Tässäpä on teille vihdoin jatkoa. Toivottavasti ette joudu pettymään, sillä tämä luku ei ole yhtä työstetty kuin muut lukuni ovat olleet
Inspiraatio on nyt vähän hukassa tämän tarinan kanssa, ja minulla on muita tarinoita, joita olisin innokkaampi kirjoittamaan. Mutta en suinkaan hylkää tätä tarinaa, sillä kun on niin ihania lukijoitakin
Kiitoksia paljon kaikille kommentoijille!
Violalle vielä erikseen mainitsen, että vastaus lahja-kysymykseesi löytyy tästä luvusta =D
12.luku
Yllätysten aikaaHerra ja rouva Evans halasivat molemmat Lilyä tervehdykseksi heidän tavatessaan juna-asemalla. Lilyä ei ihmetyttänyt Petunian puuttuminen, mutta kun tätä ei näkynyt kotonakaan, hän kysyi äidiltään siskonsa olinpaikkaa.
“Petunia halusi meni juhlimaan joulua ystäviensä Natashan ja Laurenin kanssa”, rouva Evans kertoi sitoessaan esiliinaa ylleen. Lily jäi auttamaan äitiään jouluherkkujen leipomisessa ja yritti karistaa mielestään epäilyksen, että Petunia oli mennyt muualle jouluksi välttääkseen tapaamasta hänet.
Myöhemmin, leivottuaan melkein kolme purkkia täyteen pipareita, Lily päätti, että oli aika purkaa matkatavarat. Hän avasi ikkunan raolleen, jotta hänen huoneensa tuulettuisi, ja kävi sitten laukkunsa kimppuun. Hän ei ollut tuonut kovin paljon tavaroita mukanaan, vain ne asiat, joita hän ei enää tarvinnut Tylypahkassa, ja saamansa joululahjat.
Jane oli antanut hänelle lupaavalta vaikuttavan kirjan ja kauneimman sulkakynän, jonka Lily oli koskaan nähnyt. Hän asetti kirjan yöpöydälleen aikomuksenaan lukea sitä illalla ja katseli tarkemmin sulkakynää, joka oli yhä pakkauksessa. Hän käänsi sen ympäri ja luki pienestä lapusta:
Enää ei ole vaaraa, että muste loppuu kesken
tai kaadat mustepullosi kumoon. Uuteen
Fenixx-sulkakynään et tarvitse mustetta.
Sen sisältämä muste vaihtaa väriä mielialasi
mukaan! Lily hymyili, käänsi pakkauksen jälleen oikein päin ja laski sen vierelleen sängylle. Emilyltä hän oli saanut pirteän, lukollisen päiväkirjan.
“Alohomora”, hänen oli pakko kokeilla, mutta lukko ei auennut loitsun voimasta.
“Hyvä tyttö”, Lily sanoi piloillaan ja taputti päiväkirjan etukantta. Hän laittoi sen ja mukana tulleen avaimen kirjoituspöytänsä laatikkoon ja etsi paikat muiltakin ystäviltään saamilleen lahjoille. Vasta kaadettuaan loput laukun sisällöstä sängylleen hän huomasi punakultaiseen lahjapaperiin käärityn paketin ja tajusi, ettei ollut vieläkään avannut Jamesin lahjaa. Kumma, ettei poika ollut muistuttanut siitä. Uteliaana Lily avasi paketin, josta paljastui tummanpunainen sydänkuvioinen rasia. Sen sisällä oli simpukkasuklaita, James siis edelleen muisti hänen lempiherkkunsa. Lily kallisti rasiaa ja pudotti kämmenelleen yhden kiiltävään hopeakääreeseen käärityn suklaan.
Samassa hän huomasi rasiassa jotain muutakin kiiltävää ja noukki sen käteensä. Se jokin oli pienessä muovirasiassa oleva sormus. Lily hätkähti rajusti ja sormus kirposi hänen otteestaan ja putosi lattialle. Hänen yrittäessään tasata sykettään ovelta kuului koputus joka kiihdytti hänen pulssiaan entisestään. Hän potkaisi sormusrasian hätäisesti sänkynsä alle juuri samalla hetkellä, kun hänen äitinsä astui sisään.
“Tulin tuomaan näitä lakanoita”, rouva Evans sanoi ja käveli viemään ne Lilyn vaatekaappiin, “ja kertomaan, että ruoka on valmista.”
“Okei, tulen ihan kohta”, Lily ilmoitti ja ryhtyi penkomaan punaista sydänrasiaa jonkinlaista lappua etsien heti, kun hänen äitinsä oli lähtenyt. Sellainen löytyikin liimautuneena rasian laitaan.
