janitää^^: Kiitos oikein paljon
eFFy: Mahtavaa, uusi lukija
Astorialla ja Dracolla tosiaan on hieman erikoinen suhde, mutta eipä ainakaan ole tylsä lukea
(ainakaan toivottavasti
)
9. lukuI will be, all that you want
And get myself together
'Cause you keep me from falling apart
All my life, I'll be with you forever
To get you through the day
And make everything okay
I thought that I had everything
I didn't know what life could bring
But now I see, honestly
You're the one thing I got right
The only one I let inside
Now I can breathe, 'cause you're here with me
And if I let you down
I'll turn it all around
'Cause I will never let you go - Avril Lavigne: I will be
”Mitä?” huudahdin saaden samaan aikaan hirveän yskäkohtauksen.
Draco odotti, että toipuisin yskästäni ja aloitti puhumisen vasta sen jälkeen.
”Ehkä on toisaalta parempi, että sanon tämän nyt, sillä en jaksa pitää sitä enää sisälläni. En ole koskaan tuntenut ketään kohtaan mitään tällaista. Minun on myönnettävä, että kiinnostuin sinusta heti, kun ymmärsin kiinnittää huomiota. Ensinnäkin ihan sen takia, että huomasin sinussa tuon sairautesi, mutta se ei ollut ainut syy. Sinussa vain oli jotain niin… erilaista.”
”Ei minussa mitään sairautta ole.”
”Oikeastaan, se on juuri sitä. Mutta me emme olleet puhumassa siitä, vai mitä?”
Nyökkäsin pontevasti.
”Pelkäsin kuitenkin sanoa sinulle mitään.”
”Miksi ihmeessä? Sinähän tunnuit aina olevan niin varma itsestäsi… Kaikki pitävät sinusta.”
”Niin, mutta sinä olet poikkeus. Huomasin sen heti kättelyssä. Et voinut sietää minua.”
”Olet oikeassa, mutta en ole enää mikään poikkeus, joka ainoana Luihuisen tuvassa inhoaisi sinua, kuten huomaat.”
”Kyllä sinä olet. Vertaahan sinua ja Pansya.”
”Minä en ole niin säälittävä.”
”Sitähän minä tarkoitinkin”, poika totesi hymyillen arasti.
”Mutta Draco.. Et sinä voi rakastaa minua, tai tarkoitan.. Me olemme tunteneet vasta hetken verran, ei siinä ajassa voi rakastua.”
”Niin minäkin ajattelin, mutta en keksi tälle muutakaan selitystä.”
”Minä taisin juuri keksiä.”
”Ole hyvä sitten, selitä.”
”Sinä haluat saada minutkin ihastumaan sinuun, koska olen yksi niistä harvoista, jotka eivät jo ole.”
”Ei, en minä –”
”Et ehkä ymmärrä sitä nyt itse, mutta uskon todella, että se menee niin.”
En suostunut uskomaan, että Draco todella voisi olla rakastunut minuun, sillä olimme tunteneet niin vähän aikaa ja olimme todella nuoriakin. Ihastuminen on asia erikseen, mutta rakastaminen.. Se on aivan liian suuri sana.
”Ei, olen tosissani. Ei tämä johdu siitä.”
En halunnut vastata pojalle enää mitään, en edes katsonut tähän päin, vaan nousin sängyltä ylös ja astelin ovelle.
”Astoria, älä..”
”Mitä?”
”Älä tee tätä minulle!”
”Näin on ihan totta parasta. En halua olla mikään leikkikalu..”
Dracon huutaessa jotain sanomaani vastaan avasin oven kylmästä, metallisesta ovenkahvasta ja astuin linnan pimeälle käytävälle.
Pelkäsin Dracon seuraavan minua, joten kiihdytin askeliani.
Olin täysin ymmälläni kaikesta. Minut oli juuri melkein raiskattu ja samana iltana saan kuulla Dracolta, että tämä on rakastunut minuun, tai ainakin luulee olevansa.
En jaksanut enää välittää siitä, mitä Jerry oli minulle koettanut tehdä. Vähän aikaa sitten teko tuntui kalvavan sisintäni todella, mutta nyt se tuntui vain pieneltä arkipäiväiseltä murheelta kaikkien muiden joukossa.
