Title: The World Is Ugly
Author: emptiness
Genre: noh, aika lievä angst, songfic, one-shot + suhdekiemuroita
Pairing: Viktor/Hermione
Rating : S
Summary: "– Sinä olet aivan uskomaton, Ronald Weasley! Hermione henkäisee epäuskoisella äänellä.
– No anteeksi, sanon loukkaantuneena.
– Tajuatko, että olet myöhässä nyt? Minä en ajatellut odottaa koko loppu elämääni, että ymmärtäisit. Menin eteenpäin, menetin uskoni sinuun."Disclaimer: Hahmot ja paikat Rowlingin, lainailen vaan. Rahaa en myöskään tästä saa
Warnings: none
A/N: Uuh, hetiä pitkästä aikaa multa. Pitkään ollut raakileena jossakin kaapin uumenissa pölyttymässä. Viimein sain sen koneellekin. Ei ehkä parasta antiani, mutta jotakin kuitenkin
Ron angstaa ♥ Ron on yksi lempihenkilöistäni myöskin
Ai niin ja biisihän on
My Chemical Romance - yhtyeen
The World Is Ugly. Rakentavaa kommenttia kiitos.
The World Is Ugly
“Are you thinking of him?
The world is ugly,
and you wanted me to go.
I just wanted you to know.”
Tuuli sekoittaa hiuksiani, kun seison pöllötornissa ja nojaan kaiteeseen katsellen Tylypahkan tiluksille. On hiljaista, kaikki ovat omissa puuhissaan, suurin osa nukkumassa vielä. On sunnuntai ja Harry lähti käymään Hagridin luona. En mennyt hänen mukaansa, ei huvittanut. Hermione sanoi menevänsä tapaamaan Viktoria. Taas. En voi vieläkään ymmärtää, mitä hän oikein näkee siinä tyypissä.
Äkkiä huomaan heidät, kävelemässä järven rannalla. Hermione näyttää pirteältä ja hymyilee Viktorille jatkuvasti. He istahtavat rantaan katselemaan tyyntä järven pintaa. Näen kuinka Viktor ujuttaa kätensä tytön käteen ja hän loistaa. Minä en loista. En pysty siihen siitäkään huolimatta, että tiedän kuinka onnellinen hän on juuri nyt.
”That the world is ugly,
but you’re beautiful to me.”
* * * *
– Ron, saisinko yhden suklaasammakon? Harry kysyy ja ojennan yhden. Me istumme kolmistaan Rohkelikon oleskeluhuoneessa. Hermione on lukevinaan jotain kirjaa, mutta näen, että tytön ajatukset liitävät jossain aivan muualla.
– Hävisit! Harry huudahtaa äkkiä ja käännän katseeni Hermionesta shakkilautaan.
– Se olisi ruoka-aika, Harry jatkaa, nousee ylös ja venyttelee hymyillen leveästi. Itse en tee liikettäkään noustakseni.
– No tuletko sä?
– Kohta.
Harry katoaa muotokuva-aukosta käytävään ja minä käännyn Hermionen puoleen. Tyttö on aivan ajatuksiinsa uppoutunut, eikä varmaan edes huomannut Harryn lähtöä.
– Hermione, sanon ja siirryn lähemmäksi.
”Are you thinking of me?
Are you thinking of him?
You can say I told you so,
if you wanted me to go.”
Hermione havahtuu haaveistaan ja katsahtaa minuun päin.
– Niin?
– Tuota… onko kaikki hyvin? Ajattelin vaan kun… olet niin ajatuksissasi koko ajan.
Hermione hymyilee. Rakastan sitä hymyä.
– Kaikki on paremmin kuin koskaan. No hui, onpas kellokin jo paljon. Meidän täytyy mennä syömään, tyttö sanoo ja nousee ylös lähteäkseen. Minä en nouse vieläkään.
– Tule nyt!
– Hermione... se Krum… oletko varma, että se on oikeaa seuraa sinulle?
– Anteeksi kuinka? Hermione sanoo henkeään haukkoen. En sano mitään, eikä minun tarvitsekaan, kun Hermione jo jatkaa:
– Ensinnäkin, mistä lähtien sinä olet ollut kiinnostunut minun hyvinvoinnistani? Toiseksi, minulla menee todella hyvin ja sitten kehtaat epäillä onko Viktorin seura tehnyt hyvää minulle. Kolmanneksi, asia ei edes kuulu sinulle!
– No mutta kun ajattelin vain että…
– Sinä ajattelit, että minulla ei saisi olla muita ystäviä, kuin sinä ja Harry! Hermione kirkuu keskeyttäen minut.
Hiljaisuus laskeutuu hetkeksi oleskeluhuoneeseen, kunnes päätän sanoa suoraan.
– Ei kun olisin vaan halunnut, että me… lopetan kuitenkin lauseen kesken pystymättä jatkamaan. Me katsomme toisiamme hetken.
– Sinä olet aivan uskomaton, Ronald Weasley! Hermione henkäisee epäuskoisella äänellä.
– No anteeksi, sanon loukkaantuneena.
– Tajuatko, että olet myöhässä nyt? Minä en ajatellut odottaa koko loppu elämääni, että ymmärtäisit. Menin eteenpäin, menetin uskoni sinuun.
