T/N: Kiitoksia paljon kommentoijille.
Minulla nyt kestää näissä suomennoksissa, kun tietokoneeni on takavarikossa, enkä pääse kuin koulussa koneelle ja siellä en voi suomentaa, joten koettakaa kestää. Jatkoa tulee nopeammin sitten kun takavarikko loppuu.
Viides luku: Löysät takapuolet ja neonpinkit sormenkynnetBPOV:Olin yksin lukittuna hissiin. Istuin kulmassa ja itkin. Ei taas, ajattelin, ja tunsin hapen vuotavan. Minä kuolen... minä kuolen! Olin istunut tässä pimeässä hississä tuntikausia, siltä ainakin tuntui, ja yhtäkkiä joku työnsi oven auki ja oviaukosta tulvahti happea ja valoa. Pidin kättäni silmieni edessä, sillä valo sokaisi minut. Käsi ojentui valosta, kurkottaen, mutta en nähnyt, kenen se oli. Kurkotin kättä kohti. ”Älä itke, Bella, minä olen täällä sinun kanssasi!” Sydämeni lyönnit tihenivät, kun kätemme koskettivat ja käsivarsi veti minut mukaansa hissistä. Nyt saisin tietää, kuka oli se mies, joka välitti terveydestäni.PPPPPPPPPPIIIIIIIIIIPPPPPPPPPP!!!Istuin suorana sängyssäni hengittäen raskaasti ja etsin syytä korvia särkevään ääneen. Katsoin ovelle, joka oli rakosellaan ja käänsin yölamppuni päälle. Siellä hän seisoi ja nauroi niin kovaa, että joutui ottamaan polvistaan tukea ja hänen kädessään oli... sumutorvi.
”EDWARD!” huusin suuttuneena. ”Senkin typerä idiootti, mitä sinä täällä teet?” Hän nauroi vieläkin liian kovaa vastatakseen. Ristin käteni rinnalleni ja katsoin rennosti herätyskelloani.
”MITÄ HITTOA? Kello on kaksi yöllä! Edward senkin idiootti! Mikä sinua oikein vaivaa?” Otin yhden tyynyistäni ja heitin häntä sillä. Hän ei nähnyt sitä, sillä hän nauroi niin kovaa, että kaatui maahan.
”Sinun... ilmeesi!” hän sai sanottua naurunsa välistä. Ryömin sänkyni päätyyn ja näin hänen makaavan siellä.
”Nouse, senkin typerä idiootti, ja häivy huoneestani! Minä haluan nukkua!” Hän katsoi ylös minuun ja hymyili. Sitten hän nousi ja antoi tyynyni takaisin.
”Tiedätkö, sinä olet todella suloinen, kun nukut”, hän sanoi ja iski silmää. Pyöräytin silmiäni.
”HÄIVY-MINUN-HUONEESTANI!” Hän nosti suunsa oikeaa kulmaa ja sulki silmänsä hetkeksi.
”Oletko varma, että haluat sitä? Vasta minuutti sitten, kun olit vielä suloinen nukkuessasi, sanoit jotakin aivan muuta.” Uh, oh... aloin punastua.
”Edward Masen, HÄIVY HUONEESTANI!” Löin häntä taas tyynyllä ja hän alkoi nauraa.
”No, jos olet varma, ettet halua yhtään Edwardia tänä yönä...” Pyöräytin silmiäni ja nappasin toisen tyynyn ja vain heitin sen häntä kohti.
”HÄIVY!” huusin ja Edward käveli ovelle.
”Halusin vain sanoa, että sinun kannattaisi levätä hieman, sillä tänään on ensimmäinen koulupäiväsi.” Päästin vihaisen kirkaisun ja halusin heittää häntä toisella tyynyllä, kun hän sulki oven. Kaaduin taaksepäin, tartuin tyynyyni ja painoin sen kasvoilleni ja huusin elämäni edestä. ”EDWARD, MINÄ VIHAAN SINUA!”
EPOV:”Paska!” mutisin, kun laitoin valot päälle. Kello oli 01.55 yöllä. Huono aika käyttää kylpyhuonetta. Olin menossa kohti kylpyhuonetta, kun kävelin sumutorven ohi, joka oli pöydällä ja aloin empimään. Leveä hymy ilmestyi kasvoilleni, kun otin sumutorven ja hiippailin Bellan huoneeseen. Avasin oven todella varovasti ja hiivin sisään. Olin juuri puhaltamassa torveen, kun... ”Auta... Auta minua...” Jähmetyin kesken kaiken. Puhuiko hän minulle? Herätinkö minä hänet? ”Ei taas... Ei taas, jumissa hississä... Auta minua...” Minä hymyilin. Hän puhui unissaan. ”Pelasta minut... Ole kiltti ja pelasta minut...” Hymyni leveni.
Selvä, Bella, jos niin tahdot!PPPPPPPPPPIIIIIIIIIIPPPPPPPPPP!!!Bella istui suorana sängyllään, hänen silmänsä olivat shokista suurina ja kulmat rypistyneinä, kun hän etsi äänen lähdettä. Se oli liikaa. Aloin nauraa. Hänen ilmeensä oli korvaamaton!
