T/N: Kiitos kommenteista.
Koneeni takavarikko loppui, joten nyt jatkoa alkaa tulla aika tasaiseen tahtiin. Muuten
vohveli, en ollut huomannutkaan tuota jatko osaa. mutta saatan hyvinkin alkaa suomentamaan sitäkin.
Kuudes luku: Vastustuskykyinen Masenin charmille?BPOV:Loppu koulupäivästä meni ihan hyvin, enkä nähnyt Edwardia enää – kunnes minun piti jakaa limusiini hänen kanssaan koulun jälkeen.
Limusiinissa oli täydellinen hiljaisuus. Hän ei sanonut mitään, enkä minä – minä en olisi se, joka häviäisi tämän kilpailun!
Ne olivat elämäni pisimmät 25 minuuttia! Olin helpottunut päästessäni pois autosta ja lähdin kävelemään portaita ylös, Edward heti takanani. Me kävelimme aulan läpi (mutta nyt tiesin aika hyvin, minne minun piti mennä), kun hän pysähtyi. Tiesin, että se oli väärin, mutta käännyin ja ympäri ja katsoin kun hän otti sanomalehden pöydältä.
Hänellä oli hymy huulillaan. Ei paha eikä hyvä, vaan se oli enemmänkin kuin ”Kas, tästä saa jotain aikaiseksi” -vahingoniloinen hymy. Hän käänsi lehden ympäri, jotta voisin nähdä sen ja siinä se oli – ensimmäisellä sivulla: jättimäinen kuva minusta lentokentällä pitelemässä kättä silmien edessä. Pyöräytin silmiäni ja lähdin yläkertaan.
”Kuuntele tätä!” hän sanoi ja minä jähmetyin portaisiin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän puhui minulle sitten... En todellakaan muista. Käännyin taas ympäri ja hän alkoi lukea artikkelia ääneen.
”Nimetön kaunotar jättää Amerikan sanattomaksi! Eilen viideltä illalla lentokentällä presidentin autonkuljettaja otti tämän kauniin tytön mukaansa. Valokuvaajamme seurasivat limusiinia lentokentälle ja saivat tämän täydellisen kuvan tytöstä, jota kukaan ei näytä tuntevan. Kysymys kuuluukin: Kuka on tämä upea tyttö presidentin limusiinissa?” Pyöräytin silmiäni ja kävelin yläkertaan. Edward seurasi minua jatkaen ääneen lukemista. ”Onko hän kaukainen sukulainen? Prinsessa? Tai ehkä, vain ehkä, Edwardin uusi tyttöystävä?” Edward lopetti lukemisen ja minä aloin nauraa.
”Joo, niin varmaan... Sinä ja minä... Ehkä toisessa maailmassa!”
Edward jatkoi lukemista. ”Huhuna on, että Yhdysvaltain presidentti on ottanut ulkomaalaisen vaihto-oppilaan puoleksi vuodeksi. Voitte olla varmoja, että kuulette tästä nimettömästä kaunottaresta jatkossakin. Olemme kiitollisia mistä tahansa tiedoista, joita voitte antaa”, Edward lopetti. Tässä vaiheessa hän jo seisoi minun huoneessani.
”Kiitos siitä, että luit minulle... Voinko mennä nyt sänkyyn?” kysyin vauvamaisella äänellä. Edward hymyili minulle.
”Vain, jos minä saan työntää sinut sinne”, hän iski minulle silmää ja minä pyöräytin silmiäni.
”Joten... Sinulla on ensimmäinen lempinimesi... Nimetön kaunotar...” Hän katsoi taas kuvaa. ”Joo... Kuva on hieman sumea, sehän selittää sen...” hän lopetti taas.
”Selittää minkä?” kysyin uteliaana.
”Miksi he sanovat sinua kaunottareksi... Jopa Kate Moss ilman meikkiä näyttäsi upelta tässä kuvassa.”
Kurtistin kulmiani ja purin kieltäni, jotta en alkaisi taas huutaa.
”Tiedäthän... Minä tunnen paljon lääkäreitä... Voin saada sinulle hyvään hintaan kauneusleikkauksen...” Työnsin häntä ovea kohden.
”Minun kasvoissani ei ole mitään vikaa!” minä sanoin vihaisesti ja hän taputti olkaani.
”Siinäpä oli henkeä... Jatka sen toistamista itsellesi!” Nyt minä vihdoinkin huusin.
”HÄIVY EDWARD!” Hän nauroi.
