T/N: Kiitoksia kamalasti kaikille kaikille kommentoijille. Tässä on sitten tämä viimeinen luku.
Luku 13
En ollut ikinä nähnyt Carlislea niin… niin… murhaavana. Hän epäilyksettä tiesi, että jotain oli tekeillä. Hän myös tiesi, että se jokin ei ollut mitään hyvää.
Esme oli hänen vierellään. Saattoi huomata, että vasta minuutti sitten he pitivät toisiaan kädestä. Hän näytti hämmentyneeltä ja oli hieman pahoillaan, luultavasti nurmikon takia.
”Minä-sanon-sen-vielä-kerran. Minkä-pitäisi-olla-kunnolla?”
”Nurmikon pitäisi olla nyt tasainen”, Alice sanoi lammasmaisesti. Hän ei katsonut Carlislea silmiin.
Carlisle murisi. Se oli pelottavin asia, minkä olin ikinä kuullut. Ikinä. Ehkä syynä oli se, että se oli vastoin hänen luontoaan, koska hän oli aina niin rauhallinen ja maltillinen, melkein ihminen. Tai ehkä hänellä vain yleensäkin murisi uhkaavasti. Tämähän oli ensimmäinen kerta, kun kuulin hänen murisevan.
”Minä puhun totta!” Alice sanoi säpsähtämättä. Eikä valehdellut. Hän yritti saada maan tasaiseksi.
”Saanko kysyä, mitä te edes upotitte maahan?” kysyi Esme. En ollut ennen nähnyt häntäkään noin vihaisena.
”Öh… Se on yllätys?” Jasper sanoi epävarmasti.
Kuulin Carlislen päästävän toisen murinan kurkustaan, hän tuntui kuitenkin yrittävän estää sitä. Hän veti syvään henkeä ja rauhoittui.
”Voisiko joku kertoa, mitä täällä on oikein tekeillä?” kun kukaan ei vastannut hänen pyyntöönsä, hän huokaisi, ”Bella?”
Hän katsoi minuun ja punastuin. Oli vaikea uskoa, että pari minuuttia sitten minä nauroin ajatukselle, että Emmet haudattaisiin maahan.
”Hyvä sisko ei kantele sisaruksistaan”, sanoin. Olin yllättynyt, että minulla oli pokkaa katsoa häntä silmiin.
Carlisle voihkaisi ja katsoi Jasperia. Vaalea vampyyri vain kohautti olkiaan. Carlisle käänsi katseensa Rosalieen, joka pudisti päätään. Kun hän vihdoin katsoi Edwardia, Edward sanoi: ”Unissasi”, hymyillen kelmimäistä hymyään.
Sillä hetkellä tajusin, mitä Cullenina oleminen tarkoitti. Sinun ei tarvitse olla mielettömän kaunis tai todella nopea. Ei ollut väliä ajoitko hienoa autoa. Kaikki mikä merkitsi oli se, että olit täällä lähimmäistesi kanssa, vaikka he olisivat väärässä, kuten me olimme tällä hetkellä. Paha juttu, että Carlisle muisti tämän tänään.
”Sinä, sinä, sinä, sinä, sinä. Seuratkaa minua.” Carlisle sanoi osoittaen meitä jokaista vuorollaan. Hän kääntyi, tarttui Esmen käteen ja johdatti meidät sisälle.
Edward tarttui käteeni ja ohjasi minut sisälle. Kukkaan meistä ei tarkoituksellisesti vilkaissutkaan täytettyä maata takanamme. Katsoin toisia ja he katsoivat toisiaan varoittavasti, mitä itsekin suunnittelin. Sitten me nyökkäsimme toisillemme merkiksi ymmärryksestämme.
Muodostin huulillani ’rangaistus?’ Edwardille. Hänen silmänsä suurenivat ja hän pudisti päätään kertoen minulle etten halunnut tietää.
Nyökkäsin päätäni, kun astuimme huoneeseen. Päätin mielessäni, että aion pitää pääni kiinni ja olla oikea Cullen.