”EDWARD!” Hän oli vihainen. ”Senkin typerä idiootti, mitä sinä täällä teet?” Hän risti kätensä, kun hän tajusi, kuinka paljon kello oli.
”MITÄ HITTOA? Kello on kaksi yöllä! Edward, senkin idiootti! Mikä sinua oikein vaivaa?” Makasin jo maassa, ennen kuin tajusin, mitä tapahtui – hän oli heittänyt minua tyynyllä!
”Sinun... ilmeesi!” sain sanottua nauruni lomasta, en tiennyt, kuinka ihmisen silmät voivat kasvaa niin suuriksi ilman, että ne putoavat. Hän ryömi luokseni ja hänen hiuksensa olivat aivan sekaisin. Minä hymyilin.
”Nouse, senkin typerä idiootti, ja häivy huoneestani! Minä haluan nukkua!” Nousin ylös ja annoin hänen tyynynsä takaisin.
”Tiedätkö, sinä olet todella suloinen, kun nukut”, sanoin hänelle ja vinkkasin pienesti silmää. Hän pyöräytti silmiään, enkä voinut lopettaa hymyilemistä. Hän sai minut nauramaan suuttuessaan.
”HÄIVY-MINUN-HUONEESTANI!” hän huusi ja minä ajattelin hänen unissapuhumistaan.
”Oletko varma, että haluat sitä? Vasta minuutti sitten, kun olit vielä suloinen nukkuessasi, sanoit jotakin aivan muuta.” Sitten hän todella yllätti minut, hän punastui! Hänen koko naamansa oli pinkki, jopa hänen korvansa!
”Edward Masen, HÄIVY HUONEESTANI!” Hän löi minua taas tyynyllä ja minä hymyilin. Sain hänet nolostumaan!
”No, jos olet varma, ettet halua yhtään Edwardia tänä yönä...” Hän heitti toisen tyynyn.
”HÄIVY!” hän huusi ja minä kävelin ovelle.
”Halusin vain sanoa, että sinun kannattaisi levätä hieman, sillä tänään on ensimmäinen koulupäiväsi”, sanoin ja juoksin ulos hänen vihaisen kirkaisunsa takia ja nojasin suljettuun oveen nauraen.
”EDWARD, MINÄ VIHAAN SINUA!” hän huusi, se kuulosti hiukan vaimennetulta ja se sai sen kuulostamaan vielä huvittavammalta!
BPOV:Tuntui siltä, kuin olisin vasta sulkenut silmäni, kun herätyskelloni pirahti soimaan ja se näytti seitsemää aamulla. Voihkaisin ja yritin sammuttaa sen, mutta Eliza ilmestyi huoneeseen kirjoituslevynsä mukanaan.
”Hyvää huomenta, neiti!” hän sanoi samalla, kun avasi verhot. ”Kouluun valmistaudutaan kello seitsemän, aamiainen on 07.45, limusiini lähtee kahdeksalta ja saapuminen Saint Johnin yliopiston ja lukion poikien ja tyttöjen yksityiskouluun tapahtuu kello 08.25.” Nousin istumaan ja tuijotin häntä suurin silmin.
Kuinka hän voi olla noin hereillä seitsemältä aamulla... Hän on outo. Hän huomasi tuijotukseni ja taputti käsiään.
”Ylös sängystä! Ei ole aikaa heräilemiseen!” Hyppäsin pois sängyltä täysin hämmentyneenä siitä, mitä tapahtui eilisen ujolle Elizalle? Eliza katosi vaatekaappiini ja kun olin varma, ettei hän nähnyt, istuin takaisin sängylle. Sen jälkeen, kun Edward oli tullut huoneeseeni, minulla oli ollut vaikeuksia nukahtaa uudelleen. Se oli normaalia, kun olin juuri herännyt, en vain voinut heti nukahtaa...
Hän tuli takaisin mustan hameen ja valkoisen paidan kanssa, jossa oli jotain outoa kiedottuna kaulaan. ”Tässä on koulupukusi.” Minua huimasi. Koulupuku? Enkö voinut mennä normaaliin yleiseen kouluun ilman koulupukua?
”Sinä istut taas!” Eliza sanoi kuulostaen todella vihaiselta. Otin koulupuvun mukaani kylpyhuoneeseen ja menin suihkuun. Kun olin pessyt hampaani, aloin pukea päälleni ja täytyy sanoa, että se näytti ihan kivalta. Ehkä hieman liian kylmältä tammikuussa... mutta... no...
Eliza koputti oveen ja avasin sen.
”Tuo näyttää ihan kivalta”, hän sanoi ja piti käsissään kolmea paria kenkiä. ”Millaiset kegät haluat laittaa?”
Vau, antaako hän todella minun valita?”Nämä!” hän sanoi ja antoi minulle mustat, kärjistä auki olevat korkokengät, joissa oli joitakin timanteilta näyttäviä kiviä. Nämä kengät tappaisivat minut!
”Mitä oikein odotat? Laita ne jalkaan!” Eliza kiirehti ja minä tein kuten hän käski. Hän työnsi minut pois kylpyhuoneesta liian nopeasti, luulin hetken ajan katkaisevani niskani noilla kengillä!
