailman suurimmassa lehdessä – miltä tuntuu?” hän kirkaisi ja näin Esmen ja Carlislen peittelevän hymyjään. Edward kuitenkin näytti kutistuvan tuolissaan.
”Öhm, Alice – voimmeko puhua myöhemmin – olen juuri nyt aika kiireinen…” Hän nauroi.
”Ole nyt hiljaa! Mikään ei ole tärkeämpää kuin tämä! Joten… Harrastitteko te seksiä? Oliko hän hellä ja niin edelleen? Sanoiko hän, että hän rakastaa sinua silloin kun tuli?” hän kirkui.
VOI LUOJA! Tämä ei tapahdu! Tämä ei voi olla totta! He kuulivat joka sanan – tämä ei ole minun elämäni – tätä EI tapahdu Bella Swanille!”Älä viitsi, kerro! Teittekö sen montakin kertaa? Voi luoja! Montako kertaa te teitte sen? Jasper ja minä teimme sen kymmenen kertaa eräänä yönä!” hän huusi.
Kuulin Edwardin purskahtavan nauruun. En oikeasti tajunnut, mitä hauskaa tässä muka oli juuri nyt.
”Ai, ai… Hän on siellä, eikö? Pitikö teidän harrastaa sitä nytkin? Ai… Nyt tajusin! Siksi sinä et voi puhua! No, hänen täytyy odottaa… Mutta sano hänelle hei puolestani!” hän sanoi ja Edward hymyili minulle huvittuneena.
”Hei sinullekin Alice!” Edward sanoi.
”Voi… Tämä on niin söpöä! Te olette vieläkin sängyssä ja hän on onnellinen!” hän sanoi.
”Ai joo… Haluatko sanoa hei Carlislellekin?” kysyin, halusin vain hänen ymmärtävän, että me emme olleet nyt kahdestaan. Hiljaisuus.
”
Carlisle on siellä! Sinä harrastat seksiä presidentin pojan JA presidentin kanssa?” hän kysyi ja silmäni pullistuivat.
”Hei Alice!” Carlisle sanoi hymyillen leveästi. Tämä oli niiiin nöyryyttävää!
”Voi-luoja! Te olette kimppakivaa?!” hän kysyi yllättyneenä.
”Esmekin on täällä, haluatko puhua hänellekin?” kysyin ärsyyntyneenä hänen tyhmyydestään.
”Okei Bella… Tämä on ällöttävää, mutta minä rakastan sinua silti!” hän sanoi.
Edward purskahti nauruun ja minä pyöräytin silmiäni.
”Olen pahoillani…” aloitin.
”Voi, älä ole… Meillä kaikilla on omat himomme!” Alice sanoi.
”Ei, olen pahoillani huutamisestani!” sanoin.
”Et sinä ole huutanut minulle!” Alice sanoi hämmentyneenä.
”Vielä – ALICE SENKIN TYPERÄ IDIOOTTI! ISTUN SYÖMÄSSÄ AAMIAISTA JA SEURAAVAN KERRAN, KUN NÄEMME, AION TAPPAA SINUT!” huusin ja katkaisin puhelun.
Kaikki katsoivat minua yllättyneinä.
”Pahoittelen huonoa kielenkäyttöä”, mumisin ja laitoin iPhonen kiinni ennen kuin laitoin sen takaisin taskuuni.
Edward katsoi lautastaan ja hänen koko kehonsa tärisi – hän nauroi! Tämä ei ollut hauskaa! Ei ollenkaan!
EPOV:Makasin sängylläni ja yritin ymmärtää, miksi en saanut Bellaa pois mielestäni. Hän oli kuin virus, hän jumittui joka ajatukseen eikä pelkästään ajatuksiin, aloin myös uneksia hänestä. Ja 90 prosenttia noista unista eivät olleet sellaisia, joista voisi puhua.
Oveen koputettiin.
”Sisään”, mumisin ja jatkoin katon tuijottamista.
”Hei, Edward!” sanoi viettelevä naisen ääni ja silmäni laajenivat. Nousin istumaan ja siellä oli…
”Michele?” kysyin hämmentyneenä. Palvelijani? Meillä oli ollut juttua kolme kuukautta sitten – ja se on muuten pitkä aika.
”Isäsi haluaa nähdä sinut kulta… Nyt!” hän sanoi ja iski silmää ennen kuin lähti huoneesta. Ihoni nousi kananlihalle – eikä hyvällä tavalla!
