Title: Kuin häviävät auringonsäteet taivaanrannasta
Author: Neeppu
Raiting: S
Genre: Drama, tuplaraapale ja sellasta kavereiden keskeistä jutustelua se sisältää
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potterlandian, minä vain leikin muutamilla hahmoilla. En hyödy tästä rahallisesti, saan ainoastaan ehkä muutaman kommentin Hymyilee
A/N: Tämä osallistuu Ystävyyshaasteeseen, ja FF100 sanalla Auringonlasku. Selailin FF100:sen topicia, ja siellä oli kirjoitustehtävä kirjoittaa ficci, jossa ollaan ulkona, ja siinä pitää mainita jokin vuodenaika/säätila. Rupesin kirjoittamaan tätä, ja tällainen on tulos.
Pidemmittä puheitta, olkaa hyvä. Tai älkää.
Vieno iltatuuli hyväilee kevyesti kasvojani istuessani nurmikolla Siriuksen vieressä. Auringonlaskun pehmeät ja samalla voimakkaat värit värjäävät taivaanrannan ja järvenpinnan punaisen ja oranssin sävyihin. Kesään on vain hetki, ja viimeinen Tylypahkavuotemme on kohta ohi. Nojaan pääni vasten Siriuksen pehmeää olkapäätä. On haikeaa ajatella, että koulu loppuu yhtä pian kuin auringonsäteet häviävät taivaanrannasta. Ei enää kelmeilyä koulussa. Jokaisen meistä pitää hankkia asunto, työpaikka ja oma elämä. Enää ei voi tuudittautua siihen, että opiskelee, eikä tarvitse välittää muusta kuin hauskanpidosta. Tuo ajatus pelottaa. Tavallaan en halua kasvaa aikuiseksi.
”Mitä mietit?” Sirius keskeyttää pohdintani rauhallisella kysymyksellään.
”Mietin vain… Minua tavallaan pelottaa tulevaisuus. En tiedä, mitä teen. Mistä saan oikein töitä? Entä asunnon?” vastaan ystävälleni hieman surullisella äänellä.
”Älä huoli Kuutamo, saat vielä vastauksen. Koulun loputtua asut luonani niin kauan kuin tarvitsee, asuntooni mahtuu kyllä. Ehdit kyllä etsiä vastaukset noihin kysymyksiin, niillä ei ole vielä kiire. Olemme nuoria, meillä on koko elämä edessämme. Ei kannata käyttää viimeisiä Tylypahkapäiviä tuollaisten asioiden miettimiseen, nyt nautitaan vielä tästä ympäristöstä, sillä oppilaan osassa emme enää pääse tänne”, Sirius sanoo rauhallisena, hymyillen hymyä joka kertoo aidosta ystävyydestä, syvästä välittämisestä.
”Kiitos”, huoahdan kiitollisena, ja käännän suupieleni hymyyn. Mitä tekisinkään ilman ihanaa ystävääni? Onnellisena katson miten auringon viimeiset säteet ovat hävinneet taivaanrannasta.