Sen sijaan Draco.. En tiennyt osaisinko enää olla hänen ystävänsä. Entä jos minä todella rakastuisin häneen? Jossain vaiheessa ero tulisi kuitenkin ja todennäköisesti pian, kun poika ymmärtäisi, että olisin ollut oikeassa hänen suhteensa. Minusta tuntuu, etten kestäisi sitä enää kaiken muun keskellä.
Yllättäen huomasin olevani oleskeluhuoneen ovella. Vasta silloin tajusin, ettei Draco ollut todella seurannut minua, eikä sen paremmin Voro tai Norriskakaan. Sain todella kiittää onneani, etten ollut jäänyt kiinni.
Sinä yönä nukahdin yllätyksekseni nopeammin, kuin yleensä, vaikka luulisi moisen päivän pitävän unen loitolla.
Seuraava aamuni Suuressa Salissa oli todella tuskaisa, sillä Draco ei edes vilkaissut minuun, vaan istui yllättäen Pansy Parkinsonia vastapäätä, paikalle, jossa oli istunut ennen kuin tapasi minut.
Pansy sentään näytti tyytyväiseltä, oikeastaan enemmän kuin tyytyväiseltä, tämä suorastaan sädehti, eikä unohtanut heittää voitonriemuista katsetta minua kohden.
”Onko jotain tapahtunut?” Charlotte kysyi huolestuneena, kun leikin munakkaallani laittamatta palaakaan siitä suuhuni.
”Voimmeko puhua niin, etteivät muut kuule?” ehdotin.
”Sopii minulle. Et varmaankaan syö enempää?”
”En, oletko sinä jo syönyt?”
”Kyllä, tule, mennään käytävälle jonnekin syrjäiseen nurkkaan.”
Jätin paikkani kävellen halki Suuren Salin mahdollisimman ylpeänä, nenä aavistuksen verran kattoa kohden.
”Mikä on?” Charlotte kysyi, varmistaen ensin, ettei muita ollut lähettyvillä.
”Haluatko kuulla kaiken?”
”Ehdottomasti.”
Selitin eilisen tapahtumat mahdollisimman yksinkertaisesti ja liikaa yksityiskohtia korostamatta, etten järkyttäisi tyttöä liikaa. En myöskään halunnut itse joutua muistelemaan liikoja.
”Tuohan on hirveää! Minä arvasin, että Jerry suunnitteli jotain!”
”Niin ja olit oikeassa.”
”Ja Dracokin.. olisi ehkä voinut miettiä milloin tunteensa tunnustaa.”
”Ei sillä ole väliä.”
”Mitä tarkoitat?”
”Ei hän kuitenkaan ymmärtänyt tunteitaan oikein. Hänkö muka rakastunut minuun? Tuskinpa vain.”
”Ei ole ollenkaan sinun tapaistasi aliarvioida itseäsi..”
”Ei, en tarkoita tätä niin kuin luulet. Tarkoitan, että hän ei varmasti ole rakastunut minuun. Hän vaan luulee sillä tavalla, koska olen ainut, jota hän ei voisi saada.”
”Tarkoitat siis, että olet hänelle jonkinlainen haaste?”
”Aivan.”
”No se voisi kyllä olla Malfoyn tapaista, mutta minusta tuntuu, että hän todella pitää sinusta.”
”Luulet väärin.”
”No, tämä on sinun asiasi. En puutu siihen, ellet halua.”
”Minusta tuntuu, että minun täytyy ratkaista tämä itse.”
”Kuten haluat”, tyttö totesi kohauttaen olkiaan.
”Tuli muuten mieleen, en ole pitkään aikaan kysynyt, mitä sinulle kuuluu.”
”Eihän tässä mitään erikoista.”
”Rassaavatko V.I.P. :t pahasti?”
”No jaa, kyllä hieman. Sinulla on niin helppoa, kun et tarvitse edes paljoa lukemista, niin osaat kaiken.”
”Älähän nyt liioittele”, naurahdin.
Mutta Charlotte vakavoitui saman tien.
”Siitä raiskauksesta vielä…”
”Äh.. ei puhuta siitä.”