”Ei se niin iso juttu ole... Tunnen yhden hyvän lääkärin, hän ei jätä edes arpia!”
”Vai niin, sen täytyy sitten olla se, joka leikkasi oman naamasi”, sanoin ja hymyilin suloisesti ja vastoin kaikkea todennäköisyyttä, hän hymyili takaisin ja nosti kulmiaan.
”Joten sinusta minä näytän seksikkäältä?” Jotain, mitä en todellakaan ollut odottanut. Pidätin hengitystäni silmät suurina.
”Ei!” sanoin ja tiesin kuulostaneeni todella epäuskottavalta. Hänen hymynsä leveni.
”Joten sinä ajattelet, että olen hyvännäköinen, vai mitä?” Vihdoinkin sain työnnettyä hänet ovelle. Viimeinen tönäisy ja hän oli käytävässä.
”Michael Jackson on ollut monissa kauneusleikkauksissa, enkä minä ajattele hänestäkään, että hän olisi seksikäs.” Olin juuri paiskaamassa oven kiinni, mutta hän työnsi vastaan. Yritin sulkea sen, mutta hän oli liian vahva. Hän astui takaisin huoneeseeni ja alkoi töniä minua taaksepäin.
”EDWARD! Tämä on
minun huoneeni! Mitä-sinä-oikein-teet?” Hän nauroi.
”Annapa minun selventää tämä... Sinä saat töniä minua sinun huoneessasi, mutta minä en saa töniä sinua omassa huoneessasi?” Minä nyökkäsin.
”Niin, koska minulla oli päämäärä... Halusin sinut POIS HUONEESTANI!” Hän hymyili ja se hymy alkoi pelottaa minua.
”Kuka sanoi, ettei minulla ole päämäärää?” Hän nosti kulmakarvojaan ja katsoi taakseni. Katsoin häntä suurin silmin ja punastuin.
”Et ole vakavissasi.” Hän nauroi.
”Voi, kyllä minä olen.” Yritin nauraa, mutta se kuulosti hermostuneelta.
”Sinulla ei ole pokkaa, koska sinä tiedät, että minä teilaisin sinut”, minä vastasin. Hän nauroi.
”Katsotaanpa!” hän sanoi ja tönäisi minua. Kompastuin taaksepäin ja sitten tunsin sängyn koskevan jalkojani ja kaaduin sen päälle.
”Uff”, sanoin, kun osuin sänkyyn. Hän hymyili minulle, ajatellen voittaneensa. Minulla oli todella epämukavaa hameen kanssa, ja muutenkin.
”Joten... Mitä nyt, Super Casanova? Et kai luule, että olet saanut osuman?” Hän nauroi.
”Kyllä luulen. Aina!” Nousin ylös.
”No, olen pahoillani, että joudut pettymään, mutta minä en ole 'aina' ja minä en tee 'aina'...”
Hän astui lähemmäs ja katsoi minua. Yrittäen haastaa minut. Hän hukkasi aikaansa. En todellakaan ollut kiinnostunut. Nyt olimme vain tuuman päässä toisistamme. Nostin toista kulmaani.
”Joten... Kiusallista... Näyttää siltä, että sinun yrityksesi eivät toimi minun kanssani.” Hän aukaisi suunsa sanoakseen jotakin, mutta hänen kännykkänsä alkoi soida. Hän pyöräytti silmiään ja otti sen taskustaan.
”No... Ainakin minulla on kavereita, jotka soittavat minulle koulun jälkeen”, hän sanoi ja vastasi puhelimeen.
”Hei”, hän sanoi ja odotti. ”Totta kai se on Edward! Tämähän on minun puhelimeni!” Hän kuunteli taas, sitten hänen hymynsä katosi ja hän katsoi minua. ”Se on sinulle”, hän mutisi ja antoi iPhonensa minulle. Minä hymyilin hänelle.
”Haloo?” kysyin.
”Hei, täällä on Alice... Mitä Edward tekee huoneessasi?” Minä nauroin.
”Älä kysy!” Edward katsoi minua kuin haluten tietää, mistä puhuimme.
”Odota hetki, Alice”, sanoin ja otin puhelimen korvaltani. ”Olen pahoillani Edward, mutta tämä on yksityistä... Minun ja
ystäväni välillä... Voisitko mennä?” Työnsin hänet ulos huoneesta ja vihdoin sain paiskata oven hänen kasvoilleen.
”Nyt hän on poissa!” sanoin ja Alice nauroi.
”Mitä teidän kahden välillä on tekeillä?” Kohautin olkiani.