”Miksi en voi laittaa matalapohjaisia?” vinkaisin, kun kaaduin tuolille ja katsoin kriittisesti noita kuolemanloukkuja, jotka roikkuivat jaloissani.
”Miksi? Minäpä kerron, miksi! Matalat kengät saavat takapuolesi näyttämään löysältä, haluatko sinä löysän takapuolen?” Minä nielaisin.
Tuo vastaus oli kyllä hieman liian rehellinen.”Minä käyn hakemassa kampaajan”, hän sanoi ja katosi.
Nousin varovasti ylös ja kävelin hitaasti peilin eteen. Käännyin selkä sitä kohti nähdäkseni koko takapuoleni. Otin kengät jalastani ja katsoin uudestaan.
Onko takapuoleni todella löysä? Ehkä, kun katson sitä toisesta kulmasta. Käännyin toisin päin ja liu'utin käteni takapuoleni yli.
”Voitko tehdä tuon uudelleen... Vain hiukan hitaammin ja vähemmän vaatteita päällä... Tiedän, että jotkut pitävät tuosta puvusta, mutta minulle se on vähän liian lähellä todellisuutta!” Hyppäsin pois peilin edestä ja siellä hän oli, nojailemassa ovenkarmiin.
”MITÄ SINÄ TÄÄLLÄ TEET?” minä huusin.
Hitsi, että vihaan häntä!”Parempi kysymys olisi, mitä SINÄ teet?” hän osoitti peiliä ja minä punastuin. ”Haluatko minun mielipiteeni?” hän kysyi ja katsoin häntä täysin hämmentyneenä.
”Sinun mielipiteesi mistä?” Hän hymyili ja tuli lähemmäs.
”Takapuolestasi tietysti!” Pidätin hengitystäni. Kuinka hän saattoi olla noin hävytön?
”En, koska mielipiteesi ei merkitse mitään.” Näytin hänelle kieltäni ja hän hymyili.
”Eli, haluatko kuulla sen?” Pudistin päätäni.
”En, en halua!” Hän tuli lähemmäs ja nojasi peilin viereiseen seinään.
”Entä, jos se olisi positiivista?” Katsoin häntä yllättyneenä.
Samalla hetkellä Eliza tuli takaisin kampaajan kanssa ja Edward hiippaili ylos.
”Älä viitsi, Bella, laita kengät jalkaasi ja anna Davidin laittaa hiuksesi.” Tein mitä hän pyysi ja samalla, kun David laittoi hiuksiani, mietin Edwardin kanssa käymääni keskustelua. Kun David sai hiukseni valmiiksi, tulin siihen tulokseen, että Edward oli typerä idiootti ja hänen mielipiteitänsä ei lasketa, koska hän vain pilailee ympäriinsä! (Ainakin niin sanoin itselleni.)
EPOV:Äiti, isä ja minä istuimme ruokasalissa odottamassa Bellaa... taas.
”Outoa...” minä mutisin ja vanhempani katsoivat ylös. ”Joko minulla on erittäin vahva déjà vu, tai sitten olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa... Eikö olekin outoa?” Isä katsoi takaisin lehteensä ja äiti heitti minulle yhden varoittavista ilmeistään.
Juuri silloin Eliza pelasti minut. ”Olen todella pahoillani, mutta näyttää siltä, että Bella tarvitsee hieman enemmän aikaa kävelemiseen, kuin laskin.” Minä hymyilin.
Bellasta oli tullut nopeasti mielenkiintoisin ihminen, jonka olin ikinä tavannut. Sekunnin päästä hän saapui ovelle. Ei merkinnyt, että olin nähnyt tämän puvun tuhansia kertoja ennenkin, mutta Bellan päällä se näytti aivan erilaiselta ja kengät, jotka hänellä olivat... Sanotaanko vaikka, että hänellä ei ole vaikeuksia löytää tanssiaisparia tänä vuonna...
Minun piti peittää nauruni, kun näin hänen kävelevän hitaasti tuolillensa. Hän ei ollut todellakaan tottunut kävelemään tuollaisilla kengillä.
Tästä voi tulla todella mielenkiintoista.”Ah, Bella!” isä sanoi ja tarjosi hänelle kahvia, jota hän otti mielellään, luulen hänen olevan hieman väsynyt. En voinut piilottaa hymyäni, kun muistin viime yön.
”Joten, saitko hyvin unta?” äiti kysyi ja Bella nosti päätään. Hänen kasvonsa olivat punaiset ja hän vilkaisi minua nopeasti. Hymyni kasvoi, hänkin mietti viime yötä.
”Öh... nukuin hyvin... Luulen, että se oli hiukan hankalaa aikaeron takia ja muuta...” hän tuijotti minua vihaisesti. ”Mutta minulla oli mukavaa.”
Isäni nyökkäsi, hän oli tyytyväinen Bellan vastaukseen, ja kääntyi takaisin sanomalehtensä puoleen. Äiti hymyili hänelle ja alkoi sekoittaa kahviaan.
