Itse, yksin, erikseen | S, tuplaraapale

[Amnesiac]

Title: Itse, yksin, erikseen.
Author: Amnesiac
Rating: S
Genre: Angst, tuplaraapale
Disclaimer: J.K Rowlingin omistaa maailman henkilöineen.
Summary: Sota on viimein ohi ja Voldemort on kukistettu.
A/N: Monta kärpästä yhdellä iskulla.B) Osallistuu siis viikottainen raapale-, osasto- ja vuosi raapalehtien-haasteisiin. Itse en pidä tästä. Tässä on jotain kivaa ja sitten kuitenkin... njääh. No joo, toivottavasti pidätte tästä edes vähän.:)


Itse, yksin, erikseen

Lukuisat kädet taputtivat olalle, monet erilaiset äänet sanoivat "otan osaa" ohi mennessään, joku pysähtyi halaamaan. Joku sanoi tietävänsä miltä hänestä tuntui.

Mitkään sanat eivät riittäneet kuvaamaan sitä tunnetta, joka hitaasti tuntui tuhoavan kaiken tytön sisältä tämän seisoessa Suuren Salin ovella katsomassa hetki sitten loppuunkäydyn taistelun viimeisiä jäljelle jääneitä jälkiä. Hän ei vieläkään voinut tajuta olevansa nyt yksin, ainoa Patilin kahdesta sisaruksesta.

Kyynelet polttelivat silmäkulmia, mutta itku ei tullut, vaikka hän olisi halunnut itkeä. Huutaa ja itkeä pois sen kaiken pahan olon sisältään. Kurkussa tuntui pala ja hän uskoi tukehtuvansa pelkästään siihen tunteeseen. Toivoikin ehkä. Jos hän olisi voinut muuttaa tapahtumia, hän olisi tehnyt toisin. Paennut linnasta, eikä typerästi jäänyt leikkimään sankaria. Padma olisi lähtenyt, jos hän olisi halunnut ja nyt kaikki voisi olla paremmin.

Parvati pysähtyi tuijottamaan keskellä suurta eteishallia seisovaa poikaa, jonka hän tunnisti George Weasleyksi. Tämä mutisi itsekseen jotain korvatusta ja paremmista vitseistä, tuijotti eteensä silmät lasittuneina. Ja Parvati tiesi, että hän olisi ehkä ainut ihminen siellä, joka ymmärtäisi. Sanaakaan sanomatta Parvati syöksähti halaamaan itseään pidempää poikaa, joka halasi pienesti takaisin. Tiesi, että toinen ymmärsi oikeasti mitä hän oli joutunut kokemaan.

"Nyt kaikki pitää tehdä itse, yksin. Erikseen."

He olivat molemmat ulkoisesti haavoittumattomia ja silti menettäneet puolet itsestään.

[Sirina Black]

Tässä tuplaraapaleessa oli todella kaunista kerrontaa, kahteensataan sanaan on saatu paljon tunnetta, paljon surua ja tuskaa mukaan... Taitavasti olet kuvannut Parvatin (en nyt ole ihan varma onko kuollut Padma vai Parvati) tunteita sisarensa kuoleman jälkeen, sitä yksinäisyyden tunnetta, surua jota vain harvat voivat ymmärtää ja jota useat luulevat ymmärtävänsä, vain koska--- No, koska kuvittelevat tietävänsä miltä tuntuu menettää joku niinkin läheinen ihminen kuin oma kaksoissisko/veli...

Angstinen, jotenkin raskas tunnelma, johon toi toivoa se, että myös George oli menettänyt veljensä (joka on surullista kyllä), mutta ainakin molemmilla on joku joka oikeasti ymmärtää miltä tuntuu menettää se toinen puoliskonsa, jonka kanssa on aivan kuin yksi ihminen... Surullista. Mutta silti niin kaunista ja lohduttavaa omalla tavallaan...

"Nyt kaikki pitää tehdä itse, yksin. Erikseen."

He olivat molemmat ulkoisesti haavoittumattomia ja silti menettäneet puolet itsestään.

Ehkä lempikohtani koko ficistä. Kaunis ja toteava.