”Ei mitään. Edward vain on ärsyttävä... Hän ei vain voi jättää minua rauhaan...” Alice nauroi taas.
”No... se on uutta... Normaalisti Edward ei välitä tytöistä... Paitsi seksin takia.” Minä punastuin, kun ajattelin kohtausta, joka tapahtui juuri ennen hänen soittoaan. ”Joka tapauksessa... Halusin vain tietää, onko sinulla mitään tekemistä tänä iltana?” Mietin sitä hetken.
”Öh, ei... Ei ainakaan tietääkseni... Miten niin?” kysyin ja istahdin sängylleni.
”No, me haluamme mennä tänä iltana ulos... Tiedäthän, yökerhoon tai jotain...” Minä hymyilin.
”Kuulostaa hyvältä... Vain yksi kysymys...” Minä epäröin, hän tiesi täsmälleen, mitä halusin tietää.
”Niiiiin?” hän kysyi varovasti.
”Ketkä ovat 'me'?” Hän huokaisi.
”Voi Bella, jätä vain hänet huomiotta... Meillä tulee olemaan hauskaa jopa Edwardin kanssa ja jos hän tekee jotain ilkeää, me aiomme puolustaa sinua!” hän sanoi sen niin nopeasti, että minulla oli vaikeuksia saada sanoista selvää. Minä nauroin.
”Okei, okei... Minä tulen.” Hän hurrasi niin äänekkäästi, että minun täytyi pitää kännykkää kauempana.
”Bella, se tulee olemaan mahtavaa!” Minä nauroin taas.
”Parempi onkin, en aio viettää enempää aikaa Edwardin kanssa, kuin on pakko.” Hän nauroi.
”Nähdäänkö kahdeksalta?”
”Nähdään kahdeksalta.”
Kävelin ovelle, jotta voisin antaa puhelimen takaisin omistajalleen. Olin juuri avannut oven ja olin lähdössä kävelemään kohti hänen huonettaan, kun hän yhtäkkiä seisoikin edessäni. Kiljaisin säikähtäneenä.
”Hitsi! Mitä sinä täällä teet?” Hän kohautti olkiaan.
”Odotan kännykkääni, täytyykö sinun aina huutaa ja kiljua?” Katsoin häntä ilkeästi.
”Ei ja kyllä... En koskaan ennen ole tehnyt sitä... Mutta siitä asti, kun olen tuntenut sinut, se on ollut välttämätöntä.” Hän hymyili tekohymyä ja ojensi kätensä. Olin juuri antamassa kännykän takaisin, kun näin sen takana tekstiä.
”Edward Masen – pelimies? ” luin ääneen ja aloin nauraa. ”Ei hitsi! En todellakaan ymmärrä, miten voit saada tyttöjä, kun sinulla on jotain tällaista puhelimessasi.” Hän otti kännykän kädestäni ja hymyili.
”Se on kaikki Masenin charmia...” Hän iski minulle silmää ja minä nyrpistin nenääni.
”Ai, joo... Luulen olevani vastustuskykyinen”, vastasin ja paiskasin oven kiinni.
EPOV:”Hitto”, mutisin ja se johtui monesta syystä. Hän näytti olevan vastustuskykyinen
kaikelle! En ollut enää edes varma, oliko hänellä heikkoa kohtaa. Minä tarjosin kirjaimellisesti seksiä, eikä hän ollut hiukkaakaan kiinnostunut.
Onko minussa jotain vikaa? Onko minulla pinaattia hampaissa? Ovatko kaikki tytöt Saksassa noin sydämettömiä? Hän on vain yksinkertaisesti outo. Kaaduin selälleni sänkyyni ja painoin nyrkit silmiini.
Ja nyt hän on tulossa meidän mukaamme illalla. LUOJA KUINKA MINÄ VIHAAN HÄNTÄ! Täytyy olla jokin keino, jolla voin saada hänet. Jotain, mitä voin tehdä. Ehkä hän on lesbo. Nauroin ajatukselle, se oli mahdotonta. Katsoin kelloani ja nousin ylös – aika laittautua valmiiksi.
Katsoin peiliin ja hymyilin. ”Minä olen Edward Masen ja löydän keinon maksaa hänelle takaisin.”
