alaotsikko: Harry, Neville, monia henkilöitä > S > drama (humour?) 2. osa 15.2
Title: Rinnakkaismaailma
Genre: emt. on vähän humour, drama.
Paring: Draco, Harry, Ron, Hermione, Neville ym.
Raiting: S
Summary: Entä jos kaikki ei olisikaan kuten tähän saakka on ollut? Jos ennustuksessa oleva poika olisikin väärä?
A/N: Tämä no siis tämän parihaasteen ficci by hymykuoppa und Aurélie. (:
Rinnakkaismaailma
Prologi
Tylypahka, kaunis ja mahtava linna velhomaailman suojissa. Linna, joka pitää piiloissan satoja nuoria ja taitavia oppilaita - velhoja. Onnekkaita lapsia, jotka saavat viettää siellä elämästään seitsemän vuotta, eikä heidän tarvitse kuunnella vanhempiensa valitusta iltaisin, sillä Tylypahka on heidän kotinsa lukukauden ajan. Siellä oppilaat saavat asua yhdessä ystäviensä kanssa ja harjoittaa merkittäviä taitoja elämänsä varalle.
Oppilaat on jaettu neljään tupaan: Luihuiset, Rohkelikot, Korpinkynnet ja Puuskupuhit. Jokaisella tuvalla on oma maineensa ja jokainen oppilas on tarkoin valittu sopivaan tupaan.
Korpinkynnet ja Puuskupuhit ovat ahkeria ja tunnollisia, rehellisiä ja luotettavia. He ahkeroivat koulussa ja se näkyy myös monien arvosanoissa. Rohkelikot ovat nimensä mukaan rohkeita ja urhoollisia, he antautuvat ystäviensä puolesta ja katsovat taistelua silmästä silmään. Luihuiset ovat saaneet koulun huonoimman leiman entisten oppilaidensa takia. Heitä pidetään kieroina ja ilkeinä, epärehellisinä ja muutenkin epäluotettavina.
Luihuisten kieroon riviin kuuluva Draco Malfoy saa osakseen joka vuosi huomiota, eikä häntä tarvitse yleensä esitellä kenellekään. Hän osaa pyöritellä ihmisiä ympärillään, muttei voi sietää tiettyjä henkilöitä. Rohkelikkojen Harry Potter ja Neville Longbottom saavat pojan veren aina kiehahtamaan ylitse, varsinkin koulun ikioman pienen ‘sankarin’ näkeminen on pojalle usein liikaa.
***
Draco Malfoy puhalsi hiuksia silmiltään rojauttaessaan käsivartensa Suuren salin Luihuisten kiiltelevän pöydän pinnalle. Crabbe loi katseen poikaan, mutta uppoutui pian takaisin lounaansa pariin - mikä ei ollut kovin yllättävää.
Nuoremman Malfoyn silmät siristyivät kun hän suuntasi katseensa kohti Rohkelikkojen tupapöytää. Eniten sieltä erottuivat kaikkien Weasleyiden punaiset hiukset ja Hermione Grangerin tuuhea kikkarapää. Ystävykset näyttivät nauravan oikein makeasti oman sankarinsa kertomalle jutulle.
“Mikä hänessä on niin ihmeellistä?” Dracon ylähuuli nykäisi. Crabbe kohautti harteitaan ahmiessaan maissintähkää ja kahmaistessaan toisella kourallaan lisää ruokaa lautaselleen.
“Hän on kaiken lisäksi uskomattoman ruma”, Draco murisi hiuksien valuessa jälleen kasvoille.
“Oi ooa”, Crabbe kohautti jälleen harteitaan vilkaistessaan verivihollisiaan. Eivät Luihuiset ja Rohkelikot olleet koskaan kamppailleet toisiaan vastaan, mutta se kuului Tylypahkan periaatteeseen. Eiväthän kaikki professorit siitä pitäneet, mutta tuvanjohtajat suosivat tahallaan tai jopa huomaamattomasti oppilaitaan. Severus Kalkaros, liemienopettaja, oli tunnetuin esimerkki suosijoista. Tahallisista sellaisista.
