Nimi: Sanat hukassa
Kirjoittaja: minäpä minä
Ikäraja: S
Paritus: Remus/Sirius (nykyään tuntuu, etten mistään muusta kirjoitakaan -.-)
Summary:
Miksi Siriuksen piti olla tuollainen? Tulla ihan viereen istumaan ja hymyillä noin ja sanoa jotain tuolla äänensävyllä, joka olisi ollut flirttaileva, jos… Niin, jos Remus olisi ollut tyttö.A/N: Hmm. Ei miulla itse asiassa olekaan paljon mitään sanottavaa. Itse tykkään tästä, tykkäättekö te?
Sanat hukassaTiedäthän sinä pojat? Ne tappelevat aina keskenään. Eivät tietenkään tosissaan, mutta tappelevat silti. Remus Lupin ei erityisemmin pitänyt tästä tavasta. Varsinkaan, kun yleensä se oli Sirius hänen kimpussaan. Sirius, jonka harmaat silmät nauroivat ja suu oli leveässä hymyssä, kun hän sanaakaan sanomatta hiipi Remuksen viereen sängylle ja nappasi kirjan pois toisen pojan käsistä.
”Tehdään jotain. Nyt pois siitä sängyltä, ja lähdetään pihalle.”
”Mikset mene pihalle Jamesin kanssa? Tai Peterin? Tuo kirja on hyvässä kohdassa”, Remus nurisi vastaan.
”Koska haluan mennä pihalle sinun kanssasi, en kenenkään muun.”
”Pitäisikö minun olla imarreltu?” Remus kysyi. Hän toivoi, etteivät hänen poskensa punoittaneet kovin pahasti. Onneksi ihmissudet eivät punastelleet herkästi. Miksi Siriuksen piti olla tuollainen? Tulla ihan viereen istumaan ja hymyillä noin ja sanoa jotain tuolla äänensävyllä, joka olisi ollut flirttaileva, jos… Niin, jos Remus olisi ollut tyttö. Remus vastasi aina hänen sanoihinsa sarkasmilla, vaikka se ei Siriukseen kovin purrutkaan.
”Pitäisi, pitäisi tosiaan. En minä kovin monen kanssa halua viettää aikaani, saisit olla iloinen.”
Remus halusi, todellakin halusi viettää Siriuksen kanssa aikaa. Mutta hän tiesi, ettei voisi pidätellä itseään kovin pitkään. Hän saattoi olla kärsivällinen, mutta kun Sirius vain katsoikin häneen, hänen teki mieli vain – no, parempi olla sanomatta kaikkia ajatuksiaan ääneen.
”Saisinko kirjani takaisin?” hän kysyi ystävällisesti. Sirius katsoi häneen loukkaantuneena.
”Mikä sinuun on mennyt? Kyllä sinä ennen halusit mieluummin olla minun kanssani kuin lukea kirjaa.” Sirius kallisti päätään ja tutkaili Remusta vähän aikaa. Sitten hän hymyili taas. ”Entä jos minä en annakaan tätä kirjaa sinulle? Mitäs sitten sanot?”
”Silloin minä otan sen”, Remus nauroi ja kurotti Siriuksen selän taakse, minne tämä oli kirjan piilottanut. Sirius oli selvästi valmistautunut tähän, koska hän kiepautti Remuksen selälleen sängylle ja istui hänen mahansa päälle.
”Mitäs nyt sanot?” hän kysyi ja heitti kirjan omalle sängylleen. Remus kyllä huomasi, että heitto oli hyvin varovainen eikä kirjalle käynyt mitenkään. Sen jälkeen hän huomasi Siriuksen takapuolen. Edessään. He olivat sängyssä. Ja Sirius istui hänen päällään. Remus ei olisi voinut sanoa yhtään mitään, vaikka olisi halunnutkin. Sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa ja tipahtelivat yksi kerrallaan vatsanpohjalle loikoilemaan vahingoniloisina omistajansa ahdingosta.