Yllätyksekseni, me istuimme jälleen piiriin. Ainoa perheenjäsen, joka ei ollut siellä, oli Emmet. Mietin laiskasti, mitä tulisi tapahtumaan suosikki isolle veljelleni. Kuinka kauan hän olisi siellä alhaalla? Ikuisesti?
”Rosalie, mitä sinä teit tänään?” Carlisle kysyi kuin ollakseen vain kohtelias.
”Menin elokuviin.”
”Ja minkä näit?”
”Run, Dog, Run.”
”Millainen se oli?” Carlisle kysyi, tajusin hänen jatkavan tätä loputtomiin.
”En oikein tiedä, mies minun vieressäni puhui vain hänen seksitaudeistaan.” näin heikon hymyn hänen huulillaan.
Carlisle tuijotti häntä pari sekuntia ennen kuin jatkoi.
”Kenen kanssa menit?”
”Bellan”, Rosalie sanoi katsoen häntä suoraan silmiin. Carlisle nosti kulmiaan ja katsoi minua. Kohautin olkiani kuin sanoen ’joo, me menimme yhdessä’. Parempi olla nostamatta epäluuloja huonoilla valehtelu taidoillani.
Edward tuli tuekseni. ”Ajattelin sen olevan heille hyvää sisarusaikaa.”
Carlisle nyökkäsi ja kysyi kamalan kysymyksen. ”Missä Emmet on, Jasper?”
”Hän lähti metsästämään hetki sitten. Hänen pitäisi palata milloin tahansa”, tehosteeksi hän katsahti ulos ikkunasta kuin nähdäkseen hänen hyppäävän metsästä. Tiesin hänen oikeasti katsovan, oliko maa vielä tasainen, mikä onneksi oli.
”Bella, tiedätkö mitä hän meni metsästämään?”
Hitto! ”En tiedä, maaoravia?” sanoin yrittäen olla vitsikäs. Löin itseäni takaraivoon. No, en oikeasti. Mutta halusin.
Carlisle pyöräytti silmiään ja risti jalkansa. ”Joten, mitä sinä teit leffan jälkeen, Bella?”
”Menin treffeille.”
Tämä tulisi pilaamaan kaiken. Olin huono valehtelemaan.
”Minne hän vei sinut?” Carlisle oikeasti luuli ’hänen’ tarkoittavan Edwardia. Annoin hänen elää siinä harhaluulossa.
”Öh… piknikille?” se kuulosti kysymykseltä. Carlislekin huomasi sen.
”Mitä sinä söit?” kysyi Esme tällä kertaa. Olin melkein unohtanut hänen olevan huoneessa, vaikka hän istui sen miehen vieressä, joka puhui.
”Me emme oikeastaan syöneet mitään.”
”Mitä sinä salailet, Bella?”
”EN MITÄÄN!” siinä, en voinut valehdella, kun huusin.
Carlisle räpäytti minulle silmiään ja tarttui laukkuunsa. Hän viskasi minulle sen, mitä nyt kaivoikaan sieltä.
Midolia, mahtavaa. Nyt minulla oli näköjään PMS-oireita.
”Edward, mitä muuta teit kuin menit piknikille?” Carlisle päätti jatkaa eteenpäin ja jättää PMS-oirehtivan itseni.
”Menin ostoskeskukselle?” kyllä, Edward päätti tehdä tämän nopeasti. Hän oli toiseksi paras valehtelija Rosalien jälkeen.
”Kenen kanssa?”
”Alicen.”
”Ali…”
”Joo, minä ostin todella söpön puseron. Haluatko nähdä sen, isi?” kysyi keiju.
”Ei kiitos”, Carlisle sanoi hymyillen Alicelle. Vaikka hän olikin vihainen, hän ei voinut langeta Alicen charmiin. ”Mitä sinä teit siellä, Edward?”
”Annoin joillekin ihmisille haleja.”
Carlisle päätti jättää sen kohdan rauhaan. ”Mitä muuta teit tänään?”
Edward mutristi huuliaan ja kohautti olkiaan. ”Siinä kaikki.”
Sitten seuraavaan henkilöön. ”Alice, mitä muuta teit paidan ostamisen lisäksi?”