“Sitä paitsi”, Draco pureskeli leipäpalaa, “Ei hän edes ole sankari. Minä olen paljon sankarillisempi, ja tietysti edustavampi. Eihän tuollaisen kuvia voi lehdissä julkaista. Eikä hän edes osaa kaikkia taikoja - Granger ne osaa”, Draco kasvoilla värähti kuvotus, “Kuraverinen.”
Draco tuhahti jäädessään ilman vastausta Crabben suunnalta.
“Ja jos asiaa halutaan katsoa oikein monelta kannalta”, Draco nielaisi suunsa tyhjäksi ja pyyhkäisi vasenta suunpieltään etusormella, “Velhomaailma ei tarvitse sankareita. Täällä jokaisen pitää osata suojella itseään, eikä täällä ole edes mitään pelättävää tällä hetkellä.”
“Mutta on luultavasti myöhemmin”, Crabbe säpsähti tajutessaan Dracon tarkoittavan pimeyden lordia, Voldemortia. Julmaa ja kylmäsydämistä velhoa, joka oli kenties tunnetuin velhomaailmassa. Velhoa, joka tappoi tielleen osuvat väärät ihmiset ja tapatti kaikki turhat uskollisilla alamaisillaan - kuolonsyöjillä.
Ihmiset eivät uskaltaneet mainita pimeyden lordin nimeä, pelkkä nimi sai kylmänväreet ihoille ja painajaiset verkkokalvoille. Kerrottiin tarinoita, joiden mukaan Voldemort ei säästänyt ketään. Hän tappoi kaikki ne, jotka eivät suostuneet kannattamaan häntä. Hän kidutti ihmisiä ja pisti heidät näkemään kuoleman. Hän oli epäilemättä suuri velho, mutta myös hänelle löytyi haastaja.
Hänelle, jota pidettiin suorastaan kuoleman valtiaana. Haastaja, joka ei osannut läheskään niin paljoa, haastaja, joka ei ollut lainkaan kuin pimeyden lordi. Poika, jonka nimen kaikki tiesivät, poika, jonka ystävä jokainen halusi olla.
Neville Longbottom.
1. luku
Hiinokka ja liemientunti
Draco sylkäisi siristäessään silmiään Longbottomin takaraivolle. Rohkelikot ja Luihuiset olivat yhteisellä taikaolentojenhoidon tunnilla kuten joka keskiviikko aamupäivä ennen lounasta. Crabbe ja Goyle vilkaisivat toisiaan, mutta eivät tehneet kumpikaan elettäkään vastatakseen Dracolle.
“… pidä käyttäytyä kehnosti, koska hevoskotkat ovat hyvin vahvoja ja raivopäisiä olentoja.”
“Hienoo Hermione”, Hagrid nyökkäsi leveä hymy huulillaan, “Nää hevoskotkat voi olla tosi ärhäköit, eikä niit pidä mennä lähelle varomatta.”
“Kamalia petoja”, Draco murisi kääriessään valkoisen kauluspaitansa hihoja, “Suorastaan lamaannuttavia.”
Poika kohautti kulmiaan punatukkaiselle Weasleylle, joka oli käännähtänyt vilkaisemaan takanaan seisovaa Luihuisarmeijaa.
“…kukaan kokeilla ratsastaa Hiinokal?”
Draco nojautui suureen kiveen ja katseli kuinka jokainen oppilas nappasi askeleen kohti varjoja. Ainoastaan meidän pienisuuri sankarimme jäi eturiviin.
“Hienoo Neville”, Hagridin ääni oli iloinen. Neville vilkaisi pienet pullaposket ilmaa täynnä taakseen ja näytti varsin hämmentyneeltä.
“Noni, Neville, tuus ny”, Hagrid hoputti poikaa luokseen.
“E-en minä - “
“Tuu ny vaan”, Hagrid heilautti kättään. Weasly otti askeleen eteenpäin ja tyrkkäsi ystävänsä liikkeelle. Neville vilkaisi vielä taakseen, ennen kuin alkoi astelemaan kohti suurikokoista hevoskotkaa epämääräisyys katseessaan.
Draco pyöräytti kielen poskeensa vilkaistessaan ympärilleen. Oppilaat seisoivat tiiviissä ryhmässä muutaman suuren puun juurella. Aurinko pilkisteli lämpimästi puiden oksien lomasta ja sai Rohkelikkojen hiukset kimmeltelemään. Luihuiset olivat ryhmittyneet Dracon taakse varjoihin ja Crabbe ja Goyle seisoivat hänen vierustallaan.