”Sinä painat liikaa”, Remus sanoi. Se ei kyllä ollut asia, mikä ensimmäisenä mieleen tuli, mutta ehkä ”Hyvä perse” ei olisi ollut mikään ihanteellisin sanavalinta tässä tilanteessa. Sirius vain nauroi painonsa arvostelulle ja liikahti hieman. Remus olisi halunnut inahtaa. ”Pysy vatsan päällä, pysy vatsan päällä”, hänen ajatuksensa rukoilivat. Tästä saattaisi kehittyä hyvin nopeassa ajassa hyvinkin kiusallinen tilanne. Remuksen oli pakko tehdä jotain. Hän yritti potkaista Siriusta, mutta tietenkään hänen jalkansa eivät yltäneet sellaisiin akrobaattisiin toimenpiteisiin. Sitten hän yritti kiemurrella pois Siriuksen alta, mutta se ei onnistunutkaan niin vain. Sirius katseli hänen toimenpiteitään nauravin silmin.
”Lupaatko, että jos nousen tästä, lähdet kanssani pihalle?” hän kysyi. Remus olisi voinut luvata Siriukselle ihan mitä vain, että pääsisi pois siitä tilanteesta. Hän nyökkäsi, ja Sirius hypähti pois sängystä. Remus seurasi perässä, mutta kamppasi pahaa-aavistamattoman pojan takaisin sänkyyn, ja tällä kertaa oli hänen vuoronsa istua Siriuksen päälle. Hän valitsi vain yllättävän huonon asennon. Miksi hän ei koskaan ajatellut? Ei ollut kovin hyvä idea istua hajareisin Sirius Mustan vatsan päälle, mutta Remuksen kostotoimenpiteet olivat vielä kesken.
”Kosto elää”, hän naurahti Siriukselle, joka yritti saada hänen ranteistaan kiinni. Remus oli nopeampi, ja kohta hän huomasi pitävänsä mustahiuksisen pojan käsiä tiukasti kiinni patjassa ja heidän naamojensa olevan vain senttimetrien päässä toisistaan. Siriuksen hiukset olivat sekaisin ja hän tuijotti Remusta intensiivisesti.
”Mikä kostosi on?” hän kysyi ja ennen kuin Remus ehti ajatella, hän jo suuteli Siriusta. Sitä se itsensä hallitseminen on... Sirius tönäisi hänet pois ja tuijotti häntä silmät pyöreinä.
”Mitä…?” hän kuiskasi. Remus päästi toisen pojan ranteista irti ja hyppäsi äkkiä pois sängystä. Mitä helvettiä hän oli oikein tehnyt? Yleensä hän ei paennut vaikeista tilanteista. Mutta nyt ei ollut yleensä.
***
Sirius tuijotti kaukaisuuteen ja huokaisi välillä. Hän näytti siltä, että häntä todella häiritsi jokin. Mitä tahansa James hänelle sanoikaan juuri olleista huispaustreeneistä, hän vastasi ynähtämällä.
”No niin. Nyt kyllä kerrot minulle mikä ihme sinua vaivaa”, James sanoi lopulta. Sirius katsoi häneen kuin olisi vasta nyt huomannut, että muitakin oli huoneessa.
”Missä vaiheessa sinä tänne tupsahdit?” hän kysyikin. James alkoi tosissaan huolestua ystävänsä hyvinvoinnista.
”Puoli tuntia sitten”, hän vastasi ja Sirius pudisti hyvin hitaasti päätään.
”Anteeksi… Olen vain ajatuksissani.”
”Sinä teet aina asioita, ja ajattelet vasta sitten. Mitä sinä nyt olet tehnyt?”
”En minä ole tehnyt mitään tällä kertaa, vaan joku toinen. Selvästikin jonkinlaisen mielenhäiriön vallassa. Ja nyt se henkilö pakeni jonnekin enkä minä tiedä mitä tehdä, etsiä hänet vai antaa koko jutun olla.”
James yritti saada Siriuksen selostuksesta jotakin selvää, muttei ihan onnistunut.
”Kenestä sinä oikein puhut?”
”Remuksesta.”
