Jokainen ja ei-kukaan (JP/SK, JP/LE, S, raapalesarja)

[hiddenben]

Title: Jokainen ja ei-kukaan
Pairing: James Potter/Severus Kalkaros ja James Potter/Lily Evans
Rating: S
Genre: drama, angst, romance, fluff, raapaleiden eri olomuotoja
Summary: James ja Severus viettävät seitsemäntenä kouluvuotenaan ystävänpäivää Tylypahkassa. Käyvätkö tunteet yksiin vai onko luvassa vuosisadan pahin ystävänpäivä?
A/N: Ystävänpäivä-haasteeseen heitin tälläisen seitsenosaisen raapalesarjan, johon otin mielestäni harvinaisen parituksen (ei siis James/Lily vaan James/Severus). Toivottavasti lukaisette, vaikka paritus epäilyisittäikin 


Jokainen ja ei kukaan

Osa 1
8.2.1977

Severus Kalkaros – tai tunnetummalla nimellään Ruikuli – ei koskaan ollut pidetty. Hänellä ei ollut kavereita, luihuiset olivat vain ihmisiä, joiden perässä hän käveli, joiden vitseille hän nauroi ja joiden kanssa hän söi ruokaa. Kaiken muun ajan hän vietti yksikseen milloin missäkin, autioilla käytävillä, vessassa, Suuressa Salissa tai kirjastossa. Koskaan häneltä ei kuitenkaan kysytty mitään, ei edes läksyjä tai vastauksia tehtäviin. Kukaan ei halunnut tietää, mitä hänelle kuului tai miksi hän ei ollut ollut muodonmuutosten tunnilla.

Tällaista oli ollut jo seitsemän vuoden ajan, ellei ylikin. Hän ei enää ensimmäisen vuoden jälkeen jaksanut välittää halveksivista katseista, hiusten pesemisestä huudettuja vinkkejä tai herjoja, joita hänen päälleen oli heitetty. Kaikki meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mikään ei jäänyt vaivaamaan hänen mieltään tai masentanut häntä. Kaikki oli yksinkertaisesti yhdentekevää.

Severus ei kuitenkaan ollut vain olemassa. Hänelläkin oli ajatukset, mielipiteet ja jokin erityistaito. Hänellä oli myös tunteet, vaikka hän ei niitä näyttänytkään. Hän rakasti erästä, joka ei tiennyt muuta kuin sen, että Severus oli inhottava ja limainen olio. Tällä eräällä oli mustat, sotkuiset hiukset, hän oli pitkä ja erittäin komea. Ruskeisiin silmiin pystyi uppoamaan tuntikausiksi, ja niitä vain korostivat mustasankaiset silmälasit. Hänellä oli tiivis ystäväpiiri, johon kuului kolme rohkelikkoa. Se joku oli James Potter.

[pihlajanmarja]

Ensin nyrpistelin nenääni tuolle paritukselle, mutta päätin etten saa olla nysvä ja aina vaan lukea ficcejä vaan lempiparituksillani, joten luin tämän. Ja tämä vaikuttaa tosi lupaavalta! Tuli melkein sääli Severusta, vaikka inhoan kyseistä hahmoa yli kaiken.

Hänellä ei ollut kavereita, luihuiset olivat vain ihmisiä, joiden perässä hän käveli, joiden vitseille hän nauroi ja joiden kanssa hän söi ruokaa.

Tuo oli hyvä kohta.

Jatkoa odottelen mielenkiinnolla.

[Surunmurhaaja]

*hieroo käsiään yhteen*
ah, tätä paritusta. alku oli harmittavan lyhyt, mutta pidin silti. james/severus. aaww
hienoa kuvailua/kerrontaa olit saanut laitettua heti alkuun. Herranjesta, että tuli himo kirjoittamaan ystävänpäiväficciä, mutta kun saisi vain aikaiseksi...
lisää lukisin mielellään

[hiddenben]

pihlajanmarja: Kiitos!  Arvelinkin monen vierastavan tätä paritusta, mutta päätin ottaa riskin senkin uhalla.
Deehoo: Jokainen luku tulee olemaan tuplaraapale, paitsi ehkä seitsemäs luku, jolloin kaikki selviää Kiitos paljon kehuista!

Osa 2
09.02.1977

James oli suunnitellut tulevaa lauantaita jo muutaman päivän. Ystävänpäivä oli erikoinen Tylypahkassa. Silloin yhdistettiin paljon erilaisia ystävänpäivän perinteitä. Jokainen löysi sänkynsä päästä vaaleanpunaisen pahvisydämen ja punaisen tussin. Koko päivä oli tarkoitus keräillä halauksia, ja jokaisesta halauksesta sai kirjoittaa oman nimensä. Jos halasi ja suuteli, sai kirjoittaa nimensä kaksi kertaa. Sitten jokaisessa tuvassa valittiin ystävänpäivän voittajaksi se, jolla oli eniten halauksia ja suukkoja.
Halisuukkopassin lisäksi Tylypahkassa järjestettiin kaikille oppilaille tanssiaiset. Ne olivat pienimuotoiset ja huonommat kuin joulutanssiaiset, mutta silti moni viides-, kuudes- ja seitsenluokkalainen otti siihen osaa. Siitä nuoremmat yleensä viettivät iltansa oleskeluhuoneissa tai muualla.