Älä säikähdä, tämä ei ole kihlasormus. Voit pitää sitä missä sormessa haluat. Rakkaudella, James.Lily nauroi ääneen.
“Tyhmä minä” hän mumisi ja läpsäisi itseään otsalle. “En kai tosissani kuvitellut, että James kosisi näin epäromanttisesti?!” Silti kovasti helpottuneena hän kumartui nostamaan sormuksen sängyn alta ja katsoi sitä tarkemmin. Hän otti sen pois rasiasta ja nosti lähelle silmiään. Sormus oli kapea ja hopeinen, ja sen keskelle oli upotettu kaunis soikean muotoinen meripihkanpalanen. Lily sovitti sormusta etusormeensa, ja koska se oli hieman löysä, hän kutisti sitä taikasauvallaan. Nähdäkseen paremmin kokonaisvaikutelman hän ojensi kätensä suoraksi ja käänsi sormiaan itseensä päin. Sormus tuntui hieman juhlavalta arkikäyttöön, mutta hän jätti sen silti sormeensa.
Petunia palasi kotiin parin päivän päästä näyttäen salamyhkäiseltä ja hänen kasvoillaan kareili miltei omahyväinen hymy.
“No, oliko hauskaa Laurenin ja Natashan kanssa?” Lily kysyi yrittäen peittää uteliaisuutensa. Petunian hymy leveni ja hän vilkaisi ympärilleen ennen kuin vastasi: “En minä oikeasti heidän kanssaan ollut.”
“Etkö?” Lily hämmästeli. Hänen sisarellaan ei yleensä ollut tapana valehdella. “Kenen kanssa sitten?”
“Yhden pojan”, Petunia vastasi ja hänen äänessään kalskahti hieman ylimielisyyttä. “Hänen nimensä on Vernon ja olemme tapailleet jo jonkin aikaa.”
Petunia keskeytti puheensa herra Evansin kävellessä heidän ohitseen. Vaikka siskoksilla ei ollut kovinkaan läheiset välit, Lily oli kuitenkin nyt se henkilö, jolle Petunia halusi uskoutua ja he menivät hänen huoneeseensa juttelemaan. Petunia kehui Vernonia hetken maasta taivaisiin ja Lilykin mainitsi seurustelevansa.
“Sinulla on uusi sormus”, Petunia huomasi Lilyn sipaistessa hiuksiaan korvan taakse. “Onpa nätti. Mistä olet saanut sen?”
“Jamesilta”, Lily vastasi ja ojensi kättään lähemmäs, jotta hänen sisarensa näki sormuksen paremmin. Petunian ilme synkkeni.
“Vau”, hän sanoi kateellisesti. “Minä sain Vernonilta joululahjaksi villasukat…”
Joulu tuntui olevan erityisen romanttista aikaa, sillä Lily sai tietää, että Peterkin oli löytänyt itselleen heilan. Hän istui Jamesin, Emilyn, Janen ja Rosen kanssa samassa vaunuosastossa Jamesin kertoessa asiasta, ja oli tytöistä ainoa, jonka suu ei loksahtanut auki hämmästyksestä.
“Peterillä tyttöystävä?” Rose huudahti. “Vitsailet varmaan!”
James vakuutti kuitenkin olevansa tosissaan.
“Älkää nyt”, Lily aloitti, mutta kohdatessaan kolmen silmäparin epäuskoisen tuijotuksen muutti lausetta, jonka oli aikonut sanoa. “Ihminen hänkin on, uskokaa tai älkää.”
“Se tyttö on takuulla jästi”, Jane veikkasi jättäen parhaan ystävänsä huomautuksen omaan arvoonsa.
“Niin onkin”, James kertoi ja lisäsi naureskellen: “Peter joutui totuttamaan hänet pöllöihin, jotta pystyy lähettämään tälle pöllöpostia Tylypahkasta.”
Samassa vaunuosaston ovi avautui ja Sirius astui sisään Peter kannoillaan.
“Tulimme jakamaan haaremisi, Sarvihaara”, Sirius sanoi matalalla ja teeskennellyn vakavalla äänellä ja jatkoi sitten hieman normaalimmalla äänellä: “Eihän nyt ole oikein, että saat istua täällä yksinäsi gigolona.”
Kaikki purskahtivat nauruun, Peterkin nauroi hetken aikaa hieman hermostuneesti, ennen kuin istui alas ja muuttui hajamielisen näköiseksi. Kaikki muut arvasivat heti, että hän uppoutui ajattelemaan uutta kultaansa.