Draco katsahti lähettyvillään seisovaa mustatukkaista, silmälasipäistä poikaa joka näperteli uutta oppikirjaansa ujona. Kirjat karvaiset kannet eivät suostuneet aukenemaan.
“… hiiop”, Hagridin ääni kaikui metsissä. Neville ulvahti hevoskotkan sännätessä liikkeelle. Oppilaat kirkaisivat kumartuessaan pois ylvään olennon tieltä. Malfoy loi katseen Grangeriin ja Weasleyihin, jotka näyttivät kiusaantuneilta katsellessaan eripuolille pientä aukiota.
Oppilaat katselivat jännittyneinä taivaalle Nevillen huudahduksen kaikuessa jossain kaukana puiden takana. Huomio kiinnittyi kuitenkin pian mustatukkaiseen Potteriin, joka ulvahti kirjan hyökätessä hänen kimppuunsa. Luihuiset naureskelivat makeasti ja monet Rohkelikot tirskahtelivat estoyrityksistä huolimatta.
Uudet oppikirjat oli suunniteltu hyökkäämään väärinkäyttävien ihmisten kimppuun. Sen sai auki vain silittämällä sen ohutta kaistalettva, mutta Potter oli vaihteeksi sekoittanut asiat ja nousi ylös rähjäisenä ja silmälasit vinossa.
“Olen kunnossa”, poika mutisi kasvot punaisina ja vältteli lopputunnin muiden vahingoniloisia katseita.
***
“Säälittävää”, Draco tuhahti repäistessään kätensä kantositeen irti kaulastaan, “Miksi tätä ei muka voida korjata taialla?”
“Ehkä matami Pomfrey ei ole tottunut hoitamaan sinunlaisiasi hienoja oppilaita.”
“Longbottomhan se eniten niitä palveluita käyttää”, Draco puhisi nostaessaan kätensä pöydälle. Kaksikko istui Luihuisten tuvan oleskeluhuoneessa.
“Hänelle aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista koska oih, onhan hän niin urhea, rohkea, sankarillinen, vaatimaton-”, Crabbe ei saanut enää kiinni Dracon pitkäksi venyneen lauseen ideasta.
“-komea, fiksu, suosittu, hauska-”
“Draco?” Crabbe katseli pojan kiukusta vääntyneitä kasvoja. Malfoyn kädessä ollut vesipullo näytti olevan räjähtämispisteessä.
“-lellitty pikkukakara”, Draco katseli silmät sirillään Crabben ohi seinään, “Mutta toki, hän on sankari.”
“Mutta me tiedämme, ettei hän oikeasti ole...”
“Ihan sama!” Draco nousi seisomaan paiskatessaan puolillaan olevan pullonsa seinään. Poika vetäisi syvään henkeä luodessaan raivoisan katseen Crabbeen, “En minä välitä! Miksi välittäisin? luuletko että olen kateellinenm, eh? Minäkö kateellinen, hah, hauskaa. Minä en ole koskaan ollutkaan-”
“Minun pitää mennä etsimään Goyle”, Crabbe kuiskasi hiljaa noustessaan ylös ja sännätessään säikähtäneenä karkuun. Ilmeisesti Draco ei kiukkunsa seasta hahmottanut pojan loittonevaa selkää, sillä nuori miehenalku jäi yksin oleskeluhuoneeseen kertomaan, kuinka hän ei ollut Longbottomille kateellinen, vaan kuinka hän vain oli parempi.
“Väistä!” Draco huudahti tyrkätessään edellään kulkevan oppilaan vasten käytävän suurta ritaripatsasta. Toinen poika uikahti pelästyneenä ja painoi kirjan vasten rintakehäänsä.
“Ah”, Draco seisahtui kuin yllättyneenä paikoilleen, “Potterhan se siinä.”
Musratukkainen poika suoristi silmälasejaan huolimattomalla liikkeellä, joka sai lasit vain entistä huonompaan asentoon. Potterin kädet tärisivät.
“Minä voin auttaa sinua”, dracon kasvoilla oli epämiellyttävän makea hymy. Harry ohotti kulmiaan, mutta tunsi pian ilkeää kipua selässään.