*Sirina kiittää ja kumartaa*

[Amnesiac]

Huu, kommentteja.♥

Travers, DH:ssa ei tietääkseni taideta mainita mitään siitä, miten Parvatin ja Padman käy lopussa, ainakaan minä en muista... Mutta kiva, että pidit ja kiitos kovasti kommentista.:)♥
Sirina Black kiitos todella paljon kommentista! Kiva kuulla hyvää palautetta, piristit päivää.
Jekaterina, itseänikin häiritsi tuo syöksähtää sana tuossa jo ennen kuin tämän tänne laitoin, mutta en keksinyt sen tilalle oikein parempaakaan. Kiva kuitenkin, että pidit ja kommentoit, kiitos sinullekin.:)

[Daala]

Pienoisia paineita, kun aiemmat kommentit ovat noinkin kattavia - omani ei samaan yllä, mutta haluan kumminkin sanoa jotakin kun nyt luin.

Kaksosista kertovat ficit - kuten tämä - ovat minusta mielenkiintoisia, kaksosilla kun yleensä on kiinteämpi side toisiinsa kuin "tavallisilla" sisaruksilla.
Koskettava, hienosti kirjoitettu tämä myöskin oli. Tuo oli tosin lohduttavaa, kun Parvati ja George tukivat toisiaan - minä ainakin haluan uskoa, että he tuon jälkeen tukivat toisiaan.

He olivat molemmat ulkoisesti haavoittumattomia ja silti menettäneet puolet itsestään.

Tuo oli hieno lopetus minusta. Kertoo paljon.

Kiitokset tästä lukukokemuksesta!

[Amnesiac]

Giladra Carrion, kiitos myös sinulle kommentista.:)

[Out There]

Aika erikoista, että oon unohtanu tällasten kaksosten olon melkein kokonaan, koska ficcimaailmassa heitä ei useinkaan mainita. Ihana että joku (sinä) on kirjoittanut heistä.
Oot onnistunu kuvaamaan surullisen hetken todella surullisen tuntuisesti ja mulle tuli jo ennen Georgen mainitsemista se mieleen ja oli ihanan osuvaa, että he sitte löysivät toisensa. Olis mahtavaa lukea joskus heidän jatkostaan <3
Sen kummempia tässä nyt analysoimatta, tykkäsin tästä ja tunnelmasta tässä.

[Parris]

Tämäpä oli kiva löytö stalkkerisivulta! En ole ennen päätynyt ajattelemaan liikoja noita muita kirjasarjassa esiteltyjä kaksospareja, mutta tässä esität kiinnostavan mahdollisuuden. Totta kai Parvatin ja Georgen menetykset ovat traagisia - voi hyvin kuvitellakin, että kaiken kaksostensa kanssa tehneinä heistä molemmista tuntuu siltä, että toinen puolisko heistä on revitty väkivalloin irti - mutta vaihtoehtona on juuri tuo, että he sitten päätyvät löytämään tukea ja turvaa toisistaan vertaisina. Tämän tunnelma on kyllä aavemainen, ja lukijana saa kiinni siitä tyhjästä olotilasta, joka Parvatilla on siskonsa kuoleman jälkeen. Kiitos, tämä oli hurjan nätti!

[Hopearausku]

Otsikko kuulosti tarpeeksi mielenkiintoisen angstiselta tähän päivään, eikä selkeästi ollut virhe klikata tätä - tämä oli hurjan koskettava! Olet saanut mahdutettua ihan hirveästi tunnetta kahteensataan sanaan, propsit siitä Tunnelma suorastaan huokui surua ja menetystä. Oli kuitenkin osuvaa, että Parvati ja George voivat hakea lohtua toisistaan - muut eivät varmasti voi täysin käsittää kaksossisarusten välistä yhteyttä ja tunnetta, joka sen rikkoutumisesta varmasti syntyy.

"Nyt kaikki pitää tehdä itse, yksin. Erikseen."

He olivat molemmat ulkoisesti haavoittumattomia ja silti menettäneet puolet itsestään.

Tämä kohta tiivisti kyllä todella hyvin oikeastaan koko fikin tunnelman ja toimi erinomaisena "loppuhuipennuksena" tälle tekstille. Ja otsikkokin tuli mainituksi, mistä tykkään hirmuisesti, se jollain tavalla palauttaa tekstin "lähtöpisteeseen" ja muistuttaa lukijaa niistä ensimmäisistä luetuista sanoista.

Kiitos tästä ♥