Bella istui minua vastapäätä ja kun hän alkoi tuijottaa alas greippiinsä, tunsin olevani pahoillani greipin puolesta ja potkaisin hänen jalkaansa kengälläni. Hän hyppäsi penkillään ja vanhempani katsahtivat häneen miettien, mikä häntä vaivasi. Hän kohautti olkiaan.
”Olen hieman hyppivä tänä aamuna.” Hän tuijotti minua murhaavasti ja vanhempani kääntyivät takaisin tekemisiinsä. ”Mikä sinua oikein vaivaa?” hän muodosti huulillaan, hänellä ei ollut pokkaa aiheuttaa kohtausta.
”Saiko ajatus minusta viereisessä huoneessa pitämään sinut hereillä?” muodostin huulillani takaisin. Hänen suunsa loksahti shokista auki. Minä hymyilin tyytyväisenä aikaansaannokseeni.
Bella alkoi kuoria greippiään ja minä katsoin kahviani, kun hänen kenkänsä osuikin yhtäkkiä jalkaani. Katsoin ylös, mutta hän esitti, ettei mitään ollut tapahtunut.
Vahinko. Pian hänen jalkansa osui uudestaan, mutta tällä kertaa se silittikin säärtäni kevyesti. Katsoin uudestaan ylös, mutta hän kuori hedelmäänsä.
Mitä hän oikein tekee? Tällä kertaa hän ei lopettanut. Hänen kenkänsä liukui ensin alas, mutta alkoi pian nousta ja jatkoi työtään polvellani. Silloin isäni nosti päänsä.
”Joten, sänky siis oli mukava? En ollut varma, olisiko se liian lyhyt sinulle.” Bellan jalka jähmettyi polvelleni.
”Voi, älä siitä huolehdi... Olen tottunut nukkumaan jalat päädyn yli.” Isä nyökkäsi ja Bella katsoi minun suuntaani. ”Mutta se on ihan okei... Pitkät jalat ovat hyvät muihin juttuihin...”
Minä nielaisin ja hän tuuppasi jalkani erilleen.
”Mitä sinä teet?” muodostin huulillani. Hän vain hymyili.
”Mitä sinä sanoit, Edward? En oikein saanut selvää. Voisitko puhua hieman kovempaa?” Vanhempani katsoivat minua odottaen, että sanoisin jotain. Hitsi, hän oli hyvä.
”Halusin vain sanoa...” Jouduin keskittymään. Hän liikautti jalkaansa hieman, varoittaen.
”Muistatko sen jutun, mistä puhuimme? No... Minä... Minä selvitin sen... Ja... Sinä, sinä olit oikeassa...
Sinä voitit”, sanoin ja katsoin häntä ilkeästi. Hän siirsi jalkansa pois.
”Kiitoksia, Edward. Tiesin, että tajuaisit sen jollain
tavalla.” Näytin hänelle kieltäni ja katsoin kelloa.
”Aika lähteä”, sanoin ja nousin ylös. ”Tuletko sinä? Vai tarvitsetko houkuttimen?” Äiti katsoi minua taas varoittavasti. Tämä ei ollut reilua. Tämä peli ei ollut ollenkaan reilu! Bella nousi ylös.
”Ai, olen pahoillani, en tiennyt, että menisin sinun kanssasi”, hän hymyili minulle hymyä, jonka oli tarkoitus olla suloista, mutta tiesin sen olevan täynnä myrkkyä.
BPOV:Seurasin häntä ulos, enkä voinut peitellä hymyäni. Minä voitin. Minä löin hänet. Hah! Se oli takaisin maksun aika. Hyvä tuleeni katosi, kun astuin sisään limusiiniin.
”Lopeta tuo idioottimainen hymyily”, Edward sylkäisi ja tajusin pian, että tulisin olemaan hänen kanssaan kahdestaan limunsiinissa jonkin aikaa ja yhtäkkiä koko kenkäjuttu oli todella nolo. Edward istui auton toisessa päässä ja minä toisessa. Katsoin ikkunasta ja mietin, mitä äsken tapahtui. Hän oli ilkeä minulle koko ajan ja nyt, kun minä voitin kerran, hän oli raivostunut. Anteeksi vain, mutta se on typerää. Nojasin kohti ikkunasta virtaavaa ilmaa ja hymyilin.
Hän oli ainoa lapsi aika kauan, nyt jonkun on aika näyttää, miten asiat jaetaan, jopa voitot...............................
Me saavuimme kouluun täsmälleen 08.25. Jos ajattelin, että nousisimme limusiinista pois yleisön edessä, olin väärässä. Tämän täytyy olla koulu, jonne kaikki rikkaat lapset menevät.
En voinut edes kutsua sitä kouluksi. Se näytti toiselta Valkoiselta Talolta? Isot portaat ja suuret pylväät. Pääsisäänkäynnin edessä oli kukilla ympäröity niitty ja siellä tie, jota pitkin autonkuljettajat ajoivat jättäessään hemmotellut nuoret koulun eteen.