Siinä oli kaksi tärkeintä syytä, miksi James odotti ja rakasti ystävänpäiviä. Tanssiaisten ja passin lisäksi Tylypahkassa oli ystävänpäivän päivällinen, johon sisältyi kaikkea vaalenapunaista, sydämiä, värillisiä nonparelleja ja tunnelmamusiikkia. Koko Sali koristeltiin mahdollisimman romanttiseksi, ja opettajatkin olivat hellämielisiä. Sirius ja James olivat jokavuotisena ystävänpäivän perinteenään käyneet keittiössä hakemassa kermakaljaa, tuulihattuja, leivoksia ja kaikkea muuta hyvää, eivätkä he olleet menettäneet siitä yhtäkään pistettä.

Tänä ystävänpäivänä James oli vakaasti päättänyt, että halaisi ja suutelisi elämänsä suurinta rakkautta, Lily Evansia, jotta saisi tämän nimen halisuukkopassiinsa. Sen lisäksi hän aikoi istua Lilyn vieressä päivällisellä ja tanssittaa koko illan ystävänpäivätansseissa. Tästä tulisi hänen kaikkien aikojensa paras ystävänpäivä, hän oli varma siitä.

 

[hiddenben]

A/N: Edellinen osa ei ehtinyt varmaan herättämään kommentteja, mutta uutta tuplaraapaletta pukkaa. Tässä siis kolmas osa, tällä kertaa Severuksen näkökulmasta


Osa 3
10.02.1977

Severus oli suunnitellut tulevaa lauantaita jo useamman kuukauden. Itse asiassa hän oli aloittanut miettimisen jo aivan lukukauden alussa, jolloin hän oli kohdannut Jamesin ja muut kelmit käytävillä. Tapaaminen oli päättynyt siihen, että Severus oli löytänyt itsensä istumassa ikkunalaudalta, joka ei ollut hyppyetäisyyden päässä maasta. Istuessaan ikkunalaudalla hän oli tullut siihen tulokseen, että oli nähnyt Jamesin katsovan häntä myötätuntoisesti. Äskettäin tapahtunut oli ollut Siriuksen, Jamesin inhottavan kaverin syytä.

Siitä lähtien Severus uskoi nähneensä yhä useammin häneen luotuja katseita Jamesin suunnalta. Joskus nauraessaan James oli kääntynyt katsomaan Severusta tai tunneilla, kun hän oli viitannut vastatakseen haastavaan kysymykseen. Kysymykseen oli loppujen lopuksi kuitenkin saanut vastata Lily Evans, Severuksen entinen paras kaveri.

Ikkunalautakepposen illasta lähtien Severus oli päättänyt kertoa tunteistaan jollain tavalla Jamesille. Hän oli kirjoittanut lukuisia kirjeitä, mutta heittänyt ne loppujen lopuksi tuleen. Hän oli suunnitellut sujauttavansa lapun Jamesin laukkuun tai lähettävän pöllöpostia. Severus oli usein unelmoinut ja nähnyt unia siitä, kuinka James oli halannut häntä kuullessaan Severuksen tunteista. Monta kertaa hän oli ollut vähällä kävellä Jamesin luo ja kertoa suoraan rakastavansa tätä. Kerta toisensa jälkeen hän oli kuitenkin jänistänyt, mutta nyt ystävänpäivänä hän tekisi sen. Hän kertoisi todellisista tunteistaan James Potterille, eikä edes naisenvaihtaja Sirius Musta voinut estää sitä.

[pihlajanmarja]

Edelleenkin mielenkiintoiselta vaikuttaa. En nyt osaa mitään enempää sanoa, kun nuo luvut on kuitenkin niin lyhyitä, mutta ajattelin vaan ilmottaa että vieläkin luen tätä

[Ginnysi]

ohoh! aika erikoinen. siis hyvällä tavalla.
Paritus on vieras mulle, mutta haluan lukea lisää!
^yritän siis sanoa että pidin tästä

[hiddenben]

pihlajanmarja: Tästä ei tosiaan taida saada paljoa irti ainakaan vielä, mutta näiden kuuden ensimmäisen tuplan aikana olisi tarkoitus kuvailla poikien toimia ystävänpäivän eteen. Viimeisessä osassa, eli ystävänpäivänä, tulee hieman pidempi pätkä. Ehkäpä siitä saa jotain irti 

Ginnysi: Kiitos oikein paljon


Osa 4
11.02.1977

James oli yrittänyt päivänä jos toisenakin jutella Lilyn kanssa ystävällisesti, varailla tansseja itselleen – tai oikeastaan jokaisen tanssin – ja saada lupauksen siitä, että saisi Lilyn nimen vähintään kahdesti halisuukkopassiinsa. Mikään näistä ei kuitenkaan ollut onnistunut, koska Lily oli kerta toisensa jälkeen joko kääntynyt kannoillaan ja lähtenyt, sanonut pari ilkeää sanaa, yrittänyt heittää herjan Jamesin päälle tai astunut kivuliaasti hänen varpailleen. Mikään ei tuntunut saavan Lilyä suostumaan hänen pyyntöihinsä.