Kävelin isäni toimistolle, jossa hän työskenteli vieläkin.
”Hei isä – on myöhä… Miksi olet vieläkin täällä?” kysyin.
”Istu, poika”, hän osoitti isoa nahkatuolia ja minä istuuduin, kuten hän pyysi.
”Joten… Mitä asiaa sinulla oli?” kysyin hämmentyneenä.
”Tämän päivän isosta uutisesta… Sinä täytät etusivun – taas… Luulin todella, että kun Bellakin on nyt täällä, olisimme jättäneet sen vaiheen taaksemme – sen sijaan, että se olisi ehkäissyt näitä juttuja – hän ottaa sinusta mallia ja te molemmat olette etusivulla… Mitä siellä metsässä oikein tapahtui?” hän kysyi ja nyt tiesin, miksi hän ei ollut vihainen aamupalalla – Bella ei näkisi tästä mitään – tämä olisi vain minulle.
Ja tietenkin – kaikki on minun syytäni taas ja minä en edes tehnyt mitään! Bellahan se otti kädestäni kiinni, joten me melkein kuolimme! Hän oli se joka tuli ulos autosta ennen kuin alkoi sataa. Hän oli se, jonka täytyi lähteä kävelemään pois! Kerrankin olin se vastuullisempi ja estin häntä eksymästä ja se oli silti minun syytäni.
”Ei mitään isä, oikeasti! Me vain päädyimme täyteen mutaa ja muuta juttua ja – ” Hän katsoi minua suurin silmin.
”Miksi te edes tulitte ulos autosta?” hän kysyi, enkä tiennyt mitä sanoa. En halunnut paljastaa Bellaa – vaikka hän kyllä ansaitsisi sen.
”En oikeastaan haluaisi puhua siitä, mutta ei se ole ollenkaan tärkeää. Me vain kastuimme ja vaihdoimme vaatteet – minä jopa käännyin selin, kun hän vaihtoi! Ei ole mitään tarvetta luulla, että jotain olisi tapahtunut.”
Hän katsoi minua kuin ei olisi uskonut sanaakaan – tiedän, että minun pitäisi jo olla tottunut siihen, mutta tällä kertaa se todella satutti.
”Edward, haluan sinun pysyvän erossa Bellasta”, hän sanoi ja silmäni pullistuivat ja suuni loksahti auki.
”Mitä? Miksi? Se on epäreilua!” väitin vastaan.
”Ajattele sitä! Hän on täällä vain kuusi kuukautta! Ei ole tarvetta kiintyä! Viime kerralla, kun kiinnyit, hän särki sydämesi ja sinä tulit…” hän ei sanonut lausettaan loppuun, mutta tiesimme molemmat, mitä hän halusi sanoa – olin karannut käsistä, vaikeaksi, valopäiseksi… Oli monta tapaa sanoa se. Olisin voinut sanoa hänelle, etten ollut edes rakastanut Emilyä, mutta millainen vastaväite se muka olisi?
”En koskaan sanonut, että haluaisin olla hänen kanssaan vakavasti! Hän asuu täällä ja nyt en edes saa puhua hänelle, joidenkin tyhmien kuvien takia! Meillä on yhteiset kaverit! Kuinka oikein haluat erottaa meidät?” kysyin ja tulin vihaiseksi.
”En halua erottaa sinua hänestä – haluan vain, että lopetat yhteyden rakentamisen, joka ei tulisi koskaan toimimaan! Suuntaa energiasi tärkeämpiin juttuihin!” hän sanoi ja katsoi minua toiveikkaasti. En tajunnut sitä.
”Ei, tässä ei ole kyse
minusta tai
terveydestäni. Tässä on kyse sinusta! Sinun kampanjastasi! Se on se, mikä on tärkeää – eikö? Ajattelet meidän olevan huonoa julkisuutta!” huusin.
”Sinun pitäisi kuulla itseäsi – me? Mistä lähtien on ollut me, on vain sinä ja Bella!” hän vastasi ja minä pudistin päätäni epäuskoisena.
”Et edes kiistä tässä olevan kyse kampanjastasi. Yrität saada minut olemaan huomaamatta sitä – älä huoli isä. Olet luonnonlahjakkuus, eikä typerä poikasi voi mitenkään tuhota kampanjaasi”, sanoin ja kävelin ulos toimistosta.