“Ole hyvä”, Draco kohotti kulmiaan, “Eikös hyvä olo lähde selkäytimestä?”
Harry ei vastannut mitään, puristi vain kirjaa entistä lujemmin rintaansa vasten.
“Mikäs sinulla siinä on?” Draco repäisi kirjan vaivattomasti itselleen. Harry uikahti ojentaessaan kättään kohti Dracoa, mutta Malfoy kohotti sormensa. Mustatukkainen poika nielaisi ja painautui seinää vasten.
“Wesikasvit?” Draco luki kirjan otsikon ja ojensi kirjaa takaisin Rohkelikolle, “Jännittävää.”
Harry ojensi varovasti kättään napatakseen kirjan, mutta päätä pidempi Malfoy kohotti kirjan korkeuksiin.
“Se on kirjaston kirja”, Potterin ääni vapisi. Hän ei uskaltanut kohottaa katsettaan maasta. Draco kohotti kulmiaan: “Sittenhän sinun pitää pitää siitä hyvää huolta.”
Harry kohotti katseensa nähdäkseen, kuinka Malfoy kurkottui varpaillaan niin korkealle kuin saattoi, ja heilautti kirjan Harryn ohi kaiteen yli seuraavaan kerrokseen.
“Hupsista”, Draco hymyili pyyhkäistessään kättään housuihinsa, “Treenaa refleksiäsi.”
Harry ei liikahtanutkaan, ennen kuin Draco oli astellut pois näköpiiristä.
Neville istahti Severuksen luokan takapulpettiin ja heilautti hiusia pään nytkäyksellä. Muutamat tytöt huokasivat ihaksuksissaan mutta Severus osoitti varoittavan katseen Rohkelikkoihin. Kaikki vaikenivat.
“Minä niin rakastan liemiä”, Nevillen vieressä istuvan Ronin ääni olin apean sarkastinen, “Täällä on juuri sellaista kuin uneksinkin.”
“Tunneilla ei sovi uneksia, viisi pistettä Rohkelikolta”, Severus katsoi Nevilleä pitkään ja kylmästi, “Emmehän halua hukata hyvää mahdollisuutta oppia.”
Neville tyytyi tuijottamaan takaisin silmiään räpäyttämättä.
Hermione suoristi ryhtinsä Severuksen alkaessa puhumaan jotain lohikäärmeiden kynsistä.
“Aivan sairasta”, Ron mutisi tuskissaan katsellessaan muita. Hänen katseensa osui Potteriin.
“Oletko kuullut Harryn uusimpia kuulumisia?” Ron kohotti nyrkin suunsa eteen ja oli katselevinaan Hermionea, “Hänen isoäitinsä oli uhannut tulla tänne läksyttämään kaikkia pojanpoikansa kiusaajia.”
“Sinähän olet yksi niistä”, Hermione sihahti kirjansa takaa varoittamatta. Ronin leuka loksahti pulpettiin, mutta Neville nosti sen muutamalla sormella takaisin paikoilleen.
“En minä kiusaa”, Ron pärskähti hiljaa viimeisen sanansa.
“Miksi sinä sitä sitten kutsut?” Hermione laski kirjansa ja nojautui lähemmän, “Nöyryyttämiseksi?”
Ron siristi silmiään tytölle, mutta kääntyi eteenpäin kuullessaan Severuksen lopettavan puheensa.
Kun Severus passitti oppilaat töihinsä, alkoi tuttu tohina ja hiljainen puheensorina.
“Olisiko sinusta hienoa, jos ihmiset kohtelisivat sinua, kuten sinä kohtelet häntä?”
“Opettelisi puolustautumaan.”
“Älä ole lapsellinen, Ron”, Hermionen ässä suhahti uhkaavasti, “Sinä tiedät, että Harry on ihan mukava.”
“Ehkä toisessa universumissa.”
“Ron!”
“Hermione, älä viitsi”, Neville katsahti tyttöä pyytävästi, “Tunnetko sinäkään häntä niin hyvin?”
“Minä sentään olen jutellut hänen kanssaan, ja hän on fiksumpi kuin teistä kumpikaan.”
Ron yski nyrkkiinsä jotain sanaa tapailevaa.