Remus oli sanonut, että James yritti liian kovasti. Jos hän vain jättäisi Lilyn rauhaan seuraavaksi kolmeksi päiväksi, tämä saattaisi hyvinkin suostua tanssikutsuun. Halauksesta tai suukosta Remus ei ollut niinkään varma, mutta hyvä jos James saisi edes yhden tanssin. Edistysaskel se kuitenkin olisi. Sirius oli kommentoinut asiaa siten, että James saisi kenet tahansa naisen heti Siriuksen itsensä jälkeen, ja ettei Jamesin kannattaisi ottaa niin suuria paineita Lilyn tanssittamisesta. James tietenkin oli vastannut siihen kiukkuisella katseella ja käskenyt Siriuksen pitää suunsa kiinni, kun ei rakkaudesta mitään ymmärtänyt. Peter, kuten aina, oli pysytellyt hiljaa ja katsellut Jamesiä suurilla silmillään palvovasti.

Eräs asia kuitenkin häiritsi Jamesiä. Hän oli omien sanojensa mukaan kuullut pikkulintujen kovin äänekästä liverrystä siitä, että Lilyllä oli jo joku. James kuitenkin halusi todistaa nämä väitteet epätosiksi, koska hän veisi Lilyn tanssiaisiin.

 

[Kuurankukka]

Täytyy sanoa, että yllätyin. Myönnän, etten pidä paljonkaan James/Severus parituksesta, vierastan sitä jotenkin ihmeellisesti. Luin tämän  ihan huvin vuoksi, kun ei muutakaan ollut. Mutta vaikken tykkää näiden raapaleiden parituksesta, tykkäsin silti Kivaa luettavaa, virheetöntä eikä tarvinut rasittaa ajatuksiaan liiaksi. Minusta tuo Severuksen "yksipuolinen" rakkaus Jamesia kohtaan on liikuttavaa, ihmettelin hieman kuinka vähän Severus "vihaa" kelmejä näissä raapaleissa. Lilyhän se Severuksen haikailun kohde oli, mutta vaihtelu virkistää Ja tuosta halisuukkopassista, että meidänkin koulussa on tuollainen halaus juttu(ilman suukkoja tosin), kun halaa jota kuta saa nimen vaaleanpunaiseen sydämeen, ja se, jolla on eniten nimiä sydämessään saa jonkin palkkion.

Kiitos tästä, sain tästä ystävänpäivä tuntua 

Odotan mielenkiinnolla jatkoa, haluan tietää saako Severus vastakaikua rakkauteensa ^^

[hiddenben]

Kuurankukka: Kiitos erittäin paljon! Itsekään en ole kauheasti tämän kyseisen parituksen perään, jonka takia lisäsinkin tuon J/L - parituksen mukaan, jotta saisin tästä vähemmän epämiellyttävää  Sain tuon halisuukkopassi-idean juuri meidänkin koulun halipassi-perinteestä.
Ajattelin Severuksen tilanteen tässä tarinassa siten, että hän on ollut aikansa ihastunut Lilyyn, mutta vaihtanut sen sitten Jamesiin. Kun hän on ihastunut Jamesiin, hän on vähitellen myös alkanut väheksyä kelmejä yhä vähemmän.


Osa 5
12.02.1977

Loppujen lopuksi tunteidenkaan paljastaminen ei ole niin vaikeaa kuin sen luulisi olevan. Muutama tarkkaan valittu sana ja tiivis katsekontakti, siinä pitäisi olla kaikki tarvittava. Joskus Severuksen ollessa nuorempi, ennen kuin hän oli päässyt Tylypahkaan, heille oli alakoulussa puhuttu siitä, kuinka 95 prosenttia viestinnästä tulee kehon kautta. Oikeasti siis puhe merkitsi vain viittä prosenttia koko asiassa. Äänen korkeus, tapa, jolla asia ilmaistiin, muu kehon kieli… Kaikki olivat tärkeitä, kunhan Severus vain saisi itseään niskasta kiinni, kävelisi Jamesin luokse ja sanoisi, mitä täytyi sanoa.

Mutta se oli paljon helpommin sanottu kuin tehty.

Viime päivien aikana Severus oli ollut yhä hermostuneempi. Tunneilla hänen oli ollut hankala keskittyä, ja muistiinpanojen sijasta hän oli piirrellyt pergamentin täyteen sydämiä, J-kirjaimia ja enkeleitä, jotka ampuivat nuolia rakastavaisia kohti. Ne piirustukset olivat melko hienoja, se Severuksen oli pakko myöntää, mutta se ei estänyt muita luihuisia ihmettelemästä hänen puuhiaan. Oleskeluhuoneessa hän ei pysynyt hetkeäkään paikoillaan, nauroi harvoin heidän jutuilleen, vietti enemmän aikaa yksinään… Kaikki viittoi siihen, että kaikki ei ollut Severuksen pään sisässä hyvin. Siitä kehittyi nopeasti yleinen vitsi, ja Severus sai kuulla siitä liiankin usein.

Hän ei epäillyt kuitenkaan hetkeäkään, etteikö tämä kaikki olisi Jamesin arvoista. Kaikki oli kestettävä, kunhan James vain vastaisi hänen tunteisiinsa.