BPOV:Näin taas sitä outoa unta hissistä ja luulin voivani nähdä kasvot tällä kertaa, kun yllättäen äänekäs piip herätti minut. Avasin silmäni ja katsoin kelloa: 1,24 aamulla – tämä ei ollut heräyskelloni. Siinä se tuli taas. Se ei ollut piip, se oli laulu. Laitoin valot päälle ja annoin silmieni tottua hetken yhtäkkiseen kirkkauteen.
“Just like a shadow
I'll be beside you
I'll be your comfort
And let it guide you home
I will provide you a place of shelter
I want a be your zone
Tell me what to do
Tell me what you wanted me to do
I'll make you great to be a man
With a woman who can stand
Who will never promise to leave her man
Making vows to please her man.”Varmistuin asiasta, se oli soittoääneni, mutta en muistanut laittaneeni sitä iPhoneen… Otin kännykän pieneltä yöpöydältä ja vastasin soittoon.
”Haloo?” kysyin väsyneesti.
”Öhm, hei… oletko sinä Bella?” vieras ääni kysyi minulta ja kuulin taustalta musiikkia ja ihmisten puhetta
”Kuka haluaa tietää sen?” kysyin, en antaisi kenellekään oudolle miehelle mitään tietoja.
”Tunnetko Edward Masenin, henkilökohtaisesti tietenkin?” vieras mies kysyi.
”Olen pahoillani, mutta minusta sinulla ei ole oikeutta kysyä siitä!” sanoin ja olin juuri katkaisemassa puhelun, kun hän sanoi jotain, mikä jähmetti minut.
”Hän on minulla.”
”Mitä? Ei, hän on huoneessaan nukkumassa!” sanoin ja nousin ylös.
”Öhm ei… Kuule, en tiedä kuka olet, mutta … ” mies aloitti, mutta minä keskeytin hänet.
”Kuule, minä kävelen juuri nyt kohti Edwardin huonetta ja jos tämä on vain joku typerä vitsi, aion tappaa sinut!” sähisin ja avasin Edwardin oven. Yritin kuulla hänen hengittävän, koska en halunnut herättää häntä laittamalla valoja päälle, mutta minä en kuullut mitään. Laitoin valot päälle ja hänen sänkynsä oli tyhjä – hän ei ollut edes nukkunut siinä. Uh oh.
”Okei… Hän
ei ole huoneessaan!” sanoin puhelimeen ja suljin Edwardin oven, jotta hänen vanhempansa eivät kuulisi puhettani. Istuuduin Edwardin sängylle ja tunsin sydämeni tihentävän tahtiaan.
”Ai, oikeasti? Olisin voinut sanoa sen sinulle jo aiemmin!” ääni sanoi.
”Öhm, okei… Anteeksi… Joten, miksi sinä soititkaan minulle?” kysyin ja rapsutin päätäni.
”Olet ensimmäinen ihminen hänen pikavalinnassaan”, hän sanoi ja silmäni suurentuivat. MITÄ?
”Ai, okei… Totta kai… Ja miksi sinä soitit minulle?” kysyin.
”No… Edward on täällä ja hän on… Aika kännissä… Jonkun täytyy hakea hänet, koska en anna hänen ajaa kotiin”, mies sanoi ja minä nielaisin lujaa.
”Okei… Missä tämä 'täällä' oikeastaan on?” kysyin, nousin ylös ja menin huoneeseeni vaihtamaan vaatteita.
”Club Avenue – 649 New York Ave NW, Washington, DC 20001”, mies sanoi.
”Öhm, okei, totta kai... Tulen hetkessä!” sanoin ja katkaisin puhelun. Laitoin kiireesti jotkut housut jalkaani ja menin alakertaan ja tapasin siellä pari vartijaa.
”Tarvitsen taksin”, sanoin ja vartija nyökkäsi ja lähti pois.
Yritin laittaa hiuksiani, jotka olivat aivan sekaisin ja laittaa hiukan huulikiiltoa, jotta en näyttäisi kovin kamalalta, kun menisin sinne yökerhoon.
”Taksisi odottaa ulkopuolella, neiti”, vartija sanoi ja minä nyökkäsin ja kiiruhdin ulos.
Menin taksiin ja tajusin, että olin unohtanut osoitteen kokonaan.
”Öhm, joku yökerho nimeltään Avenue?” kysyin ja kuski katsoi minua kuin sanoen:
Et kai todellakaan aio pukeutua tuohon! Pyöräytin silmiäni.
”Aja!” Ja niin hän teki. Pureskelin kynsiäni – hermostunut tapa – en halunnut olla tämä henkilö. En halunnut nähdä Edwardia tällaisena. En ollut koskaan nähnyt häntä kännissä ja se oli jostain syystä tuskallista.
