Hmm. Onko Hermione todellakin hahmo, joka angstaa näin rajusti? Ehkäpä, mistäs me sen tytön mielenliikkeistä tiedämme.
En ole kamalasti Hermioneen tutustunut, mutta silti olen sitä mieltä, että tällainen käytös ei hänelle sovi. Ensinnäkin nuo kirosanat; minä itse en kannata kiroilua, ainakaan kirjakiellellä kirjoitetussa tekstissä. Totta kai vituttaa on voimakkaampi sana, kuin esimerkiksi ärsyttää, mutta on sellaisiakin ilmaisuja, kuten ottaa päähän, masentaa, harmittaa, joilla saa tuotua sen turhautumisen esiin melkein yhtä voimakkaasti. Vituttaa on hyvin voimakas sana ja siitä voi aistia toisen suuttumuksen, mutta toisaalta se iskee vähän liiankin hyvin silmään. Vähän kuten kirkkaan keltainen väri, se nappaa huomion ja samalla häiritsee suunnattomasti.
Tykkäsin tuosta ekasta kappaleesta, tai kahdesta ekasta rivistä. Se oli hyvin suloinen ja sympaattinen, elämänmakuinen, jokaiselta tuntuu joskus siltä, että kaikilla muilla on joku. Kalkaros ja taikaliemi saivat minut hymyilemään täällä. Se oli hauska, vaikka ehkä sitä oli tavoiltetulkin. Outoa kuvitella, että Hermione tuossa mielentilassa tahtoisi ajatella mitään huvittavaa, ellei hän sitten oikeasti ole sitä mieltä, että Kalkarokselle kelpaavat mainiosti keitoksensa, eikä hän kaipaa mitään muuta. Mutta rakastuin noihin "taivalla tähdet, maalla ruoho" juttuihin (:
Kielellisesti tämä ei ole mikään mestariteos, sillä lauseet ovat aika tökkiviä ja lyhyitä, tylsiä. Tarinaa voisi parantaa kuvailemalla hieman lisää, vaikka tämä onkin raapale ja raapaleet harvemmin antavat sijaa kuvailulle. Siksi niitä on hankala kirjoittaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kannattaa kirjoittaa ihan reilusti ficlettejä, siis lyhyitä ficcejä, joilla ei kuitenkaan ole erikseen määrättyä sanamäärää. Niissä ei tule sitä sanojen kanssa kamppailua, mutta saa lopettaa tarinan juuri siihen, kun tahtoo, ei tarvitse venyttää sitä turhan kauas. Tämä ehkä jonkinlaisena neuvona tulevaisuudelle.
Oikeastaan ainoa juttu joka viittasi tässä ficissä Hermionen ikään oli viittaus Roniin ja Lavenderiin, sillä kaikki canonin tuntevat muistavat kyllä kutoskirjan tapahtumat, mutta jos sitä ei olisi /en canonia tuntisi, olisin veikannut Hermionea nuoremmaksi. Tässä on tietynlainen teiniangstin maku, sellainen hyvin pinnallinen ja hetkessä ohi menevä, jonka useimmat käyvät läpi siinä kolmentoista vuoden iässä. En pitänyt tästä tekstistä, sillä en löytänyt siitä mitään sen syvälisempää, se oli vain paperinohutta angstaamista. Hermionen hahmo jäi hyvin pinnalliseksi ja hänen suruaan on vaikeaa ottaa vakavasti. Hahmoa ja syitä syventämällä saisi tästä tarinasta ehkä hieman paremman, voisit ehkä keksiä vhän enemmän jotakin... miten sen nyt sanoisi? No kuvailua olisi saanut olla enemmän, tuntemuksia, syitä, eikä pelkkää tuollaista itsensä haukkumista. Saako pelkästä angstaamisesta kunnon ficciä kirjoitetuakaan? En oikeastaan tiedä, se täytyy tehdä hyvin, sillä usein sellaiset ficit ja hahmot jäävät valitettavan pinnallisiksi, tai koko kirjoituksesta tulee hyvin kliseinen.
Älä siis ota tätä kommenttia sillä, ettet osaisi kirjoittaa, sillä minä näen paljon potentiaalia, joka pitää vain osata hyödyntää (: Valitse ensi kerralla vähän toisenlainen aihe kirjoittaa, kyllä siitä hyvä vielä tulee ^^