– No tuopa vasta rohkaisevaa olikin, tiuskaisen ärtymystä äänessäni.
Hermione ei sano mitään vaan yrittää koota itseään. Voisin melkein vannoa näkeväni kyyneleitä tytön silmissä. Sitten hän alkaa taas puhua:
– Miten sinä aina onnistut pilaamaan hyvän tuuleni? Ymmärrätkö miten paljon tuollainen raastaa hermojani?
– No en ymmärrä, mutta mene sen Viktorisi luo, se varmaan ymmärtää! karjun takaisin ja Hermione lähtee. Jään istumaan sohvalle ja tuijotan tyhjyyteen. Kyynel vierii poskelleni.
”I just wanted you to know
that the world is ugly
but you’re beautiful to me.”
* * * *
– Ron, odota!
Käännyn ympäri ja näen Ginnyn, joka juoksee minut kiinni.
– Ai hei.
– Missä olet oikein ollut? Et ollut lounaallakaan. Olemme Harryn kanssa etsineet sinua! Ginny sanoo ja näyttää hieman huolestuneelta.
– Onko kaikki hyvin?
– On ja ei. Enimmäkseen ei, huokaisen totuudenmukaisesti.
– No, kerro kaikki.
– Suututin Hermionen. Taas, sanon hiljaa ja välttelen siskoni katsetta.
– Voi ei Ron… Mitä tapahtui? Ginny kysyy ja istahdan siskoni kanssa portaalle.
– Se on pitkä juttu. Enkä tahdo edes puhua siitä, sanon.
– Ron, kyllä minä näen, että se Viktor häiritsee sinua.
Hämmästyn, kun Ginny löytää totuuden niin helposti. Katson siskoani ja mietin, kuinka hän onkaan kasvanut. Muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan kertovani siskolleni mitään, mitä olin aikomassa sanoa. Ginnysta on tullut hyvä ihmistuntija, hyvä kuuntelija. Hän on hyvä kaikessa, enkä ole yhtään mustasukkainen. Rakastan siskoani niin kuin siskoa rakastetaan ja olen onnellinen, että Ginny on siskoni.
– Niin, henkäisen.
– Ron sinun pitää tehdä jotain tuolle tilanteelle!
– Mitä voisin muka tehdä? En voi koskaan olla Krumin veroinen. Ja Hermione sitä paitsi vihaa minua.
– Kerro Hermionelle, miltä sinusta tuntuu. Olen varma, että hän ymmärtää ja arvostaa sitä, että osaat avata suusi muulloinkin, kuin syödessä, Ginny sanoo ja hymyilee. Naurahdan pienesti, mutta sitten vakavoidun ja huokaisen:
– Yritin jo. Yritin puhua hänelle, mutta kun sanat eivät vain tule suustani niin kuin ne tarkoitan. Satutan Hermionea joka kerta, kun yritän pelkkää hyvää! Olen ajatellut, että sitten kun Krum lähtee niin… Mitä sitten tapahtuu? Hermionehan murtuu!
Samassa hetkessä Hermione ilmestyy nurkan takaa kirjapino sylissään ja katsoo meitä kohti. Hetken tyttö näyttää jo heltyneen, katseessa on ikään kuin ymmärrystä, mutta nopeasti se muuttuu vihaksi. Hermione kääntää katseensa pois ja kävelee mielenosoituksellisesti kirjastoon paiskaten oven kiinni perässään. Kyyneleet ottavat taas vallan ja Ginny katsahtaa minuun.
– Voi Ron, sinä todella taidat rakastaa häntä.
”Can we both be ugly?
Are you thinking I’m the one?
We could fight it to the end.
I just wanna hold your hand.”
* * * *
Hermione ja Viktor seisovat Tylypahkan porteilla, Hermione Viktorin tiukassa otteessa ja kyynelet kasvoillaan. Tiedän, että on Viktorin lähdön aika. Hermione tarrautuu poikaan kiinni ja poika silittää hellästi hänen hiuksiaan. Tekisin mitä vain, myisin vaikka äitini, jos saisin olla Viktorin paikalla nyt. Hän suukottaa Hermionen poskea ja viimein he irrottavat toisistaan. Katselen oven raosta salaa ja tunnen itseni typeräksi.
Viktor lähtee ja Hermione ei liikahdakaan. En voi enää estää itseäni, vaan kävelen hitaasti tytön luokse.
– Hermione, kuiskaan. Tyttö kääntyy ympäri ja näen hänen itkuiset kasvonsa. Pyyhkäisen kyyneliä hänen poskiltaan, mutta Hermione vain huitaisee ärhäkästi käteni pois. Tuijotamme toisiamme silmiin, kunnes tyttö tönäisee minut kauemmaksi ja marssii sisälle sanaakaan sanomatta.
Jään yksin seisomaan ulos ja vesipisarat tippuvat sateena taivaalta. On tyhjä olo, vaikka sanat ja lauseet poukkoilevat sisälläni edestakaisin. Minulla olisi niin paljon sanottavaa, kauniita lauseita, lohduttavia sanoja. Niin paljon tukahdutettuja tunteita, etten pysty hallitsemaan niitä. Laitan silmät kiinni ja toivon, että tulisit takaisin.
Sateessa kukaan ei huomaa, jos itkee.
”You’re probably just to good.
I just wanted you to know.”
