T/N: Kiitos kaikille kommentoijille.
Tässä tulee sitten toiseksi viimeinen luku.
Luku 12”Jes!” en voi uskoa, että Emmet todella odotti nöyryytystä. mutta hänhän on Emmet.
Edward tarttui käteeni, makasin vieläkin hänen sylissään. Kukaan ei ollut liikahtanut tuumaakaan, paisi Emmet tietysti. Alice keksisi tämän tehtävän. Minä todella halusin saada tietää, mikä se tulisi olemaan.
”Joten, Emmet”, Alice sanoi vihdoinkin. Hän piti pokerinaamaa, mutta silti hänestä näki, että hän mietti ankarasti. ”Luulenpa, että sinun tehtäväsi on…” hän yritti ostaa aikaa saadakseen miettiä.
”Minäkin luulen niin”, mutisi Emmet innokkaasti. Hän heilutti käsiään pyytääkseen Alicea kiirehtimään.
”Okei, okei”, keijumainen vampyyri sanoi äkäisesti, ”Sinun tehtäväsi on antaa meidän haudata sinut kuuden jalan syvyyteen.”
En ikinä ollut tiennyt Emmetin suun voivan venyä niin suureksi kuin nyt, kun hän haukkoi henkeään Alicelle. Kaikki muut tekivät samoin, jopa Edward.
”Mitä voin sanoa? Olen nero”, sanoi Alice hymyillen.
”Voinko saada kaksi tehtävää?”
”Et”, Jasper vastasi, ”Se on vastoin sääntöjä.”
Emmet murisi Jasperille uhkaavasti. Se sai minut hyppäämään istumisasentoon. Kaikki nauroivat sille, paitsi Emmet. Hän tuijotti kenkiään mököttäen.
”Alice…” hän valitti, ”Minä haluan jotain… hauskempaa.”
”Meidän on parasta alkaa kaivaa”, Edward sanoi Jasperille. Edward antoi minulle suukon poskelle ja lähi ulos huoneesta, Jasper aivan kannoillaan.
”Ei tarvitse olla noin onneton”, sanoi jälkimmäinen olkansa yli.
Vain tytöt ja Emmet jäivät huoneeseen ja kiusallinen hiljaisuus laskeutui. En halunnut olla se, joka rikkoisi sen. Tunsin Rosalien tuijottavan Emmetiä vihaisesti, kuin yrittäen polttaa häntä silmillään. Tuntui siltä, että Emmetin pitäisi hyvittää vielä jonkun aikaa sitä, mitä sanoi totuuden aikana.
”Taidanpa mennä katsomaan poikien kaivantoa”, Rosalie sanoi, kun huomasi, että Emmet ei aikonut kohdata hänen katsettaan. Hän häipyi huoneesta.
Näin ison ikkunan läpi, mikä oli takapihan suunnassa, maata lentävän ilman halki. Maa nousi sadan jalan korkeuteen ja laskeutui siistiin kasaan jättimäisen kuopan vierelle.
Kaiken kaikkiaan Alicen päätös oli täydellinen. Ehdottomasti täydellinen. Emmet voisi tehdä mitä tahansa nolottavaa. Joten se luki pois useimmat asiat. Ja hän ei myöskään pelkäisi tehdä mitään inhottavaa. Raskaat jutut eivät myöskään käyneet. Mikään ei ole raskasta, kun olet vampyyri.
Kontrolli oli ainoa asia, mikä jäi jäljelle.
”Te kaksi olette pahoja”, sanoi Emmet häiriten keskittymistäni. Katsoin ylös häneen ja näin hänen osoittavan meitä rypistäen kulmiaan.
”Mitä voin sanoa? Olen hyvä”, sanoi Alice kuin kertoen hänelle paitansa olevan keltainen.
Emmet katsoi minua odottaen omaa syytäni.
”Olen vain ihan yhtä hyvä kuin hän on”, sanoin kohauttaen olkiani. Tämä koko valehtelu juttu kävi aina vain helpommaksi.
”Hmph.”
Sitten alkoi toinen hiljaisuus, se ei ollut kiusallinen. Tuijotin ulkona olevia poikia ja Rosalieta. Kasa oli kasvamassa huomattavaa vauhtia.
Ehkä minun pitäisi varoittaa heitä, etteivät tee kuoppaa liian lähelle taloa.
”Lyön vetoa, että tästä tulee hauskaa”, Emmet sanoi noustessaan. Hän kumartui ja nosti minut ylös ja piti minua vyötäröllään kuten vauvaa.
Hän käveli ulos kuopalle kantaen minua. Aistin Alicen takanamme. Alice katsoi kuoppaan vain kerran. ”Sen pitää olla kolme tuumaa vaakasuoraan ja kuusi tuumaa pystysuoraan.”
”Tiedetään”, kuului kaksi miehen ääntä kuopasta.
Minä kikatin. Rosalie iski silmää kuopan reunalta.
Emmet laski minut maahan kuopan reunalle. Kävin makaamaan ja katsahdin alas. Jasperin ja Edwardin päälaet olivat silmän korkeudella. Pojat kaivoivat kuoppaa nopeammin kuin mitä uskoin mahdolliseksi, jopa vampyyreille.
He tekivät sen myös siististi. Edwardin valkoisella paidalla ei ollut vähääkään likaa. Hän lapioi niin nopeasti, että se oli sumeaa.
Hän hymyili minulle ja hyppäsi ulos kuopasta Jasper seuraten.
”Kokeile tuota Emmet”, Jasper sanoi.
Emmet nyökkäsi kerran ja hyppäsi sisään laskeutuen kuten leijona. Hän kävi makaamaan pohjalle. Hänen päänsä kosketti toista seinää ja jalkansa toista.
Täytyy sanoa, että näky oli huvittava.
”Se istuu täydellisesti”, Emmet sanoi. Hän huomasi pääni näkyvän reunan yli ja hän hymyili minulle. Vilkutin hänelle ja olin kysymässä halusiko hän todella tehdä tämän, mutta joku keskeytti minut.
”Bella, pois tieltä!” huusi Alice.
Pääsin juuri pois tieltä, kun Emmet sai päälleen lapiollisen multaa.
”Pidä suusi kiinni!” huusin kuoppaan, kun kävelin Edwardin luo ja tartuin hänen käteensä.
Hetken aikaa minä ja Edward katsoimme, kun Alice ja Jasper täyttivät kuoppaa. Emmet nauroi niin kauan, kunnes oli kokonaan peitetty.
Kävelin puoliksi täytetyn kuopan luo ja sanoin äänekkäästi: ”Emmet, oletko kunnossa?”
Sain vastaukseksi mullan värinää. Mitä se tarkoitti? Hänet tuntien se oli luultavasti naurua.
”Tee tuo uudestaan jos se oli kyllä!”
Maa värisi uudestaan.
”Älä huolehdi Bella. Aviomieheni on kunnossa”, Rosalie sanoi katsoessaan kuopan täyttyvän.
Hymyilin hänelle takaisin. Katsoin takaisin kasaan ja näin Alicen hyppivän kasan päällä. ”Siinä, nyt sen pitäisi olla kunnolla.”
”Minkä pitäisi olla kunnolla?” kysyi syvä uhkaava ääni takanamme. Me kaikki haukoimme henkeämme ja katsoimme taloa shokissa.