BPOV:Kävelin vaatekaappini läpi etsien oikeaa osastoa. Yksi kokonainen kaappi oli täynnä koulupukuja, toinen täynnä farkkuja ja shortseja, kaksi täynnä t-paitoja ja neuleita, kolme täynnä kenkiä, kahdessa oli tanssiaispukuja, kaksi täynnä cocktailmekkoja, kaksi täynnä laukkuja, ja yksi – vihdoinkin – oli täynnä juhlamekkoja. Ja noiden juhlamekkonen keskeltä löysin yhden mekon, joka salpasi hengitykseni. Siinä se oli. Se oli täydellinen.
Se oli kultainen paljettimekko ja siinä oli syvä v-aukko ja empire -tyylinen vyötärö. Se oli tehty silkistä ja se loppui – juuri reisieni puoliväliin?
Voi luoja! Tämä on paljon lyhyempi kuin odotin! Kohautin olkiani ja hymyilin, kun ajattelin Edwardin ilmettä – hän ei voisi ikinä odottaa minun pukeutuvan johonkin tällaiseen. Siinä oli syytä jättää tämä päälle. Olin juuri etsimässä sopivia sandaaleja, kun ajattelin Elizan kommentia aamulta... Ehkä minun kannattaisi laittaa korkokengät... Varmuuden vuoksi.
Päätin laittaa kiiltävät, hopeiset, kärjistä auki olevat korkokengät, joissa oli kultaisia helmiä. En ollut kovin hyvä yhdistelemään asioita, mutta tämä näytti ihan hyväksyttävältä. Tein kampauksestani hiukan villin, vähän kuin 'nousin juuri sängystä' -tyylisen, mutta paljon seksikkäämmän. Kun olin valmis ja katsoin vihdoin itseäni peilistä, aloin pidättää hengitystäni huomaamatta. Näytin yksinkertaisen seksikkäältä, koska minimekko sai jalkani näyttämään pidemmiltä kuin mitä ne oikeasti olivat ja korkokengät saivat ne näyttämään laihemmilta. Minä rakastin sitä. Kuulin koputuksen ovelta ja hyppäsin.
”Odotan alakerrassa”, Edward mutisi ennen kuin kerkesin sanomaan mitään. Laitoin hiukan hajuvettä ja löysin täydellisen hopealaukun, joka sopi täydellisesti mekkoon ja korkokenkiin. Hymyilin peilikuvalleni.
Sitten pitämään hauskaa.EPOV:Olin alakerrassa odottamassa Bellaa. Valitettavasti. Kun kuulin huokauksen, käännyin ympäri ja katsoin portaisiin. Siellä hän oli... ja.... Okei, en ole ylpeä tästä, mutta – minun leukani loksahti auki ja sormenpääni turtuivat. Hän näytti – no, sanotaanko, että todella hyvältä – hänen mekkonsa oli lyhyt, se sai pääni pyörimään. Hän tuli alakertaan hymyillen minulle ja kun hän tuli vierelleni, sain koottua itseni kasaan tästä dorkamaisesta asennosta. Hän hymyili.
”Valmiina?” hän kysyi ja minä nyökkäsin.
”Jep... Odotin vain sinua.” Hän hymyili.
”No, mennään sitten!” Pidin ovea auki ja annoin hänen mennä ensin. Yhtäkkiä hän epäröi rappusilla.
”Mikä hätänä? Unohditko juhlaelimesi sisälle?” kysyin ja hän näytti minulle kieltä.
”En... Ajattelin vain, että... Koska me aina... Tarkoitan... tiedäthän...” Katsoin häntä, eikä minulla ollut aavistustakaan, mistä hän puhui.
”Okei, öh... Olen kuullut, että te naiset teette paljon tuota, mutta siinä tapauksessa, ellet ole huomannut, minä olen miespuolinen... En voi ymmärtää, kun puhun noin... oudosti... Ja minä en nyt puhu korostuksestasi!” Hän pyöräytti silmiään ja veti syvään henkeä.
”Kenen, kenen auto tuo on?” hän kysyi ja osoitti minun kultaani, Austin Martin Vanquishia. Minä hymyilin ja kävelin portaat alas. Hän seurasi minua.
”Se on yksi minun autoistani”, vastasin ja mies, joka ajoi auton oven eteen, avasi oven Bellalle.
”Me, me, me emme ota limusiinia? Ja kuinka monta autoa sinulla on? Ja miksi me emme ota limusiinia? Ja miksi sinä et kulje tällä kouluun?!” Minä nauroin, kun suljin oveni ja käynnistin auton, joka vastasi melkein äänettömällä ärinällä.