“On hän ainakin sinua fiksumpi!” Hermionen ääni alkoi väristä, “Hän on rauhallinen ja tietää paljon kasveista.”
“Ja ketä ne kiinnostavat?”
Hermione ei välittänyt vastata, loi vain murhaavan katseen poikaan.
“Aivan vain jos et satu muistamaan, hänhän halusi tapella meidän kanssamme ensimmäisenä vuotenamme. Oliko se kovin fiksua?” Ron naurahti, “Tuli vain tainnutetuksi.”
“Sinä et olisi uskaltanut tehdä sitäkään vähää muiden puolesta.”
“Hoho!” Ron kohotti kämmenensä ilmaan, “Kuka puhuu?”
”Minä en ehkä tappele nyrkit pystyssä, mutta minä ajattelen myös muita”, Hermione kivahti noustessaan ylös. Hän ynähti vielä polkaistessaan lattiaa kantapäällään ja lähtiessään kohti tarvikevarastoa.
Ron pärskähti muka pilkallisesti: ”Phah, hah. Pitäisikö meidän muka olla tuon ystäviä?”
Neville käänsi katseensa ja hymyili myötätuntoisesti Harrylle, joka oli keltaisen mönjän peitossa.
”Minä en ainakaan sellaiseen alistu”, punatukkainen Weasley mutisi alkaessaan sekoittamaan lientään. Neville katsahti pojan seosta ja vertasi sitä omaansa. Kuinka yhdestä liemestä saattoi saada niin paljon erilaisia versioita?
”Longbottom voisi myös tehdä jotain”, Severuksen ääni kuului pojan takaa. Neville veti syvään henkeä, ennen kuin uskalsi aukaista suutaan: ”Minähän teen kokoajan.”
”Mutta tulos ei näytä edes siltä kuin yrittäisit.”
”Minä yritän”, Neville sihisi hampaidensa välistä. Ron sekoitteli lientään mumisten abragatabraa.
”Longbottom voisi sitten yrittää kovemmin”, Severus sanoi kylmästi luoden seuraavaksi Ronin näkökenttäänsä: ”Weasley, sama koskee sinua.”
Ron nyökkäsi nopeasti ja rojahti takaisin vasten tuolinsa selkänojaa Severuksen mentyä: ”Miten hän jaksaa tehdä tuota?”
”Miksi ei jaksaisi?” Neville loi merkittävän katseen ystäväänsä.
Hermione saapui posket hieman punoittaen kaksikon luokse: ”Varastossa oli aikan kamala kaaos. Kaikki oppilaat olivat tunkeneet sinne yhtä aikaa.”
”Järkyttävää”, Ron mutisi leuka pöydän pinnassa kiinni. Hermione loi katseen poikaan, pyyhkäisi sitten hiuksia olkansa yli ja alkoi paahtamaan liemensä parissa. Neville vilkaisi tyttöä nopeasti ja huomasi tällä olevan lohikäärmeen kynsiä.
”Tarvitsemmeko me noitakin?”
Hermione vilkaisi raaka-aineitaan ja naurahti: ”Miksi Severus muuten olisi niistä puhunut?”
”Tietysti..” Neville katsahti ympärilleen. Kaikki olivat kumartuneet kattiloidensa ylle ja sekoittelivat liemiä kukin tavallaan. Harry tosin koetti saada keltaista mönjää irti noidankattilansa pohjasta, sillä siitä lähtevä tuoksu alkoi olemaan jo hyvin epämielyttävää.
”... enää hakea niitä, sillä niitä tuskin enää on jäljellä. Kaikki rohmusivat niitä itselleen talteen.”
Neville ei jaksanu alkaa miettimään Hermionen lauseen alkua: ”Miksi?”
”Severus selitti siitäkin aiemmin”, Hermione uppoutui liemensä parin ja antoi ymmärtää, ettei aikonut selittää enempää.
”Miksihän lohikäärmeitä ei voi ottaa lemmikiksi?” Ron mutisi katsellessaan tyhjyyttä, ”Se olisi aika hienoa.”
Neville katsoi hetken punapäätä, huokaisi jokseenkin huvittuneesti ja koitti sitten parannella lientään. Tulosta tosin ei syntynyt.