”Oletko varma ettet halua?”
”En.”
”No hyvä on sitten. Minulla on pari ässää hihassa, jos hän vielä yrittää jotakin, ajattelin vain kertoa.”
”Mitä tarkoitat?” ihmettelin.
”Satun vain tietämään, että Jerry aikoo hakea Tylypahkan jälkeen erääseen kouluun, jossa opiskellaan vain ja ainoastaan huispausta. Sattumoisin setäni on koulun vararehtori ja häntä kiinnostaisi kovasti tietää, että eräs uusi hakija on melkein raiskannut parhaan ystäväni.”
”Mahtavaa Charlotte! Nyt hän ei ainakaan koske minuun enää ikinä!” naurahdin.
”Ei kestä kiittää.”
Ymmärsin katsahtaa kelloon ja huomasin yllättäen sen näyttävän jo kymmentä.
”Minun täytyy mennä kotiin. Vanhempani kutsuivat minut vierailulle.”
”Aivan! No, nähdään sunnuntai-iltana.”
Olin vasta äskettäin muistanut vierailun ja olin oikein iloinen sen ajankohdasta; ainakaan minun ei tarvitsisi tavata Draco viikonlopun aikana.
Kiiruhdin siis saman tien Luihuisen oleskeluhuoneeseen, sillä siellä olisi takka, josta voisin hormiverkon kautta lähteä. Pakata minun ei onnekseni tarvinnut lainkaan, sillä kotona olisi kyllä kaikki tarvittava.
Oleskeluhuoneessa ei tähän aikaan ollut oikeastaan ketään lukuun ottamatta muutamaa pikkuista ensiluokkalaista. Kaikki olivat varmaankin vielä Suuressa Salissa nauttimassa kiireettömästä lauantaiaamun aamiaisesta.
Heitin pulveria liekkeihin, jotka muuttuivat saman tien virheiksi ja huudahdin ”Jeannen kartano”
Isäni oli muuttanut kartanon nimen äidin syntymäpäivänä, se oli kuin kunnian- ja rakkaudenosoitus äidilleni, joka oli ollut hyvin liikuttunut eleestä.
Ennen kuin huomasinkaan, olin jo ilmestynyt sinisellä sametilla ja tummalla puulla kalustettuun marmoriseen huoneeseen, jossa oli suuret ja avarat ikkunat. Ikkunoista paljastui näkymä kauniiseen puutarhaan ja suihkulähteelle.
”Äiti! Isä! Olen kotona!” huudahdin.
”Astoria!” hihkaisi äitini viereisestä huoneesta ja saapui paikalleen niin nopeasti, kuin jaloistaan suinkin pääsi.
”Eh.. hei”, tervehdin hämilläni vastaanotosta.
”Mitä sinulle kuuluu?”
”Ihan hyväähän tässä. Ei mitään kamalan erikoista.”
Samassa kuulin huomasin jonkin raskaan tipahtaneen lattialle takanani. Käännähdin katsahtamaan takalle ja huomasin isosiskoni Daphnen saapuneen.
”Ai, sinäkin täällä”, tämä naurahti.
Daphne oli Dracon ikäinen ja kanssamme samassa tuvassa. Hänen kauttaan olin alun perin tutustunut Pansyyn ja muihin. Nykyään en kuitenkaan viettänyt kovinkaan paljon aikaa sisareni kanssa. Tämä liikkui yleensä Giselle Ruffinin ja Samantha Edisburyn kanssa. Kotona vietimme enemmän aikaa yhdessä.
”Niin, päätin tulla käymään, kun ei tässä oikein muutakaan ollut”, totesin.
”Minulla onkin paljon asiaa sinulle.”
Tuo tarkoitti, että tytöllä oli paljon kyseltävää ja tiesin kyllä aiheen, mistä tämä meinaisi minua tentata.
Myös isäni saapui olohuoneeseen lasiovista, kädessään Päivän Profeetta.
”Ai tytöt, mukava nähdä.”
”Kuin myös”, vastasin.
”Ettekö te jo kiehu jännityksestä?” äiti naurahti.
”Minkä suhteen?” ihmettelin.