”Ei, 22 pian 23, en ota limusiinia ikinä, kun menen illalla ulos – liian paljon ongelmia, ja en ikinä ota Vanquishia kouluun, koska se on ilta-auto ja limusiini on status.” Iskin hänelle silmää ja hän tuijotti vieläkin.
”Kiinnittäkää turvavyönne, neiti, minä en aja ihmisten kanssa, jotka eivät kiinnitä itseään!” Hän teki, kuten pyysin ja vihdoinkin pääsimme liikkeelle.
Tuntui hyvältä ajaa taas Vanquishilla – hyvä valinta ottaa se tänä iltana! Se oli todella hiljainen auto ja olin juuri käynnistämässä radiota, kun...
”Edward?” Katsoin Bellaa, joka näytti hämmästyneeltä. ”Kun sanoit '22 melkein 23', sitä et puhunut autoista... ethän?” Aloin nauraa. Hän oli todella suloinen, kun oli hämmentynyt.
”Ethän?” hän kysyi uudestaan. Minä hymyilin.
”Itse asiassa kyllä...” Hän nyökkäili hiljaisena hetken aikaa, hänen täytyi sisäistää sitä hetki.
En enää ajatellut radion käynnistämistä. Vaikka hän ei puhunut, mitä sattui todella harvoin.
”Tämä auto on mahtava... En ole koskaan nähnyt näin hienoa urheiluautoa... Ja olen nähnyt aika monia... Olen ollut Mercedes SLK:ssa Autobahnilla! Mutta tämä on erilaista.” Minä hymyilin.
”Tiedäthän, voisin antaa mitä tahansa, että saisin ajaa Autobahnilla edes kerran...” Bella nauroi.
”Koska meillä ei ole nopeusrajoituksia Autobahnilla, ymmärrän.” Minä hymyilin. ”Kuinka kovassa vauhdissa olet ollut?” kysyin, ja odotin kärsimättömänä hänen vastaustaan.
”En oikeastaan osaa sanoa, koska me mittaamme erilailla, tiedäthän.” Minä nyökkäsin.
”Kilometriä tunnissa, minulla on se nopeusmittari”, sanoin ja osoitin mittaria ratin takana. Bella nojautui lähemmäs, niin lähelle, että hänen hiuksensa osuivat jalkoihini. Pidätin hengitystä, kun haistoin taas mansikan tuoksun.
”Hmm... Luulen, että äitini ajaa noin 170 mailia tunnissa”, hän sanoi ja minä vedin yllättyneenä henkeä.
Ei hyvä... Ei ollenkaan hyvä... En voi ajatella... Avasin ikkunan, tarvitsin epätoivoisesti ilmaa.
”Hitsi, se on lujaa...” Hän nyökkäsi. Ja sitten pudisti päätään.
”Ei, ei oikeastaan, te olette vain niin hitaita!” Minä nauroin ja suljin ikkunan.
.........................
Yökerhon ulkopuolella oli valtava jono ja kun Bella pysähtyi ja tuijotti kaikkia niitä ihmisiä, tartuin hänen käteensä ja vedin hänet mukanani.
”Eikö kukaan ole kertonut sinulle, että tuijottaminen on epäkohteliasta?” Hän katsoi minua hämmentyneenä.
”Edward, unohda se, meidän täytyy seisoa tässä jonossa, me emme pääse sisään ajoissa!” Minä nauroin.
”Kuinka sinä teet tuon?”
”Teen mitä?” hän kysyi.
”Olet niin fiksu ja sitten taas tyhmä...” Hän kurtisti kulmiaan.
”Kiitti.” Minä nauroin.
”Emme me odota
jonossa! Älä ole naurettava!” sanoin ja vedin hänet sisäänkäynnille. Nyökkäsin portsarille ja hän piti meille ovea auki.
”Ai, unohdin hetkeksi, kuka sinä olet!” hän sanoi ja hymyili minulle ja kääntyi sitten poispäin. Tuijotin häntä pitkän aikaa.
”Se oli erilaista... Kuinka hän voi unohtaa, kuka minä olen, kun hän juuri istui vieressäni Austin Martinissa?” Hymyilin, kun hän juoksi Alicen ja Rosen luokse.
Mielenkiintoisin tyttö – todellakin.BPOV:Halasin Alicea ja Rosea, jotka näyttivät ilahtuneilta nähdessään minut taas.
”Sinä näytät
upealta!” Alice kiljaisi ja Rose nyökkäsi silmät suurina. Minä nauroin.
”Niin tekin tytöt, niin tekin!” He tarttuivat molempiin käsiini ja vetivät minut pöytään, jossa Emmett ja Jasper olivat jo istumassa.