[Kuurankukka]

Kiva, että jatkoa tuli näinkin nopeasti. Tykkäsin tästä ihan yhtä lailla kuin muistakin, minulla kävi tätä lukiessa mielessä että tämähän on kuin nuoren Severuksen päiväkirjaa lukisi. Voi olla, että tämä tuntui hieman lyhyeltä, mutta kun vertailin aikaisempia osia tähän uusimpaan, huomasin että suunilleen yhtä pitkiähän ne ovat. Syynä oli varmaan se, että luin ekan kerran kaikki "putkeen". Tunnen jälleen sellaista ihmeellistä sääliä Severusta kohtaan, minusta tämä raapale osoittaa hyvin Seven tunteita. Jälleen virheetöntä ja kivaa luettavaa, odottelen jatkoa

[hiddenben]

Kuurankukka: Kiitos, jälleen kerran  Aloitin tämän siis sunnuntaina, ja tässä on tullut joka päivä yksi tuplaraapale, jossa aina joka toisessa luvussa kerrotaan Jamesin ja joka toisessa Severuksen näkökulmasta ystävänpäivää edeltävistä päivistä. Tässä on toiseksi viimeinen osa, Jamesin näkökulmasta.


Osa 6
13.02.1977

Hiljalleen Jamesiä alkoi jännittää. Alle kaksikymmentäneljä tuntia, ja hänen suuri ja kunniallinen h-hetkensä olisi käsillä. Pelkkä ajatuskin sai kädet hikoamaan, ja hän ei tuntunut pysyvän hetkeäkään paikoillaan. Joko hän rypisteli pergamentin paloja tai piirteli niihin sydämiä yhtä mittaa. Siriuskin oli alkanut ärsyyntyä hänen jatkuvaan liikkumiseensa, ja toivonut ystävänpäivän olevan pian ohi. Päästäisiin tästäkin voimapesäkkeestä.

Totuus kuitenkin oli se, että Sirius odotti ystävänpäivää yhtä kiihkeästi kuin Jameskin, muttei vain näyttänyt sitä muille. Korpinkynnessä oli nimittäin eräs tyttö, johon Sirius oli kiinnittänyt huomionsa. Ruth oli hänen mielestään täydellinen, aivan kuten ne kaksikymmentäseitsemän tyttöä, jotka olivat ehtineet olla Siriuksen kanssa yhdessä ennen Ruthia.

Mitä Lily sanoisi Jamesille, kun hän kysyisi tyttöä tanssimaan? Kumpi olisi järkevämpää; halata ja suudella ensin ja viedä vasta sitten tanssimaan vai toisin päin? Jos halaisi ja suutelisi ensin, tanssi voisi olla romanttisin paritanssi koko Tylypahkan historiassa, mutta toisaalta, jos he tanssisivat ensin, Lily ehtisi lämmetä Jamesille – kunhan hän vain käyttäytyisi 16-vuotiaan tavoin – ja suutelisi häntä enemmän kuin mielellään.

Koko Tylypahka oli jo virittäytynyt ystävänpäivän tunnelmaan. Pareja käveli käytävillä käsi kädessä, opettajat eivät antaneet läksyjä, ja Riesukin oli tyytynyt heittelemään sydämen muotoisia hajupommeja, joiden haju oli kerrassaan iljettävä. Huomisesta ystävänpäivästä oli selvästi tulossa yksi Tylypahkan hienoimmista juhlista.

[Kuurankukka]

No sen voin hyvin uskoa :  D. Joo, nyt hokasin. Odotan huomisen jatkoa innolla, koska haluan tietää saako Sev raukka haluamansa.. Niin ja kyllä minua hieman Jameskin kohtalo jännittää. Minusta on sinänsä hieman harmi, että nämä ovat pelkkiä raapaleita, koska tästä voisi minusta saada jotain isompaakin aikaan, koska tämä alkuajatushan on tosi mielenkiintoinen. Tykkäsin jälleen kerran, harmi ku loppu tulee huomenna..Kiitos

[hiddenben]

Kuurankukka: Täänks! Jees, tässä tulee viimeinen osa. Itseäkin hieman harmittaa, mutta tänään tein tätä niin väkipakolla, että sain ystävänpäiväksi päätösosan.

Tässä taitaakin olla seitsemän tuplaa ja kaksi raapaletta. Toivottavasti pidätte! Ja jonkin verran kiroilua, joten herkkäkorvaiset pitäkää silmät kiinni! 

Osa 7
14.02.1977, ystävänpäivä

Severus heräsi yllättävän myöhään siihen nähden, että edellisenä iltana hän oli vain kävellyt ympäriinsä käytävillä ja pihalla, juossut itsensä hengästyksiin, käynyt suihkussa, valinnut seuraavan päivän vaatteet huolella ja miettinyt sopivia puheenaiheita. Ja kaikki tämä sen takia, ettei hän vain pystynyt olemaan aloillaan, koska häntä jännitti niin paljon tämänpäiväinen.