”Täällä ollaan, neiti”, mies sanoi. Maksoin hänelle ja hyppäsin ulos. Ohitin jonon taas ja olin menemässä sisään, kun vartija pysäytti minut.
”Olen pahoillani neiti, mutta sinun täytyy mennä jonoon niin kuin muidekin." Pyöräytin silmiäni.
”En ole tulossa tänne juhlimaan. Olen hakemassa Edward Masenia! Olen Bella!” sanon ja laitoin käteni puuskaan.
Hän mumisi jotain kuulokkeisiinsa ja katsoi takaisin minuun.
”Minkä sanoittekaan nimeksenne?” hän kysyi.
”Bella!” sanoin kärsimättömänä.
”Voitte mennä!” mies sanoi ja päästi minut sisään. Astuin sisälle ja musiikki tuntui räjäyttävän korvani.
Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä etsiä Edwardia, joten päätin vain mennä baariin. Baarimikko hymyili minulle.
”Mitä voin antaa sinulle, kulta?” hän kysyi ja iski silmää. Tunnistin hänen äänensä välittömästi ja hymyilin, kun huomasin miten söpö ja nuori hän oli. Hän oli varmaankin kolme vuotta minua vanhempi.
”Öhm, joo, luulen niin… Me puhuimme puhelimessa puoli tuntia sitten – olen Bella… Edwardin noutopalvelu!” sanoin ja pyöräytin silmiäni. Hän hymyili.
”No – nyt ainakin ymmärrän, miksi olet hänen pikavalinnassaan.”
Hymyilin ja hän osoitti baarin loppupäätä, missä näin Edwardin makaavan pöydällä.
”Niin… Ei taida olla hänen paras tuntinsa!” sanoin ja nostin kulmiani. Söpö baarimikko nauroi ja käveli Edwardin luokse.
”Minun nimeni on muuten Chad!” mies sanoi ja laittoi juoman eteeni.
”Voi ei… Ei alkoholia, kiitos”, mumisin ja Chad hymyili.
”Se on vettä”, hän sanoi ja minä hymyilin.
”Ai… Okei!” Istuin Edwardin viereen – yksi drinkki ei olisi ollut pahitteeksi. Chad katosi hetkeksi ja minä katsoin Edwardia. Hetken luulin hänen nukkuvan, mutta hänen silmänsä olivat auki.
Silitin hänen selkäänsä.
”Kuinka voit?” kysyin, mutta hän ei vastannut.
”Joten, kuka sinun pikavalinnassasi on?” Chad kysyi ja hymyili minulle flirttailevasti. Minä nauroin. Hän oli niin hassu.
”Öhm… Ei kukaan, ainakaan niin että tietäisin… ” sanoin ja nousin ylös. Autoin Edwardin tuoliltaan.
”Minun täytyisi todella lähteä… Hän tarvitsee vähän lepoa”, sanoin.
”Anna minun auttaa sen kanssa… Ohjaan teidät takakautta, jotta kukaan ei näe teitä.”
Hymyilin kiitollisesti.
”Se olisi todella kivaa. En oikeastaan tiedä, miten saan hänet autoon!” sanoin ja kannattelin Edwardin toista olkaa ja Chad kannatteli toista.
Pääsimme ulos klubilta ja Edwardin auto odotti jo valmiiksi ovella. Laitoimme hänet hopeisen Mercedes SLK:n etupenkille. Ainakin se oli saksalainen auto – jota minäkin osaisin ajaa!
”Tässä on autonavaimet!” Chad sanoi, kun hän avasi oveni.
”Kiitti”, sanoin ja olin ottamassa ne, kun hän vetäisikin ne pois.
”Saat nämä vasta, jos otat tämänkin”, hän sanoi ja antoi minulle pienen kortin.
”Mikä se on?” kysyin ja katsoin sitä.
”Numeroni – ehkä voisit soittaa minulle, kun sinulla ei ole kiire noutaa kännisiä typeryksiä!” hän sanoi ja minä nauroin.
”Kiitti… Ehkä soitankin!” sanoin ja iskin silmää. Otin avaimet ja sanoin näkemiin. Huokaisin, kun auton ovi oli kiinni ja Chad oli poissa. Laitoin kortin pieneen hyllykköön radion alle ja ajoin pois.