”Joululahjan tietysti!” äiti tiuskaisi loukkaantuneena siitä, etten ollut muistanut asiaa.
”Siis kyllä! Totta kai, minä vain olin aivan ajatuksissani!” valehtelin.
”Sitähän minäkin”, Jeanne naurahti.
”No? Mitä me saamme?” Daphne tiukkasi.
”Tule jo avaimet!” äitimme huudahti, jolloin pöydältä lennähti avainniput hänen käteensä.
”Halusin nähdä teidän ilmeenne lahjan saatuanne, sen takia en lähettänyt avaimia postissa.”
Katsoimme Daphnen kanssa molemmat naista kysyvästi, jolloin tämä jatkoi:
”Ostimme isän kanssa teille molemmille omat asunnot.”
”Mitä?” kiljaisimme, kuin yhdestä suusta.
”Niin, Daphnelle se varmasti tulee ensi vuonna tarpeen, emmekä viitsineet sitten olla ostamatta molemmille.”
”Kiitos äiti!” huudahdin hyökäten halaamaan tätä.
”Eipä kestä”, tämä vastasi nauraen.
”Milloin me lähdemme katsomaan taloja?”
”Ajattelimme, että ehkä huomenna, tänään teidän olisi hyvä vain olla vähän aikaa kotona.”
”Miten vain.”
”Astoria, voisimmeko mennä vaikka kirjastohuoneeseen juttelemaan?” Daphe huikkasi.
Voi ei, nyt se alkaisi.”Mikä ettei”, sanoin seuraten tyttöä suurikokoiseen huoneeseen, jossa perheemme säilytti kirjoja, sekä ikivanhoja lehtiä, joita isä vannotti vielä joskus tarvitsevansa, mutta jotka äiti olisi jo halunnut heittää pois.
Istuessamme puisen pöydän ääreen, Daphe avasi saman tien suunsa:
”Mikä tämä sinun ja Dracon juttu nyt oikein on?”, tyttö tiukkasi.
Bingo”Olemme ystäviä.”
”Niin varmaan”, tyttö kihersi.
”Ihan oikeasti!”
”Tuota en usko!”
”No tuota.. Hän kyllä sanoi – tai unohda!”
”Mitämitämitä? Haluan kuulla kaiken!”
”Lupaatko, ettet puhu äidille ja isälle, vaikka tässä tulee esille myös eräs toinen asia, joka saattaa järkyttää sinua?”
”Totta kai”, sisareni sanoi malttamattomana.
”Katsos, minulle ja Jerrylle tuli jonkin verran erimielisyyksiä – ”
”Voi ei!” Daphne huudahti.
”Haluatko sinä kuulla vai et?” tiuskaisin.
Tyttö nyökkäsi ja hiljeni saman tien.
”No, hän lähetti minulle kirjeen tekeytyen Dracoksi houkutellakseen minut yöllä Pöllölään. Poika odotti siellä ystäviensä kanssa ja olisi raiskannut minut, ellei Draco olisi sännännyt väliin. Draco hoiteli heidät ja vei minut tarvehuoneeseen. Siellä hän.. no, myönsi, että rakastaa minua.”
”Vau! Paljon onnea teille!”
”Mitä tarkoitat?”
”Kai te seurustelette?”
”No emme.”
”Miksette?”
”Kun.. ei hän voi rakastaa minua vielä. Olemme tunteneet niin vähän aikaa.”
”Astoria! Sinä jahkailet turhaan! Annat hyvän mahdollisuuden lipua ohi!”
”Ehkä, ehkä en. Sitä paitsi, jos hän todella välittää, niin hän odottaa minua.”
”No jaa, en minä ainakaan odottaisi.”
”Sinä oletkin sinä.”
”Voisin loukkaantua tuosta! En kuitenkaan taida jaksaa nyt välittää. Arvaa, mitä minä ihmettelen?”
”No?”
”Mistä Draco tiesi, että olet pulassa tai ylipäätänsä Pöllölässä?”
”Hmm.. Minä kyllä kolistelin oleskeluhuoneessa aika lailla, ennen kuin lähdin..”