”Tanssin ympäri olohuonetta.”
Punastuin raivokkaasti, kun muistin kenen kanssa hän tanssi ja kuinka.
”Tanssitko kenenkään erityisen kanssa?” olin varma, että Carlisle huomasi punaiset poskeni, vaikka ei sanonutkaan siitä mitään.
”Edwardin.”
Talon pään kasvoilla välkkyi jotain. Hän nähtävästi luuli Edwardin tanssineen minun kanssani.
”Miksi Edwardin?”
”Koska Jasper ei suostunut tanssimaan hänen kanssaan.”
Kaikki katsoivat minua, kun nauroin muistaessani, kuinka yritimme saada Jasperin ’tanssimaan’ Emmetin kanssa.
Carlisle päätti jatkaa matkaa viimeiseen vampyyriin. ”Jasper, mitä sinä teit tänään?”
”Öh, en mitään erityistä”, en voinut uskoa, että hän oli nyt peloissaan. Ei hyvä!
Kuten uskoin hänen tekevän, Carlisle nosti hänelle kulmiaan. ”Kerropa nyt luokalle, Jasper.”
”Bella pakotti minut syömään margariinia.”
Molemmat vanhempani katsoivat minua, kuten minun mummoni tapasi katsoa, kun hänen piti olla minulle vihainen, mutta ei voinut.
Hymyilin heille enkelimäistä hymyäni, mitä käytin harvoin. Se sai heidät sulamaan enemmän kuin olin koskaan nähnyt. Silloin tajusin heidän todella ajattelevan minusta kuin rakastetusta tyttärestään.
He eivät kuitenkaan nähneet minun viettävän jonkin sortin loppiaisia.
”Ja miksi sinä pakotit hänet syömään margariinia, Bella?”
”Tarvitsenko minä muka syytä? Hän on minun veljeni. Millainen sisko olisin, jos en kohtelisi häntä kuten veljeä? Sinä et ymmärrä pikkusiskona olemisen tärkeyttä, Carlisle. Sinun ei tarvitse esittää sitä. Sinun täytyy olla se.”
Pystyin näkemään Carlislen suun loksahtavan auki pienestä puheestani ja sitten tajusin. Hän yritti käyttää minua heikkona lenkkinä. Hän ei ajatellut minun olevan niin lojaali sisaruksilleni, kuten he olivat toisilleen. Hän ei tajunnut minun pitävän itseäni yhtä paljon heidän perheensä jäsenenä kuin he pitivät minua.
Carlisle yritti käyttää sitä minua vastaan. Hän halusi nähdä, paljastaisinko heidät pelastaakseni itseni. Hän halusi tietää mitä oli tekeillä ja hän halusi tehdä se rauhallisesti.
”Selvä”, näytti siltä, että Carlisle luovutti, ”Luotan teihin kuin lapsiini. Mutta kuten muiden teini-ikäisten kanssa, en luota teidän päätöksiinne täydellisesti. Jos te tarvitsette minua, tulen vastaamaan kysymyksiinne, miksi otin teidät tähän perheeseen.”
Kyllä!
”Mutta jonain päivänä saan tietää, mitä te olette tehneet.”
Ei!
Hän lähti toimistoonsa ja me kaikki tuijotimme häntä, kunnes hän sulki oven. Sitten, melkein kuin yhtenä, meidän silmämme siirtyivät Esmeen.
”Mitä teidän isänne sanoi”, hän huokaisi nousten ylös, ”Menen istuttamaan vähän ruohoa.”
Heti, kun hän oli poissa huoneesta, me aloimme hurrata voitonhuutoa äänettömästi ja taputella toistemme selkää.
Se, mikä yllätti minua eniten, oli Jasper, joka suukotti minua otsaan ja sanoi: ”Tervetuloa perheeseen, Bella.”
Kolme päivää myöhemmin
Carlisle nosti katseensa kirjastaan, mitä hän oli lukemassa, katsoakseen perhettään.
Sitten hän kysyi kysymyksen, mikä oli pyörinyt hänen mielessään jo hetken aikaa.
”Missä Emmet on?”
LOPPU