Tosiaan, tänään oli kuin olikin ystävänpäivä. Tuo hartaasti odotettu, kuukausia suunniteltu ja vihdoin ja viimein toteutusta vailla oleva tehtävä oli käsillä. Severus tunsi, kuinka hänen kätensä hikoilivat. Hän otti esille laatikostaan juoman, jonka oli edellisenä iltana tehnyt. Sen piti ehkäistä hien erittymistä, jos sen vain antoi hautoa yön yli. Severus ei tosin ollut kertonut siitä kenellekään, koska olisi typerää heittää rattaisiin vielä yksi kapulaa lisää. Sen lisäksi, että hänellä ei pään sisällä ollut kaikki hyvin, tarkoittaisi siinä tapauksessa myös, että hänen kehossaan olisi jotain vikaa. Ei, tänään ei tapahtuisi mitään typerää, joka saattaisi saada Severuksen naurunalaiseksi. Kaikki menisi tänään aivan täydellisesti.

Hän kulautti juoman kurkkuunsa. Se maistui kiiville, raikkaalle sellaiselle, ja oli erittäin makea. Severus oli sekoittanut sitä ehkä muutaman kierroksen liikaa, koska makeus riippui paljolti siitä. Toisaalta, mieluummin se olisi makeaa kuin hapanta.
Hän tunsi kuinka kosteus hänen käsistään ja kainaloistaan alkoi kadota, ja hetken kuluttua hänen kehonsa tuntui aivan normaalilta.

***
James heräsi erittäin aikaisin. Itse asiassa liiankin aikaisin, sillä aurinko vasta herätteli routaista maata säteillään, joita ei ollut montaa. Lintujen laulu kuului heikkona ikkunoiden takaa, ja kaikkialla oli hiljaista nukkuvien kelmien hengitystä lukuun ottamatta. James oli saanut nukuttua tuskin silmäystäkään edellisenä yönä. Jokainen ajatus hänen päässään liittyi Lilyyn, hänen punaisiin hiuksiinsa tai johonkin muuhun hänen kauniissa kehossaan. Toisin kuin Siriukselle, jolle Ruth tuntui olevan vain yksi muiden joukossa, mutta siltikin se oikea, Lily oli Jamesille koko hänen maailmansa. Yhdessä Lilyn kanssa maailma ei olisi se yksinkertainen ja realistinen itsensä, vaan se olisi täydellinen ja ehdottomasti koettavan arvoinen.

James nousi ylös sängystä pukeakseen päälle. Hän ei ollut varma menisikö jo aamupalalle vai kävelemään koulun käytäville, joten hän käveli oleskeluhuoneeseen. Takassa paloi Jamesin ihmetykseksi tuli, ja hän istuutui sen edessä olevalle sohvalle lämmittelemään käsiään. Ne, kuten hänen jalkansakin, olivat jääkylmät. Johtuiko se jännityksestä vai kenties pelosta torjutuksi tulemista? Tosin Jamesiä ei missään nimessä voisi pelottaa saati sitten jännittää Lilyn kanssa jutteleminen. Hänhän oli jutellut tytön kanssa jo lähestulkoon seitsemän vuoden ajan! Ja huutanut, riidellyt, tapellut, lyönyt, kuiskaillut, nauranut… He olivat tehneet kaikkea yhdessä viimeisten vuosien aikana, joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna. Ei Lily voisi millään torjua häntä, ei hänellä ollut siihen hyvää syytä.

***
Seveus istui aamupalalla. Suuri Sali oli hiljalleen alkanut täyttyä oppilaista, ja äänentaso oli voimistunut. Satunnaisia ystävänpäiväntoivotuksia kuului siellä täällä, ja niihin vastattiin halauksella tai samankaltaisella toivotuksella. Luihuisten pöytä oli myös melko täynnä, ja monet ihmettelivät sitä kuinka Severus juuri tänä aamuna pysyi paikoillaan. Hän vain istui huonoryhtisenä pöydän ääressä, lusikka pyöritti taukoamatta teevettä, joka oli jo aikoja sitten jäähtynyt. Hänen katseensa oli lasittunut ja hän havahtui vain silloin tällöin kysymyksiin tai ystävänpäiväntoivotuksiin.

Viime kuukaudet olivat olleet hänelle kuin tuskaa. Jokainen katse Jamesiin tai huomio hänen tekemisiinsä oli tuntunut vatsanpohjassa asti puhumattakaan katseista, jotka James oli kiinnittänyt häneen. Ne olivat saaneet hänet lähestulkoon huonovointiseksi rakkaudesta, ihastuksesta. Ystävänpäivä oli tullut liian pian. Kuvitteliko hän tosissaan, että pystyisi tunnustamaan rakkautensa Jamesille? Eikö tämä juoksisi heti Siriuksen, Remuksen ja sen yhden mikä-sen-nimi-nyt-olikaan luo ja kertoisi tapahtunutta? Muutamassa tunnissa koko koulu tietäisi tapahtuneesta, ja Severus tuskin pystyisi näyttämään kasvojaan enää koulualueella.

Toisaalta, oliko James sellainen? Kertoisiko hän tapahtuneen Siriukselle, parhaalle ystävälleen, jonka kanssa hän teki kaikkea? Eikö se kuitenkin olisi noloa Jamesille itselleen, että oli saanut suudelman Ruikulilta, koulun ällöttävimmältä oppilaalta?
Severus pudisti päätään. Ei James voinut olla sellainen, eihän? Miten nuo upottavan ruskeat nappisilmät, mustat, sekaiset hiukset ja täyteläiset ihanat huulet voisivat pettää hänet?

