Nimi: Sisällä syntyy syöpä
Ikäraja: S
Genre: Angst, Raapale, (itse asiassa kolme raapaletta, jotka muodostavat kokonaisuuden) Songfic
Kirjoittaja: Codename
Paritukset: Harry/Luna
Disclaimer: Ficissä esiintyvät henkilöt, paikat ja maailma kuuluvat J.K Rowlingille ja ficissä esiintyvät laulunsanat Toni Wirtasen. En saa minkään näiden käytöstä rahallista hyötyä.
Summary: Kuinka vaikeaa onkaan päästää irti?
A/N: Hmm…nyt olisi vuorossa kolmesta raapaleesta muodostuva kokonaisuus, josta minä itse pidän aika paljon. Osallistuu kahteen haasteeseen, Albumihaasteeseen Apulannan albumin Kiilan biisillä Syöpä sekä FF100-haasteeseen aiheella Harry/Luna ja sanalla 075 = Varjo.
Sisällä syntyy syöpä
1
Nykyään oloni on niin turta. Olen turtunut huonouden tunteeseen ja varjoisiin ajatuksiin, jotka pyörivät päässäni kuin ikiliikkuva hyrrä. Jo vuoden ajan olemme Harryn kanssa vain olleet yhdessä, vanhan tottumuksen vuoksi tai siksi, ettemme osaa päästää irti ajoissa.
Miksi on niin vaikeaa päästää irti? Ei meillä edes ole mitään, joka pakottaisi meitä pysymään paikallamme, ei lapsia, ei yhteistä asuntoa eikä avioliittoa. Vain päivä päivältä kuihtuva rakkaus, jota ei pian ole olemassa.
Yritän pysyä positiivisena, vaikka tilanne on mikä on. Muiden seurassa yritän näytellä sellaista, mitä joskus olin, sellaista hölmöä ja hieman omituista persoonaa. Mutta sellainen en enää ole. Sisälläni syntyy syöpä.
2
”Rakastako minua enää?”
Sen kysymyksen kysyin tänään Harrylta ja hän meni hetkeksi ihan hiljaiseksi. Hän mietti ja mietti vastausta ja sai sen koottua vasta vähän ajan päästä.
”Tietenkin.”
Niin hän sanoi. Eikä muita sanoja lentänyt irti hänen kahlitusta suustaan. Vastaus saapui niin kyllästyneellä ja piittaamattomalla äänensävyllä, että en pysty mitenkään uskomaan vastausta todeksi. Mutta en toisenlaista reaktiota odottanutkaan.
Emme puhu enää loppuiltana taikka aamulla. Sanat, jotka pyörivät päässämme, pysyvät myös nykyään aina vangittuna siellä. Ennen me riitelimme, kovaankin ääneen, mutta sen on korvannut ahdistava hiljaisuus, joka saa minut melkein kaipaamaan riitelyä.
Harry lähtee töihin ja olen yhä hiljaa. Jälleen kerran.
3
En saa unta. Ajatukset ja sanat pyörivät päässäni, saaden mieleni sekoilemaan ja pysymään virkeänä. Nukkuminen tänä yönä ei tulisi kysymykseenkään. En kuitenkaan saa ajatuksia olemaan häiritsemättä minua.
Pari kyyneltä tippuu kasvoillani, kun käännän puolta Harrya päin. Hän yrittää esittää, että hän nukkuisi, mutta toisin on. Hänkin on valvonut koko yön ajan, miettien varmasti samoja ajatuksia kuin minä.
Harry vaihtaa puolta ja avaa silmänsä. Ehkä hän ei enää jaksa näytellä nukahtanutta. Katseemme kohtaavat ja molemmilla pyörivät samat sanat suussamme.
”Minusta…tämä meidän juttumme ei enää oikein toimi. Ehkä…meidän pitäisi erota.”
Pinnistelemme sanoaksemme ne, mutta mitään ei tule. Sanani ovat jälleen kerran kahlitut.
***
Ovelta ikkunaani
Vintiltä kellariini
Löytyy sun merkkejäsi juuri mistä etsittiinkin
Mä häpeän niin tätä
Koomista esitystä
Jota me pidetään yllä koska ei ymmärretä
Tosiasiaa, jonka idioottikin näkee
Ihan okei, helvetin okei
Päästä mut pois, päästä mut pois
Ansakuopan pohjalta jonne sä minut toit
Ihon aukoi, saumat ratkoi
Luulen että teit sen siksi koska sinä voit
Mitä minulle syötät?
Perkeleen työtä
Ja sisällä syntyy syöpä
Lukot ei avautuneet
Ei vaikka mitä mä teen
Vaikka mä koitin jopa kirjoittautuu osastolle
Asiat on jo menneet
Yli sen kipupisteen
Jonka jälkeen alkaa niin arvaamaton alue
Nämä asiat minut idiootiksi tekee
Ihan okei, helvetin okei
Päästä mut pois, päästä mut pois
Ansakuopan pohjalta jonne sä minut toit
Ihon aukoi, saumat ratkoi
Luulen että teit sen siksi koska sinä voit
Mitä minulle syötät?
Perkeleen työtä
Ja sisällä syntyy syöpä