”Hei, pojat!” sanoin iloisesti, kun he kääntyivät ympäri ja hymyilivät huvittuneesti.
”Onko Edward kanssasi, vai suliko hän nähdessään sinut?” Minä nauroin ja pyöräytin silmiäni.
”Ei, itse asiassa, hän ei sanonut mitään. Hän on... tuolla!” sanoin, kun vihdoinkin huomasin hänet, juuri siellä, missä hän seisoi juostessani pois. Hän katsoi minua ja minä hymyilin hänelle. Menin takaisin hänen luokseen ja vedin hänet pöydän taakse.
”Älä pelkää, Edward, eivät ystäväni pure!” sanoin iskiessäni silmää ja hän näytti minulle kieltään. Emmett hymyili vieläkin hölmösti, mutta en välittänyt siitä.
”Bella! Sinun täytyy antaa minulle puhelinnumerosi, on paljon helpompaa soittaa sinulle kuin aina soittaa Edwardille ja antaa hänen hakea sinut puhelimeen. Vaikka se meni hyvin tänään.”
Edward hymyili minulle ja minä punastuin. Tänä päivänä oli ehdottomasti ollut liikaa kehokontakti-Edwardin-kanssa -hetkiä. Mutta kun ajattelin sitä – eilinenkään ei ollut parempi...
”Bella?” Alice kysyi ja veti minut takaisin todellisuuteen.
”Öh, ai... Minulla ei ole kännykkää täällä, tarkoitan, kännykkäni ei toimi USA:ssa...” Rose ja Alice katsoivat minua suurin silmin
”Sinulla-ei-ole-kännykkää?!” he huusivat.
”Joo, mutta se on vain kuusi kuukautta!” He nyökkäsivät ja katsoivat toisiaan hetken. Sitten he katsoivat taas minua ja hymyilivät.
”Mennään tanssimaan!” Alice sanoi ja veti minut ja Rosen mukanaan.
Me menimme alas tanssilattialle ja aivan sen keskelle. Sieltä jopa näki pöytään, jossa pojat istuivat.
”Ai, Bella, tämä on tanssilattia... Osaatko tanssia?” Alice kysyi ja minä nauroin.
”Lasketko leikkiä? Saksassakin on yökerhoja, tiedän kyllä, mitä tehdä!” Hän hymyili ja me aloimme tanssia.
EPOV:”Ja yksi, kaksi, kolme!” tytöt kiljahtivat ja tyhjensivät seuraavat drinkit.
”Olen silti niin janoinen”, Bella mutisi. Katsoin häntä ja kurtistin kulmiani.
”Entä jos ottaisit vettä?” Hän katsoi minua kuin olisin sanonut jotain todella outoa.
”Vettä? Luulin, että olemme täällä juhlimassa!” hän mutisi.
”Tuo on sinun viides martinisi... En usko, että sinun kannattaa...”
”Älä kuuntele häntä, Bella, hän on vain kateellinen, koska hän ei voi juoda, kun hänen täytyy ajaa”, Alice kuiskasi juuri niin kovaa, että minäkin kuulin ja alkoi kikattaa.
”Te olette kaikki kateellisia!” Rose huusi ja osoitti sormellaan meitä poikia.
”Ettekö tekin luule heidän ottaneen jo tarpeeksi?” kysyin Jasperilta ja Emmettiltä, mutta he vain nauroivat tytöille ja heidän typerälle käytökselleen.
”Minä haluan lisää”, Bella kikatti ja nousi ylös nähdessään tarjoilijan.
”Tarjoilija?” hän sanoi ja kallistui. Nojauduin pöydän yli ja otin kiinni hänen vyötäröltään tukeakseni häntä.
”Edward? Mitä sinä teet?” hän kysyi ja katsoi alas hämmentyneenä.
”Estän sinua kaatumasta”, murahdin. Hän hymyili ja kohautti olkiaan.
”Ai, okei. Tarjoilija! Me haluamme toisen KIIIEEERRROOOKKKSEN!” hän huusi ja tarjoilija nyökkäsi.
”Minä todellakin luulen, että teidän tyttöjen pitäisi lopettaa juominen!” He katsoivat minua ja pyöräyttivät silmiään.
”Edward, älä ole ilonpilaaja! Nyt on perjantai, rentoudu!” Pojat melkein pissasivat housuihinsa.