***
Päivällinen läheni entisestään. Jamesin kädet olivat edelleen jääkylmät, vaikka hän oli loitsinut niihin lämmittävän loitsun. Lily oli näyttänyt häikäisevältä aamupalalla, ja saanut Jamesin jalat veteläksi ilman katsettakaan. Tarvittiin vain hiusten heilautus, pieni kikatus, kun Lily jutteli erään korpinkynteläistytön kanssa, ja James oli myyty. Aivan kuten hän oli ollut kaikkina viime vuosina.

James ei edes tarkkaan tiennyt mikä Lilyssä oli sellaista, joka sai hänet polvilleen ja palvomaan. Lily oli hänelle vähän kuin jumalatar entisinä aikoina, jolle uhrattiin riistaa ja jota palvottiin päivittäin, jotta hän pysyisi tyytyväisinä heihin eikä tuhoaisi koko heidän kyläänsä. Samalla tavalla James uhrasi palan sydäntään aina, kun pyysi Lilyä ulos, teki tämän eteen mitä tahansa, jotta Lily mieltyisi häneen ja olisi ystävällisempi. Palvonta oli pysynyt samana vuosituhansien ajan, se oli vain muuttanut muotoa.

Sirius ei päivällisen aikana kestänyt enää hetkeäkään Jamesiä. Hän ei ollut entisellään, katseli vain lasittuneesti vesikannua, jossa oli makua tuomassa sitruunaa. Vanha naureskeleva ja alati vitsaileva James oli jossain tuon katseen takana, ja Siriuksen edessä oli nyt haaveileva ja tähtiin tuijottava poika, jota hän harvoin tapasi. Koko tämä ystävänpäivätouhu oli Siriuksen mielestä tipahtanut jo käsistä. Jos hänen täytyisi luopua Ruthista saadakseen Jamesin takaisin pilvilinnoista, hän olisi valmis tekemään sen. Vaikka Ruth olikin hänelle se oikea. 

***
Päivällisen päätyttyä Severus karkasi tyrmiin. Hän kävi suihkussa ja kampasi hiuksensa. Kun ne olivat vielä märät, hän tasoitti liian pitkät hiukset loitsun avulla tasaisiksi ja lyhensikin niitä vähän. Sen jälkeen hän puki tanssiaiskaavun, jonka hänen isoäitinsä oli lähettänyt hänelle ja jäi katselemaan itseään peilistä. Häntä tuijotti vastaan poika, joka yleensä oli säikky, ujo, kuoreensa vetäytynyt, mutta joka nyt uhkui energiaa ja itsevarmuutta. Severuksesta tuntui, että tänään tosiaan oli se päivä, milloin kaikki tapahtumaton tapahtuisi. Se oli outo, uusi tunne, joka tuntui mahtavalta, mutta jollain tapaa Severus pelkäsi sitä. Siinä oli jotain erilaista, jotain hänelle tuntematonta voimaa, joka pelotti häntä.

Kun kaikki oli valmista, Severus lähti kävelemään kohti ylempiä kerroksia. Hän toivoi törmäävänsä Jamesiin, jotta saisi vihdoin ja viimein toteutettua hartaasti odotetun tehtävänsä. Hänen kätensä vapisivat. Ne eivät onneksi hikoilleet, koska liemi vaikuttaisi kahdenkymmenenneljän vuorokauden ajan.

Hän oli viidennen kerroksen kohdalla, kun kuuli yksinäisiä askeleita. Hän piiloutui nopeasti erään patsaan taakse, joka esitti jotakuta vanhaa professoria, joka muinoin oli opettanut Tylypahkassa. Askeleiden omistaja oli puuskupuhilainen poika, joka ei kuitenkaan huomannut Severusta vaan käveli ohi. Ei kuitenkaan kulunut kauaa, kun hän kuuli uusia askeleita. Tällä kertaa tulija oli James. Uskaltaisiko hän sanoa jotain? Ei. Uskaltaisi. Ei!

– James!
Nyt se oli sitten tehty.

***
James pysähtyi yllättyneenä. Hän oli käynyt Rohkelikkotornissa peseytymässä, pukemassa mustan juhlakaavun päälleen ja varmistanut kaiken olleen kunnossa. Sitten hän oli lähtenyt kävelemään rauhoittaakseen mielensä ja tyhjentääkseen aivonsa kaikesta ylimääräisestä. Kaiken täytyisi sujua täydellisesti.

Mutta sitten oli tapahtunut käänne, jota James ei olisi ikinä osannut odottaa. Severus Kalkaros, tai tunnetuimmalla nimellään Ruikuli, oli kutsunut häntä hänen etunimellään. James ei ollut koskaan kuullut Kalkaroksen suusta omaa etunimeään, vaan aina sukunimensä. Harvoin sitäkään, koska yleensä luihuinen tyytyi haukkumaan häntä ja solvaamaan muilla sanoilla. Mitä ihmettä oikein oli tapahtumassa?

Kalkaros nousi hänen eteensä patsaan takaa, joka esitti ennen Tylypahkassa opettanutta professoria. Hän oli kai tehnyt jonkin urotyön tai jotain vastaavaa, sillä eihän hän muuten olisi päässyt patsaaksi. Kalkaros oli pessyt hiuksensa, ja näytti melkein siedettävältä. Hiukset näyttivät jotenkin lyhyemmältä kuin yleensä.