Astuin ulos ja katsoin ympärilleni. Se näytti niin epäaidoilta – fakta, että olin itseasiassa julisteen tyttö, fakta, että asuin Valkoisessa Talossa ja... no, kaikki. Säpsähdin pois ajatuksistani ja etsin Edwardia katseellani, mutta hän oli jo lähtenyt. Täydellistä. Kävelin sisäänkäynnille ja toimistoon.
Päädyin rehtorin huoneeseen odottaen häntä vastaukseksi toivottamaan minut tervetulleeksi. Alison Whithin huone oli valtava, hänellä oli jopa ohut taulutelevisio ja minibaari. Whit toivotti minut tervetulleeksi ja puhui valitsemistani kursseista ja alle puolen tunnin päästä olin valmis ja kohtasin ensimmäisen oppituntini – englannin.
Jones, englannin opettajani, tuntui olevan todella mukava. Hän ei käskenyt minua esittelemään itseäni ja hetken ajan en ollut vain ulkomaalainen vaihto-oppilas, vaan osa kaikkea. Jopa silloin, kun luokka ei lakannut tuijottamasta.
Kun kello soi ja nousin lähteäkseni seuraavalle tunnille, joku taputti olkaani. Käännyin ympäri ja näin ruskeahiuksisen tytön, joka istui vieressäni. Hymyilin ujosti.
”Hei, minun nimeni on muuten Angela.” Minä hymyilin hänelle.
”Minä olen Bella, mukava tutustua.” En voinut sanoa, kuinka mukavaa. Olin iloinen, että edes joku puhui minulle.
”Mitä sinulla on seuraavaksi? Voinko auttaa sinua löytämään luokan, tämä koulu on aika iso, aina ei tiedä minne mennä”, hän sanoi ja minä nyökkäsin.
”Hmm... Minulla on historiaa”, vastasin. Hänen ilmeensä kirkastui.
”Perryn?” Minä nyökkäsin.
”Hei, sehän on sama kuin minullakin... Mennään yhdessä!” hän sanoi iloisesti ja käveli luokasta ulos kanssani.
”Joten... Miltä tuntuu tulla joka päivä tällaiseen kouluun?” minä kysyin ja Angela pyöräytti silmiään.
”Ei se oikeastaan ole niin hohdokasta kuin miltä näyttää. Näetkö tuon tytön oikealla, jolla on neonpinkit kynnet?” hän kysyi ja minä nyökkäsin.
”Hän on Tanya. Sinun kannattaa pysyä kaukana hänestä. Hän on oikea ämmä ja voi tehdä elämästäsi helvetin sekunnissa.” Katsoin häntä silmät suurina. ”Tytöt hänen vieressään ovat enemmän tai vähemmän harmittomia... Tummanvaalea on Jessica ja tuo, jolla on pitkät vaaleat hiukset, on Lauren. He ovat Tanyan kanssa vain siksi, että he eivät halua häntä vihollisekseen.” Minä nyökkäsin, se kävi järkeen.
”Onko muita ämmiä, jotka minun tulisi tietää?” minä kysyin ja hymyilin. Angela nauroi.
”Kyllä ja ei, 90 prosenttia tämän koulun tytöistä on ämmiä, varsinkin, kun kyseessä ovat pojat... Mutta älä huolestu... ämmämäisyys ei ole tarttuvaa.” Hän iski minulle pienesti silmää ja käveli luokkaan.
Perry oli aivan mahtava opettaja. En tiedä, miten hän sen teki, mutta hän sai historian kuulostamaan siedettävältä. Angela ja minä istuimme vierekkäin ja ajattelin saaneeni hyvän ystävän. Se sai minut rentoutumaan, koska tiesin, että minulla olisi edes yksi ihminen, johon luottaa.
EPOV:Bella oli lähtenyt limusiinilta ja minä seisoin portailla rauhoittumassa. Suunnittelin jääväni odottamaan häntä, mutta olin vielä niin vihainen, etten vain pystynyt siihen. Kävelin rappuset ylös kaapilleni, missä tapasin Emmettin ja Jasperin.
”Joten?” Emmett kysyi ja katsoi minua uteliaasti.
”Millainen hän on?” Jasper kysyi ja nojasi taaksepäin. Pyöräytin silmiäni.
”Painajainen... Hän luulee olevansa minua parempi ja hän huutaa minulle koko ajan. En vain jaksa häntä enää, hän tappaa minut!” Emmett nauroi.
”Niinkö paha?” Suljin kaappini oven.
”Sinulla ei ole aavistustakaan. Hän ei muuten ole Isabella, hän on Bella. Vanhempani rakastavat häntä. Hedän silmissään hän on täydellinen, mutta se johtuu siitä, että hän on yhtä tylsä kuin kala. Eilen meidän täytyi odottaa häntä illalliselle, koska hän eksyi Valkoiseen Taloon! Hän on sekaisin!”
Emmett nauroi.
”Hirttäydy siihen... Sinulla on vielä kuusi kuukautta”, hän sanoi ja he molemmat alkoivat nauraa. Pyöräytin silmiäni ja lähdin kävelemään.
Typeriä idiootteja, ihan jokainen.BPOV:Historian jälkeen minun ja Angelan täytyi erota ja minä lähdin kohti biologian luokkaa. Mutta yksin, ilman kenenkään apua, olin toivottoman eksyksissä!