”Ehkä hän heräsi siihen, ehkä ei. Minusta vaikuttaa todennäköisemmältä, että he yhdessä järjestivät jutun Jerryn kanssa, että näkisit Dracon jotenkin paremmassa valossa, pelastajanasi, sitten kun tämä tunnustaisi tunteensa.”
”Tuo nyt on ainakin älytöntä! Jerry ei tekisi Dracolle palvelusta, saati sitten saattaisi hänet onnellisesti yhteen minun kanssani!”
”Ehkä hän teki sen maksusta.”
”Nyt sinä menet oikeasti liian pitkälle. Tuo on todella aivan älytöntä.”
”Se olisi aivan Malfoyn tapaista…”
”Tunnetko sinä edes häntä?”
”Astoria, olen ollut hänen kanssaan samalla luokalla viimeiset kuusi ja puoli vuotta.”
”Usko mitä haluat. En oikeastaan haluaisi puhua hänestä.”
”Kuinka niin?”
”No kun.. Pidän etäisyyttä.”
”Tuo on liioittelua, mutta itsepä tiedät.”
”Mutta mitäs sinulle kuuluu?” kysyin helpottuneena siitä, että uskoin äskeisen keskustelun olevan ohitse.
”No tuota.. ongelmia.”
”Ongelmia?”
”Niin.”
”Kerro kaikki.”
”Katsos kun, en usko, että minun ja Nottin avioliitto tulee toimimaan.”
Sen kuullessani olin varma, että silmäni pullistuisivat päästäni ja kaikenlisäksi sain hillittömän yskäkohtauksen.
”Sinun ja Nottin? Eihän siitä ole, kuin kuukausi, kun olimme viimeksi kotona ja hehkutit minulle hänestä.”
”Niin, mutta… Lupaatko, ettet kerro kenellekään?”
”Tietysti.”
”Minulla on eräs toinen..”
”MITÄ?! Tajuatko sinä, mitä isä sanoo, jos kuulee?!”
”Minä ymmärrän sen täysin ja taistelinkin vastaan pitkään. Valehtelin sinulle viimeksi Nottista, anteeksi. Oikeasti poika on omistushaluinen paskiainen, joka ei anna minun edes katsoa ketään muuta poikaa. En kestäisi sellaista elämää pitkään. Juuri synkimmällä hetkellä tämä toinen saapui.. Enkä voinut itselleni mitään.”
”Minä aina mietinkin, mitä sinä Nottissa näit. Hän on kamala. Ymmärrän kyllä, miksi halusit vaihtelua. Mutta kukas tämä poika on?”
”Ei, sehän tässä paha juttu onkin. En halua vain vaihtelua. Astoria, minä olen rakastunut Harry Potteriin.”
”KENEEN?”
”Harry Potteriin.”
”Tuota.. No, omapa on valintasi.. Eikö hänellä ole jotain sen Weasleyn tytön kanssa?”
”Ei enää. He erosivat juuri.”
”No eipä heidänkään juttunsa pitkään kestänyt.”
”Niin.. Se loppui oikeastaan minun takiani.”
Voihkaisin ja läimäisin käteni otsaan. Sisareni oli sekoittanut asiansa ehkä pahemmin, kuin minä omani.
”Potter on siis rakastunut sinuun?”
”Niin.”
”Miten pitkälle te olette menneet?”
”Me tuota.. olimme..”
Osasin heti tulkita, mitä tyttö tarkoitti. Puhdasverisinä meille oli opetettu olemaan puhumatta sivistymättömiä, joten osasin arvata heidän rakastelleen. Minua asia ei pahemmin kiinnostanut muuten, paitsi että jos asia leviäisi, Daphne ei ehkä koskaan naisi ketään kunniallista puhdasveristä. Kuka muka haluaisi tyttöä, joka oli saastuttanut itsensä yhdynnällä puoliverisen kanssa?
”Ymmärrän. Olethan varma, ettei Potter puhu eteenpäin?”
”Äh.. Älä viitsi, hän on rakastunut minuun ja kaikenlisäksi vielä rohkelikko!”
”Niin, mutta en laskisi liikaa sen varaan.”
”No, tämä on minun ongelmani, selvitänkin sen itse.”
”Ole hyvä vain, en halua sotkeentua moiseen.”