-   James.
Kalkaros sanoi uudelleen. James katsoi häntä odottavasti, muttei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun hän käveli kolme pitkää askelta ja oli hetkessä hänen edessään niin lähellä, että heidän nenänsä lähestulkoon koskettivat toisiaan.
-   Minä…
Kalkaros epäröi sanoissaan. James kohotti kulmiaan ja alkoi pikku hiljaa nähdä tilanteen huvittavana. Kaikki huvittavuus kuitenkin katosi, kun James tunsi toisen pojan huulet omillaan. Hänen tunteensa vaihtelivat yllättyneestä hämmentyneeksi, hämmentyneestä järkytykseksi, järkytyksestä vihaksi ja vihasta jälleen hämmennykseksi. Mitä helvettiä?! 

***
Severus havahtui siihen, kun James työnsi hänet voimalla taaksepäin. Hän kompuroi hetken yrittäen säilyttää tasapainonsa, ja pystyessään jälleen kohoamaan ylös hän kohtasi Jamesin hämmentyneen katseen. Hänen silmissään välähteli yllättyneisyyden, hämmennyksen, järkytyksen ja vihan sekamelska, eikä Severus ollut varma mitä nuori miehenalku ajatteli tapahtuneesta.

Kaikki oli selvästi tapahtunut yllättäen. Kun Severus oli kutsunut Jamesiä, kaikki hänen ympärillään oli kadonnut ja ilmassa oli ollut vain hän ja James. Kahdestaan, ilman mitään häiriötekijöitä, juoruja, ilkeitä katseita tai solvauksia. Vain hän ja James. Kaikki oli tapahtunut kuin unessa. Hän oli noussut ylös, kävellyt Jamesin luo ja suudellut tätä. James maistui niin uskomattoman hyvältä! Oli vähällä, ettei Severus harpannut pojan luo suudellakseen tätä uudelleen. James maistui mansikan ja kiivin sekoitukselta, eli toisin sanoen aivan taivaalliselta.

Tämä oli liian hyvää ollakseen totta! Severus oli vihdoin ja viimein tehnyt sen, mitä oli odottanut viimeisten kahdeksan kuukauden ajan.
-   Hmm, Kalkaros?
James katkaisi hiljaisuuden puhumalla hiljaisella äänellä.
-   Niin?
-   Mitä juuri äsken tapahtui?
-   Minä… suutelin sinua.
-   Miksi helvetissä?
-   Koska… Rakastan sinua, James.
Severuksen ääni särähti. Hän tiesi, ettei James vastannut hänen tunteisiinsa. Hän tiesi sen! Hän oli tiennyt sen koko ajan. Ja rakkaudesta hullaantuneena ja idioottina hän ei ollut halunnut tiedostaa sitä. Voi helvetti!

***
James ei tiennyt mitä sanoa. Mitä tuollaiseen yleensäkään vastattiin?
-   Hmm… Tiedoksesi vain, etten aio kertoa muille.
Se oli ainoa, mitä James sai itsestään irti. Mutta sekin lause oli totta. Hän ei ajatellut kertoa suudelmasta tai Kalkaroksen rakkaudentunnustuksesta kenellekään. Se olisi heidän kahden välinen asia.
-   Tai siis. Haluan pitää tämän sinun ja minun välisenä, ymmärrätkö?

James tiesi, että Kalkaros ymmärsi, vaikkei tämä osoittanutkaan millään tavalla ymmärtävänsä. Joskus toista ihmistä ymmärtää, vaikkei ole koskaan ollut hyvä ystävä hänen kanssaan. Kaikkien ihmisten välillä on side, joka saa meidät ymmärtämään toisiamme, vaikka olisimme tavanneet ensi kertaa vasta muutama sekunti sitten.

***
Severus tiesi, että James ymmärsi häntä, vaikka hän ei vastannutkaan mitään. Heidän välillään oli jokin side, jota kumpikaan ei ollut aikaisemmin tuntenut. Ehkä heitä molempia yhdisti Lily. Tai jokin muu. Mutta se jokin oli kuitenkin arvokas, jotta he pystyivät tällaisella hetkellä ymmärtämään toisiaan. Se toi Severukselle jonkinlaista lohtua. Jokin sai hänen mielensä piristymään edes vähäsen, ja hän tajusi olla vaipumatta itsesääliin.

James oli kadonnut siihen mennessä, kun hän kohotti katseensa. Koko ystävänpäiväjuhlan tunnelma oli kadonnut, oli vain Severus ja Severus yksin. Hän menisi kirjastoon lukemaan tai tekemään erikoisluvallaan liemiä, sillä niitä hän taisi parhaiten. Siinä hän oli paras koko koulussa. 

***
Kun James saapui Suureen Saliin, ensimmäinen tanssi oli jo alkanut. Sirius viittoi häntä luokseen ja James alkoi kävellä häntä kohti, kunnes näki Lilyn. Hänen henkensä salpaantui, kun hän kohtasi Lilyn silmät, jotka kiilsivät tunnelmavaloissa. Lily oli niin uskomattoman kaunis.
Mitään ajattelematta hän käveli tytön luokse, ja ojensi kätensä. Jamesin yllätykseksi Lily tarttui siihen ja he kävelivät tanssilattialle. He saivat osakseen yllättyneitä katseita ja Sirius vihelsi katsomosta. Kohta hän kuitenkin liittyi tanssipareihin yhdessä Ruthin kanssa.