Kun kello oli soinut viimeisen kerran ja olin edelleen kävelemässä ympäriinsä, päätin luovuttaa ja jäin seisomaan käytävän päähän.
Täydellistä, Bella! Näyttää siltä, että jätit sopeutumiskykysi Saksaan.”Öh... Voinko auttaa?” joku kysyi takanani ja minä hyppäsin ilmaan säikähdyksestä. Käännyin ympäri ja näin vaaleahiuksisen pojan, jolla oli jonkinlainen surffailijan kampaus ja siniset silmät. Hän hymyili minulle.
”Minä olen Mike.” Minä hymyilin takaisin.
”Hei, Mike! Mukava tavata, minä olen Bella... Minä etsin Brandonin biologian luokkaa.” Hän nyökkäsi ja lähti kävelemään sinne, mistä oli tullut. ”Sinä taidat olla se uusi tyttö?” hän kysyi ja hymyili.
Miltä näyttää, ääliö? Korostus, ei aavistustakaan mistä hän tulee, ja aivan pahamaineinen!Minua alkoi jo ärsyttää tämän pojan hymyily.
”No, olet onnekas, minäkin olen menossa Brandonin luokkaan.” Yritin todella kovasti pitää hymyä yllä.
”Oikeasti?” kysyin, kuin se olisi ollut kaikista uskomattomin asia maailmassa. Vihdoinkin hän avasi oven ja astui sisään. Jähmetyin, kun yhtäkkiä kaikkien silmät kiinnittyivät minuun ja huomasin yhden silmäparin, jota en ollut osannut odottaa.
Edward? Hän kohtasi katseeni ja katsoi alas. Pian tunsin kaksi käsivartta vyörärölläni, jotka työnsivät minut sisemmälle. En voinut sille mitään, mutta katsoin takaisin Edwardiin, joka katsoi vuorotellen minua ja Mikea. Punastuin ja kävelin pari askelta vapautuakseni Miken otteesta.
Kävelin Brandonin luo, joka seisoi pöytänsä takana. ”Päivää, herra Brandon. Olen Bella Swan, teidän uusi oppilaanne.” Hän katsoi kelloaan.
”Selvä, Bella Swan... Sinä olet kymmenen minuuttia myöhässä.” Punastuin uudelleen.
”Minä, minä, minä olen todella pahoillani... En löytänyt luokkaa.” Brandon nyökkäsi ja kääntyi muuta luokkaa kohti.
”Selvä, oppilaat, kuunnelkaa, meillä on uusi oppilas ja nyt hän esittelee itsensä.” Katsoin häntä shokissa. ”He kuuntelevat nyt”, hän sanoi ja istui alas. Käännyin kohti luokkaa ja punastuin.
”No... Minä olen Bella... Olen seitsemäntoista vuotias... ja... minä tulen Saksasta...” Brandon nyökkäsi.
”Siinä taitaa olla tarpeeksi... Nyt voit etsiä itsellesi paikan.” Katsoin ympärilleni ja huomasin nopeasti, että ainoa vapaa paikka oli Edwardin vieressä. Kurtistin kulmiani ja lähdin kohti pöytää, Edwardkaan ei näyttänyt kovin iloiselta. Juuri, kun olin istuutumassa, korkokenkäinen jalka ilmestyi tyhjästä ja minä kompastuin siihen. Tajusin kaatuvani ja yhtäkkiä joku tarttui vyötärööni ja antoi minun kaatua tuolilleni. Katsoin Edwardia, joka siirsi juuri käsiään ja kääntyi pois.
”Kiitti”, sanoin ilman, että hän vastasi siihen mitään. Pyöräytin silmiäni ja nojasin hänestä poispäin.
”Toivon, että pidätte pöytäkaveristanne, koska nämä ovat teidän pysyvät paikkanne ja te olette myös labrapareja.” Pyöräytin silmiäni.
Mahtavaa! Tänään kaikki ovat minua vastaan. Muistin korkokengän, joka sai minut kompastumaan ja katsoin tyttöä edessäni. En nähnyt paljoa, mutta se, mitä näin, oli tarpeeksi.
Hah! Neonpinkit sormenkynnet... Sallikaa minun nauraa!Biologian aikana jätin Edwardin huomiotta, mutta minusta tuntui, että hän halusi pyytää anteeksi. Ja kun tunti päättyi ja hän oli juuri kerännyt tavaransa, hän katsoi minuun ja avasi suunsa, kun...
”Hei, Bella! Tule, minä saatan sinut seuraavalle tunnillesi”, Mike sanoi ja veti minut pois. Katsoin taakseni, mutta tiesin Edwardin anteeksipyytäväisen tuulen olevan taas ohi.
ARRGGH!...........................
Seuraavaksi oli espanjaa. Se oli vasta neljäs tuntini, ja olin jo saanut tarpeekseni. Mike toi minut luokkaan.
”Tässä se on, espanjan luokkasi.” Hän hymyili taas!
”Öh, kiitti...” sanoin, olin juuri istuutumassa, kun...