”Ei, Rose, nyt on vasta maanatai! Eikä sillä edes ole väliä, sillä te olette alaikäisiä! Teidän ei pitäisi juoda ollenkaan!” Bella pyöräytti silmiään.
”Mennään tanssimaan, tytöt! Mennään pois Edwardin luota!” hän sanoi ja nousi ylös. Nojauduin tukemaan häntä, kun hän tyrkkäsi käteni pois.
”Lopeta, Eddie. Sinä et ole äitini!” hän sanoi ja kompuroi pois Alice ja Rose kannoillaan.
”Kuinka tämä voi olla teistä hauskaa? He ovat todella menossa tuonne alas!” minä huuin ja pojat katsoivat ärtyneinä kiivastumistani.
”Kamu heu, he ovat kasvavia nuoria... Ei heille mitään käy!” Minä nauroin epäuskoisena.
”Tällä hetkellä he käyttäytyvät kuin lapset, eivät kuten kasvavat nuoret!” Nousin ylös ja menin rappusille, jotta voisin pitää tyttöjä paremmin silmällä.
En ollenkaan pidä siitä, mihin tämä on menossa! Naputin sormenpäitäni kärsimättömänä rautaan joka sekunti nopeammin ja nopeammin.
He ovat aivan järjettömiä! Kaikki nuo miehet heidän ympärillään, he eivät voi lakata tuijottamasta heitä. He luulevat saaneensa osuman, koska tytöt ovat känniaaä... Minä tiedän sen, olin ennen yksi noista miehistä...Katsoin takaisin Jazziin ja Emmettiin, jotka tuijottivat minua.
”Mitä?” minä sylkäisin. He kohauttivat olkiaan.
”Ei me sanottu mitään.” Pyöräytin silmiäni ja käännyin taas ympäri. Yhtäkkiä sydämeni pysähtyi. Joku mies oli iskemässä Bellaa! Hän tanssi aivan hänen takanaan antaen käsiensä valua hänen vyötärölleen ja lanteilleen ja hänen – takapuolelleen? Nyt riitti!
Laitoin 50 dollarin laskun pöydälle ja katsoin Emmettiä ja Jasperia.
”Minä olen vastuussa Bellasta, vanhempani tappavat minut, jos hänelle sattuu jotakin. Me lähdemme nyt”, murahdin ja juoksin alas tanssilattialle.
”Just joo, jatka sen toistamista itsellesi!” Emmett huusi jälkeeni, eikä minulla ollut hajuakaan siitä, mitä hän tarkoitti.
Saavutin Bellan ja repäisin hänet kauemmas miehestä.
”Hei!” mies vastusti.
”Hän on minun kanssani”, minä sihisin ja tuijotin häntä alaspäin. Hän halusi vastata jotakin, mutta tunnisti minut ja kääntyi ympäri.
”Edward?” Bella kysyi.
”Joo, lähdetään”, sanoin ja halusin vetää hänen mukaani, mutta hän pani vastaan.
”Enh mhinä hallua mennä!” hän vikisi ja minä nostin toista kulmaani.
”Voimme tehdä tämän helposti – tai vaikeimman kautta, valitse!” Hän hymyili minulle.
”No... Josh annat mhinun valita, mhinä haluan... tarkoitan... valitshen sen... mikhä ikhinä she toinen olikaan”, hän mutisi ja kompuroi oikealle. Kohautin olkiani. Hän halusi sitä. Otin hänen polvistaan kiinni ja heilautin hänet olalleni.
”EDWARD! Et olhe thoshissashi!” hän huusi, mutta en halunnut riidellä, halusin päästä pois täältä.
Kävelin parkkipaikalle ja painoin lukon avaus nappia löytääkseni auton.
”Pääshthä mhinut!” hän huusi. Pyöräytin silmiäni.
”Suu kiinni, Bella! Liian myöhäistä, olemme jo ulkona!” Avasin oven ja työsin hänet sisään. Hän nojasi päällään taakse ja antoi sen heilua edestakaisin. Minä huokaisin ja nojauduin kiinnittämään hänen turvavyönsä.
”Edward?” hän kysyi ja minä katsoin ylös. Vain huomatakseni, että hänen päänsä oli vain parin tuuman päässä omastani.
”Öh, niin?” kysyin ja käännyin takaisin tehtävään.
”Muishtatkho meidhän tapphelun tänään?” hän mutisi.
”Joo”, minä vastasin ja sain vihdoin kiinnitettyä hänet.