Lopun päivää pyrimmekin puhumaan helpommista asioista: kertasimme koulun kuumimpia juoruja, arvostelimme opettajia ja muuta arkista.
Nukkumaan mennessäni olin oikeastaan ihmeen rentoutunut, viimepäivien tapahtumat eivät jatkuvasti pyörineet mielessäni, vaan oikeastaan se, minkälainen tuleva asuntoni tulisi olemaan.
”Ylös Astoria! Lähdetään!” huudahti äitini, kun olin ollut jo muutaman tunnin hereillä.
”Olen tulossa.”
Viimeistelin vain nopeasti ulkonäköni, jota olin kohentanut viimeisen tunnin ajan, jonka jälkeen riensin alas portaita valoisaan olohuoneeseen.
”Mutta ettehän te tytöt ole syöneet mitään!” äiti kauhisteli.
”Aivan sama, minä haluan nähdä sen asunnon!” huudahdimme kuin yhdestä suusta.
”No hyvä on sitten.”
Ensiksi äiti kääntyi minun puoleeni:
”Sinun asuntosi osoite on Darothyntie 6.”
Nyökkäsin ja nappasin kourallisen hormipulveria perhosten lennellessä vatsassani. Heitin pulverin takkaan toistaen osoitteen ja astuin liekkeihin jännittyneenä.
Ympärilläni alkoi kieppua vimmatusti ja lopulta en enää erottanut olohuonettamme. Kesti ehkä kymmenen sekuntia, kunnes rojahdin toistaiseksi tuntemattomaan taloon.
Aikaisemmin olin ajatellut, että se olisi joku keskikokoinen omakotitalo, sillä kartanoilla on yleensä oma nimensä, eikä perinteistä osoitetta. Olin kuitenkin ollut väärässä, sillä talo oli, kuin olikin kartano. Se ei näyttänyt kovinkaan suurelta, mutten minä yksin asuessani isoa taloa kaivannutkaan.
Kartanon olohuone oli avara, kuten vanhempienikin kodissa ja hieman kierrellessäni huomasin siinä muitakin yhtäläisyyksiä. Tosin kotona meillä oli kolme kerrosta, tässä talossa vain kaksi, mutta uuden kotini puutarhani oli komeampi, kuin vanhassa.
Kävelin puisella lattialla totutellen jalkojani siihen, kotonani nimittäin oli kivilattiat, kuten koulussakin.
Päätin käydä katsomassa myös kotini pihaa muutenkin, kuin ikkunoista.
Ulkoa uusi kotini oli vaaleanpunainen. Sen ikkunoiden karmit olivat valkoiset, kuten kuisti ja ovikin. Kuistin rajasivat valkoiset pylväät ja edellinen asukas oli jättänyt kauniit valkoiset kalusteet, pöydän ja muutaman tuolin. Talo oli suoraan unelmistani kauniine ruusupuutarhoineen ja suihkulähteineen.
Hetken vielä taloa tutkittuani ajattelin lähteä takaisin kotiin.
Daphne näytti olevan yhtä innoissaan talostaan, kuin minäkin omastani. Hänenkin uusi kotinsa oli juuri kuin tytön unelmistaan. Vaaleansininen pikkuinen kartano, jonka puutarhassa on suloinen puutarhakeinu ja kuisti.
”Täytyy vain toivoa, että Theodore suostuu muuttamaan sinne”, hän totesi apeana.
”Oletko edelleen sitä mieltä, että vietätte tulevaisuutenne yhdessä?” sihahdin.
”Onko minulla vaihtoehtoja?” hän kysyi ääni särkyen.
Keskustelumme katkaisi äitini, joka saapui luoksemme kirjekuorta heilutellen.
”Astoria! Tämä saapui noin tunti sitten! Se on Dracolta.”
Miksi juuri nyt?
A/N: Anteeksi, kun tuo asuntokuvaus on aika lyhyt ja tökkivä, mutten oikein ensinnäkään malttanut kirjoittaa sitä kunnolla, kun on hieman kiirekin(anteeksi, anteeksi, anteeksi) ja kun en ole muutenkaan oikein taitava kuvailemaan asuntoja