”Onko sinulla vapaata tänä iltana?” hän huusi koko luokan läpi. Käännyin ympäri ja katsoin häntä aivan shokissa.
”Öh... Oikeastaan ei... tämä ilta on tosi huono... Ehkä joskus toiste?” Hän nyökkäsi ja lähti.
Liian lähellä.Istuin lähimpään tuoliin ja katsoin ympärilleni.
”Hyvin hoidettu, tyttö!” joku sanoi, katsoin oikealle ja näin pienen, mustahiuksisen tytön. Kohautin olkapäitäni.
”Eikö se ollut mielestäsi hiukan liian ilkeää?” kysyin epävarmana. Olisiko minun pitänyt mennä treffeille. Tyttö nauroi.
”Kulta, se oli Mike... Hän yrittää saada jokaisen, joka ei juokse karkuun.” Minä nauroin. ”Minä olen muuten Alice ja tässä on Rose.” Hän osoitti kaunista tyttöä, jolla oli pitkät, vaaleat hiukset ja ranskalaisesti manikyroidut kynnet. Rose hymyili minulle.
”Minä olen Bella ja aivan ylirasittunut.” Alice nauroi ja taputti olkapäätäni.
”Usko minua, sinä totut siihen. Eivät kaikki tässä koulussa ole hulluja, kiimaisia ja ämmämäisiä...” Minä huokaisin.
”No... Missä ne ihmiset sitten piileskelevät? Minä haluat tavata heidät.” He molemmat nauroivat ja minäkin hymyilin.
Tunti alkoi ja Alice voihkaisi. ”Mikä hätänä?” minä kysyin.
”Minä vihaan espanjaa... Ainoa hyvä asia Espanjassa on Manolo Blahnik.” Rose nauroi ja minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mistä hän puhui. Alice ja Rose vaikuttivat kivoilta... Juuri kun ajattelin sitä, Alice kääntyi puoleeni.
”Hei, onko sinulla ketään, kenen kanssa istua ruokalassa?” hän kysyi ja minä pudistin päätäni.
”No... Sitten sinä istut meidän kanssamme!” Minä hymyilin.
”Sovittu.” Alice taputti innostuneena käsiään.
”Voi vitsi, tämä on niin siistiä. Sinä tutustut poikiin. Tulet rakastamaan heitä!” Katsoin häntä hämmentyneenä.
”Pojat?” Hän nyökkäsi.
”Joo, minun ja Rosen poikaystävät ja niin edelleen... Me hengaillaan aina yhdessä!” Hän kääntyi ja taputti nukkuvalta näyttävän Rosen olkaa. ”Hm?” hän kysyi.
”Rose! Nyt kun Bella on meidän kanssamme, olemme vihdoinkin tasoissa! Ha! Tiesin tämän päivän tulevan!” Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mistä hän puhui, mutta tiesin, että elämä keijukaisen ympärillä ei ikinä tulisi olemaan tylsää!
Tunnin jälkeen me menimme lounaalle ja minä järkytyin, kun näin ruokalan. Se näytti aivan ruokakentältä. Kuusi eri linjastoa ja sieltä sai kaikenlaista muutakin joka paikasta. Se oli mahtavaa! Alice veti minut mukanaan.
”Sääntönä on syödä jotakin kevyttä, kuten salaattia, jotta sinulla jää tilaa jättimäiselle jälkiruoalle.” Minä nauroin ja menin hänen kanssaan jonoon. Kun istuimme ”meidän” pöytäämme, joka oli niitä pöytiä, jotka olivat pari askelta korkeammalla kuin muut, olin tyytyväinen itseeni. Olin saanut uusia ystäviä. Alice katsoi ympärilleen kuin etsien jotakin.
”Missä pojat ovat? Haluan, että tapaat Jasperin ja Emmettin...” Juuri sillä hetkellä joku istahti Rosen viereen. Se poika näytti aivan vaatekaapilta. Hän oli valtava ja täynnä lihaksia. Hän suuteli Rosea ja laittoi vaniljajäätelöpakkauksen Rosen tarjottimelle.
”Kiitti”, Rose sanoi ja hymyili.
”Öh... Joo...” Emmett hymyili ja venytti kätendä pöydän ylitse.
”On tosi kiva tavata teidät, ette tiedäkään kuinka kivaa...” Okei, outoa.
”Jasper!” Alice huusi innoissaan, kun vaaleahiuksinen poika istui hänen viereensä.
”Hei, jätkä”, Emmett sanoi ja Jasper katsoi häntä. ”Tiedätkö, kuka tuo tyttö vieressäsi on?” Hän katsoi minua ja pudisti päätään.
”Hän on Bella.” Jasperin silmät laajenivat ja näin, kuinka hän yritti estää itseään purskahtamasta nauruun. Hän kääntyi takaisin Emmettin puoleen.
”Tästä tulee kyllä paras lounas ikinä!” Jasper sanoi ja löi Emmettin kanssa ylävitosen.
”Okei, mitä on tekeillä?” Alice kysyi ärsyyntyneenä. Arvasin, ettei hän voinut sietää sitä, että hänet jätettiin ulkopuolelle. Jasper hymyili.
