Title: Unbreakable
Author: LordPuhdemort
Beta: Kivikausi
Pairing: Severus, Eileen/Tobias
Rating: K11
Genre: Angst
Disclaimer: Row omistaa hahmot ja paikat, minä vain lainaan niitä
Summary: Lopputuloksena oli ollut aina parahdus, kun Tobiaksen hyvin tähdätty nyrkki oli osunut vaimoa suoraan kasvoihin ja mätkähdys, kun Eileen lensi nurin iskun voimasta. Silloin Severus oli itkenyt ensimmäisen kerran kunnolla. Ei sen takia, että olisi pelännyt, vaikka tekikin niin, vaan koska äitiin sattui.
A/N: Osallistuu FF100:aan sanalla perhe.
Severuksen ensimmäiset muistikuvat olivat ajalta, jolloin hän oli kolmen vuoden iässä. Mies muisti vielä kolmenkymmenen vuodenkin kuluttua, vaikkakin hieman hämärästi, kuinka Eileen Prinssi törkkäsi hänet pieneen komeroon ja käski lukita oven sisäpuolelta, kun Tobias Kalkaros saapui kotiin umpihumalassa huudellen kaikki kirosanat, mitä hän osasi ja siirtyen sen jälkeen herjaamaan vaimoaan ja poikaansa. Severus muisti äitinsä ruskeat silmät, jotka olivat hätää täynnä hänen vannottaessaan poikaansa olemaan hiljaa, kuuli hän mitä tahansa. Severus ei saisi tulla pois ennen kuin äiti antaisi luvan. Pikkupoika ei voinut ymmärtää, miksi äiti oli niin pelokas ja hädissään, mutta suostui mukisematta siihen, että jäi pimeään ja pölyiseen komeroon, jossa ei saanut edes kunnolla jalkoja ojennettua. Severus oli ollut entistä kalpeampi kuullessaan lasin helähdyksiä ja kolahduksia sekä äitinsä itkua. Poika ei vain voinut ymmärtää, mitä alakerrassa tapahtui. Isä ja äitihän rakastivat toisiaan, kuten myös häntä itseään.
Vuosia myöhemmin Severus alkoi hiljalleen tajuta, mitä aina tapahtui, kun hänet lukittiin komeroon, miksi äidillä oli kovin usein erilaisia ruhjeita ja miksi hän vilkuili aina pelokkaasti miestään. Muutaman kerran Tobias oli yrittänyt murtaa komeron oven kiroten poikkeavan poikansa alimpaan helvettiin yhtä omituisen vaimonsa kanssa. Viiden vanha poika oli istunut komerossa peläten koko ajan, koska komeron saranat antaisivat periksi. Severus oli puristanut kätensä nyrkkiin kuulleessaan, kuinka Eileen yritti saada miehensä pois vannoen, ettei hän koskaan koskisi poikaan. Lopputuloksena oli ollut aina parahdus, kun Tobiaksen hyvin tähdätty nyrkki oli osunut vaimoa suoraan kasvoihin ja mätkähdys, kun Eileen lensi nurin iskun voimasta. Silloin Severus oli itkenyt ensimmäisen kerran kunnolla. Ei sen takia, että olisi pelännyt, vaikka tekikin niin, vaan koska äitiin sattui.
Severus muisti hyvin ensimmäisen kerran, kun hän ei ehtinyt pakoon komeroon, joka oli siihen asti ollut hänen ainoa turvapaikkansa humalaiselta isältä. Aina silti ei edes humalaa tarvittu. Tobias saattoi ihan muutenkin lyödä Eileenia osoittaakseen, minkä arvoisena piti vaimoaan, ivasanojen kera tietenkin. Poikaan hän ei ollut koskaan päässyt käsiksi, koska Eileen suojeli aina häntä. Severus oli ollut kahdeksan vanha, kun hänen isänsä oli jälleen tullut humalassa kotiin lähikuppilasta. Eileenin ja pojan harmiksi mies ei ollut niin humalassa kuin yleensä, joten Tobiaksen refleksit pelasivat nopeammin. Ensimmäisenä hänen katseensa oli kiinnittynyt Severukseen, joka yritti olla mahdollisimman huomaamattomasti nurkassa, jonne äiti oli hänet vaivihkaa tönäissyt toivoen, että mies olisi kuitenkin liian päissään huomioimatta ketään muuta kuin häntä itseään.
Kauhu oli puristanut Severuksen rintaa hänen nähdessään isänsä pahaenteisen virneen ja Eileenin pelokkaan ilmeen. Sinä iltana Tobias oli ensimmäisen kerran heitellyt poikaansa päin seiniä, äidin katsoessa alistuneena itkien vierestä, voimatta muuta kuin yrittää mennä väliin, jolloin välinpitämättömät huitaisut saivat hennon naisen nurin. Myöhemmin illalla, kun Eileen oli peitellyt Severuksen sänkyyn parannettuaan ensin ruhjeet, poika ei sanonut sanaakaan, vaan katsoi tummilla silmillään äitiään, joka nyyhkytti hiljaa ja kuiskien sanoja jotka lupasivat, että kaikki olisi vielä hyvin. Se oli ensimmäinen kerta, kun Severus ei uskonut Eileenia, joka oli tärkein ihminen maailmassa hänelle ja jonka jokaista sanaa oli aina uskonut.