”Mitä ajattelematonta Remus muka olisi tehnyt?” James naurahti epäuskoisena.
”Hän. Suuteli. Minua”, Sirius sanoi. ”Ja piti sitä selvästikin heti suurena virheenä.”
Jamesin suu loksahti auki. Sirius ei voinut puhua totta. Remus? Siriusta?
”Mitä sinä teit?” hän kysyi varovasti. Sirius näytti närkästyneeltä.
”Tietenkin sinä oletat heti, että minä olen tehnyt jotain. Mutta minä en tehnyt kerrassaan mitään! En minä koskaan ole antanut hänen olettaa, että olisin jotenkin kiinnostunut hänestä. Ei kyllä hänkään ole minulle. Me vain… nahistelimme. Ja sitten yhtäkkiä hän istui minun päälläni ja tuijotti minua ja – suuteli! Minkä minä sille mahdan!”
Yleensä Sirius ei koskaan suuttunut Jamesille. Ei koskaan. Ja yhtäkkiä hän tulistui kolmesta pienestä sanasta. Nyt Sirius painoi päänsä käsiin ja näytti pieneltä ja tietämättömältä.
”Sinä olet kyllä melko flirttaileva hänen seurassaan”, James sanoi. Siriuksen pää sinkosi ylöspäin ja hän katsoi Jamesia kuin vähäjärkistä.
”Miten niin? Kiusaan ihan normaalisti, niin kuin sinua ja Peteriäkin.”
”Meitä sinä et katso samalla tavalla.”
”En minä katso häntä!” Sirius huudahti. ”En minä ole ihastunut häneen! En minä halua suudella häntä.”
Nyt Sirius huokaisi syvään.
”Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä?”
”Minusta teidän pitäisi jutella. Ja kyllä sinä katsot.”
”Minä en ole homo.”
”Teidän pitäisi jutella”, James vain toisti. Hän nousi ja meni suihkuun jättäen Siriuksen oleskeluhuoneeseen yksin ajatuksiensa kanssa. (Tietenkin koko huone oli täynnä meluavaa porukkaa, muttei Sirius sitä huomannut.) Hän päätti jäädä oleskeluhuoneeseen odottamaan, kunnes Remus tulisi sieltä missä ikinä olikaan.
***
Sirius vilkuili kelloon vähän väliä. Ihmiset hävisivät huoneesta pikku hiljaa, kunnes siellä oli enää hän. Kello näytti kahtatoista, ja Sirius ja hänen silmäluomensa kävivät kiivasta taistelua siitä, pitäisikö Siriuksen nukahtaa vai ei. Kello liikkui hitaasti. Hitaammin kuin Taikuuden historian tunneilla, tai Muodonmuutosten teoriatunneilla. Kyllä sinä olet valvonut paljon myöhempäänkin, Sirius komensi itseään. Sinä et voi vain nukahtaa, silloin Remus hiippailee ohitsesi sinun huomaamatta mitään! Silloin sinä et uskalla pitää tätä keskustelua ikinä, koska tiedät itsekin, että sisimmässäsi olet pelkuri, Sirius Musta. Miksi minä sinuttelen itseäni? Sirius totesi olevansa jo liian väsynyt. Hän alkoi laskea sekunteja. Kuusikymmentä sekuntia mennyt… Satakaksikymmentä… Äh, missä se poika viipyi? Lopulta kello näytti jo puolta yhtä, ja Sirius retkotti nojatuolissa epäihmisellisessä asennossa. Hän aikoi jo luovuttaa, kun muotokuva-aukko aukesi hiljaa ja Remus ilmestyi sisälle. Hän jähmettyi nähdessään Siriuksen, ja oli jo kääntymässä takaisin, kun Siriuksen ääni pysäytti hänet uudestaan.
”Tule tänne”, Sirius kuiskasi. ”Minä haluan jutella.”
Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä hän sanoisi. Ennen kun Remus oli ilmestynyt näkyviin, hän oli suunnitellut kertovansa hänelle, että hän halusi olla vain ystävä, ja että hän ei ollut kiinnostunut. Mutta nyt hän näki Remuksen häpeilevän katseen, joka katseli kaikkialle muualle kuin häneen, ja hän muisti Jamesin selittäneen hänelle jotain flirttailusta. Ja katseista. Mistä hemmetin katseista? Ja miten hän saattoi flirttailla huomaamatta sitä itsekään?
”Öh…” hän aloitti hyvin vakuuttavasti, kun Remus oli istunut häntä vastapäätä.
”Ei sinun tarvitse selittää. Kyllä minä ymmärrän. Enkä itsekään tiedä mitä tein tai miksi tein sen, tai kyllä minä tiedän miksi, koska sinä olit siinä ja minä istuin päälläsi ja sinun silmäsi näyttivät niin odottavilta ja huulesi olivat raollaan – ja nyt minä olen varmaan puhunut jo liikaakin.”
Huoneen täytti hiljaisuus. Nyt Siriuskin katseli seinille. Oliko hän homo? Mitä jos hän olikin? Saattoiko olla homo sitä itse huomaamatta? Hänen katseensa siirtyi Remukseen. Pojalla oli ruskeat hiukset ja paikatut kaavut. Hänellä kasvojensa poikki kulki arpi (kaikki, jotka kysyivät siitä, saivat tietää, että kissa oli hyökännyt hänen kimppuunsa), joka sai aikaan hurjan ilmeen. Remuksen silmät olivat toffeenruskeat, ja hänen huulensa olivat kapeat ja kauniit. Mitä? Remus Lupinilla kauniit huulet? Regulus-veli olisi nauranut hänelle. Ja sitten lyönyt häntä, kun olisi saanut tietää, että hän oli tosissaan.
”Sinä tuijotat”, Remus tokaisi.
”Sinulla on kauniit huulet”, Sirius vastasi. Sitten hän ajatteli mitä oli sanonut. Miksi hän ei suorittanut ikinä ajattelua ennen sanomista? Remus tuijotti häntä hetken epätietoisena.
”Sinä pilkkaat minua.”
”Enkä pilkkaa!” Sirius kiiruhti sanomaan. ”Milloin minä muka pilkkaisin ystäviäni? Saatan minä härnätä heitä, ryöstää heidän kirjojaan ja näyttää liian suudeltavilta kun he istuvat minun päälläni – ilmeisesti – mutta en minä koskaan pilkkaa heitä.”
Remus näytti loukkaantuneelta.
”Tuo on pilkkaamista. Jos sinulla ei ole muuta sanottavaa –”
Sirius haroi hiuksiaan. Miksi tämä oli niin vaikeaa?
”Okei. Juttu on tämä. Tai minä en tiedä mikä tämä juttu on. Minä ilmeisesti teen kaikenlaista tietämättäni. James sanoi että minä flirttailen sinulle. Ja katson, vaikka en minä tiedä mitä se tarkoittaa. Ja nähtävästi minä myös olen homo. Ja… voiko keneenkään ihastua tietämättään?”
”Minä tiedän”, Remus sanoi ja Sirius katsoi häntä hämmentyneenä. ”Tiedän, mitä James tarkoitti sillä katsomisella.”
Sirius punastui, koska hän ei ollut ihmissusi vaan aivan tavallinen, hiukkasen kalpea poika. Ja hänen poskiltaan punaiset läiskät näkyivät kauas.
”Niin – no – nyt minä kadotin kaiken, mitä minun piti sanoa.”
Sirius nousi ylös ja käveli istumaan Remuksen viereen sohvalle. Remus katsoi häntä epäluuloisena.
”Minun piti sanoa – ehkä minä olen vähän niin kuin ihastunut sinuun tai jotain, tietämättäni?”
Remus purskahti tahtomattaankin nauruun.
”Anteeksi? Eikös sinun pidä tiedostaa se, jos kerran sanot niin.”
Sirius kohautti olkapäitään.
”Minä en yleensä ajattele, ennen kuin sanon.”
Sitten hän kumartui eteenpäin ja suuteli Remusta. Remus päätti kerrankin olla ajattelematta ja vastasi suudelmaan.