”Näet hetken päästä.” Emmett katsoi minuun.
”Joten, Bella... Miten aika täällä on mennyt?” Pyöräytin silmiäni.
”Ei kovin hyvin... Täällä on raskaampaa elää kuin kuvittelin.” Emmett ja Jasper hymyilivät.
”Lyön vetoa, että se on.” Jasper sanoi ja yhtäkkiä Emmett katsoi taakseni ja hänen hymynsä leveni.
”Kamu, kamu... Nyt hän tulee!” Ja ennen kuin ehdin kääntää päätäni, joku istuutui viereiseeni tuoliin.
”Kaverit... Tämä päivä on yhtä helvettiä!” Katsoin ylös Emmettiin suurin silmin ja pidätin hengitystäni. Emmett ja Jasper alkoivat nauraa.
Miksi sen täytyy olla Edward?”Miksi te nauratte noin kovaa? Siinä ei ole mitään hauskaa. Haluatteko kuulla, miten päiväni on mennyt?” hän kysyi nojautuen eteenpäin. Hän ei ollut vieläkään huomannut minua, sillä hiukseni olivat tiellä. Tästä tulisi mielenkiintoista.
”Viime yönä en voinut nukkua ollenkaan! Ja se on kokonaan Bellan syytä!” Jasper huokaisi. ”Siinä sitä taas mennään.” Edward ei välittänyt hänestä.
”Ja tänä aamuna aamiaisella hän nöyryytti minua vanhempieni edessä ja sitten tulin kouluun ja luulin, että olin jo saanut tarpeeksi ämmäilyä yhdelle päivälle, kun Tanya tuli ja roikkui perässäni koko päivän. Se tyttö on kidutusta. Kuka hän luulee olevansa?” Sillä välin Emmett ja Jasper lojuivat pöydän päällä haukkoen happea.
”Joten... miksi... et voinut... nukahtaa... uudestaan? Liikaa... kuumia ajatuksia... Bellasta?” Emmett kysyi nauramisensa lomasta.
”Voi ei, hänessä ei ole mitään kumaa. Hän vain puhui koko yön. Puhui unissaan... Se piti minut hereillä.” Jasper näytti hämmentyneeltä.
”Luulin, että hän asuu ovaalihuoneessa... Sinun huoneesi on neljä kerrosta alempana ja toisella puolella aulaa.” Emmett alkoi nauraa uudelleen, mutta minä olin jo kuullut tarpeeksi. Huomasin Angelan muutaman pöydän päässä ja nousin ylös. Ensimmäistä kertaa Edward huomasi minut ja hän kalpeni.
”Ensiksikin, senkin idiootti, minä olen se, joka ei saanut unta, koska sinä puhalsit siihen hemmetin sumutorveen kahdelta yöllä – MINUN HUONEESSANI! Ja minä en nöyryyttänyt sinua vanhempiesi edessä. Minä vain kiusasin takaisin, ja he eivät edes huomanneet mitään.” Käännyin ympäri ja kävelin pois, kun yhtäkkiä törmäsin tyttöön, joka kompastui korkokenkiini. Hän ei löytänyt tasapainoaan ja tiputti tarjottimensa ja kaatui pää edellä Edwardin herneisiin ja perunamuusiin. Koko ruokala nauroi ja ennen kuin ehdin sanoa mitään, näin neonpinkit kynnet, jotka yrittivät irrottaa herneitä omistajansa hiuksista.
Käännyin ympäri ja menin Angelan pöytään, ei ollut syytä pyytää anteeksi siltä ämmältä.
EPOV:Tanya vapautti itsensä ruoastani ja pyyhkäisi muusin silmistään.
”Olisit sanonut jotakin ja olisin voinut antaa osan omasta lounaastani... Ei tarvitse piilottaa päätä Eddien ruokaan!” Emmett sanoi ja alkoi taas nauraa. Tanya tuijotti häntä vihaisesti ja juoksi pois.
”Näittekö, mitä hän teki?” minä kysyin.
”Joo... Hän oli täynnä... MUUSIASI!” Emmett huusi ja purskahti taas nauruun.
”Minä puhun Bellasta, ääliö!” Emmett lopetti naurunsa ja katsoi minua laskelmoivasti.
”Mitä hän teki?” hän kysyi ja kaikki tuijottivat minua.
”Hän sai Tanyan kompastumaan!” Jasper katsoi minua kuin olisin sanonut jotakin typerää.
”Se oli vahinko”, Alice nyökkäsi. ”Voisitko lakata syyttämästä Bellaa kaikesta, se on todella ärsyttävää ja... Sivumennen sanoen... Hän on nyt yksi meistä, koska arvaa mitä, me kaikki pidämme hänestä, joten sinun on parasta ryhdistäytyä, koska minä todella alan vihata sinua nyt, enkä minä halua vihata sinua!” hän sanoi. Siinä se! Bella oli ollut tässä koulussa vasta puoli päivää ja jo nyt hän oli kääntänyt ystäväni minua vastaan! Nousin ylös ja kävelin pois. Minun piti miettiä... Minun piti keksiä sopiva keino kostaa hänelle.