Kun tanssi oli ohi, James katsoi Lilyä. He tuijottivat toisiaan kauan, seuraavankin kappaleen ajan pidellen toistensa käsistä. Heidän välilleen oli syttynyt jotain uutta, sellaista, josta James oli oppinut kerta toisensa jälkeen luopumaan. Lily taisi vihdoin ja viimein vastata hänen tunteisiinsa.

Kun James ja Lily olivat tanssineet tarpeeksi, he lähtivät ulos kävelemään. Pihalle oli tehty jäätieltä näyttävä polku, joka kimalsi valon osuessa siihen. Polku ei kuitenkaan ollut liukas. James ja Lily kävelivät käsi kädessä puhumatta vieläkään mitään, mutta sanoja ei tarvittu, kun Lily yhtäkkiä kiepautti Jamesin ympäri ja suuteli häntä. Se oli täydellinen suudelma, paljon, paljon parempi kuin Kalkaroksen. Mikään ei saisi Jamesiä luopumaan Lilystä, ei tämän suudelman jälkeen.

Entä Sirius ja Ruth? He seurustelivat kolme viikkoa, kunnes Sirius tajusi, ettei Ruth ollutkaan hänen unelmiensa nainen, se oikea, ja jätti hänet. Molemmat tosin olivat tyytyväisiä ratkaisuun, enemmän tai vähemmän.



A/N2: Uuh, kliseinen loppu Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

[Kuurankukka]

Voi, minusta tämä loppu oli juuri oikeanlainen. Juuri oikeanmittainen, täydensi kaikki odotukseni. Hienoa, että Severus sai haluamansa, mutta harmi kun James ei vastannut Sev raukan tunteisiin, mutta silti se oli noin parempi. Ja kiva juttu, että James sai lopultakin Lilyn itselleen. Kiitos, tykkäsin jälleen kerran, täydensi hienosti Ystävänpäivääni

Niin ja hyvää ystävänpäivää kaikille!

[Roshwua]

KK-haasteesta iltaa! Anteeksi, tämä kommentoiminen jäi vähän viime hetkille, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Itse tykkään jostain syystä hirveästi James/Severus parituksesta, mutta en ole sitä hirveästi lukenut, kun ei ole sattunut oikein eteen. Siksi ilahduinkin kun sain tämän luettavakseni ja odotukseni täyttyivät hyvin. Mielestäni oli hyvä idea tehdä tästä eräänlainen raapalesarja, sillä se pilkkoi poikien ajatuksia sopivasti ja jätti lukijalle hyviä pohtimistaukoja.

Severuksessa oli mielestäni enemmän ristiriitoja kuin Jamesissa. En ole aikaisemmin törmännyt näin hempeästi rakastavaan Severukseen, ja tämä oli ihan hyvä tapaus. Et tehnyt hänestä liian siirappista, vaikka Jamesia rakastikin. Hyvä kuitenkin, että Jamesilla oli silti Lilynsä, sillä minusta tämä paritus toimii vain ehkä raaemmassa mielessä tai K-18 kamassa... Tai minun mieltymysteni mielestä siis Vihamiehistä on yleensä aika helppo saada vaikka mitä kehiteltyä, ja hyvä, että tässä kuvattiin myös poikien negatiivisia tunteita. Tai siis ainakin mainittiin.

Tykkäsin Jamesista eniten ihan siitä syystä kun se on niin kiva hahmo : ) Siriuksesta oli myös tässä aika huvittavaa lukea. Olen niin keskittynyt melankoliseen Siriukseen, etten edes muistanut hänestä olevan tämänkin puolen olemassa...

Sirius oli kommentoinut asiaa siten, että James saisi kenet tahansa naisen heti Siriuksen itsensä jälkeen, ja ettei Jamesin kannattaisi ottaa niin suuria paineita Lilyn tanssittamisesta.

Ahhah, tämä oli niin paras, tämä varsinkin herätti vaistoni pleijeri-Siriuksesta!

Kuvailit kivan arkisesti, mutta samalla tekstiin oli joihinkin kohtiin piilotettu myös hieman koukeroisempia ja kauniimpia ilmaisuja, joiden hyvä ystävä itse olen. Tekstiä oli helppo lukea, eikä mikään kohta ollut ikävystyttävä. Tykkäsin hirveästi siitä, että ficissä kuvattiin jossain kohtaan erittäin kauniistikin sellaista haikeutta ja tunnetta kun sitä tiettyä ei voi saada, mutta silti syssyyn sopi myös pehmoisempi söpöily ja lopuksi sitten tuo loppuratkaisu. Eli siis mikään ei riidellyt keskenään, tämä oli ikään kuin pidempi ficci, mutta vain raapaleilla. Joka oli hyvä juttu tällaiselle lukijalle, joka ei hirveästi jaksa moniosaisia yleensä lukea.

Toivottavasti sait jotain irti, tästä tuli nyt vähän sotkuinen kommentti, mutta toivottavasti välitti kiitokseni ficistä ja mukavasta lukukokemuksesta! <3