Title: Kaiken sen jälkeen
Author: Lauren
Pairing: yksipuolinen minäkertoja/poika
Raiting: sanoisin että sallittu
Genre: jonkinlainen drama ja yksipuolinen romance ja ehkä pikkunen angst
Summary: Muistan Saran. Muistan myös Jennyn ja ne kaikki muut tytöt.
A/N: Aika toivoton pikku kirjotus. Toivottoman lyhyt. Mutta lukekaa ja kommentoikaa.
Ensimmäisen kerran tunsin sen kuumana sunnuntai-iltana rannalla. Silloin kun katsoin sinua.
Toinen tunne tuli luokan retkellä. Se tapahtui taas illalla, tällä kertaa istuin sohvalla ja sinä aloit pullonpyöritystä kavereittesi kanssa. Ja minä vain katsoin.
Tuli sinun vuorosi. Valitsit tehtävän. En kuullut enää mitään. Näin vain kun suutelit Saraa. Muuta muisitkuvaa minulla ei siitä illasta ole.
Olin jo tietoinen siitä, että pidin sinusta. Keräsin rohkeutta kertoa siitä sinulle.
Muistan kuinka käännyin kioskin kulmalta. Muistan, kuinka olit siellä. Jennyn kanssa. Muistan, kuinka juoksin itkien pois. Myyjä kioskilla huusi perääni, että olenko okei. En ollut.
Muistan juosseeni, kunnes maailma sumeni silmissä. En muista johtuiko se kyyneleistäni. Pystyin vain ajattelemaan sinua. Sinua ja Jennyä. Teitä yhdessä.
Et ollut enää Jennyn kanssa. Tiesin sen, koulussa jourut kulkevat nopeasti.
Olit suoraan edessäni. Yksin. Kello oli jo soinut, kaikki olivat luokissa. Vain sinä ja minä kahdestaan käytävällä.
En pystynyt siihen. Käännyin omaan luokkaani, sinä omaasi. Pois. Taas yksi tilaisuus käyttämättä.
Katselin vanhoja päiväkirjojani. Ensimmäinen merkintä hänestä oli vuodelta 1998. Ala-asteen luokkaretkeltä.
Muistan sen illan. Istuin sillä punaisella sohvalla kun hän pelasi kavereidensa kanssa pullonpyöritystä. Muistan Saran. Muistan myös Jennyn ja kaikki ne muut tytöt. Kaikki olivat olleet onnellisia. Kaikki paitsi minä.
Tiedän, että hän on nykyään suuri toimitusjohtaja. Hänellä on vaimo. Hänen vauvansa laskettu aika lähestyy koko ajan.
Voisin olla hänen onnellinen vaimonsa, joka odottaa lasta. Jos olisin kertonut tunteistani. Mutta en ollut uskaltanut.
En ole lakannut rakastamasta häntä. En ole koskaan rakastanut ketään muuta. Olen yksin. Vain sen takia, kun en ole uskaltanut kertoa hänelle tunteistani.
Huomaamattani olin ottanut puhelimen esiin. Valitsin hänen numeronsa.
Puhelin ehti soida kolmesti.
"Haloo?" hän vastasi. Ei edes sanonut nimeään. Töykeää.
"Minä rakastan sinua", sanoin selkeästi ja kuuluvasti.
"Häh?" Hän oli ihmeissään, sen kuuli äänestä. Hän ei siis tiennyt kuka soitti. Hyvä.
Suljin puhelimen.
Olen pelkuri. Olin aina ollut. En voinut sanoa sitä hänelle suoraan.
Mutta vihdoin olin onnellinen.