Severus oppi ajan myötä, että ”huora ja sen penikka”, olivat hänen isänsä lempilauseita. Tobias oli ottanut poikansa uudeksi kohteekseen todettuaan, ettei vaimosta ollut enää mihinkään. Osaksi se johtui myös siitä, että Severus usein yritti puolustaa äitiään, jolloin näki, että isän ainoana tarkoituksena oli tappaa Eileen humalassa. Severus sai kuulla joka päivä, kuinka kelvoton ja outo hän oli. Pojasta ei ikinä tulisi mitään. Miten tuollainen rotta oli päässyt edes syntymään. Severus ei kuitenkaan koskaan oppinut, kumpi oli pahempaa, henkinen vai fyysinen väkivalta, jota sai osakseen isältä. Hän oppi kuitenkin vihaamaan isäänsä ja halveksimaan äitiään, joka oli liian heikko lähteäkseen. Siitä huolimatta Eileen oli rakas ihminen Severukselle. Sitä poika ei voinut koskaan kieltää.
Saadessaan kutsun Tylypahkaan, Severus olisi voinut nauraa päin isänsä kasvoja. Kaikesta väkivallasta huolimatta Tobias ei ollut koskaan saanut alistettua poikaa siihen asemaan, missä oli onnistunut Eileenin kanssa, vaikka hänestä olikin tullut sulkeutunut, joka oli epäluuloinen jokaista asiaa kohtaan, mikä hengitti ja eli. Eileenilla taiat eivät toimineet kunnolla sen takia ja hän oli yrittänyt suojella Severusta muilla keinoilla, jotta pojalle ei kävisi samoin. Ja nyt, Severus pääsisi kauaksi isästään, vaikka ehkä pienen hetken oli huolissaan äidistään. Mutta se siirtyi nopeasti sivuun. Jos Eileen oli kestänyt viimeiset viisitoista vuotta, kestäisi hän jatkossakin. Severus ei aikonut sietää enää kauempaa nöyryyttämistä.
Severuksen harmiksi koulussa ei voinut viettää kesälomia, sillä se tarkoitti vain sitä, että hänen olisi palattava Kehrääjänkujalle isänsä hirmuvallan alle. Ei ollut mitenkään outoa, että poika palasi lomilta kouluun silmä mustana ja vartalo ruhjeilla. Eikä se jäänyt muiltakaan huomioimatta, mikä sai erilaiset huhut aina liikkeelle. Severus ei piitannut pätkääkään, sillä häntä ei vain kiinnostanut. Pojalla oli omat mielenkiinnon kohteet eivätkä niihin kuuluneet muut ihmiset. Oli vain karu tosiasia, että mihin vain Severus meni, sai hän osakseen ivaa ja kiusantekoa. Mutta hän oli ottanut motokseen ”mikä ei tapa, se vahvistaa”. Ja niin juuri Severus teki. Hän keräsi sisäänsä vihaa ja katkeruutta, jotta voisi joku päivä näyttää kaikille, eritoten isälleen, jota vihasi koko sydämestään.
Severus oli viidentoista, kun antoi ensimmäisen kerran takaisin isälleen, syyttäen häntä Eileenin kuolemasta. Nuori poika oli ikäisekseen pitkä vaikkakin laiha, täysin Tobiaksen vastakohta. Mutta viha ja kauna antoivat paljon voimaa ja kun isä oli heti ensimmäisenä nostamassa nyrkkiään sylkien ivasanoja suustaan, Severus antoi takaisin. Poika ei ollut koskaan saanut sellaista tyydytystä kuin nähdessään Tobiaksen maassa pyyhkien verta nenästään hämmästynyt ilme kasvoillaan. Se oli viimeinen kerta, kun mies oli kohottanut kätensä poikaansa kohden, sillä oli melko varmaa, ettei Tobias halunnut kokea toista nöyryytystä toistamiseen. Se ei kuitenkaan estänyt henkisen väkivallan jatkumista, mutta tavallaan Severus oli jo niin turtunut siihen, ettei se tuntunut enää missään.
Hän meni isänsä hautajaisiin muutamaa vuotta myöhemmin vain nähdäkseen, että Tobias todellakin oli kuollut. Tilaisuus oli ollut karu, sillä mies ei ollut eläessään mikään mukava mies, ei muidenkaan mielestä. Katsoessaan, kuinka hauta luotiin umpeen, Severus tiesi, että se oli yhden aikakauden loppu. Nyt hän saattoi keskittyä omiin päämäärään tietäen isänsä mätänevän helvetissä ikuisesti. Nuori mies tiesi, ettei hänellä ollut enää mitään esteitä tiellä ja tulisi vielä näyttämään kaikille. Uskomatta Tobiaksen sanoja, Severus tiesi, että hänestä tulisi vielä jotakin suurta.