Tuijotin Edwardia hetken vihaisesti – hän tuijotti tietä. Ei hän oikeasti ollut niin kännissä – joten miksi hän ei sitten puhunut minulle?
”Joten… Miten menee?” kysyin ja hän pyöräytti silmiään ja nojasi ikkunaan.
”Okei… Tuo toimii… Odotin, että ’kiitti Bella’ tai ’mitä tekisinkään ilman sinua Bella’, mutta silmien pyöräyttäminen ja välinpitämättömyys ovatkin paljon mukavampia”, sanoin ja nostin nopeutta.
”Kiitti”, hän sanoi eikä minulla ollut aavistustakaan, mistä hän puhui.
Autossa oli pitkään hiljaista ja sitten yhtäkkiä Edward kääntyi ympäri ja tuijotti minua.
”Mistä sinä tiedät, minne sinun pitää mennä?” hän kysyi ja minun oli vaikea ymmärtää häntä.
”Öhm – siinä tapauksessa, ettet ole huomannut – me asumme Valkoisessa Talossa ja sinne on tienviittoja 500 mailin säteellä!” hymyilin ja Edward nauroi.
”Mikä noin hauskaa on?” kysyin ja katsoin hetken vihaisesti.
”Tämä on niin ironista”, hän sanoi.
”Elämä on aina ironista!” mumisin ja käännyin oikealle.
”Ei, ei… En puhu elämästä! Vaan tästä tilanteesta!” hän mumisi.
”Miksi se on ironista… Ai, nyt tajusin… Koska viime kerralla minä olin kännissä.”
Hän näytti miettivän sitä ja pudisti sitten päätään.
”Ei… Mutta hyvä pointti. Ei, syy siihen, miksi olen kännissä ja nyt sinä haet minut ja kaikkea… Se on todella ironista”, hän alkoi hihittää ja minä pyöräytin silmiäni. Hän sai minut vihaiseksi.
”Joten Edward – Mksi sinä sitten olet kännissä?” kysyin eikä hän oikeastaan välittänyt.
”Koska isäni käski”, hän sanoi ja minä nauroin.
”Ei Edward Masen. Carlisle ei käskenyt sinua tulemaan känniin. Hän on todella vastuullinen mies… Hän ei käske sinua juomaan itseäsi känniin!” sanoin ja Edward irvisti tuskasta.
”Hän ei ole niin täydellinen kuin luulet!” hän mumisi ja kääntyi pois.
”Mistä sinä oikein puhut?” kysyin hämmentyneenä. ”Tottakai hän on täydellinen… Hän on paras presidentti sitten…”
”Sitten J.F.K:n, kyllä… Me kaikki kuulemme sen tarinan ja kyllä, hän on hyvä presidentti. Mutta se on hänen työnsä. Hän on myös isä – ja hän ei ole hyvä olemaan isä.”
Suuni loksahti auki.
”Mitä?! Kuinka sinä edes
kehtaat ajatella noin! Hän on uskollinen äidillesi ja niin ymmärtäväinen. Jos olisit minun poikani, en olisi ollut niin kärsivällinen sinua kohtaan! Sinun koko asenteesi ja kaikki. Sinulla
ei ole oikeutta sanoa, että isäsi on paha!”
”Bella…”
”HITSI! Tämä tekee minut nyt niin vihaiseksi!”
”Bella…”
"Voi, ole jo hiljaa! En juuri nyt jaksa kuunnella itsesääliäsi!”
”BELLA!”
”MITÄ?” huusin takaisin ja hän katsoi minua kuin haluaisi kertoa jotain, mutta päättikin toisin.
”Olet oikeassa. Hän on hieno mies… Anteeksi…” hän mumisi ja tuijotti taas ikkunasta.
Pääsimme vihdoinkin Valkoiselle Talolle ja yksi vartijoista auttoi minua kantamaan Edwardin takaisin huoneeseensa.
”Okei… Luulen, että sinulla on nyt kaikki”, sanoin ja olin lähtemässä, kun Edward kutsui minut takaisin.
”Bella… Olen pahoillani, että sain sinut vihaiseksi… Kiitos, että hait minut”, hän sanoi ja lysähti sitten sängylleen.
Hymyilin hänelle heikosti.
”Ole hyvä.”
Lähdin huoneesta sanomatta enää sanaakaan ja olin iloinen päästessäni takaisin sänkyyni. Samaan aikaan kello oli 2.40 ja minä pyöräytin silmiäni, kun laitoin valot kiinni.
Vain toinen päivä hullussa elämässäni!