Koulunkäynti jatkui taas normaaliin tapaansa ja oppilaat alkoivat pian tuskastella läksyjen määrää. Opettajat eivät vaivautuneet järjestämään heille pehmeää laskua loman jälkeen, vaan antoivat paljon läksyjä. Jotkut opettajat tuntuivat jopa olevan sitä mieltä, että joululomaan oli tuhlaantunut tärkeää opiskeluaikaa, joka piti korvata valtavilla kotitehtäväpinoilla.
Lilyllä oli opiskelun lisäksi muutakin vastuuta, sillä hänen täytyi käydä taas parilla partiointikierroksella Justinin kanssa. Hän jännitti partiointia etukäteen, sillä ei osannut enää ollenkaan olla Justinin seurassa. Tämä kuitenkin suhtautui häneen hyvin neutraalisti, joskin vaikutti todella hajamieliseltä, eikä puhunut juuri mitään. Lilykin pysytteli hiljaa heidän kävellessään ja mietti, mahtoivatko pojan ajatukset pyöriä jonkun uuden rakkaan ympärillä, niin kuin Peterinkin. Hetken Justinin ilmeitä analysoituaan hän kuitenkin arveli kyseen olevan jostain vakavammasta, surullisesta asiasta. Lilyn teki mieli tarjota apuaan, mutta hän ei halunnut tunkea nenäänsä pojan asioihin, varsinkaan kun heidän välinsä eivät olleet viime aikoina olleet mitenkään hyvät. Silti asia jäi vaivaamaan hänen mieltään. Hän suunnitteli puhuvansa asiasta Janen kanssa, mutta unohti koko jutun ehtiessään oleskeluhuoneeseen, sillä Peter ilmaantui hänen eteensä puristaen suttuista pergamenttipalaa kädessään.
“Öö, hei!” poika sanoi vaivaantuneena.
“Hei!” Lily vastasi kummastellen, mitä asiaa Peterillä saattoi olla. Peter käänteli pergamenttia pitkän aikaa ennen kuin sai kakistettua asiansa.
“Niin, tuota kun… Yritän kirjoittaa runoa Karenille, mutta juutuin yhteen kohtaan. Ja ajattelin, että sinä… mm… voisit ehkä auttaa…” hän sanoi puhuen katkonaisesti. Pyyntö yllätti Lilyn niin täysin, että hän oli hetken täysin sanaton.
“Ööh, totta kai”, hän sanoi reippaasti saatuaan puhekykynsä takaisin ja ohjasi heidät istumaan tyhjän pöydän ääreen. Peter asetti aikaansaannoksensa Lilyn eteen pöydälle ja pureskeli peukalonkynttään Lilyn lukiessa runoa.
Tunteitani kunnolla kuvata en voi,
sydämessäni niin kovasti karkeloi.
Olet niin hurjan kaunis,
että mieleeni tulee nauris,
joka on lempivihannekseni
ja jota syön mielelläni.
Kun sinä hymyiletLily peitti suunsa kädellään, johon oli aiemmin nojannut leukaansa, jottei olisi purskahtanut nauruun. Silti hän hytkyi äänettömästä naurusta ja joutui puremaan huultaan ryhdistäytyäkseen. Peter tuijotti häntä odottavana ja Lily otti käden pois suunsa edestä ja yritti hymyillä ystävällisesti.
“Mitä mieltä olet? Sano rehellisesti”, Peter pyysi. Lily punnitsi sanansa tarkkaan ennen kuin vastasi.
“No, tuota… Alku on oikein hyvä, mutta ei välttämättä kannata verrata tyttöä nauriiseen”, hän sanoi ja naamioi lauseen lopussa esille pyrkivän naurunpyrskähdyksen yskähdykseksi.
“Minä vähän epäröinkin sitä kohtaa”, Peter sanoi ja yliviivasi nopeasti kolme riviä. He alkoivat yhdessä työstää runoa ja istuivat saman pöydän ääressä vielä pitkän aikaa. Lily yritti vaikuttaa säkeiden tekoon mahdollisimman vähän, jotta runo olisi mahdollisimman paljon Peterin tekemä, mutta se oli todella haasteellista. Lopulta he kuitenkin saivat kasaan runon, johon Peter oli erittäin tyytyväinen, ja Lily pääsi helpottuneena nukkumaan.
// En nyt uskalla vielä nimetä seuraavaa lukua, kun en ole sitä ollenkaan vielä kirjoittanut =/ Mutta kommentoikaapa, yritän laittaa seuraavan luvun vähän reippaammin kuin tämän. =)