”Halushin vainh shinun thiethävän, ethä ajathelen shinun olevan...” Käännyin katsomaan häntä. Hän löysi poskeni ja silitti sitä kevyesti. Suljin silmäni, kun hän kosketti huuliani kevyesti peukalollaan.
”Halushin shinun vhain thiethävän, ethä olhet mielheshthäni paremhannäkhöinen khuin Michael Jackshon!” hän lopetti ja silmäni räpsähtivät auki.
Okei. Hän antoi kätensä valua takaisin syliinsä ja sulki silmänsä. Laitoin takkini hänen syliinsä – siltä varalta, että hänen tulisi kylmä – ja suljin hänen ovensa ja menin omalle paikalleni.
Tästä tulee kyllä pitkä matka. Siksi päätin kuunnella CD:tä ja hymyilin, kun kuulin Augustinan Bostonin alkavan soida.
Lähdimme liikkeelle ja ajattelin Bellan nukkuvan, kun hän aukaisi silmänsä.
”Minä todella rakastan tätä autoa... toisaalta, takapuoleni ei ikinä ennen ole riippunut näin alhaalla...” Minä nauroin hänen toteamukselleen ja hän sulki jälleen silmänsä.
”Tiedätkö, miksi laitoin korkokengät tänään?” hän mutisi ja minä hymyilin.
”En, mutta lyön vetoa, että aiot kertoa, koska olet kännissä.” Hänen sormensa nousivat ilmaan.
”Niinpä...” Hän hymyili minulle ja katsoi ulos ikkunasta. ”Laitoin korkokengät sen takia, mitä Eliza sanoi tänä aamuna.” Kurtistin kulmiani, hänen palvelijansa?
”Mitä hän sanoi, Bella?” Bella huokaisi.
”Täytyykö minun toistaa se?” Minä hymyilin.
”Voisitko?” Hän kohautti olkiaan.
”Totta kai.” Minä hymyilin. ”No... Tänä aamuna hän pyysi minua valitsemaan kengät koulupukuuni ja sitten hän sanoi, että laitan korkokengät, koska minulla on löysä takapuoli.” Katsoin häntä aivan äimistyneenä.
”Hän sanoi, että sinulla on löysä takapuoli?” Bella nyökkäsi silmät kiinni. ”Mhm...” En tiennyt, mitä sanoa.
”Öh, tuota, ei takapuolesi minusta ole löysä... Tarkoitan, ei se ole löysä ollenkaan – se on aika täydellinen... Ei, että olisin ikinä katsonut takapuoltasi – EI IKINÄ... Tarkoitan... se näyttää hyvältä ja miehet katsovat aina takapuoltasi, siis ei aina, tarkoitan...” Minä keskeytin ja huokaisin. Minä vain pahensin asiaa. Vedin syvään henkeä.
”Bella kuuntele, Eliza oli väärässä, takapuolesi on täydellinen. Okei?” Odotin vastausta, mutta mitään ei kuulunut.
Katsoin häntä ja hymyilin, kun näin hänen olevan unessa. Hän oli heittänyt takkini päälleen ja hänen päänsä nojasi penkkiin. Hänen hymynsä oli täysin tyytyväinen ja rauhallinen. Minä hymyilin ja silitin hänen kättään hetken, sitten katsoin taas katua.
”Edward?” hän sanoi ja käännyin katsomaan häntä hämmentyneenä, sillä luulin hänen nukkuvan. Hänen silmänsä olivat vieläkin kiinni ja hän oli samassa asennossa. Minä hymyilin. Hän puhui unissaan – ja hän sanoi minun nimeni. Hänen kätensä liukui pään päältä ja laskeutui väliimme. Epäröin hetken ja otin siitä kiinni. Bella huokaisi ja puristi kättäni hieman.
Ajoin loppumatkan tällä tavalla ja pysäytin portaiden eteen. Mies, joka huolehtisi autostani, avasi Bellan oven ja katsoi minua.
”Haluatko minun hakevan jonkun?” hän kysyi ja osoitti Bellaa. Minä nauroin ja pudistin päätäni.
”Ei, minä vien hänet.”
Nostin hänet käsivarsilleni ja kannoin hänet portaat ylös ja päätin mennä toiseen kerroksen portaita pitkin. Hiivin vanhempieni makuuhuoneen ohi ja avasin Bellan huoneen oven. Laskin hänet sängylleen ja otin takkini pois. Vihdoinkin vapautin hänet noista korkokengistä ja hymyilin, kun sain idean. Peittelin hänet viltillä ja menin hänen vaatekaapilleen.
Tästä tulee hauskaa...
